PPK 1977 - Diplomaatin vaimon kuolema 1974

Ketjuun tulee kirjasarjassa kerrottuja tapauksia kirjan numeroinnin mukaan järjestettynä, aluksi kullekin jutulle oma ketjunsa. Ne ryhmitellään, jahka aineistoa kertyy.
Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

PPK 1977 - Diplomaatin vaimon kuolema 1974

Post by -Uta- »

Pohjolan Poliisi kertoo 1977
Rikostapauksia - Norja

Diplomaatin vaimon kuolema
Nuori diplomaatin vaimo tavataan surmattuna Oslon ulkopuolella Dagalivägenillä. Rikoksesta tehdään ilmoitus rikospoliisille huhtikuun 24 päivänä 1974 kello 12.00. Naisen oma aviomies, nuori espanjalainen diplomaatti, oli löytänyt ruumiin. Epäilykset kohdistuivat aluksi aviomieheen.

Näin alkoi rikosjuttu, josta sitten sodan on puhuttu kaikkein eniten. Aluksi juttu näytti tavalliselta perhetragedialta. Mutta se kehittyi pian täydeksi arvoitukseksi, joka oli täynnä intohimoa, mihinkään johtamattomia jälkiä ja selkkauksia.

Lapsi
Espanjalaisen diplomaatin Enrique Iranzon lähtiessä autollaan aamulla klo 9 aikoihin työhön Oslon keskustassa olevaan Espanjan lähetystöön jäivät hänen vaimonsa Anni ja puolisoiden pikku tytär Marie Louise kotiin Dagalivägenille.
Anni-rouva, joka oli syntynyt Tanskassa, oli raskaana kolmannella kuukaudella. Hän ei tuntenut itseään oikein terveeksi ja pysytteli suurimman osan aikaansa sisällä siitä huolimatta, että kevät oli jo puhjennut täyteen kukkaansa kauniilla Holmenkollenilla. Tytär Marie Louise leikki pihalla koiransa kanssa ja 10 aikaan hän meni naapuriin, missä pieni tyttärenpoika oli vieraisilla.
Kello 11 aikaan Marie Louise palasi kotiin päästääkseen koiransa sisälle. Hänen piti naapurien kanssa mennä pienelle retkelle metsään. Lapsi palasi takaisin kertomaan, että kukaan ei avannut hänelle kotona ovea. Naapurin rouva lähti hänen kanssaan. Hän soitti pari kertaa ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Tämän jälkeen hän kiersi talon taakse terassille nähdäkseen, oliko lapsen äiti puutarhassa ottamassa aurinkoa. Anni Pedersen Iranzo ei ollut sielläkään. Mutta olohuoneen ikkuna oli auki. Naapurin rouva huusi sisälle ikkunasta, mutta Marie Louisen äiti ei vastannut
Äkkiä kuului pari terävää kirkaisua talosta. Naapurin rouva luuli Iranzon pariskunnan riitelevän. Hän pelkäsi jonkun luulevan, että hän seisoi kuuntelemassa perheen välien selvittelyä ja siksi hän palasi nopeasti kotiinsa.

Vihainen täti
Pian hänen jälkeensä tuli Marie Louise. Lapsi oli peloissaan. Hän juoksi naapurin rouvan miehen luo sanoen: Mamman naama on punainen. Tahdon olla täällä. Hänen luonaan on vihainen täti.
Tyttö oli mennyt taloon kellarinovesta päästääkseen koiransa sisälle. Talossa hän oli nähnyt ja kokenut jotain, joka oli saanut hänet hyvin pelokkaaksi.
Nuoren diplomaattipariskunnan ystävällisillä naapureilla oli kiirettä tuona aamupäivänä. Heidän piti mennä Sandvikaan, missä heidän tyttärensä (tunnetun taiteilijattaren) piti avata erillisnäyttely. Heillä oli tuskin mahdollisuuksia ottaa mukaansa pelästynyttä lasta. Ja kun heidän täytyi matkustaa yrittivät he uudelleen soittaa Iranzon talon ovikelloa, jotta rouva tulisi ottamaan tyttärensä huostaansa.

Aviopuoliso hälytetään
Mutta kukaan ei nytkään tullut avaamaan. He alkoivat epäillä jotain pahaa. He soittivat Espanjan lähetystöön ja Enrique Iranzo sai seuraavan sanoman: Teidän asunnossanne täytyy jonkin olla hullusti. Kukaan ei tule avaamaan ovea. Teidän tulee tulla kotiin katsomaan. Otamme Marie Louisen Sandvikaan mukaamme.
Enrique Iranzo oli levoton avatessaan asuntonsa ovea. - Anni, huusi hän olohuoneeseen. Anni, miten laitasi on?
Mutta vaimo ei vastannut. Diplomaatin tullessa huoneeseen hän ymmärsi. Anni makasi hengettömänä lattialla. Hän oli veressä kauttaaltaan. Puolet hänen päästään oli isketty sisään. Hänen kaulassaan oli kireälle kierretty nyöri, johon pistettyä kuulakärkikynää oli käytetty vipuna. Hänen jumpperinsa oli vedetty ylös niin, että rinnat olivat paljaina ja alusvaatteet oli vedetty alas lantioiden alapuolelle. Näytti siltä, kuin diplomaatin vaimo olisi joutunut siveellisyysrikoksen uhriksi ja murhattu.
Rikospaikka näytti siltä, että tekijä ja uhri olivat olleet käsikähmässä. Monet huonekalut olivat nurin, yksi pieni pöytä oli mennyt kokonaan rikki ja puhelin oli lattialla.

Ilmoitus poliisille
Enrique Iranzo tarttui puhelimeen kutsuakseen apua. Mutta puhelin ei toiminut. Hän juoksi ulos ja edelleen Kanadan ilmailuattachean asunnolle, mistä hän hälytti poliisit.
Hälytys otettin vastaan järjestyspoliisin yhteyskeskuksessa. Poliisin koirapartio lähetettiin viipymättä
ensimmäisenä yksikkönä paikalle siltä varalta, että tekijä olisi edellenkin alueella. Samanaikaisesti paikalle lähetettiin ambulanssi Ullevålin sairaalasta. Vähän tämän jälkeen sai rikospoliisikin tiedon tapahtuneesta ja sekä päivystyksestä että ensimmäisen piirin murharyhmästä lähdettiin välittömästi Dagalivägenille. Rikospoliisikeskuksen rikostutkijat saivat myös hälytyksen ja he lähtivät samoin paikalle mukanaan sormenjälkiasiantuntija auttamaan oslolaisia virkaveljiä.
Rikospaikkaan ei koskettu, ennenkuin oikeuslääkäri oli tutkinut kuolleen. Lääkäri totesi jo paikalla, että kuolema oli aiheutunut vakavista vammoista päässä ja että vammat oli aiheutettu jollakin tylpällä esineellä. Kuristaminen puuvillanyörillä oli tapahtunut kuoleman jälkeen. Kun rikospaikkatutkijat olivat kuvanneet ruumiin ja sen löytöpaikan se siirrettiin Oikeuslääketieteen laitokseen avausta varten.
Tämän jälkeen rikos- ja rikospaikkatutkijat voivat aloittaa työnsä todella. Teknikot kävivät suurennuslasin kanssa lävitse koko talon tutkijain levittäytyessä naapurustoon etsimään mahdollisia todistajia.

Puoliso kuulustelussa
Aivan ensimmäiseksi joutui perusteelliseen tarkistukseen ja kuulusteluun kuolleen aviopuoliso, Enrique Iranzo. Tämä espanjalainen diplomaatti nautti diplomaattista koskemattomuutta, mutta hän ei epäröinyt allekirjoittaa selitystä, jolla hän luopui tästä koskemattomuudesta, joten poliisi voi selvittää jutun kokonaisuudessaan.
Enrique vietiin Victoria Terrasselle. Hän näytti hämmästyvän tutkijain pyytäessä häntä riisuutumaan kokonaan. Mutta hän teki pyydettiin - ja kävi ilmi, ettei hänessä ollut ainuttakaan merkkiä. Hänen kehossaan ei ollut ainuttakaan haavaa taikka raapamaa, joka olisi viitannut siihen, että hän olisi ollut käsikähmässä jonkun kanssa. Tämän jälkeen toimitetusta kuulustelusta tutkijat eivät paljoa viisastuneet. Iranzolla ei ollut mitään kerrottavaa, ei mitään, josta olisi voitu päätellä, kuka oli tämän raa'an murhan suorittaja. Hän ei tiennyt, oliko vaimolla vihollisia, eikä hän tiennyt mitään vaimonsa elämästä ennen heidän tapaamistaan. Mistään ei saatu kiinnekohtaa murhan motiiville.

Rikospaikkatutkimus
Rikospaikkatutkijoilla oli sensijaan vähän enemmän onnea mukanaan. He löysivät joukon jälkiä, jotka varmistettiin ja rekisteröitiin. Murhatulla oli pohjoimaisen vaalea tukka. Mutta hänen käsistään löytyi aivan toisen värisiä hiustupsuja. Ne olivat tummempia pitkiä hiuksia. Nyörissä kiinni oleva kuulakärkikynä oli italialaista valmistetta. Eräästä pöydästä löytyi verinen käden hankausjälki. Kylpyhuoneesta löytyi myös verinen jälki. Murhaaja oli ilmeisesti peseytynyt ja siistiytynyt ennen poistumistaan paikalta. Vainajan vierestä löytyi myös verinen jalanjälki, mutta myöhemmin todettiin se erään ambulanssin henkilökuntaan kuuluneen jättämäksi.
Eräs naispuolinen rikostutkija yritti saada keskustelua aikaan Marie Louisen kanssa. Tyttö tuntui edelleen olevan hyvin peloissaan, eikä ollut helppoa saada häntä kertomaan, mitä oli nähnyt. - Äidin luona oli vihainen täti. Äiti oli punainen kasvoiltaan, jonkun täytyy auttaa häntä, sanoi tyttö.

Espanjan poliisi
Tutkimukset juuttuivat paikoilleen. Vilkkaan alun jälkeen seinä näytti nousevan tutkijain eteen. Tutkijat haparoivat pimeässä sekä murhan tekijän että sen motiivin suhteen. Oslon poliisin saatua avukseen pari Madridin poliisista lähetettyä tutkijaa tuli tutkimuksiin jälleen vauhtia.
Nyt alkoi tapahtua paljon samanaikaisesti.
Lehti Verdens Gang haastatteli todistajaa, joka oli pannut merkille tumma-asuisen naisen diplomaatin talon luona pari päivää ennen murhan tapahtumista. Nainen oli hiipinyt huvilalle johtavan tien tienoilla kuin olisi hän pitänyt huvilaa silmällä ja näyttänyt pelänneen tulla huomatuksi. Tämä salaperäinen nainen oli ollut pukeutuneena mustaan housupukuun, hänellä oli suuret tummat aurinkolasit ja tumma huivi, joka näytti peittävän suurimman osan kasvoja.

Vaatelöytö metsässä
Huhtikuun 30 päivänä otti muuan nainen Baerumista yhteyden Verdens Gangiin. Nainen oli lukenut tummapukuisesta naisesta ja hänellä oli kerrottavaa Hövikoddenissametsässä olevista verisistä naisen vaatteista. Nainen oli hälyttänyt Sandvikan poliisin jo murhan jälkeisenä päivänä, huhtikuun 25 päivänä, mutta poliisi ei ollut reagoinut mitenkään hänen ilmoitukseensa ja vaatteet olivat edelleenkin metsässä.
Lehdestä otettiin yhteyttä Oslon rikospoliisiin. Ja nyt seurasivat tapahtumat toisiaan. Rikosteknikot totesivat, että vaatteet olivat kauttaaltaan veressä. Vaatteet näyttivät amerikkalaisilta. Seuraavat vaatekappaleet ja esineet löydettiin: Aluspaita, pari naisten varsikenkiä, huivi, Holmenkollenin linjan raitiovaunulippu, kolmea lentävää hevosta esittävä piirros, sekalaista käärepaperia ja kuviolliseksi kudottu naisten jumpperi.

Samansuuntaiset johtolangat
Tutkijoilla oli nyt kolme johtolankaa, jotka kaikki kulkivat samaan suuntaan - murhaajan täytyi olla nainen. Veriset naisen vaatteet, lapsen kertomus vihaisesta tädistä ja todistajan kertomus tummapukuisesta, ennen murhaa huvilan ympärillä hiiviskelleestä naisesta.

Minna
Espanjalaiset poliisit menivät uudelleen Enrique Iranzon puheille. He kertoivat hänelle selville saaduista johtolangoista ja Iranzo tiesi nyt, ketä voitiin epäillä syylliseksi. - Voisiko se olla MInna? sanoi hän kauhistuneena. - Mikä MInna? - Minna Treadwell Thompson, Memphisistä oleva amerikkalainen tyttö. Sain häneltä viikko sitten kirjeen. Iranzo kaivoi kirjoituspöydän laatikosta esille pari paperilappusta pannen ne pöydälle. Toinen tutkijoista asetti lappuset yhteen varovasti, jotta mahdolliset sormenjäljet eivät tuhoutuisi. Kirje oli päivätty huhtikuun 19 päivänä. Se kuului näin: "Loppu on lähellä, ellen saa tavata sinua - rakastan sinua niin paljon, Minna." Iranzo kertoi nyt koko tarinan suhteestaan Minnaan. Hän ei yrittänyt salata mitään, hän etsi myös esille pari hienoa itse joskus aikaisemmin ottamaansa värikuvaa.

Tarkistus hotelleissa
Victoria Terrassella tutkijat hankkivat nyt niputtain jäljennöksiä hotellin vieraskirjoista. Moni tutkija sai tehtäväkseen ryhtyä käymään jäljennöksiä lävitse, löytyisikö niistä mistään Minna Thompsonin nimeä. Ja löytyihän se - Minna oli asunut Forbunds-hotellissa. Puhelu hotelliin oli tulokseton, Minna Thompson oli matkustanut pois pari päivää sitten, muuta hän oli ollut Oslossa neljä kokonaista päivää vielä Dagalivägenin murhan jälkeen.
Seuraavana aamuna rikospoliisin päämajassa pidetyssä kokouksessa käytiin juttu lävitse yksityiskohtaisesti. Kysymys oli siitä, olisiko tämä amerikkalainen nainen pyydettävä pidätettäväksi murhasta vai ei.
Tutkimuksen johtaja teki seuraavan yhteenvedon: Jos nainen pidätetään on meidän näytettävä kaikki korttimme. Muita tutkimuksia on silti jatkettava niin laajalla rintamalla kuin se ylipäätään on mahdollista. Puolustus tulee todennäköisesti -kun se aika tulee- suuntaamaan huomion mahdollisiin muihin, joita voidaan epäillä syylliseksi. Silloin meidän on jo täytynyt tutkia se. Me emme pääse keskittymään yksinomaan tähän naiseen, jos hänet pidätetään. Onko meillä keitään muita, joita voidaan epäillä syylliseksi?

Motiivi
Poliisin kysymykseen tuli seuraava vastaus: murhatun kotikaupungissa Tanskassa suoritetut tutkimukset eivät olleet tuottaneet minkäänlaista tulosta. Hänen menneisyydessään ei ollut mitään sellaista, joka olisi aiheuttanut hänen murhaamisensa. Jälkeäkään ei löytynyt kenestäkään rakastajasta, joka olisi mustasukkaisuudessaan voinut tehdä tämän rikoksen. Mutta poliisi tuli siihen johtopäätökseen, että Minna Thompsonilla oli juuri se motiivi: mustasukkaisuus. Iranzon espanjalaisille tutkijoille kertoman mukaan he olivat tavanneet ensimmäisen kerran heinäkuussa 1969. He olivat tavanneet Kochel am See'ssä Baijerissa Goethe-instituutissa, missä he molemmat olivat oppilaina. Näistä kahdesta nuoresta tuli hyvät ystävät. Vaikkakin he tulivat eri mantereilta, oli heidän taustansa hyvin samanlainen. Molemmat olivat rikkaan aristokraattiperheen lapsia.

Rakkausselkkauksia
Iranzo uneksi pääsemisestä Espanjan diplomaattikuntaan ja kun hänet alkukesästä 1970 sijoitettiin Nicaraquan lähetystöön käytti hän tilaisuutta hyväkseen ja kävi matkallaan sinne tapaamassa Minna Thomsonia tämän kotona Memphisissä. Nuori etelävaltiolaistyttö rakastui tähän espanjalaiseen diplomaattiin. Loka- marraskuun vaihteessa hän tuli tapaamaan Iranzoa Nicaraquaan. Hän ei tuolloin tiennyt, että Iranzolla jo oli nainen, Anni Pedersen, jonka kanssa hänellä oli tytär. He olivat tavanneet toisensa Madridissa; Anni asui nyt Tanskassa vanhempiensa luona diplomaatin kihlattuna ja hänen lapsensa äitinä.

Moni seikka viittaa siihen, että Iranzon tunteet aikaa myöten viilenivät Memphisin tyttöä kohtaan, kun taas hänen kohdallaan näyttää käyneen juuri päinvastoin. Kun MInna Thompson kesällä 1972 kirjoitti tulevansa jälleen käymään, sopi se huonosti Iranzon suunnitelmiin. Mutta hänen ei onnistunut ilmoittaa ajoissa, ennenkuin Minna jälleen ilmaantui Nicaraquaan. Minnan tullessa oli Iranzolla suhde meksikolaiseen tyttöön. Minna nieli ylpeytensä ja jäi Iranzon luo juuri niin pitkäksi aikaa, että saattoi palata kotiin menettämättä kasvojaan. Minna alkoi kirjoitella hehkuvia rakkauskirjeitä Iranzolle. Ja hänellä oli onnea. Myöhään syksyllä hän sai Iranzolta kirjeen, jossa hänet jälleen toivotettiin tervetulleeksi hänen luokseen.

Avioliittosuunnitelmia
Poistuessaan Iranzon luota Minna luuli olevansa kihloissa hänen kanssaan. Mutta hän sai uuden shokin. Eräässä kirjeessä hän sai tietää, että Espanjan ulkoministeriö aikoi siirtää Iranzon Osloon. Samaan aikaan hän sai tietää, että Iranzolla oli tyttö Tanskassa ja että heillä oli vieläpä yhteinen lapsikin. Ja vielä pahempaa: Iranzo aikoi nyt mennä naimisiin tuon naisen kanssa. Mutta Minna ei luopunut taistelemasta rakastamastaan miehestä. Saatuaan tietää Iranzon tulleen takaisin Nicaraquaan katastrofaalisen maanjäristyksen vuoksi talvella 1973 ilmaantui hän yhtäkkiä sinne. Tällä kerralla hän asui Iranzon luona vajaan kuukauden. Hän otti alituiseen puheeksi Iranzon avioliittoaikeet Skandinaviassa, mutta Iranzo oli epämääräinen ja välttelevä. Hän ei halunnut sitoa itseään mihinkään suuntaan menevillä lupauksilla. Mutta hän oli edelleenkin Minnan lumoissa. Hänen raikas urheilullinen olemuksensa oli virkistävä Nicaraquan painostavassa ja kankeassa diplomaattimiljöössä, jonka seurapiireissä hashiksen poltto oli yhtä tavallista kuin juominenkin.

Iranzo tekee päätöksen
Kun Minna maaliskuun lopussa matkusti edelleen ystävien luo Mexico Cityyn oli Iranzon vuoro mennä hänen perässään. Iranzo asui hänen luonaan neljätoista päivää ja seurasi häntä Memphisiin. Kun Enrique erosi hänestä siellä hän lupasi ilmoittaa, jos hän lopultakin päättäisi mennä naimisiin tanskalaisen naisen kanssa. Hän yritti selittää Minnalle, kuinka rakkaus häneen ja toisalta velvollisuus hänen pientä tytärtään ja tämän tanskalaista äitiä kohtaan vetivät häntä kahtaalle.
Minnan kirjeet saapuivat kuitenkin yhtä tiheään kuin ennenkin. Uuden vuoden aikoihin hän sai vahvistuksen pelkoonsa: Iranzo kirjoitti saaneensa Espanjan ulkoasianministeriöltä luvan mennä naimisiin Anni Pedersenin kanssa.

Uhkailua ja indisioita
Minna vastasi kirjeeseen: Jos sinä menet naimisiin ei elämällä ole enää mitään merkitystä. Olen valmis tekemään minkä tyhmyyden tahansa...
Ja myöhemmin hän kirjoitti: Loppu on lähellä ellen saa tavata sinua. Minä rakastan sinua. Tässähän on ilmiselvä mustasukkaisuusmotiivi.
Poliisi mietiskeli, mitä muita indisioita oli olemassa, jos oltiin yhtä mieltä siitä, että murhaaja oli nainen. Olemassa oli pikku tyttären kertomus, ja todistaja, joka oli nähnyt salaperäisen naisen huvilan luona kaksi päivää ennen murhaa. Sitäpaitsi oli onnistuttu jäljittämään erään naisen matka - luultavasti saman naisen - Oslon keskustasta Holmenkollenin linjaa pitkin Slemdaliin taikka Vettakolleniin 8 aikaan murhapäivän aamuna. Tämä nainen oli istunut raitiovaunussa erään nuoren opiskelijan vieressä. He olivat hieman jutustelleet keskenään. Nainen puhui englantia. Hän oli kertonut matkustelleensa paljon, muun muassa Etelä-Amerikassa, mutta että hän oli ensimmäistä kertaa Norjassa. Norjalainen ylioppilas ei ollut kiinnittänyt huomiota siihen, missä hotelissa nainen oli sanonut asuvansa paitsi sitä, että tämä oli kertonut hänen hotellihuoneessaan olevan kappaleen Uutta Testamenttia. Tämähän sopi hyvin kristilliseen Forbunds-hotelliin, mutta tarjoavathan monet muutkin hotellit tällaisen palveluksen vierailleen.

Nainen raitiovaunussa
Omituisen yhteensattuman vuoksi tämä teologian ylioppilas ja nainen tapasivat toisensa uudelleen samana päivänä. Tämä tapahtui Vettakollenin raitiovaunussa kello 11.38 - siis puoli tuntia sen jälkeen, kun murha oikeuslääkärin lausunnon mukaan oli suoritettu. Nainen tuntui aralta ja pidättyvältä. Hänellä ei ilmeisesti ollut mitään halua jatkaa tuttavuutta. Nainen raitiovaunussa oli pukeutuneena tummiin, hänellä oli tumma huivi päässä ja suuret tummat aurinkolasit. Sama nainen oli sitäpaitsi pantu merkille eräällä pihalla noin kello 11.15 aivan murhapaikan lähellä, siis ennenkuin hän nousi raitiovaunuun Vettakollenin pysäkillä.
Nainen jäi pois Kansallisteatterin pysäkillä mennen todistajien kertoman mukaan sieltä suoraan Yliopiston luona olevalle bussipysäkille ja nousten siellä Hövikoddenin suuntaan menevään bussiin. Hövikoddenista löydettyjen veristen vaatteiden joukosta löydetty lippu oli leimattu Holmenkollenin linjalla. Lippu oli lunastettu siinä vaunussa, joka lähti Vettakollenista kello 11.38.

Veritahrat tutkitaan
Henie-Onstad-museosta oli löydetty Minna Thompsonin nimelle kirjoitettu sisäänpääsylippu. Lipusta ei kuitenkaan voinut nähdä, milloin neiti Thompson oli käynyt museossa.
Hövikoddenista löydetyt esineet tutkittiin veriryhmän määrittämiseksi. Aluspaidasta, jumpperista ja kengistä löydetyt verinäytteet kuuluivat samaan veriryhmään kuin surmattu. Huivista löydettiin myös eri ryhmään kuuluvat pari pientä veritahraa. Nämä tahrat olivat ilmeisesti peräisin murhaajan kasvoihinsa saamista haavoista.

Haavoja kasvoissa
Yksikään todistajista ei kuitenkaan ollut raitiovaunussa taikka Hövikin bussissa pannut merkille, että tumma-asuisella naisella olisi ollut haavoja kasvoissaan. Mutta kun Forbunds-hotellin henkilökuntaa kuulusteltiin sai poliisi tietää, että Minna Thompsonilla oli hänen tullessaan vastaanottotiskille huhtikuun 24 päivänä iltapäivällä - murhapäivänä - ollut aivan selviä raapamia kasvoissaan. Hän oli kertonut, että puun oksa oli iskenyt häntä kasvoihin samana päivänä hänen kävellessään metsässä. Neiti Thompson oli kerrospalvelijalta saanut vanua ja antiseptikumia haavojensa desinfioimiseen.
Muuan palveluskuntaan kuuluvista oli heti asettunut epäilevälle kannalle selityksen suhteen vammojen synnystä. Hänen mielestään amerikkalaisen naisen oli täytynyt mennä pää edellä piikkipensaan läpi saadakseen tuollaiset haavat.

Etsintäkuulutus
Victoria Terrassella pitämänsä kokouksen jälkeisenä päivänä tekivät Norjan viranomaiset päätöksen: Minna Treadwell Thompson etsintäkuulutettiin Interpolin välityksellä epäiltynä syylliseksi murhaan. Oikeus oli antanut Oslon rikospoliisille luvan ottaa naisen kiinni ja pidättää hänet.
Mutta lintu oli lentänyt tiehensä USA:han. Uutinen, jonka mukaan nuori seurapiirityttö oli etsintäkuulutettu murhasta Norjassa iski pommin tavoin hänen kotikaupungissaan Memphisissä. Hänen vanhempansa saivat shokin, he olivat koko ajan luulleet, että heidän tyttärensä oli ollut käymässä erään koulutoverin luona King Williamin kaupungissa Virginiassa. Mutta Minna oli saapunut sinne vasta päivää aikaisemmin ja vanhemmat soittivat hänelle sinne ja kehoittivat häntä tulemaan heti kotiin. Perhe palkkasi välittömästi etevän memphisläisen rikosasianajajan Kemper Durandin, kun taas Oslossa oikeus määräsi pidätettäväksi määrätyn norjalaiseksi puolustusasianajajaksi Jonas W Myhren.

Ei luovutusta
Minna Thompsonia ei voitu luovuttaa Norjaan. USA:lla ja Norjalla on tosin olemassa vanha luovutussopimus, mutta se koskee vain amerikkalaisten luovuttamista amerikkaan ja norjalaisten luovuttamista Norjaan. Mikäli Norjan poliisi haluaa kuulustella neiti Thompsonia oli norjalaisten tutkijain matkustettava Memphisiin, mikäli neiti Thompson suostui puhumaan asiassa. Minna vastasi myöntävästi - mutta määrätyillä ehdoilla. Kuulustelu olisi toimitettava hänen kotonaan, eikä Memphisin poliisissa. Sitäpaitsi Oslon poliisin täytyi suostua siihen, että kaikki todisteet esitettiin USA:ssa eikä Norjassa, missä juttu oli tutkittavana
Oslon poliisista ei löytynyt yhtään vapaaehtoista, joka olisi ottanut vastaan tehtävän matkustaa Memphisiin kuulustelemaan neiti Thompsonia.

Kuulustelu Memphisissä
Eräs tutkimuksen johtajista, OLav Nilsen, sai tehtävän suorittaakseen. Hän saapui Memphisiin lokakuun 16 päivänä. Hän toi mukanaan Hövikoddenista löydetyt veriset vaatteet, joita piti näyttää syylliseksi epäillylle. Poliisi sai avukseen erään nuoren lähetystövirkamiehen Washingtonista.
Alku oli huono norjalaisen poliisimiehen kannalta. Olav Nielsenin ollessa paikallisen poliisin kanssa sightseeingillä Memphisissä käytti Minna Thompson ja hänen asianajajansa tilaisuutta hyväkseen käymällä Memphisin poliisissa ja tarkastamalla Norjasta tuodun todistusaineiston.
Norjalaisen poliisimiehen ja Minna Thompsonin tapaaminen oli sovittu perjantaiksi, lokakuun 18 päiväksi kello 14.00. Jo tätä ennen oli Minnan memphisiläinen asianajaja saanut kaikki juttua koskevat asiakirjat - tämä liittyi asetettuihin ehtoihin - ja sen lisäksi ne kysymykset, joihin Minnan piti vastata.
Memphisin poliisin murharyhmän päällikön, kapteeni Tommy Smithin, piti johtaa kuulustelua. Rutiininomaisesti hän Minna Thompsonille selkoa hänen oikeuksistaan syylliseksi epäiltynä ja kysyi, suostuisiko hän kuulusteltavaksi asiassa. Minna nyökkäsi. Samalla hän otti esiin useita tiheään kirjoitettuja arkkeja - siinä olivat hänen vastauksensa kysymyksiin valmiiksi kirjoitettuina. Kuulustelun yksityiskohdat sopivat hyvin siihen, mitä hän aikaisemmin oli sanonut norjalaisille ja amerikkalaisille lehtimiehille lehdistövastaanotolla, jonka hän oli kuuluttanut kotiinsa heti sen jälkeen, kun hänet oli etsintäkuulutettu. Hän kertoi tehneensä alennusmatkan Osloon ja että hänen tarkoituksenaan oli ollut tavata Iranzo. Mutta hänen rohkeutensa oli pettänyt. Hän oli kuitenkin nähnyt hänet vilaukselta odotellessaan eräänä aamuna Espanjan lähetystön ulkopuolella Oscargatanilla. Mutta hän ei ollut uskaltanut ilmaista itseään.

Minna kiistää
Minna Thompson kiisti koskaan olleensa diplomaattipariskunnan huvilan luona Dagalivägenillä. Murhapäivänä hän oli ollut Oslon ulkopuolella bussimatkalla. Hän oli myös ollut kävelyllä metsässä ja siellä oli jokin oksa iskenyt häntä kasvoihin. - Näkikö kukaan teidät tällä matkalla, olitteko kehenkään yhteydessä? - Muistan kohdanneeni joitakin lapsia metsässä. He olivat poimineet pieniä, valkeita kukkia, sanoi Minna. - Voitteko muistaa nähneenne mitään paikannimeä osoittavaa kilpeä taikka muuta sellaista bussipysäkillä? Ainoa kilpi, jonka muistan oli sellainen, jossa luki "No Parking". - Norjassa ei käytetä englanninkielisiä liikennekilpiä. Neiti Thompsonin asianajaja keskeytti tässä. Hän antoi ymmärtää, ettei kilpi luultavasti ollut englanninkielinen, vaan että kyseessä oli liikennemerkki, joka näytti yliviivatulta O:lta. Minna nyökkäsi ja sanoi: Niin, niinhän se tietysti oli. Syylliseksi epäillylle näytettiin tämän jälkeen Hövikoddenista löydettyjä vaatteita - jotka hän siis jo edellisenä päivänä oli nähnyt.

"Eivät ole minun vaatteitani"
Nuo vaatteet eivät ole minun. Ne vaatteet, jotka minulla oli Norjan matkallani, ovat minulla edelleenkin täällä kotona. Hän toi nähtäväksi joukon vaatekappaleita, jotka muistuttivat paljon Hövikoddenista löydettyjä vaatteita, mm. kuviollisen kudotun jumpperin, joka oli melkein samanlainen kuin löydetty jumpperi. Hänen näyttämänsä kengät olivat olivat myös hyvin samanlaiset, mutta hieman eri väriset ja eri kokoiset. Kehoittamatta Minna vertasi omia kenkiään löydettyihin kenkiin. Hän piti niitä pohjatusten vastakkain. Minna katsahti ylös ja sanoi: Nehän eivät näytä ollenkaan sopivan. - Olisitteko ystävällinen ja koettaisitte kenkiä jalkaanne, sanoi Nielsen. Minnalla näytti olevan vaikeuksia saada kengät jalkaansa. Hänen täytyi aivankuin painaa jalkansa niihin. Mutta kun norjalainen poliisimies koetteli kengän kärkiä ja sivuja sormillaan eivät kengät tuntuneet ahtailta.
Minnan vanhemmat tahtoivat nähdä löydetyt vaatteet. Ilmettäkään muuttamatta he selittivät, etteivät he koskaan aikaisemmin olleet nähneet näitä vaatteita.
Kuulustelun ajan oli Olav Nielsen pysytellyt aivan passiivisena. Kysymykset esitti koko ajan kapteeni Smith.

Näytös puutarhassa
Nyt Nielsen kysyi yhtäkkiä suostuisiko Minna tulemaan hänen mukanaan puutarhaan talon taakse ja koettamaan löytää sieltä puun, joka muistuttaisi sitä puuta, joka oli vahingoittanut häntä Oslossa.
Kaikki menivät puutarhaan. Minna meni erään lehtipuun luo, jonka lehdet olivat kuivia. Sitten hän näytti minkä paksuinen osapuilleen häntä kasvoihin iskenyt oksa oli ollut. Voimakas tutkija meni puun luo, tarttui oksaan ja työnsi sen niin kauas eteenpäin kuin mahdollista. Sitten hän päästi oksan ja se iski häntä kasvoihin. - Näinkö se kävi, kysyi hän, ja Minna nyökkäsi. Nielsen tarttui uudelleen oksaan, työnsi sen jälleen eteenpäin ja antoi sen taas iskeä kaikella voimalla vielä kerran. Sitten hän kääntyi Minnaa kohti - Minnan oli pakko todeta, että poliisimies ei ollut saanut kasvoihinsa ainuttakaan naarmua kovista kokeista huolimatta. Minna ei kommentoinut asiaa sanallakaan.

Tutkimukset päätetään
Norjalaisen poliisimiehen poistuessa Minna Thompsonin kodista Memphisissä voi hän katsoa tutkimuksensa päättyneen. Vain joitain teknisiä seikkoja oli jäljellä.
Rikospaikalta pöydästä löydetystä jäljestä ei ollut hyötyä. Jäljestä ei löytynyt tarpeeksi paljon yhtäläisyyksiä, jotta se olisi voitu todeta Minnan jättämäksi.
Amerikkalaiset asiantuntijat totesivat, että Anni Pedersenin kädestä löydetyt hiustupsut eivät olleet Minnan hiuksia. Norjalaiset asiantuntijat puolestaan olivat eri mieltä näistä kategorisista päätelmistä.
Minna Thompsonin jaloista otetut valokset lähetettiin Memphisistä Osloon verrattaviksi Hövikoddenista löydettyihin kenkiin. Rikospoliisi saattoi tällöin todeta, että "mikään ei puhunut sitä olettamusta vastaan, että Hövikoddenista löydetyt kengät olivat syylliseksi epäillyn kengät". Samat asiantuntijat tosin totesivat, että valosten otossa oli .tehty huonoa työtä. Valokset oli tehnyt eräs memphisläinen yksityinen ortopedi. Oslon asiantuntijain mukaan valoksiin oli niiden ottamishetken jälkeen pantu ohut kipsikerros.

Kesällä 1975 valtion syyttäjä päätti, että Minna Thompsonia vastaan nostettaisiin syyte Anni Iranzon harkitusta surmaamisesta. Koska Norjalla ei ole USA:n kanssa luovutussopimusta eivät amerikkalaiset viranomaiset todennäköisesti tule suostumaan luovutuspyyntöön. Mutta jos Minna sattuisi matkustamaan johonkin sellaiseen maahan. josta hänet voitaisiin luovuttaa, voisi hän joutua lähetettäväksi Norjaan. Hänellä ei kuitenkaan juuri nyt näytä olevan aikomustakaan poistua USA:sta. Siksi on juttu rikoslain 285 §:n perusteella toistaiseksi jätetty silleen.


--- Loppu ---
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: PPK 1977 - Diplomaatin vaimon kuolema 1974

Post by -Uta- »

Image
FAMILIEN: Enrique Iranzo, sammen med sin kone Anni Nielsen Iranzo, og lille Maria som baby.
Foto: NTB Scanpix

Image
ENESTE VITNE: Maria Iranzo Nielsen var eneste vitne til angrepet som førte til morens død.
Hun ble likevel aldri formelt avhørt. Foto: Dplay

Image
FASTHOLDT SIN USKYLD: Minna Thompson, som her er 25 år, avbildet sammen med sin advokat,
Kemper Durand. Foto: AP / NTB Scanpix


https://www.dagbladet.no/kjendis/den-gl ... p/70968069
monoliitti
Posts: 1372
Joined: Tue May 30, 2017 5:04 pm

Re: PPK 1977 - Diplomaatin vaimon kuolema 1974

Post by monoliitti »

Kiitos mielenkiintoisesta ja järkyttävästä jutusta Uta!
Tänne Suomeenkin voisi siis palkata ulkomailta palkkamurhaajan .Joka kotimaahan palattuaan olisi turvassa ,jos ei erillistä luovutussopimusta k.o maan kanssa ole solmittu.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: PPK 1977 - Diplomaatin vaimon kuolema 1974

Post by will »

Avainkysymys saattaisi olla, että mahdollinen vaatimus miehensä jättämisestä korvausta vastaan olisi kariutunut kerrottuun tietoon toisen lapsen odotuksesta. Sitten mahtimiehen tyttäreltä olisi mennyt neuvottelumaltti ja seurannut henkirikos.

Tekijällä on saattanut olla Oslossa kaksoisolento, tarvittaessa antamaan vaikutelma alibista.

-----

Hienoa seutua tuo Holmenkollen. Olen ollut siellä kongressimajoituksessa omakotitalossa. Kiitos, Skoune, osoitteesta ja suosituksesta.

-----

Luovutussopimus sisältänee ainakin Yhdysvalloissa maan lakia rikkoneen ja maasta poistuneen luovuttamisen takaisin kotimaahansa tuomittavaksi. Miten se suhtautuu ulkomailla paikallista lakia rikkoneen luovuttamiseen Yhdysvaltoihin, tuomittavaksi sikäläisen lain mukaan? Suomesta ei ainakaan luovuteta ulkomaille, jos kotimaassa uhkaisi kuolemantuomio. Tässä tapauksessa Yhdysvallat ei olisi luovuttanut kansalaistaan maahan, missä murhasta ei tuomita kuolemaan, toisin kuin eräissä Yhdysvaltojen osavaltioissa. Syyttömällä tuomion riskiä ei olisi, vai olisiko Norjassa, muttei Yhdysvalloissa?

Melko tuoreena on rankaisematon rikos otettu PPK-kirjaan, vain 4-5 vuotta tapahtumisesta. Rikoksen ratkaisu lienee ollut riittävän selvä ja tuomitsemismahdollisuudet kiveen kirjoitettuja.

Vai oliko PPK-jutulla tarkoitus edistää tapauksen ratkeamista julkisuuden kautta?
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: PPK 1977 - Diplomaatin vaimon kuolema 1974

Post by -Uta- »

Kiitos monoliitti ja Kiitos will !

Juu, aika erikoinen tuo luovutussopimusasia. Ja se, että ilmeisesti pieneltä Marie Louiseltä ei onnistuttu tai yritetty saada tarkempaa kuvausta näkemästään vihaisesta tädistä. Ja ehkä Anni Pedersenin kädestä löydetyt hiustupsut voisivat viitata sellaiseen, että niitä vihaisia tätejä olisikin ollut kaksi?
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: PPK 1977 - Diplomaatin vaimon kuolema 1974

Post by will »

^DNA ei sopinut diplomaatinheila Minna Thompsoniin, kuten eivät hiuksetkaan, vaikka sen niminen amerikkalainen oli ollut Oslossa hotellivieraana samaan aikaan, ja myös ko. Minna Thompson myönsi olleensa kaupungissa, kuitenkaan ilmaisematta itseään. Oliko mukana juristi sopimuksen tekemistä varten, vai omalla asiallaan joku toinen "täti"? Hiusten repiminen vaikuttaa naisten väliseltä yhteenotolta, mihin myös pikku Marian kertomus viittaa.

Kaksi lähes samalla tavalla pukeutunutta naista erikseen olisi ikävä sattuma, yhdessä he voisivat olla läheisiä ystävättäriä.

Arvoitus on arvoitus yhä.
Post Reply