Sähkömurha Torniossa 10.11.1977

Selvitetyt tapaukset taustoineen, rikosten tekijöiden profiilit
Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Sähkömurha Torniossa 10.11.1977

Post by -Uta- »

Jussi Albert Haapala
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Albert_Haapala

Jussi Albert Haapala (2. elokuuta 1927 Oulu – 31. elokuuta 2008 Oulu) oli suomalainen postikonttorin johtaja, joka tuli tunnetuksi oman konttorinsa ryöstöstä ja vaimonsa murhasta.

Haapala toimi Tornion postipiirin esimiehenä. Vuonna 1985 hän jäi kiinni yrityksestä varastaa omasta postikonttoristaan 438 000 markkaa, jotka sinne oli tilattu Suomen Pankista. Tutkimuksissa paljastui, että hän oli syyllinen myös vuonna 1984 tapahtuneeseen törkeään petokseen Kukkolan postissa, missä 75 000 markkaa vaihdettiin paperisilppuun.

Haapalan vaimon, 50, kuolema tuli ensi kertaa julkisuuteen heti sen tapahduttua 10. marraskuuta 1977. Haapala oli lavastanut murhan onnettomuudeksi, jossa silitysraudan rispaantunut johdin olisi aiheuttanut kuolemaan johtaneen sähköiskun. Erikoinen onnettomuus uutisoitiin laajasti lehdistössä ja johti varoituksiin silitysrautojen johtimien vaarallisuudesta. Tosiasiassa Haapala johdatti sähkövirtaa nukkuvaan uhriin. Tornion raastuvanoikeus ja Rovaniemen hovioikeus tuomitsivat Haapalan murhasta, erittäin raskauttavien asiahaarojen vallitessa tehdystä petoksesta, törkeästä varkauden yrityksestä sekä pontikan keitosta elinkautiseen vankeuteen.

Vaimon murhan motiivina oli Haapalan halu päästä naimisiin rakastajattarensa kanssa. Haapala toimi kirkkovaltuutettuna ja Haapalan vaimo kuului Tornionjokilaaksossa vaikuttaneeseen Kolströmin pappissukuun.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Sähkömurha Torniossa 10.11.1977

Post by -Uta- »

Image
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Sähkömurha Torniossa 10.11.1977

Post by -Uta- »

Hurskaan miehen kaksois­elämä paljastui pala palalta
- aviovaimon tapaturma olikin karmean yksityiskohtaisesti suunniteltu ”sähkömurha”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008076159.html
8.7.2021 10:30

Vuonna 1977 tapahtunut sähkömurha kuuluu Suomen rikoshistorian erikoisimpiin lukuihin. Eläkkeellä oleva poliisi Yrjö Mäyrä sanoo olleen hiuskarvan varassa, ettei rikos jäänyt pimeäksi. Outo onnettomuus noteerattiin Helsingin Sanomissa yksipalstaisella uutisella marraskuussa 1977. ”Nainen kuoli sähköiskuun”, kertoi otsikko. Surmansa saanut oli 50-vuotias torniolaisnainen. Hänen kerrottiin saaneen sähköiskun viallisesta silitysraudasta tai sen rispaantuneesta johdosta.

Onnettomuutta käsiteltiin laajasti sähköalan lehdissä, mutta ennen pitkää se painui unohduksiin. Vasta kahdeksan vuotta myöhemmin heräsi epäilys, että kyseessä saattoi olla naisen aviomiehen suunnittelema henkirikos. Tapaus tunnetaan Suomen rikoshistoriassa nykyisin sähkömurhana.

TOISTAKYMMENTÄ vuotta eläkkeellä ollut rikosylikomisario Yrjö Mäyrä, nyt 75, vastaa puhelimeensa kauppareissultaan. – Kyllä minä saatan siitä vielä jotakin muistaa. Soita uudelleen iltapäivästä, siihen mennessä olen päässyt kämpille, sanoo Mäyrä kuullessaan toimittajan kyselevän vanhasta rikostapauksesta. Iltapäivän puhelussa paljastuu, ettei Mäyrä muista ainoastaan jotakin vaan paljon. Rikostapaus oli raskas paitsi omaisille, myös sen tutkijoille. Mäyrä oli se, jolle sähkömurhan tehnyt aviomies lopulta tunnusti rikoksensa. – Vaikka olisi henkirikostutkijakin, niin ehkä yhdelle tuhannesta tutkijasta tapahtuu sellaisia ihmeellisyyksiä. – Tai no, ei mikään ihmettä ole, mutta väkisellä se tapaus jäi mieleen.

Tarina on erikoinen, ja se lähtee liikkeelle tapauksesta, jossa henkirikoksesta ei ollut hajuakaan.

OLI loppuvuosi 1985. Mäyrä oli 37-vuotias ja ylikonstaapelina keskusrikospoliisin Lapin läänin osastossa. Keskusrikospoliisissa ei tuolloinkaan tutkittu massarikoksia, mutta poliisit olivat Mäyrän mukaan joka tapauksessa ”yleismies jantusia”, joiden piti osata kaikesta vähän. KRP lähetti hänet alun perin Tornioon paikallispoliisin avuksi tutkimaan rahavarkautta. Paikallisesta postista oli hävinnyt yli 400 000 markkaa, joka vastaa Suomen Pankin rahamuseon rahanarvolaskurin nykyrahassa noin 150 000:tta euroa.

– Alussa oli vähän semmoista suhtautumista, että voithan sinä siellä käydä, mutta ei sieltä mitään selviä. Resurssit olivat luvalla sanoen mitättömät, Mäyrä sanoo. – Tornion laitoksen puolelta minulla oli kaverinani ylikonstaapeli, jonka kanssa pähkimme jutun pääasiassa kahteen pekkaan.

Juttu vaikutti omituiselta. Rahat olivat olleet säilössä metallilippaassa postin kassaholvissa ja rahalipas oli tarkoitus kuljettaa postiauton kyydissä pankkiin Rovaniemelle. Lähetyksen vastaanottanut postiauton kuljettaja oli kuitenkin alkanut ihmetellä, miksi melkein puolen miljoonan markan lasti tuntui niin kevyeltä. Lähemmässä tarkastelussa paljastui, että laatikon sinettilanka oli murrettu ja rahat viety.

POLIISI eristi koko postitalon ja aloitti henkilökunnan kuulustelut. Vielä samana iltana selvisi, että rahat olivat yhä postissa: ne oli piilotettu kassaholvin hyllylle muiden pakettien sekaan. Rosvon tarkoituksena oli kaiketikin ollut napata ne sieltä mukaansa hälyn laannuttua.

Poliisin epäilykset kohdistuivat postikonttorin päällikköön, kuusissakymmenissä olevaan mieheen. Päällikön oli nähty käyneen holvissa aiemmin, vaikka tavallisesti hän pysytteli omassa työhuoneessaan toisessa kerroksessa. Päällikön pidätys oli järkytys henkilökunnalle, sillä hänet tunnettiin nuhteettomana, suoraselkäisenä ja hurskaana miehenä. Hän oli syvästi uskovainen ja tuttu näky niin kirkkovaltuustossa, kuorossa kuin sunnuntaikirkossa.

KUN päälliköltä löydettiin laittomat pontikankeittovälineet, paljastui että hän oli elänyt julkisivunsa takana varsin maallista elämää. Hänen menneisyydestään alkoi nousta esiin hämäriä tapauksia. Vain vuotta aiemmin joulukuussa 1984 hänen alaisuudessaan toimivasta Tornion Kukkolan postikonttorista oli kadonnut iso rahasumma. Selvisi, että päällikkö oli vienyt nekin rahat.

Juoni oli ollut uhkarohkea. Päällikkö oli soittanut ensin konttoriin, esittäytynyt metsätyönjohtaja ”Olli Nivaksi” ja tilannut postiin 75 000 markkaa metsureiden palkkarahoiksi. Seuraavana päivänä hän oli saapunut postiin tarkistamaan, että rahat olivat tulleet. Päällikkö oli naamioinut itsensä kolarin uhriksi, jotta postinhoitaja ei olisi tunnistanut häntä pomokseen. – Hän oli laastaroinut kasvonsa ihan ympäri ämpäri ja laittanut karvalakin syvälle päähän. Lisäksi hän tiesi postinhoitajan olevan iäkäs ja huononäköinen, Mäyrä kertoo. Päälliköllä oli nostokuitti mukanaan, ja hän ojensi postinhoitajalle kangaspussin, johon palkkarahat voisi laittaa. Koska päällikkö tiesi, että seuraavaksi postinhoitaja tarkastaisi hänen henkilöllisyytensä, hän ilmoittikin, että työmaan varsinainen kassanhoitaja tulisi hakemaan rahat myöhemmin.

Jäljellä oli petoksen viimeinen vaihe. Hän sai postinhoitajan kääntämään hetkeksi selkänsä, ja sillä välin hän vaihtoi rahapussin toiseen samannäköiseen kangaspussiin, jossa oli painona pelkkiä sanomalehtisuikaleita. Postinhoitaja ei huomannut vaihdosta, vaan laittoi paperisilppupussin kassaan. ”Metsätyönjohtaja” pääsi lähtemään paikalta oikean rahapussin kanssa.

KUKKOLAN tapaus oli ollut pimeänä vuoden verran, sillä postinkonttorin päällikköä ei ollut aiemmin osattu epäillä oman alaisensa huijauksesta. Vaikka päällikkö kiisti aluksi rikoksen, oma kirjoituskone kavalsi hänet. – Teknisessä tutkinnassa selvisi, että kuitti oli tehty hänen Remington-kirjoituskoneellaan. Vähän niin kuin Agatha Christien romaaneissa, niin koneen o-kirjaimesta tuli iso reikä. – Ja sen Kukkolan jälkeen tuli ajatus, että tältä mieheltähän onnistuu mikä tahansa.

Yksi ratkaisevista vaiheista oli päällikön kesämökille tehty etsintä. Mökiltä löydettiin kirstusta iso nippu vanhaa kirjeenvaihtoa, josta kävi ilmi, että miehellä oli ollut aiemman avioliittonsa aikana toinen nainen. Mies oli kirjoittanut rakastajattarelleen kirjeitä, joissa hän kuvaili avioliittoaan tappavan ankeaksi ja muutenkin sätti vaimoaan. Kirjeenvaihdon sävy oli paikoitellen hyvin erikoinen. Aivan kuin mies olisi nähnyt tulevaan ja aavistanut vaimonsa yllättävän kuoleman. ”Jospa Jumala vapauttaisi akasta”, mies oli kirjoittanut.

MIEHEN versio vaimon kuolemasta vuonna 1977 oli ollut seuraavanlainen:

Hän oli ollut laittamassa aamupuuroa, kun vaimo oli tullut keittiöön silittämään hänelle paitaa. Vaimo oli pystyttänyt silityslaudan, kumartunut laittamaan rautaa kiinni pistorasiaan ja ottanut samalla kädellä tukea patterista. Oli kuulunut vain voihkaisu, kun sähkö oli virrannut kehon lävitse ja vaimo oli valahtanut elottomana lattialle.

Juttua uudelleen tarkasteltaessa selvisi, ettei poliisi ollut aikoinaan kuulustellut aviomiestä kovinkaan tiukasti. Siinä vaiheessa kun poliisi oli päässyt tapahtumapaikalle pariskunnan kotiin, siellä oli ollut jo runsas joukko ystäviä, sukulaisia ja uskonveljiä lohduttamassa leskeä. – Ei siinä tilanteessa lähdetty kummempia paikkatutkimuksia suorittamaan. Poliisi oli ottanut silitysraudan kainaloonsa ja antanut sen sitten sähkölaitokselle tutkittavaksi, sanoo Mäyrä.

Silitysraudan johto oli sen näköinen, että se oli hyvinkin saattanut aiheuttaa sähköiskun. Myös kuolemansyyn tutkimuksessa kuolema todettiin tapaturmaksi. – Oikeuslääkäri oli ollut melko kokematon. Kun olimme häneen uudelleen yhteydessä tutkiessamme tapausta, hän sanoi, ettei tapaus olisi mennyt enää nykyisellä kokemuksella hänen käsistään läpi tapaturmana.

YLIKONSTAAPELIT tekivät pitkää päivää ja jatkoivat kuulusteluja. Todisteista alkoi kasautua ja postikonttorin päällikkö päätti tunnustaa ensin rahavarkaudet. Mäyrä uskoo, että ajatus vankeuden jatkumisesta lopulta kypsytti miehen ja sai tämän tunnustamaan myös vaimon murhan.

Tuohon aikaan pidätys sai kestää kolme viikkoa ennen kuin epäiltyä oli esitettävä oikeudessa vangittavaksi. Nykyään vangitsemista on esitettävä viimeistään kolmantena päivänä kiinniottamispäivästä.

– Miehellä oli sellainen käsitys, että kun hän myöntää rahavarkaudet oikeuden edessä, hän pääsee vapaaksi. Hän vakuutti varkauksien tunnustamisen jälkeen, että nyt hänen omatuntonsa oli puhdas ja loput hän sovittaisi ”ylemmän tuomarin” kanssa.

Päällikkö ei kuitenkaan päässyt vapaalle jalalle, vaan hänen tekemistensä tutkintaa jatkettiin. Mäyrä oli saattamassa häntä takaisin putkaan. – Sanoin, että jos satut tulemaan toisiin ajatuksiin, niin ota paperia ja kynä ja kirjaile joutessasi jotakin juttua siitä, miten asiat ovat oikein menneet.

Myöhemmin Mäyrä oli tekemässä muuta kuulustelua toisella paikkakunnalla, kun päivystäjä tuli kertomaan, että hänelle oli puhelu Torniosta putkanvartijalta. Mäyrä arvasi heti, mistä oli kysymys. – Marssin toiseen huoneeseen puhelimeen. Siellä oli putkanvartija ja postiherra puhelimen päässä. Ja silloin hän tunnusti, että oli surmannut vaimonsa.

Image

ENSIMMÄISESSÄ tunnustuksessaan mies myönsi vaurioittaneensa tahallaan silitysrautaa, jotta vaimo saisi siitä sähköiskun. Se oli kuitenkin vasta osatotuus. Todellisuudessa henkirikos oli huomattavasti suunnitellumpi eikä silitysraudalla ollut mitään tekemistä vaimon kuoleman kanssa.

Vähitellen mies kertoi yhä enemmän. Hän tunnusti rakentaneensa itse vanhasta pölynimurin johdosta ja kuparijohtimen pätkistä tappovälineen, jolla antoi sähköiskun vaimolleen. Hän väitti sen tapahtuneen suuressa ”kiihtymistilassa” ja hetken mielijohteesta katkeran riidan jälkeen, vaikka poliisilla oli toisenlaisiakin epäilyksiä. Mäyrän mukaan oli viitteitä siitä, että mies oli testannut tappovälineen toimivuutta jo aiemmin pieneläimiin, kenties kissoihin kesämökillään.

– Tällainen epäilys oli, mutta sitä ei pystytty näyttämään toteen.

Olipa laitetta testattu etukäteen tai ei, postikonttorin päällikkö oli joka tapauksessa hiipinyt nukkuvan vaimonsa viereen, ja asettanut tappovälineen johdot tämän käsivarteen ja sydämen alle. Sitten hän oli kytkenyt viritelmänsä kiinni pistorasiaan. Sähkövirta oli tappanut vaimon silmänräpäyksessä.

– Vaimo oli voimakkaasti lääkitty eikä tiennyt mitään siitä, mitä tapahtui. Epäilimme, että mies oli syöttänyt vaimolleen vahvoja särkylääkkeitä pitääkseen tämän nukuksissa, kertoo Mäyrä.

Kun vaimo oli kuollut, mies oli raahannut vainajan keittiöön ja lavastanut kuoleman tapaturmaksi laittamalla silitysraudan vainajan viereen.

Jotta rauta olisi näyttänyt ulospäin mahdollisimman vaaralliselta, hän oli nirhannut raudan johtoa ja polttanut siitä pätkän mustaksi tulitikun liekillä. Sen jälkeen hän oli hälyttänyt apua.

HENKIRIKOKSILLA ei läheskään aina ole yhtä yksittäistä, selkeää motiivia.

Mäyrä arvioi, että sähkömurhan taustalla vaikutti ainakin osittain miehen uskonnollisuus ja pelko kasvojen menettämisestä.

Mies oli halunnut eroon vaimostaan, mutta avioero ei tullut vakavahenkisenä uskovaisena pidetylle miehelle kysymykseenkään. Hän oli kenties laskelmoinut, että leskeksi jääminen olisi yhteisön silmissä ylevämpää kuin häpeällinen avioero.

Postikonttorin päällikkö tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Tornion raastuvan­oikeudessa vuonna 1986. Asiaa käsiteltiin myöhemmin vielä Rovaniemen hovioikeudessa, mutta elinkautinen jäi voimaan.

Rikos ei ollut täydellinen, mutta oli hiuskarvan varassa, että se ylipäätään selvisi. Mikäli mies ei olisi yrittänyt varastaa 400 000 markkaa omasta konttoristaan, hänen tekemisiään tuskin olisi ryhdytty koskaan penkomaan.

– Murha olisi ihan varmasti jäänyt pimeäksi. Kukapa siihen olisi enää vuosien jälkeen puuttunut. Se olisi mennyt sähköonnettomuutena ja sillä siisti.


Jutun lähteinä on käytetty myös Yrjö Mäyrän vuoden 1991 Poliisi kertoo -kirjaan kirjoittamaa artikkelia ”Postiherra”, Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien tapauksesta kertovia artikkeleita vuosilta 1977 ja 1986 sekä Rikostarinoita Suomesta -tv-sarjan Postiherra-jaksoa.
Post Reply