Tämä Kyllikki tuntu jo vuosia ratkenneelta, eli ojankaivaja vaikutti varmalta syylliseltä. Mutta ehkä Keskisarja sai uutta puhuttavaa tapauksesta. Yksi mistä en ole hirveästi spekulaatiota kuullut. On Kyllikin sukat. Ne ilmeisesti jäi kadoksiin, kuin myös pikkuhousut. Raiskauksessa ei ole syytä sukkia riisua yleensä. Sovinnollisessa yhdynnässä taas ne on suotavaa riisua. Pitäisin kuitenkin selvänä että jonkinlainen yhdyntä tai sen yritys on tapahtunut. Jos alushousuja ei ole ja toinen rinta paljaana. Ja jos ei murhaaja ole vienyt sukkia ja alushousuja trophynä? Niin minne ne jäi. Tulee kaukaa haettua spekulaatiota nyt. Mutta olisiko voineet jäädä autoon. Jossa on jonkinlaisessa yhteisymmärryksessä ruvettu tekemään jotain. Sitten on asiat menneet pieleen. Kyllikki ruvennutkin epäröimään, mutta pappi ei kiimassaan enää epäröintiä hyväksynyt ja on tapahtunut raiskaus ja henkirikos. Pappihan ilmeisen katuva oli muiden tapausten jälkeen. Jos nyt sitten ajatteli että tästä ei anteeksipyynnöillä selviä.
Silti kaikki kätkemiset ei oikein osu pappiin. Ne vaikuttaa paikallisen tekemiltä, joka on voinut oleskella alueella herättämättä huomiota. Teemu perkele kun herätti tämän "ratkaistiin" mysteerin taas henkiin.
Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953
-
- Posts: 2
- Joined: 31.3.2023 18.18
Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953
Vielä jatkan. Vaikka täällä ei hirveä kuhina Kyllikin ketjussa käy. Mutta naapuripalstalla oli jossain viestissä sivuttu Kyllikin katoamisyönä jonkun rouvan kuulleen avuunhuutoja. Meniköhän niin että tulkaa nyt Herranen aika auttamaan. Olisiko jollain tietoa miten kaukana rouva asui katoamispaikasta. Avunhuutojen kuulemisaika oli 23.30. joten jos kaikki todistajien aikataulut pitää paikkaansa. Että Kyllikki oli jo kohtuullisen lähellä kotiaan 22.40. Niin hän on jostain syystä viettänyt murhaajan kanssa aikaa, pakosta tai muusta syystä. Ennenkuin tilanne on eskaloitunut hengenvaaralliseksi.
Tästä on yllättävän vähän keskustelua ollut missään palstoilla. Vaikka aika oleellinen osa tätä mysteeriä. Jos siis uskomme että huudot liittyy Kyllikin tapaukseen. Ja miksi emme uskoisi. Jos siis kyseinen rouva on asunut tarpeeksi lähellä että on voinut kuulla huudot Kyllikin katoamispaikasta.

- -Uta-
- Posts: 5925
- Joined: 22.9.2014 12.12
Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953
^Kiitos viesteistäsi Kasivain! Vaikuttaa slltä, että viestejä luetaan, vaikka mitään kirjoittelu-kuhinaa täällä ei todellakaan näytä olevan.
Siispä vähän lisää luettavaa:
Kun Kyllikki Saaren ruumista etsittiin, pääepäilty kaivoi ojaa suohaudan äärellä
- nyt edes DNA ei ratkaise kuuluisaa murhamysteeriä
https://yle.fi/a/74-20032275
JESSE MÄNTYSALO
17.5. 18:28

Kyllikki Saaren oletetaan kohdanneen surmaajansa tällä paikalla, noin puolitoista kilometriä niin sanotusta Meijerin tienhaarasta Heikkilänkylään päin. Kuva: Poliisi

- Posts: 1408
- Joined: 30.5.2017 17.17
Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953
Jukka Kyösti kirjoittanut kirjan KYLLIKKI SAARI PALJASTUKSIA SUOHAUDASTA myös kuunneltavissa BookBeatissa