Historiaa ja sen sellaista

Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 2373
Joined: Mon Sep 22, 2014 11:55 am

Historiaa ja sen sellaista

Post by -Uta- » Thu Sep 06, 2018 3:10 pm

Tuomarinohjeet
"Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan."

Tuomarinohjeet (ruots. Domarregler, Muutamia yleisiä ohjeita, joita tuomarin on aina noudatettava) on kokoelma Olaus Petrin 1500-luvulla kokoamia tuomarien noudatettavaksi tarkoitettuja eettisiä ohjeita. Niitä ei ole vahvistettu viralliseksi laiksi, mutta Ruotsissa ja Suomessa ne on vanhan tavan mukaan painettu laki­kirjojen alkusivuille. Nykyäänkin ne ovat painettuina Suomen Laki- teoksessa.

Otteita tuomarinohjeista
- Koska tuomarilla on Jumalan käsky tuomita oikein, niin on hänen kaikin voimin pyrkiminen tietämään mikä oikeus on. Sillä niin kuin se ei kelpaa saarnaajaksi, joka ei tiedä, mitä Raamatussa on kirjoitettuna ja mikä sen perustus ja tarkoitus on, samoin se ei kelpaa tuomariksi, joka ei tiedä mitä laissa on ja mikä sen perustus ja tarkoitus on ja miten niitä on käytettävä.
- Samoin hänen myös tulee muistaa tuomarinviran olevan asetetun yhteisen kansan hyödyksi eikä tuomarin omaksi hyödyksi.
- Jumala ei salli väkivallan jäädä rankaisematta, varsinkin kun sitä harjoittavat ne, joiden virkansa puolesta pitäisi sitä estää.
- Tuomarin pitää tarkasti tuntea laki, jonka mukaan hänen tulee tuomita, sillä laki pitää hänellä olla ohjeena.
- Kaikki lait pitää olla sellaiset, että ne ovat yhteiseksi hyödyksi, ja sen tähden, kun laki tulee vahingolliseksi, ei se enää ole laki, vaan vääryys, ja on hylättävä.
- Hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaikki kohtuuden mukaan. Mutta missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan.
- Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.
- Kaikkea lakia on älyllä käytettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys, ja oikeudessa pitää olla armo mukana.
- Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella.
- Maantapa, kun se ei ole kohtuuton, pidettäköön lakina, jonka mukaan on tuomittava.
- Älköön kukaan olko tuomarina omassa asiassansa.
- Se tekee lakia vastaan, joka tekee lain tarkoitusta vastaan, vaikka hän näyttäisikin tekevän lain sanain mukaan.
- Kaikki laki on asetettu oikeuden ja kohtuuden eikä sakkorahain tähden. Sillä sakkoraha on niille rangaistukseksi, jotka lain rikkovat; mutta laki tahtoo ennemmin olla rikkomatonna kuin rikottuna, ja soisi, ettei sakkorahaa ollenkaan tarvittaisi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomarinohjeet


User avatar
-Uta-
Posts: 2373
Joined: Mon Sep 22, 2014 11:55 am

Re: Historiaa ja sen sellaista

Post by -Uta- » Thu Sep 06, 2018 3:22 pm

Henkirikollisuuden kehitys 1500-luvulta nykypäivään
Suomi oli uuden ajan alussa selvästi nykyistä väkivaltaisempi maa.
https://www.haaste.om.fi/fi/index/lehti ... ivaan.html

Image
Piirroksessa (George Cruikshank: The Bottle 1847) varoitellaan alkoholinkäytön yhteydestä perheväkivaltaan.
Kuva: Mary Evans Picture Library / Lehtikuva


Henkirikosten määrästä ja piirteistä Suomessa on saatavissa kattavammin tietoja 1500-luvulta alkaen. Ennen 1700-lukua käytettävissä on lähinnä oikeudenkäyntien tuottamaa aineistoa. Rikollisuutta kuvaavista vuotuistilastoista vanhin on kuolemansyytilasto alkaen vuodesta 1754. Oikeustilastosarja on saatavissa nykyisin vuodesta 1842 ja poliisin rikostilasto vuodesta 1927 alkaen. Maassamme on lisäksi harjoitettu korkeatasoista henkirikollisuuden tieteellistä tutkimusta jo lähes sadan vuoden ajan. Uranuurtajien Veli Verkon (kriminologia) ja myöhemmin Heikki Ylikankaan (oikeushistoria) sekä Matti Virkkusen (oikeuspsykiatria) luomalle perustalle on rakentunut viime vuosikymmeninä vireä poikkitieteellinen tutkimusyhteisö. Tässä artikkelissa tarkastellaan lyhyesti henkirikollisuuden tason ja rakenteen pitkän aikavälin muutoksia tilastojen ja tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Lapsensurmarikollisuutta ja sen erityisproblematiikkaa ei tässä käsitellä.

Euroopassa henkirikokset vähentyneet lähes koko ajan
Nykytutkimuksen mukaan eurooppalaisen väkivallan suuri tarina kertoo yhteiskunnissa sanktioidun henkirikollisuuden lähes katkeamattomasta vähenemisestä keskiajalta nykypäivään. Tämän etenkin länsieurooppalaiset rikollisuuden historian tutkijat katsovat usein kuvaavan perustavanlaatuista eliiteistä rahvaaseen edennyttä kulttuurista muutosta. Toisaalta monimuuttujamalleihin perustuvat tutkimukset tämän päivän globaalin henkirikollisuuden tasoeroista eivät juurikaan tue käsityksiä kulttuuristen (sen enempää kuin esimerkiksi taloudellistenkaan) tekijöiden merkityksestä. Niiden mukaan keskeisimmin väkivallan tasoon näyttäisivät nykymaailmassa vaikuttavan poliittis-hallinnolliset tekijät: lakiin perustuva kansanvaltainen hallinto ja yhteiskunnallisten instituutioiden vakaus ja toimivuus.
En tässä puutu selityksiin enkä siihen, kuinka yleispäteviä tehdyt johtopäätökset ovat sen enempää Euroopan kuin muunkaan ihmiskunnan suhteen. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että huomattava osa ihmiskunnasta elää tänäkin päivänä yhteiskunnissa, joissa henkirikollisuuden taso vastaa keskiajan länsieurooppalaisten kaupunkien tilannetta tai on niitä korkeampikin, vaikka ne muutoin ovat moderneja ja niiden kansalaisetkin suhteellisen sivistyneiksi katsottavia. Nyky-Euroopasta on historian saatossa kuitenkin muodostunut huomattavan väkivallaton kulttuurialue – siltä osin kuin kyse on kansalaisten välisestä kriminaaliväkivallasta.

Suomessa kehitys ei yhtä suoraviivaista
Tutkimusten mukaan 1500- ja 1600-lukujen Suomessa henkirikollisuuden taso vaikuttaisi vaihdelleen huomattavasti maakuntien ja vuosikymmenten välillä. 1500-luvun alun Hämeestä ja 1550-luvun Satakunnasta on laskettu yli 20 surmatun vuotuistasoja 100 000 asukasta kohti, kun samanaikaisesti Varsinais-Suomessa taso vaihteli kolmen ja kuuden välillä ja oli Ahvenanmaalla jopa alle yhden. (Kuluvalla vuosikymmenellä maassamme on kuolemansyytietojen mukaan surmattu keskimäärin 1,6 ihmistä 100 000 asukasta kohti vuodessa.) Yksiselitteisempi tutkimustulos on se, että kaupunkien väkivaltakuolleisuustasot (10–40 surmattua vuotta ja 100 000 asukasta kohti) olivat yleensä selvästi maaseutua korkeampia.

Verrattaessa ajan rikollisuustasoja myöhempiin vuosisatoihin ja nykyaikaan on huomioitava lähteiden laatu, terveydenhuollon kehittymättömyys ja väestön jyrkästi nykyistä nuorempi keski-ikä. Manuel Eisnerin laskelmien mukaan Englannissa keskiajan ja uuden ajan ensimmäisten vuosisatojen henkirikollisuustasot tulisi puolittaa, jotta terveydenhuollon kehityksen aiheuttama väkivaltavammakuolleisuuden muutos eliminoituisi laskelmista. Toisaalta käräjillä käsiteltiin vain osa aikakauden henkirikoksista, joten oikeudenkäyntiaineistoihin perustuvat laskelmat ovat järjestään todellisia selvästi matalampia.

Kun molemmat tekijät huomioidaan, Eisnerin muuntokertoimia käyttäen esimerkiksi Hämeen vuosien 1506–1510 25 surmatun vuotuistaso muuttuisi vastaamaan 18 surmatun nykytasoa, vastaavasti Varsinais-Suomen vuosien 1540–1580 kolmen surmatun vuotuistaso muuttuisi kahden surmatun nykytasoksi 100 000 asukasta kohti1. Käräjäaineistojen perusteella lasketut henkirikollisuustasot 1500- ja 1600-luvuilta näyttäisivät antavan loppujen lopuksi varsin hyvin nykytilastoinnin kanssa vertailukelpoisen kuvan väkivallan yleisyydestä. Suomi oli siten 1500-luvulla ja 1600-luvun alkupuoliskolla mitä ilmeisimmin nykyistä selvästi väkivaltaisempi yhteiskunta.

Maastamme tuolloin mitatut rikollisuustasot eivät eronneet samaan aikaan Brittein saarilta tai Skandinaviasta mitatuista. Sellaista keskeytymätöntä väkivallan katoamisprosessia kuin läntisestä Euroopasta ja Skandinaviasta meiltä ei kuitenkaan ole seuraavina vuosisatoina löydettävissä, ei ainakaan henkirikostilastoja tarkastelemalla. Merkittävin ja suhteellisen pysyvä lasku henkirikollisuuden perustasossa vaikuttaisi tapahtuneen 1600-luvun mittaan. Muutos osuu ajallisesti yhteen Ruotsin valtakunnassa tuolloin tapahtuneen hallinnon modernisoinnin ja keskusvallan vahvistumisen kanssa.

Seuraavan vuosisadan loppupuolella henkirikollisuus kääntyi Suomessa jälleen kasvuun, tosin maakunnittain hyvin epäyhtenäiseen. Henkirikollisuudella mitaten väkivaltaisimmat ajanjaksot maamme historiassa 1600-luvun jälkeen löytyvät 1800-luvun alkupuoliskolta ja vuosilta 1905–1948. 1800-luvun alkupuoliskon väkivalta keskittyi Etelä-Pohjanmaalle, viime vuosisadan alkupuoliskolla se kattoi koko maan, mutta oli pesiytynyt erityisesti uusiin teollisuusyhdyskuntiin. 1600-luvun lopulla muodostuneen perustason alapuolelle Suomen henkirikollisuuden taso on sittemmin painunut vain kahdesti: toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1955–1968 ja nykyisen 1990-luvun lopulla alkaneen laskevan rikollisuuskehityksen aikana.

Kriisit vaikuttavat henkirikollisuuden tasoon
Oheisesta kuviosta 1 on luettavuuden parantamiseksi poistettu tilastoidun henkirikollisuutemme kaksi väkivaltaisinta vuotta: 1808 ja 1918. Vuonna 1808 henkirikoskuolleisuuden taso oli Verkon tietojen mukaan runsaat 13 (muuntokertoimella korjattuna lähes 20) surmattua 100 000 asukasta kohti, vuoden 1918 kuolleisuustaso oli kuolemansyytilaston mukaan yli 60 surmattua 100 000 asukasta kohti. Edellisen väkivaltaisuutta selitti Suomen sota ja sitä seurannut venäläismiehitys (vuodelta 1809 tilastotiedot puuttuvat kokonaan), jälkimmäisen puolestaan sisällissota seurauksineen.

Myös muutoin Suomen henkirikollisuuden tason vaihtelut 1700-luvulta alkaen vaikuttaisivat liittyneen huomattavalta osin erilaisiin kriiseihin ja niiden seurauksiin sekä (ainakin paikallisesti) heikentyneeseen oikeus- ja järjestysviranomaisten toimintakykyyn. 1700-luvun jälkipuoliskon Itä-Suomen väkivaltaisuudella oli kiinteä yhteys Venäjän rajaan ja yhteiskunnallisten instituutioiden heikkoon toimintakykyyn rajaseudulla. Etelä-Pohjanmaan puukkojunkkarikausi seuraavan vuosisadan alkupuoliskolla oli puolestaan seurausta maakunnan taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden järkkymisestä sekä oikeudenhoidon lamaantumisesta. 1900-luvun alkuvuosikymmenten pitkä väkivallan kausi kattoi koko Koillis-Euroopan ja liittyi viime kädessä Venäjän ensimmäisen imperiumin kuolinkouristuksiin, toki paikallisin variaatioin. Korkeaan henkirikollisuuden perustasoon maassamme 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan vaikutti omalta osaltaan myös maamme asema raaka-aineen tuottajana uudessa kansainvälisessä talousjärjestyksessä sosiodemografisine seurauksineen.

Ei kuitenkaan pidä unohtaa myöskään suomalaisen väkivallan uskollisinta seuralaista, alkoholia. Sen roolista suomalaisessa väkivallassa on kiistelty ja kiistellään. Yhdessä Reino Sirénin kanssa tekemäni, toistaiseksi vielä käsikirjoitusvaiheessa olevan tutkimuksen mukaan alkoholinkulutuksen ja henkirikollisuuden tason vuotuisten muutosten välillä on Suomessa kuitenkin ollut tilastollisesti merkitsevä yhteys ainakin 1800-luvun alkuvuosista lähtien (ajalta jolta jonkinlaisia vuotuisia kulutustilastoja on mahdollista luoda). Tässä suhteessa ainoan poikkeuksen muodostaa ajanjakso 1900–1949, nyky-Suomen synnytystuskien vuosikymmenet.

Henkirikollisuuden dynamiikka
Minkälaiset syyt väkivallan tason vaihteluiden taustalla maassamme kulloinkin ovat olleetkin, väkivallan dynamiikan sosiodemografinen perusrakenne on ollut vuosisatoja yllättävän vakaa.
Aina viime vuosikymmeniin saakka henkirikollisuuden aaltoliikkeistä on vastannut pääasiassa nuorten, parikymppisten miesten keskinäisen väkivallan määrällinen vaihtelu. Rikostyypeittäin tarkastellen tämä on näkynyt perhepiirin ulkopuolisen väkivallan rajuina tason muutoksina samalla kun lähisuhdeväkivallan suhteellinen yleisyys on pysynyt vuosikymmenestä ja jopa vuosisadasta toiseen lähes muuttumattomana.

Myös väkivallan sosiaalisessa rakenteessa on havaittavissa sekä vakaita että vähemmän vakaita elementtejä. 1600-luvulta lähtien yhteiskunnan marginaalissa elävien väestöryhmien henkirikollisuuden taso on ollut huomattavasti valtaväestöä korkeampi eikä ole juurikaan reagoinut lyhytaikaisiin kokonaisväkivallan tason muutoksiin. Korkean henkirikollisuuden kausina väkivalta on levinnyt marginaaliryhmistä myös valtaväestöön, erityisesti sen miespuoliseen nuorisoon, ja väkivallan tason laskiessa jälleen vetäytynyt marginaaliryhmiin.

Yksi vakaa piirre suomalaisessa henkirikollisuudessa (ainakin viimeiset sata vuotta) on ollut myös edellä mainittu kiinteä yhteys alkoholin käyttöön ja käyttötilanteisiin. Tämä on näkynyt väkivallan dynamiikassa siten, että kokonaisrikollisuustason muutokset ovat tapahtuneet voimakkaimpina alkoholisidonnaisessa väkivallassa. Kun henkirikollisuuden taso on noussut, alkoholisidonnaisten surmien osuus on kasvanut, ja vastaavasti rikollisuustason laskiessa alkoholisidonnaisten rikosten osuus on pienentynyt.

Kaiken kaikkiaan suomalaisen henkirikollisuuden "suuri tarina" näyttäisi uuden ajan alusta nykypäivään muodostuneen toisiaan seuranneista ja joskus hyvin äkillisistäkin juonenkäänteistä: erilaisista kriiseistä ja niitä yhdistäneistä vakaamista suvantovaiheista. Eurooppalaisen suuren sivistyssaagan tapaan se on kuitenkin johtanut niin ihmiskunnan historian kuin nykyhetkenkin mittapuilla tarkastellen siihen poikkeuksellisen väkivallattomaan yhteiskuntaan, jossa meillä tällä hetkellä on onni elää. Valitettavasti historian perusteella nykytilanteen pysyvyyttä ei voi pitää kiveen hakattuna.

Kirjoittaja Martti Lehti on yliopistotutkija Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.
Last edited by -Uta- on Thu Sep 06, 2018 3:57 pm, edited 1 time in total.

User avatar
-Uta-
Posts: 2373
Joined: Mon Sep 22, 2014 11:55 am

Re: Historiaa ja sen sellaista

Post by -Uta- » Thu Sep 06, 2018 3:55 pm

Rikosten vuosikymmenet: Murhaajien ja tappajien poliisikuvat
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... gs.2IDBuno

Vanhat poliisikuvat kertovat rikollisuuden ja rikostutkinnan historiasta. Tämän jutun kuvagalleriassa (kts linkki) on Helsingin poliisilaitoksen viime vuosisadan alkupuolella ottamia kuvia henkirikoksista epäillyistä miehistä ja naisista.

Kansallisarkistossa säilytettävän kansion otsikko on julma: "Murhaajat, tappajat ja lapsenmurhaajat". Oheisessa galleriassa on pieni osa kuvista 1900-luvun alusta 1920-luvulle. MTV:n rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä tarkastelee Rikosten vuosikymmenet -juttusarjassa vanhoja rikosjuttuja Helsingissä. Aiemmissa osissa on kerrottu vuosien 1914, 1924 ja 1934 oikeustapauksista.

Helsingin asukasluku oli 1900-luvun alussa ylittänyt 100 000 henkeä. Myöhemmässä Helsingin 200-vuotishistoriikissa kaupunkia kuvataan "pieneksi suurkaupungiksi". Helsinkiin oli rakennettu paljon kerrostaloja ja vuokrakasarmeja. Vuosituhannen alku oli kuohuvaa aikaa muun muassa venäläissorron, Suomen itsenäisyyspyrkimysten, sisällissodan ja kieltolain takia. Helsinki oli 1900-luvun alussa huomattavasti nykyistä väkivaltaisempi. Suomessa 1910–1929 henkirikosten tekijöistä miehiä oli 95–98 %, uhreista 90–95 %. Keskiältään tekijät ja uhrit olivat 26–29-vuotiaita ja "humalassa" 74–80 prosenttisesti, kertoo oikeuspoliittisen tutkimulaitoksen Martti Lehden väitöskirja.

Rikostutkinnan alkuvaiheita
Suomen ensimmäinen poliisilaitos perustettiin Turkuun 1816 ja Helsinki seurasi vuonna 1826. Poliisilaitokset olivat tuolloin kunnallisia. Valokuvaus oli tullut Suomeen 1850-luvun puolivälissä, mutta yleistyi vasta seuraavina vuosikymmeninä. 1900-luvun alussa vasta hahmoteltiin kriminalistiikan perusteita ja sormenjäljetkin hyväksyttiin suomalaisessa oikeudessa näytöksi vasta 1920-luvulla. Helsingin poliisiin perustettiin antropometrinen toimisto - myöhempi tuntomerkkitoimisto - vasta 1908. Rikollisia oli kuitenkin kuvattu järjestelmällisemmin ainakin vuodesta 1895, koska arkiston vanhimmat kuvat ovat siltä ajalta. Kuvien tarkoituksena oli tietysti henkilöiden tunnistaminen. Tappajien kansiossa ei ole mitään tarkempaa tietoa itse rikoksesta tai edes henkilöstä. Pieni numero kuvan alanurkassa tai kasvojen alla yhdistyi kortistoon. Kaikissa gallerian kuvissa sitä ei rajauksen takia näy. Sen sijaan esimerkiksi varkaiden kansiossa kuvat ovat kortteina, joiden takana on nimi ja muut tuntomerkkitiedot. Varkauksien kohteeksi joutuneille on arvatenkin näytetty tunnettujen varkaiden kuvia.

Arkistossa on Helsingin poliisikuvia viime vuosisadan alusta on sadoittain. Varkaat on selkeästi suurin ryhmä ja heitäkin on jaoteltu vielä muun muassa taskuvarkaisiin, saunavarkaisiin ja kauppavarkaisiin sekä satama- ja torivarkaisiin. Prostituoiduista ja irtolaisista sekä tietysti väkivaltarikollisista on omat kansionsa. Jalkineen jälkien, aseiden, karvojen, kuitujen ja pienhiukkasten tutkimus - dna:sta puhumattakaan - tuli rikostutkintaan vasta paljon myöhemmin.

Maailman ensimmäinen rikoslaboratorio perustettiin Lyoniin Ranskaan 1910.
Helsinkiin sellainen tuli 1920-luvulla.


Jarkko Sipilä
jarkko.sipila(at)mtv.fi @sipilamtv3

User avatar
-Uta-
Posts: 2373
Joined: Mon Sep 22, 2014 11:55 am

Re: Historiaa ja sen sellaista

Post by -Uta- » Thu Sep 06, 2018 4:29 pm

Ex-poliisi Mikko Ylikangas kokosi Rikosmuseon tarinat yhteen
– Mieleen jäi 20 vuotta hautunut kostoajatus, joka päättyi kirjepommimurhaan
https://www.aamulehti.fi/uutiset/ex-pol ... 200889309/
Rebekka Härkönen

Menneisyyttä ei pitäisi torjua hävettävänä asiana, sillä historia opettaa tulevaisuutta.
Näin kiteyttää tuore tietokirjailija Mikko Ylikangas torstaina 19. huhtikuuta julkaistavan Rikosmuseo kertoo -teoksensa ydinajatuksen. –Maailmaan mahtuu paljon pahuutta, mutta rikollisetkin ovat vain ihmisiä. Jokaisella heistä on varmasti ollut monta kohtaa, jossa olisi voinut valita toisin, Ylikangas sanoo. Joillakin rikollisilla eväät elämään ovat olleet surkeat, osalta tällaisia taustaselittäjiä ei löydy.
–Elämää pitäisi harjoitella ja vaalia. Silloin tapahtumat eivät ehkä pääse vyöryttämään ihmistä näihin kauheisiinkin kurimuksiin, joita kirjassani kuvaan.

Rikosmuseo kertoo on kokoelma kymmenestä rikostarinasta Rikosmuseoon koottujen esineiden takana. Vuonna 1937 perustettu museo on poliisin ylläpitämä ja sijaitsee Keskusrikospoliisin (KRP) tiloissa Vantaan Jokiniemessä. Museon arkistoihin on koottu tuhansia Suomen rikoshistoriaan liittyviä esineitä. Museo on yleisöltä suljettu. – Siksi kai kustantaja tilasi tällaisen kirjan minulta. Kuten kaikissa museoissa, merkityksellisimpiä ovat tarinat esineiden takana, Ylikangas arvioi.

Eläkkeellä oleva entinen poliisi. Mies, joka ajautui univormuunsa 10 000 markan takia. Näin Ylikangas muotoilee hyväntuulisesti uravalintansa. –Hain Länsi-Saksaan yliopistoon vuonna 1975. Kun sieltä ei kuulunut mitään, hätäpäissäni hain poliisikouluun ja pääsin sisään. Hyväksynnästään yliopistoon Ylikangas sai kuulla kesken poliisikoulutuksen. Tuolloin poliisiopinnot keskeyttäviltä veloitettiin 10 000 markkaa korvaukseksi valtion heihin hukkaamasta ajasta ja vaivasta. –Eihän minulla sellaisia rahoja ollut, joten päädyin poliisiksi. Ylikangas työskenteli KRP:ssä väkivalta- ja talousrikostukijana vuoteen 1994 saakka. Sitten hän siirtyi Poliisiammattikorkeakouluun opetustöihin. Ylikangas nauraa makeasti vitseille poliisimiesten kirjoitus- ja lukutaidon puutteista. –Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja kymmensormijärjestelmä on hallussa.

Uunituore teos esittelee kymmenen keskenään hyvin erilaista rikostarinaa 1800–1900-luvuilta. Tekojen motiivit vaihtelevat taloudellisen hyödyn tavoittelusta kostoon ja järjettömään julmuuteen.
–Monissa rikoksissa tavoiteltu rahasumma ei ole missään suhteessa aiheutettuun vahinkoon nähden. Myös reaktiot vähäisiin asioihin ovat järjettömän kauheita, Ylikangas kuvailee.
Yksi kirjan kummallisimmista tapauksista on vuonna 1947 kuolemaan johtanut sikiönlähdetys. Tuolloin abortin sai laillisesti vain, jos äiti oli kuolemanvaarassa. Kunnollisten ehkäisykeinojen puuttuessa ei-toivotut raskaudet olivat yleisiä nuorilla tytöillä ja köyhissä perheissä. –Puoskarit tarjosivat muutaman tuhannen markan maksua vastaan hengenvaarallisia sikiönlähdetyksiä, Ylikangas kuvailee. Ilman pumppaaminen polkupyöränpumpun ja letkun avulla kohtuun oli yksi aikakauden puoskarikeinoista. Kun Valkeakoskella eräs nainen menehtyi toimenpiteeseen, puoskarinainen paloitteli uhrin ja sirotteli palaset maastoon. –Käsittämätön tapahtumakaari.

Kirjoittajalle tarinoista mieleenpainuvin on 20 vuotta hautunut kostoajatus, joka lopulta päättyi kirjepommin avulla tehtyyn murhaan. –Tekijä oli ilmeisesti jättänyt tuttavalleen saalisrahoja säilytykseen, jotka tämä oli sitten tuhlannut, Ylikangas kuvailee. Kauna purkautui toistuvilla yrityksillä vahingoittaa tuttavaa. –Kiinnostavan tapauksesta tekee tekijän narsistinen suhtautuminen itseensä ja sinnikäs kostotahto. Hän ihaili itseään loppuun saakka ja piti ylimielisyydessään selvänä, ettei jää kiinni edes murhasta. Toisin kävi. Suomen poliisi pyysi Englannista rikoslaboratoriosta apua veriryhmän selvittämiseksi postimerkkien sylkinäytteistä. Vuosi oli vasta 1957, mutta omasta mielestään niin nerokas kirjepommimies jäi kiinni tekniikan avulla.

Ylikankaan mukaan rikostarinat opettivat hänelle, että suomalainen oikeusprosessi on toiminut jo kauan. Esimerkiksi rikollisille on osattu tehdä mielentilatutkimuksia jo vuodesta 1841 lähtien, jolloin Lapinlahden mielisairaala perustettiin. Murtovarkaiden aherrus pakotti lukkovalmistajat yhä varmempien lukitusjärjestelmien kehittämiseen. Poliisin menetelmät kehittyivät uusien rikosten myötä. Rikosten loppumiseen jo uutta tietokirjaa aihepiiristä kirjoittava Ylikangas ei usko.

–Nykyjärjestelmässä rikoksesta syytetyn oikeudet ovat ylikorostetussa asemassa verrattuna uhrin oikeuksiin. Joskus herää kysymys, että takaako yhteiskuntamme myös uhreille heille kuuluvan oikeuden. –Rikollisilla on vapaus päättää teoistaan. Uhreilla taas ei ole usein minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa kohtaloonsa, Ylikangas muistuttaa.

monoliitti
Posts: 585
Joined: Tue May 30, 2017 4:04 pm

Re: Historiaa ja sen sellaista

Post by monoliitti » Thu Sep 06, 2018 6:49 pm

Ensikertaa sain nyt lukea nuo Olaus Petrin tuomarinohjeet, joista olen kuullut vuosikymmenten ajan monissa yhteyksissä. Kiitos.
Rikosmuseo sijaitsi ennen Tikkurilan vanhassa asemarakennuksessa. Avoimen ovien päiviäkin ollut. Ei ole tullut vielä käytyä.

User avatar
-Uta-
Posts: 2373
Joined: Mon Sep 22, 2014 11:55 am

Re: Historiaa ja sen sellaista

Post by -Uta- » Fri Sep 07, 2018 2:24 pm

by monoliitti » Thu Sep 06, 2018 6:49 pm
Ensikertaa sain nyt lukea nuo Olaus Petrin tuomarinohjeet, joista olen kuullut vuosikymmenten ajan monissa yhteyksissä. Kiitos.
Rikosmuseo sijaitsi ennen Tikkurilan vanhassa asemarakennuksessa. Avoimen ovien päiviäkin ollut. Ei ole tullut vielä käytyä.
Kiitos kiitoksista! :)

Post Reply