Henkirikostapauksia Virosta

Suomen alueen ulkopuolella tapahtuneet henkirikokset
Post Reply
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Henkirikostapauksia Virosta

Post by Harriet »

Letipean massamurha


Virossa ns rauhanajan rikoksista massamurha on varmasti harvinaisin, sellaisia tapauksia ei oikeastaan olekaan, paitsi yksi.
Virunmaallla, Letipealla, vuonna 1976 tapahtui sellainen rikos.
. Oli viikonloppu, harvinaisen lämmin elokuinen ilta. Letipea oli suljettu alue meren rannalla, jota vartioivat neuvostoliittolaiset rajavartijat, myös paikalliset eivät voinut vapaasti liikkua, mennä uimaan tms
Paikassa oli tarkoitus viettää energia-alan (kaasu tai maakaasu) työntekijöiden kesäleiri, paikalle oli tullut satoja ihmisiä joka puolelta Viroa.
Istuttiin iltaa, tanssittiin ja laulettiin, joku soitti haitaria. Päivällä oli järjestetty urheilutapahtuma ja pidetty hauskaa. Illan hämärtyessä sytytettiin kokko. Meren rannalla käveli pari rajavartijaa. He tulivat haastamaan riitaa leiriläisten kanssa ja illan mittaan tilanne alkoi kärjistyä. Yksi rajavartija tuli uhomaan, ja joku leiriläinen sai nyrkistä. Rajavartijat olivat humalassa, he olivat ryypänneet kolme päivää, he hakivat lisää viina paikallisesta kioskista. Leiriläiset ottivat häneltä Kalashnikov aseen pois ja heittivät sen puskaan. Sen jälkeen hän suuttui ja ampui yhden leiriläisen kuoliaaksi.

Image
Kello oli noin kaksi yöllä, osa oli mennyt jo telttoihin nukkumaan, kun rajavartija lähestyi leiripaikka ja alkoi ampua silmittömästi ympärillensä. Myös osa teltoissa nukkuvia sai osumia.

Hän ampui myös toisen rajavartijan joka yritti estää häntä , joka kuoli myöhemmin sairaalassa ja lopulta itsensä. Yhteensä sai surmansa 8 ihmistä ja haavoittuneita oli kymmenia.
Virolaisissa lehdissä ei ollut tapauksesta riviäkään, mutta esimerkiksi amerikkalainen radioasema Voice of America kertoi siitä. Omaiset saivat käskyn että hautajaiset on pidettävä vähin ääniin, ilman puheita ja eri aikoina. hautajaisiin lähetettiin myös asestettuja KGBn upseereita,sillä pelättii mielenilmauksia.
Kuvassa leiriläisten teltta, siinä näkyy muutama luodinreikä
Image
Neuvosto-virossa Rajavartijoiden tekemiä karmeita rikoksia on muitakin, yksi sellainen tapahtui Saaremaalla.
Tuolloin neuvostoliittolainen rajavartija rakastui paikalliseen naiseen, mutta tämä torjui hänet. Kostoksi hän teloitti melkein koko perheen, ihastuksen kohteen, tämän äidin ja kaksi siskoa.

Kuvat postimees.ee
https://arhiiv.err.ee/vaata/ajavaod-letipea-veresaun

http://www.virumaateataja.ee/2289781/ko ... eks-meelde


Sent via Tapatalk
Käännös oikeudet pidätetään [emoji767]
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Henkirikostapauksia Virosta

Post by Harriet »

http://www.postimees.ee/3426441/surnuna ... ahtlustata

14 vuotias tyttö löytynyt kuolleena Narvasta

14-vuotias Darja joka on ollut kateissa viime perjantaista asti, on löytynyt kuolleena metsästä. Hänen perheen mukaan hån on ennenkin ollut poissa kotoa mutta se että hän ei vastannut puhelimeen oli erkoista.
poliisi on etsinyt häntä siitä asti, tytön kuva oli lehdissä, löytöpaikka oli luontopolulla tytön kodin lähettyvillä.
Kuvassa Darja ja löytöpaikka. Kuva Delfi
Image

Alussa uutisoitiin että ruumiissa on merkkejä väkivallasta, sitten tämä tieto kumottiin. Tytön löysivät hänen täti ja eno, jotka sanoivat että he eivät huomanneet mitään merkkejä väkivallasta, mutta löytöpaikalla oli tädin mukaan raahaamisen tai raahautumisen jälkiä. Poliisi sanoo että tapauksessa ei ole syytä epäillä henkirikosta mutta on kuitenkin käynnistänyt rikostutkinnan nimikkeellä vapaudenriisto 'selvittääkseen mitä tytölle tapahtui'
(Poliisi täsmensi että rikostutkinta käynnistettiin ennen tytön löytymistä kuolleena)
Narva sijaitsee Itä-Virossa, lähellä Venäjän rajaa.
Narvassa löytyi surmattuna 9 vuotias tyttö muutama vuosi sitten. Tapaus jäi selvittämättä.

http://m.delfi.ee/article.php?id=73163719



Sent via Tapatalk
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Re: Henkirikostapauksia Virosta

Post by Harriet »

Darja tapaus

Rikostutkijat ovat tutkimassa nyt toista päivää löytöpaikalla.
Kuten sanottu rikostutkinnan taso Virossa ei ole kummoinen, lähinnä huolimatonta, eli myös tässä tapauksessa mahd rikospaikka ei ole eristetty - kuten myös kuvista näkyy- millään tavalla, ja iso määrä toimittajia ja ulkopuolisia ramppaa löytöpaikalla. Yksi toimittaja löysi mustan kengän jonka toimitti poliisille, ja ihmetteli miksi poliisi ei ottanut tätä mukaan. Tiettävästi tytöllä olivat mustat/tummat kengät kun hän katosi.
Darja asui isoäitinsä kanssa Narvassa, hänen äitinsä asui Sillämäen kaupungissa. Darja oli koulussa erittäin hyvä oppilas.

http://www.postimees.ee/3430575/koolidi ... ik-opilane


Sent via Tapatalk
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Re: Henkirikostapauksia Virosta

Post by Harriet »

Darja tapaus

Rikostutkijat ovat tutkimassa nyt toista päivää löytöpaikalla.
Kuten sanottu rikostutkinnan taso Virossa ei ole kummoinen, lähinnä huolimatonta, eli myös tässä tapauksessa mahd rikospaikka ei ole eristetty - kuten myös kuvista näkyy- millään tavalla, ja iso määrä toimittajia ja ulkopuolisia ramppaa löytöpaikalla. Yksi toimittaja löysi mustan kengän jonka toimitti poliisille, ja ihmetteli miksi poliisi ei ottanut tätä mukaan. Tiettävästi tytöllä olivat mustat/tummat kengät kun hän katosi.
Darja asui isoäitinsä kanssa Narvassa, hänen äitinsä asui Sillämäen kaupungissa. Darja oli koulussa erittäin hyvä oppilas.

http://www.postimees.ee/3430575/koolidi ... ik-opilane


Sent via Tapatalk
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Henkirikostapauksia Virosta

Post by Harriet »

Darjan tapaus ja Viron oudot nuorten katoamiset

Darja tapauksessa ei ole ruumiinavauksen tuloksia kuulunut joten kuolinsyy ei ole tiedossa. Darjan äiti on julksuudessa sanonut ettei syyttäjä kerro hänelle mitään.
Virossa, toisin kun Suomessa syyttäjä johtaa rikostutkintaa, ja hoitaa näin ollen kaiken tiedottamisen.
Darja on löytynyt luontopolun varrelta pusikosta jossa on märkää ja joka on erittäin vaikeakulkuista. Tänään on kerrottu että hän oli löytynyt ilman kenkiä, joten epäselväksi jää, miten hän on kåvellyt ilman kenkiä tuolla.,
Ainakin toinen kengistä on löytynyt, tämänkin löysi toimittaja, ei poliisi.
Virossa pyörii paljon huhuja tapauksen ympärillä, joku epäilee että joku vaarallinen huume on liikkeellä, toiset taas sarjamurhaajaa jne. 9 vuotiaan Varvaran tapaus, joka löytyi surmattuna muutama vuosi sitten Narvasta, on edelleen pimeä.

Kysytään myös että kun 17 vuotias Markus katosi niin miksi silloin poliisi ei käynnistänyt rikostutkintaa.
Markkus katosi Vörun kaupungista lokakuussa, hän oli hiljainen poika ja harrasti urheilua, eikä hänellä ole ollut tapana karata kotoa.

http://www.ohtuleht.ee/700763/kadunud-n ... da-andmata

Luulen että ehkä omaisten painostuksella on osuutta asiaan, Darjan äiti on itse ottanut yhteyttä syyttäjävirastoon.

Tänään on löytynyt myös 19 vuotias Kert metsästä kuolleena. Hän katosi Virunmaalla kotipaikkakunnalla viikko sitten. Poliisi ei epäile rikosta hänen tapauksessa.

http://epl.delfi.ee/news/eesti/narva-tr ... d=73176161



Sent via Tapatalk
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Re: Henkirikostapauksia Virosta

Post by Harriet »

Darjan tapauskessa ei ole kuolinsyy edelleen selvillä

http://m.delfi.ee/article.php?id=73366885


Sent via Tapatalk
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Henkirikostapauksia Virosta

Post by Harriet »

Virossa oikeudenkäynti raa'assa surmajutussa

Virossa on alkanut oikeudenkäynti raa'assa,surmajutussa jossa syytettynä kaksi henkilöä.

Image
Kuvassa syytetyt, 35 vuotias Jana Oja ja 28-vuotias Toomas Sults. (Kuva Postimees)

Heitä syytetään murhasta ja murhan yrityksestä.
Uhrit olivat 40 vuotias nainen ja hänen poikansa.

Molemmilla syytetyllä on rikostausta. Rikokset tapahtuivat viime vuoden kesäkuussa Tallinnassa.
Rikospaikka oli uhri asunto, jossa uhria lyötiin nyrkillä kasvoihin, häntä kuristettiin, johon käytettiin vaatekappaleta ja uhrin kaulassa oleva korua, kun uhri ei heti kuollut niin hänelle laitettiin tyyny naamalle ja sen jälkeen sytytettiin sängyllä makaava uhri palaamaan. Sitten tekijät hiljensivät palohälyttimen. Päätekijä oli naispuolinen syytetty ja toinen syytetty on avustanut häntä, teon motiivi oli mustasukkaisuus, Oja epäili että uhrilla on suhde hänen avopuolison kanssa. Paikalla oli myös uhrin poika, jota Sults piti kiinni ja otti häneltä matkapuhelimen estääkseen häntä soittamasta apua.
Seuraavaksi päättivät tekijät päästä eroon silminnäkijästä, uhrin pojasta,jolloin alkoi tämän pahoinpitely, häntä lyötiiin ja potkittin kasvoille ja päähän, sitten hänen kimppuun hyökättiin puukolla. Tällöin tekijänä oli miespuolinen syytetty. Kuiteskin uhri kamppaili vastaan, sai puukon haltuun ja puukotti tällä Sultsia.

Teon jälkeen tekijät ottivat mukaan arvoesineitä uhrin asunnosta.
Oja myöntää ainostaan tapon, hän kiistää teon erityisen julmuuden, Sults myöntää arvoesineiden ryöstön,hän kiistää että olisi sytytänyt tulipalon,ja avustamisen murhaan.
Hän sanoo että pojan pahoinpitelystä hänellä ei ole muistikuvaa.
Syyttäjä vaatii molemmille elinkautista tai vaihtoehtoisesti 8 ja 10 vuoden pituista vankeusrangaistusta.
Ojan avustaja vaatii naiselle mielentilatutkimusta.
Lisäksi syytetään Ojaa kiskonnasta ja alaikäisen henkilön toistuvasta pahoinpitelystä. Nämä rikokset tapahtuivat vuonna 2013

http://m.delfi.ee/article.php?id=73363809



Sent via Tapatalk
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Henkirikostapauksia Virosta

Post by Harriet »

Virossa on tuomittu elinkautiseen 30 Anton Bulbenko joka on yksityisasunnossa Narvassa surmannut kaksi mieshenkilöä. Miehellä on pitkä rikosrekisteri ja alkoholilla on ollut osuutta asiaan.

http://www.kohus.ee/et/ajakirjanikule/u ... vangistuse

Virun vankilassa istuva v 1987 s vankila on lähettänyt kirjeitse sekä tuomarille että syyttäjälle tappouhkauksen.
Hän on tehnt myös pommiuhkauksen oikeustalolle sillä ei ole ollut tyytyväinen tuomioon
Hänet tuomittiin vaimonsa raa'asta murhasta 18 v vankilaan, hän surmasi vaimonsa v 2013 seitsemällä puukoniskulla ja kuristamalla.

http://www.ohtuleht.ee/712263/viru-vang ... sahvardust




Sent via Tapatalk
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Re: Henkirikostapauksia Virosta

Post by Harriet »

Virossa surmattu taksikuski, epäillyt kiinni

Virossa Pärnun maakunnassa on 65-vuotias taksikuski löytynyt surmattuna. Hän on ollut kateissa eilisestä asti ja poliisi jäljitti hänen autonsa joka oli ylittänyt Viron ja Latvian välisen rajan eilen. Mies löytyi surmattuna tänä aamuna.

Liettuan poliisi sai 18 ja 20 vuotiaat tekijät kiinni jo eilen.
Miehet ovat Viron kansalaisia mutta asuvat Iso-Britanniassa.
Teon motiivi näyttää olevan ryöstö/raha

Surmapaikka kuva (Delfi)
Image

http://www.delfi.ee/news/paevauudised/k ... d=73567139


Sent via Tapatalk
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
User avatar
Harriet
Posts: 1164
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Henkirikostapauksia Virosta

Post by Harriet »

Taksikuljettajan surma
Poliisi on julkaissut kuvat epäillyistä, pitkiä miehiä.
Autosta on löytynyt veriset hanskat, surmaväline on ilmeisesti puukko. Löytyi myös kaasupistooli. Taitaa olla teko suunnitteltu.

Poliisi on pyytänyt vihjeitä ko tyypeistä, eli tietoa heidän liikkeistä, onko jollakin ongelmia heidän kanssa ollut tms

Image

http://m.delfi.ee/article.php?id=73603893



Sent via Tapatalk
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8
Post Reply