Ympäristöongelmat

Ihmisiin, yhteiskuntaan ja luontoon liittyvät onnettomuudet vuodesta 2010 alkaen.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Ympäristöongelmat

Post by will »

Ihmisen toiminta rikastaa luontoa aineilla, joita muutoin joutuisi sinne rauhallisempaan tahtiin tai ei juuri ollenkaan.
Esimerkkejä näistä ovat kaivostoiminta, teollisuuslaitokset, yhdyskunnat, maatalous ja liikenne mm. Asiaan on kiinnitetty huomiota, ja päästöjä pyritään pienentämään, sekä ottamaan muutoin karkailevat aineet hyötykäyttöön. Aina se ei onnistu, kuten on osoittautunut esim. Kingisepin fosforikaivostoiminnan yhteydessä. Tähän ketjuun otetaan merkittäviä ympäristöongelmia, joiden aiheuttamista voitaisiin pitää rikoksena, kotimaan lailla arvioituna.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Kingisepin fosfori

Post by will »

Suomenlahden ravinnetilannetta on pidetty huolestuttavana, koska sinilevät muodostavat siellä lauttoja kesäisin. Asian korjaamiseksi on pantu lailla järjestykseen mm. Suomen haja-asutuksen harmaavesien puhdistaminen. Nyt Helsingin Sanomat kertoo, että Kingisepin fosforikaivosalueelta pääsee Suomenlahteen yli tuhat tonnia helppoliukoista fosforia vuodessa. Se on enemmän kuin kaikki Suomen fosforipäästöt samalle alueelle yhteensä ja lähes puolet enemmän, kuin mitä Pietarin kaupungin puhdistetut ja puhdistamattomat vedet kuormittivat v. 2010. Kingisepin päästöjen kokonaismäärää ei vielä edes tunneta, vaan ongelman tutkiminen pääsee vasta kunnolla käyntiin.

http://www.hs.fi/kotimaa/Ven%C3%A4l%C3% ... 5553595618

Lehti pitää päästöjen paljastumista takaiskuna Suomenlahden suojelulle. Ympäristöministerin mukaan taas on hyvä olla perillä kaikista päästöistä.

Tuntuu, että näin ison fosforilähteen selviäminen olisi ensisijassa myönteinen asia, jos Suomenlahti halutaan puhdistaa. Ongelmaksi voi muodostua se, että lähde on naapurimaassa, ja puhdistustoimia saatetaan käytännössä joutua osittain rahoittamaan suomalaisten verovaroilla, jotka muutenkin ovat tiukoilla. Suomalaiset ovat jo osallistuneet Pietarin kaupungin jätevesien siivoamiseen, jotta Suomenlahden tila kohentuisi. Mutta pannaan taas puolet petäjäistä, kun naapurilla kävi ympäristöhalla.

Vertailun vuoksi: Suomen haja-asutusalueiden harmaavesien puhdistaminen fosforia saostamalla ei syö yhteiskunnan varoja, vaan päinvastoin lisää työtilaisuuksia ja kertyviä verotuloja, joten se on monella tavalla yhteiskuntaa hyödyttävää toimintaa, ja siten kannatettavaa. Harmi kuitenkin, ettei samalla voida olennaisesti muuttaa Suomenlahden tilaa, ennenkuin isot fosforin lähteet on saatu tukittua ja toivottavasti myös hyötykäyttöön.
Venäläiseltä lannoitetehtaalta jättipäästöt Suomenlahteen
18.1.2012 5:00 | Päivitetty 18.1.2012 15:04 | 79 |
A A

Heli Saavalainen

Helsingin Sanomat
Seppo Knuuttila
Fosforitin kaivosalue Kingiseppissä. Taustalla vuotava kipsivuori.

Venäjällä on paljastunut valtava Itämeren kuormituslähde, josta ei ole aiemmin tiedetty. Suomenlahden etelärannikolla Kingiseppissä sijaitsevan lannoitetehtaan jätekipsialueelta vuotaa mereen huikeita määriä leville suoraan käyttökelpoista fosforia, joka rehevöittää Suomenlahtea.

Suomalaisten ja venäläisten tutkijoiden loka–joulukuussa ottamien vesinäytteiden perusteella Fosforitin tehdasalueelta päätyy Luga-joen kautta Suomenlahteen yli tuhat tonnia fosforia vuodessa. Fosforit on Luoteis-Venäjän suurin fosforilannoitteiden valmistaja.

Fosforikuormituksen määrä on valtava. Itämeren rantavaltioista vain Puolasta päätyy mereen leville suoraan käyttökelpoista fosforia enemmän kuin nyt löytyneestä yksittäisestä päästölähteestä.

Kipsivuori on vuotanut mereen mitä ilmeisimmin jo vuosia, mutta Venäjän viranomaiset ovat raportoineet teollisuuslaitoksen fosforikuormaksi vain murto-osan todellisesta määrästä. Venäläistutkijat ovat kuitenkin raportoineet Luga-joen kohonneista fosforipitoisuuksista jo vuodesta 2008.

Jättipäästöt selvisivät Itämeren suojelukomission Helcomin hankkeessa, jossa Suomen ympäristökeskuksen tutkijat ovat vieneet tietotaitoa Venäjälle muun muassa vedenlaadun seurantaa varten.

”Kuormituksen tarkan määrän selvittämiseksi tarvitaan vielä lisää näytteitä, mutta löydökset viittaavat siihen, että tämän lähteen päästöjen vähentäminen olisi taloudellisesti erittäin kannattavaa ja tuottaisi tuloksia kustannustehokkaasti”, sanoo projektijohtaja Kaj Forsius Helcomista.

Myös tutkimushankkeen venäläinen koordinaattori Leonid Korovin kaipaa vielä lisätutkimuksia päästöjen alkuperästä.

”Aiomme jatkaa tutkimuksia yhdessä vastuullisten viranomaisten kanssa saadaksemme täydellisemmän käsityksen Venäjän ravinnepäästöistä”, Korovin sanoo.

Uuden päästölähteen paljastuminen on paha takaisku rehevöityneen Itämeren suojelulle, joka on edennyt hyvin etenkin Pietarissa. Jos päästöä ei saada nopeasti kuriin, Suomenlahden leväkukintoihin ei ole luvassa helpotusta lähivuosina.

Myös Itämeren suojelukomission Helcomin tavoite Itämeren hyvästä tilasta karkaa entistä kauemmaksi. Helcomin toimintaohjelman tavoite on saada Itämeri hyvään ekologiseen tilaan vuoteen 2021 mennessä.

Helcomin Venäjän-valtuuskunnan johtajan Natalia Tretjakovan mukaan Venäjä on täysin sitoutunut jatkamaan toimintaohjelman toteuttamista.
”Projekti auttaa Venäjää toteuttamaan Itämeren toimenpideohjelmaa myös siten, että saamme tarkempaa tietoa kuormitusmääristä Helcomin käyttöön. Venäjä on täysin sitoutunut jatkamaan hedelmällistä yhteistyöprojektia Itämeren merellisen ympäristön suojelemiseksi”, hän sanoo.

Suomen ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) pitää näin mittavan, uuden päästölähteen olemassaoloa valitettavana. Hänen mielestään on kuitenkin tärkeää, että nyt on saatu selville myös sellaisia päästöjä, joista ei ole aiemmin tiedetty.

Suomenlahteen päätyy vuosittain keskimäärin noin 4 800 tonnia fosforia vuodessa. Siitä noin 3 300 tonnia tulee Venäjältä, 800 tonnia Suomesta ja noin 700 tonnia Virosta.

Pietarin kaupungin puhdistettujen ja puhdistamattomien jätevesien mukana Suomenlahteen päätyvän kokonaisfosforin määrä oli noin 630 tonnia 2010.
Edit: Talteenottolaitoksen perustaminen maksaisi 20 MEUR ja vuotuinen käyttö 2 MEUR. Kymmenen vuoden poistoajalla laskien saostamalla talteenotetun fosforin hinnaksi tulisi 4 EUR/kg.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ville ... nts-anchor

Edit 2: Suomalaiset keskustelevat lannoitetehtaan johdon ja omistajien kanssa. Puhdistuslaitoksen rakentaminen kestää vähintään kolme vuotta siitä, kun yhteisymmärrys tilanteen korjaamisesta syntyy.

Kingisepin päästö on suuruudeltaan viidenneksen tähän asti tunnetuista muista Suomenlahteen päätyvistä fosforilähteistä, siis niiden lisäksi. Sen poistaminen vastaa sitä, että koko Suomesta tuleva kuormitus eliminoitaisiin ja sitä poistumaa, joka jo aikaansaatiin Pietarin kaupungin jäteveden puhdistamisella.

Venäjän muut valuma-alueella olevat lannoitetehtaat pitäisi myös tarkastaa, koska niiden päästövalvonta ei ehkä ole onnistunut.

http://www.hs.fi/kotimaa/Suomi+tarjoaa+ ... 5554365188

----

Tehtaan tiedottaja on ilmoittanut, ettei päästö ole tehtaalta. Tosiasiassa epäillään kipsikasaa ja avokaivosta. Missään ei ole näkynyt mainintaa siitä, että fosforiesiintymä itsessään saattaisi olla yhteydessa pohjaveteen ja aiheuttaa valuman. Mikäli Suomenlahteen vuosittain päätyvä n. 1000 tn fosforia olisi peräisin luonnonmukaisesta kemiallisesta rapautumisprosessista karstikalliossa, niin puhdistamisvastuu saattaisi muodostua ongelmalliseksi. Olen kuitenkin vakuuttunut, ettei tällaista päästöä lopulta ruvettaisi suojelemaan luonnonharvinaisuutensa ja siihen liityvän erityisen flooran vuoksi, vaan vesi puhdistettaisiin Suomenlahden ravinnekuorman pienentämiseksi.

Edit 3. Tekniikka ja Talous 2012/4/16-18 kertoo, että Kingisepin tehdas hankkii fosfaatin Kovdorista, Apatiitista ja Puolasta. Myös tehtaan vieressä olevasta louhoksesta tuotettaisiin fosforia.Tämän perusteella tuntuu mahdolliselta selvittää vedessä olevan fosforin alkuperää. Jos vedestä löytyy kemiallisia aineksia, joita ei ole paikallisessa fosforiesiintymässä mutta on muualta tuodussa raaka-aineessa, niin päästön alkuperä on todennäköisesti teollisuus. Jos taas Lugajoesta löytyy vain paikallista kemiaa, niin on selvitettävä tuleeko se luonnollisella tavalla alueen kerroskivistä vai niistä louhitusta teollisuuden raaka-aineesta. Puhdistaminen on joka tapauksessa mahdollista tehdä keskitetysti ja saada osa kustannuksista takaisin, koska jokivesi itsessään vastaa heikkolaatuista fosforimalmia, mikäli kerrotut määrät ja pitoisuudet ovat oikein.

Suomen Kuvalehti kuvittaa:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaa ... n-peraisin
Keskustelussa huomautetaan, että tehdasalueelta laskevasta ojasta pitäisi jatkuvasti tulla jokeen 100 kg fosforia tunnissa, jos oja olisi ainoa syöttökanava. On lähellä ajatus, että joko joen kuljettaman fosforin määrä on arvioitu väärin tai sen päälähde on muualla.

Tehdasalue, avolouhos ja kipsikasa Lugajoen varrella:
http://maps.google.fi/maps?hl=fi&ll=59. ... 1&t=h&z=13

Edit 4.
Syke on sopinut venäläisen Hydrometin kanssa näytteenotosta kahden viikon välein toukokuulle asti, jolloin tuloksia tarkastellaan. Näytteenotto alkaa 20.3.2012. http://www.hs.fi/kotimaa/Ymp%C3%A4rist% ... 5558113069

Syken tutkija on pidätetty ohjelmaan kuuluneen kolmannen näytteenoton yhteydessä. Suomi haluaa lisätietoja asiasta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Suomi+pyyt%C3 ... 5559998748

Venäjän ulkoministeriön mukaan tutkija oli pidätetty tehdasalueelta, joka ei kuulunut näytteenotto-ohjelmaan. Venäjän ulkoministeriö puolestaan haluaa suomalaisilta selvityksen tutkijan toimista.
http://www.hs.fi/kotimaa/Ven%C3%A4j%C3% ... 5560411025

Sisäministeriön alainen henkilökunta on hoitanut pidätyksen ja kuulustelut. Joku valtiosalaisuus siellä ilmeisesti on; Joko iso huolimattomuus raaka-aineen/prosessituotteiden varastoinnissa tai suuri luonnosta aiheutuva geokemiallinen fosforianomalia. Tai ehkä tehtaalla on muutakin toimintaa kuin lannoitteen valmistusta. Kenties siellä otetaan lannoitteen raaka-aineesta talteen jotain strategista materiaalia, jota siinä olisi luonnostaan. Aihetta on käsitelty mm. seuraavassa nettikirjoituksessa: https://netfiles.uiuc.edu/mragheb/www/N ... 0Rocks.pdf

Hesari on kahden näytteenoton jälkeen yhä maininnut Luga-joen fosforipitoisuuksien syyksi tehtaan. Mahtaisiko näytteenotossa olla onnistuttu sulkemaan muut lähteet pois. Nyt olisi yritetty ottaa näytettä tämän johdosta varmana pidetystä lähteestä vai olisiko käymässä päinvastoin? Se varmaan selviää, koska näytteenottoa on tarkoitus jatkaa välikohtauksesta huolimatta.

Edit 5. Hesarin mukaan (9.5.2012) fosforivuotoa ei ole enää todettu Luga-joen vedestä. Vaihtuiko ehkä raaka-aine tai lannoitteen valmistusprosessi puhtaampaan aikaisemmin tänä tai viime vuonna? Kevään sulavesien huuhdottua alueen sieltä ei enää lähtisi fosforia liikkeelle.

Edit 6. HeSa:n verkkouutisessa kerrotaan 8.6.2013, että Venäjän julkaisemien tilastojen mukaan Luga-joen aiheuttama kuormitus Itämereen on vähentynyt 1680 tn vuonna 2012, verrattuna kahden edellisen vuoden keskiarvoon. Lehden mukaan tämä johtuu 1970-luvulla rakennetun puhdistamon käyttöön ottamisesta kipsikasan vuotovesien saostamiseen.

http://www.hs.fi/kotimaa/Ven%C3%A4j%C3% ... 0582204297

Puhdistamiseen suunnattu investointi näyttäisi jääneen arvioitua pienemmäksi. Nyt ei kerrota, kauanko vuoto on jatkunut. Viimeaikaista vauhtia 1970 luvulta lähtien fosforia olisi ollut saostettavissa yhteensä ison fosforikaivoksen vuosituotannon verran, vastaten yli miljoonaa tonnia louhittua fosforimalmia, Siilinjärven pitoisuuksien mukaan laskien. Fosfori olisi päätynyt Suomenlahteen. Lisätietoa odotetaan.
Last edited by will on Sun Jun 09, 2013 5:48 am, edited 1 time in total.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Louhintavero

Post by will »

Kaivoslain mukaan kaivosyhtiö vastaa siitä, ettei toiminnasta aiheudu ympäristöhaittoja.
Nyt ympäristömisteri ehdottaa louhintaveroa, jotta mm. mahdollisesti aiheutuvia ympäristöhaittoja kompensoitaisiin.
http://www.hs.fi/kotimaa/Hallitus+kaava ... 5560112975
Väheneekö kaivosyhtiön vastuu sillä, että se maksaa veroa aiheuttamistaan haitoista: Joutuvatko muut veronmaksajat takuumiehiksi, jos louhintaveron tuotto ei riitä yhteiskunnalle mahdollisesti siirtyvien vastuiden kattamiseen? Voiko vero johtaa siihen, että kaivosyhtiöt katsovat oikeudekseen pilata ympäristöä veron edestä, kun kerran maksavat sitä?

Toisaalta, jos kaivosyhtiö konkkaa, niin ympäristönhoito jää yhteiskunnalle. Saa nähdä, miten ehdotus ottaa tulta ja muotoutuu.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Talvivaaran rikastusprosessin vesiongelmat

Post by will »

Talvivaarassa louhitaan malmina muinaisten ympäristökatastrofien pohjasakkoja, jotka ovat sittemmin kivettyneet. Pitoisuudet ovat pieniä, joten on louhittava paljon, että kannattasi. Liuotukseen perustuva prosessi on uusi. Ympäristön vedet ovat muuttuneet, vaikka valvontaa on tehty ja tehdas noudattanut ehtoja ja huomautuksia. Kuitenkin oikeusprosesseja on tulosssa. Mm. Metsähallitus on vaatimassa korvauksia vesien pilaamisesta, lukuisten yksityisten lisäksi. Ympäristöministeriö on vastannut EU:lle, että kaivos toimii lupien mukaan ja reagoi ohjeisiin. Toistaiseksi asia on suomalaisten omissa käsissä.

Nyt HS kertoo, että alapuolisen Vuoksen vesistön latvoilla ihmiset olisivat saaneet iho- ja limakalvo-oireita järvivedestä, ja kalat lähteneet karkuteille.
http://www.hs.fi/kotimaa/Vesiongelma+le ... 0703067387
Ympäristöhallinto kertoo, että kaivoksen päästötilanne on parantunut ja paranee edelleen.

Täytyy vain toivoa, että jo luontoon rikastamolta päässyt aines laimenee eikä ainakaan merkittävästi lisäänny. Vuoksen vesistössä ovat alajuoksun suunnalla mm. Haukivesi ja Pihlajavesi, jotka ovat saimaannorpan päälisääntymisalueita. Jos norpalle aiheutuisi ongelmia, niin voisi seurata EU-mittakaavan ohjeistusta kaivostoimintaan. Johan perinteinen, vaatimaton verkkokakalastus on aiheuttanut EU:n suunnalta tulevia vaatimuksia saimaannorpan suojelun tehostamisesta. Vaan ehkä norpat lähtisivät räpylämäkeen suolaisten vesien edestä, muuttaen vesistön sivuhaaroihin, kunnes ruoka olisi taas palannut kotijärveen eikä silmiä enää kirvelisi.

Edit: Nopeasti rakennettu ensimmäinen rikastusprosessin jätevesiallas on taas vuotanut ja vuodettuaan viikon tyhjennee vuorokauden sisään kokonaan, ellei vuotoja saada tukittua sitä ennen. Kaivosyhtiö pyrkii pitämään vuotovedet kaivosalueen sisällä rakentamalla suojapatoja pohjoisen suuntaan. Etelään, Vuoksen vesistön puolelle taas lasketaan 3000-5000 kuutiota jätevettä tunnssa, koska altaat ovat täynnä. Tämä alkaa näkyä alapuolisten järvien kemiassa.

http://www.hs.fi/kotimaa/Sata+ty%C3%B6n ... 5614209265

Suomalaisten kaivosten aikaisempi hyvä turvallisuus on kääntymässä ympäristöonnettomuuden puolelle, kun perustettiin entiseen mittakaavaan nähden kertalukua suurempi tuotantolaitos. Tuotantoprosessia ei saatu toimimaan suunnitellulla ja alkuperäisen luvan mukaisella tavalla. Nyt maksetaan oppirahoja. Kiirekin näyttää kostautuvan.

Edit 2: Ympäristökeskus on pitänyt tiedotustilaisuuden, kertoen metallipäästöjen moninkertaistuneen viikon sisään, mukaan lukien nikkeli ja uraani. Vaikutusten uskotaan olevan suurempia luontoon kuin ihmisiin, muttei asiaa tiedetä tarkkaan, koska ei ole tutkittu.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012111 ... 6_uu.shtml

Oheisen linkin kartalla on esitetty kaivosalueen rajat, kipsisakka-altaat, Vuoksen ja Oulujoen vesistöjen välinen vedenjakaja sekä eri lailla kuormittuneita vesistöjen osia kaivosalueelta alavirtoihin päin.
http://www.ymparisto.fi/download.asp?co ... 819&lan=fi

Aalto-ylipiston professori Kari Heiskanen on huomauttanut, että kaivosyhtiön mahdollisesti mennessä konkurssiin tuotannon keskeytymisen vuoksi ympäristönhoito tulisi jäämään yhteiskunnan vastuulle kymmeniksi vuosiksi.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/k ... aisuudesta
Toimiva kaivosyhtiö sen sijaan on kaivoslain mukaan velvollinen huolehtimaan sekä jätteistään että ympäristöstä.

Edit 3. Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaan vuodosta, sen syistä ja seurauksista aloitetaan vuoden kestävä onnettomuustutkinta: http://www.kauppalehti.fi/etusivu/talvi ... 1211303659 Siihen raporttiin ehtivät mukaan myös Vuoksen vesistön puolen mahdolliset kalakuolemat ja laimentuvien päästöliuosten kulkeutuminen edelleen alavirtaan päin.

Edit 4. Kaivoksen pääomistaja, vuori-insinööri Pekka Perä on palannut Talvivaara Oy:n toimitusjohtajaksi ja lupaa yhtiön korvaavan kaikki vahingot. Yhtiössä oli tehty hyvää tarkoittavia ratkaisuja, jotka päättyivät onnettomasti. Jostain syystä kipsialtaassa oli hapanta vettä, kun olisi pitänyt olla emäksistä. Niinpä veteen liukeni metalleja vaikka suunnitelman mukaan niiden piti turvallisesti jäädä kipsiin.

Professori Erkki Pulliainen ennustaa Etelä-Savon (norppa)vesille ongelmia keväällä, jos niitä on tullakseen. Sitä seuraava vaara-alue on hänen mukaansa Suomenlahti, koska Saimaan kanava johtaa sinne.
http://www.joroistenlehti.fi/Etusivu/12840515.html
Mahdollisesti Vuoksen alapuolella oleva Euroopan suurin järvi - Laatokka - ei olisi vaarassa.

Suomen hallitus on kokoontunut, ottaen Talvivaaran ja muun kaivosteollisuuden ympäristöturvallisuuden erityiseksi asiakseen. Syyt tähän liittyvät Suomen talouteen, joka osaltaan nojaa vuoriteollisuuteen.
http://www.hs.fi/politiikka/Katainen+Ha ... 5618234103
Reutersin uutinen Suomen hallituksen kokouksen ja tiedotustilaisuuden jälkeen:
http://uk.reuters.com/article/2012/11/1 ... QC20121116
Uutisen mukaan riskejä yhä on.

Jätealtaan vuodettua kuiviin välitön tilanne siellä on saatu hallintaan. Paikalliset asukkaat suhtautuvat haastattelujen mukaan maltillisesti. On kysymys työpaikoista ja alueen aineellisesta hyvinvoinnista. Elämää nähneet ihmiset ovat sitäpaitsi muistavinaan, että ennen vanhaan teollisuusjätteet tavattiin sijoittaa luontoon ilman korostettua mediahuomiota. Varmaan tästäkin selvitään ja otetaan opiksi tulevaisuutta varten.

Korvauksia vesien pilaamisesta on haettu miljoonien edestä. Tämä lienee vasta alkua.
http://www.hs.fi/kotimaa/Talvivaaran+va ... o+miljooni
Toimitusjohtaja on siis luvannut yhtön korvaavan vahingot. Niiden arviointi kestänee vuoden tai enemmänkin.

Suomen Kuvalehden ja sen viitteiden mukaan (SK46/2012) metalliongelma mahdollisesti seurasi siitä, että prosessin happamia vesiä varastoitiin kipsisakka-altaaseen puhdistetun veden laskemisen lupakiintiön alkaessa täyttyä. Erillisiä happaman veden varastoaltaita ei ole. Kts. http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa ... kajanalla2
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Ympäristöongelmat

Post by will »

John Nurmisen säätiö on teettänyt Pöyryllä Itämeriselvityksen, mistä Hesari raportoi:

http://www.hs.fi/kotimaa/Raportti+todis ... 1265074400

Veikselin varrella oleva kipsikasa saattaa vuotaa Itämereen jopa 500 tonnia fosfaattia vuodessa, vastaten Suomen pääkaupunkiseudun puhdistamattomien jätevesien fosforikuormaa. Vesianalyysit viittaavat vuotoon. Isäntämaan mielestä asia on hallinnassa.

Oderin varrella on viisi kertaa isompi, fosforihappotehtaan kipsikasa, jonka mahdollisista vuodoista ei ole analyysejä lainkaan.

Kingisepin vuoto mukaan lukien alkaa näyttää mahdolliselta, että maatalouden lannotteiden teollinen valmistaminen Itämeren valuma-alueella olisi ollut pääsyy meren rehevöitymiseen. Toki mereen päätyneet asutuksen puhdistamattomat jätevedet ovat myös olleet ongelma.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Talvivaaran rikastusprosessin vesiongelmat

Post by will »

Poliisi on saanut Talvivaaran kaivoksella epäillyn, ympäristön törkeää turmelemista koskevan tutkinnan valmiiksi ja lähettänyt epäillyille tutkinta-aineiston lausuntoa varten.

http://www.hs.fi/kotimaa/Talvivaaran+ym ... 2063348487

Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä laintulkinta siitä, mitä saa turmella ympäristöluvan jälkeen ja mitä ei sittenkään.

Edit: Kainuun sanomat kertoi 13.1.2014, että tutkinnan johdosta pyydettyjen lausuntojen määräaika on kulunut. Seuraavaksi kahden vuoden aikana kertyneet n. 4000 sivua tutkinta-aineistoa siirtyvät syyteharkintaan. Siitä on tietoa odotettavissa myöhemmin keväällä.

http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/119 ... kolla.html
Last edited by will on Thu Jan 16, 2014 6:48 am, edited 1 time in total.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Suomen kaivokset tulevaisuudessa

Post by will »

Eduskunnan ympäristövaliokunta kuuli 14.11.2013 pitämässään avoimessa kokouksessa asiantuntijoita aiheesta "Kestävää ja kannattavaa kaivostoimintaa?"

http://verkkolahetys.eduskunta.fi/webtv ... 8&l=fi&t=0

Kaivokset ovat olennaisesti vaikuttaneet vain muutaman harvan järven tilaan. Muista syistä ongelmalliseksi muodostuneita järviä on yli satakertaisesti. Tunnetuissa tapauksissa kaivos- ja rikastustoiminnasta johtunut vesien pilaantuminen on korjattavissa, asiantuntemuksella ja rajallisella rahamäärällä.

Tärkeäksi tulee muodostumaan se, miten ympäristöriskit jaetaan kaivosyhtiöiden ja yhteiskunnan välillä. Samoin olennaista on, pitäisikö Suomen valtion periä alueensa geologisten luonnonvarojen käytöstä nykyistä suurempaa korvausta. Tällä hetkellä hyödyt painottuvat työllistävään vaikutukseen ja sen seurauksiin.

Isot, vanhat kaivokset toimivat ongelmitta. Lyhytaikaisten malmikaivosten kohdalla on enemmän epävarmuutta. Kuitenkin ympäristön siistimistä varten kaivokset maksavat vakuusmaksua. Mitä tulee ajankohtaiseen Talvivaaran asiaan, kaivoksen edustajan mukaan virheitä on tehty perinteisen tekniikan puolella, ei niinkään liuotusprosessissa, joka on uutta. Kaivoksen ympäristövakuusmaksu on 31MEur, mikä riittää sulkemisen jälkeiseen paikan siistimiseen, mutta ei konkurssin sattuessa tapahtuvan prosessien alasajon toteuttamiseen. Kasat liukenevat neljä vuotta, ja niistä on huolehdittava se aika.

Uuden kaivoslain tultua voimaan on jouduttu tilanteisiin, joita ei osattu ennakoida. Erityisesti yhteiskunnan mahdollinen rooli konkurssitapauksissa tullaan uusien kaivosten kohdalla ottamaan huomioon. Se voi tapahtua esim. joko vakuuksin yhtiöiltä tai määräämällä suurempi maksu louhinnan suhteessa. Lisääntyneen ympäristövalvonnan kustannukset perittäisiin yhtiöiltä. Yhtiöiden asiantuntemuksen katsotaan nykyisellään olevan suurempaa kuin valvojien. Pyritään aitoon yhteistyöhön ja toimivaan vastuunjakoon yhtiöiden ja yhteiskunnan kesken.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Maa-aineksen ja pohjaveden pilaantuminen Suomessa

Post by will »

Ympäristöselvityksen mukaan Suomessa on 23 900 pilaantuneeksi epäiltyä, todettua tai kuntoon jo laitettua pilaantunutta maa-aluetta

http://www.ita-savo.fi/uutiset/kotimaa/ ... eita-83254

Osa on siis puhdistettu, osassa pilaava toiminta yhä jatkuu. Mukana on pohjavesialueita.

Työmaata riittää.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Talvivaaran ympäristöasioiden kehittäminen

Post by will »

Talvivaara on saanut luvan erottaa uraania metallitehtaalle menevästä liuotteesta. Kolmisopen avolouhos ei ole saanut ympäristölupaa, nykytilanteessa. Ympäristövakuuksia on kasvatettu. Em. toimet pyrkivät vähentämään pitkäaikaisia ympäristöhaittoja.

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014 ... ?ref=hs-no
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Talvivaaran kipsisakka-altaan vuoto

Post by will »

Edellinen viesti aiheesta

Talvivaara Oy tiedottaa, että neljä sen vastuuhenkilöä on asetettu syytteeseen kipsisakka-altaan vuodoista johtuneiden ympäristövahinkojen johdosta. Syytenimikkeenä on törkeä ympäristön turmeleminen. Kolmetoista muuta yhtiön palveluksessa ollutta vapautettiin epäilystä. Yhtiön käsityksen mukaan vuodoista huolimatta ei ole tapahtunut rikoksia.

http://www.talvivaara.com/media/Talviva ... d=93403885
Post Reply