Re: Sisko-L Lehtisen, 31 v., surma, Riihimäki 6.8.1974
Posted: Sun May 31, 2020 9:52 am
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006523627.html
Murhatun Liisan, 32, päiväkirjasta paljastui salaisuus, josta edes läheiset eivät tienneet: ”En saa sinua mielestäni”
Julkaistu: 7:55
– Ajelimme, juttelimme ja kuuntelimme käkeä. Valoisat yöt ovat ihania ja luonto kauneimmillaan, Sisko Liisa Lehtinen kirjoitti päiväkirjaansa.
Sisko Liisa Lehtisen, 32, kohtalo on arvoitus yhä tänään, yli 45 vuotta hänen murhansa jälkeen.
Ilta-Sanomat on kuitenkin tänä keväänä päässyt ensimmäisenä tiedotusvälineenä tutustumaan keskusrikospoliisin laajaan murhaa koskevaan esitutkinta-aineistoon.
Tästä materiaalista käy ilmi sekin, että Liisalla oli salattu rakkauselämä. Hän vuodatti tunteitaan päiväkirjoihinsa, jotka ovat keskusrikospoliisin hallussa.
TARJOILIJANA työskennellyt Liisa murhattiin työvuoronsa päätteeksi 6. elokuuta 1974 Riihimäellä.
Liisa oli töissä ravintola Keitaassa, ja siitä hänen päiväkirjamerkintänsäkin alkavat 22.5.1965. Se oli Liisan ensimmäinen työpäivä.
KEITAASSA Liisa tapasi miehen, johon hän epätoivoisesti rakastui ja jonka liikkeet hän tallensi päiväkirjoihinsa. Merkinnöissä vaihtelivat toivo ja epätoivo.
Liisan äiti ja työtoverit eivät tienneet Liisalla olevan mitään vakavampaa ihmissuhdetta.
Mies ilmaantui päiväkirjaan kuusi päivää ensimmäisestä työpäivästä. Liisa kirjoitti romanttisesti, kuinka hänet kaapattiin omalla suostumuksella.”Ajelimme, juttelimme ja kuuntelimme käkeä. Valoisat yöt ovat ihania ja luonto kauneimmillaan. Itseluottamukseni kasvoi ja nautin elämästä.”Seuraavana päivänä Liisa kirjoitti: ”Siellä hän istui valmiina, kun tulin töihin klo 16:ksi. Minä olin kai hämilläni, hän lähinnä ihastuneen näköinen.”
PÄIVIEN ajan Liisa kirjasi ylös miehen juomat Camparit, Lahden A:t, sherryt, käyttäytymisen ravintolassa ja suhteen kehittymisen. Liisa kirjoitti, kuinka mies muistutti yksinäistä, hylättyä koiranpentua.
”Kiva vihertävä villapaita, parta ajamatta.”
Miehen koko nimeä Liisa ei päiväkirjaansa painanut, vain pieniä vihjeitä miehen historiasta, kuinka tämä on ollut töissä Turussakin, ajanut kerran taksilla Kemijärveltä Hämeenlinnaan ja kuinka miehen isä oli kuollut. Keitaan asiakkaana mies oli ollut yli 10 vuotta.
MIES soitteli päiväkirjamerkintöjen mukaan levyautomaatista Ramonaa, Buona Nottea, Sokeripalaa, Tuopin jälkiä ja rämisytteli pajatsoa.
Särön suhteeseen loi miehen voimakas alkoholinkäyttö. Mies antoi raittiuslupauksia ja rikkoi ne. Välillä runsas alkoholinkäyttö näkyi miehen olemuksessa.
Liisa halusi tietää miehen jokaisen liikkeen myös silloin, kun ei ollut itse töissä niitä havainnoimassa.
Syyskuussa Liisa palasi opiskelemaan Turkuun. Haikein mielin hän kirjoitti:
”Yli kuukauden olen nyt joka ilta omistanut sinulle muutaman lämpimän ajatuksen. Me molemmat vaikeuksiemme etsimme tukea toisistamme, väliin lähestyen, väliin loitoten. Kun toinen oli valmis, ei toiselle sopinut ja päinvastoin.”
”Voi miten kaipaankaan joitakin hetkiä, jolloin olimme lähellä toisiamme. Minä tunsin, että olimme samanlaisia. Vai kuvittelinko vai?”
LIISA laski kuukausia, kuinka monta niitä oli kulunut siitä lauantaista, josta muut eivät tienneet.
”En saa sinua mielestäni.”
Hän pohti myös sitä, kuinka luotti ihmisiin liikaakin. Hän kirjoitti olevansa pohjimmiltaan hyväuskoinen ja mietti, ”ehkä halusit vain puijata minua”.
Liisa tekikin päätöksen unohtaa.”Jouduin täysin valtaasi. Koko elämäni oli sekaisin, ajattelin, kaipasin ja jossittelin. Nyt se saa luvan loppua. Ikinä maailmassa en tule tällaisella tunteilulla pärjäämään, minun on kuunneltava järjenkin ääntä.”Päätös ei pitänyt. Kevään koittaessa 1966 Liisa näki unia ja ajatteli jälleen miestä.
PÄIVÄKIRJOIHIN Liisa tallensi myös muistoja Moskovan matkasta 1968 ja uutistapahtumista kuten Robert Kennedyn murhasta ja Tsekkoslovakian miehityksestä.
Mies kulki kuitenkin mukana sivu sivulta.
Tämän kaiken Liisa salasi lähipiiriltään.
”Tarina muistoineen on minun yksinoikeuteni, oma pieni salaisuuteni”, Liisa kirjoitti.
Liisan murha ei koskaan ratkennut. Poliisi kuuli useita epäiltyjä, mutta syyttäjälle asti asia ei kenenkään kohdalta edennyt.
RIKOSKOMISARIO Paavo Tuominen keskusrikospoliisista uskoo, että tämän päivän tutkintakeinoilla Liisan murha olisi ratkennut.
– Siihen aikaan ei ollut DNA:ta. Jos tämä henkirikos tapahtuisi tänään, niin nykysysteemeillä selviäisi. DNA:sta olisi varmasti saatu näyttöä. Kontakti on ollut voimakas uhrin ja tekijän välillä. Tekijän vaatteista olisi todennäköisesti löytynyt uhrin DNA:ta, kengistä tai jostakin muualta, Tuominen sanoo.
Tuomisen mukaan tutkintaan panostettiin tuolloin kaikki, mitä pystyttiin. Keskusrikospoliisi teki hätätöitäkin rikoksen selvittämiseksi.
– Sitä tietysti vähän ihmettelen, että juttua ei lähdetty viemään syyttäjän harkintaan. Tässähän on ehtinyt tutkinnan aikana olla useampia tutkinnanjohtajia. Ehkä syyttäjän kanssa on keskusteltukin matkan varrella, mutta tultu sitten siihen tulokseen, että varmaa näyttöä ei ole, Tuominen pohti.
Lähteenä keskusrikospoliisin esitutkintapöytäkirja siltä osin kuin se on julkinen.
Tämä on viides ja viimeinen osa juttusarjasta, jossa käsiteltiin riihimäkeläisen tarjoilijan selvittämätöntä murhaa. Lue kaikki aikaisemmat osat täältä.
Kas kun tätä miestä ei onnistuttu tunnistamaan. Jos noinkin usein baarissa istui.
Tuo päiväkirjaperiodi on yllättävän pitkä.
https://www.youtube.com/watch?v=4TKEBA0Gfao
Ramona tässä ajassa. Olavi Virtakin taisi sen laulaa aikoinaan.
Murhatun Liisan, 32, päiväkirjasta paljastui salaisuus, josta edes läheiset eivät tienneet: ”En saa sinua mielestäni”
Julkaistu: 7:55
– Ajelimme, juttelimme ja kuuntelimme käkeä. Valoisat yöt ovat ihania ja luonto kauneimmillaan, Sisko Liisa Lehtinen kirjoitti päiväkirjaansa.
Sisko Liisa Lehtisen, 32, kohtalo on arvoitus yhä tänään, yli 45 vuotta hänen murhansa jälkeen.
Ilta-Sanomat on kuitenkin tänä keväänä päässyt ensimmäisenä tiedotusvälineenä tutustumaan keskusrikospoliisin laajaan murhaa koskevaan esitutkinta-aineistoon.
Tästä materiaalista käy ilmi sekin, että Liisalla oli salattu rakkauselämä. Hän vuodatti tunteitaan päiväkirjoihinsa, jotka ovat keskusrikospoliisin hallussa.
TARJOILIJANA työskennellyt Liisa murhattiin työvuoronsa päätteeksi 6. elokuuta 1974 Riihimäellä.
Liisa oli töissä ravintola Keitaassa, ja siitä hänen päiväkirjamerkintänsäkin alkavat 22.5.1965. Se oli Liisan ensimmäinen työpäivä.
KEITAASSA Liisa tapasi miehen, johon hän epätoivoisesti rakastui ja jonka liikkeet hän tallensi päiväkirjoihinsa. Merkinnöissä vaihtelivat toivo ja epätoivo.
Liisan äiti ja työtoverit eivät tienneet Liisalla olevan mitään vakavampaa ihmissuhdetta.
Mies ilmaantui päiväkirjaan kuusi päivää ensimmäisestä työpäivästä. Liisa kirjoitti romanttisesti, kuinka hänet kaapattiin omalla suostumuksella.”Ajelimme, juttelimme ja kuuntelimme käkeä. Valoisat yöt ovat ihania ja luonto kauneimmillaan. Itseluottamukseni kasvoi ja nautin elämästä.”Seuraavana päivänä Liisa kirjoitti: ”Siellä hän istui valmiina, kun tulin töihin klo 16:ksi. Minä olin kai hämilläni, hän lähinnä ihastuneen näköinen.”
PÄIVIEN ajan Liisa kirjasi ylös miehen juomat Camparit, Lahden A:t, sherryt, käyttäytymisen ravintolassa ja suhteen kehittymisen. Liisa kirjoitti, kuinka mies muistutti yksinäistä, hylättyä koiranpentua.
”Kiva vihertävä villapaita, parta ajamatta.”
Miehen koko nimeä Liisa ei päiväkirjaansa painanut, vain pieniä vihjeitä miehen historiasta, kuinka tämä on ollut töissä Turussakin, ajanut kerran taksilla Kemijärveltä Hämeenlinnaan ja kuinka miehen isä oli kuollut. Keitaan asiakkaana mies oli ollut yli 10 vuotta.
MIES soitteli päiväkirjamerkintöjen mukaan levyautomaatista Ramonaa, Buona Nottea, Sokeripalaa, Tuopin jälkiä ja rämisytteli pajatsoa.
Särön suhteeseen loi miehen voimakas alkoholinkäyttö. Mies antoi raittiuslupauksia ja rikkoi ne. Välillä runsas alkoholinkäyttö näkyi miehen olemuksessa.
Liisa halusi tietää miehen jokaisen liikkeen myös silloin, kun ei ollut itse töissä niitä havainnoimassa.
Syyskuussa Liisa palasi opiskelemaan Turkuun. Haikein mielin hän kirjoitti:
”Yli kuukauden olen nyt joka ilta omistanut sinulle muutaman lämpimän ajatuksen. Me molemmat vaikeuksiemme etsimme tukea toisistamme, väliin lähestyen, väliin loitoten. Kun toinen oli valmis, ei toiselle sopinut ja päinvastoin.”
”Voi miten kaipaankaan joitakin hetkiä, jolloin olimme lähellä toisiamme. Minä tunsin, että olimme samanlaisia. Vai kuvittelinko vai?”
LIISA laski kuukausia, kuinka monta niitä oli kulunut siitä lauantaista, josta muut eivät tienneet.
”En saa sinua mielestäni.”
Hän pohti myös sitä, kuinka luotti ihmisiin liikaakin. Hän kirjoitti olevansa pohjimmiltaan hyväuskoinen ja mietti, ”ehkä halusit vain puijata minua”.
Liisa tekikin päätöksen unohtaa.”Jouduin täysin valtaasi. Koko elämäni oli sekaisin, ajattelin, kaipasin ja jossittelin. Nyt se saa luvan loppua. Ikinä maailmassa en tule tällaisella tunteilulla pärjäämään, minun on kuunneltava järjenkin ääntä.”Päätös ei pitänyt. Kevään koittaessa 1966 Liisa näki unia ja ajatteli jälleen miestä.
PÄIVÄKIRJOIHIN Liisa tallensi myös muistoja Moskovan matkasta 1968 ja uutistapahtumista kuten Robert Kennedyn murhasta ja Tsekkoslovakian miehityksestä.
Mies kulki kuitenkin mukana sivu sivulta.
Tämän kaiken Liisa salasi lähipiiriltään.
”Tarina muistoineen on minun yksinoikeuteni, oma pieni salaisuuteni”, Liisa kirjoitti.
Liisan murha ei koskaan ratkennut. Poliisi kuuli useita epäiltyjä, mutta syyttäjälle asti asia ei kenenkään kohdalta edennyt.
RIKOSKOMISARIO Paavo Tuominen keskusrikospoliisista uskoo, että tämän päivän tutkintakeinoilla Liisan murha olisi ratkennut.
– Siihen aikaan ei ollut DNA:ta. Jos tämä henkirikos tapahtuisi tänään, niin nykysysteemeillä selviäisi. DNA:sta olisi varmasti saatu näyttöä. Kontakti on ollut voimakas uhrin ja tekijän välillä. Tekijän vaatteista olisi todennäköisesti löytynyt uhrin DNA:ta, kengistä tai jostakin muualta, Tuominen sanoo.
Tuomisen mukaan tutkintaan panostettiin tuolloin kaikki, mitä pystyttiin. Keskusrikospoliisi teki hätätöitäkin rikoksen selvittämiseksi.
– Sitä tietysti vähän ihmettelen, että juttua ei lähdetty viemään syyttäjän harkintaan. Tässähän on ehtinyt tutkinnan aikana olla useampia tutkinnanjohtajia. Ehkä syyttäjän kanssa on keskusteltukin matkan varrella, mutta tultu sitten siihen tulokseen, että varmaa näyttöä ei ole, Tuominen pohti.
Lähteenä keskusrikospoliisin esitutkintapöytäkirja siltä osin kuin se on julkinen.
Tämä on viides ja viimeinen osa juttusarjasta, jossa käsiteltiin riihimäkeläisen tarjoilijan selvittämätöntä murhaa. Lue kaikki aikaisemmat osat täältä.
Kas kun tätä miestä ei onnistuttu tunnistamaan. Jos noinkin usein baarissa istui.
Tuo päiväkirjaperiodi on yllättävän pitkä.
https://www.youtube.com/watch?v=4TKEBA0Gfao
Ramona tässä ajassa. Olavi Virtakin taisi sen laulaa aikoinaan.