Kirvesmurha Etelä-Afrikassa

Suomen alueen ulkopuolella tapahtuneet henkirikokset
Post Reply
User avatar
Rinde
Posts: 902
Joined: Thu Aug 08, 2013 9:58 am

Kirvesmurha Etelä-Afrikassa

Post by Rinde » Tue Feb 10, 2015 10:56 am

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201502 ... 5_ul.shtml

"Viisihenkisen van Bredan perheen vanhemmat ja vanhin lapsi kuolivat kirvessurmassa kaksi viikkoa sitten Stellenboschissa. Martin, 55, Teresa, 54, ja Rudi, 22, saivat lukuisia hengenvaarallisia iskuja päähän ja niskaan. Perheen 16-vuotias tytär Marli joutui vastaavan väkivallan kohteeksi, mutta selvisi hengissä.

Pahasti loukkaantunut tyttö on yhä sairaalassa, eikä tiettävästi pysty vielä puhumaan. Hän sai vakavia vammoja päänsä ohella myös kaulaansa ja leukaansa.

Ainoa lähes vammoitta säilynyt on 20-vuotias poika Henri.

Nyt Sunday Times kertoo saaneensa tutkijalähteiltä tietoja, jotka osoittavat vahvasti Henrin syyllisyyden suuntaan. Lääkärin lausuntoon perustuen pojan vammat olivat itse aiheutettuja. Lisäksi tutkinnassa on käynyt ilmi, että surmat tapahtuivat aamukolmelta ja Henri soitti hätäkeskukseen vasta puoli kahdeksalta aamulla."
There is more stupidity than hydrogen in the universe, and it has a longer shelf life. Frank Zappa.


User avatar
Harriet
Posts: 1183
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Re: Kirvesmurha Etelä-Afrikassa

Post by Harriet » Tue Feb 10, 2015 4:13 pm

Ilmeisesti perheen nuorinta Henri epäillään tekijäksi, mutta toistaiseksi hänen osallisuudesta ei ole riittävästi näyttöä.

Image

Epäillään että hän soitti apua vasta neljä tuntia murhien jälkeen. Murhat tehtiin aamuyöllä. Hän oli erittäin rauhallinen puhelun aikana.

Henri on ollut mielisairaalassa useita viikkoa, siis ennen surmia, jossa hänen aivot skannattiin.
Perhe oli erittäin varakas, he on omistivat golfkentän.
Ovat asuneet myös Australiassa
Perheen tytär on kriittisessä tilassa, yhden artikkelin mukaan hänen tilansa on kohentunut sen verran että hän on pystynyt puhumaan.

Henkiin jäänyt perheen nuorin asuu enonsa kanssa ja hänelle on palkattu lakimies. Sukulaiset uskovat ettei hänellä ole mitään tekemistä surman kanssa. Toistaiseksi häntä ei ole pidätetty..

Image

http://www.iol.co.za/news/crime-courts/ ... -1.1815646
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8

User avatar
Harriet
Posts: 1183
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Re: Kirvesmurha Etelä-Afrikassa

Post by Harriet » Sun Feb 15, 2015 3:08 pm

Image
Kuvassa Henri van Breda joka selvisi vähin vammoin


Poliisi yrittää saada tuomioistuimen kautta selville tietoja Henrin terveydentilasta.
Henri on kertonut poliisille että kirvesmurhaaja hyökkäsi ensin Marlin kimppuun. Hänen siskonsa Marli on toipumassa.
Yksi versio on että teon motiivi olisi raha, perhe oli hiljattain kieltäytynyt maksamasta Henrille elätysapu.
Kerrotaan myös että joku huumediileri on myöntänyt että Henri oli hänen asiakas.


http://www.timeslive.co.za/local/2015/0 ... urder-case
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8

User avatar
Rinde
Posts: 902
Joined: Thu Aug 08, 2013 9:58 am

Re: Kirvesmurha Etelä-Afrikassa

Post by Rinde » Thu Mar 05, 2015 12:02 pm

Viimeisin silmiin osunut juttu kertoo, että Henri van Bredan hätäkeskuspuhelu on vuodettu julkisuuteen ja sitä on toistettu TV:n uutiskanavalla. Käsittääkseni aiemmin on levitetty pätkää, jossa hän naureskelee puhelun eräässä kohdassa.

http://ewn.co.za/2015/03/02/Van-Breda-m ... vestigated

Toinen eloonjäänyt perheenjäsen Marli on saanut vakavia aivovammoja. Hän tunnistaa valokuvista perheenjäseniään ja on liikuttanut jonkin verran kehoaan, mutta vammoista toipuminen vie vielä pitkään.

Poliisi ei ole pidättänyt ketään.
There is more stupidity than hydrogen in the universe, and it has a longer shelf life. Frank Zappa.

User avatar
Harriet
Posts: 1183
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Kirvesmurha Etelä-Afrikassa

Post by Harriet » Mon Mar 23, 2015 6:05 pm

Rikospaikalta on löytynyt puhelin, tällä on etsitty tietoja kirvesmurhista.
Henri on palkannut saman lakimiehen joka avusti shrien Dewania.
Näyttäisi siltä että motiivi on tässäkin tapauksessa raha.
Hemmotellut rikkaiden kakarat ja mikään ei riitä.
Perheen tytär Marli on päässyt pois sairaalasta ja hänet on siiretty kuntoutuskeskukseen. Sillä häntä vartioi poliisi 24/7
Perhen testamentissä suurimmat edunsaajat ovat Marli ja Henri. Surmatuilla on ollut miljoonaomaisuus.
http://www.timeslive.co.za/local/2015/0 ... rder-scene


Sent via Tapatalk
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8

User avatar
Rinde
Posts: 902
Joined: Thu Aug 08, 2013 9:58 am

Re: Kirvesmurha Etelä-Afrikassa

Post by Rinde » Tue May 22, 2018 6:51 pm

Poistin tuplana tulleen postauksen. Meni sormi suuhun, kun editoimalla ei voinut deletoida. Tuli tekti: "You are not allowed to delete", vaikka omasta viestistä oli kyse eikä siihen kukaan ehtinyt vastata.
Last edited by Rinde on Tue May 22, 2018 7:05 pm, edited 1 time in total.
There is more stupidity than hydrogen in the universe, and it has a longer shelf life. Frank Zappa.

User avatar
Rinde
Posts: 902
Joined: Thu Aug 08, 2013 9:58 am

Re: Kirvesmurha Etelä-Afrikassa

Post by Rinde » Tue May 22, 2018 6:53 pm

Iltalehden otsikko tänään 22.5.2017: "Sotki rikospaikan ja sepitti tarinan ulkopuolisesta tekijästä - Henri, 20, murhasi perheensä kirveellä äveriäällä alueella Etelä-Afrikassa

"Tuomioistuin totesi eteläafrikkalaisen Henri van Bredan maanantaina syylliseksi kolmen perheenjäsenensä murhaan. Tekijä surmasi äitinsä, isänsä ja isoveljensä kirveellä kolme vuotta sitten.

Van Breda oli teot tehdessään 20-vuotias. Hän hyökkäsi perheenjäsentensä kimppuun kotonaan Stellenboschissa, äveriäällä ja idyllisessä viininviljelyalueella Kapkaupungin liepeillä. Tapaus on järkyttänyt syvästi eteläafrikkalaisia, ja siitä on uutisoitu ympäri maailman. Perhe oli asunut myös Australiassa.

Van Breda todettiin syylliseksi myös oikeuden estämisen yritykseen sekä siskonsa murhan yritykseen. Tekijän pikkusisko Marli van Breda, joka oli tammikuun 2015 hyökkäyksen aikaan 16-vuotias, sai vakavia vammoja päähänsä eikä muista tapahtunutta.

- Kun kaikki todistusaineisto on tarkasteltu, lopputulos on väistämätön. Perheellisenä miehenä minun on vaikea sanoa niin, tuomari Siraj Desai totesi Länsi-Kapin provinssin korkeimmassa oikeudessa luettuaan tuomiota tuntien ajan ja selitettyään tuomion sisältöä."


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201805 ... 8_ul.shtml, toimittajana Nina Dale
There is more stupidity than hydrogen in the universe, and it has a longer shelf life. Frank Zappa.

User avatar
härkä
Posts: 5102
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Kirvesmurha Etelä-Afrikassa

Post by härkä » Fri Jun 08, 2018 5:40 am

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005710918.html

Äärimmäisen raa’aksi kuvaillulle veriteolle ei onnistuttu löytämään motiivia oikeudessa. Syyttömyyttään vakuutellut Henri Van Brede, 23, sai kolmen elinkautisen lisäksi 15 vuotta vankeutta pikkusiskonsa murhan yrityksestä.
Etelä-Afrikassa sijaitsevan Stellenboschin kaupungin vauraalla asuinalueella paljastui tammikuussa 2015 raaka veriteko. Yksi paikalle ensimmäisten joukossa saapuneista ensihoitajista kuvaili näkyä myöhemmin oikeudessa pahimmaksi, jonka oli kohdannut neljälle vuosikymmenelle ulottuvalla työurallaan.

Koko maata järkyttänyt tapaus sai BBC:n mukaan ainakin väliaikaisesti päätepisteen torstaina, kun Henri Van Breda, 23, tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vanhempiensa ja veljensä kirveellä tehdyistä murhista. Kolmen elinkautisen vankeustuomion lisäksi hän sai 15 vuoden tuomion teini-ikäisen siskonsa murhan yrityksestä.


Ote linkistä.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.

User avatar
Harriet
Posts: 1183
Joined: Sun Nov 27, 2011 10:42 pm

Re: Kirvesmurha Etelä-Afrikassa

Post by Harriet » Thu Jul 26, 2018 6:20 pm

Luulen että rahasta, perinnöstä kyse. Ehkä teko oli nimenomaan suunniteltu raa'aksi jolloin tekijä toivoi että kukaan ei uskoisi että hän kykenisi sellaiseen, kun omat perhe kyseessä.
Quilty as charged

SEURAA HEJACia TWITTERISSÄ: http://bit.ly/1JUp7t8

Post Reply