Saksassa on löytynyt kahden naisen ruumiit

Suomen alueen ulkopuolella tapahtuneet henkirikokset
Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Saksassa on löytynyt kahden naisen ruumiit

Post by -Uta- »

Saksassa on löytynyt kahden naisen ruumiit - kaksi naista oli ilmoitettu kadonneeksi
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201709 ... 0_ul.shtml
Lauantai 2.9.2017 klo 15.08

Hessenin osavaltiossa on löytynyt kaksi ruumista.
Naisten ruumiit on viety tutkittaviksi. Toistaiseksi vainajien henkilöllisyys ei ole tiedossa.
Alueella on kuitenkin aiemmin ilmoitettu kaksi naista kadonneeksi.

Ensimmäinen ruumis löytyi perjantaina iltapäivällä A5-moottoritien liittymästä Zwingenbergissä. Heidelbergissä asuva Julia, 26, katosi kolme viikkoa sitten noin 35 kilometrin päässä ruumiin löytöpaikasta. Vainajalle tehdään ruumiinavaus ja henkilöllisyys selvitetään. Toinen ruumis löytyi perjantai-iltana Münsteristä. Ohikulkija oli hälyttänyt poliisin havaittuaan elottoman ruumiin metsässä. Poliisi tutkii tapausta. Toinen kateissa oleva nainen on Bild-lehden mukaan nimeltään Saray. Vainajien henkilöllisyys on toistaiseksi epäselvä, samoin kuolinsyy. Julia katosi elokuun 13. päivänä. Hän oli ennen katoamistaan riidellyt poikaystävänsä kanssa. 34-vuotias poikaystävä on otettu kiinni, ja hän istuu tutkintavankeudessa.
Lähteet: Bild, SWR, Süddeutsche Zeitung

NINA DALE
[email protected]
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Saksassa on löytynyt kahden naisen ruumiit

Post by -Uta- »

http://rtlnext.rtl.de/cms/zwei-frauenle ... 25191.html
03.09.2017 | 10:25

Ilmeisesti ja luultavasti (kun en oikein ymmärrä saksaa) elämänkumppanit ovat mahdollisia epäiltyjä kummankin naisen katoamistapauksessa /murhassa.

26-vuotiaan Julia B:n tapauksessa Julia on käsittääkseni tunnistettu toiseksi löytyneistä ruumiista. Sanotaan Julialla olleen riitaa 34-vuotiaan elämänkumppaninsa kanssa, joka on nyt myöntänyt riidan mutta kieltänyt murhan.

47-vuotias Saray G on ollut kadoksissa elokuun 20. päivästä lähtien. Tämän 3 lapsen äidin tapauksessa on nyt pidätettynä (pidätettiin Ranskassa) Sarayn 51-vuotias seurustelukumppani, joka on poliisin mukaan jollain tapaa henkisesti sairas (?).

Ps. Korjailkaa, jos olen ymmärtänyt tekstin jotenkin väärin.
Post Reply