Tämä tuli taas vastaani, kun yritin löytää eräästä kadonneesta tietoja.
Olisiko sillä mitään merkitystä, että Mirja katosi isänpäivänä?
Mahtoiko hänellä itsellään olla isää elossa tai olisiko hän mahdollisesti voinut lähteä käymään hautausmaalla? Sikäli olisi outoa kuitenkin, ettei olisi ilmoittanut perheelleen mitään asiasta, kai lapsetkin olisivat halunneet tavata pappaa.
Isänpäivä saattaisi selittää sen, että jos pariskunta olisi eronnutkin, Mirjan mies olisi saattanut isänpäivän kunniaksi tulla tapaamaan poikiaan.
(Kun luin juttua Minfosta, oli katoamista verrattu Järvenpään sarjamurhiin, vaikka siis tämä katoaminen tapahtui Helsingissä. JesseHames-nimimerkki oli kirjoittanut, että Helena "Hellu" Meriläisen tapaus sattui 13.11.1990. Tämä ei mielestäni pidä paikkaansa. Hellu mukiloitiin isänpäivänä 11.11.1990)
Mirja Mertanen-Wehnert 1991
-
- Posts: 1408
- Joined: 30.5.2017 17.17
Re: Mirja Mertanen-Wehnert 1991
Minfoon vanhasta Iltalehti plus tulleen lainauksen mukaan perhe olisi ollut koolla katoamispäivänä. Silloin kyllä vaikea ymmärtää ,että Mirja olisi poistunut ilmoittamatta miehelleen ja katsomatta, että äijä samassa huoneessa 2 ja 4 vuotiaitten lasten kanssa.
Tämä alkaa vääjäämättömästi muistuttamaan Birgitta Silanderin katoamista. Olisivatko säännölliset naiset tehneet itsemurhan?
"läheisten henkilöiden" Kampaaja Paulan ja Volker miehen päälle lankeaa synkkä epäilyksen varjo.
Mies kertoo ,ettei huomannut Mirjan lähtöä. Mutta pitäähän hänen jokin varma aika antaa Mirjan viimeisestä kotona havainnostaan. Joka siis ennen naapurin havaintoa 15.30 ,koska vain tämä julkistettu. Tämän jälkeen on illalla kaiketi pitänyt puhelimitse ryhtyä kysymään tutuilta Mirjasta eikä poliisille ilmoitustakaan voinut aamuun jättää.
Tämä alkaa vääjäämättömästi muistuttamaan Birgitta Silanderin katoamista. Olisivatko säännölliset naiset tehneet itsemurhan?
"läheisten henkilöiden" Kampaaja Paulan ja Volker miehen päälle lankeaa synkkä epäilyksen varjo.
Mies kertoo ,ettei huomannut Mirjan lähtöä. Mutta pitäähän hänen jokin varma aika antaa Mirjan viimeisestä kotona havainnostaan. Joka siis ennen naapurin havaintoa 15.30 ,koska vain tämä julkistettu. Tämän jälkeen on illalla kaiketi pitänyt puhelimitse ryhtyä kysymään tutuilta Mirjasta eikä poliisille ilmoitustakaan voinut aamuun jättää.
-
- Posts: 1408
- Joined: 30.5.2017 17.17
Re: Mirja Mertanen-Wehnert 1991
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009214942.html
Nyt saatiin vihdoin tieto ,että Mirja-Anneli lapsineen asui talon alakerrassa ja eronnut Wehnert isä yläkerrassa. Erikoisin tieto että viimeinen varma havainto Mirjasta -ennen epävarmaa naapurihavaintoa sunnuntailta- oli lauantai illalta. Tämähän tarkoittaa , ettei yläkerran Wehnertillä ollut lainkaan havaintoa Mirjasta sunnuntailta.
Nyt saatiin vihdoin tieto ,että Mirja-Anneli lapsineen asui talon alakerrassa ja eronnut Wehnert isä yläkerrassa. Erikoisin tieto että viimeinen varma havainto Mirjasta -ennen epävarmaa naapurihavaintoa sunnuntailta- oli lauantai illalta. Tämähän tarkoittaa , ettei yläkerran Wehnertillä ollut lainkaan havaintoa Mirjasta sunnuntailta.
-
- Posts: 1408
- Joined: 30.5.2017 17.17
Re: Mirja Mertanen-Wehnert 1991
Vatiokylänlahteen on suunniteltu vesistöetsintä. Olen myös ideoinut Vartiokylästä Östersundomiin ja Porvoon suuntaisten alueiden maasto ja vesistöetsintöjä. Onhan keskeinen vaihtoehto ,että Mirjan ruumis on sinne kätketty. K.o alueella myös mahdollisesti Riina Mäkisin Liftausmatkan päätepiste. Ehkä myös Vuosaaressa murhatun Volkan Unsalin ruumiskätkö.
-
- Posts: 50
- Joined: 7.5.2022 12.12
Re: Mirja Mertanen-Wehnert 1991
Viranomaisuutisista eilen bongasin:
Tallinnasta on löydetty 2021 maahan haudattuna henkilö, jonka haudassa oli vuoden 1991 aikataulu.
Löydetyn tunnistamisen avuksi on tehty päämalli, joka kyllä muistuttaa Mertanen-Wehnertiä, mutta ikäarvio on noin 20 vuotta.
Tallinnasta on löydetty 2021 maahan haudattuna henkilö, jonka haudassa oli vuoden 1991 aikataulu.
Löydetyn tunnistamisen avuksi on tehty päämalli, joka kyllä muistuttaa Mertanen-Wehnertiä, mutta ikäarvio on noin 20 vuotta.
-
- Posts: 1408
- Joined: 30.5.2017 17.17
Re: Mirja Mertanen-Wehnert 1991
Tuo Tallinnan ruumis ei oikein sovi suomessa kadonneiden joukkoon. Olisiko Tallinnan tyttö vain Helsingissä käydessään ostanut Suomalaiset jalkineet y.m jotka ruumiilla todettiin. Ruumis löydettiin 2021 mutta tuntomerkit julkaistiin ilmeisesti vasta äsken .
-
- Posts: 1408
- Joined: 30.5.2017 17.17