Yle-uutisten versio Teemu Keskisarjan uudesta kirjasta :
Teemu Keskisarja halusi selvittää, kuka murhasi Kyllikki Saaren, ja sanoo nyt tietävänsä asiasta enemmän kuin kukaan muu elossa oleva: "Arvoituksena se on yhtä iso kuin koko elämä"
Vuonna 1953 Isojoella tapahtunut ja selvittämättä jäänyt henkirikos on yksi Suomen puhutuimpia. Historian tutkija valaisee uudessa kirjassaan laajasti murhan pääepäiltyjen elämänvaiheita ja kertoo myös nuoren isojokelaistytön salatuista elämistä.
https://yle.fi/uutiset/3-11955943
Henkirikokset - 2.6. 07:22 - Päivitetty 2.6. 09:28
Teemu Keskisarja
68 vuotta sitten tapahtuneesta Kyllikki Saaren murhasta on kirjoitettu lukemattomia lehtiartikkeleita ja useita kirjoja. Uusille kierroksille arkistojen penkominen lähti keväällä 2018, kun keskusrikospoliisi julkisti murhan tutkimusaineiston.
Selvittämättömäksi jäänyt mysteeri ei ole lakannut kiinnostamasta.
Historian tutkija ja tietokirjailija Teemu Keskisarja loihtii näkyville helposti hahmotettavat puitteet: tyttö, kevätilta, hartaustilaisuus, maantie, polkupyörä ja jonkin ajan päästä suohauta. – Periaatteessa yksinkertainen tapahtumien kulku, helppo juttu, mutta siitä haarautuu loputtomasti vaihtoehtoja eri suuntiin, ja arvoituksena se on yhtä iso kuin koko elämä. Sitä voi pohtia loputtomasti.
Keskisarjan kirja Kyllikki Saaren murhasta julkaistaan tänään. Historioitsija aloittaa kirjansa valaisemalla tutkimustyönsä taustoja ja toteaa, että kysymykseen “Miksi Kyllikki Saari?”, ei voi vastata viisaasti. – Kysymykseen kuuluu vastata, että minua kiinnosti mikrohistoria ja kulttuurinen konteksti, mutta sisimmässäni minä halusin kysyä arkistolähteiltä, kuka sen teki, miten teki ja miksi teki.
Uusia lähteitä
Isojokelainen 17-vuotias Kyllikki Saari katosi toukokuun myöhäisiltana vuonna 1953, kun hän oli asumattomalla taipaleella pyöräilemässä kotiinsa hartaustilaisuudesta. Hänet löydettiin viiden kuukauden kuluttua surmattuna suohaudasta. Tapaus herätti aikanaan valtavasti huomiota Etelä-Pohjanmaalla ja koko Suomessa, ja Saaren hautajaisiinkin osallistui parikymmentä tuhatta ihmistä. Pienen paikkakunnan elämään ja yhteisöön tapaus jätti lähtemättömän jäljen. Murhaaja ei koskaan poliisitutkimuksissa selvinnyt. Tutkimuslinjoja ja epäiltyjä oli useita: kirkkoherra, ojankaivaja, entinen poliisi, mustapartainen mies... He kaikki ovat kuolleet.
Aikaisemmin muun muassa seksuaalirikoksia ja sarjamurhaajia tutkinut Teemu Keskisarja kiittää koronapandemiaa siitä, että hänelle järjestyi aikaa paneutua perusteellisesti Kyllikki Saaren tapaukseen ja että hän pääsi käsiksi myös lukuisiin uusiin lähteisiin. Korona tyhjensi kalenterin ja soi tutkijalle 100 ylimääräistä päivää.
Keskisarjan avustajat Eeva Tammi ja Kaisa Kautto kaivoivat kansallisarkistosta esiin asiakirjoja, jotka valaisevat pääepäiltyjen lapsuutta ja nuoruutta, heidän sotakokemuksiaan ja myös heidän myöhempiä vaiheitaan. – Halusin avustajieni kanssa piirtää kokonaisen kuvan muutaman pääepäillyn elämästä ja myös Kyllikki Saaren salatuista elämistä. Keskisarja arvioi, että näin syntyy tärkeä kehikko ja ratkaiseviakin johtolankoja vuoden 1953 toukokuun 17. päivään. Kyllikki Saaren katoamispäivän tapahtumia Keskisarja on selvittänyt hetki hetkeltä niin tarkasti kuin mahdollista.
Isojoki sodan jälkeen
Kyllikki Saari oli maalaistalon tytär. Hän asui Isojoen sivukylässä ja kävi töissä kirkkoherranvirastossa. Uskovainen ja siveäksi tiedetty tyttö eli nuoruuttaan aikana, jolloin sodan varjo vaikutti vielä monella tavalla ihmisten elämään.
Keskisarjan värittämä ajankuva 50-luvun Isojoesta saa hetkeksi unohtamaan kysymyksen, kuka murhasi Kyllikki Saaren, ja miettimään, miten erilaista elämä oli 68 vuotta sitten pienessä maalaispitäjässä: "Rahalla sai mielin määrin tupakkaa ja viimein kahviakin. Sähkö levisi vitkaan yhdestä generaattorista, mutta lamppuöljyä riitti yötä päivää lukemiseen ja neulomiseen. Puukaasuttimista päästyään autot eivät hyytyneet mäkiin. Polkupyörän osti kuka hyvänsä, eivätkä renkaat olleet katajaa vaan tuontikumia. Työmatkalaiset eivät ajatelleet, että hui kun on pitkästi pyöräiltävää vaan: miten hitossa me ennen jaksoimme jalkaisin."
Väkivaltaa oli silloin enemmän kuin tänä päivänä. Henkirikoksia tehtiin, vaimoja hakattiin ja tyttöjä ahdisteltiin maanteillä. Kirjassaan tutkija muistuttaa, että oikeuslähteet ja lehtijutut kuitenkin vääristävät kuvan perusturvallisuudesta, sillä niissä ei koskaan näy sitä pahaa, mikä jäi tapahtumatta.
Keskisarja toteaa, että Isojoki vuonna 1953 ei sitenkään ollut niin turvaton ympäristö kuin sodan läheisyyden ja ja kansallisen mielenmaiseman perusteella voisi kuvitella. – Siinä ajassa ja paikassa oli myös paljon valoisaa, paljon perusturvallista, paljon reipasta, paljon elämänuskoista. En ole mitenkään varma, että sapettiko pohjalaisia ihmisiä vuonna 1953 keskimäärin enemmän kuin vuonna 2021.
Huhut eivät enää vello eteläpohjalaisessa pikkukunnassa, eikä Kyllikki Saaren murha ole enää ihmisten puheissa päivittäin. Tarinat kuitenkin elävät ja ne kiinnostavat nykyisin varsinkin ulkopaikkakuntalaisia. Alla olevalla videolla Isojoki-seuran puheenjohtaja Matti Saarikoski kertoo, mitä tästä Isojoella ajatellaan. (Kts. linkki)
Isojoki-seuran puheenjohtaja Matti Saarikoski Isojoen vanhassa pappilassa.
Vainajat kertovat
Teemu Keskisarja ja Eeva Tammi astelevat polkua pitkin parin sadan metrin matkan Kyllikki Saaren suohaudalle. Tie paikalle on viitoitettu ja autotien varteen tehty parkkipaikka. Luonto heräilee uuteen kesään samalla tavalla kuin 68 vuotta sitten.
Kun ruumis lokakuussa 1953 löytyi, oli se niin pahasti jo hajonnut, että kuolinsyytä ei voitu varmuudella selvittää.
Eeva Tammi on perehtynyt Saaren ruumiinavauspöytäkirjaan. Hänellä on vankka käsitys, että Suomessa ei yleensäkään kiinnitetä riittävästi huomiota ruumiinavauspöytäkirjojen tulkintaan. Ei myöskään Kyllikki Saaren tapauksessa. Pitäisi kiinnittää huomiota siihen, mitä vainajat kertovat, sillä vainajat kertovat mitä heille on tehty.
Tammi kertoo, että hänellä on oma käsityksensä siitä, mitä Kyllikki Saarelle tapahtui.
– Kyllikin vammat eivät olleet tappamalla tapetun vammat vaan olen siinä käsityksessä, että kuolema tuli tekijälle yllätyksenä, toteaa pitkän uran sairaanhoitajana tehnyt Tammi.
Kuka sen teki?
Teemu Keskisarja halusi kysyä arkistolähteiltä, kuka surmasi Kyllikki Saaren. Kirjan kirjoittamisen jälkeen hän toteaa tietävänsä tapauksesta enemmän kuin kukaan muu elossa oleva ihminen. – Mutta minä en tiedä samaa kuin jumala, ja historioitsijan ei pidä leikkiä jumalaa.
Keskisarja huomauttaa, että samoja periaatteessa yksiselitteisiä lähteitä voi katsoa monesta kulmasta. – Kun meitä oli tutkimustyössä kolme ihmistä, niin emme tutkimuksen päätyttyä ole yksimielisiä siitä kuka murhasi Kyllikki Saaren. Jopa riitaa ja toraa aiheutti tuo perimmäinen kysymys ryhmässämme.
Eeva Tammi ja Teemu Keskisarja ovat kaivaneet esiin uusia, aikaisemmin käyttämättömiä arkistolähteitä. Murhamysteerin ratkaisu on kenties aikaisempaa lähempänä.Tuomo Rintamaa / Yle
Ikuinen mysteeri?
Vaikka valtava määrä kiviä on käännetty, Teemu Keskisarja on sitä mieltä, että Kyllikki Saaren murha ei ole vielä puhki tutkittu ja loppuun kaluttu aihe. Tutkijan näkökulmasta sen vetovoima on runsaissa alkuperäislähteissä.
– Piispa Henrikin surmaa ei paljon kiinnosta pähkäillä, koska siitä on joitakin utuisia legendoja emmekä koskaan saa selville Lallin motiiveja tai oliko Lallilla kätyreitä Köyliönjärven jäällä, mutta Kyllikki Saaresta on paljon paremmat arkistolähteet kuin esimerkiksi Viiltäjä-Jackista, josta on tehty satoja ellei tuhansia kirjoja. Historia on täynnä ratkaisemattomia arvoituksia, joissa absoluuttista varmuutta ei ikinä löydy, toteaa Keskisarja. – Kyllikki Saari ei minun mielestäni kuulu sellaisiin toivottomiin mysteereihin.
Jos Keskisarja itse saisi käyttöönsä rajattomat resurssit tapauksen selvittämistä varten, hän haluaisi esimerkiksi matkustaa Ambomaalle yhtä sivuhaaraa seuraamaan, teettää uusia tutkimuksia Kyllikin kengästä löytyneestä sukasta ja kääntää sen viimeisenkin kiven Kyllikin rannekellon löytämiseksi.
– Niin kyllä minä väitän, että sataprosenttiseen varmuuteen murhaajasta voidaan päästä. Kirjassa olen päässyt hyvin syvälle Isojoen maaperään, ja uskon, että teknisillä todisteilla voidaan vielä viimeinen silaus vetäistä.