Sari Liinaharja Tammela 6.2.1987

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Sari Liinaharja Tammela 6.2.1987

Post by härkä »

Sari Liinaharja lähti kotoaan tapaamaan ystäviään Forssan torille pe-ilta 06. helmikuuta 1987 noin klo 23 aikaan. Hän ei koskaan nousssut Tammelasta Forssaan menevään bussiin. Bussipysäkille oli kotoa matkaa n. 200 m. Sari ei ystävien mukaan ilmestynyt Forssan torille ko. iltana.

Hänet löydettiin kuolleena 05. syyskuuta Forssan Koijärven Rekirikosta metsäautotien varresta. Tytölle oli tehty seksuaalista väkivaltaa. Poliisi etsi vanhanmallista Toyota Corollaa ja sen noin 30-vuotiasta kuljettajaa, jonka muistetaan liikkuneen seudulla. Tällainen auto oli ajanut ojaan Heinämaantiellä Koijärvellä. Auton tielle saamista oli ollut auttamassa 4 henkilöä. Ojaanajopaikan ja ruumiin löytöpaikan välimatka on linnuntietä n. 3 km.
[/

Käytin tässä yhteydessä wanhassa Hejacissa olevaa Ailarin " lyhyestä wirsi kaunis " versiota.
Tapauksesta ei ole ollut aiemmin omaa ketjua. Satuin kulkemaan tapahtumanpaikkojen liepeillä eilen , joten siksi ketjun avaus.
https://maps.google.fi/maps?q=tammela&h ... i&t=h&z=15

Summittainen linkki ruumiin löytöpaikalle.

https://maps.google.fi/maps?q=tammela&h ... i&t=h&z=15

Summittainen linkki Sarin kotipaikalta. Linkki on suurennettuna epätarkka - jostain syystä ja ainakin nyt.
Linkeistä voi kuitenkin hahmottaa ruumiin sijainnin verrattuna lähtöpisteeseen.

Ruumiin löytöpaikka , on varsin syrjässä. Voisi viitata siihen , että tie on ollut kätkijälle ennestään tuttu. Jollakin tavalla.
Aivan oppo-outo , ei tuonne mielestäni menisi - varsinkaan ruumiin kanssa.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
Vulvados
Posts: 1899
Joined: Tue Nov 29, 2011 11:07 am
Location: Vulvania

Re: Sari Liinaharja Tammela 6.2.1987

Post by Vulvados »

Niin, olisiko Tammelasta joskus vaikkapa kesäiseksi vierailukohteeksi? Sehän on varsin keskellä kaikkea Etelä-Suomessa, maisemat näyttävät kauniilta ja tematiikkaakin tuntuisi löytyvän... 8-)

Image

Tammela tunnetaan rikosharrastajien parissa ehkä parhaiten siitä, että Sari Liinaharja asui ja katosi Tammelasta ja löytyi sittemmin surmattuna Forssasta ja kyseinen rikos on edelleenkin ratkaisematta. Nyt kuitenkin pienessä, noin 6500 asukkaan Kanta-Hämeen maakunnassa sijaitsevassa Tammelassa on jälleen sattunut outo tapahtumasarja, jossa kolme miestä on kuollut ilmeisesti nautittuaan jotain toistaiseksi tuntematonta huumausainetta. Kaksi miestä löydettiin kuolleena yksityisasunnosta Tammelasta, he olivat tuttavia keskenään ja iältään 30 ja 33-vuotiaita, kolmas, Forssalainen 42-vuotias mies puolestaan löydettiin kuolleena koiranulkoiluttajan toimesta Tammelasta, Forssantien varrelta. Poliisi ei epäile tapauksiin liittyvän rikosta, mutta selvittää kuolinsyytä, joka on mahdollisesti jonkin toistaiseksi tuntemattoman huumaavan aineen käyttö, lisäksi poliisi kertoo kaikkien kolmen tapausten liittyvän toisiinsa jollain tavalla. Poliisi on vahvistanut epäilevänsä ainakin nuorempien miesten kohdalla kuolinsyyksi myrkytystä ja on kiirehtinyt ruumiinavausta, jotta mahdollinen laiton päihde saadaan selville.

Lähde: http://www.murha.info/?p=486

Ihan kiintoisaa speculazionea aihepiiristä myös täällä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8612229

Lisää paikallista (?) porinaa Sarista ja myös 1995 (vai 1996?) kadonneesta Katariina Leinosesta, josta on muuten yllättävän vähän juttua bittiavaruudessa. Olisiko jollain kenties enemmän tietoa varsinkin jälkimmäisestä...?? :roll:

- http://keskustelu.suomi24.fi/node/9898042
"Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi." -- Matti Nykänen
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Sari Liinaharja Tammela 6.2.1987

Post by Queen »

Härkä ehti ensin. Unohdin mainita sinulle eilen, että voin koota vuosien varrella Sarista tallentamani tiedot kasaan ja tehdä alustuksen. Tässä nyt kuitenkin (osittain samaa kuin Härän alustuksessa):

Sari Johanna Liinaharja, 17 v., lähti kotoaan Tammelasta tapaamaan ystäviään Forssan torille perjantaina 6.2.1987 noin klo 23 aikaan. Hän ei kuitenkaan noussut Forssaan menevään bussiin. Tuolloin oli sankka lumimyräkkä, mikä myös peitti jäljet. Tämän vuoksi myös silminnäkijöiden havainnot ovat epävarmoja. Sarin kotoa pysäkille oli 200 m matka ja Tammelan keskustaan n. 1 km.
Pysäkillä oli tuntomerkkeihin sopiva tyttö odottanut bussia. Bussi oli kuitenkin myöhässä tuona iltana noin 20 minuuttia, joten on mahdollista, että Sari olisi noussut tarjottuun kyytiin tai liftannut, mikäli tuo tyttö edes oli Sari.

Sarilla oli yllään puolipitkä huopakankainen päällystakki ja kapea musta hame, jalassaan hänellä oli cowboy-tyyppiset, hapsulliset nahkasaappaat. Sari oli 165 cm pitkä, normaalivartaloinen, hänellä olivat keskiruskeat hiukset.
Sari oli kolmilapsisen perheen kuopus. Sarilla oli aina tapana ilmoittaa kotiin, vaikka vasta aamuyöstä, mikäli hän jäi ystävänsä luo yöksi. Tästä syystä vanhemmat huolestuivat heti, kun tytöstä ei kuulunut mitään.
Sarin sisar soitteli tuttaville ja etsi itsekin Saria. Poliisille tehtiin ilmoitus ja etsinnät aloitettiin jo katoamisviikonloppuna. Virallinen katoamisilmoitus tehtiin maanantaina.

Tiedossa on, ettei Sari ilmestynyt ko. yönä Forssan torille. Forssaan menevän bussin kuljettaja tunsi Sarin ja todisti, ettei tyttö noussut ko. kyytiin, mikä olikin viimeinen vuoro.

Sarin ruumis löytyi 5.9.1987 Forssan Koijärven Rekirikosta metsäautotien varrelta. Tytölle oli tehty seksuaalista väkivaltaa. Ruumis oli tuolloin jo pahasti mädäntynyt.

KRP etsi tuolloin vanhanmallista Toyota Corollaa, jonka kuljettaja olisi ollut noin 30-vuotias mies, joka oli pukeutunut epäsiististi. Auton väristä ei ollut varmuutta.
Mies oli ajanut autonsa ojaan Forssan Koijärven Heinämaantiellä ilmeisesti juuri Sarin katoamisiltana. Miestä oli auttanut neljä henkilöä saamaan autonsa pois ojasta.
Tämän ojaanajopaikan ja Sarin ruumiin löytöpaikan väli on linnuntietä noin 3 km.
Kyseistä Toyotan mallia valmistettiin vuosina 1972-77.
Sarista jaettiin etsintäkuulutuksia kaikkialle Suomessa ja hänestä annettiin tiedot muihinkin pohjoismaihin. Poliisi sai, kuten tavallista, mitä moninaisempia näköhavaintoja Sarista. Milloin hänet oli nähty missäkin.
Perhekin sai kaikenlaisia soittoja ja olettamuksia. Sarin sisar kertoi, että Sari olisi nähty vaaleassa henkilöautossa, jossa oli ruotsalaiset rekisterikilvet. Sari olisi kertoman mukaan huitonut kädellään kiinnittääkseen muiden huomion. Sisar epäili, että osa vihjeistä oli ehkä joidenkin liian vahvan mielikuvituksen tulosta.

Rikoskomisario Paavo Tuomisen mukaan Sari Liinaharjan henkirikos eteni jopa syyteharkintaan saakka. Tähän auttoi mm. vuonna 2002 kuulusteltu todistaja, joka oli rikoksen tekoaikaan pikkupoika. Todistaja muisti yksityiskohtia mm. auton ojaan ajosta.

Forssan tori oli nuorten suosima kokoontumispaikka. Torin ympärillä ajettiin korttelirallia. Sarin sisaren mukaan kaikki tunsivat toisensa. Hän myös kertoi, että Forssankin torilla liikkui huumeita ja Sarikin tunsi sitä jengiä, mutta oli pysytellyt tiettävästi erossa aineista.

Ennen lumimyräkkään lähtöään Sari oli korjaillut äitinsä kanssa hieman rikkoutuneita sukkahousujaan puhellen ulkona vallitsevasta ilmasta. Sari oli harmitellut äidilleen, että taas on pakko lähteä. Äiti oli sanonut, ettei se pakko ole, mutta tytär oli lähtenyt sanoen äidilleen lähtiessään normaalisti: -Hei! ja kadoten pyryyn.
Äiti oli ihmetellyt, että Sari, joka yleensä piti pitkiä housuja, laittoi synkkään ilmaan päälleen hameen. Sari jätti myös käsilaukun kotiin ja otti sen sijaan mukaansa vain taskuun mahtuvan kukkaron.

Sarin perhe oli muuttanut elokuussa 1983 Kivijärveltä Tammelaan.
Sari piti musiikista, hän oli soittanut viulua lähes 8 vuotta. Hän oli erinomainen kokki ja piti käsitöistä. Vanhempien mukaan Sari menestyi koulussa ihan hyvin.
Sisaren mukaan Sari ei liftannut yleensä yksin, vaan kaverinsa kanssa.
-----------------------
Omia mietelmiä:
Sari ei ottanut käsilaukkua. Sari pukeutui hameeseen, vaikka yleensä käytti pitkiä housuja.
Hameen käyttö saattaisi viitata siihen, että Sari olisi ajatellut pyrkivänsä ravintolaan ja näin halusi näyttää vanhemmalta kuin olikaan. Jos tällaista suunnitelmaa oli ilmassa, eikö hänen tyttökaverinsa olisi tiennyt asiasta? Vai kenen kanssa Sari olisi mennyt ravintolaan?
Toisaalta, Sarilla oli vain kukkaro mukana. Se saattaisi merkitä, että Sari on ilmeisesti katsonut, että vaikka ulkona oli hirveä keli ja mitä ilmeisemmin meikit valuivat pitkin poskia, ei hän tarvinnut meikkejä mukaansa korjatakseen ehostustaan. Esim. ravintolaan mennessä olisi voinut kuvitella hänen kaipaavan tällaista.
Oliko hänellä sittenkin suunnitelmissa viettää iltaa ihan ulkosalla?
Tietysti voisi ajatella, että joku on luvannut tulla noutamaan hänet lähes kotoa, jolloin sateessa ei olisi tarvinnut kauaa olla.
Jos ojaan ajanut mieshenkilö olisi tehnyt etukäteen treffit Sarin kanssa, kuvausten mukaan he olivat vähän kuin 'eriparia'. Sari mitä ilmeisemmin oli tälläytynyt illanviettoon ja miehestä taas kerrottiin, että hän oli epäsiisti! Millähän tapaa hän oli epäsiisti? Vai oliko hän siis rypenyt autonsa kanssa niin kauan yksin ennen auttajia, että oli siksi epäsiisti?
User avatar
Vulvados
Posts: 1899
Joined: Tue Nov 29, 2011 11:07 am
Location: Vulvania

Re: Sari Liinaharja Tammela 6.2.1987

Post by Vulvados »

Queen wrote: Omia mietelmiä:
Sari ei ottanut käsilaukkua. Sari pukeutui hameeseen, vaikka yleensä käytti pitkiä housuja.
Hameen käyttö saattaisi viitata siihen, että Sari olisi ajatellut pyrkivänsä ravintolaan ja näin halusi näyttää vanhemmalta kuin olikaan. Jos tällaista suunnitelmaa oli ilmassa, eikö hänen tyttökaverinsa olisi tiennyt asiasta? Vai kenen kanssa Sari olisi mennyt ravintolaan?
Toisaalta, Sarilla oli vain kukkaro mukana. Se saattaisi merkitä, että Sari on ilmeisesti katsonut, että vaikka ulkona oli hirveä keli ja mitä ilmeisemmin meikit valuivat pitkin poskia, ei hän tarvinnut meikkejä mukaansa korjatakseen ehostustaan. Esim. ravintolaan mennessä olisi voinut kuvitella hänen kaipaavan tällaista.
Oliko hänellä sittenkin suunnitelmissa viettää iltaa ihan ulkosalla?
Tietysti voisi ajatella, että joku on luvannut tulla noutamaan hänet lähes kotoa, jolloin sateessa ei olisi tarvinnut kauaa olla.
Jos ojaan ajanut mieshenkilö olisi tehnyt etukäteen treffit Sarin kanssa, kuvausten mukaan he olivat vähän kuin 'eriparia'. Sari mitä ilmeisemmin oli tälläytynyt illanviettoon ja miehestä taas kerrottiin, että hän oli epäsiisti! Millähän tapaa hän oli epäsiisti? Vai oliko hän siis rypenyt autonsa kanssa niin kauan yksin ennen auttajia, että oli siksi epäsiisti?
Järkevänoloista pohdintaa. Minustakin tuo esitetty valmistautuminen viittaisi tietoisiin treffeihin jonkun ilmeisen kiinnostavan ("pakko lähteä") kohteen kanssa, mihin tuo epäilty mieshenkilö ei kyllä oikein tuntuisi istuvan. Ehkä kyse on jostain muusta henkilöstä, josta syystä tai toisesta Sari ei ollut halunnut kertoa edes läheisilleen ja joka sitten myöhemminkin on pysynyt hiljaa, mikä tietysti herättää tiettyjä epäilyjä... :roll:
"Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi." -- Matti Nykänen
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Sari Liinaharja Tammela 6.2.1987

Post by matlockb »

Helsingin Sanomien arkistosta poimittu juttu vuodelta 1991
Kotimaa
SUNNUNTAINA 28.4.1991

Neljä vuotta vanhoista tapahtumista uusia tietoja Tammelalaisen neitosen surmajutussa etsitään Toyota Corollaa


Keskusrikospoliisi on saanut uusia tietoja, jotka saattavat liittyä tammelalaisen Sari Liinaharjan yli neljän vuoden takaiseen surmaan. Poliisi etsii vanhanmallista Toyota Corollaa ja sen noin 30-vuotiasta kuljettajaa, jonka muistetaan liikkuneen seudulla.

Epäsiististi pukeutunut mies on ajanut autonsa ojaan Forssan Koijärven Heinämaantiellä ilmeisesti illalla 6. helmikuuta 1987, joka oli myös Sarin katoamisilta. Autoa oli auttamassa ojasta neljä henkilöä.

Tytön ruumis löydettiin yli puoli vuotta myöhemmin Forssan Koijärven Rekirikosta metsäautotien varresta. Ojaanajopaikan ja ruumiin löytöpaikan välimatka on linnuntietä kolmisen kilometriä.

Tutkimuksia johtava komisario Martti Salmela krp:n Tampereen aluetoimistosta ei pidä uusia tietoja jutun läpimurtona. "On mahdollista, että etsitty mies ja surma eivät liity mitenkään toisiinsa, mutta kaikki hiljaisella seudulla tapahtumailtana liikkuneet on kuitenkin syytä puhuttaa." Salmela korostaa, että poliisi on yhä kiinnostunut vähäisistäkin uusista vihjeistä. Etsitty Toyota Corolla -henkilöauto on mallia, jota valmistettiin 1972-77. Auton väristä ei ole varmuutta.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Sari Liinaharja Tammela 6.2.1987

Post by will »

Naapuripalstalla (Minfo) nimimerkki Pete31:n kertoma löytöpaikka:
Kirjoittaja pete 31 » Ke Touko 02, 2007 11:31 pm
olin kiinnostunut tästä jutusta silloin aikanaan ja seurasin juttua aktiivisesti. en kyllä muista että tuollaista tojotaa olisi kuitenkaan koskaan etsitty mutta kuulemma 80 luvun valkoinen (etuveto) escort olisi ollut haetuin malli. mattojen kokokin sopi escortin etu mattojen mittoihin mutta niissä ei varmaankaan ollut merkki logoa eli tarvike matot. löytöpaikalle on varsin helppo löytää mielestäni. eli ajaa forssasta pohjoiseen urjalan tietä kunnes tulee oikealla vastaan vanha kauppa jonka kohdalta lähtee rekirikon tie. tätä hiekka tietä ajetaan sitten n 6km kohti tammelaa ja ohitetaan kaikki tien varrella olevat maatilat kunnes tulee vastaan kahden tien Y mallinen risteys kolmas lähtee miltei samasta kohtaa oikealle mutta löytöpaikka on näiden kahden tien välinen kapeahko kannas jossa tosin ei ole mitään nähtävää ja kesällä siellä pörrää ainakin sata hirvikärpästä. sarihan asui muuten Vekkilän Museotilalla ja hänen oli tarkoitus tosiaan mennä illan viimeisellä bussilla forssaan ja joka tuli portaasta päin ja piti olla hevonniemen pysäkillä n 22.40 aikaan mutta kovasta lumipyrystä johtuen oli yli 20 min myöhässä. sari oli varmaan luullut että bussi meni jo ja lähti ns uuden tien varteen liftaamaan.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/link ... 09&lang=fi

Tammelan suunnasta pääsee autolla n. puolentoista kilometrin päähän. Tästä 250m on avointa kangasmetsää/polkua kuntien raja-alueen yli, loput mökki/metsätietä löytöpaikan risteykseen. Jostain syystä polkua ei ole merkitty Forssan puolelle metsää, mökkiasutuksen kohdalle.

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/link ... 89&lang=fi

Sari Liinaharjaa ei nähty Forssassa. Sen puolesta hän on voinut saada surmansa Tammelan alueella ja tuotu sopivalla hankikelillä Forssassa kunnanrajaa kohti tulevan autotien Tammelan puoleiseen päähän löydettäväksi. Epäilty autokuski nähtiin Tammelassa, Heinämaalla, mistä ei ole suoraa yhteyttä Rekirikkoon, vaan on kierrettävä etelän kautta, jos aikoo ajaa autolla Forssaan.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Sari Liinaharja Tammela 6.2.1987

Post by härkä »

Kiitos will.n ovat koordinaatit nyt selvät.

Vulvan ehdottama kesäretki voidaan toki toteuttaa.
Katsokaa hyvissä ajoin allakkaa.
Kruunupää ilmoittakoon hyvissä ajoin itselleen sopivan majoitusmuodon. :mrgreen:

http://www.liinaharja.com/index.htm
Tuolla voisi härkäkin olla irrallaan. :D Ainakin naudat ovat.

Tuo Escortin ja Corollan sekoittaminen kummastuttaa hieman.
Miksi on kahdenlaista tietoa ? Tuskin kahta autoa oli - samana ajankohtana.
Matot voisivat kertoa jotakin. Kaippa ne on poliisilla tallessa ?
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Sari Liinaharja Tammela 6.2.1987

Post by Queen »

Kyllä tämä Escort-juttu oli ihan huuhaata. Kuten matlockbin linkittämästä uutisestakin huomaa, poliisi yritti korjata aikanaan näitä 'etsittävien autojen' tietoja. Tämä auton merkki vaihteli aina keskustelusta toiseen, samoin kuin auton värikin. Tämä johtui siitä, että joku muisteli auton olleen punainen, joku valkoinen, joku milloin minkäkin merkkinen.
On ärsyttävää, että usein näissä rikostapauksissa joku muistelee, miten sattuu, eikä mene pitkäkään aika, kun tätä olettamusta pidetään jo totuutena. Näin kävi useaan kertaan mm. Oriveden vainajan tapauksessa.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Sari Liinaharja Tammela 6.2.1987

Post by härkä »

http://images01.olx.com.pk/ui/2/91/82/43378982_1.jpg

Tässä Toyota Corolla malli 72. Valitsin hieman rähjäisen kuvan.

http://www.philseed.com/fordescort68.html

Tässä Ford Escort 68 -74 malli. Olipa muuten vaikea löytää kuvaa.

http://www.cargurus.com/Cars/1975-Ford- ... pi13263886

Tässä taas Escort 1975 vuodesta eteenpäin.
Tämä malli saattaa jotenkin sekoittua Corollaan. Mielestäni.

Ekaa Escort mallia minulla oli kaksi. Vuoden 75 mallia yksi. Toyotaa ei koskaan.
Escorttien kuskin matot olivat muistaakseni suorakaiteen malliset.

Tapauksen tiimoilta on asiaa hejac ry:n sivuilla jäsenille.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Sari Liinaharja Tammela 6.2.1987

Post by will »

Kuten moneen kertaan on eri palstoilla todettu, selvin tekijän saapumisreitti löytöpaikalle Forssan Koijärvellä on ollut aurattua Rekirikontietä tiekunnan alueen päähän asti. Tien lopusta haarautuvien muiden teiden osakkaat eivät mahdollisesti ole halunneet talviaurausta, joten olisi tehty kääntöpaikka, jolle voi myös jättää auton. Auratun tien loputtua paikalle tulleen tekijän auto olisi pysäytetty tai tömäytetty hankeen. Uhri olisi nostettu kääntöpaikan aurausvallin yli ja jätetty sinne.

Mahdollinen kakkosvaihtoehto on ollut tuoda uhri moottorikelkalla pitkin auraamattomien metsäteiden uria ja metsää pitkin Tammelan puolelta. Tämä tulee mieleen, koska poliisia kiinnostanut auto Heinämaalla, Tammelan kunnan Mustialan kylässä on ollut henkilöauton käytön kannalta suhteellisen kaukana, n. 15 km:n mutkaisen ja haarautuvan ajomatkan päässä, vaikka linnuntietä kuntien rajalla olevien korpien yli olikin vain noin 3 km. Moottorikelkalla matka olisi suhteellisen lyhyt, jos ajatellaan, että tekopaikka olisi ollut lähellä Heinämaantiellä penkkaan ajanutta autoa.

Vihjeitä oli tullut hyvin vähän. Oliko kuitenkin jotain, joka viittasi paremmin SL:n kotikuntaanTammelaan kuin naapurikaupunkiin Forssaan rikospaikkana?

Poliisin myöhemmin epäilemän tekijän autoa oli ollut nostamassa tielle neljä henkeä (+pikkupoika?) illalla 6.2.1987. SL:stä tehty viimeinen havainto on samalta illalta n. klo 23. Tekijän on pitänyt olla nopea, että olisi ehtinyt tehdä rikoksen vaatteiden riisumisineen ja vielä yli puoli vuotta myöhemmin näkyvine spesifisen väkivallan merkkeineen sekä ajaa Heinämaalle saman perjantain puolella. Jos ulosajanaut kuljettaja oli sama
kuin SL:n henkirikoksen tekijä, niin hän ehkä vasta oli menossa Tammelan suuntaan. Kellonaikaa ja auton tulosuuntaa ei liene kerrottu missään.

SLn pukeutuminen viittaa mielestäni siihen, että hän kaavaili menevänsä sisätiloihin. Alusvaatteiden puuttuminen uhrin päältä löydettäessä viittaa edelleen siihen, että hän myös päätyi sen kaltaiseen paikkaan. Rikos ei mahdollisesti tapahtunut pian hänen noustuaan autoon kotinsa lähellä.

SL:n isän kuolema hautajaisten jälkeen tuo mieleen Bodomjärven uhrien omaiset. Tapa, jolla ruumista oli käsitelty taas Tulilahden.
Post Reply