Ruotsalaisturistit, 21-vuotias Heidi Paakkonen (Pääkkönen) ja 23-vuotias Urban Höglin katosivat huhtikuussa 1989 Coromandelin niemimaalla, Uusi-Seelannissa. Pian pidätettiin paikallinen mies, epäiltynä henkirikoksesta. Poliisin mukaan nuoret olivat patikoimassa kun he joutuivat kammottavan rikoksen uhriksi: kaksikko surmattiin. Urban Höglinin ruumis löytyi maastosta vuonna 1991, mutta Heidi Paakkosta ei ole koskaan löytynyt.
Teon motiivi saattaa olla seksuaalirikos: Höglin sidottiin ensin puuhun, jonka jälkeen hänet surmattiin raa’asti. Paakkonen puolesta raiskattiin.
Heidän surullisenkuuluisa tapaus otetaan siellä mediassa aika ajoin esille, joku on tunnustanut teon tai taas joku uusi käänne.
Teoista tuomittiin paikallinen mies David Tamihere. Rikoksen aikana Tamihere asui taivasalla, häntä epäiltiin silloin myös toisesta raiskauksesta. 70-luvulla hänet tuomittiin henrikoksesta, hän oli surmannut stripparin. Tamihere’n hallusta löyty nuorten omaisuutta, Tamihere sanoi että oli varastanut tavarat nuorten autosta. Vuonna 1990 hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, Höglinin ja Paakkosen henkirikoksista.
Tamihere vapautui vankilasta vuonna 2010. Hän kiistää edelleen syyllisyytensä murhiin. Hän on ollut naimisissa 40 vuotta ja on sairaseläkkeellä.
http://theprimesuspect.blog.com/?p=1565
Uusi-Seelanti: Heidi Paakkonen ja Urban Höglin
- Harriet
- Posts: 1164
- Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm