Ulvilacase

Post Reply
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Ulvilacase

Post by matlockb »

Frankie ei voisi enempää oikeassa olla, täällä moderaattorit näköjään sentään ainakin yrittävät hoitaa hommansa ja kiitokseksi näyttää tulevan yksinomaan selkeää vittuilua kun aikuiset(?) eivät tiedä miten suhtautua eriävään mielipiteeseen (ei ainakaan viimeaikaisen moderoinnin perusteella ainakaan kannata alentua samalle tasolle kuin esimerkiksi turumurre multinikkeineen).

Kyllähän tuo härän linkittämä postaus selkeästi sakkojuttu on eli törkeä kunnianloukkaus tai (perusmuotoinen) kunnianloukkauksen kriteerit täyttää jos asiasta oikeutta alettaisiin käymään.
Henkilö on lukijoista suuren osan tiedossa valmiiksi tai ainakin helposti selvitettävissä. Mutta minfon ei tarvitse ulkomailla olevana palvelimena luovuttaa esimerkiksi poliisille kirjoittajien ip-osoitteita (joista hänet saatettaisiin jäljittää). Laki on yksiselitteisesti minfon ja sen ylläpidon puolella, joka tykkää pikku harrastuksena hieman avittaa kirjoittajien henkilöllisyyksien selvittämisessä tiettyjä nimimerkkejä ;) ja monessa muussa kyseenalaisessa toiminnassa josta keskustelu jätettäköön toiseen osioon.

Varsinkin pieni liekki on jaksanut liekkiinsä lisätä tulta sitä mukaan kun täällä on jotain häntä vähemmän miellyttävää kirjoitettu ja kuitenkin varsinkin minfoon verrattuna kirjoitettu kuin pyhäkoulussa. Jos jotain puolustusta yrittää kuolemannaakka niin ehkä nuo nimikirjaimet voivat mahdollisesti olla ainoa oljenkorsi, mutta hänen ei tarvitse siitä välittää, sillä minfon ylläpito ei edes yritä noudattaa suomen lakia joka on omasta mielestäni joskus jopa hyvä asia, niin naurettavia ovat tuomiot näin yleensäkin että miksipä nähdä edes vaivaa jonkun 200-300 euron sakon eteen.
User avatar
jemma
Posts: 884
Joined: Mon Sep 30, 2013 11:25 am

Re: Ulvilacase

Post by jemma »

Tässä linkissä haetaan marraskuussa 2006 lukuisten suomenkielisten fraasien miespuolista lausujaa internetissä levitettävää suomen kielen opetushjelmaa varten. (Maksu PayPalin kautta). No, melkein kaikkihan ilmaista tai puoli-ilmaista amatööri- ja/tai talkooapua hyödyntävät, jos se suinkin on mahdollista. Ajankohta herätti vain mielenkiinnon. Tilaajan identiteetti on piilotettu Project ID -numeron taakse.

Anneli Auer ilmaisi kuulusteluissa keränneensä netistä vaivalla audiomateriaalia nettipelien rakentamista varten ja työstäneensä sitä ainakin Windowsin äänenkäsittelyohjelmalla.
  • Anneli Auer 29.10.2011:
en ole varma, onko meillä jo Ulvilan asunnolla ollut tämä pleikkari-peli ja siihen kuuluvat mikrofonit
- - -
Kasettisoittimia oli tämä vanhempi musta soitin, jolla pystyi äänittämään ainakin radiosta C-kasetille.
- - -
lasten paristosoittimesta en pysty sanomaan
- - -
Työhuoneen isolla tietokoneella oli mikrofoni ja tällä pystyi tallentamaan tietokoneelle ääniä. Olen tätä myös käyttänyt
- - -
nauhoituksia ja pelejä olen tehnyt Ulvilassa asumisen aikana
- - -
meillä on ollut myös Canon-merkkinen kamera, jolla pystyi ottamaan lyhyitä videopätkiä
- - -
Jukalla oli sellainen vanha videokamera, jolla pystyi ottamaan videota VHS-kasetille
- - -
Kamerassa oli pieniä kasetteja, johon se tallensi ja katselu täytyi toteuttaa tietyn kotelon kautta
- - -
Jukalla on ollut myös joku vanha sanelukone
- - -
ainakin tämä musta ja harmaa kasettisoitin
- - -
olin käyttänyt Windows 98 –ohjelman yhteydessä olevaa apuohjelmaa, jolla pystyi hiljentämään ja koventamaan ääntä ja edelleen hidastamaan ja nopeuttamaan ääntä
- - -
Äänten alusta ja lopusta pystyi katkaisemaan äänen.
- - -
Olen käyttänyt tätä ohjelmaa pelejä tehdessäni Ulvilassa
- - -
kaikissa näissä Ulvilassa olevissa koneissa oli tämä sama ohjelma
  • Anneli Auer 31.10.2011:
Olen tehnyt tästä uudemmalta pöytäkoneelta, jossa on tämä Windows 98 –ohjelma, muistilistausta, mitä minun pitäisi siirtää talteen toiselle tietokoneelle. Ääniä olen saanut netin kautta ilmaiseksi sekä siinä on ollut myös Ulvilan ajoilta tallennettuja mm. lasten ääniä.
- - -
Näitä tietoja olen siirtänyt jo pidemmän aikaa talteen näille toisille koneille
- - -
Minä käytin näitä ääniä, joita olin kerännyt netistä suurella työllä, taustaääninä peleissä, joita olen tehnyt nettiin. Lisäksi siellä oli joitakin sekalaisia ääniä, joita olin itse äänittänyt.

  • Lainausten lähde: lisätutkintapöytäkirja
Image
Her final transformation?
Nettilöytö.
Perusasioita Ulvilasta I, II, III, IV ja V.
Viranomaiset ja harrastelijat, ottakaa käsittelyyn mikä tahansa Ulvilan hätäkeskuspuhelun wav-tallenteista, laskekaa virettä esim. 90-92% ja alkakaa tutkia mm. 350-700 Hz:n ja 1900-2400 Hz:n taajuusalueita.
User avatar
jemma
Posts: 884
Joined: Mon Sep 30, 2013 11:25 am

Re: Ulvilacase

Post by jemma »

Anneli Auerin ”ykkösehdokas” A.V. ei sovi tekijäksi kengänkokonsa perusteella. Aivan yksinkertainen asia. Paikalta löytyi verisiä kengänjälkiä, joiden koko ei täsmää sinne päinkään ”ykkösehdokkaan” kengänkokoon. Vai hyppelikö ”soutumies” ketterästi ja äänettömästi useita numeroita liian pienissä kengissä - ja vielä pitävän alibin kera? Ko. miehellä ei ole mitään tekemistä Ulvilan surman kanssa. Kattavissa tutkimuksissa (kotietsinnät, kiinniotto jne.) ei löytynyt mitään surmaan viittaavaa.

Image
Aiheettomasti epäilty A.V. kasvot osin peitettynä.

Entäs sitten ”kakkosehdokas”?
  • Nimimerkki Kuolemannaakka naapuripalstalla 7.7.2014 todistaja P.K:n poliisiille vinkkaamasta ”huppumieskandidaatista”:
- - -
Hämäykseksi mies oli myös kasvattanut parran, jonka sitten ajoi murhan jälkeen pois.
- - -
Anneli Auer ei todistanut, että ”huppumiehellä” olisi ollut parta. Suu ei tosin näkynyt kovin hyvin mahdollisen hupun tai kommandopipon alta. Oliko pipon alla vaikea hengittää, Anneli Auer?
  • Kuolemannaakka samasta "huppumiesehdokkaasta" naapurissa 20.7.2014:
- - -
Ei sitä ole tutkittu muuten kuin ottamalla ukolta dna ja kysymällä, että ootko murhaaja.
- - -
Kyllä on tutkittu – myös lisätutkinnassa.
Päätöksestä ilmenee, että nainen on muun muassa kertonut miehen ulkomuodosta Lahden surman aikaan tavalla, joka ei pidä paikkaansa. Lisäksi nainen kertoi poliisin ottaneen talteen surmapaikan lähistöltä sorkkarautaa muistuttavan esineen, vaikka sekään ei ole totta.
- - -
Syyttäjien mukaan päätöksessä mainitut asiat ovat vain esimerkkejä. Niiden lisäksi naisen kertomuksessa on useita muita kohtia, jotka eivät pidä paikkaansa.
- - -
lisätutkinnassa todettiin, ettei miehellä ole mitään yhteyttä Lahteen tai Aueriin. Hän on ainoastaan asunut näiden kanssa samalla alueella Ulvilassa.
No, jos oletetaan (annelistien mieliksi), että poliisi ei paneutunut täysillä tämän ehdokkaan tutkimiseen, niin palataanpa silminnäkijän eli Anneli Auerin kuvauksiin "huppumiehestä". Niitä voi sitten kukin tykönään sovitella yhteen jos toiseenkin kansalaiseen.
  • Anneli Auer ”huppumiehestä” 6.12.2006:
tavallisen näköinen - - - kulmakarvat eivät olleet voimakkaan väriset - - - painavan näköinen isokokoinen, mutta ei ylipainoinen - - - yli 30 vuotta, saattoi olla jopa 50 vuotta - - - (Kuultavalle näytetään Pekka Juhani Puputista otettua A4 värillistä passikuvaa) - Hän on mahdollinen tappaja - - - Ulkonäön perusteella kuvassa oleva mies on tekijä - - - Ulkonäön perusteella tämä kuvassa oleva henkilö voisi olla tämä
  • Image
    Pekka Puputti kasvot osin peitettynä
Edesmenneellä Pekka Puputilla ei todettu olleen mitään tekemistä Ulvilan surman kanssa.
  • Anneli Auer 9.12.2006:
(Merkitään: kuultavalle näytetään epäiltyjen listoja 5 kpl, jossa on jokaisessa listassa 8 henkilön kuvat.) - Näistä minulle esitetyistä kuvista nousee pintaan henkilö listalta II - - - Minulle jäi mieleen kasvojen poskien pulleus, silmien muoto vastaa, vaikka silmälasit hämäävät - - - Minä ympyröin tämän listalla olevan kuvan, josta tunnistin henkilön - - - Jos tämä on Pxxxin entinen mies, niin olen nähnyt hänet muutaman kerran. Hän ei ole käynyt meillä pitkään aikaan.
Sitten tuli taas uusi ehdokas. Uhrin sisaren entinen mies ei Anneli Auerin mukaan ollut käynyt Tähtisentiellä pitkään aikaan. Ei tullut yllätyksenä, että Anneli Auerin tekijäksi tunnistama mies ei myöskään poliisitutkimusten mukaan ollut käynyt Tähtisentiellä reilua viikkoa aiemmin eli 1.12.2006.
  • Anneli Auer 12.7.2007:
kolmonen muistutti murhaajaa. - - - Kasvonpiirteet täsmäävät muistikuviini. - - - Silmien muoto ja koko vastaavat, silmien etäisyys toisistaan vastaa. Silmäkulmien alue on samanmuotoinen. Nenästä muistan, että tällä oli samankokoinen ja samanmuotoinen nenä kuin sillä murhaajalla. Posket muistuttivat ja sopivat tähän kuvaan. - - - Tuon kolmosen piirteet kyllä täsmäävät
Hienoa. Edellä Anneli Auer antaa täsmällisen kuvauksen siitä, miltä ”huppumiesehdokkaan” tulisi näyttää – siis myös sen fysioterapeutti P. Koiviston asiakkaan, jota autonvalo-, ajoreitti-, kartta- ja jalankulkuekspertit nyt naapurissa sorvaavat kovasti tekijäksi, (käy huonosta viihteestä).

Image
Yritys on kova, mutta se aivokapasiteetti...

Anneli Auer teki em. arvion heinäkuussa 2007, jolloin surmayön tapahtumat olivat vielä tuoreessa muistissa ja muistikuvat luotettavia. Jokaisen ”huppumiesehdokkaan” tulee siis muistuttaa piirteiltään Kai Tanneria - tai Pekka Puputtia. Eikä mitään muttia tässä kohtaa. Anneli Auer, silminnäkijä, on sanonut 12.7.2007 seuraavassa kuvassa esiintyvästä, todistetusti syyttömästä henkilöstä: "Piirteet kyllä täsmäävät". Merkittävää heittoa yhdenkään ”huppumiesehdokkaan” kasvonpiirteiden kanssa ei siis voi olla.

Image
Kai Tanner kasvot osin peitettynä.

Auerin tunnisturivistä poimimalla Tannerilla ei todettu olleen mitään tekemistä surman kanssa. Tanner ei myöskään ole väritykseltään vaalea tai kovin ”suomalaisen näköinen”, mitä ominaisuuksia Anneli Auer painotti ”huppumieskuvailuissaan”. Auer korosti tekijän vaaleutta. Auerin painotus vaaleuden kohdalla on merkitty erikseen esitutkintapöytäkirjaan.
  • Anneli Auer 9.12.2006:
En syö lääkkeitä, enkä ole ollut erityisen masentunutkaan.
... Mutta jos sillä lailla vähän kuitenkin. Surmayönä Anneli Auer oli mahdollisesti psykoottisessa tilassa kolmen surmaa edeltäneen yön valvomisesta (vanhimman lapsen todistus valvomisesta ja siitä, kuinka äiti ei tytön pyynnöstä ollut ottanut unilääkkeitä). Surmaa edeltäneenä aamuna 30.11.2006 Anneli Auer oli aukaissut kukonlaulun aikaan Perhekerhoon seksikeskustelupainotteisen ”Parisuhde”-keskusteluketjun. Keskusteluketjun avaamista olivat todennäköisesti edeltäneet ketjun avaamista koskevat tekniset valmistelut, joita Anneli Auer oli tehnyt koko edeltävän aamuyön.

Image

Surma-ajankohdan läheisestä autohavainnosta (punainen Volvo) tehtiin aikanaan iso juttu.
  • Anneli Auer 9.12.2006:
Tällä alueella on kiertänyt ja pysähdellyt autoja koko sen ajan, jonka olemme siellä asuneet.
Auer-Lahden perhe ehti asua Tähtisentiellä neljä vuotta, marraskuusta 2002 surma-ajankohtaan.
  • Anneli Auer 27.9.2009, "väsyneenä, poliisin hänelle esittämien väitteiden sekoittamana ja aivan hatusta vetäen":
Olin tässä kohtaa Jukalle erittäin vihainen ja huusin hänelle mm. Amandan huonosta kohtelusta. Olen tässä vaiheessa huutanut Jukalle, että haluan erota hänestä ja olen alkanut pakkaamaan tavaroita. Muistan, että olisi käynyt tämän jälkeen siinä huoneessa, jossa nukkuivat kaikki muut lapset, paitsi Amanda. Tarkoitukseni on ollut ilmeisesti ottaa lastenhuoneen komerosta näiden vaatteita ja pakata ne laukkuun. En kuitenkaan ottanut komerosta mitään vaatteita. Ennen tätä en ole sanonut koskaan Jukalle, että haluan ottaa hänestä eron. Amandan kanssa olen joskus aiemmin keskustellut eroasioista. Amanda on tuolloin maininnut, että hänen jonkun kaverinsa vanhemmat ovat eronneet. Tuolloin olen kysynyt Amandalta, kumman luo hän muuttaisi asumaan, jos minä ja Jukka eroaisimme. - - - En muista, että minun ja Jukan kanssa olisi ollut koskaan ennen vastaavaa riitelyä.
Aiemmin Auer-Lahden taloudessa ei todellakaan ollut ollut vastaavaa riitelyä. Aiempien riitojen jäljiltä Jukka S. Lahti oli jäänyt henkiin.
  • Anneli Auer 2.12.2006:
kuulu semmost räiskintää - - - Ja sit tota me noustii siitä pystyy - - - lasinpaloja lentelee - - - oikein kunnol lentelee, joten suojasin kasvojaki - - - mut ei, ei se niinko se ikkuna ei tullu kertarysäyksellä - - - ja sitä lasia lensi sieltä, lensi ja lensi - - - Mää joko polvillaa tai tai tota seisoin siinä aluks
  • Anneli Auer 9.12.2006:
Siinä vaiheessa, kun lasinpaloja lenteli, suojasin kädellä kasvojani. Minä olin joko sängyssä polvillani tai lattialla seisomassa.
  • Anneli Auer 27.8.2009:
muistan itse tajunneeni, että lasinpalasia lentelee ilmassa. - - - Muistaakseni seisoin vuoteella.
Joku tuolla naapuripalstalla esitti, että Auer olisi välttynyt lasipölyltä ollessaan peiton alla piilossa. Oman muistikuvansa mukaan Anneli Auer oli kuitenkin ollut joko vuoteella polvillaan tai vuoteessa tai lattialla seisomassa lasinpalasten lennellessä. Auerin t-paidasta ei löytynyt lainkaan lasipölyä, mikä viittaa siihen, että Anneli Auerin lasin rikkoutumista koskevat kuvaukset ovat täysin valheellisia.
  • Auerin kuvaus lasinrikkomisesta 19.9.2009:
nousimme molemmat ensin sängylle seisomaan - - - Ajallisesti en osaa sanoa, mutta yli kymmenen (10) sekuntia. En osaa aikoja määritellä, mutta rikkominen tuntui pitkältä ajalta.
Vanhimman lapsen mukaan hän oli käynyt takkahuoneen rajalla ihmettelemässä kovia ääniä ja palannut sitten huoneeseensa. Huoneeseen ei tämän jälkeen ollut kuulunut ”oikein mitään” (puhuttelu 1.12.2006) tai kaikkia kamalia ääniä (myöhempi puhuttelu) ennen isän näkemistä kuolleena. Takkahuoneessa käymiseen, vanhempien havainnoimiseen ja isän tai äidin kanssa puhumiseen (jommankumman vanhemman maininta ”ukkosesta” ja käsky tytölle palata omaan huoneeseensa) on täytynyt kulua huomattavasti pidemmän aikaa kuin 10 sekuntia. Sisään pyrkivästä ”huppumiehestä” tytöllä ei kuitenkaan ollut mitään havaintoa. Anneli Auerin kertomus ja aika-arvio vaikuttavat vahvasti keksityiltä.
  • Anneli Auer 4.1.2010:
Saattaa myös olla, että Jukan verta on tullut minun t-paidan hihoihin aikaisemmassa vaiheessa, ennen 1.12.2006, kun Jukalla on tullut verta nenästä. Jukalla tuli nenästä verta aika usein.
Eikö Auer-Lahden perheessä pesty ikinä pyykkiä, vaan vereentyneitten yöpaitojenkin käyttöä jatkettiin muitta mutkitta?

Lainausten lähde: etp-aineisto / Hejac ry

Voisiko Anneli Auerin vanhin lapsi, Amanda Lahti, pikkuhiljaa kertoa poliisille kaiken, minkä tietää?

Ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on vapautettu tai tuomittu syylliseksi lainvoimaisella tuomiolla valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti (Ne bis in idem). Kielto ei kuitenkaan estä ottamasta juttua uudelleen tutkittavaksi, jos asiasta ilmenee uutta näyttöä tai muita tosiseikkoja.
Perusasioita Ulvilasta I, II, III, IV ja V.
Viranomaiset ja harrastelijat, ottakaa käsittelyyn mikä tahansa Ulvilan hätäkeskuspuhelun wav-tallenteista, laskekaa virettä esim. 90-92% ja alkakaa tutkia mm. 350-700 Hz:n ja 1900-2400 Hz:n taajuusalueita.
User avatar
Rinde
Posts: 912
Joined: Thu Aug 08, 2013 10:58 am

Re: Ulvilacase

Post by Rinde »

Valokuvien perusteella ei kai kukaan pitäisi esimerkiksi Tannneria vaaleana. Kriteeri kulmakarvat eivät olleet kovin voimakkaan väriset ei täyty, eikä pituuskaan stemmaa annettuun arvioon. Pulleat posket? Ehkä vähän.

Puputti. Poissuljettu. Pulleat posket? Ok. Pituus?

Soutumies. Ei erityisen pulleat posket eikä yhdennnäköisyyttä kahden muun kanssa muutenkaan. Pidempi ainakin kuin Tanner ja hoikempi, ei voi pitää vatsakkaana. Kengännumero? Ehkä 48?

Eihän näitä kolmen miehen kasvoja yhdistä mikään muu kuin, että jokaisella heistä sentään on silmät, nenä, suu ja kulmakarvat. Tosin kaikilla erinäköiset. Silmien värikään ei liene identtinen.
There is more stupidity than hydrogen in the universe, and it has a longer shelf life. Frank Zappa.
User avatar
jemma
Posts: 884
Joined: Mon Sep 30, 2013 11:25 am

Re: Ulvilacase

Post by jemma »

^ Näinhän se on, Rinde. Auerin "tunnistukset" vaikuttavat täydeltä hakuammunnalta.

  • Verijälkitutkija Taurun raportista (etp):
Anneli Auerin oikean jalkapöydän yläosassa olevat kaksi suurta yksittäistä alhaisen nopeuden veritippaa viittaavat siihen, että jalan yläpuolella on ollut jokin runsaasti vereentynyt esine, koska en pidä todennäköisenä sitä, että kyseessä on Anneli Auerin vasemmasta rinnasta vuotanutta hänen omaa vertaan.
- - -
...hänellä mahdollisesti ollut oikeassa kädessään jokin verinen esine, esim. sorkkarauta, josta nämä suurikokoiset veritipat ovat pudonneet suoraan tai lähes suoraan alaspäin hänen oikean jalkapöytänsä päälle. Anneli Auer on oikeakätinen.
  • Image
    Image
    Image
    Image
    Image
    Image
    Image
    Image
    Image
    Image
    Image
    Kuvalähteet: "Ulvilan murhamysteeri" -elokuva (First Floor Productions), etp ja Yle
  • Anneli Auer 30.9.2009:
Yksi vaihtoehto voi olla vasara, joka oli meillä sisällä. Olin syksyllä laittanut tauluja seinälle ja se on saattanut jäädä lähellä puhelinta olevan lipaston päälle. - - - Kyseisestä vasarasta toinen ns. vääntösakara lyhempi ja toinen on pidempi. - - - Kysyttäessä, olenko pessyt vasaran puhtaaksi lyöntien jälkeen vastaan, että muistan pesseeni ainakin kädet - - - Olen tässä yhteydessä saattanut pestä myös em. vasaran. - - - Oven ikkuna on ehkä ensimmäisen kerran rikkoutunut, kun olen mahdollisesti yrittänyt heittää Jukkaa jollakin.
  • Anneli Auer 2.12.2006:
tota noini, siin mul oli siin kukkaruukussa semmone, siin oli kaks semmosta niinko pihalaattakiveä tai semmost, ei niit o käytetty, oliks ne siin paikalla?
Ihan sattumalta tuli murhaleski tätä kysyneeksi :mrgreen:.

Eivät olleet. Toinen oven vieressä ollut maksaruohoruukku oli paikallaan terassilla betonikivien päällä. Toinen ruukku oli heitetty mäkeen. Yksi (todennäköisesti toisen ruukun alla olleista) betonikivistä lojui Tähtisentien perennapenkissä – ihan siinä suojakilpi- ja Mäkisen nikkarointivaraston (tummat, mahdollisesti ruskeankirjavat tekstiilt ja epämääräiset laudanpätkät) vieressä.

Terassilla oli mm. lasten lumikola, useita muovituoleja, iso teräskattila - ja naisten multaiset siniset kumisaappaat kokoa 41. Ne olivat siin paikalla. ”Huppumiehellä” oli myös tukeva astalo, jolla tämä oli lyönyt uhria kuolettavasti päähän. Tämän oli Anneli Auer varmasti huomannut käydessään teon jälkeen takkahuoneen rajalla ja kyykistellessään pesuhuoneen ovenraossa tarkistamassa uhrin tilannetta ja avonaisia silmiä. Vai olettiko Anneli Auer, että ”huppumies” oli lyönyt uhria päähän fileerausveitsellä?
  • Anneli Auer tyttärelleen 6.10.2009:
sul oli paha... paha mieli, et sä jouduit sillo sanoo semmosii asioit, et ne kuulostaa huonolt mulle... Mut Amanda... se on ihan oik... tää on nyt ihan vaik, tää on ihan kurja tilanne ni, ni näin tän täytyy mennä, tää on ihan oikein Amanda... ja sä et... se mitä sää oot sanonu, niin se vaan auttaa selvittämään miten se on tapahtunu... ymmärräksää? ...et se mitä sä oot sanonu tai mitä sult kysytää ei vaikuta siihen, mää oon tääl joka tapaukses ja mihin mä täält sit joudunki, ... niin se tulee tapahtuu joka tapaukses, se ei o sun vika millään tavalla, Amanda, ymmärräksää sen? - - - et tää on niinku... tää on ihan kamala juttu ja hirveet, et sää oot joutunu tämmöst kokemaan, mut se, sul ei oo ei minkäänlaist... sul ei oo mitään... tekemist tän asian kanssa... ymmärräksää? ...tää kaikki on, kaikki on tosi pahaa, et tää on tapahtunu, kuunteleksää mua?
Väittivätkö viranomaiset vuoden 2009 tunnustuskuulusteluissa Auerille, että lyöntiväline olisi ollut vasara tai että ikkuna olisi rikottu useassa erässä? Väittivätkö viranomaiset, että Auer olisi ennen surmaa ollut vihainen liian vähäisestä omasta ajasta ja arvostuksen puutteesta, kertonut surmayönä uhrille ensimmäistä kertaa haluavansa erota, ollut kimpaantunut mm. vanhimman lapsen kohtelusta, pakannut matkalaukkuja, riidellyt uhrin kanssa keittiössä, huutanut kovaäänisesti tai ottanut tietystä keittiön vetolaatikosta veitsen käteensä? Sellaisia yksityiskohtia Anneli Auer kuitenkin sisällytti viikon ajan "väsyneen mielen hasardipuheisiinsa". Sitten tuli Manner - ja johan muuttuivat kertomukset.

Ovi-ikkunan ja lasinpalasten lukusissa DNA-tutkimuksissa ei havaittu kenenkään muun kuin uhrin verta. Lattialle tippuneesta, tilanteeseen ja tapahtumakuvauksiin nähden hämmentävän puhtaasta verhosta löytyi ainoastaan uhrin DNA-tunniste ja jäänteitä mustasta teipistä sekä epoksimaalista.

Ulkona olleessa muovituolissa ei ollut pisaraakaan sen enempää uhrin kuin ulkopuolisenkaan henkilön DNA:ta. Ulkopuolista DNA:ta ei ollut missään muuallakaan (laboratoriossa kontaminoitunutta halkoa lukuun ottamatta).

”Huppumies” ei ole siis voinut vahingoittaa esim. rannettaan ovi-ikkunan lasinsärmiin, astua ikkunan alta löytyneelle muovituolille tai tarttua siihen vereentyneellä kädellään poistuessaan ikkuna-aukosta. Tämän voisi Anneli Auer kirjoittaa –blogin idioottikirjoittajakin yrittää sisäistää.

Ikkuna-aukon alareunasta löytynyt yksittäinen hius tai karva kuului laboratoriotutkimusten mukaan uhrille. (6580/R/16735/TEK/2/3.12.2006). Yksi em. laboratoriotutkimuksen näytteistä oli peräisin Palopääntien murhaajaehdokkaan pakettiauton takaluukun sisäpinnalta. Siitä näytteestä ei saatu määritettyä DNA-tunnistetta.

Huomauttaisin myös n. sadannen kerran, että Palopääntiellä asunut henkilö on varmuudella pystytty sulkemaan pois epäiltyjen listalta. Hänen jalkinekokonsa ei sovi paikalta löytyneisiin verisiin kengänjälkiin. Kuva täällä. Jäljet oli todennäköisesti tuottanut Anneli Auer uhrin talvikengillä, jotka jäivät surman jälkeen löytymättä, vaikka niiden olisi pitänyt olla normaalilla tavalla asunnon tuulikaapissa tai eteisessä.

Etp:n mukaan Tähtisentien löylyhuoneen puuovesta otettiin DNA-näyte vasta 27.11.2009. Myös muut DNA-ja/tai veritutkimukset suoritettiin pesutiloissa vasta vuonna 2009 – vaivaiset kolme vuotta surman jälkeen. Siihen asti pesuhuoneen suhteen oli eletty Mäkisen ja parin muun poliisin silmämääräisillä ”havainnoilla” ja parilla valokuvalla, jotka ainakin etp-asiakirjoissa ovat osin mustavalkoisia ja harvinaisen epätarkkoja.

Etp:n mukaan (6580/R/16735/06) Tähtisentien sängyltä löytyneestä mustasta näppylähanskasta ei löytynyt DNA-tunnistetta eikä muualta rikospaikalta taltioituja ruskeita polyesterkuituja. Hanska oli saapunut laboratorioon 8.4.2009 eli kaksi ja puoli vuotta surman jälkeen. Hanskan pari oli taltioitu Tähtisentien takkahuoneen vaatekaapin ylähyllyltä. Se saapui laboratorioon 5.5.2009. Hanskojen ei voi teknisesti osoittaa yhdistyvän surmaan, mutta sitä voi pitää erikoisena, että sängyllä yleensä oli surmayönä asuntoon kuulunut näppylähanska.

Uhrin vasemman käden kynnenalusnäytteessä oli vaaleansininen puuvillakuitu, joka erosi väriltään uhrin alushousujen puuvillakuiduista. Kuidun alkuperä jäi tuntemattomaksi.

Image
9-vuotias Amanda Auer (nyk. Lahti) ensimmäisessä kuulemisessa Satakunnan keskussairaalan neuvotteluhuoneessa 1.12.2006 klo 15 ->. Editoitu kuvakaappaus elokuvasta ”Ulvilan murhamysteeri” (First Floor Productions).

Oliko lapsella tuossa kuulemisessa yllään vaaleansininen yöasu?
  • Axxxxxxxx Auer (toiseksi vanhin lapsi) yksilöhaastattelussa:
Amanda on kertonu mulle - - - se sanos mulle että, että se tietää, ketä on Jukan murhannu - - - sil on ollu pikkuapuri ja molemmat alkaa A:lla - - - se sanos, että ”mä löin sitä vasaralla päähän niin alussa ja sitten Annu löi keskivaiheessa ja lopussa”. - - - Se on Ulvilassa sanonu ja Halisissa ja sitten siellä ku me oltiin siellä pienten lasten vastaanottopaikassa.
- - -
(...mitä Amandalla oli päällä - - - mitä sillä oli päällä nukkumaan mennessä?) – Yöpuku. (Minkälainen yöpuku?) – Semmoset vaaleansiniset, semmoset, niinku semmoset tähän saakka (säärten keskikohta). Semmoset vaaleansiniset ja sitten niis oli tasku. - - - Emmä oo koskaan nähny sen käyttävän niit, sitä yöpukuu enää sen jälkeen.
Vaaleansininen yöpuku, jossa ¾-mittaiset housut eli caprit. Vaaleansininen kuitu uhrin kynnenalusnäytteessä = tekninen todiste, joka tukee toiseksi vanhimman lapsen kertomusta. Toiseksi vanhimman lapsen todistus siitä, että vanhin lapsi oli useaan otteeseen kertonut olleensa osallisena surmateossa. Anneli Auerin tunnustus. Ulkoseinän verijäljet, joiden syntyä ei voi selittää hätäkeskuspuhelun tai silminnäkijöiden kertomien tapahtumakuvausten valossa. Puuttuvat äänet. Anneli Auerin surmaa edeltänyt kolmen vuorokauden valvominen ja epäsosiaalinen käytös. Siivoton asunto. Ei todisteita ulkopuolisesta ”huppumiehestä”. Eristyksen pettäminen ja mahdollisuus hävittää todisteita. Hovioikeus kuitenkin päätyi pitämään Anneli Auerin ja vanhimman lapsen ristiriitaisia lausuntoja riittävän luotettavina.

Murha ei vanhene koskaan ja tutkimuksia voidaan tarvittaessa jatkaa. En pidä ajatuksesta, että (todennäköinen) murhaaja, Anneli Auer, ei joutuisi koskaan juridiseen vastuuseen teostaan (ja pienen lapsensa manipulaatiosta) ja saisi käyttää elämiseensä veronmaksajilta (mahdollisesti) vastikkeetta kuppaamiaan rahoja.
Perusasioita Ulvilasta I, II, III, IV ja V.
Viranomaiset ja harrastelijat, ottakaa käsittelyyn mikä tahansa Ulvilan hätäkeskuspuhelun wav-tallenteista, laskekaa virettä esim. 90-92% ja alkakaa tutkia mm. 350-700 Hz:n ja 1900-2400 Hz:n taajuusalueita.
Murdoch
Posts: 25
Joined: Tue Nov 10, 2015 8:13 pm

Re: Ulvilacase

Post by Murdoch »

Ensimmäinen viestini foorumille, saankohan kuvat näkyviin..

http://i1175.photobucket.com/albums/r63 ... mbvhcj.jpg
Hmm.. Pöytä ja tuolit tismalleen ikkunan kohdalla..

http://i1175.photobucket.com/albums/r63 ... acsuqp.jpg
turumurren hieno 3D-mallinnuskuva.
tm on tunnetusti tarkka tekemisissään, toisin kuin tutkija Mäkinen..

Entä jos ikkuna sängyn kohdalla olisi ollut avoinna..
Olisikohan siitä päässyt helposti kulkemaan?
User avatar
jemma
Posts: 884
Joined: Mon Sep 30, 2013 11:25 am

Re: Ulvilacase

Post by jemma »

^ Vaikea sanoa, kun ei ole tietoa siitä, oliko ikkunassa esim. stoppari, miten stoppari olisi ollut poistettavissa/säädettävissä jne. Todennäköisesti kyseessä oli ihan tavallinen, ikkuna-avaimella sivusaranoilta aukeava kolmi- tai nelilasi-ikkuna. Vieressähän oli se pienempi, ulkopuolelta rimoitettu tuuletusikkuna, josta ei olisi pystynyt kulkemaan.

Silminnäkijäkuvauksissa tai nuorempien lasten kertomuksissa ei ollut mitään takkahuoneen muihin ikkunoihin (kuin ovi-ikkunaan) liittyvää. Valokuvista ei saa selvää ja teknisissä tutkimuksissa ei kai tehty mitään ihmeempiä löytöjä sängyn viereisestä ikkunasta – ehkä yksi analysoimatta jäänyt pieni roiskeverijälki. Sängyn viereisessä seinässähän oli muutenkin roiskeverta. Näkyy esim. tässä etp-kuvassa:

Image

Ainakin nimimerkki 1alevo käsitteli aiemmin samaa aihetta naapuripalstalla. En ole muuten ennen nähnyt tuollaisesta kuvakulmasta otettua kuvaa Turren 3D-rakennelmasta.
Perusasioita Ulvilasta I, II, III, IV ja V.
Viranomaiset ja harrastelijat, ottakaa käsittelyyn mikä tahansa Ulvilan hätäkeskuspuhelun wav-tallenteista, laskekaa virettä esim. 90-92% ja alkakaa tutkia mm. 350-700 Hz:n ja 1900-2400 Hz:n taajuusalueita.
User avatar
sisotalo
Posts: 37
Joined: Mon May 28, 2012 11:35 pm
Location: Tukholma, Älvsjö
Contact:

Re: Ulvilacase

Post by sisotalo »

[quote="jemma"]
Jotta Ulvilan surmasta ja koko Ulvilan rikos vyyhdestä olisi saanut korkeimman oikeuden aikaisemmin peräänkuuluttaman kokonaiskuvan, olisi niin nimimerkki ”sisotalon” kuin kaikkien rikosasiaa ratkaisemassa olleiden tuomareiden täytynyt ehdottomasti tutustua koko esitutkintapöytäkirja-aineistoon ja siihen kirjattuun henkilötodisteluun, hyvälaatuisiin valokuviin, rikospaikkavideoihin ja raportteihin.
/quote]
Jemma nostaa esiin toisaalta tuomarien, siis 4x3=12 ja yhden nimimerkin tavan ratkaista Ulvilan surma. Yhteistä näille kolmetoista on pakko nähdä asia kokonaisuutena ja ottaa kantaa Auerin syyllisyyteen miehensä murhaan. Syyttäjä on oikeastaan tämän vastakohta kun hän on aina kiinni yksityiskohdissa. Valitettavasti on puolustus oikeussalissa sortunut tähän samaan, että tuomareille on jäänyt tehtävä muodostaa kokonaiskäsitys. Siinä he ovat kaikki epäonistuneet surkeasti, aivan riippumatta siitä kummalle puolelle he kallistuvat.

Sisotalolla ei tätä ongelmaa ollut kuin heti syksystä 2011 ilmoitin julkisesti, että tavoitteeni on Auerin syyttömyyden osoittaminen. Tietenkin olen käyttänyt kaiken aineisto, ei ole jäänyt yhtään kiveä kääntämättä. Olen tehnyt ison työn tuomalla keskuteluun kaiken sen aineiston johon olen päässyt kiinni. Tavoitteena on ollut kokonaiskäsitys, joka yllättävästi löytyi Alpo Holistin jo 2010 laatimasta animaatiosta. Nyt on Murha. infossa "Ajoitus" otsikon alla piiretty kuva siitä kuinka murhaaja toimi talon ulkopuolella enne ja murhan jälkeen. Perillä ollaan.

Se mitä Jemma sanoo KKOn tehtävän mahdottomuudesta on aivan totta. Hyvin ristiriitaista on koko oikeudenkäynti ollut ja sen perusteella KKOn olisi pitänyt saada sanoa viimeinen sana. Mutta siellä nostettiin kädet pystyyn. Kuusi viikko aineiston jättämisen jälkeen luovutettiin - aivan ilman perusteluja
Kaljaloota
Posts: 287
Joined: Sat Apr 26, 2014 6:16 pm
Location: Lähikauppa
Contact:

Re: Ulvilacase

Post by Kaljaloota »

Tohon Jemman postaamaan arpikuvaan, niin ihan kuin kuva olisi otettu paljon myöhemmin tapahtuneesta väkivallan teosta, tai sitten tämä uhri oli kohdannut väkivaltaa pidemmältä ajan jaksolta.

Oliko se laahaava metallinen ääni sittenkin ikkunan aukaisu eikä terassin oven? Laahaus sopisi myös oveen, verho pudonnut puoliksi roikkumaan lattialle, siitä rullaverhosta laahaava äänen lähde, kun ovea avataan :mrgreen:

Satuihin eikä poliittiseen mantran sepityksiin ei edelleenkään uskota.

Lisäys, Ollaan kanssa pohdittu pitkään tota arpikuvaa.
Jalkakuvassa saattaa olla jotakin mikä ei kestä tarkempaa tarkastelua.
Last edited by Kaljaloota on Thu Jan 21, 2016 12:43 pm, edited 2 times in total.
User avatar
jemma
Posts: 884
Joined: Mon Sep 30, 2013 11:25 am

Re: Ulvilacase

Post by jemma »

^ Joo, huomio kiinnittyi jo aiemmin siihen, että osa uhrin astalointihaavoista on päässyt post mortem -tilassa mystisesti arpeutumaan. Veren hyytymistekijät eivät kuollessa katoa, mutta kudosten arpeutumiskyky lakkaa jokseenkin kättelyssä. Verenpaine lakkaa ja ruumiinnesteet valuvat alaspäin. Ihme, ettei ruumiinavauksessa kiinnitetty asiaan enempää huomiota.

Ihmeellistä on myös se, ettei naapuripalstan nimimerkki Kuolemannaakka suostu edelleenkään postaamaan uhrin toisen jalkapohjan kuvaa, vaikka se lienee hänen hallussaan. Ostettavissa olleessa etp-materiaalissa ruumiinavauspöytäkirjan kuvia ei ole, joten tutkimattomia ovat naakan tiet. Toisen (oletettavasti aidon ja Ulvilan uhria esittävän) jalkapohjan ruumiinavauspöytäkirjakuvan on em. nikki jo eetteriin livauttanut, joten ikävien paljastusten osalta vahinko on ehtinyt jo tapahtua. Yhden lisäkuvan postaus ei siinä yhteydessä olisi järin tuomittava teko. Oliko jalkapohjaa ehkä raavittu "niil saksil" tai eikö siinä ollut alun ensimmäistäkään "pystypainista ja lasinsirujen päällä steppailusta syntynyttä" haavaa? Jotain salattavaa asiassa näyttää kuitenkin olevan.

^^ Mielestäni nimenomaan Anneli Auerin puolustajat ovat kiinni yksityiskohdissa - tarkemmin sanoen ainoastaan niissä yksityiskohdissa, joihin heillä on teoreettinen mahdollisuus sovitella syyttäjän näkemyksen vastaisia selityksiä. Siitä olen nimimerkki "sisotalon" kanssa samaa mieltä (Halleluja!), että surmatapauksessa hovioikeuden tuomarit eivät ole muodostaneet järkevää kokonaiskäsitystä sen enempää surmasta kuin sen yhteydestä lsh-rikoksiin. Hovioikeuden murha-asiaa koskeva tuomioseloste on liturginen kooste erilaisin katsantokannoin; vaihtelevalla painotuksella ja asenteella lähestytyistä, harvinaisen tulkinnallisista ja usein täysin epätieteellisistä tai -teknisistä todistusteemoista, todisteista ja muista yksityiskohdista (sic!).

Murhasyytettä pohtiessaan tuomarit ovat korottaneet itsensä psykologeiksi, mihin heillä on toki tietyssä mielessä oikeuskin - meniväthän asiantuntijatodista-arviot paikoin ristiin. Lsh-tuomion yhteydessä kymmenhenkinen psykologikollegio piti nuorempien lasten kertomuksia luotettavina. Tämän seikan olisi luullut vaikuttavan tuomareiden johtopäätöksiin myös murha-asiassa, kun arvioitiin nuorempien lasten kertomusten luotettavuutta. Kertomusten suhteen oltiin vähän kiikun kaakun. Hovioikeus päätyi mitätöimään kaikki nuorempien lasten kertomukset. Mielestäni se oli kova ja virheellinen päätös.

Syyttömyysolettamaa ei tulisi tulkita niin, että syytetyn sanaa uskotaan aina, jos ollaan sana sanaa vastaan -tilanteessa. Anneli Auerilla oli murha-asiaa ratkottaessa takanaan lainvoimainen väkivalta- ja raiskaustuomio ja peruttu tunnustus. Hänen tapahtumakuvauksiaan tuki yksi, lsh-tuomion yhteydessä palturinpuhujaksi paljastunut lapsi, jonka todistajat olivat kertoneet osallistuneen surman harjoitteluun, valmisteluun ja toteuttamiseen. Vanhin lapsi oli nimennyt sisaruksilleen äitinsä ja itsensä tekijöiksi (jopa useaan otteeseen) ja käyttäytynyt uhkaavasti - niin uhkaavasti, että hänet oli täytynyt sijoittaa muualle. Kolmea nuorempaa lasta ei oltu syytetty mistään. Hovioikeus takertui kuitenkin vain nuorempien lasten surmayön epätarkkoihin kuulohavaintoihin ja päätyi tutkimaan niitä käsittämättömän kriittisesti, suorastaan pahantahtoisesti. Lasten surmaa edeltäneet ja sitä seuranneet havainnot ja kokemukset vedettiin vessanpöntöstä. "Eivät tue syytettä miltään osin". Aivan käsittämätöntä.

Gallupien mukaan valtaosa suomalaisista (ainakin 60% eli arviolta kolme miljoonaa kansalaista) uskoo Anneli Auerin olevan miehensä surmaaja. Suurin osa kansalaisista on mediatiedon varassa, joten mielipide on muodostettu melko löyhin perustein. Kuten moderaattori Runar aiemmin muistutti, Anneli Auer ja Ulvilan surmavyyhti eivät yleisesti ole - varsinkaan enää - kovinkaan suuren mielenkiinnon kohteina.

Ulkopuolista "huppumiestä" etsittiin mediarummutuksen höystämänä ensimmäiset pari vuotta. Tällöin valtaosa suomalaisista uskoi, että tekijä on ulkopuolinen. Tähtisentien tontilta ei löydetty poistumisjälkiä eivätkä silminnäkijät havainneet "huppumiehen" liikkumista pihamaalla tai lähimaastossa, vaikka paikalla ei katuvaloista johtuen ollut pilkkopimeää, surma-asunnossa oli hiljentynyt ja ikkunoista oli esteetön näkyvyys moneen suuntaan. "Huppumiestä" ei koskaan löytynyt. Poistujan liikkeiden arvuuttelu tilanteessa, jossa pitäviä todisteita henkilön liikkeistä ei ole, on täyttä hakuammuntaa. Staattisia kameraotoksia, varjoja, kuulopuheita ja karttapohjia tutkailemalla saa aikaiseksi vaikka miljardeja skenaarioita ja reittivaihtoehtoja. Todisteiksi niistä ei ole. Epävarmoja tekijöitä on liian monta, mikä tekee moisesta puuhastelusta täysin triviaalia. On aivan eri asia, jos tarkasteluun liittyisi kiistattomia todisteita - tai edes yksi sellainen.

Hovioikeuden tuomioselosteesta voi rivien välistä lukea, että Anneli Auerin syyllisyyteen uskoivat myös tuomarit, mutta kahden tuomarin enemmistöpäätöksellä näytön ei katsottu olevan riittävä.

Lsh-rikosten osalta tyydyn lainaamaan julkista selostetta. Mielestäni ei ole maallikoiden eikä suuren yleisön asia ryhtyä tuomaroimaan uhrien kannalta häpeällisiä, intiimejä ja oikeden määräyksellä salatuiksi määrättyjä tutkimustuloksia tai todistajanlausuntoja.

Salatusta lsh-aineistosta on vuodettu vain osa. Lsh-rikoksia koskevat yksityiskohdat ovat päätyneet keskustelupalstoilla ja mediapuheenvuoroissa reposteltaviksi yksinomaan Anneli Auerin ja Jens Kukan tukijoiden toimesta. Suurella todennäköisyydellä "saataville" on siis päätynyt vain sellainen osa, joka ei ole Anneli Auerin tai Jens Kukan kannalta niin langettava. Annelistien harjoittama somaattisten tutkimusten ja tutkijoiden (tai lähinnä yhden tutkijan, LKT Minna Joki-Erkkilän) systemaattinen herjaus tai alasampuminen ei ole relevanttia eikä sopivaa, sillä lääketieteellisten tutkimusten todistusarvo oli tapauksessa välillinen eikä valtaosalla arvostelijoista ole edes minkäänlaista alan kompetenssia.

Asiantuntijatodistajien yksityiselämään puuttuminen tai heidän työkykynsä tai tutkimustulostensa arvioiminen ei - yleisellä tasolla - ole harrastelijoiden tai keskustelupalstalaisten asia. Selviin väärinkäytöksiin tai virheisiin tulee tietenkin puuttua. Tällöin paras lienee ottaa asia viipymättä - eikä yksinomaan julkisuudessa - esille, kysyä neuvoa ja ottaa yhteyttä asiaan liittyviin viranomaisiin. Minna Joki-Erkkilän lausunnoissa tai menettelytavoissa ei ole nähty viranomaisten taholta mitään moitittavaa. Annelistit ratsastavat tiiminä Rosinantella ja huutavat tuuleen. Ratsastakoot rauhassa. Omahan on häpeänsä.

On ällistyttävää, kuinka vähälle huomiolle Anneli Auerin puolustajat ovat jättäneet mm. lukuisten Anneli Auerin syyllisyyttä indikoivien lausuntojen ristiriitaisuuksien, Anneli Auerin audioteknisen osaamisen, tytön havaintojen sovittamisen maalaisjärjellä tajuttaviin realiteetteihin, sen, ettei sen enempää "huppumiestä" vastaanottanut Anneli Auer kuin tämän poistumista todistanut tyttö havainnut "huppumiehellä" mitään kantamuksia (kuten astaloa), Anneli Auerin surmayönä tarkistamakseen väittämän keittiöveitsen tosiasiallisen kadoksissa olon, uhrin talvikenkien poissaolon tavanomaiselta paikaltaan, uhrin yksittäisten pistovammojen liiallisen syvyyden suhteessa lattialta löytyneeseen fileerausveitseen, nuoremman lapsen todistuksen siitä, kuinka etu-ulkovi oli avautunut ennen lasinrikkomisen ääniä ja monen muun Anneli Auerille epäsuotuisan asian käsittelyn ja objektiivisen pohdinnan.Toisin kuin nimimerkki "sisotalo" kenties olettaa, niin olen esitutkintapöytäkirjojen lisäksi tutustunut myös osaan oikeussalitodistuksista.

Ainoat seikat, jotka indikoivat sitä, että paikalla olisi voinut olla ulkopuolinen "huppumies", ovat Anneli Auerin ja lapsen suurelta osin ristiriitaiset silminnäkijäkuvaukset, lavastetuilta vaikuttavat kengänjäljet ja mystiset ruskeankirjavat kuidut. Silminnäkijäkertomuksista saa jonkinlaisen kokonaiskuvan tekemästäni 3D-mallista. Ei tunnu uskottavalta, että takkahuoneen rajalla useaan kertaan käynyt lapsi ei olisi havainnut terassilla tuolia hakenutta tai huoneen sivustalla piilotellutta (mystisesti juuri lapsen katseilta suojautunutta, vastikään ikkunasta kömpinyttä ja uhria moneen kertaan hakannutta) "huppumiestä", kuullut ainoatakaan tämän äännähdystä koko vierailun aikana tai ollut aistimatta tämän hengitystä ja "läsnäoloa" seistessään takkahuoneen rajalla. Siinä sitä on kokonaiskuvaa kerrakseen.

Image
Etp-kuva

Kuvakaappauksia Mäkisen pohjakuvan ja etp- ja muiden valokuvien pohjalta koostamastani 3D-mallista:

Image

Image

Image

Image

Image

Image

Image

Image

Image

Image

3D-mallista voisi tehdä animaation, jossa Anneli Auer lyö ensin riidan aikana miestään takkapuulla, pukeutuu sitten suojavaatteisiin, säätää lattialämmityksen täysille, poistuu etu-ulko-ovesta ennen hätäkeskuspuhelua, menee takaulko-ovesta takkahuoneeseen, hakkaa miestään keittiöveitsellä, astaloi uhrin, tekee lavastustoimia (piilottelee tavaroita välikattoon, huonekalujen sokkeleihin ja/tai varastoon, painaa veriset kengänjäljet ja pyyhkii ja levittelee talteen ottamaansa verta), siirtää uhrin lähemmäs kuivumassa olevan pesuhuoneen ovea, peseytyy, vaihtaa vaatteet, testaa ja toistaa itseäänitetystä ja netistä imuroidusta äänimateriaalista koostamaansa ennakkoäänitettä (mahdollisesti useammallakin taloudesta löytyvällä toistovälineellä) ja soittaa tytön avustuksella hätäkeskukseen. Ja kaikki "tytön puolustukseksi". Kolme edeltävää vuorokautta valvonut, surmayönä akuutissa psykoosissa ja jokseenkin muistamattomassa tilassa ollut Auer "asettui perheriidassa tyttärensä puolelle" ja päästi tilanteen karkaamaan käsistä. Tyttö oli omalla tavallaan tapahtumien keskiössä. Siksi "poliisin ei tarvitse tietää kaikkea".

Koska epäselvältä hätäkeskustallenteelta on sekä teknisesti että foneettisesti haastavaa erotella reaaliaikaisia ja ennalta äänitettyjä ääniä - tai edes kaikkien repliikkien lausujia -, tulisi animaation tekemiseen liikaa valinnanvaikeutta: liian monta epävarmuustekijää ja muuttuvaa suuretta. Nimimerkki alpo holistin humoristisessa videossa seurataan näennäisesti hätäkeskuspuhelua ja sen äänimaailmaa, mutta silminnäkijäkuvauksiin video ei ole sovitettavissa.

Tarkkaa teonkuvausta ei syyttäjältä edes vaadita. Riittää, ettei paikalla voida osoittaa olleen ketään ulkopuolista. Näin ei ole myöskään tapahtunut. On jäänyt vain pieni epäily, jonka kaksi hovioikeuden tuomaria on katsonut riittäväksi.

Edit: Lisätty tekstiä ja yksi kuva.
Perusasioita Ulvilasta I, II, III, IV ja V.
Viranomaiset ja harrastelijat, ottakaa käsittelyyn mikä tahansa Ulvilan hätäkeskuspuhelun wav-tallenteista, laskekaa virettä esim. 90-92% ja alkakaa tutkia mm. 350-700 Hz:n ja 1900-2400 Hz:n taajuusalueita.
Post Reply