Norja - Philip Manshaus

Suomen alueen ulkopuolella tapahtuneet henkirikokset
Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Norja - Philip Manshaus

Post by -Uta- »

Poliisi löysi moskeijan ampumisesta epäillyn kotoa surmatun naisen
Uhri on poliisin mukaan aiemmin pidätetyn miehen sukulainen.
Poliisi katsoo surman liittyvän moskeijan ampumistapaukseen

https://yle.fi/uutiset/3-10917616

Norjassa moskeijassa oli lauantaina iltapäivällä ampumistapaus, jonka yhteydessä yksi henkilö sai lieviä vammoja. Ampuminen tapahtui al-Noor-nimisessä moskeijassa lähellä pääkaupunki Osloa. Poliisin mukaan vielä on epäselvää, onko moskeijassa loukkaantunut vanhempi mies saanut vammansa ampumisesta vai ampujan kiinniottoon liittyvässä tilanteessa. Alunperin kerrottiin, että yhtä ihmistä oli ammuttu hyökkäyksessä. – Emme voi vielä todeta, onko laukauksia ammuttu. Tiedämme kuitenkin, että todistajien mukaan näin on käynyt, Norjan poliisin edustaja Rune Skjold totesi lauantai-iltana tiedotustilaisuudessa. Moskeijassa oli uutistoimisto Reutersin mukaan hyökkäyksen sattuessa vain kolme ihmistä paikalla valmistautumassa sunnuntain Id al-Adha -juhlaan, johon odotetaan tuhatta osallistujaa.

Epäilty tekijä on poliisin hallussa, eikä mikään viittaa siihen, että tekijöitä olisi muita. Oslon poliisi kuvaili Twitterissä epäiltyä tekijää valkoiseksi nuoreksi mieheksi.

Poliisi kertoi löytäneensä naisen ruumiin asunnosta Eiksmarkan kaupunginosasta Bærumin kaupungista Oslon vierestä. Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan naisen kuolemaa tutkitaan murhana. Poliisi on vahvistanut tiedon. – Kuollut nainen on moskeijassa aiemmin tänään pidätetyn miehen sukulainen. Sukulaisuussuhdetta selvitetään parhaillaan, Skjold kertoi lauantaina NRK:n mukaan. – Katsomme tämän liittyvän aiemmin tänään moskeijassa sattuneeseen tapaukseen, poliisi kertoi uutistoimisto NTB:lle. Poliisin mukaan epäilty ja kuollut nainen asuivat ajoittain samassa osoitteessa. – Epäilty ampuja on voinut surmata sukulaisensa ennen hyökkäystä, poliisi sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan. Kyseessä oli epäillyn asunto. Norjalainen VG-lehti puolestaan kertoi, että poliisin valmiusjoukot ja pommiryhmä olivat rynnineet sisään taloon. Naisen ruumis löytyi rynnäkön yhteydessä. Alue eristettiin iltakahdeksan jälkeen.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Norja - Philip Manshaus

Post by -Uta- »

Norjan moskeija-ampumisesta epäilty 21-vuotias mies nähtiin oikeudessa silmät mustelmilla – määrättiin tutkintavankeudessa eristykseen
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006202573.html
Julkaistu: 12.8. 21:24

Oslon käräjäoikeus määräsi epäillyn neljän viikon tutkintavankeuteen maanantaina.

Norjassa moskeija-ampumisen yrittämisestä epäilty 21-vuotias Philip Manshaus määrättiin maanantaina poliisin vaatimusten mukaisesti neljän viikon tutkintavankeuteen. Manshaus istuu ensimmäiset kaksi viikko tutkintavankeudessa täyseristyksessä, Aftonbladet kertoo.

Manshaus istui rauhallisena oikeussalissa, katsoen ympärilleen. Mies myös vaikutti välillä virnuilleen. Manshausilla oli mustat silmät ja ilmeisesti haavoja kasvoissa ja kaulassa. Manshausin asianajajan mukaan vammat syntyivät, kun mies pysäytettiin ja häntä pidettiin kiinni moskeijassa.

Image
Philip Manshaus määrättiin tutkintavankeuteen. (KUVA: Cornelius Poppe / AFP / Lehtikuva)

Manshausia epäillään murhasta, murhan yrityksestä sekä terrorismirikoksesta. Asiasta kertovat muun muassa uutistoimistot TT sekä Norjan yleisradioyhtiö NRK.

Moskeijaan Bärumissa viikonloppuna tehdyssä iskussa loukkaantui yksi ihminen. Lisäksi Manshausin epäillään tappaneen siskopuolensa.

Image
Philip Manshausin kuolleen sisarpuolen muistoksi tuotuja kukkia. (KUVA: Orn E. Borgen / EPA)
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Norja - Philip Manshaus

Post by -Uta- »

Uutta tietoa Norjan moskeija-ampumisesta:
Epäilty ampuja myöntää hyökkäyksen ja sisarpuolensa tapon
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/838 ... 360ca67863
Eilen klo 11:16

Uutistoimisto AFP:n mukaan Norjan moskeija-ampumisesta epäilty mies myöntää rikokset.

Norjalainen Philip Manshaus, 21, on myöntänyt, että hän tappoi sisarpuolensa ja tulitti moskeijassa Bärumissa lähellä Osloa viime viikonloppuna. Manshaus on pidätettynä epäiltynä murhasta, murhan yrityksestä ja terroristisesta teosta. Moskeijahyökkäyksessä kukaan ei kuollut tai loukkaantunut vakavasti.

Poliisin kuulusteluissa Manshaus on myöntänyt tekonsa, mutta ei ole ottanut kantaa syytteisiin.

Poliisin mukaan Manshausilla on äärioikeistolaisia näkemyksiä ja tämä on muukalaisvihamielinen. Manshaus oli kuvannut moskeijahyökkäyksen kypärään kiinnitetyllä kameralla.

Norjalaislehti VG:n mukaan Manshausin isä kommentoi poikansa tekoa asianajajan kautta.

– Tämä on syvä tragedia ja käsittämätöntä. En ymmärrä, kuka aivopesee nuoria tällä tavalla ja saa heidät tekemään tällaisia kammottavia tekoja, Manshausin isä kommentoi.

Poliisi puolestaan kertoo VG:lle, että Manshaus itse on kuulusteluissa selittänyt motiiviaan ja antanut poliisille tärkeitä yksityiskohtia jatkotutkimuksia varten. Manshaus on selvittänyt myös verkostojaan.

Nina Järvenkylä /IL
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Norja - Philip Manshaus

Post by -Uta- »

Sisarpuolensa tappanut ja moskeijaan hyökännyt äärioikeistolainen norjalaismies
sai 21 vuoden vankilatuomion.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/774 ... a99a303b9c
Eilen klo 12:39

Nyt 22-vuotias norjalainen Philip Manshaus sai torstaina 21 vuoden vankilatuomion kiinalaissyntyisen 17-vuotiaan sisarpuolensa murhasta ja hyökkäyksestä moskeijaan.

Rikokset tapahtuivat 10. elokuuta viime vuonna lähellä Osloa.

Sisarpuolensa hän murhasi perheen kodissa. Myöhemmin hän kertoi adoptiotyttären olevan riski perheelle, koska tytär oli syntyjään aasialainen.

Murhan jälkeen Manshaus ajoi läheiseen al-Noorin islamilaiseen keskukseen. Hän kerkisi ampua useita laukauksia mukanaan olleilla aseilla. Hän ei kuitenkaan osunut kehenkään ennen kuin islamilaisen seurakunnan 65-vuotias jäsen sai otettua aseen pois Manshausilta.

– Manshaus meni moskeijaan tarkoituksenaan tappaa niin monta muslimia kuin mahdollista, sanoi tuomari Annika Lindström.


Ihaili Uuden-Seelannin iskua
Manshaus on kertonut ihailevansa valkoisen ylivallan kannattajan viime vuonna Uudessa-Seelannissa tekemää yli 50 ihmisen joukkosurmaa kahdessa moskeijassa. Manshausilla oli oman moskeija-iskunsa aikana kypäräkamera, mutta hän ei onnistunut lähettämään iskusta suoraa kuvaa yrityksistä huolimatta.

21 vuoden vankilatuomio on Norjan lain mukaan korkein mahdollinen murhasta ja terrorismista. Tuomion mukaan on kuitenkin mahdollista, että Manshaus pidetään telkien takana määräämättömän ajan, jos häntä pidetään uhkana yhteiskunnalle.


PEKKA NUMMINEN /IL
Post Reply