Sunnuntai
SUNNUNTAINA 4.6.1994
BODOMIN SURMAT 1960 YHÄ ARVOITUS
Rislakki Jukka
Murhista alkoi monin tavoin vaikuttanut julkisuusmylly, jonka uhrit eivät ole vieläkään toipuneet siitä.
Suuria etsintöjä järjestettiin, tuhansia ihmisiä kuulusteltiin, kymmeniä pidätettiin. Yksi kuulusteltu mies hukkui tai hukuttautui myöhemmin Bodominjärveen. Selvänäkijät pantiin asialle. Haavoittunut Nils Gustafsson ja kalassa ollut silminnäkijä hypnotisoitiin muistikuvien palauttamiseksi.
Poliisi vetosi toistuvasti yleisön apuun, ja tiedoista tarjottiin 300000 silloisen markan palkkio. Kaikki vihjeet luvattiin tutkia heti ja perusteellisesti.
Vihjeitä tulvi. Helsingin Sanomat ja muut lehdet julkaisivat epäiltyjen nimiä ja kuvia joutuakseen vain pian kertomaan, ettei heillä ollutkaan tekemistä murhien kanssa. Monet muut ilmoittautuivat itse murhaajiksi.
Bodomin juttu on yhä "auki", eivätkä sen asiakirjat ole julkisia. Se on siirtynyt keskusrikospoliisissa tutkijalta toiselle, viimeksi komisario Esko Peltolalle . Vihjeitä tulee yhä, mutta "niissä ei ole paljon järkeä".
Toisen helluntaipäivän iltana 6. kesäkuuta 1960 Kirurgiseen sairaalaan tuotiin Hans A. , 36-vuotias, vahva, vaaleatukkainen saksalaissyntyinen mies. Hän oli valittanut vatsakipuja ja pyörtynyt.
Häntä hoitaneita lääkäreitä olivat Heikki Silvola ja Kaarlo Tanko sekä nuori amanuenssi Jorma Palo . Lääkärien mielestä potilas, jolla oli likainen haalari ja likaiset kengät, käyttäytyi merkillisesti. Lääkärit ryhtyivät salapoliiseiksi, ja pian jutusta tuli heille kuin pakkomielle.
Ensinnäkin potilaan huomattiin näyttelevän tajutonta. "Herättyään" mies pyysi puhdistusainetta, ja vaikka hänen piti olla hyvin sairas, hän vietti suuren osa yöstä pesten innokkaasti käsiään, jotka olivatkin kynnenalusia myöten hyvin likaiset.
Kädet oli kuulemma liannut niille kaatunut punaviini, ja tämä talonmiehen tarjoama viini oli myös aiheuttanut sairauskohtauksen. Kysyttäessä talonmies kiisti tarjoamisen.
Potilas halusi jäädä sairaalaan. Häntä kävi jatkuvasti katsomassa "neiti Halliksi " esittäytynyt nainen, joka antoi potilaasta väärät osoite-, puhelin- ja työpaikkatiedot.
Hans vietti liikkuvaa elämää ja asui Espoossa itäsaksalaisten vuokraamassa talossa.
Nainen ja mies tutkivat lehdistä mm. Bodom-juttuja. Kun uutisissa oli kerrottu pitkä- ja vaaleahiuksisesta epäillystä, Hans ajatti tuuhean vaalean tukkansa pois.
Muita etsityn tuntomerkkejä olivat vaaleat, punakat, pyöreät ja finniset kasvot. Hans laihdutti sairaalassa monta kiloa ja otti ahkerasti aurinkoa, mikä muutti hänen ihoaan.
Hans vitsaili kirurgeille, että hänkin oli ollut "hyvä puukkomies" mutta kaikki hänen leikkaamansa olivat kuolleet. Kerran hän näytti lääkärille saksalaisesta lehdestä "kiinnostavaa" artikkelia selvittämättömistä naismurhista.
Kylmän ja sateisen juhannusyön potilas halusi viettää sairaalan ulkoparvekkeella. Lääkärit huomasivat, että samana yönä sairaalan luiskassa, aivan lähellä, seisoi usean tunnin ajan pakettiauto ZD-779, jossa istui koko ajan joku.
Auton omistaja asui Espoossa melko lähellä Hansia. Myöhemmin hän väitti odottaneensa tuon yön potilasta, jonka nimistä sairaalassa ei kuitenkaan ollut.
Ylilääkärin luvalla lääkärit ilmoittivat epäilyttävästä potilaasta Espoon poliisille Hansin oltua sairaalassa noin vuorokauden. Kun mitään ei tapahtunut, lääkärit soittivat krp:hen. Heitä ei kutsuttu kuultaviksi eikä tultu kuulustelemaan, vaikka he pyysivät sitä.
Jorma Palo paketoi Hansin haalarit ja pyysi tutkimaan, olisiko niissä verta. Poliisit lupasivat tulla heti hakemaan niitä. He eivät koskaan tulleet, ja potilas vei haalarit lähtiessään.
Vasta Hansin toisella sairaalakäynnillä kaksi siviiliasuista poliisia kävi kuulustelemassa häntä. He viipyivät suljetun oven takana vähän aikaa. Lääkärit huomasivat Hansin itkevän sen jälkeen pitkään.
Kesäkuun lopulla krp:n apulaispäällikkö Arvi Vainio suostui ottamaan lääkärit vastaan näiden omasta pyynnöstä. Vainio kuunteli, kun he puhuivat ja kysyi lopuksi: "Siinäkö kaikki?" Lääkärien mukaan Vainio kertoi, että tiedot etsityn ulkomuodosta, mm. tuuheasta, vaaleasta ja kiharasta taakse kammatusta tukasta, oli saatu hypnotisoidulta uhrilta. Vainio ei kertonut, oliko Hansia näytetty Gustafssonille.
Lääkärit näkivät lehdistä poliisin etsivän vaaleaa, nuorehkoa ja keskimittaista miestä, jonka asu muistutti Hansilla haalarin alla ollutta vaatekertaa.
Kalassa ollut silminnäkijä hypnotisoitiin vasta vuosia myöhemmin. Nuorukainen ei muistanut tietävänsä murhaajan tarkkoja tuntomerkkejä, joita hän alkoi äkkiä luetella hypnoosissa. Ne sopivat aiemmin saatuihin tietoihin vaaleasta miehestä.
Hans A. kävi sairaalassa vielä kymmeniä kertoja - valittamassa vaivojaan tai vain tapaamassa lääkäreitä, jotka tuntuivat kiinnostavan häntä kovasti. Usein hän käyttäytyi hyökkäävästi.
Sairaalan pihalla seissyt auto askarrutti Paloa, ja rekisterinumero jäi hänen mieleensä. Seuraavan kerran hän näki ZD-779:n lähtiessään vaimonsa kanssa lomalle 22. heinäkuuta 1963. Se ajoi vastaan nelostiellä.
Seuraavana yönä Turussa tapettiin nainen, Sirkka-Liisa Waljus. Palot huomasivat sen lehdistä, samoin sen, että silminnäkijähavainnoissa kerrottiin saksaa puhuneesta vaaleasta miehestä.
Palot alkoivat olla tässä vaiheessa peloissaan. Jorma Palo ehdotti, että poliisi vertaisi murhatun asunnosta löydettyä miehen jalanjälkeä Hans A:n jalkaan. Poliisi ei vaikuttanut kiinnostuneelta.
Pian kävi ilmi, että Hans A. oli juuri silloin sattunut olemaan Suomessa, tosin todistettavasti Pohjanmaalla.
Hans oli mennyt naimisiin 1953 ja saanut Suomen kansalaisuuden 1959. Hän säilytti Länsi-Saksan passin, joten hänellä oli ilmeisesti kaksoiskansalaisuus.
Maaliskuussa 1961 Hans oli pahoinpidellyt suomalaisen vaimonsa Vienon . Hän potki maassa maannutta naista ja jatkoi hakkaamalla nyrkeillä. Näin kertoi silminnäkijä, joka ilmoitti asiasta poliisille. Vaimo sai aivotärähdyksen, kallonmurtuman ja silmävaurion.
Hans kertoi olleensa niin raivoissaan ettei muistanut tapahtuneesta mitään. Tuomio oli yhdeksän kuukautta kuritushuonetta. Ennen tuomion täytäntöönpanoa Hans matkusti kaikessa rauhassa Länsi-Saksaan. Sieltä hänen huomattiin käyvän Suomessa silloin tällöin.
Kuukausia ennen Sirkka-Liisa Waljuksen murhaa Kaarlo Tangolle tuli kirje, jossa luki vain "Terveisiä Sirkka-Liisalta" sekä vanha ruotsalainen äänilevy Miten hauska oli tavata vuosi sitten. Joku tuntematon jätti hänen ovelleen ryijyn sisältäneen paketin, jonka lähettäjä oli taas "Rakkaudella Sirkka-Liisa". Tanko ei tuntenut ketään Sirkka-Liisaa.
Grafologi totesi, että lähetysten käsiala muistutti Hans A:n kirjoitusta, jota hän kuvasi "räjähdysherkän" ihmisen käsialaksi.
Tanko huomasi, että alakerrassa asuneet saksalaismiehet ilmeisesti vakoilivat häntä jonkinlaisten radioiden avulla. Poliisi kutsuttiin paikalle. Miehet kiistivät vakoilun ja muuttivat pois, mutta he saivat sakot radiopuhelinten luvattomasta käytöstä.
Palot huomasivat, että heidän asuntonsa edessä seisoi välillä tuntikausia vieras auto, jossa istui joku sisällä.
Syksyllä 1963 lääkärit kertoivat kokemuksistaan Uudelle Suomelle , joka julkaisi Hans A:n nimen ja kuvan. Hänestä tuli syksyn julkkis: loka-marraskuussa pääkaupungin lehdissä oli hänestä kymmeniä etusivun juttuja.
Poliisi ilmoitti tutkivansa jutun uudelleen. Hans oli ollut helluntaiyöt 1960 Espoossa poissa kotoaan, mutta poliisin mukaan hänellä oli alibi. Sen vahvisti tiettävästi hänen naisystävänsä - salaperäinen neiti Hall - ja kaksi tämän sukulaista tai ystävää.
Nyt ilmaantui julkisuuteen Vieno A. sukulaisineen. He puolustivat haastatteluissa Hansia; pahoinpitelyä he pitivät mitättömänä ja pikemminkin vaimon syynä. Muistelmat, jotka rouva antoi eräälle naistenlehdelle, ovat outo kokoelma harhatietoa ja valheita.
Lehtikirjoitusten mukaan vaimo tapasi Hansin Saksassa 1950, jolloin tämä oli 29-vuotias; Hans itse oli kertonut palanneensa sotavankeudesta 1951. Hän ei voinut olla 29-vuotias, sillä hän on syntynyt 1923. Hän oli jäänyt sotavangiksi Königsbergissä muka 1946; sota loppui kuitenkin jo 1945.
Hans kertoi oppineensa suomea vankileirillä suomalaiselta kersantilta, joka oli kadonnut jäljettömiin. Lehdet kertoivat, että pakoyrityksen aikana venäläiset olivat lävistäneet Hansin vatsan pistimellä. Hänet tutkineiden ja leikanneiden lääkäreiden mukaan hänessä ei ollut minkäänlaista arpea tai elimellistä vikaa.
Vaimo kertoi vieneensä Hansin sairaalaan helluntaina 1960 ja istuneensa jatkuvasti hänen luonaan. Lääkärien mukaan vaimo ei käynyt siellä eikä edes soittanut kertaakaan.
Hansille ilmoitettiin Saksaan 1963, että hän oli Suomen lain mukaan "esteellinen saamaan uuden passin". Myöhemmin hänet etsintäkuulutettiin, ja Saksaan lähetettiin luovutuspyyntö.
Kolmen kuukauden kuluttua tuli vastaus, että Hans oli muuttanut Ruotsiin. Toimittajat huomasivat tietävänsä Hansin liikkeistä enemmän kuin poliisit.
Hans pidätettiin Ruotsissa erään kesämökin komeroon piiloutuneena. Naureskeleva mies tuotiin Turkuun sovittamaan pahoinpitelytuomiotaan. Heti saapumispäivänä poliisi ilmoitti, ettei hän ollut murhien aikaan Bodomilla.
Vieno A. ja hänen omaisensa uhkailivat nostaa syytteet lääkäreitä ja Uutta Suomea vastaan. Syytteitä ei milloinkaan nostettu. Vapauduttuaan 1964 Hans kävi lehden toimituksessa ja esiintyi uhkaavasti. Toimittajat pitivät häntä häiriintyneenä ja "hämäränä" tyyppinä.
Uusi Suomi oli irrottanut kolme toimittajaa kuukausiksi tutkimaan pelkästään tätä juttua. Viranomaisilta ei herunut apua. Mukana ollut toimittaja muistelee: "Kutsuimme kolme korkeinta poliisijohtajaa Suomalaiselle Klubille. Siellä olivat ainakin Fjalar Jarva ja Kosti Vasa . Esitimme tietomme ja ihmettelimme, miksei näitä kysymyksiä selvitetä." "Poliisijohtajat totesivat, että me tiesimme enemmän kuin he. He myönsivät kautta rantain, että poliisin pitäisi tutkia tämä juttu mutta että se ei oikein halua. Juttu vaikutti aralta." Julkisuudessa lääkärikolmikkoa syytettiin lörpöttelystä ja väärästä ilmiannosta. Heitä sanottiin myös vainoharhaisiksi. Sen kerrotaan koskeneen etenkin tohtori Tankoon. Jorma Palo vaihtoi alaa; hänestä ei tullut kirurgia vaan neurologi.
"Menetin silloin täydellisesti ja eliniäkseni luottamukseni poliisiin", kertoo professori Jorma Palo. "Muistan kaiken selvästi vieläkin. Oli elämäni suurimpia pettymyksiä, ettei meitä haluttu kuulustella ja ettei paketoimaamme haalaria haettu tutkittavaksi." "Tapahtui merkillisiä asioita, jollaisia meistä kenellekään ei ollut koskaan ennen sattunut, ja poliisi ja lehdistö leimasivat meidät vainoharhaisiksi. Suojelua meille ei tarjottu, vaikka pelkäsimme." Lääkärit pohtivat usein, miksei juttua tutkittu. "Aivan kuin joku panisi jarrua päälle koko ajan." He päätyivät teoriaan, että asiassa oli jotain ulkopoliittisesti arkaluontoista, jota ei haluttu julki. "Oliko kyseessä sotavankeuden kautta vakoojaksi koulutettu agentti, joka osoittautui väkivaltaiseksi ja epäonnistui tehtävässään?" Valtakunnallisen osoitetiedoston mukaan Hans A. muutti 1971 Ruotsiin. Vieno kuoli Helsingissä 1991.
Poliisin valvontatoimiston kortti Hans A:sta on tallella. Siitä näkyy, että hän on saanut 1950-luvulla säännöllisesti sisäministeriöltä työluvan moniin eri paikkoihin. Suomen kansalaiseksi tulosta ei jostain syystä ole merkintää.
Suojelupoliisin arkistosta näkyy, että Hans A:ta on kuultu 1958 eli Supo lienee pitänyt normaalin kansalaisuushakemuspuhuttelun.
Komisario Peltolan mukaan Bodomin jutussa "kirjattuja nimikortteja on noin 2940, joissa jokaisessa on tehty yksi tai useampi kuulustelu ja puhuttelu".
Tietoja hypnotisoinnista ei laajasta aineistosta ole helppo löytää, Peltola sanoo. "Uskoakseni mitään merkittävää ei ole ilmennyt, koska muuten siitä olisi kansio olemassa." Peltola ei osaa suoralta kädeltä sanoa, mistä "vaalean miehen" tuntomerkit saatiin.
Nimeltä mainittuja epäiltyjä koskeviin kysymyksiin poliisi ei voi vastata.
Tutkimukset jatkuvat.
Näin siis vuonna 1994, Hans Assmann on todennäköisesti lukenut myös tämän artikkelin, hän seurasi itseään koskevaa uutisointia tarkkaan, Ruotsissakin, siellä hän kuoli 4 vuotta jutun julkaisun jälkeen, 19.6.1998 Danderydin sairaalassa.
Itselleni tämä artikkeli, jota en ole ennen huomannut, antoi vastauksen moniin kysymyksiin ja korjasi monta väärää tietoa, mm. sen että Assmann itse ei antanut vääriä tietoja itsestään vaan ne antoi Tellervo Hall (myöh. Mikkelinen).