Page 31 of 32

Re: Ja tapahtui tänä päivänä...

Posted: Wed Sep 01, 2021 10:16 am
by -Uta-
1. Syyskuuta

1906 - Bengt Magnus Robert Björkenheim (23. elokuuta 1872 Tuusula – 1. syyskuuta 1906 Lappeenranta) oli suomalainen insinööri, joka toimi Lappeenrannassa Kaukaan sellutehtaan teknisenä johtajana. Työntekijöiden epäsuosioon joutunut Björkenheim murhattiin syyskuussa 1906. Tekijä oli 27-vuotias työmies August Friari, jonka Björkenheim oli hieman aikaisemmin erottanut Kaukaan tehtaalta ja aiheuttanut myös hänen irtosanomisensa toiselta sellutehtaalta. Björkenheimin murha oli yksi lukuisista yhteiskunnallisista väkivallanteoista, joita Suomen suuriruhtinaskunnassa tapahtui vuosien 1905–1907 aikana

1993 - Jukka Karleniuksen murha Vantaan Havukoskella jäi selvittämättömäksi murhaksi. "Poliisi käytännössä odotti että asia selviää itsestään ja kun niin ei käynytkään, se aloitti omat tutkimuksensa, mutta aika oli (pää)epäillyn puolella, hän kuoli ennen kuin esitutkinta valmistui."

2018 - Kajaanissa tapahtui perjantai-iltana 1. syyskuuta henkirikos pariskunnan asunnossa, jossa oli ollut porukkaa viettämässä iltaa ja nauttimassa alkoholia. Naiselle ja miehelle tuli riitaa, koska mies halusi lähteä baariin. Oikeuden mukaan nainen haki keittiöstä fileerausveitsen ja iski sillä miestä kerran rintakehään. Niina Sisko Anneli Vikstedt, 27, tuomittiin 8 vuoden vankeuteen taposta ja aiemmasta pahoinpitelystä, jossa uhri oli sama vuonna 1988 syntynyt mies.

Re: Ja tapahtui tänä päivänä...

Posted: Thu Sep 02, 2021 6:37 am
by -Uta-
02. Syyskuuta

1946 - Sarjamurhaaja Rudolf Pleil (eli Der Großten Todmacher) tappoi 25-vuotiaan Inge H.: n
Bergenissä, Niedersachsenissa, Saksassa.
Image
Rudolf Pleil

1972 - Sarjamurhaaja Arthur Shawcross (The Genesee River Killer) sieppasi, raiskasi ja kuristi 8-vuotiaan Karen Ann Hillin kuoliaaksi Pearl Streetissä, Watertownissa, New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Shawcross pidätettiin seuraavana päivänä ja tuomittiin myöhemmin vankeuteen määräämättömäksi ajaksi, enintään 25 vuodeksi. Shawcross vapautettiin ehdonalaisesti huhtikuussa 1987, maaliskuussa 1988 hän aloitti taas murhaamisen.
Image
Arthur Shawcross

2003 - 2. syyskuuta 2003 Alan Scott Johnson ja Diane Johnson ammuttiin kuoliaaksi kotonaan Bellevuessa Idahossa. Heidän tyttärensä Sarah Johnson todettiin syylliseksi murhiin, Sarah oli tuolloin vain 16-vuotias. Ilmeinen motiivi oli se, että vanhemmat olivat kieltäneet häntä tapaamasta 19-vuotiasta Bruno Santosta. Sarah Johnson tuomittiin kahteen elinikäiseen ilman ehdonalaista plus 15 vuotta ampuma-aseen varastamisesta (?). Idahon korkein oikeus vahvisti tuomion.
Image
Sarah Johnson

Re: Ja tapahtui tänä päivänä...

Posted: Fri Sep 03, 2021 7:36 am
by -Uta-
03. Syyskuuta

1944 - Suomen viimeinen teloitus missään olosuhteissa toteutettiin 3. syyskuuta 1944, jolloin ammuttiin kolme venäläistä desanttia. https://www.wikiwand.com/fi/Kuolemanrangaistus_Suomessa

2000 - Eläinlääkäri Vesa Mustonen hyökkäsi itselleen entuudestaan tuntemattoman Riikka Tahvanaisen kimppuun, antoi naiselle eläinten lopettamiseen käytettävää lääkettä ja heitti hänet sillalta alas. Mustonen tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

2012 - 20-vuotias Joakim Harry Sebastian Valkama ampui isänsä Aikatalo-liikekeskuksen Grand Shanghai-ravintolassa. Oikeus katsoi ampujan olleen alentuneesti syyntakeinen, ja tuomitsi hänet 12½-vuoden vankeuteen.

Re: Ja tapahtui tänä päivänä...

Posted: Sat Sep 04, 2021 10:57 am
by -Uta-
04. Syyskuuta

1913 - Ernst August WAGNER murhasi 14 ihmistä, vaimonsa ja neljä lasta sekä 8 miestä ja 1 tytön Saksassa. Wagneria ei kuitenkaan tuomittu syylliseksi mielenvikaisuutensa / hulluutensa vuoksi. Hän kuoli jossain turvapaikassa 27. huhtikuuta 1938.
Image

1977 - Sarjamurhaaja Henry Lee Lucas (eli The Hand of Death) puukotti 27-vuotiaan Elizabeth Mary Wolfin kuoliaaksi Davisissa, Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.
Image

1992 - Arizonassa USAssa 17-vuotias Kenneth Jeremy LAIRD puukotti ryöstön yhteydessä 37-vuotiaan Wanda Starnes ruuvimeisselillä kuoliaaksi. 15.4.1994 Laird sai kuolemantuomion, 1.3.2005 tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi.
Image
Kenneth Jeremy LAIRD

Re: Ja tapahtui tänä päivänä...

Posted: Sun Sep 05, 2021 9:19 am
by -Uta-
05. Syyskuuta

1827 - Turun Palo oli Turun kaupungin lähes kokonaan (tiistaina 4.– keskiviikkona 5. syyskuuta 1827) tuhonnut kaupunkipalo.

1997 - Tomi oli juuri aloittanut yläasteen uudella paikkakunnalla Uudellamaalla, ja joutui heti koulukiusaamisen kohteeksi. Häntä mm. tönittiin ja haukuttiin, ja kahden ensimmäisen viikon aikana hänen uudesta polkupyörästään katkaistiin jarruvaijerit kaksi kertaa. Kolmas kerta oli se kohtalokas. Tomi lähti koulusta kotiin 5. syyskuuta 1997. Yhtä matkaa polkenut koulukaveri oli lähdössä mäen päältä eri suuntaan, kun hän huomasi, että Tomin pyörän jarruvaijeri oli taas irrotettu. Siinä vaiheessa oli kuitenkin jo liian myöhäistä varoittaa, sillä Tomi viiletti mäkeä alas. Kaveri kuuli, kuinka Tomi huusi, että jarrut eivät toimi. Tomi laski mäkeä alas suoraan auton eteen ja kuoli välittömästi. Poliisi selvitti Tomin kuolemaa, mutta ei koskaan löytänyt jarruvaijerin irrottaneita henkilöitä. Poliisiraportissakin todetaan pyörän vaijerin olleen irrotettu onnettomuuden tapahtuessa.

2011 - Hervannan metsäsurma on Tampereen Hervannassa 5. syyskuuta 2011 tapahtunut selvittämätön henkirikos, jossa surmattiin 42-vuotias kiinalaisnainen Yuqing Yin . Hänen kimppuunsa käytiin metsäpolulla noin kello 12.50 hänen ollessaan palaamassa ruokatunnilta työpaikalleen. Ensiavusta huolimatta nainen kuoli vammoihinsa. Rikoksella ei ole lainkaan silminnäkijöitä, vaikka se tapahtui keskellä päivää melko vilkkaalla alueella.

2019 - Alavudella epäiltiin henkirikosta, koska 1950-luvulla syntyneestä uhrista löytyi väkivallan merkkejä. Esitutkinnassa saatiin kuitenkin selvitettyä, että uhri ei kuollut väkivallan seurauksena.

Re: Ja tapahtui tänä päivänä...

Posted: Mon Sep 06, 2021 8:25 am
by -Uta-
06. Syyskuuta

1901 - Anarkisti Leon Frank Czolgosz (5. toukokuuta 1873 – 29. lokakuuta 1901) ampui kuolettavasti Yhdysvaltain presidentti William McKinleytä New Yorkin osavaltion Buffalossa pidetyssä maailmannäyttelyssä, presidentti kuoli vammoihinsa 14. syyskuuta. Lyhyessä oikeudenkäynnissä 23. syyskuuta Czolgosz tuomittiin kuolemaan ja hänet teloitettiin runsaan kuukauden kuluttua. Czolgosz väitti, että presidentti oli "kunnon ihmisten vihollinen", eikä omien sanojensa mukaan katunut tekoaan.
Image
Leon Frank Czolgosz

1971 - Clifford Cecil Bartholomew ampui vaimonsa Heatherin, heidän seitsemän lastaan, sisarensa ja veljenpoikansa 22-kaliiperisella kiväärillä heidän maitotilallaan Hope Forestissa Etelä-Australiassa. Alun perin tuomittiin elinkautiseen vankeuteen mutta vapautettiin ehdonalaiseen vuonna 1979. Vankilasta vapautumisensa jälkeen Bartholomew otti uuden identiteetin, avioitui uudelleen ja sai seitsemän adoptoitua lasta. Hänen uusi perheensä sai tietää hänen aiemmista vuosistaan ​​vasta hänen kuolemansa jälkeen.
Image
Clifford Cecil Bartholomew

2020 - Birminghamin puukotukset. 27-vuotiasta Zephaniah McLeod'ia epäillään murhasta ja seitsemästä murhan yrityksestä. Hän on tunnustanut syyllisyytensä. McLeodilla todettiin paranoidinen skitsofrenia, tuomio tulossa 27. - 28. syyskuuta 2021.
Image
Kuvassa uhri ja hänen murhaajansa Zephaniah McLeod

Re: Ja tapahtui tänä päivänä...

Posted: Tue Sep 07, 2021 10:31 am
by -Uta-
07. Syyskuuta

1998 - Arto Pakkanen oli suomalainen 14-vuotias koulupoika, jonka Esa Vahlberg ja Veli-Tuomas Matviala surmasivat Kotkan Malmingilla. Vahlberg ja Matviala pysäyttivät polkupyörällä ystävänsä kanssa heidät ohittaneen uhrinsa. Pakkasen seurassa ollut poika onnistui jatkamaan matkaa. Matviala aloitti surmatun pahoinpitelyn lyömällä tätä veitsellä kaulaan. Uhrista löytyi 112 veitseniskua eri puolilta kehoa. Juovuksissa olleet Matviala ja Vahlberg löivät veitsellä, potkivat ja hakkasivat vuorotellen maassa makaavaa uhriaan. Runsaat kymmenen minuuttia kestäneen pahoinpitelyn päätteeksi Vahlberg pudotti 13-kiloisen kiven kahdesti uhrin kasvoille.

Surman päätekijät Vahlberg ja Matviala tuomittiin 23. huhtikuuta 1999 Kotkan käräjäoikeudessa yhdessä tahallaan, erityisellä raakuudella ja julmuudella tehdystä murhasta. Rikoksen tekohetkellä alle 18-vuotiaan Matvialan oikeus tuomitsi vankilaan 11 vuodeksi ja 5 kuukaudeksi. Uhrin pahoinpitelyyn liittynyt ja lopuksi uhrin pään suurella kivellä murskannut 18-vuotias Vahlberg sai elinkautisen vankeustuomion. Molemmille tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan he olivat tekoa tehdessään täydessä ymmärryksessä. Surmaajille veitsensä antaneen Jan-Erik Penin syyksi oikeus katsoi avunannon törkeään pahoinpitelyyn. Hänet tuomittiin 2 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankeuteen. Vapaana oikeutta odottanut Peni määrättiin välittömästi vangittavaksi. Kaikki kolme tuomittua ilmoittivat valittavansa tuomiosta Kouvolan hovioikeuteen. Esa Vahlberg pääsi ehdonalaiseen vapauteen kesällä 2011

2011 - Karoliina Kesti katosi kotimatkallaan Tampereella heinäkuun 2011 lopulla. Hänet löydettiin 7. syyskuuta Likolammi-nimisestä lammesta Tampereella. Poliisi tutki 15-vuotiaan Kestin katoamista aluksi kadonneen henkilön etsintänä, mutta käynnisti 22. elokuuta tapon esitutkinnan. Ruumiinavauksen perusteella Kestin kuolinsyy oli yksiselitteisesti hukkuminen. Poliisi sai tapauksen tutkinnan päätökseen helmikuussa 2012, ja tutkinnassa kävi ilmi, että tapaukseen ei liity rikosta. (Wikipedia)

2020 - Erään lehtiuutisen mukaan lähes 90-vuotias nainen murhattiin 7. syyskuuta kotiinsa Lappeenrannassa - epäiltynä parikymppinen mies, joka tunsi uhrin ennalta. Vangitsemispäätöksessä tapahtuma-ajaksi oli merkitty 7.–13. syyskuuta. Käräjäoikeuden mukaan henkirikos tapahtui syyskuun 9. päivä Lappeenrannassa. Vanhuksen murhaaja Esko Aleksi Rantanen tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Re: Ja tapahtui tänä päivänä...

Posted: Sat Sep 11, 2021 7:41 am
by -Uta-
11. Syyskuuta

2001 - Syyskuun 11. päivän terroriteot
Image

Syyskuun 11. päivän terroriteoiksi (myös: Syyskuun 11., WTC-iskut ja 9/11) kutsutaan terrori-iskujen sarjaa, joka tehtiin Yhdysvalloissa tiistaina 11. syyskuuta 2001. Tällöin kaapattiin neljä matkustajalentokonetta, joista kaksi ohjattiin tahallisesti päin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja. Etelätorni tuhoutui vajaan tunnin kuluttua ja Pohjoistorni vajaan kahden tunnin kuluttua. Kolmas lentokone ohjattiin päin maan pääkaupungin Washingtonin tuntumassa olevaa Pentagonin rakennusta. Neljäs lentokone putosi maahan Shanksvillessä Pennsylvaniassa. Yhdeksän tunnin kuluttua tuhoutui vielä kolmas tornitalo, WTC 7, johon ei osunut lentokonetta

Iskuissa kuoli yhteensä lähes 3 000 ihmistä, joista yli 2 700 sai surmansa kaksoistorneissa ja niihin lentäneissä lentokoneissa[6]. Välillisesti iskun seurauksena on kuollut vuoden 2016 heinäkuuhun mennessä vielä ainakin 1 064 ihmistä, lähinnä syöpään sairastuneita pelastustyöntekijöitä. Syöpään sairastuneita on ilmaantunut yhteensä noin 5 500.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Syyskuun_ ... erroriteot

Pääuutislähetys 11.9.2001
https://www.youtube.com/watch?v=_ftJKKz2mrY

WTC-iskut: He tiesivät kuolevansa ja nousivat vastarintaan
United 93 -lennon matkustajat ehtivät saada tiedon muista iskuista.
Epätoivoinen nousu vastarintaan teki heistä sankareita.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001257701.html
11.9.2016 6:35

17 kuvaa, jotka otettiin 11.9.2001: Katso dramaattiset sekunnit WTC-iskusta
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005823816.html
Simo Holopainen
11.9.2018 18:14 | Päivitetty 11.9.2019 11:01

Re: Ja tapahtui tänä päivänä...

Posted: Sun Oct 17, 2021 9:25 am
by monoliitti
Raisa Räisänen katosi Tampereella 16.10-1999 todennäköisesti menehtyi 17.10 , kylmä viima kävi viime yönä ,ehkä silloinkin.

Re: Ja tapahtui tänä päivänä...

Posted: Mon Aug 08, 2022 8:28 am
by monoliitti
8.8 -1976 Susanne Lindholm löydettiin surmattuna Helsingin käpylästä.