PPK 1977 - Keltaiset kauluslaatat

Ketjuun tulee kirjasarjassa kerrottuja tapauksia kirjan numeroinnin mukaan järjestettynä, aluksi kullekin jutulle oma ketjunsa. Ne ryhmitellään, jahka aineistoa kertyy.
Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5358
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

PPK 1977 - Keltaiset kauluslaatat

Post by -Uta- »

Pohjolan Poliisi kertoo 1977
Rikostapauksia - Suomi


KELTAISET KAULUSLAATAT

Kenttäharmaa armeijan puku on monien mielestä kuin suojavarustus, ketään ei erota toisistaan, kaikki näyttävät samanlaisilta. Siinä puvussa hukkuu joukkoon... Mutta lukekaapa seuraava juttu. Siinä kerrotaan, miten armeijan harmaasta tuli tärkeä tuntomerkki. Tekijä sattui palvelemaan varuskunnassa, jonka tunnusmerkki oli Suomessa harvinainen: keltaiset kauluslaatat.

Tarina perustuu täydellisesti tosiasioihin. Helsingissä tehtiin 15.8. 1976 kello 02.00 Hietalahdenrannassa ns. Sillilaiturilla taksiryöstö, jossa ryöstäjä ei käyttänyt hallussaan ollutta Parabellum-pistoolia muuhun kuin uhkaamiseen. Tekijän nimi artikkelissa on keksitty.

Sotamies Juhani
Juhani Saikkala oli aivan tavallinen suomalaisnuorukainen, reipas ja elämäniloinen, hieman lapsellinenkin, mutta kiltti. nuorukaisia on tietysti kosolti maailmassa. Hän oli elänyt 17 vuotta elämästään joutumatta ristiriitaan rikoslain kanssa. Toki hän tiesi sellaisen lain olemassaolosta, mutta sehän oli tarkoitettu vain pahantekijöille, jollainen hän ei ollut. Maaseudun kasvattina hän ei kokenut poliisiakaan oikeastaan minään, suhtautuipa vain suomalaiskansalliseen tapaan ynseästi kaikenlaisiin rajoittajiin. Juhani oli siis kasvanut maalla, mutta eihän se enää merkitse samaa kuin ennen. Kaupunkiin, pitemmällekin, pääsi bussilla, ja tuiki tärkeäksi ihmisille muodostunut televisiokin syyti ohjelmiaan yhtä hyvin maalais- kuin kaupunkilaiskoteihinkin. Jännitystä, väkivaltaa... Kaikkea, mitä nykyisin ihminen luulee tarvitsevansa. Luonteeltaan Juhani oli tullut osittain kovalta vaikuttavaan, voimakkaan määrätietoiseen äitiinsä, osittain pehmeään isäänsä. Pojan elämä kulki kaikin puolin normaalisti ilman suurempia sortumisia paheisiin, ellei nyt oteta huomioon pientä juopottelua silloin tällöin tai aavistuksen verran liian suurta mielenkiintoa rahapeliautomaatteihin. Juhani suorastaan rakasti Linnanmäen, Helsingin kuuluisan huvipuiston, automaatteja. Hänellä oli tapana käydä niitä pelailemassa viettäessään vapaa-aikojaan sukulaistensa luona Helsingissä.

"Siviilikarkurina", niinhän armeijassa sanotaan, Juhani oli 1976 kevättalvella lähtenyt suorittamaan asevelvollisuuttaan. Hänen piti yletä sotilasuralla, koskapa esimiehet pitivät häntä erinomaisena sotilaana. Hän oli hyvä ampuja, eikä hänellä ollut vaikeuksia suhteissaan tovereihinsa. Hänestä tuli aikanaan keltalaattainen ratsujääkäri, jonka nähtiin liikkuvan lomillaan Helsingin ja palveluspaikkansa Lahden välillä. Kaikki näytti siis olevan kunnossa. Ja kuitenkin Juhanista tuli ryöstäjä.

Lauantaina, elokuun 14 päivänä 1976 Juhani oli päässyt yli kolmen vuorokauden kuntoisuuslomalle. Hän päätti jälleen lähteä Helsinkiin. Hänellä ei ollut paljon rahaa, ehkä noin 200 markkaa, mutta hän arveli summan riittävän. Sitäpaitsi hän uskoi pystyvänsä kartuttamaan varojaan Linnamäellä, pelihalleissa. - Kohtalo oli kuitenkin määrännyt toisin.

Ryöstöilmoitus
Yövuoro 14-15.8.1976 oli Helsingin rikospoliisissa kulunut jo yli puolenyön ilman, että vuoron ryöstötutkijaa olisi häiritty normaalia enempää. Tunnelma miehistöhuoneessa oli kääntynyt väsyneen raukeaksi. Juuri silloin päivystäjä kutsui ärsyttävän kiireisesti ryöstötutkijaa. Aina iloinen, naureskeleva, nuori rikostutkija, poliisimies parhaimillaan ei paljoa hätkähtänyt kuunnellessaan vieläkin vapisevan, 38-vuotiaan, taksia tilapäisesti ajavan työnjohtajan kertomusta joutumisestaan Suomen oloissa harvinaislaatuisen aseellisen taksiryöstön kohteeksi.

Mies kertoi hätäisesti, kuinka hän työvuoronsa jo ollessa päättymäisillään oli ottanut kello 01.50 aikaan Sörnäisten rantatien ja Vilhonvuorenkadun risteyksestä kyytiinsä alle 20-vuotiaan, kaitakasvoisen, ruskeatukkaisen varusmiehen, jonka sotilaspuvun kauluslaatat olivat mahdollisesti olleet keltaiset. Sotilas oli pyytänyt ajamaan Hietalahden kaupunginosaan, lähelle erästä panimoa, missä hän oli määrännyt ajamaan ns. Sillilaiturin läheisyyteen. Maksun yhteydessä sotilas oli vetänyt esiin pitkäpiippuisen, suurikokoisen, mahdollisesti oikean aseen ja pakottanut sillä uhaten taksinkuljettajan antamaan lompakkonsa ja rahansa. Tällä oli pelästyksestään huolimatta ollut kuitenkin rohkeutta pyytää papereitaan takaisin, mihin varismies, ihme kyllä, oli suostunut. Ryöstäjänsä paettua taksimies oli heti ottanut yhteyden taksien Ula-keskukseen hälyttääkseen ammattiveljensä. Tutkijastakin tuntui tämä toimenpide oikeaan osuneelta hänen rientäessään kertomaan "vuoron jutusta" sillä kertaa päivystämässä olleelle, ripeäotteiselle varkaustoimiston komisariolle.

Etsijät varuillaan Etsintäkuulutukset tekijän tuntomerkein sinkoilivat oikeisiin paikkoihin. Poliisikoneisto virittyi. Oli tapahtunut ryöstö, joka poikkesi tavanomaisista juopuneisiin kohdistuvista "puhdistuksista". Kerrankin oli "kunnon kansalainen" ilman omaa syytään joutunut teon kohteeksi. Juuri tällaisia tapauksia varten poliisi tunsi itsensä tarpeelliseksi, kaikki voimat oli keskitettävä. Sinä yönä kaupungin kaikki asiasta tietoiset taksimiehet olivat varuillaan etsien kuumeisesti tekijää taikka merkkejä hänestä. Taksimiehethän lienevät poliisin ohella ammattikunnalleen solidaarisin ryhmä silloin, kun jotakin sen jäsenistä rikoksella loukataan. Hekin olivat valmiina minä hetkenä hyvänsä piirittämään ja ottamaan kiinni epäilyksen alaisen. Sinä yönä myös kaikki vuorossa olevat poliisit ravistautuivat irti arkiturtumuksestaan teroittaen huomiokykynsä äärimilleen. Rikospoliisissa vallitsi kiire, sen ammattikunniaa loukattaisiin, ellei juttua pystyttäisi selvittämään pian. Tekniikkamiehet suorittivat myös omia tutkimuksiaan taksimiehen auton suhteen. Tulokset olivat kuitenkin ponnisteluista huolimatta laihoja. Järjestyspoliisi "unohti" omat kiireensä tullen mukaan selvitystyöhön. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen. Olisi luullut kohtalonkin tulevan suopeaksi näin suuren innokkuuden ja yksimielisyyden nähdessään. Mutta ei! Se oli kuin nainen, oikullisesti se käänsi hymynsä poispäin. Lukuisat olivat ne yön aikana suoritetut tarkastukset, jotka etupäässä kohdistettiin varusmiehiin ja heidän liikkumisiinsa. Mutta vastaiskulle otolliset hetket hetket olivat jäämässä yhä kauemmas taakse.
Juhani Saikkala sai etumatkaa.

Linnanmäki Juhani oli iloisena lomastaan ja komppanianpäällikön kiitokset korvissaan sonnustautunut matkaan. Hän olisi kaiketi ollut poikkeus säännöstä, ellei hän olisi yhdistänyt alkoholia ja lomaa toisiinsa. Junan tuotua hänet kymmenien muiden kanssa Helsinkiin hän oli mennyt isoisänsä, liikkeenharjoittajan, kahteen liikkeeseen, joiden henkilökunnan hän tunsi. Saunottuaan heidän kanssaan hän suori illaksi Linnanmäen huvipuistoon, joka oli hänelle täyttymyksen päämaali. Hän viipyi siellä aina sulkemisaikaan asti roikkuen peliautomaattien kimpussa niin innokkaasti ja uskoen vielä voittavansa, vaikka hävisikin jatkuvasti, että sulkemisaikaan järjestysmiesten täytyi komentaa hänet poistumaan paikalta.

Tämän jälkeen Juhani oli palannut isoisänsä Aleksis Kiven kadulla sijaitsevaan asuntoon, mistä isoisä perheineen oli poissa. Siellä hän lievässä humalatilassa oli arvioinut tilannettaan. Rahaa oli kulunut liikaa, se oli totuus! Siksi sitä piti hankkia jostakin lisää, se oli totuus! Isoisältä ei voisi lainata, sekin oli totuus! Silloin Juhani muisti, että isoisällä oli Parabellum ja panoksia. Ehkäpä niistä olisi apua! Juhani kaivoi jostakin esiin avainnipun ja alkoi sovitella avaimia piirongin laatikkoon. Kolmas avain sopi, ja kohta hänellä oli kädessään järeä 9-millinen. Ase kädessä oli jo helppoa tehdä päätös sen käyttämisestä, askel oikeudenvastaiseen suuntaan oli otettu. Ei hän kyllä kuvitellutkaan käyttävänsä sitä muuhun, kuin tehostamaan "rahansaantipyyntöjään", joita hän aikoi esittää sopiville "uhreille". Juhani täytti sekä varsinaisen että varalippaan. Toisessa niistä ei ollut panoksia entuudestaan, toisessa oli kaksi. Kiihtymykseltään hän ei huomannut edes katsoa, oliko ase varmistettu, vaikka hänen olisi sotilaana luullut kiinnittävän siihen ensimmäiseksi huomiota.

Kovanaama Mielessään viimeistelemätön suunnitelma tulevasta toiminnastaan Juhani työntyi pääkaupungin yöhön. Hän meni aluksi ns. Kurviin, eli Helsinginkadun ja Hämeentien risteykseen. Paikan tuntevat kaikki paljasjalkaiset ja useat muutkin helsinkiläiset yhtenä paheellisen Helsingin häiriöpisteistä öiseen aikaan.

Juhani ohitti Hämeentie 31:n edustalla olevan nakkikioskin, jolla näkyi muutamia yöllisiä "hiukopalan" ostajia. Lähellä Vilhonvuorenkadun kulmausta hän melkein törmäsi melkoisen vahvassa humalassa olevaan mieheen. Tämän humalatila oli sitä luokkaa, että hän halusi olla kaikkien ystävä, kaikki oli hänestä ymmärrettävää. Tämä 30-vuotias koneasentaja oli myös tyypillinen suomalainen. Ehkä suomalaiset ovat sotilaskansaa, ehkä ei, mutta jokatapauksessa valtaosa suomalaisista miehistä tuntee sympatiaa asevelvollisia kohtaan. Asepuku tekee näistä luotettavia. Niinpä koneasentajakin suostui heti tarjoamaan katon muka yösijaa etsimässä olevan, sopivasti juttelevan Juhanin pään päälle. Juhani puolestaan oli tekemällä päätöksen ryöstää koneasentaja jo käytännössä astunut rikoksen polukkoon.

Kuin lapsi, joka toimii ensin ja ajattelee vasta sitten seurauksia, Juhanikin tunsi melkein raakaa iloa päätöksestään. Uskottavuutta tapaillen, holhoavan avuliaana hän saattoi koneasentajaa. Kuin näkymättömän käden vetäisemänä he upposivat Vilhonvuorenkadun talon no 5 porttikäytävään, josta pääsi koneasentajan asunnon portaikkoon.

Kaiken näyttäessä otollisen hiljaiselta Juhani vetäisi esiin tähän saakka puseronsa sisällä piilottelemansa Parabellumin. Yhä suurempaa mielihyvää hän tunsi nähdessään, mikä vaikutus aseella oli. Äsken vielä miehekkyyttä ja sisäistä ryhtiä tapailleesta koneasentajasta tuli hetkessä pelästynyt uikuttaja, joka pelkäsi pahoin henkensä puolesta. Hänen tarkastamisensa oli äärettömän yksinkertaista ja Juhani tunsi hallitsevansa tilanteen kylmäverisyydellään ja rauhallisuudellaan. Vastaanpanematta koneasentaja antoi hänen järjestelmällisesti tutkia taskunsa. Juhani ei edes tuntenut tarvetta suurempaan kiireeseen. Näinkö yksinkertaisen helppoa kaikki oli?
Mutta koneasentajalla ei ollutkaan mitään otettavaa.
Tuntien jopa henkistä ylivoimaa Juhani käänsi miehelle selkänsä aivankuin leijonankesyttäjä sirkuksessa kääntää selkänsä leijonilleen tehdäkseen vaikutuksen yleisöön.
"Keikan" epäonnistumisesta huolimatta Juhani ei tuntenut masennusta, hän päinvastoin rohkaistui siitä päättäen vakaasti yrittää uudelleen. Hän palasi kadulle. Keltaiset kauluslaattansa sekä sen, että hän oli varusmies, hän oli unohtanut kuvitellessaan olevansa kovanaama.

Tämän jälkeen Juhani todella söhäisi muurahaispesään. Mutta senhän te jo tiedättekin. Siitä, millä tavalla hän tekonsa suoritti, on olemassa kaksi versiota. Hänen omansa ja taksimiehen. Ne eivät juuri lainkaan poikkea toisistaan, joten niiden toistaminen on turhaa. Totuus on, että Juhani ei olisi uskaltanut käyttää asettaan tapahtunutta enempää. Siinä olikin hänen eronsa kovanaamaan. Hänestä tuli kuitenkin taksiryöstäjä ja aivan tyylipuhdas. Laiha saalis mukanaan hänen onnistui välttää kiinnijotumistaan tekonsa jälkeen, jonkin aikaa. Häntä ei loppujen lopuksi harmittanut edes se, että oli antanut taksimiehelle takaisin osan saamastaan omaisuudesta. Aluksi Juhani kuvitteli tehneensä täydellisen rikoksen. Mutta sitten häntä alkoi kaduttaa. Häntä kalvoi epämiellyttävä ajatus siitä, että hän oli tehnyt pahoja virheitä.

Lukiessaan seuraavana aamuna lehdestä asiaa koskevan poliisitiedotuksen hän noitui itsekseen sitä, että hän oli unohtanut asepukunsa. Eikä hän enää uskaltanut panna asetakkiaan ylleen käväistessään vielä sunnuntaina Linnanmäellä pelaamassa ryöstörahoilla. Loman päättyessä 17.8.1976 hän palasi apeana joukko-osastoonsa.

Tärkeitä tietoja Koska lähitunteina suoritetut poliisioperaatiot eivät olleet johtaneet tulokseen, rikospoliisin ryöstöjaoksessa todettiin oltavan kantoisen polun alkupäässä. Yleisöltä tulleet vihjeet - niitä sentään onneksi aina tulee mieltäkuohuttavimpien rikosten tapahduttua - koordinoitiin. Kaikkien tuona aikanapoliisin käsiin joutuneiden, lomalla olleiden varusmiestenliikumiset pyrittiin seulomaan. Turhaan! Lopulta ei enää uskottu keltaisiin kauluslaattoihinkaan. Lehtiuutisten johdosta myös Helsingin lähinaapurien poliisit kiinnostuivat tapauksesta. Tutkijoista tuntuikin miellyttävältä saada apua myös muualta, kuin oman laitoksen piiristä. Mm. noin 40 kilometrin päässä Helsingistä sijaitsevalta Nurmijärven poliisiasemalta saatiin tieto siellä pidätetystä epäilyttävästä varusmiehestä, jolla oli hallussaan useiden eri aselajien kauluslaattoja. Oli jalkaväen vihreitä, tykistön punaisia ja vaikka mitä. Onneksi ei laivastoa tarvinnut sotkea kuvioihin. Mies haettiin kiireesti Helsinkiin, mutta tutkijoiden elättämät toiveet kariutuivat taksimiehen yksikantaiseen toteamukseen: Ei ole tämä mies. Kaksi seuraavaa päivää haparoitiin pimeässä, mutta näiden päivien aikana kerätyistä tiedoista alkoi kuitenkin muodostua jonkinlainen yhtenäisempi tapahtumaketju. Johdonmukainen, mutta todistamaton.

Mielenkiintoinen ritsitieto siitä, että 15.8.1976 kello 01.50 oli radiopoliisin päivystykseen soittanut humalainen mies, joka oli kertonut joutuneensa hetki sitten aseellisen ryöstöyrityksen kohteeksi, oli omiaan vahvistamaan käsitystä siitä, että kyseessä oli sama tekijä. Mies, joka oli ilmoittanut asuvansa lähellä sitä paikkaa, mistä taksikyyti oli otettu, nimittäin Vilhonvuorenkatu 5:ssä, kertoi ryöstäjän olleen alle 20-vuotiaan varusmiehen, jonka asetakissa oli keltaiset, punareunaiset kauluslaatat. Sotilaalla oli melkoisella varmuudella ollut Parabellum, väitti mies. Rikospoliisin partio oli heti käynyt jututtamassa miestä. Ehkä tämä oli rohkaissut itseään alkoholilla kokemansa järkytyksen vuoksi, mutta jokatapauksessa hän ei enää ollut suostunut keskustelemaan koko asiasta. Siitä ei saisi nostaa mitään juttua, hän ei puhuisi mitään. Edellä kuvattu mielenkiintoinen episodi hukkui materiaalin joukkoon tutkimusten alkuvaiheessa. Huonoksi onneksi miestä ei enää lähipäivinä tavattu toista puhuttelua varten.

Mutta hyvä näinkin. Oli saatu kaksi tärkeää tietoa. Nimittäin, että ase oli ollut oikea ja että vain Lahdessa oli kelta-punalaattaisia ratsujääkäreitä. Tutkijat olivat löytäneet johtolangan, jota seurata. Olihan toki ensi töiksi kysymykseen tulevista varuskunnista pyydetty tietoja lomailijoista, mutta tiedot eivät vielä olleet käytössä aikaa vievän keräämisen vuoksi. Sitä paitsi "puntiksella", eli omalla lomalla olevat eivät olisi näinkään paljastuneet. Lisäksi saatiin vielä kaksi tietoa keltalaattaisen varusmiehen liikkumisesta kyseisenä yönä. Toinen Hämeentien ja Vilhonvuorenkadun risteyksen nakkikioskilta ja toinen Linnanmäeltä, mistä saatu tieto kertoi, että sieltä oli sulkemisaikaan väkisin poistettu keltalaattainen varusmies.

Epäröintiä Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta ryöstöjaoksen päällikkökomisario epäröi lähettää miehiä ja asianomistajaa Lahteen epäillen tunnistusmatkan onnistumista. Hän epäili, ettei puolustuslaitoksen henkilökunnan vaivaamista voitaisi riittävästi perustella. Kyseessähän ei sentään ollut henkirikos. Mutta kokeneemman poliisimiehen arvovallalla hänen esimiehensä vakuutti sen kannattavan ja että armeija mielihyvin antaisi virka-apuaan. Näin esimies oli ratkaisevasti vaikuttanut asian selvittelyssä. Tietenkin asiasta neuvoteltiin Puolustuslaitoksen oman tutkintatoimiston kanssa, mistä vakuutettiin annettavan kaikkea mahdollista apua. Vastapalvelukseksi toivottiin ilmoitusta, mikäli juttuun liittyisi Puolustuslaitokselle kuuluvia aseita. Elokuun 18 päivänä poliisi oli suorittanut valmistelut loppuun. Operaatio Lahti saattoi alkaa. Ryöstöjaoksen päällikkö määräsi matkalle aleisensa komisarion sekä jutun tutkijan.

Tutkimukset armeijassa Jo kansalaissodan päiviltä ikävää kuuluisuutta saaneet punatiiliset kasarmirakennukset odottivat askeettisen näköisinä tutkijoita, jotka ajoivat kasarmialueelle tänne Helsingistä kertyvän 102 kilometrin matkan ajettuaan. Vastaanotto oli kuitenkin sotilaallisuudessaan ystävällinen. Varuskunnassa ei aina joka mies ole paikalla ja tämän seikan oli ryöstöjaoksen päällikkö arvellut vesittävän mahdollisuuksia. Mutta mikäli tutkijat jakoivat tämän skeptisen asenteen hänen kanssaan, ei siitä ainakaan näkynyt merkkiäkään heidän käydessään toimeen. Heitä sykähdyttivät aristokraattisen yliluutnantin paikalleen sattuvat sanailut tämän vetäessä sotilaita esiin joukkue joukkueelta. Suomalaiselle sotilaallehan pitää selvittää, mistä on kysymys (sotiemme opetus!), jolloin hän helposti alistuu kulloiseenkin olosuhteeseen. Yliluutnantti selvittikin selkeästi, mitä outo siviilikolmikko tahtoi. Oli myös kyseessä joukko-osastoon kohdistuneen häpeän poistaminen.

Kuin kenraalit tarkastuksella tutkijat etenivät rivi riviltä miesten joukossa. Asianomistaja tutki aina vain uusia kasvoja. Sotilaalisen vihaisesti heitä vastaan tuijottivat sadat silmäparit. Jokaiselle poliisimiehelle on tuttua, kuinka esimerkiksi valokuvien liikakatselu väsyttää. Kaikki alkavat näyttää tekijöiltä taikka sitten ei kukaan. Taksimies joutui nyt elävien kasvojen edessä kokemaan saman ilmiön. Hän ei osannut tunnistaa tekijää hänelle näytettyjen joukosta. Oikeastaan hän oli masentavan epävarma. Lopulta hän kuitenkin osoitti kahta varusmiestä, jotka saattoivat tulla kysymykseen. Varma hän ei ollut.

Tutkijat olivat herpaantumatta vaanineet tunnistettavien käyttäytymistä. Nuorempi heistä oli panevinaan merkille toisen epävarmasti tunnistetuista vaikuttaneen hieman pälyilevältä, ikäänkuin hermostuneelta. Alkoi tutkijoiden työn toinen osa. Kumpikin tekijäkandidaateista joutui erilleen tarkkaan kuulusteluun. Tutkijat vakuuttuivat kuitenkin pian toisen täydellisestä syyttömyydestä. Jäljellä oli siis vain yksi, Juhani Saikkala. Oliko hän tekijä?

Polttaa, polttaa... Juhani oli yhä hermostuneempana seurannut tunnistajien lähenemistä. Hän oli kyllä hyvähermoinen, mutta hyvistä hermoista ei tuntunut olevan apua, kun hän tunsi taksimiehen. Hänen ponnistelunsa välttää katsomasta muualle kuin taksimieheen eivät täysin onnistuneet. Kunpa tämä ei tuntisi häntä! Missään tapauksessa Juhani ei tunnustaisi mitään. Niin hän oli päättänyt.

Erilleen otettuna Juhani tunsi epävarmuutensa kasvavan. Tutkijat kyselivät onneksi kaikenlaista vaaratonta, joten Juhanin oli helppo kertoa totuudenmukaisesti käynnistään Linnanmäellä ja siitä, että hänet oli poistettu sieltä. Hän ei katsonut olevan syytä kieltää käyntiään Helsingissä. Taksiryöstöstä hän ei tietenkään tiennyt enempää, kuin mitä oli lehdistä lukenut. Kuinka Juhani olisikaan voinut aavistaa, että juuri hänen kertomuksensa sai nuoremman rikostutkijan riemastumaan. Juhani oli tietämättään vahvistanut tutkijan epäluuloja. Moneen kertaan Juhani sai vastata samoihin kysymyksiin. Välillä tutkijat neuvottelivat keskenään. Kun tutkijat sitten ilmoittivat aikomuksestaan siirtää jatkotutkimukset Helsinkiin, mikä tietenkin tarkoitti Juhanin mukaantuloa, hätä tulvahti hänen mieleensä. Vielä hän kuitenkin uskoi pystyvänsä pitämään pintansa.

"Sorry nyt vaan..."
Synkkä oli se äänettömyys, joka ajoittain masensi Juhanin mieltä auton kiitäessä kohti Helsinkiä. Hänen mielensä myllersi sekasortoisena. Taakse jäi turvalliselta tuntunut kasarmi. Seurassa olivat oudot miehet. Jossakin matkan puolenvälin paikkeilla hänen 17-vuotias mielensä luhistui ja hän sanoi hiljaa taksimiehelle: "Sorry nyt vaan, että tein sulle sellaista." Nuori ryöstäjä oli näin osittain antautunut. Ehkä häntä vähäistä myöhemmin harmitti, sillä hän päätti kiistää omanneensa oikean aseen. Sitä ne eivät saisi tietää!

Helsingin rikospoliisin kaikkea kodikkuutta vailla olevissa kuulusteluhuoneissa Juhani sitten kertoi mukavan tuntuiselle nuoremmalle tutkijalle tekonsa kaikki vaiheet. Hän ei kuitenkaan halunnut antautua ehdoitta, vaan viivytystaistelua käyden. Asetta hänellä ei ollut ollut, olipahan lapsilta ostettu lelu. Mutta kun tutkijat selittivät saaneensa selville, että hänen isoisällään oli Parabellum, ja kun Juhani näki sen tuoduksi rikospoliisiin, hän tunnusti täydellisesti tekonsa. Viimeiseen saakka hän kiisti tarkoituksenaan olleen aampua edes äärimmäisessä tapauksessa. Ase oli kaiken aikaa ollut varmistettuna. Hänen sotilaskaapistaan oli kuitenkin löytynyt yksi Parabellumin patruuna. Tämän vuoksi ryöstöjaoksen päällikkö epäili yhden panoksen sittenkin olleen piipussa, josta se oli lippaita ja latausta purettaessa joutunut muista erilleen. Isoisä oli lisäksi vakuuttamassa, että hän oli jättänyt aseen varmistamattomana lipaston laatikkoon lippaassaan kolme patruunaa. Tunnustuksessaan Juhani oli kertonut patruunoita olleen vain kaksi. Juttua voitiin kuitenkin nyt pitää onnellisesti selvitettynä.

Vangita vai ei? Harkitessaan, mitä Juhanille pitäisi tehdä, ryöstöjaoksen päällikkö joutui puntaroimaan asiaa tarkasti. Suomessahan on vielä poliisipäällystöön kuuluvalla oikeus vangita esitutkinnassa syylliseksi epäilty. Toisaalta vaakakupissa oli käsitys siitä, että kyseessä ei ollut paatunut rikollinen, vaan erehtynyt nuori, 17-vuotias henkilö, joka sitäpaitsi oli jo tunnustanut tekonsa. Toisaalta taas vaakakupissa oli kaksi vaarallista tekoa, joista Suomen laki oikeuttaa, jopa velvoittaakin vangitsemaan. Puhutaankin ns. puolipakollisesta vangitsemisesta. Pohtiessaan mahdollisuuksia komisario päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon, että Juhanille ei jäisi mitään harhakäsityksiä tekojensa vakavuudesta ja että asia saataisiin nopeasti oikeuden ratkaistavaksi. Inhimillisesti tuntui myös Juhanin erottaminen varusmiestovereistaan häntä säästävältä, sillä toveripiirissä hänen asemansa saattoi olettaa muodostuvan kestämättömäksi.

Ikuinen arpi? Helsingin raastuvanoikeuden yksi nuoriso-osastoista, 10/2, sai asian ratkaistavakseen. Se asettui sille kannalle, että Juhani oli syyllistynyt törkeän ryöstön yritykseen, törkeään ryöstön tapaiseen kiristykseen sekä ampuma-aseen ja -tarpeiden luvattomaan hallussapitoon. Yhdistetty tuomio näistä teoista oli äänestyksen jälkeen yksi vuosi ja 10 kuukautta vankeutta. Poliisi, samoinkuin sitten oikeuskaan, ei ottanut kantaa siihen, että oikeastaan Juhani oli anastanut aseen isoisältään, jonka ei voitu katsoa säilyttäneen asettaan huolimattomasti. Tätä kirjoittaessa ei ole tiedossa - juttuhan on aivan tuore - mikä ylempien oikeusasteiden kanta juttuun on. Totuudeksi jää vain se, että jutulla on nyt enää merkitystä oikeastaan vain Juhanille, joka ajattelemattomuudellaan saattoi aiheuttaa itselleen koskaan häviämättömän arven.

***
User avatar
-Uta-
Posts: 5358
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: PPK 1977 - Keltaiset kauluslaatat

Post by -Uta- »

Hennalan varuskunta, Lahti :
Image

Hämeen ratsujääkärit :
Image

Sörnäisten Kurvi :
Image

Sörnäisten Rantatie :
Image

Sillilaituri :
Image
https://palvelukartta.hel.fi/fi/unit/45992
Post Reply