Bodomjärven murhien tutkinta 2003 alkaen

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
Post Reply
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Bodomjärven murhien tutkinta 2003 alkaen

Post by will »

Markkulan poseerauskuva läntisessä niemessä on aikaisemmin julkaistu mm. hänen eläkkeellejäämishaastattelussaan Suomen Kuvalehdessä. Kuvatekstin mukaan murhat tapahtuivat taustalla näkyvässä niemessä (ns. Keskiniemi). Molemmat niemet ovat Oittaan kylää. ETP:n mukaan rikospaikka oli Keskiniemen itäpuolella olevassa niemessä, joka taas maarekisterin mukaan kuului Bembölen kylän maihin. Kaikki kolme niemeä olivat Oittaan kartanon hallinnassa, mutta niiden mahdolliset nautinnat ovat todennäköisesti poikenneet toisistaan, ainakin nautintaan oikeutettujen tilojen osalta. Kylänraja ja siten mahdollinen nautinnan raja kulki vanhan uimarannan länsireunalla, Keskiniemen itäpuolella.

Jos veritöiden taustalla olisi ollut reviirin loukkaus, tekijöitä voisi etsiä nautintaan oikeutettujen tilojen asujaimista. Bodomin veritöistä kirjan kirjoittaneen rikostoimittaja Markkulan oikoluvusta on SK:n artikkelissa mennyt läpi tieto, josta johdettuna murhapaikka olisikin ollut Oittaan kylän maalla Bembölen asemesta. Kuvateksti vaikuttaa olevan hänen omansa, ja lipsahdus varmaankin tahaton.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Bodomjärven murhien tutkinta 2003 alkaen

Post by matlockb »

Bodomin todistaja ei uskalla yöpyä mökillään

Keskiviikko 21.10.2015 klo 07.36

Toistuvat mökkimurrot ovat pitäneet Heikki Salosen, 71, pois Espoon-mökiltään.

Image
Naapurit ovat peittäneet Salosten mökin rikotut ikkunat pahvilla. Mökkiin on murtauduttu jo neljä kertaa. (MATTI MATIKAINEN)

- Naapuri sanoo myös, että ei uskalla kohta käydä mökillään, kun ei tiedä, kuka siellä liikkuu, Heikki Salonen harmittelee.

Hän omistaa sisarensa kanssa Högnäsin pientaloalueella mökin, johon on murtauduttu jo neljä kertaa.

- Ei siellä saa nukuttua kun kuuntelee, onko siellä taas kulkijoita, Kuopiossa asuva Heikki Salonen perustelee, ettei ole päättyvänä kesänä tullut mökille lainkaan.

Jalat teltan päällä

Högnäsin asuinalue sijaitsee kannaksella, joka jää Bodomjärven ja Matalajärven väliin. Seutu on Heikki Saloselle tuttuakin tutumpi jo aivan nuoresta. Hän kulki Bodomin rannalla kaverinsa kanssa tutkimassa lintuja helluntaina 5. kesäkuuta vuonna 1960, kun noin 16-vuotiaat pojat näkivät miehen menevän rantaan. Kaverukset huomasivat kaksi mopoa, joista Heikin ystävä kiinnostui, ja olisi halunnut mennä katsomaan niitä läheltä. Heikin mielestä se ei ollut sopivaa, koska kello oli varhainen aamu, ja lähellä olleet telttailijat saattaisivat olla aamupuuhissa. Teltta oli tosin jo kasassa, mutta sen päällä näkyivät jalat, eikä Heikki halunnut häiritä mahdollista nukkujaa.

Myöhemmin poliisi kuuli kaveruksia siitä, mitä he olivat mahdollisesti nähneet liittyen kolme kuolonuhria vaatineeseen Bodomin surmatyöhön.

- Tuli ihan riitaa kaverin kanssa lähtemisestä, mutta olisikohan tullut lisää ruumiita, Heikki Salonen pohtii tilannetta, jos hän olisi sittenkin mennyt ystävänsä kanssa tutkimaan mopoja.

Surmatöiden tekijää ei saatu selville, vaikka juttu avattiin vuosia myöhemmin uudelleen.

Huhuja murtautujista

Heikki Salosella on ollut tapan käydä Laulutiellä sijaitsevalla mökillä, ja myös hänen sisarensa Maija Salonen on yöpynyt siellä silloin tällöin, mutta nyt yöpyminen ei innosta. Mökkiin on murtauduttu jo neljästi rikkomalla ikkunoita. Myös naapureiden mökeissä on käyty toistuvasti. Eräs naapuri näki taannoin kolmen nuoren miehen lähtevän pihastaan, kun hän saapui tontille. Salosten murrot on annettu poliisin tutkittavaksi.

- Viime keskiviikkona illalla naapuri soitti, että oli taas menty mökkiin, Maija Salonen kertoo.

Varkaat ovat vieneet mökeistä mm. särkylääkkeitä ja pientä omaisuutta kuten seinäkellon.

- Yhden niistä kavereista pitää olla pienikokoinen, muuten ei mahdu sisään niin pienestä ikkunaruudusta, Heikki Salonen miettii yhtä murtokertaa, jolloin joku oli mennyt sisään pikkuikkunan kautta.

Erään murron jälkeen Maija Salonen ei saanut mökin ovea auki, koska ovi oli pantu salpaan sisäpuolelta.

- Tarkoituksena ei varastaminen vaan asian harrastaminen, jatkuvaan mökin rikkomiseen kyllästynyt Maija Salonen miettii.

Alueella liikkuu huhuja siitä, keitä toistuvasti mökeissä käyvät kutsumattomat vieraan ovat.

- Kyllä poliisi tietää, mistä ne kaverit ovat, Heikki Salonen uskoo.

SOILA SARONIEMI
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102 ... 5_uu.shtml
Kummitus
Posts: 136
Joined: Tue Jul 23, 2013 6:52 pm

Re: Bodomjärven murhien tutkinta 2003 alkaen

Post by Kummitus »

Vuoden 2012 tai 2013 eräässä Alibin numerossa missä oli juttua Assmannista ja Palosta mainittiin murhaajan profilointi. Minulla ei ole enää tuota kyseistä lehteä, joten en täysin muista kaikkea profiloinnissa mainittua, mutta mieleen jäi seuraavat asiat. Jos joltain sattuu kyseinen Alibi löytymään todennäköisesti joko 2012 tai 2013, missä tuo profiili mainittiin sivumennen tuon Assmann/Palo-jutun yhteydessä.

-kärsii antisosiaalisesta persoonallisyyshäiriöstä
-tappaa tappamisen "ilosta", ei tarvitse välttämättä motiivia
- 20-30-vuotias

Olisi mielenkiintoista tietää, että milloin tekijä on profiloitu ja kenen toimesta? 60-luvulla vai myöhemmin? Onhan Bodom niin tunnettu ja vuosikausia askarruttanut tapaus, että varmasti poliisissa on tekijä profiloitu, mutta ihmeen vähän tästä on ollut tietoa. Eihän tuo kauheasti uutta tapaukseen tuo, mutta tulee tuosta väkisinkin mieleen, että onko Bodomin yhteydessä keskitytty liikaa tekijän motiiviin. EIhän Kyllikki Saaren ja Tulilahdenkaan murhaajille ole mitään kunnollisia motiivia missään esitetty. Olisiko vielä kerran syytä käydä läpi tuohon profiiliin sopivat henkilöt?

Muuten tuosta aiemmin puhutusta "Kivitaskusta" sen verran, että kysäisin Urholta, että onko "Kivitasku" ja "fyysisen vamman mies"/Veijo/transu sama henkilö, niin sain tietää, että he EIVÄT ole sama henkilö, vaan kaksi eri epäiltyä, jotka ovat kummatkin olleet poliisin epäiltyjä aikanaan, mutta jostain syystä jääneet vähälle julkisuudelle. Kummatkin olivat tekojen aikaan nuoria ja elivät vielä jokunen vuosi sitten. "Kivitaskua" käytiin kuulustelemassa pariinkiin otteeseen Porissa vanhainkodissa, jossa asui. EVK-dokkarissahan mainittiin mystisestä vanhankodin miehestä "jota syyllisyys painaa joka päivä ja jonka syyllisyyden poliisi tietää, muttei pysty todistamaan sitä, ei vaikka hän tunnustaisi", joka on siis ollut tämä "kivitasku".

"Kivitaskun" henkilöllisyys on pysynyt kummallisesti salassa, kun edes Urhokaan ei hänen henkilöllisyyttään tiedä. Kuka tuo "kivitasku" voisi olla? Huru-Ukon mainitsema Lippajärven mies, kuvan paidaton poika, joku kartanon työntekijä (oli ammatiltaan työmies), joku Irmelin ex, joku niistä kolmesta kauppaneuvoksen pojasta? Miksi aikanaan epäiltiin niin vahvasti? Oliko alibi?
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Bodomjärven murhien tutkinta 2003 alkaen

Post by -Uta- »

Onkohan tästä Kivitaskusta otettu sitä DNA -näytettä? Jos näyte täsmäisi esim. sen tyynyliinan DNA -han,
niin siinähän jo olisi melkoisen hyvä todiste.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Bodomjärven murhien tutkinta 2003 alkaen

Post by matlockb »

Mielenkiintoinen havainto.. "Kivitasku" on minulle melko uusi epäilty ja vasta nyt kyseisen tuntemattomaksi jääneen henkilön syyllisyys vaikuttaa mahdolliselta ja spekuloinnin arvoiselta.
Hän ilmeisesti sopii tuohon ikähaarukkaan eli ts. on nykyään noin 85-75 vuotias ikämies. Mistä tuo tieto että asui tai asuu vanhainkodissa Porissa?
Kummitus
Posts: 136
Joined: Tue Jul 23, 2013 6:52 pm

Re: Bodomjärven murhien tutkinta 2003 alkaen

Post by Kummitus »

matlockb wrote:Mielenkiintoinen havainto.. "Kivitasku" on minulle melko uusi epäilty ja vasta nyt kyseisen tuntemattomaksi jääneen henkilön syyllisyys vaikuttaa mahdolliselta ja spekuloinnin arvoiselta.
Hän ilmeisesti sopii tuohon ikähaarukkaan eli ts. on nykyään noin 85-75 vuotias ikämies. Mistä tuo tieto että asui tai asuu vanhainkodissa Porissa?
Tuo tieto on silloiselta jutun tutkinnanjohtaja H. Rahikalta.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Bodomjärven murhien tutkinta 2003 alkaen

Post by will »

Kummitus wrote: ...

Muuten tuosta aiemmin puhutusta "Kivitaskusta" sen verran, että kysäisin Urholta, että onko "Kivitasku" ja "fyysisen vamman mies"/Veijo/transu sama henkilö, niin sain tietää, että he EIVÄT ole sama henkilö, vaan kaksi eri epäiltyä, jotka ovat kummatkin olleet poliisin epäiltyjä aikanaan, mutta jostain syystä jääneet vähälle julkisuudelle. Kummatkin olivat tekojen aikaan nuoria ja elivät vielä jokunen vuosi sitten. "Kivitaskua" käytiin kuulustelemassa pariinkiin otteeseen Porissa vanhainkodissa, jossa asui. EVK-dokkarissahan mainittiin mystisestä vanhankodin miehestä "jota syyllisyys painaa joka päivä ja jonka syyllisyyden poliisi tietää, muttei pysty todistamaan sitä, ei vaikka hän tunnustaisi", joka on siis ollut tämä "kivitasku".

"Kivitaskun" henkilöllisyys on pysynyt kummallisesti salassa, kun edes Urhokaan ei hänen henkilöllisyyttään tiedä. Kuka tuo "kivitasku" voisi olla? Huru-Ukon mainitsema Lippajärven mies, kuvan paidaton poika, joku kartanon työntekijä (oli ammatiltaan työmies), joku Irmelin ex, joku niistä kolmesta kauppaneuvoksen pojasta? Miksi aikanaan epäiltiin niin vahvasti? Oliko alibi?
Olisiko voinut asettaa kysymyksen kuulumaan: Onko "Kivitasku"/"Fyysisen vamman mies" ja Veijo/transu sama henkilö? Fyysinen vamma voisi viitata sekä kivitaskuun että teltalta löydetyssä alasuojassa olleeseen spermajälkeen. Transsukupuolisuutta pidettiin tuolloin psyyken alaan kuuluvana ilmiönä eikä ruumiinvammana.

Muistutan myyttisen Huru-Ukon maininneen käsityksenään, että tyynyliinasta tehty suoja olisi kuulunut miehelle, jonka alakerta ei ollut kunnossa. Edelleen hänen mukaansa Lippajärven mies olisi varteenotettava tekijä. Muualla on tullut esille, että Lippajärven kaakkoispuolen tiloilla oli oikeus Bodomin järven vesialueeseen sekä niittypuron suulta itään että Rackaruddenin niemen eteläpuolella. Heikki Salosen väittämä mies Rackaruddenissa olisi vesiomistuksen pohjalta voinut olla Lippajärven mies, joka olisi ollut laillisella asiallaan talolleen kuuluvan vesialueen rannassa.

Tekstikriittisenä huomautuksena Huru-Ukon viesteihin se, että ne olivat moderoimattomalla Waldemarin palstalla, missä nimimerkit eivät olleet rekisteröityneita. Muutaman kerran kirjoittajat reagoivatkin siellä sattuneeseen nimimerkin lainaamiseen. Edellisessä kappaleessa mainittujen viestien kohdalla minulle jäi vaikutelma, etteivät ne olleet trollausta vaan Muuralassa samalla nimimerkillä Huru-Ukko kirjoittaneelta henkilöltä.

Niittypurolta Myllykylän ja Petaksen kautta Lippajärven kaakkoispuolelle johtavaa reittiä ei tiedetä kenenkään kulkeneen sinä helluntaiyönä. Kuitenkin metsäalueen polkuja kohti poistui kaksi tuntematonta henkilöä niemen suunnasta n. klo 23 edellisenä iltana. Sen enempää vahingoittumattomista leiriläisistä kuin pystyssä olevasta teltasta ei tunneta havaintoja tämän jälkeen. Lehdissä on aikoinaan ollut väite, että teltta olisi ollut pystyssä aamun jo valjettua, mutta ETP:ssä siitä ei ole mitään todisteita. Aamuneljän maissa nähtyjen kahden nuoren miehen henkilöllisyys on poliisin arvio. Heitä ei ole varmuudella todettu Gustafssoniksi ja Boismaniksi.

EVK:ssa tämä vanhainkodin mies mainittiin juontajan oletuksena, jonka kohdalle ennustettiin viimeistä tuomiota, koska poliisi ei voi todistaa syyllisyyttä vaikka tunnustaisi. Jutussa on samaa, mitä ETP:ssä kerrottiin Gustafssonin sanoneen asevelvollisuusajallaan. Sanonta saattaa alunperin olla peräisin epäiltyä kuulustelleelta poliisilta.

EVK:ssa on kymmenkunta juontajan väittämää, jotka ETP:n mukaan eivät pidä paikkaansa. Kirvesmies Johanssonin ja rikoskomissario Rahikan haastattelut ovat asiaa ja vanhat valokuvat mainiota todistusaineistoa. EVK kannattaa katsoa uudelleen ETP:n lukemisen jälkeen.

EVK/Bodom Youtubessa:
https://www.youtube.com/watch?v=EUVPGafm2fk
https://www.youtube.com/watch?v=JIaLKVNILCA
https://www.youtube.com/watch?v=1L_BDS1HhbU

Kerron omana käsityksenäni, että Kivitaskulle olisi voitu sanoa kuulustelussa hänen olevan syyllinen, ja ettei sitä (sillä hetkellä) voitaisi todistaa. Gustafssonin lailla hän olisi ollut siellä, mutta todisteet olisivat (silloin) olleet syyllisyyttä vastaan.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Bodomjärven murhien tutkinta 2003 alkaen

Post by matlockb »

Bodomin henkirikokset siirtyivät lähes välittömästi KRP:lle, jossa se on kirjattu nimikkeellä "kolme tappoa ja törkeä pahoinpitely".
Tuolloinhan murhan tunnusmerkistö vaati erityisen raakuuden ja/tai julmuuden lisäksi myös vakaan harkinnan. Muistaako, parhaana tietäjänä esimerkiksi will, milloin ja miksi (murhan tunnusmerkistöön tulleen lainmuutoksen vuoksi?) nuo rikosnimikkeet kovenivat murhiksi ja murhan yritykseksi?
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Bodomjärven murhien tutkinta 2003 alkaen

Post by will »

Nils Gustafsson on ensimmäinen ja ainoa, jota vastaan on nostettu syyte Bodominjärven veriteoista. Tutkinnan valmistuttua häntä syytettiin kolmen toverinsa murhista. Muiden, vuosien varrella tekijöiksi epäiltyjen rikosnimikkeet ovat esillä heidän kuulustelupöytäkirjoissaan. Tieto ei kuitenkaan ole julkisesti käytettävissä, koska se on salassa pidettävää tutkinta-aineistoa.

Nils Gustafssonin ETP:n liitteenä 27 on Rikosoikeuden professori Ari-Matti Nuutilan asiantuntijalausunto syyteoikeuden vanhentumisesta (ss. 342-352) ja liitteenä 28 OTL VT Jussi Matikkalan muistio Bodom-järvellä tapahtuneiden tekojen rikosoikeudellisesta vanhentumisesta ( ss.353-361).

Prof. Nuutilan mukaan arvio rikosnimikkeen vastaavuudesta vanhan ja uuden lainsäädännön välillä on tehtävä kunkin rikostapauksen kohdalla erikseen sen mukaan, mitä siitä on tutkinnassa selvinnyt. Kyseiset rikokset tehtiin vuoden 1889 lain ollessa voimassa ja niitä on soveltuvin osin arvioitava vuosien 1973 ja 1995 lakien mukaan. Vuonna 1960 tehdyistä rikoksista vain murha oli syytekelpoinen vuonna 2004.

VT Matikkalan mukaan syyteoikeuden ensimmäisenä edellytyksenä on, että vuoden 1960 teko täyttää murhan tunnusmerkistön vuonna 2004 voimassa olleen lain mukaan. Murhalla tarkoitetaan törkeää henkirikosta. On tuomittava lievemmän lain mukaan, jos laki on ollut erilainen tekoa tehdessä ja tuomiolle jouduttaessa. Tekoa suhteessa lain tarkoitukseen on katsottava kokonaisuutena, eikä perusteeksi poimittava eri laeista niiden lievimpiä säädöksiä.

ETP:n liitteet: http://hejac.com/arkisto/bodom2

Rikosnimike määriteltiin eri tavalla, mutta teon rangaistavuus ei muuttunut miksikään vuosien 1960 ja 2004 välillä.

Murhan yrityksestä ei tuomita elinkautiseen vaan korkeintaan 12 vuodeksi vankeuteen, syyteoikeuden vanhentuessa 20 vuoden päästä.

Nils Gustafsson vapautettiin murhasyytteistä vuonna 2005 pidetyn oikeudenkäynnin päätteeksi. Hän on itse ollut rikoksen uhri, vaikka mahdollisuus saada oikeutta sen johdosta päättyi jo v. 1980.
User avatar
Arvo Kyyrölä
Posts: 326
Joined: Tue Jun 30, 2015 7:29 pm

Re: Bodomjärven murhien tutkinta 2003 alkaen

Post by Arvo Kyyrölä »

Bodominjärven tapauksessa suurimman ongelman itselleni muodostavat NG:n vammat.

Jos ajattelemme niin,että tekijä on ollut joku ulkopuolinen leiriin hyökännyt ihmispeto,niin Nissen vammat tulisivat selitetyksi sitä kautta.Tosiasia on kuitenkin se,että muita varteenotettavia ehdokkaita ei tämän runsaan 50.vuoden aikana ole ilmennyt.NG on edelleeenkin ainoa,jota on asiassa koskaan epäilty.Puhuteltuja ,kuulusteltuja ja pidätettyjä oli vaikka kuinka paljon.

NG suostui vapaaehtoisesti hypnoosipuhutteluun.Jos hän olisi tiedostanut olevansa tekijä,olisiko antautunut moiseen vaaraan?Toisaalta:Oliko hänellä muuta vaihtoehtoa edes olemassa?NG joka tapauksessa vaipui aidosti syvään tai keskisyvään hypnoottiseen tilaan,eikä hänessä ollut todettavissa teeskentelyn piirteitä.

Jos NG olisi ollut yhtään epävarma syyllisyydestään,ei kuvio olisi onnistunut.Tässä muuten mielenkiintoista pohdittavaa! Ehkä muistinmenetys oli ihan aitoa?

Itse pidän,ja pidin jo 11. vuotta.sitten Nisseä ainoana mahdollisena tekijänä,mutta ajattelin jo silloin,että eiköhän 45.vuotta riitä itse kullekin löysässä hirressä riippumiseen ilman tarpeettoman pejoratiivisia kannanottoja.

Oletko will yhtään samoilla linjoilla?
Post Reply