PPK 1977 - Pikku Hans

Ketjuun tulee kirjasarjassa kerrottuja tapauksia kirjan numeroinnin mukaan järjestettynä, aluksi kullekin jutulle oma ketjunsa. Ne ryhmitellään, jahka aineistoa kertyy.
Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 3905
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

PPK 1977 - Pikku Hans

Post by -Uta- »

Pohjolan poliisi kertoo 1977
Rikostapauksia - Tanska

Pikku Hans

Varkaan yllättäminen on jokapäiväistä. Harvinaista on, että varkaasta tulee murhaaja,
varsinkin kun hän on 67-vuotias.

Päivällisvierasta odotetaan
Roskilden ulkopuolella olevasta Hvedstrupista oleva tilallinen Hans Jensen oli vaimonsa kanssa
kutsunut marraskuun 21 päivänä 1973 lapsuudenystävänsä , 58-vuotiaan Karla Hansenin päivälliselle luokseen. Karla Hansen, joka oli naimaton, asui äitinsä kuoltua yksinään puolentoista kilometrin päässä Hansenin talosta olevalla tilallaan, jota hän hoiti suurella huolella. Kun Karla Hansen ei vielä kello 17.45 ollut saapunut kuten oli sovittu, Jensen soitti hänen asuntoonsa, mutta kukaan ei vastannut. Kello 18 Jensen soitti uudelleen, sillä Jensenit olivat jo nälkäisiä, eivätkä he halunneet odottaa kauempaa. Mutta vastausta ei nytkään tullut.

Löytö puistokäytävällä
Kello 18.05 Jensen päätti ajaa Hansenin tilalle noutamaan Karla Hansenia, vaikka Jensen tiesi, että
Karla olisi tullut hänen luokseen joko polkupyörällä taikka kävellen. Hän ajoi yksinään autollaan lähintä Hvedstrupin kylän kautta kulkevaa tietä. Tähän aikaan oli pimeää, eikä hän tavannut tiellä yhtään ihmistä taikka autoa. Jensenin kääntyessä noin 80 metrin pituiselle tieltä taloon johtavalle puistokäytävälle sattuivat auton valot myttyyn, joka oli puistotien oikealla puolella noin 40 metrin päässä tiestä. Hän ajoi sen kohdalle ja pysähtyi. Nyt hän näki, että Karla Hansen siinä makasi ja hänelle selvisi myös heti, että Karla oli kuollut, sillä hänen päänsä oli keskeltä halki ja hänen vieressään maassa oli katkennut lapio.

Hälytys
Ruumiiseen koskematta Jensen ajoi syvästi järkyttyneenä kotiin, mistä hän heti soitti Roskilden hälytyskeskukseen kertoen kaameasta löydöstään. Roskildestä lähti välittömästi paikalle sekä rikos- että järjestyspoliisin miehiä ja sekä Kööpenhaminasta että valtakunnallisesta liikenneosastosta pyydettiin apua teiden sulkemiseksi. Koko alueen ympärille järjestettiin noin kahden kilometrin pituinen ulompi sulkupiiri. Itse puistokäytävä jäi sisempään piiriin.

Mitä oli tapahtunut?
Paikalta löytyvien jälkien avulla tutkijat koettivat saada selvyyttä siitä mitä oli tapahtunut. Kävi ilmeiseksi, että Karla Hansen oli yllättänyt varkaan talostaan, sillä sekä hänen käsilaukkunsa että asuinrakennuksen eri laatikoita oli pengottu. Useita rahaa sisältäviä kirjekuoria oli lattialla levällään, varas oli ne ehkä pudottanut taikka hän ei ollut niitä huomannut. Kun varas oli tullut yllätetyksi oli hän ensin iskenyt Karlaa saksilla ja sitten juossut hänen peräänsä rakennuksesta ulos ja puistokäytävää pitkin maantietä kohti. Noin puistokäytävän keskivälissä varas oli saavuttanut Karlan ja lyönyt häntä niin kovaa, että lapion varsi oli katkennut. Karlan koira, joka oli yleensä vihainen vieraille ihmisille, ei ilmeisesti ollut ollut mikään ongelma varkaalle.

"Kalkkimies"
Järjestys- ja liikennepoliisin pitäessä huolta tiesuluista ja teknisen henkilökunnan alkaessa alueen
tutkimukset oli rikospoliisi pannut käyntiin kaikkien niiden henkilöiden kuulustelemisen, jotka olisivat voineet kuulla taikka nähdä jotain rikokseen liittyvää.

Melko pian saatiin yhteys traktorinkuljettajaan, joka asui Karla Hansenin rehumestarin talossa noin 400 metrin päässä Gammel Sögårdista. Tämä kertoi, että hän oli iltapäivällä noin kello 16.30 aikoihin nähnyt miehen, joka syksyllä oli asunut Gammel Sögårdissa taloa kalkitessaan. "Kalkkimies" oli ollut aivan puistotien vieressä Gammel Sögårdiin vievällä tiellä. Traktorinkuljettaja kuvaili "kalkkimiehen" pieneksi, noin 55-vuotiaaksi melkein valkotukkaiseksi mieheksi, joka totteli nimeä Hans.

Naapurin poika kertoo
Traktorinkuljettajan poika, 11-vuotias Per, kertoi olleensa Gammel Sögårdissa kello 17 aikoihin
yhdessä kuusivuotiaan toverinsa kanssa hakemassa maitoa. Talossa ei näyttänyt ei näyttänyt olevan ketään kotona, minkävuoksi hän oli poistunut. Hän oli pannut merkille, että lehmät olivat rauhallisia ja märehtivät, niinkuin ne olisi syötetty. Kello 17.45 hän pyöräili jälleen taloon, nyt yksinään. Kun hänen piti panna pyöränsä portille tuli talosta pieni joko valko- taikka harmaatukkainen mies kysymään, mitä hän tahtoi. Pojan vastattua, että hän oli hakemassa maitoa äidilleen oli mies sanonut: Karla ei ole kotona, saat tulla toisen kerran. Tämän jälkeen mies juoksi asuintalon vieressä olevaan puutarhaan. Per ajoi takaisin kotiin. Kun pojalle ilmoitettiin, miksi hänelle oli esitetty nämä kysymykset, puuskahti poika kauhuissaan: Mutta sittenhän ne oli Karlan jalat, jotka näin puistokäytävän oikealla puolella, ja minä kun luulin sitä vanhaksi vaatesäkiksi.

Pikku Hans
Gammel Sögårdin naapuritaloon järjestettiin tutkimuskeskus. Talon omistaja tunsi Karla Hansenin ja
häneltä saatiin varsin arvokkaita tietoja mm. Karlan perhesuhteista. Kentällä olevilta rikospoliisimiehiltä saatiin pian tietoja "kalkkimiehestä" ja näiden perusteella hänet voitiin tunnistaa Pikku Hansiksi, alias Hans Jörgen Peterseniksi, joka oli etsintäkuulutettu karkurina eräästä mielisairaalasta ja jonka tuntomerkit sopivat täsmälleen todistajien kertomuksiin.

Etsintä
Etsittävästä onnistuttiin hankkimaan valokuva, joka monistettiin ja saatiin seuraavan päivän lehtiin.
Pikku Hansia vastaan oli saatu kerätyksi niin paljon todistusaineistoa, että oikeus määräsi hänet vangittavaksi todennäköisin perustein epäiltynä syylliseksi Karla Hansenin surmaamiseen. Hänet pidätettiin Kööpenhaminan hotelli Nordenista, josta hänet vietiin Roskildeen. Siellä hänelle muodollisesti ilmoitettiin, että häntä epäiltiin syylliseksi Karla Hansenin surmaamiseen.

Tunnustus
Monen erilaisen tarinan jälkeen Pikku Hans lopulta tunnusti ja myönsi, että hän oli saanut ajatuksen
varastaa Karla Hansenin asunnosta. Ja koska hän tiesi, että Karlan oli tapana lypsää kello 17 ja 18 välillä oli hän tullut talolle noin kello 17.30 aikoihin. Gammel Sögårdiin navetassa oli silloin valo, mistä hän päätteli Karla Hansenin olevan lypsyllä. Koira makasi asuintalon portailla, mutta se tunsi hänet ja heilutti hänelle häntäänsä.

Pikku Hans oli mennyt sisälle taloon ja ottanut siellä käsilaukusta noin 1400 kruunua. Hän tiesi Karlalla olevan kassakaapin, jonka hän oli löytänytkin, mutta sen avainta hän ei ollut löytänyt. Etsiessään avainta hän oli sytyttänyt valot, sillä hänen mielestään Karla ei sitä huomaisi. Lopulta Pikku Hans luopui etsimisestä ja meni ovesta ulos. Sillon hän huomasi Karlan olevan tulossa suoraan häntä kohti lapio kädessään. Hän juoksi minkä kintuistaan pääsi puistokäytävää pitkin poispäin, mutta Karla sai hänet kiinni ja pisti lapion hänen jalkojensa väliin ja hän kaatui. Päästyään jaloilleen hän iski hylsyavaimella Karlaa päähän ja tämä kaatui maahan. Hän oli nyt täysyin menettänyt malttinsa ja iski kerran toisensa jälkeen Karla Hansenia päähän tältä ottamallaan lapiolla, jonka varsi lopulta katkesi. Pikku Hans otti hylsyavaimen mukaansa ja puhuttuaan Perin kanssa oli heittänyt sen puutarhan kivikkoon.

Internointi
Pikku Hans päätettiin alistaa mielentilatutkimukseen. Siihen hän ei halunnut suostua, sillä koko hänen
taistelunsa viranomaisia vastaan tähtäsi juuri määräaikaisen rangaistuksen saamiseen. Kun hänet kuitenkin vietiin mielentilatutkimukseen, hän tämän vuoksi perui tunnustuksensa. Mielentilatutkimuksessa, joka kaikesta huolimatta suoritettiin, katsottiin, että Pikku Hans oli mielisairas, vaikkakaan varmuudella ei voitu sanoa, oliko hän sairas teon tehdessään. Kun katsottiin, että hän iästään huolimatta oli vaarallinen oikeusturvallisuudelle suositeltiin hänen ottamistaan mielisairaille tarkoitettuun laitokseen ja tätä menettelyä suositti myös oikeuslääkärineuvosto.

Koska Pikku Hans nyttemmin oli selittänyt olevansa syytön Karla Hansenin surmaamiseen joutui hän jury-tuomioistuimen eteen syksyllä 1974. Tuomioistuin katsoi hänet syylliseksi Karla Hanseni surmaamiseen ja ryöstöön sekä muutamiin varkauksiin. Juryn lausunnon mukaan Pikku Hans määrättiin otettavaksi varmuuslaitokseen. Hän valitti päätöksestä Korkeimpaan oikeuteen, joka kuitenkin vahvisti jury-tuomioistuimen päätöksen.
Post Reply