Kielomurha Ruotsissa 2010

Suomen alueen ulkopuolella tapahtuneet henkirikokset
Post Reply
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Kielomurha Ruotsissa 2010

Post by Queen »

Lauantaina 29.5.2010 lähti 73-vuotias Elsie Persson (en tiedä onko oikea nimi) poimimaan kieloja Klastorpissa, Hamstadin ulkopuolella. Metsä sijaitsee Pilkingtonin tehtaan läheisyydessä. Tehtaan voi nähdä E6- valtaien oikealla puolen Halmstadin ohittaessaan. Elsie meni paikalle polkupyörällä.
Viikonlopun aikana selvisi, että Elsie oli tapettu. Hänen ruumiinsa löytyi paikalta ja hän puristi yhä kielokimppua kädessään.
Rikosteknikot löysivät paikalta lukuisia katkottuja puunoksia, silmälasit, korvakorun ja verijälkiä sekä vainajan taskusta avainnipun. Tämän lisäksi noin 50 metrin päästä löytyi Elsien polkupyörä. Siinä oli hänen nimensä ja puhelinnumeronsa.
Tutkijat pohtivat, miksi ruumiin kädessä oli kieloja, oliko hän itse ne poiminut vai oliko murhaaja pannut ne hänen käteensä.

Sunnuntaina 30.5. eräs henkilö oli ajanut rikospaikan ohi, koska hän asui sen läheisyydessä. Hän antoi vinkin pyöräilijästä, joka käyttäytyi omituisesti. Pyöräilijä oli mies, joka oli ohittanut hänet. Mies oli katsonut koko ajan maahan. Hän oli yllättäen kääntänyt pyöränsä ympäri ja ajanutkin takaisin siihen suuntaan, josta oli tullutkin.
Miehellä oli ollut yllään harmaat gollegehousut, musta takki, mustat sukat, joiden varret oli vedetty housun lahkeiden päälle. Todistaja oli ensin kertonut näkemästään lehtimiehille ja sen jälkeen paikalle osuneelle poliisille.

Kyselyissä selvisi, että Elsie oli lähtenyt pyöräilyretkelleen klo 10.45. Hän oli tuolloin kertonut naapurilleen menevänsä keräämään kieloja perinteiseen tapaansa.
Tutkijat päättivät julkaista Elsien henkilötiedot ja kuvan.
Vihjeitä tulikin ja yksi henkilö kertoi, että lähellä asui henkisesti sairas nainen. Hän oli kuuleman mukaan surmannut äitinsä joskus 70-luvulla. Tämä vihje ei pitänyt paikkaansa, sillä tosiasiassa naisen sisar oli surmannut äitinsä, eikä ko. naisella ollut murhan kanssa mitään tekemistä.

Lähellä käyneet ajoneuvot ratsattiin ja niiden perusteella löytyikin eräs isä ja tytär, jotka olivat samoilleet ko. metsässä. Tytär oli huomannut metsässä miehen, joka sopi aiemmin pyöräilijästä annettuihin tuntomerkkeihin.

Tiistaina 1.6. yhteyttä poliisiin otti kaksi henkilöä, jotka olivat ohittaneet rikospaikan lauantaina klo 12.27. Näin tarkka aika löydettiin henkilöiden kassakuittien perusteella. He näet olivat käyneet ostoksilla lähellä olleessa kaupassa.
Molemmat olivat havainneet pyöräilevän miehen. Mies oli nuori ja pukeutunut löysiin vaatteisiin. Hän myös sopi edellä annettuihin havaintoihin gollegeasuisesta miehestä.

Ke 2.6. poliisit saivat vihjeen lähistöllä asustavasta Johan Anderssonista, johon tuntomerkit täsmäsivät. Vihjeen antaja kertoi, että Johanilla oli muistiinpanoja surmasta vihkossaan. Johan oli 21-vuotias. Johan haettiin kuulusteluihin.

Johan tunnusti heti murhanneensa naisen. Hän kuvaili teon hyvin tarkasti.
Kotietsinnässä löytyi veitsi, joka Johanin mukaan oli murha-ase. Hänen kotoaan löytyivät myös muistiinpanot, joissa hän kertoi tapahtuman hyvin tarkasti.
Johan oli lähtenyt kotoaan käydäkseen lähellä sijaitsevassa työharjoittelupaikassa. Hän olikin kuitenkin mennyt metsään. Hän oli päättänyt surmata jonkun. Hän keräili metsään jätettyjä roskia. Hänestä ihmiset olivat törkeitä puuttuessaan luonnon kulkuun, roskatessaan ja kukkia poimiessaan.
Samalla hän näki isän ja tyttären kävelevän metsässä, tosin Johan luuli näitä vanhaksi aviopariksi.
Sitten hän huomasi kukkia poimivan naisen. Hän meni tämän taakse ja iski tätä löytämällään puukepillä. Nainen sai iskun päähänsä takaoikealle. Nainen oli kääntynyt ympäri, tämän jälkeen, jolloin Johan oli lyönyt häntä neljästi. Johan kertoi kuulusteluissa tunteneensa paniikkia siitä, että nainen kykenisikin huutamaan apua. Hän otti esille veitsen ja iski naista eri puolille kehoa. Surmatyöstään Johan kertoi hyvin tarkasti ja tunteettomasti.

Ruumiinavauksessa selvisi, että Elsietä oli lyöty 11 kertaa.

Johan kertoi, että hän oli ajatellut ensi kerralla käyttävänsä kirvestä surmatessaan jonkun, koska muutoin surmaaminen oli kovin työlästä.
Johan passitettiin mielentilatutkimukseen ja ohjattiin hoitoon.
Tapauksen yhteydessä pohdittiin, olisiko Johanista mahdollisesti tullut sarjamurhaaja, sillä tällaista hän itse kertoi ja tällaisesta ihannoi. Hän ei myöskään tuntenut mitään katumusta teostaan.

Lähde: PPK2012
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Kielomurha Ruotsissa 2010

Post by Queen »

Tähdennän vielä sitä, että Johan kielsi panneensa kieloja tappamansa rouvan käteen, joten kyllä ne olivat ihan hänen itsensä poimimia. Yllättävää, että ne olivat pysyneet hänen kädessään kimppuna.
Johanin sanoihin tässä asiassa on uskominen, sillä hän oli kertonut, ettei edes hyväksy kukkien poimimista, sillä kukkien pitäisi antaa olla maassa kasvamassa.
Post Reply