Page 3 of 5

Re: Jukka Lahti

Posted: Thu Dec 06, 2012 12:11 pm
by Elizzza
Suomi24 Paikkakunnat - Ulvila palstalta, Topic: Ulvilan verityö, nimimerkki Murhatun ystävä, postauksia kaksi lokakuulta 2009. ".....Vaikuttaa siltä, että vaikka Jukalla oli työnsä puitteissa huomattava määrä ystäviä, niin ehkä perheystäviä ei ollut paljonkaan?...."
"Epäilen vähän, että lähisukulaisia ei juurikaan ollut (ainakaan isovanhemmista Jukka ei koskaan puhunut). Mutta en tiedä onko näin. Olikohan niin, että Jukalla itselläänkään ei ollut oikeita vanhempia?..."

Tarkoittaako kirjoittaja Jukan isovanhempia vai vanhempia? Otan tämän esille siitä syystä, että voi pohtia, oliko AA:lla appivanhempia? Olivatko he kuolleet tai muuten poissa kuvioista. Käytännössä tämä tarkottaisi sitä, että lapsilla ei ollut toista mummolaa eikä siten paikkaa, jossa olisivat edes yksitellen voineet olla.
Jos ei ole paikkoja, jonne lapsia voisi välillä viedä, äiti voi väsyä loppuun ja loppuunpalanut voi sitten naksahtaa.

Re: Jukka Lahti

Posted: Thu Dec 06, 2012 1:16 pm
by matlockb
^Jukka Lahden vanhemmat olivat molemmat kuolleet jo paljon ennen hänen henkirikostaan. Isänsä muistikuvani mukaan v. 1988 ja äitinsä hieman myöhemmin, joskus 1990-luvulla kuitenkin.

Re: Jukka Lahti

Posted: Thu Dec 06, 2012 1:48 pm
by Tara
Joo, Jukan isä kuoli 89 ja silloin hautajaisjärjestelyjen yhteydessä Jukka sai tietää, että hänellä oli yksi velipuoli (pastori, jolla eri äiti mutta yhteinen isä), Jukka ei pitänyt siitä, että tämä veli oli antanut hänelle joululahjaksi herätys-uskonnollisen kirjan Vain yksi elämä, Jukka oli tämän velipuolen mukaan sanonut heti, että nyt me lähdetään (olivat olleet viettämässä joulua Jukan sisaren luona).

Jukan äiti kuoli 96.
etp225

Perintöä ei jäänyt kummaltakaan.

Re: Jukka Lahti

Posted: Thu Dec 06, 2012 8:42 pm
by Queen
Elizzza wrote:Tarkoittaako kirjoittaja Jukan isovanhempia vai vanhempia? Otan tämän esille siitä syystä, että voi pohtia, oliko AA:lla appivanhempia? Olivatko he kuolleet tai muuten poissa kuvioista. Käytännössä tämä tarkottaisi sitä, että lapsilla ei ollut toista mummolaa eikä siten paikkaa, jossa olisivat edes yksitellen voineet olla.
Jos ei ole paikkoja, jonne lapsia voisi välillä viedä, äiti voi väsyä loppuun ja loppuunpalanut voi sitten naksahtaa.
Jotkut vanhemmat hoitavat lapsensa ihan itse. Ei siihen tarvita ketään muita. Kaikilla lapsilla nyt vaan ei ole isovanhempia, eikä tämä oikeuta lasten äitiä tappamaan miestään tai edes kilahtamaan.
Tästä perheen asetelmasta, minusta on käsittämätöntä, että Auer kertoi jossain 'taruissaan', että Jukka tuli kotiin ja ryhtyi sitten astianpesukoneen kimppuun yms.
Millainen perheenäiti odottelee kotona, että mies tulee lähemmäs puoltayötä koko päivän kestävältä työmatkalta, jotta tämä sitten pistää astiakoneen hurraamaan? Kiirettä se on pitänyt Auerilla. Kiirettä.

Re: Jukka Lahti

Posted: Fri Dec 07, 2012 4:57 pm
by Elizzza
Tavallisena arkena Jukka lähtee varhain. Kuuluiko hänen tyhjentää tiskikone aamuisin, kun illalla oli ladannut ja kone pessyt. Sitten tulee tiskiä, kaikkien aamupalatiskit. Sitten tulee päiväruokatiskit. Sitten välipalatiskit. Sitten iltaruuan valmistustiskit. Kun Jukka on tullut kotiin, kaikki varmaan syö ja taas tulee tiskiä. Eihän tämä kaikki mahdu yhteen koneelliseen, Jukan on pitänyt tiskata kahdesti. Missä tätä tiskivuorta on päivisin säilytetty? Onko huuhdeltu kraanan alla, kun tiedetty, että astiat pääsee tiskiin vasta illalla?
Kauanko Jukalla on arki-iltaisin kulunut kodinhoidollisiin tehtäviin?
Murhailtana Jukka on pinnannut kotitöistään, kun on juhlinut Turussa. Tiskivuori on kohonnut kohti kattoa.

Re: Jukka Lahti

Posted: Fri Dec 07, 2012 5:35 pm
by Tara
Jukka keitti Annelille kahvit ennen kuin lähti töihin, joka aamu.

Jukka myös laittoi lapset nukkumaan, pesi lasten hampaat ja vahti, että lapset pysyivät vuoteessaan.

Ei siinä kaikki (lainaankin tähän vanhaa postiani m:sta):

Kuka..
panee lapset nukkumaan ja pesee lasten hampaat (Jukka), kuka käy kaupassa (Jukka), kuka korjaa ruokapöydän ja laittaa tiskit koneeseen ja tyhjentää koneen (Jukka), kuka laittaa kalapuikot paistinpannulle (poika on kertonut että hän teki kotona ruokaa! 7-v), kuka vie lapset leikkipuistoon kun minä haluan olla rauhassa (Jukka), kuka imuroi huushollin (Jukka), kuka keittää minulle(kin) kahvit ennen töihin lähtöä jne.
Ihmemies Matti Poppanen.

tuli vähän toistoa, mutta haittaako tuo... Jukka myös pesi keittiön lattian tarvittaessa. Annelille jäi pyykinpesu ja omasta hygieniastaan huolehtiminen. Vai pesikö Jukka myös vaimonsa?

Re: Jukka Lahti

Posted: Sat Dec 08, 2012 12:16 pm
by Queen
En usko, että niistä tiskeistä oli mitään ongelmaa ko. perheessä. Annelihan alensi tiskivuoren huippua tehokkaasti heittelemällä ylimääräiset lautaset seinille.
Ja jos nyt ei puhtaita kippoja lapsille ollutkaan, ei hätää! Näpsäkkänä tyttönä Anneli Perhekerhon hengessä tietysti askarteli sellaiset ketsuppipurnukoista. Ei haitannut, vaikka Jukka olisi unohtanut ne pestä, sittenhän niihin ei tarvinnut kuin tumpata ranskalaisia kasa ja niin oli ketsupitkin valmiina. :mrgreen: Maitomukit taas saa kätevästi leikkaamalla maitopurkeista juojan mieltymyksen korkuisen juomakipon.

Re: Jukka Lahti

Posted: Sat Dec 08, 2012 1:30 pm
by Tara
:lol: Täähän se on ollut varsinainen kuningatar, Jukka hänen lakeijansa, lapset koristeita. Istui vain pyhän koneensa äärellä, pyörivällä valtaistuimellaan, teki luovaa työtä kohti uutta vapauden valtakuntaa vailla mitään 'keinotekoisia' ihmisten keksimiä normeja. Olisiko Jukka alkanu ihan valtiatteren silmille hyppimään? Siitä sai sitten.

Eikun tosissaan, kyllä siellä on valtataistelua käyty, toisin sanoen AA:n tyyppiset ihmiset ei tykkää yhtään jos joku on heidän tiellään, vastaan sanominen on aina henkilökohtainen loukkaus ja hänen persoonansa vähättelyä.

(päätän kyökkipsylogiset seikkailuni tähän.. ;) )

Ethän loukkaantunut Queen! :roll:

Re: Jukka Lahti

Posted: Sat Dec 08, 2012 5:14 pm
by skoune
Tara wrote:Joo, Jukan isä kuoli 89 ja silloin hautajaisjärjestelyjen yhteydessä Jukka sai tietää, että hänellä oli yksi velipuoli (pastori, jolla eri äiti mutta yhteinen isä), Jukka ei pitänyt siitä, että tämä veli oli antanut hänelle joululahjaksi herätys-uskonnollisen kirjan Vain yksi elämä, Jukka oli tämän velipuolen mukaan sanonut heti, että nyt me lähdetään (olivat olleet viettämässä joulua Jukan sisaren luona).

Jukan äiti kuoli 96.
etp225

Perintöä ei jäänyt kummaltakaan.
Asian tekee mielenkiintoiseksi se, että Jukan isä oli kotoisin Kullaalta, Paluksen kylästä. Ulvilan Tähtisentieltä pääsee sinne suoraa reittiä, matkakaan ei ole pitkä.

Muistaakseni JJ asui myös ennen saman reitin tienoilla, mutta vähän lähempänä Vanhakylää.

Muistan hämärästi jotain sellaista, että Jukan isän elämässä olisi ollut jotain dramatiikkaa (tai ehkä vain tavallinen avioero Jukan velipuolen isästä).

Tuo uskonnollinen joululahjakirja (ehkä parin euron arvoinen) saattoi olla Jukan juhlista lähdön syynä. Tuskin kuitenkaan uskonnollisuutensa vuoksi, vaan siksi, että lahja oli niin halpa. Käsittääkseni JL osti sisaruksilleen ja näiden lapsille (tällä veljellä oli enemmän lapsia kuin Jukalla). Ehkä Jukkaa harmitti tuollainen "halpalahja".

Re: Jukka Lahti

Posted: Sat Dec 08, 2012 5:57 pm
by Elizzza
Voisiko olla että kirja oli vain viimeinen pisara. Jukalle tuli mieleen kipeät muistot, kuinka isä lähti ja hylkäsi. Siitä päätellen hylkäsi, kun ei Jukka tiennyt velipuolestaankaan mitään. Velipuoli sai taas pitää tämän isän kiinteästi elämässään.
Kasvoiko Jukka äitinsä huostassa, tätäkin on jossain epäilty. Jos joutui vaikka lastenkotiin tai sijoituskotiin? Silloin velipuoli olisi läsnäolollaan herättänyt kaikki nämäkin kipeät muistot.