Lapua - Volter Asplundin murha 1932

Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Lapua - Volter Asplundin murha 1932

Post by -Uta- »

Volter Asplund (1893–1932)
Fritz Emil Volter Asplund (1893–1932) oli jääkärieverstiluutnantti, aseseppäkoulujen johtaja ja ampuja. Hän oli Lapualla Valtion Patruunatehtaan johtajana 1929–1932. Hänet surmattiin myrkyttämällä 39-vuotiaana.
Image

Hyvän johtajan äkillinen kuolema
Huhtikuun 14. päivän iltana 1932 Asplund vietti koti-iltaa perheensä ja lankonsa agronomi Paul Westmanin kanssa pelaamalla korttia puoleenyöhön saakka. Seuraavana aamupäivänä hän sairastui korkeaan kuumeeseen, pahoinvointiin, päänsärkyyn ja rintakipuun. Samanlainen tauti oli iskenyt jo kolmisen viikkoa aiemmin, mutta helpottanut osittain.Tällä kertaa lähinnä keuhkokuumetta muistuttanut tauti kuitenkin vain yltyi. Kun hengenahdistus kävi vaikeaksi, Helsingistä lennätettiin happiaparaatti. Se toi kuitenkin vain hetkellistä helpotusta. Asplund kuoli tautiinsa 20.4.1932 puoli neljän aikaan aamulla. ”Oli aivan uskomaton katsoa kun meidän hyvä johtaja kannettiin viimeistä kertaa paraatirapusta ulos ja vietiin kylmään kärryvajaan. Kukkia on kannettu ystäviltä kaiken iltapäivää joiden keskellä uskollisesti kaiken isänmaan velvollisuuden täyttäny ja hyvää kaikille tarkoittava hymy iloinen kasvoillaan johtajamme nukkuu”, kirjoitti vartija Iisakki Koivumäki vartiopäiväkirjaan. Vain 39-vuotiaana kuollut jääkärieverstiluutnantti haudattiin sukuhautaan Vaasan vanhalle hautausmaalle

Myrkyttämistä ja maanpetoksia
Seuraavana vuonna kuolemaa alettiin tutkia myrkytysepäilyjen vuoksi. Vasta tammikuussa 1934 – 20 kuukauden kuluttua kuolemasta – suoritetussa ruumiin oikeuslääketieteellisessä tarkastuksessa ei ollut enää mahdollista saada selville tarkkaa kuolinsyytä, mutta lääkintöhallitus piti sangen todennäköisenä, että kuoleman oli aiheuttanut hänen nauttimansa voimakas myrkky. Poliisitutkimuksissa kävi ilmi, että Asplundien kotiapulainen Jenny Anttila oli tavannut tansseissa herra Steninä esiintyneen neuvostoliittolaisen asiamiehen ja rakastunut tähän. Anttila oli antanut Asplundille kaksi kertaa kaljaan sekoitettuna mieheltä saamaansa myrkkyä. Tarkoitus oli tehdä johtaja huonovointiseksi, jotta Anttila pääsisi käsiksi johtajan salaisiin liikekannallepanoasiakirjoihin, jotka Sten oli pyytänyt itselleen toimittaa. Surmaamistarkoitusta ei pystytty todistamaan. Vaasan hovioikeus tuomitsi Jenny Anttilan maanpetoksesta ja myrkytyksistä 15 vuodeksi kuritushuoneeseen. Lisäksi salaisten asiakirjojen luovuttamisen edesauttamisesta tuomittiin valtiopetokseen tähtäävän toiminnan edistämisestä lapualainen nuorimies 1,5 vuoden vankeusrangaistukseen. Asplundin myrkytyksen tutkimuksia ja oikeudenkäyntiä seurattiin ajan lehdissä tiiviisti. Örnulf Tigerstedt käsitteli sitä laajasti vuonna 1943 ilmestyneessä teoksessaan Vastavakoilu iskee. Suomen taistelu neuvostovakoilua vastaan 1919-1939. Vuonna 1981 ilmestyi Pentti Pirhosen aiheeseen liittyvä romaani Arsenikkia Lapuan patruunatehtaalla.
http://62.148.204.4/html/index.php?iContentID=243

***

- Keväällä 1932 myrkytettiin Lapuan patruunatehtaan johtaja, ja samoihin aikoihin tapahtui tehtaan johtohenkilöstön joukossa muutamia muitakin myrkytyksiä. Asialla oli Neuvostoliiton/kommunistien vakoiluorganisaatio, joka järjesti myrkyt kohteilleen. Mahdettiinko tuon kemiallisen hyökkäyksen järjestelyistä koskaan päästä kunnolla selvyyteen?
- Itsekin löysin asian sattumalta Pohjois savo sanomalehdestä vuodelta 1933, jolloin tutkinta oli meneillään. Tapauksista itsestään kerrottiin vain niukalti. Tuolloin -33 näyttää sattuneen ainakin yksi isompi tuhopoltto armeijan kiinteistöissä, ja tutkimusvaiheissa oli todettu kommunistien olleen asialla.
- Kyseinen asia tapahtui 20.4. 1932. Murhattu johtaja oli nimeltään Volter Asplund ja hän oli ollut mm. jääkäriliikkeessä jo pfadfinder-kaudesta lähtien. Tapauksesta on Tigerstedin "Vastavakoilu iskee" kirjassa n. 30-sivuinen juttu, jota on syytä lukea lähdekriittisyyttä harjoittaen. Teoksessa "Isänmaan puolesta-Suojelupoliisi 50 vuotta" kirjoittaa Matti Lackman sivulla 36 seuraavaa: "Myös vakoilujuttuja paljastettiin. Erityisen paljon kohua herätti Lapuan patruunatehtaan johtajan, jääkärieversti Volter Asplundin myrkyttäminen vuonna 1932. Asplundin kotiapulainen tunnusti tehneensä sen "Herra Stenin" käskystä. "Herra Steniksi", jota ei saatu koskaan kiinni eikä onnistuttu varmasti identifioimaankaan, on arveltu puna-armeijan sotilasvakoiluun osallistunutta Toivo Vähää eli Ivan Petrovia." Jukka Rislakin kirjan "Erittäin salainen-Vakoilu Suomessa" lyhyiden mainintojen mukaan tapauksesta olisi juttua myös Veijo Varjon teoksessa "Miehet pimeästä" ja vieläpä Seura-lehdessä 51-52/1981 olisi em. kotiapulaisen haastattelu.
https://groups.google.com/forum/#!topic ... e7agFZgKx8


Muita linkkejä mm. :
https://fi.wikipedia.org/wiki/Volter_Asplund
https://yle.fi/uutiset/3-6653356
Post Reply