Terroria Norjassa 22.7.2011

Suomen alueen ulkopuolella tapahtuneet henkirikokset
User avatar
Uutisvastaava
Posts: 234
Joined: Wed Dec 14, 2011 1:03 pm

Re: Terroria Norjassa 22.7.2011

Post by Uutisvastaava »

Norjan poliisi myönsi ensi kertaa viiveet Breivik-pidätyksessä
julkaistu tänään 15.3. klo 16:26, päivitetty tänään 15.3. klo 16:29


Norjan poliisi on ensimmäistä kertaa myöntänyt, että joukkosurmaaja Anders Behring Breivikin pidätyksessä oli viivästyksiä. Poliisi pahoitteli asiaa torstaina.


Poliisi olisi päässyt Utøyan saarelle nopeammin, tunnusti poliisijohtaja Øystein Maeland tiedotustilaisuudessa Oslossa. Poliisin torstaina julkistaman raportin mukaan poliisin käyttämä vene oli liian täynnä ja se rikkoutui. Myös sisäisessä tiedonvälityksessä oli ongelmia.

- On vaikea tietää, että ihmishenkiä olisi säästetty, mikäli tekijä oltaisiin saatu pidätettyä aiemmin, Maeland sanoi Norjan yleisradion NRK:n mukaan.

Maeland esitti anteeksipyyntönsä koko laitoksensa puolesta torstaina, ensi kerran sitten heinäkuun 22. päivän tapahtumien. Hän sanoi myös, ettei poliisi ollut varautunut tämän kaltaiseen tapahtumaan, varsinkaan kesken lomakauden.

Breivik räjäytti pommin Oslon keskustan hallintorakennuksen edustalla ja siirtyi sen jälkeen Utøyan saarelle, missä hän ampui kymmeniä nuoria. Hänet pidätettiin tunti ja 20 minuuttia myöhemmin.

- Jokainen minuutti oli minuutti liikaa, Maeland sanoi.

Seitsemän viime kuukauden aikana työstetty tutkintaraportti löysi kaikkiaan 54 kohtaa parannettavaksi poliisin toiminnassa.


Yle Uutiset, AP
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/03/ ... 35814.html
"On täysin luonnollista, että näinkin moniulotteinen ja monimutkainen todellisuus ennemmin tai myöhemmin vastaa täydellisesti sepitettyä vastinettaan."
User avatar
Uutisvastaava
Posts: 234
Joined: Wed Dec 14, 2011 1:03 pm

Re: Terroria Norjassa 22.7.2011

Post by Uutisvastaava »

Norjan suojelupoliisi: Breivikin pysäyttäminen käytännössä mahdotonta
julkaistu tänään 16.3. klo 20:10, päivitetty tänään 16.3. klo 20:26


Norjan suojelupoliisilla ei ollut käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia pysäyttää joukkosurmaaja Anders Behring Breivikiä, sanoo suojelupoliisin päällikkö. Roger Bergin mukaan työn teki mahdottomaksi se, että Breivik toimi yksin eikä ollut poliisille entuudestaan tuttu.


Suojelupoliisi tiesi Breivikistä ennakkoon vain sen, että tämä oli tilannut puolalaisesta verkkokaupasta lannoitteita, joita voitiin käyttää pommin rakentamiseen. Tämä ei Bergin mukaan kuitenkaan antanut aihetta lisäselvityksiin.

Suojelupoliisi on viimeisin norjalainen viranomaistaho, joka on arvioinut toimintaansa Breivikin tapauksessa.

Norjan poliisi myönsi torstaina ensimmäistä kertaa, että se olisi voinut toimia ripeämmin Breivikin pidätyksen yhteydessä. Poliisijohtaja Øystein Maeland myös esitti anteeksipyynnön koko laitoksen puolesta.

Anders Behring Breivik räjäytti pommin heinäkuun 22. päivänä Oslon keskustan hallintorakennuksen edustalla, jolloin kahdeksan ihmistä kuoli. Tämän jälkeen hän siirtyi Utøyan saarelle, missä hän ampui 69 ihmistä.
AP
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/03/ ... 39558.html
"On täysin luonnollista, että näinkin moniulotteinen ja monimutkainen todellisuus ennemmin tai myöhemmin vastaa täydellisesti sepitettyä vastinettaan."
Kapteeni Haddock
Posts: 7
Joined: Wed Feb 29, 2012 11:30 pm

Re: Terroria Norjassa 22.7.2011

Post by Kapteeni Haddock »

Tämä ihmishirviö Breivik pitäisi ehdottomasti teloittaa.Jos hän olisi tehnyt joukkomurhansa USA:ssa,niin hänet olisi jo teloitettu myrkkyruiskeella tai sähkötuolilla.77 ihmisen teurastaminen on niin petomaista,että Norja voisi tehdä poikkeuksen rikoslain suhteen ja teloittaa Breivikin.
User avatar
Vulvados
Posts: 1899
Joined: Tue Nov 29, 2011 11:07 am
Location: Vulvania

Re: Terroria Norjassa 22.7.2011

Post by Vulvados »

En ole vielä tähän uudempaan mielentila-arvioon ehtinyt tutustumaan, mutta kaiken sen muun valossa, mitä olen herrasta kuullut ja lukenut, niin tämä jälkimmäinen tuntuu huomattavasti järkevämmältä. Kyseessä on tietysti myös yleisemmät määritelmäkysymykset, millaiset ajatukset ja toiminnot pidetään norminmukaisina ja mitkä -vastaisina. Breivikin teot ovat epäilemättä (ja onneksi!) eettisten ja sosiaalisten perusnormien vastaisia, mutta mikään ei tähän mennessä ainakaan minusta vaikuta sen suuntaiselta, etteikö hän olisi täysin tiennyt mitä ja miksi oli tekemässä. Tuo tarkoitushakuisuushan on näkynyt sittemminkin hänen kuulusteluissaan.

- http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-17663958

Vanha sanontahan on, että kolmas kerta toden sanoo, mutta on kyllä kovin vaikea ajatella, että tuo arvio vielä kerran heittäisi häränpyllyä, mutta mistäs sitä koskaan aina tietää, ihmisistä kuin vain on kyse... :roll:
"Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi." -- Matti Nykänen
User avatar
itäviitta
Posts: 579
Joined: Wed Dec 14, 2011 6:30 pm
Location: Vesistö

Re: Terroria Norjassa 22.7.2011

Post by itäviitta »

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/119475 ... essa+.html

Päivitetty 28.6.2012 09:18, julkaistu 28.6.2012 09:06.

Breivikille oma sairaala, joka maksaa norjalaisille 2,7 miljoonaa euroa vuodessa?

Norjan terveysviranomaiset hyväksyivät keskiviikkona suunnitelmat, joiden mukaan norjalaiselle massamurhaajalle Anders Behring Breivikille rakennettaisiin oma psykiatrinen osasto Oslon Ilan vankilaan. Asiasta uutisoivat ulkomaiset uutistoimistot.

Ylen mukaan tälläinen palvelu maksaisi norjalaisille 2,7 miljoonaa euroa vuodessa.

Vankilaan pitäisi palkata ainakin 20 hoitajaa pelkästään Breivikin takia.

Tuomioistuin antaa tuomionsa heinäkuussa Breivikin tekemistä surmista. Tällöin selviää, oliko Breivik oikeuden mukaan syyntakeinen vai syyntakeeton, murhatessaan 77 ihmistä.

Jos Breivik tuomitaan pakkohoitoon, sairaala todennäköisesti rakennetaan.

Aamulehti, AP


Melkoinen kansallinen trauma tuosta on norjalaisille päässyt muodostumaan.
Yksinkertainen ratkaisu jo siellä saarella pidätystä tehdessä , olisi voinut olla lopulta parempi.
Kierrä minut rannan puolelta
User avatar
skoune
Posts: 1145
Joined: Sun Jul 08, 2012 9:34 am

Re: Terroria Norjassa 22.7.2011

Post by skoune »

Uutisvastaava wrote:Norjan poliisi myönsi ensi kertaa viiveet Breivik-pidätyksessä
julkaistu tänään 15.3. klo 16:26, päivitetty tänään 15.3. klo 16:29

Norjan poliisi on ensimmäistä kertaa myöntänyt, että joukkosurmaaja Anders Behring Breivikin pidätyksessä oli viivästyksiä. Poliisi pahoitteli asiaa torstaina.
Tuomio siis tuli, 21 vuotta vankeutta. Aivan oikein.

Pienenänä OTna kerron, että Breivik äännettään todellakin 'breiviik' eikä 'bräiviik' kuten suomalaiset mediaihmiset (ja Tukholman suomalainen uutistoimitus) nimen ääntävät.
User avatar
Vulvados
Posts: 1899
Joined: Tue Nov 29, 2011 11:07 am
Location: Vulvania

Re: Terroria Norjassa 22.7.2011

Post by Vulvados »

skoune wrote: Pienenänä OTna kerron, että Breivik äännettään todellakin 'breiviik' eikä 'bräiviik' kuten suomalaiset mediaihmiset (ja Tukholman suomalainen uutistoimitus) nimen ääntävät.
Hm, pitäisiköhän tuo kertoa myös Breivikille itselleen. Hän nimittäin ääntää sen kyllä juuri Bräivik... :mrgreen:

- http://www.nrk.no/video/brevik_svarer_p ... 20Breivik/
"Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi." -- Matti Nykänen
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Re: Terroria Norjassa 22.7.2011

Post by Harriet »

Mielestäni tapaus osoitti selvästi että pohjoismaisella liberaalilla yhteiskunnalla kuten Norja, ei ole valmiuksia hoitaa tälläistä kriisia, eletään jossain kuplassa, tällistä tapahtuu vain Hollywood leffoissa, ei meillä.

Suomi toki poikkeuksena, joka on yleensä valppaana
Ruotsissa nukuttiin kun Venäjä harjoitteli hyökkäystä Ruotsiin, myöhemmin Carl Bildt kertoi että koko juttu on puppua ja Venäjän sotakoneisto niin ruosteissa ettei hyökkäys tule edes kysymykseen.

Samaten tämä tapaus.
Poliisi antoi rauhassa tekijän teloittaa kymmeniä ihmisiä, toimittajat helikoptereilla ehtivät ensin saarelle, poliisi kumiveneellä paljon myöhemmin, eli valmiuksia ei ole. Norja on niin vauras valtio, oljyä ja varoja riittää, mutta näköjään aivoja ei.

Norjalaisesta laista ei löytynyt edes kunnon rangaistusta joukkomurhasta, 21 vuotta maksimirangaistus, mitä se tekee, pari kolme päivää per uhri. Tai jos lasketaan että yhdestä murhasta voi saada samanlaisen rangaistuksen, mutta Breivik surmasi 77, niin 76 osalta jäi tyystin ilman rangaistusta. Lisäksi n 400 ihmistä haavoittui/ loukkaantui.

Nyt sälli istuu Norjalaisessa valtion hotellissa, jossa valittaa kehnoista oloista: kahvi on kylmä ja karkkeja ei anneta - ei siis mikään vitsi, tälläistä hän on valitellut.

Joka tapauksessa voi sanoa että Breivik on tässä tapauksessa ns voittaja.
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Re: Terroria Norjassa 22.7.2011

Post by Harriet »

Breivikin äiti siis kuoli äsken, oli tälläinen hänelle varmaan raskas taakka kantaa.
Brivikia ei päästetty äitinsä hautajaisiin, ihan oikea päätös - ei voi päästä tälläistä elukkaa normaaliihmisten joukkoon.
Mielestäni äidistä tehtiin turhaan osasyyllinen tässä.
Häntä moitittiin että ei ole osannut kasvattaa lasta oikein tms

Brivikin isää asuu Ranskassa ja on nyt neljättä kertaa naimisissa. Hän on entinen diplomaatti ja sanoo että Breivik äiti ei ole ollut kiinnostunut avioliitosta.
Breivikin äidin mukaan poika oli hyvin agressiivinen pienestä asti ja nauroi äidille päin naamaa jos tämä yritti asettaa jotain rajoja.

Breivikilla ei ollut tiettävästi tyttöystävää tms, ns mammapoika joka ehkä halusi korostaa oma maskuliinisuutta tälläisellä teolla.
Jotakin hänen aivoissa taitaa olla vialla.

Kuvassa Brivikin äiti oikealla, keskellä siskopuoli (Telegraph.co.uk)

Image
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
User avatar
Vulvados
Posts: 1899
Joined: Tue Nov 29, 2011 11:07 am
Location: Vulvania

Re: Terroria Norjassa 22.7.2011

Post by Vulvados »

Kyllähän hänellä tiettävästi tyttöystäviä oli ja ilmeisesti viimeisenä niistä valkovenäläinen "Natascha" (tuskin oikea nimi), jonka haastattelu löytyy alta. Siitä välittyy ehkä enemmänkin tietoisen misogyynin kuin perinteisen "mammanpojan" kuva, vaikka tietysti noilla voi joskus yhteyttä toisiinsa ollakin. Voi olla niin, että osin epäonnesta naismaailmassa ja muutenkin toiveiden ja todellisuuden välisestä ristiriidasta on muodostunut ympäristöä koskeva antipatia, joka epäilemättä ainakin jonkinasteiseen persoonallisuushäiriöön liittyen johti sitten lopulta siihen mihin johti.

Tästä huolimatta en kyllä pitäisi häntä syyntakeettomasti mielenvikaisena kuten se ensimmäinen psykiatriryhmä päätteli, vaan hyvinkin sitkeänä ja päämäärätietoisena hankkeensa toteuttajana, jota osoittavat monivuotinen, kokonaisvaltainen ja välillä hyvinkin hankala räjähdysaineiden valmistaminen ja muu valmistautuminen maatilan hankkimisineen sun muineen sekä 1500-sivuisen manifestin kokoaminen. Suurehko osa manifestin sisällöstä on toki muualta hankittua, mutta silti sen kokoamisessa on ollut suuri työ ja merkittävä osa siitä on myös ihan hänen omaa tekstiään. Löytyy muuten edelleen esim. täältä: http://www.breiviksmanifesto.com/

Valitettavaa tietysti, että hänen tarmonsa ja energiansa suuntautuivat sitten noinkin tuhoisaan ja ikävään suuntaan. Samanlainen toisten tuhoamiselle omistautuminen ei valitettavasti ole vallan vierasta muuallakaan maailmassa... :(

Last girlfriend of Norwegian mass murderer Breivik gives interview

Breivik met Belarusian “Natascha” on an internet dating site.

MALMO, Sweden — The last known girlfriend of Norwegian mass killer Anders Behring Breivik has given her first interview about her experiences with the far-right terrorist.

The woman, a Belarusian who is now married in the US, told Norway's Dagbladet that she never suspected that her boyfriend was already planning last July's attack, in which he killed 77 people.

"I did not notice that he was planning something so cruel, I knew only that he never respected me," she said. "It is simply terrible. It is awful to think that we have had contact.”

Breivik met the woman, who the paper refers to as Natascha, on a dating site in 2005, and then travelled to see her in her home town of Minsk, before bringing her to stay with him in Oslo. According to Dagbladet he told his friends he believed she was a "gold-digger" interested only in his money.

"I was not a gold-digger. I wanted to see if we could make the relationship work, because we had met on the net," she said. "But we did not communicate well, and there was no chemistry. That's why it ended." She said initially she had been "excited" by their relationship.

"I was fascinated by this tall, powerful Norwegian. He was well dressed and from a nice neighborhood in Oslo," she said.

But even with her then-limited English, she soon realized that Breivik had little respect for women

"He was a male chauvinist," she said. "I felt that he did not take me seriously." In the manifesto Breivik released on the 22 July, the day he mounted his attacks on Olso's government district and a youth camp outside the capital, he is scathing about women.

He is highly critical of feminism, arguing that women should remain at home and concentrate on bringing up strong children capable of resisting what he saw as an invasion of Europe by the forces of Islam.


Lähde: http://www.globalpost.com/dispatch/news ... -interview
"Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi." -- Matti Nykänen
Post Reply