Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
Post Reply
User avatar
Arvo Kyyrölä
Posts: 326
Joined: Tue Jun 30, 2015 7:29 pm

Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953

Post by Arvo Kyyrölä »

Hyvä will, palaan vielä tähän Kyllikki- asiaan: Yleisellä tasolla on puhuttu siitä, että rikos selvisi nopeasti pian sen jälkeen, kun Kyllikin ruumis löytyi. Periaatteessa näin olikin, mutta ei suinkaan käytännön tasolla.Axel Skogman avustajineen joutuivat tekemään aivan valtavan työmäärän.Selvittelyä eivät suinkaan auttaneet lukuisat juorut, perättömät huhut ja valetunnukset, joita paikkakunnalla liikkui.Tunnettua on, että Kyllikin suohaudan löytänyt mies joutui itsekin epäiltyjen joukkoon ja menetti sen johdosta mielenterveytensä.

Oliko Kyllikki Saaren murha sittenkään murha ja ennakolta suunniteltu teko?

Tapani Tikkalan mielestä poskiluiden murskaantuminen ei viitannut erityiseen julmuuteen.Vammojen puolesta teko ei näyttänyt välttämättä murhalta.

Minä olen toista mieltä.Tekoa oli suunniteltu ja sitä oli harkittu kauan.Surmaaja ei kuitenkaan ollut ajatellut viedä asiaa sen surullisen kuuluisaan loppupisteeseen asti.Tässä mielessä otaksuisin Tikkalan olleen oikeassa.

Tapani Tikkala DNA:sta: On mahdollista, että Kyllikin murhan pääepäillyn DNA sopisi yhteen esineistä löydettyihin näytteisiin, mikäli sellaisia löytyisi..Mutta tapahtumien ajallisesta kulusta on mahdotonta varmistua.Emme voisi varmistua siitäkään, etteikö kyseinen henkilö olisi voinut jättää DNA:ta sen jälkeen, kun suohauta oli jo löydetty.Jälkiä oli niin paljon.

Miksi siis tehdä työ, joka jo ennakolta olisi tuomittu epäonnistumaan!
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953

Post by will »

Aidosti tutkittaessa tulos selviää vasta kun tutkitaan.

Eräässä toisessa hyvin tunnetussa tapauksessa rikostekniikka olisi tutkinut enemmänkin, kunhan tutkinnanjohto olisi tilannut. Siinä olisi voinut selvitä mm. jälkien ajallisia suhteita. Lopulta oikeus tuli siihen tulokseen, ettei mikään puhunut syytetyn syyllisyyden puolesta, joten hän oli kansankielellä ns. syytön. Ja, ei silti, olihan siinä teltan vierestä löydetyssä kankaanpalassa tuntemattoman miehen spermaakin, mikä intuitiivisesti tukee tällaista syyttömyyttä. Sellainen käsitys näytti kuitenkin tutkintaryhmässä olleen, ettei sillä perimällä olisi ollut mitään tekemistä tutkittujen henkirikosten tekijän kanssa, eikä se siten ollut esteenä syyttämiselle. Ei selvinnut, mihin tämä perustui. Bodomissa siis.

En osaa arvata, mitä nykyaikainen taitava rikostekniikka ottaisi selville siitä Isojoen risusta, enkä myöskään sanoa, ettei kannata tutkia. Kai niistä todisteista on jotain DNA-analyysejä kuitenkin tehty, vai tiedetäänkö muulla perusteella, että paljon ja monenlaisia aineistoa on sillä sektorilla ja ettei siitä ota kukaan selvää.

Henkilökohtaisella tasolla mieluummin näkisin, että tämä rikos ymmärrettävästi selviäisi, kuin että se jäisi auki. Olin sen verran penska murhan sattuessa, etten lukutaidostani huolimatta päässyt perehtymään kaikkiin jutun hirveyksiin, eikä se sikäli ole aiheuttanut tarvetta kuorman purkamiseen. Kuitenkin Tulilahden ja varsinkin Bodomin aikoihin Kyllikki Saaren ja myös Elli Immon tapaukset nousivat osaksi sitä näkyvää kauhua, jota täyskasvuiset, turvallisina pidettävät naiset näkyivät tuntevan tapauksia ja pimeydessä vaanivaa murhaajaa kohtaan. Naismurhat järisyttivät kansakuntaa perusteellisesti, koska niiden julkitulo vaikutti nimenomaan naisiin. Tuntematon murhaaja saattaa olla pelottavampi kuin tiedetty. Sikäli soisi tämänkin selviävän.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953

Post by Queen »

Kyllikin vammat olivat sen suuntaiset, että eikö esim. lapio/lapion varsi voisi olla surmaväline?
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953

Post by will »

Suohaudalla ollut risu on esillä Rikosmuseossa.

https://is.mediadelivery.fi/img/978/fc9 ... 535ca4.jpg

Se näkyy kokonaisuudessaan IS:n rikosmuseoartikkelin otsikkokuvassa:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005426545.html
ja alla olevan linkin kuvassa
https://is.mediadelivery.fi/img/1920/56 ... 416c5a.jpg

Teroitettu tyvipuoli on alaspäin. Runko on jossain aikaisemmassa vaiheessa vahingoittunut ja ruvennut kylestymään. Kitukasvuinen taimi se on ollut, mahdollisesti aluspuu, tai kasvanut talvitien uralla.

OT: Artikkelin kuvan mukaan museossa havainnollistetaan myös oikeuden toteuttamista 1700-luvulla:
Image
User avatar
Vulvados
Posts: 1899
Joined: Tue Nov 29, 2011 11:07 am
Location: Vulvania

Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953

Post by Vulvados »

Kiinnostava laaja (6 sivua!) Susanna Reinbothin juttu tapauksesta tämän päivän Hesarissa. Esitetyn valossa tuo pääepäillyn Vihtori L.:n lankomiehen Arvo H.:n rooli ja epäilyttävyys tuntuu korostuvan, joko varsinaisena surmaajana tai vähintäänkin keskeisenä auttajana, jälkien peittäjänä ja väärien huhujen levittäjänä.

Image

- https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005522901.html
"Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi." -- Matti Nykänen
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953

Post by will »

Paljonko ETP maksaisi? Sen saanee vain paperikopiona.
User avatar
Vulvados
Posts: 1899
Joined: Tue Nov 29, 2011 11:07 am
Location: Vulvania

Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953

Post by Vulvados »

will wrote:Paljonko ETP maksaisi? Sen saanee vain paperikopiona.
Kannattaa varmaan kysyä Susannalta: Susanna Reinboth 050 555 1522, [email protected].
"Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi." -- Matti Nykänen
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953

Post by will »

^Saanee ostaa suoraan poliisilta, koska nyt uutisen mukaan on julkinen. Susanna on saattanut katsella poliisin kappaletta, joka ei olisi myytävissä edelleen.
User avatar
Vulvados
Posts: 1899
Joined: Tue Nov 29, 2011 11:07 am
Location: Vulvania

Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953

Post by Vulvados »

will wrote:^Saanee ostaa suoraan poliisilta, koska nyt uutisen mukaan on julkinen. Susanna on saattanut katsella poliisin kappaletta, joka ei olisi myytävissä edelleen.
No, kysy poliisilta sitten.
"Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi." -- Matti Nykänen
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Kyllikki Saari, Isojoki 17.5.1953

Post by härkä »

Olin yhteydessä Susanne Reinbothiin ja sain selville jotain papereista.

Niitä on kosolti ja kokonaisuus näyttäisi maksavan aika paljon.
PK- Seudulla asuvat voisivat nyt ottaa minuun yhteyttä , jotta pääsisi asiassa eteenpäin.
( Pitäisi arvioida ,mitä ostaa kokonaisuudesta. Mikäli tämä on mahdollista )
Arvioida tarpeet resurssien mukaisesti.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply