Pohjolan poliisi kertoo 1977
Yleinen osasto - Käsialantutkijan paljastuksia
VÄÄRÄ KUITTI
Miehen kädessä on naisen kirje. Ajatukset pyörivät. Että nainen nyt ei voi lopettaa tuota jaaritustaan. Eihän hänellä ollut mitään 3000 kruunua, jolla voisi maksaa hänelle. Aikaisemmin nainen ei ollut tuollainen, tässä täytyi olla muita takana. Hänhän oli aivan liian tyhmä ja vaatimaton keksiäkseen omin päin tuollaisen jutun. Ja uhkaili vielä häntä poliisi-ilmoituksella, ellei hän nyt maksaisi. Olisikohan nainen nyt lyöttäytynyt yhteen jonkin onnenonkijan kanssa. Se hanhi, tyhmä, tyhmä ... Vähitellen alkoivat ajatukset valjeta. Ehkäpä hänet voisi pettää - sekä hänet että poliisin - jos hän nyt todella olisi niin tyhmä, että tekisi ilmoituksen.
Pari päivää myöhemmin hänellä oli ajatus selvänä, näin hän selvittäisi asian. Nainen oli kesällä käynyt näillä main ja hänen luonaan, sehän muuten pitikin paikkansa. Hän oli tällöin maksanut naiselle takaisin ne 3000 kruunua, jotka hän oli ollut naiselle velkaa. Nainen oli itse allekirjoittanut kuitin, jonka muun tekstin hän oli kirjoittanut. Sinä iltana he olivat pitäneet rymyjuhlat ja nainen oli ollut aika lailla tuiterissa allekirjoittaessaan kuitin. Hienoa!
Oli ollut hieman vaikea löytää käyttökelpoista mallia allekirjoitusta varten. Naisen hänelle
kirjoittamat kirjeet oli kaikki allekirjoitettu vain etunimellä Inger. Mutta lopulta hän oli löytänyt yhden kirjeen, sen, jolla nainen oli hakenut taloudenhoitajattaren paikkaa hänen luonaan. Siinä hänellä oli allekirjoitus kuin rasiassa, koko nimi kaikessa pituudessaan. Hän oli tehnyt hyvää työtä ja "kalkeroinut" nimen kuittiin. Molemmat nimikirjoitukset olivat yhtäläiset kuin kaksi marjaa.
Poliisi-ilmoitus tuli - samoin oikeudenkäynti. Kun kuitti 3000 kruunun maksusta esitettiin nainen kiisti ehdottomasti allekirjoittaneensa sitä. Kuitti joutui tutkittavaksi. Inger oli halukas antamaan käsialanäytteen. Mutta hän ei kyennyt hankkimaan mitään aikaisempia kirjoituksiaan, joilla ei olisi mitään yhteyttä juttuun. Mutta miespä kykeni, kaikki naisen kirjeet, jopa hänen hakemuksensakin, hän esitti luottavaisin mielin oikeudelle.
Käsiala-asiantuntija lausuu muun muassa: Kyseenalainen allekirjoitus on kirjoitettu sinisellä kuulakärkikynällä ja siis erilaisella kynällä kuin muu teksti. Kirjoitus on pientä ja suoritettu hitain ja epävarmoin kynänvedoin, kirjoitusmerkit vaikuttavat jäykiltä ja vaivalloisilta ja niistä puuttuu kynän painamisen luonnollisen lisääntyminen. KIrjainta "u" tavussa dun... on paranneltu... ensimmäinen viiva ylöspäin on kirjoitettu kahteen kertaan. Käsiala vaikuttaa "piirretyltä", ei kirjoitetulta. Ulkoasua ajatellen kirjainten ääriviivoissa on suurta yhtäläisyyttä molemmissa kirjoituksissa. Yhtäläisyys on huomattava, kun ajatellaan molempien allekirjoitusten kokoa ja mittasuhteita. Jos molemmat allekirjoitukset asetetaan päällekkäin ja niitä tarkastellaan valoa vasten havaitaan, että ne ovat melkein yhteneväiset - jos jätetään huomiotta se, että etu- ja sukunimen keskinäinen asema hieman vaihtelee. Molemmilla allekirjoituksilla on merkittävä "kongruenssi", yhtäläisyys.
Käsiala-asiantuntijan loppupäätelmä: On mitä todennäköisintä, että kuitin kyseenalainen allekirjoitus on saatu aikaan jäljentämällä asianomistajan allekirjoitus hiilipaperilla kuittiin.