Kansansoittaja Leo Saviojan, 62 v. surma 9.8.1962 Keuruu

[Tottijärven Tolppa]

Kirjoittaja Outolempi » Pe Touko 14, 2010 5:52 pm

Elokuun 9. päivänä vuonna 1962 surmattiin Keuruulla Haapamäen kylässä kansansoittaja Leo Savioja. Saviojan ruumis löydettiin kaksi päivää myöhemmin läheltä Haapamäen asemaa pienestä tien varrella sijainneesta metsiköstä. Ympäri kehoa löytyi väkivallan jälkiä ja kuolinsyyksi voitiin todeta voimakas päähän kohdistunut tylpän esineen isku. Vamman kohdalta löydettiin jäämiä metallimaalista. Todennäköinen lyömäase on ollut putkentapainen esine. Mahdollisena pidetään toki sitäkin, että Savioja joutui auton yliajamaksi ja iski päänsä autoon törmäyksen yhteydessä. Oli miten oli, löytöpaikalla Savioja ei ollut kuollut, vaan häntä oli jäljistä päätelleen siirretty.

Tapauksen tekee merkilliseksi se, että Savioja kaulaan oli isketty puukko ilmeisesti lavastustarkoituksessa. Puukonisku oli tehty Saviojan jo kuoltua, sillä vaikka puukko oli osunut kaulavaltimoon, verta ei ollut vuotanut lainkaan. Kaiken lisäksi puukko oli Savioja isän valmistama. Saviojan tiedettiin jakaneen näitä puukkoja alkoholia vastaan vain lähimmille ystävilleen. Jos puukko ei ollut Saviojan oma, täytyi tappajan löytyä miehen lähipiiristä.

Savioja oli kylällä hyvin tunnettu henkilö. Hän elätti itsensä soittamalla viulua ja hänen kerrottiin kuuluneen haapamäkeläiseen katukuvaan yhtä vahvasti kuin asemankin. Viina hänelle maistui, mutta siitä huolimatta Leosta ei ollut koskaan minkäänlaista harmia eikä hän ollut riidanhaastaja.

Motiivi on täysin auki. Poliisi on sittemmin pysyttäytynyt kahdessa tutkintalinjassa. Toinen niistä pohjautuu henkirikokseksi naamioituun yliajoon, jonka uhriksi Savioja on joutunut. Toisen tutkintalinjan mukaan joku mahdollisesti riitautui Saviojan kanssa tai halusi kostaa tälle jostain ja löi Saviojan hengiltä metallisella esineellä.

Tapaus on edelleen selvittämättä. Kuulusteluja tapauksesta suoritettiin vielä vuosi sitten.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Berija » Su Tammi 16, 2011 10:43 pm

Tämän luulisi kiinnostavan useampaa. Tapauksessa on dekkarin aineksia: surma, kätkeminen ja lavastus. Kyllikki Saarta ja draaman aineksia...

Olikohan kansansoittajamme enemmänkin lasisen laulukirjan miehiä? Karvaisen juopon kuolema ei koskaan saa samanlaista gloriaa kuin nuoren neidon surma. Ehkä siksi on tämäkin jäänyt pimeäksi.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Ma Tammi 17, 2011 1:06 am

Leo löytyi läheltä Haapamäen terveysasemaa , metsiköstä.
Voisiko olla mahdollista , että yliajajat olisivat ensin yrittäneet toimittaa hänet hoitoon ?
OK , terkkari oli kiinni silloin.
Tiesivätkö känniset tätä ?
Tajusivatko realiteetit vasta löytöpaikalla ?
Päättivätkö hätäisesti lavastaa tapoksi puukolla ?

Ilmoitus myöhemmästä taksikuskin väitetystä yliajosta on saattanut tulla juuri tältä taholta , joka yliajoon syyllistyi , otaksun.
Vammat ovat olleet yliajoon sopivia.

Hmm , Olemme Ailarin kanssa miettineet Keuruulla tapahtunutta Kerttu - mummon erikosta katoamista rollaattorilla tässä foorumin ulkopuolella.
Olisiko siinäkin ollut kyse liikenneonnettomuudesta ???????????

Perinne vaietusta rikoksesta voi itää ja elää niin Keuruulla kuin Heinävedelläkin.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Doctor Lecter » Su Tammi 23, 2011 10:35 pm

Berija kirjoitti:
Olikohan kansansoittajamme enemmänkin lasisen laulukirjan miehiä? Karvaisen juopon kuolema ei koskaan saa samanlaista gloriaa kuin nuoren neidon surma. Ehkä siksi on tämäkin jäänyt pimeäksi.

Juuri siksi tämä tapaus on unhoon jäänyt. Urkki-lehden numero 8/1980 oli omistettu mm. tuolle lopullisesti vaienneelle viulistille:

Puukko vaiensi pelimannin viulun. Missä piilee kansansoittajan murhaaja

Pelimanni Leo Saviojalla oli eriskummallinen tapa, joka koitu hänelle kohtalokkaaksi. Kenties se maksoi jopa hänen henkensä. Hänellä oli isänsä peruina jäljellä melkoinen määrä tämän kahvoittamia puukkoja, ammattinsa taitavan käsityöläisen tekoa. Näitä puukkoja Leo Savioja tapasi lahjoitella tuttaville kun sattui hyväntahtoiselle päälle.

Leo Savioja oli melkein aina hyväntahtoisella päällä. Hän oli sellainen mies; hyväntahtoinen ja huoleton veitikka, joka ei tahtonut kenellekään pahaa.

Mutta ainakin yksi niistä, jotka saivat pelimanni-Leolta puukon lahjaksi, oli kokonaan toista maata. Yksi puukoista palasi takaisin Leolle. Se lyötiin hänen kaulaansa.

Leo Savioja oli keuruulainen, hän omisti pienen maatilan tuossa kauniissa Keski-Suomen pitäjässä. Leo oli kuitenkin niitä raikulipoikia, joiden mielestä "kortti tuo ja kortti vie mutta maanviljelys on onnenkauppaa".

Häntä miellytti kulkumiehen vapaa elämä enemmän kuin sonnan levittely pelloille. Hän kuljeskeli viulu kainalossa missä mieli. Enimmäkseen hän viihtyi Haapamäellä ja siellä hänet tunsivatkin kaikki. Pelimanni-Leo oli paikallinen kuuluisuus, suruton taivaanrannan maalari, josta pitivät kaikki - tai ainakin melkein kaikki.

Leo, joka ei enää ollut mikään pojankloppi - ikää hänellä oli elokuussa 1962 jo 62 vuotta - ajeli usein paikallisjunissa Haapamäen-Keuruun ja Vilppulan-Keuruun välillä ja ilahdutti kanssamatkustajia soitollaan. Hän poikkeili kahviloihin ja antoi rokan lentää viulun kielillä. Saattoipa hän noin vain seisahtua keskelle raittia soittelemaan, kun soitonhimo iski oikein sieluun ja sydämeen.

Sellaisella miehellä luulisi olevan paljon ystäviä, vihamiehiä ei lainkaan.

Ystäviä Leolla toden totta oli. Hän oli tervetullut jokaiseen hilpeään sakkiin, joka viinaa juoden, korttia lyöden ja lauluja hoilottaen otti ilon irti Suomen lyhyestä kesästä. Tavoiltaan siivommat kylänmiehet katsoivat karsaasti näitä remuporukoita, mutta Pelimanni-Leolle annettiin anteeksi. Olihan hän musikanttimies ja kautta aikojen on Suomen maaseudun juhlissa ja hyppelyissä soittajat palkittu viinalla.

Kun on musiikki veressä on pakko elää raisummin kuin maajussit elävät.

Vaiennut viulu
Puoli neljän aikaan aamuyöstä 9. elokuuta 1962 yövuorossa oleva Haapamäen aseman asemamies näki Pelimanni-Leon kulkevan tyhjän ratapihan poikki ja lähtevän taajaman keskustaan päin. Leolla oli viulu kainalossa ja hänen askeleensa heitti melkoisesti. Soittajalla oli ollut railakas yö; sen kyllä huomasi.

Siinä vaiheessa Leo Savioja oli yksin. Kaiken selville saadun perusteella on ilmeistä, että aivan niillä hetkillä hän oli saanut seuraansa jonkun, tuntemattomaksi jääneen. Jonkun, jolla oli vyöllään Leon lahjoittama perintöpuukko...

Yli kaksi vuorokautta myöhemmin, yhdentenätoista elokuuta, löysi kahvitauolta palaileva ojankaivaja työmaataan lähestyessään, kivenheiton päässä maantiestä, miehen ruumiin.
-Totta kai ojankaivaja heti Pelimanni-Leon tunsi

Hänet oli helppo tuntea - viulu näet oli maassa ruumiin vierellä, eikä niillä tienoin kukaan muu kulkenut viulu kumppaninaan kuin Leo.

Leo Savioja makasi maassa selällään ja hänen kaulastaan pisti esiin puukon puinen kahva. Miehen muut tavarat, eväät ja sen sellaiset olivat hajallaan varvikossa.

Leon viulu oli vaiennut ikuisiksi ajoiksi. Ja lahjapuukko oli palautettu antajalleen armottoman raa´alla tavalla. Häntä oli myös lyöty päähän ja ruhjottu muutenkin rajusti.

Murha vailla motiivia
Näennäisesti vaikutti siltä, että Pelimanni-Leon surma oli täysin mieletön, aiheeton teko. Vihamiehiä hänellä ei todellakaan tiedetty olevan. Itse hän oli lauhkealuontoinen eikä koskaan haastanut riitaa tai tappelua. Viulujousta vaarallisempaa asetta hän ei ikinä pitänyt mukanaan. Rahaakaan ei ollut ryövättäväksi.

Puukon täytyi kuulua sille miehelle, jonka kanssa Leo ilmeisesti oli heräävän syyskesän aamun raikkaudessa istuskellut näreen juurella pulloa kallistellen, niitä näitä haastellen.
-Ei olisi ensimmäinen kerta Suomen henkirikosten aikakirjoissa kun mies on tapettu viinatilkan takia. Kenties siksi, että on tullut ottaneeksi tarjoajan mielestä liian pitkän huikan…

Poliisi on pyrkinyt jäljittämään kaikki Leon lahjoittamat puukot ja saamaan selville niiden omistajat. Aivan täysin siinä ei ole onnistuttu. Pulmana on muun muassa ollut se, ettei tiedetä kuinka monta puukkoa Pelimanni-Leo ehti vuosien varrella jakaa.

Palkkio odottaa sitä, joka antaa Pelimanni-Leon murhan selvittämiseen johtavan tiedon tai vihjeen.

Tappaja kulkee edelleen vapaana, mutta vaikka vuodet kuluvat, ne eivät pese verta hänen käsistään.

Tuo palkkio oli 5000 markkaa.

Puhutaan murhasta, mutta tapausta on jollain tapaa - ainakin tässä kertomuksessa - "romantisoitu" ja luotu kuva raa´asta murhasta, mutta tutkittiinko tapausta murhana?

Tämän kertomuksen mukaan uhri kuoli puukoniskuun, mutta on siis olemassa toisenlainen teoria, jonka mukaan hän kuoli päähän kohdistettujen iskujen vaikutuksesta. Ja kun on kuollut, niin sydän ei pumppaa verta, jolloin kaulaan tehty isku ei aiheuta juurikaan vuotoa.

Urkin tarinassa kohdistin huomioni siihen, että puukon täytyy olla jonkun, jolle Leo on sen lahjoittanut. Mistä siis tiedetään, että hänellä ei ollut puukkoa muassaan, vaan sitä kantoi surmaaja? Onkin ehkä niin, että Leolla oli puukko mukana - jos niitä kerran jakoi toisinaan, niin kait piti niitä myös mukanaan. Surmaaja voi olla myös hän, joka ei ollut puukkoa Leolta koskaan saanut.

Haapamäki oli vielä tuolloin vilkasta seutua. Iso rautateiden risteyasema, jossa kulkijoita riitti öisinkin. 1970-luvulla alkoi Haapamäen hidas kuolema, kun Tampereen-Seinäjoen rataosuus Parkanon kautta valmistui. Siksi oudoksuin tuota lausetta, että "asemamies huomasi Leon, tämän käveltyä tyhjän ratapihan yli". Tuohon aikaan Haapamäen ratapihalla oli liikennettä - myös yöllä ja vaunuja odottamassa lähtöä vaikka hur mycket.

EDIT: typoja sekä poistettu toimimattomat linkit.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja maija » Ti Tammi 25, 2011 1:19 pm

Kiitos tarinasta, tohtori, tulee aina niin nostalginen olo, kun näitä vanhoja Urkki-juttuja lukee.


Ystäviä Leolla toden totta oli. Hän oli tervetullut jokaiseen hilpeään sakkiin, joka viinaa juoden, korttia lyöden ja lauluja hoilottaen otti ilon irti Suomen lyhyestä kesästä. Tavoiltaan siivommat kylänmiehet katsoivat karsaasti näitä remuporukoita, mutta Pelimanni-Leolle annettiin anteeksi. Olihan hän musikanttimies ja kautta aikojen on Suomen maaseudun juhlissa ja hyppelyissä soittajat palkittu viinalla.

Kun on musiikki veressä on pakko elää raisummin kuin maajussit elävät.



Näköjään ollut tuo musikantin elo kautta aikojen tavallista kadunmiestä kosteampaa. Vaikka yhteiskuntamme muutoin onkin muuttunut paljon 60-luvulta, tämä pitänee edelleenkin paikkansa.

Maata ja maaseudun perusjuntteja arvostavana olisin suonut, että Saviojakin olisi pitäytynyt tuossa ensimmäisessä ammatissaan maanviljelyssä. Olisi saattanut elää vielä runsaat parikymmentä vuotta vanhemmaksikin.

HUOM! Virallisessa tietokirjassa Leo Jaakko Saviojan kuolinajaksi mainitaan 10.8.1962. 9.8.1962 lienee silti oikea kuolinpäivä.

-Runar-
Moderaattori, ylläpito