Islanti - Birna Brjansdottir

Suomen alueen ulkopuolella tapahtuneet henkirikokset
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Islanti - Birna Brjansdottir

Post by -Uta- »

ILTALEHTI
Maanantai 23.1.2017 klo 09.59 (päivitetty klo 10.53)
Islanti järkyttyi - maassa tapahtui harvinainen murha.
Kadonneen tytön vuoksi järjestettiin Islannin historian suurimmat etsinnät.

Birna Brjansdottir, 20, löydettiin rannalta kuolleena sunnuntaina kahdeksan päivän etsintöjen jälkeen. Etsintöihin oli osallistunut muun muassa 725 vapaaehtoista. Kyseessä oli Islannin historian suurin etsintäoperaatio. Poliisi kertoo käsittelevänsä tapausta murhana, vaikka kuolinsyytä ei ole vielä selvitetty, kertoo Iceland Monitor. Islannissa on yksi maailman alhaisimmista rikosluvuista. Henkirikokset ovat erittäin harvinaisia ja poliisit partioivat kaduilla ilman aseita. Tapaus onkin järkyttänyt islantilaisia perinpohjaisesti. Kaksi grönlantilaista merimiestä on pidätetty tapaukseen liittyen. Miehet ovat 25- ja 30-vuotiaita.

Punainen auto löytyi
Brjansdottir oli kateissa 14. tammikuuta alkaen. Hän oli ollut juhlimassa Reykjavikin baareissa.
Valvontakameroiden kuvissa hänen nähtiin kävelevän aamuyöllä klo 05 Reykjavikin kaduilla yksinään ja ostavan kebabin. Hänen kenkänsä löytyivät Hafnarfjordurin satamasta, lähellä paikkaa, jossa grönlantilainen troolari Polar Nanoq oli laiturissa. Valvontavideoilla näkyi myös pieni punainen Kia Rio, parkkeerattuna lähelle troolaria. Samanlainen auto oli myös paikassa, jossa Brjansdottir nähtiin viimeisen kerran elossa.

Brjansdottirin ruumis löytyi läheltä Selvogsvitin majakkaa Reykjavikin eteläpuolelta.

Poliisit ajoivat troolaria takaa helikopterilla
Polar Nanoq lähti satamasta muutama tunti sen jälkeen, kun Brjansdottir oli kadonnut.
Islannin poliisi lähti kuitenkin helikopterilla aluksen perään ja miehistöä kuulusteltiin. Alus palasi Reykjavikiin ja kaksi miestä pidätettiin. Punaisesta autosta löytyi jälkiä Brjansdottirin verestä. Auto oli ollut vuokralla pidätetyillä merimiehillä.

Henkirikokset harvinaisia
Islannissa on 330 000 asukasta. Poliisin tilastojen mukaan maassa on tapahtunut vuoden 2001 jälkeen keskimäärin 1,8 henkirikosta vuodessa. Useimmissa tapauksissa tekijä on ollut vahvassa humalassa tai kärsinyt mielenterveyden ongelmista.

PEKKA NUMMINEN
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Islanti - Birna Brjansdottir

Post by härkä »

Birna oli ollut Independend lehden mukaan Hurra nimisessä tapahtumassa. Katoaminen sattui aivan Reykjavikin pääostoskadulla. Häntä etsi lehden mukaan 750 henkilöä ja sanotaan etsittäessä taivalletun yhteensä 7000 kilometriä.

http://icelandmag.visir.is/article/body ... -fishermen
Image
Kartassa mahdolliset miesten käyttämät reitit ja ko. paikat. Matkaa majakalle kaappauspaikalta 65 km.

Mielenkiintoista on miettiä , miksi murhaluvut ja katoamiset ovat Islannissa harvalukuiset.?
Tämähän on pelkästään positiivista , mutta mitkä teijät vaikuttavat ?
Tällä Birnallakin oli varmaan ihan turvallinen tunne. Sitten vaan pahaksi onneksi tulivat nuo kalastajat Grönlannista.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Islanti - Birna Brjansdottir

Post by härkä »

http://icelandreview.com/news/2017/01/2 ... y-suspects

Kahden viikon tutkintavankeus kalastajille.
Poliisi oli esittänyt neljää viikkoa.
Tapaus näyttää olevan isosti esillä Islannissa.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Seeking
Posts: 523
Joined: Wed Feb 24, 2016 2:46 pm

Re: Islanti - Birna Brjansdottir

Post by Seeking »

Birna Brjansdottirin ja tanskalaisen Emile Mengin tapauksien yhtäläisyyksiä tutkitaan http://icelandmonitor.mbl.is/news/news/ ... arance_in/.

Image

Molempien kuolemaan liittyy samankaltaisia piirteitä ja niihin voi liittyä myös Polar Nanog kalastusaluksen miehistö. Kaksi miehistön jäsentä vangittiin Birnan tapauksen tutkimukseen liittyen. Polar Nanog oli tullut Tanskaan myös Emilen tapauksen aikoihin.

Image

http://icelandmonitor.mbl.is/news/news/ ... _a_timeli/
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Islanti - Birna Brjansdottir

Post by härkä »

http://icelandreview.com/news/2017/01/2 ... olar-nanoq

Birnan henkilökortti on löydetty roskakorista Polar Nanog aluksesta.
Aiemmin on kerrottu Birnan verta löydetyn Kia Riosta. On esitetty Birnan tapetun ko. ajoneuvossa.
Puhelinta ei ole ilmeisesti vielä löydetty.
Nyt tutkintavankeudessa olevat eivät tiedä , että Birna on löydetty , sanotaan toisaalla. Nämä kaksi ovat erillään toisistaan vankeudessa.
Tulevana lauantaina pidetään Birnalle muistokulkue alkaen klo 16.00 paikallista aikaa. Paikalle voi tulla ainakin noin 3000 henkeä.


Äkkiseltään voisi olettaa Birnan kännykän heitetyn meren aaltoihin ?
https://www.youtube.com/watch?v=SWxG_XkPUBU
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Seeking
Posts: 523
Joined: Wed Feb 24, 2016 2:46 pm

Re: Islanti - Birna Brjansdottir

Post by Seeking »

Image
Paikallinen media on identifioinut kahden Birnan kuolemasta pidätetyn grönlantilaisen miehen henkilöllisyyden.
25-vuotias Thomas Möller Olsenilla on entistä rikostaustaa huumeiden myynnistä. Toinen miehistä on 20-vuotias Nikolaj Olsen. Nikolaj Olsenilla ei ole rikosrekisteriä. Birnan katoamisaamuna Thomas Moller on ajanut autoa, josta Birnan verijälkiä löytyi. 24.1.17 löytyi Birnan ID-kortti roskakorista troolarista.
http://icelandmag.visir.is/article/iden ... r-revealed
Seeking
Posts: 523
Joined: Wed Feb 24, 2016 2:46 pm

Re: Islanti - Birna Brjansdottir

Post by Seeking »

Poliisit eivät osaa varmasti sanoa mitä tapahtui Birnan katoamisen klo 5.25 ja klo 6.10 välillä, jolloin auto ilmestyi kamerakuviin Hafnarfjörður satamassa. Klo 6:00 auto näkyi golf kentän valvontakamarassa. Auton kuljettaja käyttäytyi epäilyttävästi. Satamaan tulon jälkeen miehet menevät laivaan ja hetken päästä toinen lähtee jälleen autolla liikkeelle ja palaa 11:30 takaisin. Iltapäivällä laiva lähtee satamasta. 11:30 paluun jälkeen toinen mies viipyy vielä alueella 0,5 tuntia. Poliisi epäilee, että hän mm. jätti Birnan kengät silloin sinne johdattaakseen etsijöitä harhaan. Autosta löytyi kolhimisjälkiä, jota viittaavat laavakentällä ajamiseen. Poliisi ei vielä tiedä mihin kohti rannalla ruumis jätettiin. Arviointi on vaikeaa vaihtelevien merivirtojen takia. Myös osa Birnalle kuuluvista tavaroista (puhelin, vaatekappaleita) on edelleen kateissa ja myös surma-ase. Laivalta löydettiin roskakorista Birnan ID-kortti. Ilmeisesti Birna itse ei kuitenkaan ole ollut laivassa.
Toinen pidätetyistä miehistä kieltää olleensa tekemisissä Birnan murhan kanssa. Poliisipäällikkö Fossheim uskoo kuitenkin näiden kahden miehen olevan syyllisiä Birnan kuolemaan. http://www.islandsbloggen.com/2017/01/m ... birna.html
Trailerilta löydettiin 23 kiloa hasista. Huumejuttua tutkitaan erillisenä tapauksena ja sen vuoksi on yksi miehistöstä pidätettynä murhasta epäiltyjen lisäksi. Yksi kuulustelluista miehistön jäsenistä päästettiin vapaaksi.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Islanti - Birna Brjansdottir

Post by härkä »

https://www.youtube.com/watch?v=_cNjZpXrMqg
Linkissä " piirretty " video tapauksesta. Videolla myös muuta.
http://icelandmag.visir.is/article/sear ... ce-cameras
Tässä taas CCTV kameran kuvaa Birnasta ennen katoamista. Myös Kiaa on kuvattu.
https://www.vesselfinder.com/vessels/PO ... -331208000
Yllä Polar Nanogin dataa. Myös purjehdushistorian saisi tilattua , mutta se näkyisi maksavan erikseen. En siksi ainakaan vielä sitä tilannut.
On sanottu , ettei laiva ollut Tanskassa silloin kun Emile Meng katosi. Joku islantilainen lehti näin uutisoi. Varmasti nyt pidätettyjen liikkeet silti tarkistetaan.
Birna tuntuisi olevan videolla jossain määrin kännissä ?? Ainakin vaeltaa jalkakäytävällä siihen malliin.
Marine trafikistä voi seurata tämän vesselin menoa.
http://www.marinetraffic.com/en/ais/hom ... 13/zoom:10
Vesseli seilaa tuolla. ( Laajenna näkymää , niin näet Islannin rannikon. )
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Seeking
Posts: 523
Joined: Wed Feb 24, 2016 2:46 pm

Re: Islanti - Birna Brjansdottir

Post by Seeking »

Olisi kyllä mielenkiintoista saada tietoon Polar Nanoqin viime vuoden satamakäynnit heinäkuun alusta lähtien. Laivan omistaa tanskalainen Polar Seafood, Vodskov. Vaikka laiva ei sillä hetkellä ollut Tanskan satamassa, miehistön jäsen saattoi olla kahden viikon vapaallaan tai muuten lomalla. Kaveri olisi esim. jäänyt Skælskørin satamaan ja vuokrannut sieltä auton ja ajanut Kööpenhaminaa kohti. Korsør on sopivasti matkan varrella ja sitten Emile olisi kulkenut mukana 60 km:n päähän Slagelseen, josta hän löytyi pienestä lammesta viiden kuukauden päästä. Kuolinaikaa ei pystytä varmuudella sanomaan mutta oletetaan sen kyllä tapahtuneen pian katoamisen jälkeen. Paikallisten mukaan dumppaajan täytyi tuntea alue hyvin, että yleensä pystyi löytämään lammen. Islannin poliisihan aluksi ilmoitti tutkivansa yhteyttä Birnan tapauksen kanssa mutta nyt ilmeisesti toistaiseksi vaikenevat tästä linkistä. Tytöt muistuttavat kyllä ulkonäöltään toisiaan. Aika näyttää onko näissä tapauksissa mitään yhteistä tekijää.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Islanti - Birna Brjansdottir

Post by härkä »

Nuo historiatiedot ovat suht. kalliita. Pitää katsoa miten juttu etenee ?
Jos kohtuuhintainen tapa löytyisi , tiedot voisi ostaa.

Huomenna on marssi Birnan muistolle. Se alkaa paikalta josta hän katosi.
Miehet ovat vankilassa edelleen.
http://icelandmonitor.mbl.is/news/news/ ... _of_birna/
Image
Kuva sellistä.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply