Hannula, Antti Antinpoika
teko 29.4.1823 - mestattu 22.10.1824
Palaisten kylä Marttilan pitäjässä oli pieni ja sen asukkaat enemmän tai vähemmän sukulaisia keskenään. Hannulan talon isäntä oli jo iäkäs, vanhin poika Heikki toimi itsenäisenä talon torpassa ja nuorempi, 28-vuotias Antti vietti juopottelevaa elämää kotitalossaan. Talon töistä vastasi renki Mikko Matinpoika, emäntä Maria Matintyttären veli. Tämä asetelma käy ilmi kuulustelupöytäkirjoista.
28.4.1823 oli Antti Antinpoika kulkenut kylällä nauttien ryypyn siellä toisen täällä ja saapui illan suussa kotiin, jossa eno Mikko Matinpoika oli juuri ryhtymässä aterialle. Isä Antti Matinpoika, 69-vuotias, oli käynyt tuvan vuoteelle lepäämään. Aterian aikana ryhtyi Antti Antinpoika soimaamaan enoaan siitä, että tämä söi samassa pöydässä talon pojan, siis hänen itsensä kanssa. Antti oli ilmeisen katkera enolle tämän asemasta talossa. Isä Antti Matinpoika ryhtyi puolustamaan lankoaan ja soimasi poikaansa laiskuudesta ja juopottelusta. Antti Antinpoika yritti työntää Mikko Matinpoikaa ulos tuvasta, kun isä tuli väliin. Silloin Antti Antinpoika työnsi isänsä rajusti ulos eteiseen, selälleen eteisen lattialle ja rynkytti tämän päätä kolme kertaa lattiaa vasten. Sen jälkeen hän meni tupaan sulkien sen haan, heittäytyi pitkäkseen ja nukahti. Mikko Matinpoika ja Maria Matintytär kantoivat vahingoittuneen isännän eteiskamarin vuoteelle.
Seuraavan yön tapahtumista on lukuisten, toisilleen erilaisissa sukulaissuhteissa olevien todistajien lausuntojen mukaan kovin vaikea saada selvää käsitystä. Uhri oli parin todistajan mukaan tullut tajuihinsa ja vaikuttanut toipuvalta. Aamuyöllä hän kuitenkin heitti henkensä, ja monet todistajat näkivät verta valuvan hänen korvastaan. Yölliset kävijät eivät olleet huomanneet korvasta valuvan verta. Lääkärintodistuksesta on myös vaikea päätellä, mitkä vammat olivat kuoleman aiheuttaneet.
Asiasta on kuultu noin kolmeakymmentä todistajaa. Heidän välisistään sukulais- ja muista lojaliteettisuhteista on kovin vaikea saada selkoa, varsinkin kun sukunimiä ei ollut, ja samat patronyymit toistuvat eri henkilöillä. Marttilan kirkonkirjat ovat tältä ajalta myös kovin puutteellisia. Eri todistajien lausunnoissa ilmenee monia ristiriitaisuuksia. Päätodistajana esiintyy eno Mikko Matinpoika.
Toinen läsnä ollut, Mikko Matinpojan sisar, uhrin vaimo ja surmaajan äiti, vaikutti todistajien mukaan epätoivoiselta ja lausui halunneensa heittäytyä jokeen, mutta ei ikuisen kadotuksen pelossa ollut uskaltanut ("själf skulle jag dränka mig i Hevoskoski, om icke Helfwetet stode för mig"). Hänen kuultiin myös sanovan ilmeisesti miestään tarkoittaen "blef ni nu honom qwitt; gån och berga aset".
Antti Antinpoika ei aamulla herättyään ilmeisesti muistanut tapauksesta mitään, oli järkyttynyt ja toisteli, jopa nimismiehen läsnäollessa, käsi isän kylmenneellä otsalla vannoen, ettei isä hänen kätensä kautta ollut henkeään heittänyt.
Mikko Matinpojan todistuksen mukaan Antti oli yöllä sulkenut itsensä haalla tupaan. Nimismies aamulla tullessaan herätti hänet ja totesi muun muassa, että Antti oli yöllä oksentanut lattialle. Nimismies ei kuitenkaan nähnyt mitään ruoanjätteitä ruokapöydällä. Mikko Matinpojan todistuksen mukaan oltiin kuitenkin juuri ruokailemassa, kun surmatyö tapahtui, ja sen jälkeen tuvan ovi oli ollut haassa. Tätä ja lukuisia muita ristiriitaisuuksia ei pöytäkirjoissa ihmetellä.
Kun Antti oli vangittu, hän toisteli hysteerisen tuntuisesti, että häntä sanottiin isän murhaajaksi. Tätä pidettiin tunnustuksena.
Varsinaisissa kuulusteluissa vielä kolme kuukautta teon jälkeen Antti kieltäytyi muistamasta tai tietämästä mitään syyllisyydestään. Erään todistajan mukaan hän oli masentuneena todennut: "Jumal on hyljänyt minua persän taan; jos minä saisin myrkyä että minä pääsisin pian pois."
Vasta jouduttuaan oikeuden päätöksellä kolmeksi päiväksi kirkkoherra Reilinin ja muun papiston puhuteltavaksi, Antti 24.9. "muisti" ja tunnusti kaiken tapahtuneen aivan niinkuin Mikko Matinpoika oli kuvannut. Sen jälkeen hän ei halunnut tehdä armonanomusta.
Kihlakunnanoikeus päätti 29.9.1823 "honom sjelf till wälförtjent straff, samt androm till skräck och warning, att å wanlig rätteplats i gernings orten, missta högra hand och halshuggas samt steglas." Kun hovioikeus vielä oli saanut Reiliniltä "papintodistukset", joiden mukaan isä Antti Matinpoika Hannula oli mitä nuhteettomin kansalainen, kun taas poika Antti Antinpoika oli taipuvainen ryypiskelyyn ja epäsäännöllisen elämän viettoon, vahvisti Turun Hovioikeus kuolemantuomion.
Marttilan perimätieto kertoo Antin veisanneen virsiä teloituspaikalle vietäessä ja vaatineen, että isänmurhaan syyllinen käsi oli katkaistava ensin - tapana oli ilmeisesti katkaista käsi vasta mestauksen jälkeen. Pöytäkirjojen mukaankin hän monen todistajan kuullen oli toistellut oikeata kättään näyttäen: "Tämän minä annan katkasta, mut ei minun rumini hakata." Häntä oli seurannut parin kilometrin pituinen saattojoukko. Muistitiedon luotettavuutta on vaikea arvioida.
Antti Antinpoika Hannulan aktin asiakirjojen joukossa on myös irrallisena 25.10. 1824 päivätty mestaustodistus, jossa Erik Wallenius alamaisesti ilmoittaa Hänen Majesteetilleen, että mestaus ja teilaus on määräysten mukaan suoritettu 22.10.1824.
Mestaus tapahtui Tiipilännummella, ja sinne on Lions-klubi v. 1974 pystyttänyt muistokiven, jossa väitetään, että "22.10.1824 suoritettiin Suomen viimeinen virallinen mestaus Tiipilän nummella Marttilassa".
Tässä esitettävien tietojen mukaan tämän jälkeen suoritettiin vielä neljä mestausta.
Pohdintaa
Tässä tapauksessa on paljon omituisia piirteitä. Kun pöytäkirjoja yrittää lukea tarkkaan, ei voi välttyä käsitykseltä, että jotkut todistajat valehtelevat ja salailevat jotakin. Voisiko olla mahdollista, että tapahtumat eivät käyneetkään niin selväpiirteisesti, kuin Mikko Matinpoika antaa ymmärtää? Olisiko Antti Antinpoika niin totaalisti voinut unohtaa tekonsa? Muutamat lausunnot antavat vihjeitä siitä, että Antti Antinpoika oli kaikkein sopivin syytettävä. Mikähän Mikko Matinpojan rooli loppujen lopuksi tapahtuneessa oli? Olisiko mahdollisesti kyseessä talon hallinnassa tapahtuva vallanvaihto? Isäntä oli jo iäkäs ja Maria Matintytär ilmeisesti toinen vaimo. Taustan voimahahmona oli myös entinen anoppi. Valitettavasti kirkonkirjoista ei saa selvää eri henkilöiden sukulaisuussuhteista.
Genos 68 (1997) / Suomen Sukututkimusseura
Henkirikoksista kuolemaan tuomittujen kohtaloita vuosina 1824-1825 Suomessa
Fil.lis. PIRKKO-LEENA OTONKOSKI, Helsinki
*SE Gamer Style by phpBB Styles
