Liftarisurmat 1971
- Arvo Kyyrölä
- Posts: 326
- Joined: Tue Jun 30, 2015 7:29 pm
Liftarisurmat 1971
Kolme liftarityttöä lähti viimeiselle matkalleen "Häkä-Enskan" amerikanraudan kyydissä
Liftarisurmien tutkinta alkoi, kun kahden tytön ruumiit löytyivät sorakuopalta Hyvinkäällä elokuussa 1971.
KUN nahkahansikaskuristajanakin tunnettu Michael Maria Penttilä vangittiin toukokuun alussa rikoksen valmistelusta epäiltynä, Penttilässä kertovissa uutisissa esiintyi termi, jota vain harvoin voi käyttää suomalaisen rikollisen yhteydessä: sarjamurhaaja.
Se ei ole juridinen termi, vaan se kuvaa henkirikollisia, joilla on tietynlainen profiili. Joissain määritelmissä sarjamurhaajaksi lasketaan vasta kolme erillistä henkirikosta tehnyt henkilö, toisissa riittää kaksi.
Uhrilukua tärkeämpi kriteeri on tekojen laatu: teoissa ja uhreissa on usein samankaltaisuuksia, ja sarjamurhaajaa tyydyttää itse teko – sarjamurhaajalla ei siis välttämättä ole muuta motiivia teolleen kuin tappamisen vietti.
Heitä ei Suomen rikoshistoria tunne montaakaan. IS esittelee juttusarjassa neljä tapausta.
”Häkä-Enska” surmasi pakokaasulla
Ajankohta: Vuosi 1971.
Tekijä: Ensio Koivunen (1930–2003).
Surmasi Ritva Raijaksen, 17, Pirjo Laihon, 17 ja Salme Metsänikulan, 23, pakokaasulla.
Erikoista: Koivusen puolustusasianajajana toimi muun muassa Paula Kokkonen, josta sittemmin tuli kokoomuksen kansanedustaja ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja.
LIFTARISURMIEN tutkinta alkoi 21. elokuuta 1971, kun sivulliset löysivät Hyvinkään Ridasjärven sorakuopalta kahden 17-vuotiaan tytön ruumiit. Surmaaja oli ottanut heidän omaisuutensa – paperit, valokuvat – ja heitellyt pitkin tienvartta. Se oli ratkaisevaa, sillä eräästä revitystä valokuvasta poliisi löysi surmaajan sormenjäljen.
Tutkijat vertasivat jälkeä kymmenien tuhansien rekisterissä olevien rikollisten jälkiin ennen kuin tärppäsi: se kuului kaivinkoneenkuljettaja Ensio Koivuselle, pikkurikolliselle, joka oli istunut vankilassa varkauksista, rattijuopumuksista ja petoksista.
Koivunen otettiin kiinni ja poliisi yhdisti rikokseen myös kolmannen surman: 23-vuotiaan Salme Metsänikulan ruumis oli löydetty 18.8. metsäkuoppaan kätkettynä Inkoosta.
Kun juttu eteni Hyvinkään käräjäoikeuteen, syyttäjän lähtökohta oli seuraava: Koivunen poimi amerikanrautansa, valkoisen vuosimallin 1967 Dodge Dartin, kyytiin liftarityttöjä ja tukehdutti heidät pakokaasulla. Koivunen johti pakokaasut muoviletkulla pakoputkesta autonsa tavaratilaan, josta häkä edelleen pääsi matkustamoon. Siitä seurasi ensin pahoinvointia, sitten tajuttomuus, lopulta kuolema.
Syyttäjän mukaan Koivusella ei ollut surmatöille muuta motiivia kuin tyydyttää omat seksuaaliset tarpeensa, ja ainakin yhden tajuttoman – kenties hengettömän – uhrinsa Koivunen raiskasikin. Teknisenä todisteena käräjille tuotiin sormenjälkien lisäksi se, että uhrien vaatteista löytyi Koivusen samojedinkoiran valkoista karvaa.
Käräjistä tuli nopeasti farssi. Erään uhrin äiti väitti, että todellisuudessa hänen tyttärensä surmasi rikollisliiga, jota Koivunen suojeli. Koivusen väitettiin myös olleen hypnoosissa surmatekojen aikana.
Koivunen itse sanoi tuntemattoman miehen ”tehneen letkuhommat” sillä välin, kun nukkui tyttöjen kanssa autossa. Hän sanoi todisteiden olevan väärennettyjä, uhkasi haastaa kaikki tapauksesta kirjoittavat lehdet oikeuteen ja toi lopulta käräjäsaliin lounasleipänsä näytille todisteeksi siitä, kuinka huonosti poliisi häntä kohteli.
Tuomari Aulis Rydmanin kuppi meni useamman kerran nurin käräjien aikana, eikä vähiten silloin, kun selvänäkijä Pikitukka Sundström pyrki sisään saliin todistamaan, kuinka oli nähnyt murhaajan unessa.
– Ei tämä mikään autokolari ole! karjaisi tuomari ajaessaan väen ulos oikeussalistaan.
Sekavien käräjien lopuksi Koivunen tuomittiin elinkautiseen murhista. Juttu kuitenkin eteni Korkeimpaan oikeuteen asti ja lopulta katsottiin, ettei näyttö riittänyt tahallisuuden osoittamiseen. Täten Koivunen sai rangaistuksekseen 25 vuotta kuritushuonetta kolmesta vapauden riistämisestä, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä yhdestä väkisinmakaamisesta.
Ensio Koivunen kuoli 72-vuotiaana Varkaudessa.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005218663.html
Liftarisurmien tutkinta alkoi, kun kahden tytön ruumiit löytyivät sorakuopalta Hyvinkäällä elokuussa 1971.
KUN nahkahansikaskuristajanakin tunnettu Michael Maria Penttilä vangittiin toukokuun alussa rikoksen valmistelusta epäiltynä, Penttilässä kertovissa uutisissa esiintyi termi, jota vain harvoin voi käyttää suomalaisen rikollisen yhteydessä: sarjamurhaaja.
Se ei ole juridinen termi, vaan se kuvaa henkirikollisia, joilla on tietynlainen profiili. Joissain määritelmissä sarjamurhaajaksi lasketaan vasta kolme erillistä henkirikosta tehnyt henkilö, toisissa riittää kaksi.
Uhrilukua tärkeämpi kriteeri on tekojen laatu: teoissa ja uhreissa on usein samankaltaisuuksia, ja sarjamurhaajaa tyydyttää itse teko – sarjamurhaajalla ei siis välttämättä ole muuta motiivia teolleen kuin tappamisen vietti.
Heitä ei Suomen rikoshistoria tunne montaakaan. IS esittelee juttusarjassa neljä tapausta.
”Häkä-Enska” surmasi pakokaasulla
Ajankohta: Vuosi 1971.
Tekijä: Ensio Koivunen (1930–2003).
Surmasi Ritva Raijaksen, 17, Pirjo Laihon, 17 ja Salme Metsänikulan, 23, pakokaasulla.
Erikoista: Koivusen puolustusasianajajana toimi muun muassa Paula Kokkonen, josta sittemmin tuli kokoomuksen kansanedustaja ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja.
LIFTARISURMIEN tutkinta alkoi 21. elokuuta 1971, kun sivulliset löysivät Hyvinkään Ridasjärven sorakuopalta kahden 17-vuotiaan tytön ruumiit. Surmaaja oli ottanut heidän omaisuutensa – paperit, valokuvat – ja heitellyt pitkin tienvartta. Se oli ratkaisevaa, sillä eräästä revitystä valokuvasta poliisi löysi surmaajan sormenjäljen.
Tutkijat vertasivat jälkeä kymmenien tuhansien rekisterissä olevien rikollisten jälkiin ennen kuin tärppäsi: se kuului kaivinkoneenkuljettaja Ensio Koivuselle, pikkurikolliselle, joka oli istunut vankilassa varkauksista, rattijuopumuksista ja petoksista.
Koivunen otettiin kiinni ja poliisi yhdisti rikokseen myös kolmannen surman: 23-vuotiaan Salme Metsänikulan ruumis oli löydetty 18.8. metsäkuoppaan kätkettynä Inkoosta.
Kun juttu eteni Hyvinkään käräjäoikeuteen, syyttäjän lähtökohta oli seuraava: Koivunen poimi amerikanrautansa, valkoisen vuosimallin 1967 Dodge Dartin, kyytiin liftarityttöjä ja tukehdutti heidät pakokaasulla. Koivunen johti pakokaasut muoviletkulla pakoputkesta autonsa tavaratilaan, josta häkä edelleen pääsi matkustamoon. Siitä seurasi ensin pahoinvointia, sitten tajuttomuus, lopulta kuolema.
Syyttäjän mukaan Koivusella ei ollut surmatöille muuta motiivia kuin tyydyttää omat seksuaaliset tarpeensa, ja ainakin yhden tajuttoman – kenties hengettömän – uhrinsa Koivunen raiskasikin. Teknisenä todisteena käräjille tuotiin sormenjälkien lisäksi se, että uhrien vaatteista löytyi Koivusen samojedinkoiran valkoista karvaa.
Käräjistä tuli nopeasti farssi. Erään uhrin äiti väitti, että todellisuudessa hänen tyttärensä surmasi rikollisliiga, jota Koivunen suojeli. Koivusen väitettiin myös olleen hypnoosissa surmatekojen aikana.
Koivunen itse sanoi tuntemattoman miehen ”tehneen letkuhommat” sillä välin, kun nukkui tyttöjen kanssa autossa. Hän sanoi todisteiden olevan väärennettyjä, uhkasi haastaa kaikki tapauksesta kirjoittavat lehdet oikeuteen ja toi lopulta käräjäsaliin lounasleipänsä näytille todisteeksi siitä, kuinka huonosti poliisi häntä kohteli.
Tuomari Aulis Rydmanin kuppi meni useamman kerran nurin käräjien aikana, eikä vähiten silloin, kun selvänäkijä Pikitukka Sundström pyrki sisään saliin todistamaan, kuinka oli nähnyt murhaajan unessa.
– Ei tämä mikään autokolari ole! karjaisi tuomari ajaessaan väen ulos oikeussalistaan.
Sekavien käräjien lopuksi Koivunen tuomittiin elinkautiseen murhista. Juttu kuitenkin eteni Korkeimpaan oikeuteen asti ja lopulta katsottiin, ettei näyttö riittänyt tahallisuuden osoittamiseen. Täten Koivunen sai rangaistuksekseen 25 vuotta kuritushuonetta kolmesta vapauden riistämisestä, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä yhdestä väkisinmakaamisesta.
Ensio Koivunen kuoli 72-vuotiaana Varkaudessa.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005218663.html
- Arvo Kyyrölä
- Posts: 326
- Joined: Tue Jun 30, 2015 7:29 pm
Re: Liftarisurmat 1971
Liitän tänne Hejacin puolelle samat kuvat , jotka tuli postattua murha.infoon.Kaikki minfolaiset eivät käy lukemassa Hejacia ja toisaalta kaikki hejacilaiset tuskin vierailevat naapuripalstalla.
Kaikki kuvat julkaistiin Etelä- Saimaassa elokuun lopulla 1971:
Kaikki kuvat julkaistiin Etelä- Saimaassa elokuun lopulla 1971:
- Queen
- Posts: 2736
- Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am
Re: Liftarisurmat 1971
Kiinnostavaa on Ensio Koivusen eli Häkä-Enskan kulkemiset suhteutettuna Järvenpään "sarjamurhiin". Hän ei sovi mitenkään esim. Hellun antamiin tuntomerkkeihin, etenkään ikänsä puolesta, mutta muutoin vertailu on mielenkiintoista.
Voisiko sekä Koivusen uhreja, että Järvenpään uhreja liittää yhteen Koivusen vaimonsa kanssa pitämä baari Hyvinkäällä?
Koivusen uhrit olivat kuollessaan nuorehkoja tyttöjä, hyvätapaisiakin. Järvenpään murhaajan uhrit olivat iäkkäämpiä naisia. Toki on otettava huomioon sekin, että ikää sitä tuli Koivusellekin, eikä hän välttämättä ole nuoria tyttöjä enää kyytiinsä saanutkaan. Vanhemmat naiset eivät niin vain nouse tuntemattoman kyytiin, joten on ollut tyytyminen niihin, jotka ovat olleet humalassa ja joiden arviointikyky on heikentynyt.
Koivunen oli syntynyt 1930.
Uhrit: Metsänikula oli syntynyt 1948, vanhempansa asuivat Ummeljoella, tyttö opiskeli Turussa. Hän oli mennyt bussilla Ummeljoelta Korialle.
Ruumis löytyi Degerbystä hiekkakuopan tuntumasta. Kilometrin päästä Inkooseen päin mentäessä löytyi kaivosta uhrille kuuluneen muistikirjan palasia sekä salamavaloja. Alueella oli ennen työsiirtola, jossa Koivunenkin oli ollut kolmisen kuukautta.
Raijas oli syntynyt 1953 ja Laiho 1954. Tyttöjen ruumiit löytyivät Ridasjärven tien lähellä olevalta Juholan sorakuopalta. Lähellä oli kaatopaikka.
Seutulan lentokentän vanhan tien varresta penkereeltä löytyi toisen tytön kassi, jossa oli äänilevyjä.
Lapset olivat löytäneet Tuusulantien pientareelta Jäniksenlinnan risteyksestä 500 m pohjoiseen toiselle tytölle kuuluvan olkalaukun.
Jokelan-Ridasjärven tien pientareelta n. 100-500 m etäisyydeltä Juholan hiekkakuopalta katsoen, löytyi tytöille kuuluneita kauneudenhoitovälineitä.
Vertailuna Hellu oli syntynyt 1951, Lukkarinen 1963 ja Haantie 1953.
Lukkarista lukuunottamatta uhrit ovat syntyneet suunnilleen samoihin aikoihin. Koivusella oli vaimonsa kanssa ollut Hyvinkäällä baari.
Outoa mielestäni oli se, että Koivunen kertoili vaimolleen (jonka kerrottiin olleen häntä iäkkäämpi, kiltti ihminen), miten hän on kuljettanut autossaan nuoria tyttöjä ja poikia. Tällöin hän myös kertoi, että kadonneet tytöt ovat olleet ilmeisesti hänen autossaan. Miksi hän tällaisia kertoi vaimolleen? Painoiko asia häntä vai oliko syynä leuhkiminen sillä, että hän se kulkee nuorten ihmisten parissa, kun oma muija on häntä vanhempi?
Koivunen kuoli 27. toukokuuta 2003 Varkaudessa. Haantie katosi saman vuoden huhtikuussa.
Voisiko sekä Koivusen uhreja, että Järvenpään uhreja liittää yhteen Koivusen vaimonsa kanssa pitämä baari Hyvinkäällä?
Koivusen uhrit olivat kuollessaan nuorehkoja tyttöjä, hyvätapaisiakin. Järvenpään murhaajan uhrit olivat iäkkäämpiä naisia. Toki on otettava huomioon sekin, että ikää sitä tuli Koivusellekin, eikä hän välttämättä ole nuoria tyttöjä enää kyytiinsä saanutkaan. Vanhemmat naiset eivät niin vain nouse tuntemattoman kyytiin, joten on ollut tyytyminen niihin, jotka ovat olleet humalassa ja joiden arviointikyky on heikentynyt.
Koivunen oli syntynyt 1930.
Uhrit: Metsänikula oli syntynyt 1948, vanhempansa asuivat Ummeljoella, tyttö opiskeli Turussa. Hän oli mennyt bussilla Ummeljoelta Korialle.
Ruumis löytyi Degerbystä hiekkakuopan tuntumasta. Kilometrin päästä Inkooseen päin mentäessä löytyi kaivosta uhrille kuuluneen muistikirjan palasia sekä salamavaloja. Alueella oli ennen työsiirtola, jossa Koivunenkin oli ollut kolmisen kuukautta.
Raijas oli syntynyt 1953 ja Laiho 1954. Tyttöjen ruumiit löytyivät Ridasjärven tien lähellä olevalta Juholan sorakuopalta. Lähellä oli kaatopaikka.
Seutulan lentokentän vanhan tien varresta penkereeltä löytyi toisen tytön kassi, jossa oli äänilevyjä.
Lapset olivat löytäneet Tuusulantien pientareelta Jäniksenlinnan risteyksestä 500 m pohjoiseen toiselle tytölle kuuluvan olkalaukun.
Jokelan-Ridasjärven tien pientareelta n. 100-500 m etäisyydeltä Juholan hiekkakuopalta katsoen, löytyi tytöille kuuluneita kauneudenhoitovälineitä.
Vertailuna Hellu oli syntynyt 1951, Lukkarinen 1963 ja Haantie 1953.
Lukkarista lukuunottamatta uhrit ovat syntyneet suunnilleen samoihin aikoihin. Koivusella oli vaimonsa kanssa ollut Hyvinkäällä baari.
Outoa mielestäni oli se, että Koivunen kertoili vaimolleen (jonka kerrottiin olleen häntä iäkkäämpi, kiltti ihminen), miten hän on kuljettanut autossaan nuoria tyttöjä ja poikia. Tällöin hän myös kertoi, että kadonneet tytöt ovat olleet ilmeisesti hänen autossaan. Miksi hän tällaisia kertoi vaimolleen? Painoiko asia häntä vai oliko syynä leuhkiminen sillä, että hän se kulkee nuorten ihmisten parissa, kun oma muija on häntä vanhempi?
Koivunen kuoli 27. toukokuuta 2003 Varkaudessa. Haantie katosi saman vuoden huhtikuussa.
-
- Posts: 1396
- Joined: Tue May 30, 2017 5:04 pm
Re: Liftarisurmat 1971
Haantie katosi 1993 . Häkä-Enskan tapaus osoittaa, ettei välttämättä ole ennakkoluuloja kuljettaa ruumista autossa pitkiä matkoja. Joidenkin kadonneiden kohtaloksi on luultavimmin muodostunut lähteminen tuntemattomaan kyytiin. Loviisassa kadonnut Riina on mahdollisesti etsinyt kuljetusta. Mutta esim. Järvenpää-Hausjärvi tapausten aikaan 1991 Helsingissä kadonnut Mirja Mertanen-Wehnert tuskin olisi noussut tarjottuun kyytiin.
- Queen
- Posts: 2736
- Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am
Re: Liftarisurmat 1971
Jep, siinä on pianovirhe eli Haantie tietysti katosi jo 10 v aiemmin.
- -Uta-
- Posts: 5925
- Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm
Re: Liftarisurmat 1971
Ensio Kalevi Koivunen (23. kesäkuuta 1930, Impilahti – 27. toukokuuta 2003, Varkaus) oli suomalainen sarjamurhaaja. Hän murhasi pakokaasulla kolme naispuolista liftaajaa kesällä 1971, tästä tulee hänen liikanimensä Häkä-Enska. Koivunen oli ammatiltaan kaivinkoneen kuljettaja.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensio_Koivunen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensio_Koivunen
- -Uta-
- Posts: 5925
- Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm
Re: Liftarisurmat 1971
Sienestäjä teki karmivan löydön inkoolaisesta metsästä – pian valkeni, että surmattuja nuoria naisia oli vielä lisää
Eteläisestä Suomesta löytyi kesällä 1971 kolmen nuoren naisen ruumiit. Juuri ilmestyneessä Liftarisurmat-kirjassa perehdytään poikkeuksellisen henkirikosvyyhdin yksityiskohtiin.
https://www.is.fi/uutiset/art-2000008428639.html
Sanni Mattila
26.11. 6:45
Totta se oli, vaikkei sienimetsällä samoillut helsinkiläismies meinannut uskoa silmiään.
Oli kesäinen keskiviikkoiltapäivä elokuussa 1971.
Mies kulki lähemmäksi kuoppaa, jossa kalmo makasi selällään. Kuopan reunalle oli jätetty solkikenkäpari. Kuka hautaaja olikaan, hän oli viimeistellyt haudan peittelyn heittämällä sen päälle maastosta löytämiään kuivia risuja. Luurangolla oli jalassaan sinisten farmarihousujen rippeet, ja lantion ympärillä kulki leveä musta nahkavyö.
Näin kuvaillaan henkirikossarjan ensimmäisen uhrin löytymistä uutuuskirjassa Liftarisurmat – Sarjamurhaaja Ensio Koivusen rikokset ja tuomio (Otava, 2021). Kirjan ovat kirjoittaneet Ilta-Sanomien uutistoimituksen esimies ja rikostoimittaja Miika Viljakainen ja toimittaja Lauri Silvander.
KESKUSRIKOSPOLIISIN tutkijoille selvisi pian, että vainaja oli ollut maastossa jo pidemmän aikaa.
Kuolleena löydetyn Salme Metsänikulan, 23, vanhemmat olivat nähneet tyttärensä viimeisen kerran heinäkuussa hieman yli kuukausi ennen ruumiin löytymistä. Anjalan Ummeljoelta piskuiselta maatilalta Turkuun muuttanut nainen oli tuolloin matkannut kotitilalleen juhlistamaan äitinsä syntymäpäivää.
Liftarisurmista kertovassa kirjassa Metsänikulaa kuvaillaan tiedonjanoiseksi nuoreksi naiseksi, joka oli jo teini-ikäisenä matkustanut monissa Euroopan maissa. Matkakassaa hän oli kartuttanut paikallisen maatalousoppilaitoksen sokerijuurikasmaita harventamalla ja työskentelemällä kesät Tukholmassa kameratehtaalla.
Samana sunnuntaisena juhlapäivänä Metsänikulan piti lähteä kotikylältä takaisin kohti Turkua. Hänellä oli maanantaina töitä. Tytär kertoi liftaavansa osan paluumatkasta, eikä äiti ollut hyvillään. Kirjan mukaan läheiset olivat muistelleet jälkikäteen, että äiti olisi tarjonnut tyttärelle rahaa koko matkaa varten – tuloksetta. Metsänikula koki olevansa harjaantunut liftari, joka kyllä tunnistaisi hankalat kyyditsijät. Kiperän tilanteen tullen hän puhuisi itsensä pois kyydistä.
Poliisitiedotukset kadonneista Ritva Raijaksesta ja Pirjo Laihosta sekä Salme Metsänikulasta. KUVA: PENTTI NISSINEN
KOLME VIIKKOA myöhemmin Metsänikuloiden kotiin saapui vanhempien veret seisauttava kirje tyttären turkulaiselta ystävältä. Kotitilalla ei ollut puhelinta.
Ystävä tilitti kirjeessään, kuinka Salmen postilaatikko notkui noutamattomasta postista. Salme ei myöskään ollut nostanut palkkaansa pankista. Harva se päivä olen yrittänyt tavoittaa Salmea, mutta turhaan. Olen vähän huolissani, minne hän on piiloutunut. Jos te tiedätte missä hän on, olisi kiva tietää osoite.
Kirjassa kerrotaan, kuinka huolestunut isä lähti välittömästi Turkuun selvittämään tilannetta. Hän teki katoamisilmoituksen tyttärestään 11. elokuuta 1971, eli tasan kuukausi Ummeljoella vietetyn syntymäpäiväsunnuntain jälkeen. Isä toi poliiseille tyttären ylioppilaskuvan ja listasi tuntomerkkejä: kunnollinen tyttö, hiljainen ääni, reipas ryhti, ei riitoja läheisten kanssa, ei poikaystävää, ei tapana karkailla, sormessa vihreäkivinen sormus. Isä pelkäsi, että tytär olisi joutunut surmatuksi liftausreissulla.
Kului vielä viikko, kunnes isän ounastelema painajainen kävi toteen. Sienestäjä löysi ruumiin Inkoon Degerbystä. Yhteys kadonneen naisen tuntomerkkien ja vainajan välillä oli ilmeinen, vihreäkivistä sormusta myöten.
Kesti kuitenkin yli kuukauden päivät, kunnes poliisi tavoitti murhasta epäillyn miehen. Sitä ennen uhriksi joutui alaikäinen tyttökaksikko.
VAIN PÄIVÄ ENNEN Salme Metsänikulan ruumislöytöä ystävykset Ritva Raijas ja Pirjo Laiho matkasivat Helsingistä kohti Hyvinkäätä Ritvan äidin luokse. Kyytisuunnitelmat olivat peruuntuneet, joten tytöt päättivät liftata. Ritvan äiti odotti 17-vuotiaita tyttöjä perille sauna lämpimänä, turhaan.
Muutama päivä tyttöjen katoamisen jälkeen neljä miestä etsiskeli Hyvinkäällä Juholan hiekkakuopalla sopivaa tarkkuusammuntapaikkaa, osin sattumankauppana. Alunperin heidän tarkoituksenaan oli ampua Ridasjärven kaatopaikka-alueella. Kesäpäivän jätelemu oli kuitenkin niin sietämätön, että nelikko päätti etsiä paremman harrastusapajan.
Hiekkakuopalla yksi miehistä huomasi koivikon vieressä kahden nuoren tytön ruumiit. Vainajissa oli myös ulkoisen väkivallan merkkejä. Maassa oli muovikelmu, ja sen alta pilkisti ihmisen jalka. Hän avasi suunsa: ”Hei, täällä on ruumiita.”
TYTTÖKAKSIKON omaisuutta, kuten revittyjä valokuvia ja laukku, oli hieman aiemmin löytynyt maastoon viskeltynä Helsingin alueelta. Poliisin tuntomerkkitoimisto oli osaltaan ryhtynyt ratkomaan asiaa.
Valokuviin jääneelle sormenjäljelle löytyi poliisin rekisteristä osuma kuukauden päivät kestäneen mekaanisen vertailutyön jälkeen. Sormenjäljet kuuluivat helsinkiläiselle nelikymppiselle kaivurikuskille Ensio Koivuselle. Oli 26. syyskuuta 1971, kun virkavalta tavoitti miehen kalastusreissulta Hangon edustalta.
Kirjasta ilmenee, että repaleisesta elämästään peräti 15 vuotta vankilassa viettäneellä Koivusella oli pitkä rikosrekisteri muun muassa kavalluksista ja murroista.
– En ole ollut heidän kanssaan missään tekemisissä, Koivunen vastasi ensimmäisen kuulustelunsa aluksi uhreista kysyttäessä.
Poliisin kuvat Ensio Koivusesta 1971. KUVA: POLIISI / LEHTIKUVA
KIRJA PALJASTAA, että heti esitutkinnan alussa Koivunen aloitti virkavallan hermoja koettelevan pelin, jossa hän syötti kuulustelijoille omista ja surmattujen tyttöjen liikkeistä mitä mielikuvituksellisempia ja muuntuvia versioita, ristiriitaisuuksia ja perättömyyksiä.
Mies otti tavakseen kertoa ”lopullisia totuuksia” ja vetosi tutkinnan kriittisillä hetkillä “muistamattomuuden tiloihin”. Tutkijoiden työtä ei helpottanut sekään, että Koivunen väitti olevansa jonkinlaisen “salaliiton” ja ”vaikutusvaltaisten vihollisten” uhri. Joka tapauksessa poliiseille valkeni, että mies oli toiminut sangen systemaattisesti vaaniessa liftareita eteläisen Suomen maanteillä valkealla Dodge Dartillaan. Kirjan mukaan rikoksesta epäilty maalaili kuulusteluissa itsestään täysin päinvastaista kuvaa: viekkaat naiset olivat vaatineet häneltä kyytejä ja seksiä.
LOPULTA Ensio Koivunen myönsi, että surmattuina löydetyt nuoret naiset olivat olleet hänen kyydissään tavalla tai toisella. Mies oli sanojensa mukaan hylännyt ruumiit maastopaikoille, jotta häntä ei epäiltäisi tappajaksi.
Eräässä versiossaan hän väitti Salme Metsänikulan kuolleen autokyydin aikana sairaskohtaukseen.
Ritvan ja Pirjon tapauksessa Koivunen väitti ulkopuolisen tekijän johtaneen autoon pakokaasua, kun kolmikko oli ollut nukkumassa metsätien päässä – tai vaihtoehtoisesti heidän nauttimansa limonadi oli ollut myrkytettyä.
Fyysisten vammojen lisäksi tyttökaksikon hengityselimistä löytyi viitteitä siitä, että heidät oli pakotettu hengittämään auton pakokaasua. Koivusen Dodgesta löytyikin letku, johon KRP:n tutkijat kiinnittivät huomionsa. Autoon johdettiin testimielessä pakokaasua ja häkäpitoisuuksia tutkittiin, mutta sisätilan häkäpitoisuudet osoittautuivat sekä tyhjäkäynnillä että ajon aikana hyvin pieniksi.
TUSKASTUTTAVAN selittelyn seasta poliisit saivat ongittua esiin todisteita, jotka osoittivat Koivusen olleen uhriensa kanssa tekemisissä.
Surmien tarkan tekotavan tai muiden yksityiskohtien ääreen todisteet eivät kuitenkaan johdattaneet: Vaikka esimerkiksi uhreista löytyneet koirankarvat, Ritva Raijaksen housuista Koivusen vaatteisiin tarttunut nukka, yksittäiset karvat ja purukumista löytyneestä syljestä saatu veriryhmämääritys yhdistivät Koivusen uhreihin suurella todennäköisyydellä, niin ne eivät ilman suoria todistajanlausuntoja osoittaneet itse tekoja.
Vaiheikkaat käräjät alkoivat marraskuussa 1971. Kirja kertoo, millainen sirkus oikeusprosessista kehkeytyi. Koivusen Dodge Dart, joka oli käytännössä sekä epäilty murhapaikka että murha-ase, oli tuotu kansan hämmästeltäväksi Hyvinkään virastotalon pihalle. Lisäksi saliin tuotiin runsaasti todistusaineistoa, kuten asiakirjoja, vaatteita ja valokuvia.
Syyttäjän näkemyksen mukaan Koivunen oli pakottanut uhrit hengittämään pakokaasua.
Paikalle oli saapunut myös selvänäkijä, joka olisi halunnut päästä todistamaan oikeudenkäynnissä. Hän oli nähnyt unessaan Koivusen auton rekisteritunnuksineen.
Koivunen passitettiin mielentilatutkimukseen. Lääkärinlausunnon mukaan mies oli narsisti ja psykopaatti, joka oli riistänyt naisten hengen täydessä ymmärryksessä. Koivunen tuomittiin elinkautiseen kolmesta murhasta.
Ylemmässä oikeusasteessa tilanne muuttui.
LIFTARISURMIEN myöhemmät oikeuskäsittelyt venyivät vuosien päähän.
Elokuussa 1973 hovioikeus katsoi, ettei Koivusen voitu katsoa tappaneen tyttöjä tahallaan tai suunnitelmallisesti, koska yksityiskohtaiset todisteet puuttuivat.
Poikkeuksellisen kirjava oikeussaaga tuli päätöksen vasta tammikuussa 1974 korkeimmassa oikeudessa. Ensimmäisen uhrin, Salme Metsänikulan kuolemasta oli tässä vaiheessa ehtinyt kulua yli 2,5 vuotta.
Korkein oikeus vahvisti hovioikeuden tuomion. Murhien sijaan Koivunen tuomittiin kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Rangaistus: 25 vuotta kuritushuonetta.
Kirjasta ilmenee, että oikeudessa pitämissään vuolaissa puolustuspuheenvuoroissaan Ensio Koivunen surkutteli ainoastaan omaa kohtaloaan eikä suonut ajatustakaan uhreille tai heidän läheisilleen.
Liftarisurmaaja kiisti rikoksensa loppuun saakka ja vetosi ulkopuolisiin tekijöihin.
Eteläisestä Suomesta löytyi kesällä 1971 kolmen nuoren naisen ruumiit. Juuri ilmestyneessä Liftarisurmat-kirjassa perehdytään poikkeuksellisen henkirikosvyyhdin yksityiskohtiin.
https://www.is.fi/uutiset/art-2000008428639.html
Sanni Mattila
26.11. 6:45
Totta se oli, vaikkei sienimetsällä samoillut helsinkiläismies meinannut uskoa silmiään.
Oli kesäinen keskiviikkoiltapäivä elokuussa 1971.
Mies kulki lähemmäksi kuoppaa, jossa kalmo makasi selällään. Kuopan reunalle oli jätetty solkikenkäpari. Kuka hautaaja olikaan, hän oli viimeistellyt haudan peittelyn heittämällä sen päälle maastosta löytämiään kuivia risuja. Luurangolla oli jalassaan sinisten farmarihousujen rippeet, ja lantion ympärillä kulki leveä musta nahkavyö.
Näin kuvaillaan henkirikossarjan ensimmäisen uhrin löytymistä uutuuskirjassa Liftarisurmat – Sarjamurhaaja Ensio Koivusen rikokset ja tuomio (Otava, 2021). Kirjan ovat kirjoittaneet Ilta-Sanomien uutistoimituksen esimies ja rikostoimittaja Miika Viljakainen ja toimittaja Lauri Silvander.
KESKUSRIKOSPOLIISIN tutkijoille selvisi pian, että vainaja oli ollut maastossa jo pidemmän aikaa.
Kuolleena löydetyn Salme Metsänikulan, 23, vanhemmat olivat nähneet tyttärensä viimeisen kerran heinäkuussa hieman yli kuukausi ennen ruumiin löytymistä. Anjalan Ummeljoelta piskuiselta maatilalta Turkuun muuttanut nainen oli tuolloin matkannut kotitilalleen juhlistamaan äitinsä syntymäpäivää.
Liftarisurmista kertovassa kirjassa Metsänikulaa kuvaillaan tiedonjanoiseksi nuoreksi naiseksi, joka oli jo teini-ikäisenä matkustanut monissa Euroopan maissa. Matkakassaa hän oli kartuttanut paikallisen maatalousoppilaitoksen sokerijuurikasmaita harventamalla ja työskentelemällä kesät Tukholmassa kameratehtaalla.
Samana sunnuntaisena juhlapäivänä Metsänikulan piti lähteä kotikylältä takaisin kohti Turkua. Hänellä oli maanantaina töitä. Tytär kertoi liftaavansa osan paluumatkasta, eikä äiti ollut hyvillään. Kirjan mukaan läheiset olivat muistelleet jälkikäteen, että äiti olisi tarjonnut tyttärelle rahaa koko matkaa varten – tuloksetta. Metsänikula koki olevansa harjaantunut liftari, joka kyllä tunnistaisi hankalat kyyditsijät. Kiperän tilanteen tullen hän puhuisi itsensä pois kyydistä.
Poliisitiedotukset kadonneista Ritva Raijaksesta ja Pirjo Laihosta sekä Salme Metsänikulasta. KUVA: PENTTI NISSINEN
KOLME VIIKKOA myöhemmin Metsänikuloiden kotiin saapui vanhempien veret seisauttava kirje tyttären turkulaiselta ystävältä. Kotitilalla ei ollut puhelinta.
Ystävä tilitti kirjeessään, kuinka Salmen postilaatikko notkui noutamattomasta postista. Salme ei myöskään ollut nostanut palkkaansa pankista. Harva se päivä olen yrittänyt tavoittaa Salmea, mutta turhaan. Olen vähän huolissani, minne hän on piiloutunut. Jos te tiedätte missä hän on, olisi kiva tietää osoite.
Kirjassa kerrotaan, kuinka huolestunut isä lähti välittömästi Turkuun selvittämään tilannetta. Hän teki katoamisilmoituksen tyttärestään 11. elokuuta 1971, eli tasan kuukausi Ummeljoella vietetyn syntymäpäiväsunnuntain jälkeen. Isä toi poliiseille tyttären ylioppilaskuvan ja listasi tuntomerkkejä: kunnollinen tyttö, hiljainen ääni, reipas ryhti, ei riitoja läheisten kanssa, ei poikaystävää, ei tapana karkailla, sormessa vihreäkivinen sormus. Isä pelkäsi, että tytär olisi joutunut surmatuksi liftausreissulla.
Kului vielä viikko, kunnes isän ounastelema painajainen kävi toteen. Sienestäjä löysi ruumiin Inkoon Degerbystä. Yhteys kadonneen naisen tuntomerkkien ja vainajan välillä oli ilmeinen, vihreäkivistä sormusta myöten.
Kesti kuitenkin yli kuukauden päivät, kunnes poliisi tavoitti murhasta epäillyn miehen. Sitä ennen uhriksi joutui alaikäinen tyttökaksikko.
VAIN PÄIVÄ ENNEN Salme Metsänikulan ruumislöytöä ystävykset Ritva Raijas ja Pirjo Laiho matkasivat Helsingistä kohti Hyvinkäätä Ritvan äidin luokse. Kyytisuunnitelmat olivat peruuntuneet, joten tytöt päättivät liftata. Ritvan äiti odotti 17-vuotiaita tyttöjä perille sauna lämpimänä, turhaan.
Muutama päivä tyttöjen katoamisen jälkeen neljä miestä etsiskeli Hyvinkäällä Juholan hiekkakuopalla sopivaa tarkkuusammuntapaikkaa, osin sattumankauppana. Alunperin heidän tarkoituksenaan oli ampua Ridasjärven kaatopaikka-alueella. Kesäpäivän jätelemu oli kuitenkin niin sietämätön, että nelikko päätti etsiä paremman harrastusapajan.
Hiekkakuopalla yksi miehistä huomasi koivikon vieressä kahden nuoren tytön ruumiit. Vainajissa oli myös ulkoisen väkivallan merkkejä. Maassa oli muovikelmu, ja sen alta pilkisti ihmisen jalka. Hän avasi suunsa: ”Hei, täällä on ruumiita.”
TYTTÖKAKSIKON omaisuutta, kuten revittyjä valokuvia ja laukku, oli hieman aiemmin löytynyt maastoon viskeltynä Helsingin alueelta. Poliisin tuntomerkkitoimisto oli osaltaan ryhtynyt ratkomaan asiaa.
Valokuviin jääneelle sormenjäljelle löytyi poliisin rekisteristä osuma kuukauden päivät kestäneen mekaanisen vertailutyön jälkeen. Sormenjäljet kuuluivat helsinkiläiselle nelikymppiselle kaivurikuskille Ensio Koivuselle. Oli 26. syyskuuta 1971, kun virkavalta tavoitti miehen kalastusreissulta Hangon edustalta.
Kirjasta ilmenee, että repaleisesta elämästään peräti 15 vuotta vankilassa viettäneellä Koivusella oli pitkä rikosrekisteri muun muassa kavalluksista ja murroista.
– En ole ollut heidän kanssaan missään tekemisissä, Koivunen vastasi ensimmäisen kuulustelunsa aluksi uhreista kysyttäessä.
Poliisin kuvat Ensio Koivusesta 1971. KUVA: POLIISI / LEHTIKUVA
KIRJA PALJASTAA, että heti esitutkinnan alussa Koivunen aloitti virkavallan hermoja koettelevan pelin, jossa hän syötti kuulustelijoille omista ja surmattujen tyttöjen liikkeistä mitä mielikuvituksellisempia ja muuntuvia versioita, ristiriitaisuuksia ja perättömyyksiä.
Mies otti tavakseen kertoa ”lopullisia totuuksia” ja vetosi tutkinnan kriittisillä hetkillä “muistamattomuuden tiloihin”. Tutkijoiden työtä ei helpottanut sekään, että Koivunen väitti olevansa jonkinlaisen “salaliiton” ja ”vaikutusvaltaisten vihollisten” uhri. Joka tapauksessa poliiseille valkeni, että mies oli toiminut sangen systemaattisesti vaaniessa liftareita eteläisen Suomen maanteillä valkealla Dodge Dartillaan. Kirjan mukaan rikoksesta epäilty maalaili kuulusteluissa itsestään täysin päinvastaista kuvaa: viekkaat naiset olivat vaatineet häneltä kyytejä ja seksiä.
LOPULTA Ensio Koivunen myönsi, että surmattuina löydetyt nuoret naiset olivat olleet hänen kyydissään tavalla tai toisella. Mies oli sanojensa mukaan hylännyt ruumiit maastopaikoille, jotta häntä ei epäiltäisi tappajaksi.
Eräässä versiossaan hän väitti Salme Metsänikulan kuolleen autokyydin aikana sairaskohtaukseen.
Ritvan ja Pirjon tapauksessa Koivunen väitti ulkopuolisen tekijän johtaneen autoon pakokaasua, kun kolmikko oli ollut nukkumassa metsätien päässä – tai vaihtoehtoisesti heidän nauttimansa limonadi oli ollut myrkytettyä.
Fyysisten vammojen lisäksi tyttökaksikon hengityselimistä löytyi viitteitä siitä, että heidät oli pakotettu hengittämään auton pakokaasua. Koivusen Dodgesta löytyikin letku, johon KRP:n tutkijat kiinnittivät huomionsa. Autoon johdettiin testimielessä pakokaasua ja häkäpitoisuuksia tutkittiin, mutta sisätilan häkäpitoisuudet osoittautuivat sekä tyhjäkäynnillä että ajon aikana hyvin pieniksi.
TUSKASTUTTAVAN selittelyn seasta poliisit saivat ongittua esiin todisteita, jotka osoittivat Koivusen olleen uhriensa kanssa tekemisissä.
Surmien tarkan tekotavan tai muiden yksityiskohtien ääreen todisteet eivät kuitenkaan johdattaneet: Vaikka esimerkiksi uhreista löytyneet koirankarvat, Ritva Raijaksen housuista Koivusen vaatteisiin tarttunut nukka, yksittäiset karvat ja purukumista löytyneestä syljestä saatu veriryhmämääritys yhdistivät Koivusen uhreihin suurella todennäköisyydellä, niin ne eivät ilman suoria todistajanlausuntoja osoittaneet itse tekoja.
Vaiheikkaat käräjät alkoivat marraskuussa 1971. Kirja kertoo, millainen sirkus oikeusprosessista kehkeytyi. Koivusen Dodge Dart, joka oli käytännössä sekä epäilty murhapaikka että murha-ase, oli tuotu kansan hämmästeltäväksi Hyvinkään virastotalon pihalle. Lisäksi saliin tuotiin runsaasti todistusaineistoa, kuten asiakirjoja, vaatteita ja valokuvia.
Syyttäjän näkemyksen mukaan Koivunen oli pakottanut uhrit hengittämään pakokaasua.
Paikalle oli saapunut myös selvänäkijä, joka olisi halunnut päästä todistamaan oikeudenkäynnissä. Hän oli nähnyt unessaan Koivusen auton rekisteritunnuksineen.
Koivunen passitettiin mielentilatutkimukseen. Lääkärinlausunnon mukaan mies oli narsisti ja psykopaatti, joka oli riistänyt naisten hengen täydessä ymmärryksessä. Koivunen tuomittiin elinkautiseen kolmesta murhasta.
Ylemmässä oikeusasteessa tilanne muuttui.
LIFTARISURMIEN myöhemmät oikeuskäsittelyt venyivät vuosien päähän.
Elokuussa 1973 hovioikeus katsoi, ettei Koivusen voitu katsoa tappaneen tyttöjä tahallaan tai suunnitelmallisesti, koska yksityiskohtaiset todisteet puuttuivat.
Poikkeuksellisen kirjava oikeussaaga tuli päätöksen vasta tammikuussa 1974 korkeimmassa oikeudessa. Ensimmäisen uhrin, Salme Metsänikulan kuolemasta oli tässä vaiheessa ehtinyt kulua yli 2,5 vuotta.
Korkein oikeus vahvisti hovioikeuden tuomion. Murhien sijaan Koivunen tuomittiin kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Rangaistus: 25 vuotta kuritushuonetta.
Kirjasta ilmenee, että oikeudessa pitämissään vuolaissa puolustuspuheenvuoroissaan Ensio Koivunen surkutteli ainoastaan omaa kohtaloaan eikä suonut ajatustakaan uhreille tai heidän läheisilleen.
Liftarisurmaaja kiisti rikoksensa loppuun saakka ja vetosi ulkopuolisiin tekijöihin.
-
- Posts: 1396
- Joined: Tue May 30, 2017 5:04 pm
Re: Liftarisurmat 1971
Tätä Enskaa ei aiemmin ollut tuomittu tai epäilty mistään seksuaalirikoksista . Vasta pidätyksen jälkeen ilmaantui ahdistelusta kertova nainen. Joten jos olisi malttanut olla levittämättä uhrien valokuvia ja tavaroita surmapaikalle , niin poliisi olisi jäänyt sormenjäljittä. Murhat luettaisiin nyt selvittämättömiin klassikkorikoksiin.
-
- Posts: 4
- Joined: Tue Jul 21, 2020 12:37 am
Re: Liftarisurmat 1971
Eikö tuosta Ensio Koivusesta ole todellakaan mitään tietoa miten vietti elämäänsä vankilan jälkeen? Kuolinvuodeksi on merkitty 2003 ja paikaksi Varkaus.
Aika hyvin on pitänyt hiljaisuutta jos todellakaan mitään ei ole tihkunut. Tietysti on muuttanut nimensä mutta siltikin tuntuu oudolta ettei tälläinen narsisisti ja psykopaatti ole aukonut päätään.
PM
Aika hyvin on pitänyt hiljaisuutta jos todellakaan mitään ei ole tihkunut. Tietysti on muuttanut nimensä mutta siltikin tuntuu oudolta ettei tälläinen narsisisti ja psykopaatti ole aukonut päätään.
PM
-
- Posts: 1396
- Joined: Tue May 30, 2017 5:04 pm
Re: Liftarisurmat 1971
M.infon rönsyilevästä Enska kuskustelusta ei tosiaan muuta ilmene kuin vapautunut 1980-luvun alussa ja kuollut 2003.
Ei julkista tietoa missä kunnossa ollut ja missäpäin asunut vapauduttuaan. Seksuaalirikollisen vaikea parantaa tapojaan.
Ei julkista tietoa missä kunnossa ollut ja missäpäin asunut vapauduttuaan. Seksuaalirikollisen vaikea parantaa tapojaan.