Henkirikoksen uhrien omaiset

Post Reply
sihteeri
Posts: 137
Joined: Sun Oct 30, 2011 9:12 am

Henkirikoksen uhrien omaiset

Post by sihteeri » Wed Mar 29, 2017 3:02 am

Ei unohdu koskaan, otsikoi Leena Välimäki juuri julkaistun kirjansa henkirikosten uhrien läheisten elämänmuutoksesta:
https://www.ps-kustannus.fi/Elina-V%C3% ... skaan.html

Painavaa tekstiä lukijalle tarkoitetuissa saatesanoissa:
Kirjassa esiintyy muutama runsaasti julkisuudessa käsitelty henkirikos. Tapauksiin liittyvät henkilöt ovat rikos- ja oikeusuutisointia seuraavalle yleisölle tunnistettavia. Jos lukijana tunnistat tapahtumia ja yhdistät ne tiettyihin asianosaisiin, toivon, että kunnioitat kyseisten ihmisten yksityisyyttä ja uhrien muistoa.
Helsingin Sanomat uutisoi: http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005144791.html
sihteeri


User avatar
-Uta-
Posts: 2292
Joined: Mon Sep 22, 2014 11:55 am

Re: Henkirikoksen uhrien omaiset

Post by -Uta- » Fri Sep 15, 2017 7:50 pm

Murhaajan sisko elää alituisessa pelossa: "Miksi erittäin vaaralliset vangit päästetään vapaaksi?"
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017090 ... 1_u0.shtml
Perjantai 1.9.2017 klo 19.24

Erittäin vaaralliseksi arvioidun vangin sisko kertoo paloittelumurhaaja Virpi Buttin vapauttamisen nostaneen hänen omat pelkonsa jälleen pintaan. Sisko kertoo pelkäävänsä kaikkien turvallisuuden puolesta, kun hänen veljensä vapautuu.

Tieto tuli järkyttävässä puhelussa talvisena iltana. Perheen poika, Sarin (nimi muutettu) veli, oli murhannut naisen.
Pari kuukautta kesti, että ymmärsi mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen tuli viha, sitten isompana pelko. Aloin pelätä häntä, Sari kuvailee. Sari kävi tapaamassa vangittua veljeään vanhempiensa kanssa. Teolle löytyi erikoisia selityksiä, veli vetosi ääniin päässään. Sari ja oikeuslaitos eivät menneet lankaan. Tuomioksi tuli elinkautinen raa'asta murhasta. Teko oli tehty täydessä ymmärryksessä. Mielentilatutkimuksen yhteydessä veli arvioitiin erittäin vaaralliseksi muille ihmisille.
Veli on istunut nyt jo vuosia vankilassa. Elinkautista istutaan Suomessa tyypillisesti 12-15 vuotta.
Pelko veljen vapautumisesta nousi jälleen pintaan eilen, kun Sari luki Iltalehdestä paloittelumurhaaja

Pelko veljen vapautumisesta nousi jälleen pintaan eilen, kun Sari luki Iltalehdestä paloittelumurhaaja Virpi Buttin (nyk. Lucrezia Francesca Pandora Butt) vapautumisesta. Hovioikeus päätti vapauttaa Buttin ehdonalaiseen, vaikka Rikosseuraamuslaitos ja psykiatrinen vankisairaala vastustivat vaarallisen vangin vapauttamista.
- Heti aloin laskea, kuinka monta vuotta vielä saamme "rauhassa" elää, nainen toteaa.

Uhreina useita naisia
Sari kertoo, että veljen väkivaltainen käytös oli alkanut jo nuorena. Kerran veli oli hyökännyt julkisella paikalla tuntemattoman tytön kimppuun ja pahoinpidellyt tämän. Toinen tuomio tuli nuoren tytön raiskauksesta.
Myös vain vähän ennen murhaa Sarin veli oli käynyt toisen naisen kimppuun raa'asti. Tässä tapauksessa nainen kuitenkin jäi henkiin.
- Tekotapa oli hyvin samanlainen. Poliisi sanoi, että veli oli alkava sarjamurhaaja, siihen oli selkeät tunnusmerkit. Hänet vaan saatiin aiemmin kiinni, sisko kertaa järkyttäviä tapahtumia. Sisko katkaisi tapahtumien jälkeen välit veljeensä.
Vanhemmat sen sijaan käyvät tapaamassa poikaa säännöllisesti vankilassa.
- Hän manipuloi heitä, hän on mestaripuhuja. Hän toistelee vanhemmille lausetta: perheenjäsenille hän ei tee mitään. Minusta se on kuvottavaa, Sari toteaa. Sari kiinnitti huomiota siihen, että Virpi Buttin tapauksessakin hovioikeus painotti, että läheiset perhesuhteet helpottavat vangin yhteiskuntaan sopeutumista. Tämä on minusta pelottavaa tietäen meidänkin tapauksen. Vanhempani kieltäytyvät näkemästä totuutta. Heille asiantuntijalausunnot ovat mitättömiä. Pelkään myös heidän puolestaan, kun veljeni vapautuminen koittaa.

Kohtasi hautajaisissa
Sisko uskoo, että kuluu vielä muutama vuosi ennen kuin veljeä päästetään lomille vankilasta. Sarin mukaan veli on kuitenkin päässyt jo vartijoiden saattamana osallistumaan hautajaisiin ja häihin. Hautajaisissa hän tuli kättelemään ja toivotteli hyviä jatkoja. Sosiaalisesti hän on todella lahjakas. Se oli todella ahdistava kokemus. Vartijat myös olivat liian etäällä hänestä. Jos jotain olisi tapahtunut, niin he eivät olisi sitä ehtineet estää.
Sari on pohtinut, miten hän voisi suojata itseään ja perhettään veljen vapautuessa. Nimen muuttaminen ja paikkakunnan vaihto on kuitenkin mahdotonta. Meillä on iso asuntovelka, läheiset ystävät ja työpaikat täällä. Pelkään kuitenkin, että hän joku kaunis päivä ilmestyy ovelle kostamaan sen, että hylkäsin hänet.
Sari kertoo olevansa järkyttynyt seurattuaan uutisista, kuinka kerta toisensa jälkeen vaarallisia vankeja vapautetaan viranomaisten ja vankisairaalan vastustuksesta huolimatta. Vaikuttaa siltä, ettei vaarallisuusarviolla ole enää mitään vaikutusta siinä asiassa, vaikka vankilan sisälläkin vaarallisiin vankeihin reagoidaan eri tavalla.
- Sitten kun hän vapautuu, niin kuka vastaa siitä mitä minulle, miehelleni tai lapselleni tapahtuu? Kuka vastaa meidän hengestä? Yhtä lailla olen huolissani miten muut ihmiset, erityisesti naiset pysyvät turvassa, Sari sanoo.

Sari on pohtinut, miten hän voisi suojata itseään ja perhettään veljen vapautuessa.

JOHANNA MATTINEN
johanna.mattinen@iltalehti.fi

User avatar
-Uta-
Posts: 2292
Joined: Mon Sep 22, 2014 11:55 am

Re: Henkirikoksen uhrien omaiset

Post by -Uta- » Thu Jun 13, 2019 1:15 pm

Murhattujen tytär
Marjut menetti kesällä 2002 vanhempansa silmittömälle surmateolle.
Molemmat Liperin kolmoismurhaajista ovat nykyään vapaalla jalalla.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1e6f ... 83f89ab411
13.6.2019, Linda Rantanen / IL

Isän lempiruoka oli uunissa haudutettu lihaperunalaatikko. Sitä Marjut laittoi hänelle usein.
Halusin hoivata häntä. Isä oli hiljainen, mutta jämäkkä. Hän oli minun tukipuuni, elämäni selkäranka.
Äitiään hän kehuu käytännönläheiseksi, huolehtivaiseksi ja eläinrakkaaksi. Äidiltäni olen perinyt periksiantamattomuuteni sekä oikeudenmukaisuuteni, Marjut sanoo. Molemmat rakkaat vanhempansa hän menetti juhannuksen alla tasan 17 vuotta sitten, kun nuorenparin julma murhasarja järkytti koko Suomea.

Perheonnea
Elettiin aurinkoista kesää 2002. 28-vuotias Marjut oli juuri saanut toisen tyttären. Vanhempi tytär oli reilun vuoden ikäinen. – Aika on sumentanut muistojani. Viimeisen kerran taisimme tavata kun lähdimme isän kanssa hoitamaan asioita, äidin jäädessä hoitamaan noin kuukauden ikäistä vauvaa. Isoäiti oli uudesta lapsenlapsesta aivan haltioissaan, ja vanhemmat auttoivat tytärtään perhearjessa viimeisiin hetkiinsä asti. Yhdessä suunniteltiin muun muassa vauvan kastajaisia. – Enpä osannut aavistaa, että kastajaiset vaihtuisivat hautajaisiin. Tytär tapasi vanhempansa viimeisen kerran vain reilu viikko ennen surmia. – Ne olivat hyviä aikoja. Vanhempani olivat paljon läsnä arjessamme, autoimme toisiamme puolin ja toisin. – Viimeisinä vuosinaan he viihtyivät erityisen paljon Liperin-mökillään, varsinkin äitini oli viimeisinä vuosinaan eräänlainen erakko. Mökki oli hänen turvapaikkansa. Samalta mökiltä surmaajat heidät kesäkuisena yönä tavoittivat.

Hyytävä näky
Vanhempiensa katoamisesta Marjut sai kuulla näiden hyvältä ystävältä. – Heidän ystävänsä soitti minulle, kun vanhempiani ei ollut näkynyt viikkoon. He olivat pidettyjä ihmisiä ja liikkuivat aktiivisesti asioillaan pienellä kylällä. Sitten Marjutin korviin kiri huhu, jonka mukaan hänen vanhempansa olisivat lähteneet tyttärensä luo yökylään. Siis hänen luokseen. – Se oli outoa. Hälytyskellot alkoivat soida. – Myöhemmin sain tietää, että toinen surmaajista oli laittanut liikkeelle tämän huhun. Huolestunut tytär lähti etsimään vanhempiaan. Mökillä häntä olivat vastassa veriset jäljet ja rikotut ikkunat. Jopa ulkovessa oli kaadettu. Näky oli hyytävä. – Minua vastassa oli levällään oleva ulko-ovi, ja nurmikolla oli omituisia piehtarointi- ja painaumakohtia. Sisällä verijälkien lisäksi oli esimerkiksi särkynyt lamppu. Marjut arvelee, että hänen vanhempansa olivat olleet nukkumassa murhaajaparin tunkeutuessa taloon. Viranomaiset eivät aluksi ottaneet hätää ollenkaan vakavasti, Marjut väittää. – Poliisi nauroi minulle päin naamaa oman kotini rappusilla. Sanoi, että ovathan ne ennenkin kadonneet ja tulevat kun ryyppyreissuiltaan ehtivät. Minulla ei kyllä ollut tällaisista katoamisista mitään käsitystä. En tiedä, sekoittiko poliisi heidät joihinkin toisiin ihmisiin. Ensimmäinen viikko vanhempien katoamisen jälkeen kului epätietoisuudessa. Lopulta Marjutille kerrottiin, että tapauksesta oli otettu kiinni kaksi henkilöä. Hänen vanhempiensa katoaminen osattiin yhdistää erääseen toiseen outoon kuolemantapaukseen.

Tutkinta käynnistyi
Kun kuulustelut alkoivat, poliisin asenne oli Marjutin mukaan jo toisenlainen.
– Tutkimusten alussa tutkinnanjohtaja sanoi minulle kasvotusten, että tekee kaikkensa rikollisten kiinnisaamiseksi. Se loi myös turvaa sairaaseen pelkooni ja ahdistukseeni. Viimeiseen asti hän toivoi, että isä ja äiti löytyisivät vielä elossa. – Aivan viime hetkeen saakka uskottelin itselleni, että vanhempani olivat kunnossa ja palaisivat takaisin kotiin. Samalla tiesin, että niin ei kävisi. Katoaminen ei ollut vanhempieni tapaista. Sitten tuli puhelu, jota Marjut ei unohda. Poliisi kertoi, että pidätetty mies oli kuulusteluissa tunnustanut surmanneensa Marjutin vanhemmat naisen avustuksella. – Vanhempieni ruumiita alettiin etsiä, ja tekijä itse kertoi poliisille heidän haudanneen vanhempani metsään. Tieto löytymisestä toi surun, mutta uutinen oli jollain tapaa myös armollinen. Marjut tunsi kiitollisuutta siitä, että ruumiit löytyivät. – Olisi voinut olla niinkin, että vanhempani olisivat jääneet ainiaaksi metsähautoihin. Tutkinnan edetessä vahvistui epäilys siitä, että Huovisen vanhempien surmaajat olivat samat henkilöt, jotka olivat aiemmin 10. kesäkuuta kuristaneet hengiltä yksin asuneen 54-vuotiaan liperiläismiehen.

”Jäljellä oli tyhjyys”
Marjut joutui kuulemaan tarkan selostuksen vanhempiensa julmasta kohtalosta television välityksellä. – Media ehti ensin. Sain kuulla uutisista tarkan selostuksen, siitä miten rakkaat vanhempani oli väkivalloin kidutettu ja murhattu. Rakastin heitä niin paljon, että olisin vaikka halunnut ottaa itselleni sen heidän viimeisen tuskansa. – Lohtuna oli vain se, että he eivät enää kärsineet. Marjut muistaa uutisia seuranneen aamun sumuisesti. Hän tuijotti seinää ja koki, että hänenkin elämänsä oli tullut päätepysäkille. – Tunsin, että vanhempieni elämän lisäksi myös minun ja lasteni elämät oli tuhottu. Jäljellä oli vain tyhjyys. Seuraavaksi oli vuorossa oikeusprosessi. Marjut joutui kohtaamaan vanhempiensa viimeiset hetket pala palalta. – Kaksikko on murtautunut mökkiin keskellä yötä. Kertomuksen mukaan äitini on napattu ja raahattu autoon, isä oli päässyt vielä pakoon.
Pariskunta kuljetti Marjutin äidin 40 kilometrin päähän, jossa tämä surmattiin raa`asti puukottamalla kahdella eri teräaseella. He piilottivat ruumiin metsään, jonka jälkeen pari palasi etsimään Marjutin isää. – En koskaan saa tietää, mitä on tapahtunut, kun isä ei ole ehtinyt hakemaan apua. Virallisen tiedon mukaan isä olisi tosiaan napattu vasta äidin surman jälkeen, mutta itselläni on epäilys, että äiti ja isä on viety samassa kyydissä. Marjutille kuitenkin kerrottiin, että kaksikko oli tavoittanut hänen isänsä lopulta metsätieltä. Siellä tätä oli isketty puukolla kymmeniä kertoja, jonka jälkeen ruumis oli kätketty metsään

Motiivi ei selvinnyt
Paikalla, jonne murhaajat kätkivät isän ja äidin ruumiit, Marjut on vieraillut useasti, ensimmäisen kerran jo samana päivänä, kun ruumiit löytyivät. – Äidin hautapaikalla sammaleet olivat värjäytyneet sappinesteistä. Saatoin kuvitella äitini makaamassa siinä. Tuska oli aivan mieletön. Marjut kertoo löytäneensä itse yhden surmavälineistä läheltä äitinsä hautapaikkaa. – Toimitin sen poliisille. Veriteolle ei koskaan selvinnyt mitään järjellistä motiivia. – Tekijät eivät olleet minulle millään lailla tuttuja. Tiesin vanhempieni viimeisinä aikoina, että isä kaveerasi miehen kanssa ja antoi esimerkiksi autokyytejä. Tiesin, että äitini ei välittänyt tästä miehestä, eikä halunnut häntä edes sisälle kotiinsa. Marjut uskoo äitinsä erityisen julman kohtelun ja pitkitetyn kärsimyksen olevan juuri sen syytä, että hänen äitinsä ei pitänyt miehestä. Surmaajaparin nainen oli Marjutille ennestään täysin tuntematon. – Tietojeni mukaan murhayö oli naisen ensimmäinen käynti isäni ja äitini luona.

”Vihaa täynnä”
Marjut tapasi molemmat tekijät oikeuskäsittelyissä. Hän oli mukana niistä jokaisessa.
– Siihen aikaan olin vihaa täynnä, oli vaikeaa pysyä penkissä. Olin tyytyväinen siihen, että molemmat saivat elinkautisen, vaikka nainenhan yritti kieroilla itsensä siitä ulos. Marjutin mukaan mikään tuomio ei kuitenkaan olisi tuntunut riittävältä. Rahallista korvausta hän sai vasta vuosien päästä. – Vanhempieni hinta oli 3 300 euroa kappaleelta. Vaikka mikään raha ei olisi heitä tuonut takaisin, on tuo hävyttömän pieni raha rakkaasta ihmisestä, joka on kidutettu kuoliaaksi. Molemmat tekijät ovat jo vapautuneet, nainen viime vuoden heinäkuussa ja mies tämän vuoden helmikuussa. Marjut ei tiedä heidän liikkeistään. – He särkivät elämäni ja veivät vanhempieni lisäksi perusturvallisuuteni. Mielestäni rangaistuksia tulisi koventaa roimasti, tuntuu että omaiset kärsivät suurimman rangaistuksen vaikka heidän elämänsä pilataan, Marjut ottaa kantaa keskusteluun Suomen rangaistuskäytännöistä. – Pyrin kuitenkin pois vihasta ja katkeruudesta, hän painottaa.

”Omaisille elinkautinen”
Vanhempien kotimökki on Marjutin mukaan pysynyt autiona. Vaikka hyvät muistot ovat tallella edelleen, hän kokee hirmutekojen raiskanneen ja häpäisseen hänen lapsuutensa muistot. – Käyn mökillä kuitenkin edelleen, ja olen vienyt sinne ystäviänikin. Se on minulle rakas paikka. Mökki on autio, ja korjauksia en sinne ole tehnyt. Äidin rakkaat lemmikit, kaksi kissaa, jäivät vaeltelemaan mökin pihapiiriin. – Onneksi naapurit ottivat ne huomaansa. Vuosia tapahtumien jälkeen Marjut katsoi ystävänsä kannustamana vanhempiensa ruumiinavauspöytäkirjoja ja löytöhetkien valokuvia. – Ei se tuska helpota. Halusin saada jollain tapaa päätökseen tämän surullisen selviytymisprosessini, mutta suru ja kaipaus eivät pääse päätökseen koskaan. Hän kuvailee vanhempiensa väkivaltaista kuolemaa vanhaksi viilloksi, joka aukeaa herkästi uudelleen. – Olen eräällä tavalla vammautunut sisältä, tapahtuma kulkee mukanani aina. Tämä on omaisille elinkautinen.

Linda Rantanen / IL

Post Reply