Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
Post Reply
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by Queen »

Tietoja en ole "kopioinut". Olen tutkaillut ja vertaillut eri lähteistä saamiani tietoja.
Oletatko Arvo, että olet ainoa ihminen, jolla on vanhoja lehtileikkeitä? Et ole.
Olen itse tallettanut vuosikymmenten ajan Tulilahdesta ja muistakin henkirikoksista uutisoituja juttuja leikekirjoihini sekä koneelleni. Lisäksi olen säästänyt rikoslehdet, joista mm. tästä tapauksesta kerrotaan.
Aikanaan oli hyvä palsta, Crime Story, jossa oli valtava lehtileikemäärä kopioituna. Pyysin lupaa sen ylläpitäjältä ottaa itselleni joitakin leikkeitä ja muutoinkin tallensin niistä tietoja. Lisäksi sain jo tuolloin osia etp:stä.
Totta on, että arvioidakseni noin puolessa kirjoittamistani jutuista ei ole mainittu lähdettä. En vaan edes muista sitä innostuessani jostain aiheesta. Tässä nimenomaisessa tapauksessa Arvon mainitsema kirjoitus on yksi lähde ja tästä mainitsinkin Härälle viestitellessämme.
Minulla olisi Arvolle myös yksi kirjoittamisohje, mutta jääköön sanomatta nyt ainakin tässä yhteydessä. :mrgreen:

Mutta Arvo eli paccasuccohan solvasi minua aikanaan jo siitäkin Minfossa, että "kopioin Alibin juttuja ja se on tarpeetonta". Voin sanoa, etten ole koskaan kopioinut henkirikosjuttuja. Luen jutut vähintäänkin pariin kertaan, mietin, mitkä asiat jutuissa ovat kertomisen arvoiset ja kerron jutun sitten omalla tavallani.
Arvolla itselläänhän on tapana kopioida lehtileikkeet usein hyvin vähäisen kommentin kera.


Mutta itse asiaan:

Runarin vaatetus?

Kun näitä erilaisia havaintoja mopomiehistä on runsaasti, miksi missään yhteydessä ei puututtu siihen, mitä Runarilla itseasiassa oli yllään? Millaisessa varustuksessa hän yleensä mopoili?
Olihan hyvin tavallista, että paljon mopoilevat miehet pitivät yllään tuulenpitäviä takkeja (nahka-, tekonahka- jopa öljykangastakkeja). Eli yleisesti mopoilijoiden varustus varmaankin oli sikäli hyvin yhteneväinen.
Jos näistä Runarin käyttämistä asuista olisi tietoa, voisi aivan toisella tavalla perata näitä havaintoja mopoilijoista, sillä jokaisessa havainnossa ei voi olla kyse Runarista.

Missä Runar tankkasi moponsa ja missä hän söi?

Täydellä tankillisella ajaa kyllä pitkään, mutta koska Runarin kerrottiin ajelleen ympäri Suomen, miksi mistään tankkauspisteeltä ei kerrottu hänen käynnistään?
Entä ruokailu? Ei Runarkaan elänyt hengelläään. Toki voi olla mahdollista varastaa jostain sen verran ruokaa, että pärjäsi. Miksi hän sitten ei ottanut tytöiltä jääneitä elintarvikkeita matkaansa, sillä jos hän päivän oli lymyillyt puskissa Tulilahdella, luultavasti jo nälkäkin vaivasi. Mitään matkanyyttejä hänen mopossaan ei tiettävästi ollut.

Tavaroiden piilottaminen tien varteen

Miksi tyttöjen tavaroista juuri ne piilotettiin tien varteen, jotka olivat selkeästi tunnistettavissa heidän omaisuudekseen (mm. hatut)? Juuri siksikö, että löydettäessä tiedettäisiin heti, että ne liittyvät murhiin?
Jos tien ohesta olisi löytynyt esim. verkkarit, villapusero tms., ei löytäjä olisi osannut yhdistää vaatteita murhiin ja olisi pahimmassa tapauksessa hävittänyt vaatteet.

Mitä Runar ja Arne tekivät Heinäveden seudulla, jos siellä olivat?

Runarin ja Arne-veljen kerrottiin kummankin suuhailleen Heinäveden lähituntumassa. Voiko olla sattumaa, että toisella puolella maata asuvat veljekset ovat samanaikaisesti samalla seudulla? Mitä he siellä tekivät?
Jos ajatellaan, että Runar kiersi tekemässä mökkimurtoja, heinäkuu on siihen touhuun huonoin kuukausi, sillä ihmiset ovat itse silloin mökeillään. Talvikausi on otollista mökkimurtojen aikaa.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by härkä »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006076780.html

En nyt ehdi kopsaamaan tekstiä tuosta.
Oman saamani tiedon mukaan eräässä kuvassa oleva pyörien upotuspaikkaon hieman väärässä paikassa.
Edelleen se , että onko taas yhdessä toisessa kuvassa näkyvällä sauna, tai muulla rakennuksella osuutta asiassa `?
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by Queen »

Tuossakin tekstissä on muutamia mielenkiintoisia seikkoja:
-Poliisikonstaapelin vaimo Agnes on ollut tyttöjen kanssa yhtäaikaa apteekissa.

-Jutusta selviää myöskin, että Einen on tarkoitus todella säästää rahaa, koska hän aikoo tehdä saman kesän aikana vielä toisen matkan Mäntyharjulle. Ehkä juuri siksi siellä apteekissakin säästeltiin.

-On kyllä merkillinen ristiriita, että toisen tuohilipposen pohjassa lukee: "Muistona Einelle" ja pojat väittivät, etteivät tulleet tietämään tyttöjen oikeita nimiä.

-Tätäkin olen joskus pohtinut: Satulalaukut oli siis piiloteltu leiriin. Kuitenkin rouva Kauhanen, nähdessään tyttöjen poistuvan seuraavana aamuna leiristä, kertoi, että tytöillä oli sama varustus pyörissään kuin leirille mennessäänkin. Hän ei siis pelkästään nähnyt tyttöjen haamuja vaan jopa heidän tavaroidensa haamut.

-Mielenkiintoinen on tämä kirvesmies Teuvon tarina kaikkinen veritahroineen.
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by Eks-EkstroVertti »

^Kuka lie kirvesmies Teuvo, ettei vaan Kauhanen, myös Taneksi mainittu Teuvo Uolevi vai Teuvo S.? Entäs onko pesulappulyhtysydäntakin lainaaja työmies Tane sama henkilö? Ei kyllä minulla harmainta hajua.
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by Queen »

Kyllä Kauhaselta tosiaan löytyi Teuvo Uolevi, kirvesmies. Etp:ssä "pesulalapun" löytäjäksi mainitaan edustaja Lasse Kolu Kuopiosta.
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by skoune »

Queen wrote: Sat Apr 20, 2019 10:19 am Kyllä Kauhaselta tosiaan löytyi Teuvo Uolevi, kirvesmies. Etp:ssä "pesulalapun" löytäjäksi mainitaan edustaja Lasse Kolu Kuopiosta.
Queen, mielenkiintoista keskustelua naapurissa(kin)!
Eks-EkstroVertti
Posts: 3083
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by Eks-EkstroVertti »

Queen wrote: Sat Apr 20, 2019 10:19 am Kyllä Kauhaselta tosiaan löytyi Teuvo Uolevi, kirvesmies. Etp:ssä "pesulalapun" löytäjäksi mainitaan edustaja Lasse Kolu Kuopiosta.
Varmaan ihan vanhan jankkaamista taas, mutta onko siis kirvesmies Teuvo Kauhanen sukua Linnea Kauhaselle, onko peräti hänen poikansa, ja onko pesulalapputakin työmielleen Taunolle (Aake Jermo kutsui Teuvo Kauhasta myös Taunoksi) antanut heinävetinen rouva juurikin sama Linnea Kauhanen, joka siis tosiasiassa lahjoittikin isävainaansa takin aikamiespojalleen/ työmiehelleen, kirvesmies TeuvoTaunolle, joka väitetysti lainasi sitä juhannusjuhlien ajaksi kaverilleen Eskolle - ja Lasse K. sitten löysi lappunauhan Tulilahden leiripaikalta.
Jos näin olisi, niin siinähän tietty olisi ehkä motiivin tynkää puhua palturia mm. tyttöjen poistumisesta seuraavana aamuna leiripaikalta panamahattuineen. Linnea Kauhasen lisäksi myös hänen tyttärensä Aili kertoili nähneensä murhatut tytöt poistumassa paikkakunnalta, sillä kertaa linja-autolla, jossa hän työskenteli rahastajana. Mutta yhtä tietysti tällaiset seikat on jo otettu huomioon.
5 pro viis ja sil´ pläsi puli
Puu elon järvellä veliä
Jori joi Niveat
UiNeet aiEm puheis Isä
yks yö faija Rai s kas Kain kaa
Sepän veli Pieks Mester-
moralla

Luminol
OscarM
Posts: 97
Joined: Sun Mar 06, 2016 9:55 pm

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by OscarM »

Josko se mysteerilappu olikin piilotettu terveyssiteeseen/oli sen osa. Eikä murhaaja sitten tätä ilmeisesti löytänyt, kun kerran jätti sen jälkeensä. Siinä olisi selitys myös sille, miksi ostivat apteekista vain sen yhden siteen - ehkei edes ollut menkkoja.

Ehkä he myös olivat huomanneet, että heitä seurattiin, ja lappu tuli sen vuoksi piilottaa hyvin. Eivät tainneet kuitenkaan uskoa olevansa myös itse vaarassa.

Jos tällaista agenttitarinaa haluaa taas kehitellä...

Postikorttiin kirjoitettiin: "Matka on onnistunut yli odotusten" (jotain sen suuntaista). Ehkä olisi kannattanut numerotkin mieluummin postittaa. Mikäköhän olisi voinut olla heidän matkansa varrella sellainen paikka/henkilö, jolta he tuon viestin olisivat saaneet. Sitä nyt tuskin saa selville mitenkään.

Vain paria kuukautta aiemmin (kesäkuussa 1959) katosi jäljettömiin pari muuta nuorta samantapaisella paikkakunnalta toiselle siirtyvällä reissulla...
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by härkä »

^^
Mitä ilmeisimmin Teuvo on juuri Linnea Kauhasen poika.
Hän oli joka tapauksessa Lyytikäisten veljesten kanssa yhtaikaa kuultavana / pidätettynä , kuten Koikkalainenkin oli.
Aivan satavarmasti ei voi sanoa - mielestäni.

Verijäljet , äidin väärä todistus ja sisaren uimassakäynti ??
Vaikea sanoa , onko IS:llä ollut aiemmin olemassa olleen etp:n lisäksi muuta tietoa.
Aineistonhan pitäisi tulla julki vasta myöhemmin tänä vuonna.. Siis sen tähän vuoteen saakka salatun.

Heinävesi huokaisee helpotuksesta, kun poliisi ei löydä petoa omien poikien joukosta.

Väliotsake IS:n jutusta.
Edelleen kummastuttaa tuo syyllisen hakeminen milteipä väkisin paikkakunnan ulkopuolelta.
Tosiasia lienee se , että mitä lähempänä tekopaikkaa tekijä/t on asunut , sitä helpompia ovat olleet kätkentään liittyvät asiat.

Näin jälkikäteen olisi ehkä ollut tekijöitten kannalta viisainta viedä kaikki tekoon liittyvä pois koko alueelta.
Ehkä siihen sopivaa kalustoa ei ollut saatavilla tai ei arvattu mennä paikalle jollakulla ajoneuvolla ?
Kuten ei arvattu upottaa pyöriä varsinaisen järven puolelle. Tiedettiin kuitenkin se lahden syvin kohta. Ei järven , kuten usein erheellisesti mainitaan.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by Queen »

Näitä Kauhasia riittää tässä jutussa.

Linnea Kauhanen näki jopa tyttöjen palaavan leiristä, mutta toisessa kuulemisessaan hän kyllä alkoi perua puheitaan ja piti mahdollisena, että tytöt olivat joitain muita. Sinänsä hupaisaa, että aiemmin hän oli kertonut jopa tyttöjen matkatavaroiden olleen samat pakkaukset kuin menomatkallakin.

Rahastaja Aili Esteri Kauhanen, s. 1941, oli Linnea Kauhasen tytär.
Hän oli nähnyt yhden, baskeripäisen, mopomiehen ja antoi tästä todistuksen.
Hän oli myös käynyt 28.7. uimassa ystävänsä Ritva Pellikaisen kanssa leirintäalueella.
Tällöin tytöt olivat nähneet mopedin ja m-pyörän tulevan rantaan, mutta kääntyvän heti takaisin.

Ruuskanen ja Pelkonen kiistivät käyneensä tuolloin paikalla. Tämän jälkeen tytötkään eivät enää olleet varmoja havainnoistaan (!). Ritva Pellikainen perui kokonaan tämän kertomuksensa.
Kun taas Lyytikäisen veljekset olivat kertoneet näiden poikien "koko kesän työnään" hypänneen leiripaikalla. (Tämä todistustieto on lähtöisin Hesarista 30.8.1959 ja rotastin sen Minfon puolelta (Laastin kirjoituksesta).
Mahtoiko olla niin, että Aili-tyttönen sai kotoa mammalta ohjeita, mitä kannattaa puhua ja mitä ei. :mrgreen:
Aili oli siis nähnyt tyttöjen menon leiriin, muttei paluuta. Ailille Linnea-äiti oli maininnut 28.7. tyttöjen leiristä palaamisesta.

Sitten olivat Linnea Kauhasen pojat. Jos olen oikein käsittänyt, sekä Teuvo että Tauno Kauhanen olivat tosiaan epäiltyjä. Teuvo oli tämä kotona asuva aikamiespoika. Kuten Ekstro aiemmin kirjoitti, heidät (nimet) on sekoitettu toisiinsa.
Taunosta en näin äkkiä löytänyt mitään mainittavaa tietoa.

Sitten oli Saara Kauhanenkin. Kuka hän mahtoi olla? Hänet on matlockb maininnut Tulilahden nimiä koskevassa listassaan arkiston puolella.

Sirkka Kauhanen taas kertoi Joutsenossa tansseissa tavanneensa miehen, joka oli kertonut Tulilahden murhista ja tunnustanut tappaneensa ennenkin. Myöhemmin Sirkka tapasi saman miehen Hyvinkäällä ja sitten taas Joutsenossa. Käsittääkseni tämä Sirkka oli jotain muita Kauhasia. Hän oli kyllä kysellyt Tulilahden tapahtumista joltakulta, mutta liekö ollut sukulaisia Heinäveden suunnalla.

Tosin mietin joskus, että jospa Sirkkakin oli sukua Linnealle ja tässä oli kyseessä suuremman luokan sumutusyritys. Kauhaset ystävineen ja sukulaisineen marssittivat framille mahdollisia epäilyksenalaisia, ettei omia poikia olisi epäilty.
Post Reply