Valelääkärikohu

Rikosten koko muu kirjo henkirikosten lisäksi ajanjaksosta riippumatta
User avatar
Liehuva Liekinvarsi
Posts: 114
Joined: Sun Jun 29, 2014 12:59 pm

Re: Valelääkärikohu

Post by Liehuva Liekinvarsi »

Hieman ollut toimittaja hakoteillä tai ehkä ajatuksissaan. Kyllä juttu aika hyvin kirjoitettu on mutta siitä saa käsityksen kuin valitus kuuluisi lähettää hovioikeudelle.

Eihän se niin mene vaan asianomistaja tai ilmeisesti hänen asianajajansa on täysin oikein toiminut kun valitus on jätetty käräjäoikeudelle, valitusohjeissakin tämä sanotaan että tyytymättömyyttä on ilmoitettava 5 tai 7 päivänä ja sitten aikaa valituksen tekemiseen on kuukausi.
Ohjeiden mukaan valitus pitää toimittaa käräjäoikeuden kansliaan ennen sen sulkeutumista määräpäivään mennessä tai viimeistään määräpäivänä ja valitus ja siihen liitettävä käräjäoikeuden tuomio ja muut asiakirjat lähetetään siitä postilla ja faksaamalla hovioikeuteen.

Muistaisin lukeneeni jostain että tässä Saarijärven valelääkärijutussa valituksessa asianomistaja sai kuitenkin kuukauden lisä- aikaa valituksen tekemiseen, johtuu varmaan siitä että kyseessä on uutisten perusteella vaikea juttu.
Mainitaanhan uutisessakin, että tuomiot on annettu jo huhtikuun lopulla. Mielenkiinnolla odotan mitä hovioikeus päättää.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Valelääkärikohu

Post by matlockb »

Esa Laiho on saanut siis lisäsyytteitä, mutta vastaa vapaalta, oikeudenkäynti ei ole alkanut vielä edes käräjäoikeudessa.

Saarikan valelääkärijuttu on puitu jo hovissa mutta tuomiota pantataan heinäkuun alkuun. Tuomio siis on valmiina mutta sitä ei anneta ulos ennen kuin aikaisintaan 1.7.
Esimies, erikoislääkäri kiistää edelleen kaikki syytteet ja valelääkäri myös mutta valelääkärin kohdalla katsotaan (puolustuksen mukaan) että lievä sakkorangaistus olisi riittävä seuraamus, samoin esimiehen kohdalla katsotaan että mikäli hovioikeus arvioi teot rikoksiksi, tulisi esimies jättää rangaistukseen tuomitsematta jo pelkästään korkean ikänsä vuoksi.

Sikäli mielenkiintoista että 1.7.2014 uutisoitiin että asia etenee hovioikeuteen ja nyt 1.7.2015 hovioikeus antaa asiassa ratkaisunsa, tosin tuomion perusteluineen (oli se langettava tai vapauttava) saa vain asianomistaja(t), Valvira ja syytetyt.
Muut joudumme tyytymään julkiseen selosteeseen.
Väitän että tämä käsitellään vielä korkeimmassa oikeudessa riippumatta siitä mikä tuomio on, asiassa on todella paljon oikeudellisesti epäselviä kohtia, joihin on käytännössä pakko saada korkeimman oikeuden kannanotto tai sitten selkeä lakimuutos.
Tosin korkeinta oikeutta "vastaan" puhuu asianosaisten korkeahko ikä, asian saama julkisuus joka ei heidän kenenkään kannalta ole hyvä, pahimmillaan useampi asianosainen ehtii kuolla ennen kuin asiaa päästään korkeimmassa oikeudessa käsittelemään, tosin nythän on käytettävissä jo käräjäoikeuden ja hovioikeuden asiakirjat ja tietenkin esitutkintamateriaali.
Muutoin näen että korkeimman oikeuden kannanotto tähän tapaukseen on lähes välttämätön useillakin perusteilla. Niistä muutamia mainitakseni:

Valitusluvan myöntämisperusteet:

Ennakkopäätösperuste – lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi;

Purkuperuste – asiassa on tapahtunut sellainen oikeudenkäynti- tai muu virhe, jonka perusteella ratkaisu olisi lain mukaan purettava tai poistettava;

Painava syy -peruste – valitusluvan myöntämiselle on muu painava syy.

Ainakin ensimmäinen (ja tärkein) kohta täyttyy, vastaavaa juttua ei ole ennen oikeudessa käsitelty, kahden muun perusteen osalta en voi sanoa mitään koska tuomio on salainen mutta jotain sekin kertoo että Vaasan hovioikeus myönsi jatkokäsittelyluvat.
User avatar
Liehuva Liekinvarsi
Posts: 114
Joined: Sun Jun 29, 2014 12:59 pm

Re: Valelääkärikohu

Post by Liehuva Liekinvarsi »

Vaasan hovioikeus antaa päätöksen valelääkärijutussa

KARSTULA Vaasan hovioikeuden on määrä antaa heinäkuussa tuomionsa ns. Saarikan valelääkärijutussa. Epäilty valelääkäri paljastui syyskuussa 2011 kun helsinkiläismies ilmoitti Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon että lääkärintehtävissä työskentelee edelleen Karstulassa yli 50-vuotias mies jolla ei ole oikeutta harjoittaa lääkärin ammattia suomessa.

Kihlakunnansyyttäjä Marika Visakorpi nosti asiassa syytteet kahta lääkäriä vastaan virkavelvollisuuden rikkomisesta ja valelääkäriksi epäiltyä vastaan luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta.
Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet, mutta asianomistaja valitti päätöksestä Vaasan hovioikeuteen, joka järjesti asiassa pääkäsittelyn kesäkuun alussa, syyttäjä oli tyytyväinen syytteiden hylkäämiseen.

Nyt myös epäillyn valelääkärin paljastanut helsinkiläismies esitti todistelunsa yhteydessä vaatimuksia epäiltyä valelääkäriä ja eläkkeellä olevaa, alle 70-vuotiasta psykiatrian erikoislääkäriä kohtaan, lisäksi erikoislääkäriä epäillään todistajan ja asianomistajan törkeästä kunnianloukkauksesta.

Välituomiossaan Vaasan hovioikeus katsoi, että asianomistajan nimeämälle todistajalle oli maksettu vastoin lakia liian vähän korvausta todistajanpalkkion osalta ja oikeus korottikin helsinkiläismiehen todistajanpalkkiota.
Epäillyllä valelääkärillä ei vieläkään ole oikeutta toimia missään terveydenhuollon ammattitoimen virassa suomessa.
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Valelääkärikohu

Post by matlockb »

Edilex on kirjannut asiasta ennakkopäätöksen ja tästä opimme, että todistajan on saavuttava aina paikalle oikeuteen siihen aikaan kuin kutsu tulee ja se yksi harva oikeus on saada todistamisesta edes jonkinlainen korvaus:
Hovioikeus korotti Helsingistä Jyväskylään saapuneelle rikosasian todistajalle valtion varoista maksettavaa päiväraha- ja kulukorvausta kuulemisen ajankohdan siirryttyä aamupäivästä iltapäivään

Syyttäjän nimeämälle todistajalle, joka oli kutsuttu KO:een klo 9:00, mutta jota oli kuultu vasta kello 19 jälkeen, minkä seurauksena todistaja oli tosiasiassa joutunut majoittumaan Jyväskylässä toisenkin yön, katsottiin olleen oikeus kokopäivärahaan osapäivärahan sijasta, minkä lisäksi hänelle katsottiin aiheutuneen taloudellista menetystä kahdelta päivältä. HO tutki valituksen, vaikka valittaja ei ollut ilmoittanut ratkaisuun tyytymättömyyttä ja ja vaikka valitus oli saapunut HO:een määräajan jälkeen. (Lainvoimainen)

Keski-Suomen käräjäoikeus oli 25.4.2014 antamassaan tuomiossa määrännyt syyttäjän nimeämänä todistajana kuulustellulle A:lle valtion varoista maksettavaksi päivärahaa 39 ja 18 euroa, korvausta matkakuluista 233,06 euroa, majoittumisesta 73 euroa ja taloudellisesta menetyksestä yhdeltä päivältä 80 euroa eli yhteensä 443,06 euroa, minkä määrän käräjäoikeus oli jättänyt valtion vahingoksi.

A oli valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen 15.7.2014 saapuneella valituksella ja tarkistanut valitustaan 2.3.2015 hovioikeuteen saapuneella kirjelmällään. A oli vaatinut, että hänelle valtion varoista maksettavaksi määrättyä päivärahakorvausta korotetaan 21 eurolla ja että hänelle lisäksi määrätään maksettavaksi valtion varoista korvausta taloudellisesta menetyksestä 80 euroa. A:n mukaan hän oli ollut oikeutettu kokopäivärahaan osapäivärahan sijasta, minkä lisäksi hänelle oli aiheutunut taloudellista menetystä kahdelta päivältä.

Laamanni oli puhelimitse 20.2.2015 ilmoittanut, että A:lle ei ollut lähetetty käräjäoikeuden tuomiosta jäljennöstä. Näin ollen HO tutki valituksen, vaikka A ei ollut ilmoittanut siihen tyytymättömyyttä ja vaikka valitus oli saapunut hovioikeuteen määräajan jälkeen.

HO totesi, että käräjäoikeuden tuomion perusteluista (s. 17) ilmeni, että A oli saapunut käräjäoikeuteen Helsingistä ja että hänet oli kutsuttu saapumaan käräjäoikeuteen 15.4.2014 kello 9.00. Käräjäoikeuden tuomion perusteluiden mukaan A:lle oli kuitenkin puhelimitse ilmoitettu, että hänen kuulemisensa menee pitkälle iltapäivään. A:ta oli käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmenevästi kuultu todistajana vasta kello 19.00 jälkeen.

Koska A:n todistajan kutsua ei ollut OK 11 luvun mukaisessa järjestyksessä muutettu, A oli 15.4.2014 ollut velvollinen saapumaan käräjäoikeuteen saamansa kutsun mukaisesti kello 9.00. A oli valituksessaan ilmoittanut saapuneensa Jyväskylään 14.4.2014 noin kello 17, mikä oli ollut terveydellisten syiden vuoksi välttämätöntä. Koska A:ta oli kuultu vasta kello 19 jälkeen ja kun hän oli tosiasiassa joutunut majoittumaan Jyväskylässä toisenkin yön ollen perillä kotonaan Helsingissä vasta 16.4.2014, valitus oli päivärahan osalta hyväksyttävä.

A:lla oli valituksessaan selostamillaan perusteilla oikeus myös valtion varoista maksettavaan enimmäiskorvaukseen todistajana kuulemisesta aiheutuneesta taloudellisesta menetyksestä kahden päivän osalta.

A:lle käräjäoikeudessa maksettavaksi määrättyä osapäivärahaa korotettiin 21 eurolla ja hänelle maksetaan korvauksena taloudellisesta menetyksestä käräjäoikeudessa jo maksetun määrän lisäksi 80 euroa eli yhteensä 101 euroa, mikä määrä jäi valtion vahingoksi.

[Vaasan hovioikeus 5.5.2015; Päätös Nro 203; Dnro R 14/816; Lainvoimainen]
http://www.edilex.fi/uutiset/44278?allW ... Key=640742
User avatar
Liehuva Liekinvarsi
Posts: 114
Joined: Sun Jun 29, 2014 12:59 pm

Re: Valelääkärikohu

Post by Liehuva Liekinvarsi »

http://yle.fi/uutiset/saarikan_valelaak ... =leiki-uup
Keski-Suomi 22.10.2015 klo 9:45

Saarikan valelääkärijutun puinti jatkuu

Asianomistajat ovat hakeneet valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Mikäli valituslupa myönnetään, syytettyinä ovat Neuvostoliitossa lääkäriksi valmistunut mies sekä perusturvaliikelaitos Saarikassa johtavassa asemassa toiminut lääkäri.

Image
Kuva: YLE / Petri Aaltonen

Lääkärin epäpätevyys tuli esille syksyllä 2011, kun sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sai asiasta ilmoituksen yksityiseltä ihmiseltä.

Lääkäri on suorittanut tutkinnon Neuvostoliitossa.

Hovioikeus hylkäsi kaikki syytteet kesällä. Asianomistajat haluaisivat korkeimman oikeuden ottavan kantaa muun muassa siihen, riittääkö, että laillistettu lääkäri on puhelimen päässä vai tuleeko hänen olla fyysisesti läsnä.

Mikäli valituslupa myönnetään, syytettyinä ovat Neuvostoliitossa lääkäriksi valmistunut mies sekä perusturvaliikelaitos Saarikassa johtavassa asemassa toiminut lääkäri.

Molemmille vastaajille vaaditaan tuntuvaa sakkorangaistusta, lääkäriharjoittelijana toimineelle miehelle luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta ja johtavalle lääkärille virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Perusturvaliikelaitos vastaa Saarijärven, Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven ja Kyyjärven sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.

Yle Keski-Suomi
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Valelääkärikohu

Post by matlockb »

Saarikassa halutaan että Avi (Aluehallintovirasto), tarkoittanee kuitenkin Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviraa, antaisi (ilmeisesti) kahdelle täysin kielitaidottomalle, vasta Suomeen tulleille turvapaikanhakijoille hammaslääkärin oikeudet. Tuo ns. Saarikan valelääkäri ei saanut koskaan laillistusta, päätös KHO 3.5.2016:

...............................................

katsotaan yhdessä vaarantaneen entisten esimiestensä kanssa erittäin vakavasti potilasturvallisuutta mm. heikon Suomen kielen kirjoitustaidon perusteella, heikko suomen kielen taito on tullut esiin myös Valviran käsittelytilaisuudessa.
X ei ole suoriutunut laillistamista vaativien testien ensimmäisestäkään vaiheesta 5 vuoden kuluessa, eli hänen laillistamisensa olisi äärimmäisen vakava uhka potilasturvallisuudelle ja kun otetaan huomioon että hänen syytteet hylättiin vain siksi että ne olivat vanhentuneita.
Kysyttäessä täysistunnossa esimerkiksi, missä tilanteessa ja milloin potilaalle on määrättävä viipymättä trombolyysihoito (eli liuotushoito), ei X kertomansa mukaan tiedä mitä liuotushoito (tai trombolyysi) edes on. Näin vakava puute ammattitaidoissa ja tiedoissa jo yksin estää laillistamisen, sillä liuotushoitoon joudutaan.
Ammattitaito ei testien mukaan hänen töissä ollessaan ole kohentunut, ei X:llä ole edellytyksiä harjoittaa lääkärin ammattia Suomessa.

Näillä perusteilla lautakunta päätyy hylkäämään myös toissijaisen (2.) anomuksen, että X saisi toimia lääkärinä Saarikassa toisen lääkärin välittömässä ohjauksessa ja valvonnassa lisäten perusteeksi sen, että epäillyt vuosia jatkuneet väärinkäytökset ovat tapahtuneet nimenomaan perusturvaliikelaitos Saarikassa Saarijärvellä ja Karstulassa ja ne ovat loppuneet vasta kun valvontaviranomainen ja poliisi yhdessä puuttuivat asiaan.
Huomioon on myös otettava se, että X on itsekin jo 55-vuotias eikä hänen terveydentilastaan ole esitetty mitään (pyydettyä) selvitystä.
Täydennetyt perusteetkin huomioon ottaen hylätään X:n vaatimus myös siitä, että hän saisi harjoittaa laillisesti lääkärin ammattia kuten on kohdassa 2. vaatinut toissijaisesti, eli niillä lisäyksillä, ettei hän saisi määrätä apteekista toimitettavaksi varsinaisia huumausaineita eikä ns. uudemman polven SNRI- sekä SSRI-pohjaisia masennuslääkkeitä tai pkv-lääkkeiden osalta tramadolia tai pregabaliinia (kauppanimi Lyrica) sisältäviä lääkeaineita, eikä alkoholia. SNRI- ja SSRI-ryhmän masennuslääkkeitä eikä pro auctore-lääkemääräyksellä pkv-lääkkeitä (nk. kolmiolääkkeet) itselleen toimitettavaksi apteekista tai muodostaa lääkäri-potilassuhdetta mielenterveystoimiston potilaan kanssa vaan antaa tai uusia tälle tarvittaessa ainoastaan ns. ensiapuluonteisen lääkemääräyksen jollekin bentsodiatsepiinille (pkv-lääkkeet) eikä muutoin toimia mielenterveystoimistossa missään tehtävissä.

Viimesijainen rajoitus on ainoa, joka olisi voinut mahdollisesti tulla kyseeseen, mutta koska X ei ole kyennyt suoriutumaan kolmevaiheisen tentin ensimmäisestäkään vaiheesta hyväksyttävästi, olisi laillistaminen vastoin lakia.
Hämeenlinnan Hallinto-oikeus ei muuttanut päätöstä. Korkein hallinto-oikeus päätti ääni 4-1 pitää Valviran päätöksen voimassa. Korkeimman hallinto-oikeuden vähemmistöön jäänyt tuomari olisi sallinut laillistamisen kohdan 3. mukaisesti mutta kuitenkin niin, että valvovan lääkärin tulee olla joko yleislääketieteen erikoislääkäri tai yleislääkärin töitä riittävästi ja säännöllisesti tekevä sisätautien tai psykiatrian erikoislääkäri, jolla ei ole ammatinharjoittamisoikeuden rajoituksia tai huomautuksia vakavista väärinkäytöksistä kuten eläkkeellä olevalla erikoislääkäri X:llä. Tuomari totesi lisäksi että valvovan lääkärin nimen tulee olla jo aikaa varatessa potilaan tiedossa ja toisen lääkärin tulisi olla potilaan tai X:n pyynnöstä viipymättä, poikkeuksetta kutsuttavissa heti paikalle.
Kotimaa Julkaistu 10.05.2016 21:38

Saarikkaa patistetaan purkamaan hammashoitojonoja

Hoidon tarvetta ovat lisänneet turvapaikanhakijat ja yksityisten hammaslääkäripalvelujen vähentyminen.

Image
Saarijärven terveysasema on yksi Saarikan toimipaikoista, joissa kiireettömän hammashoidon aikoja saa jonottaa pitkään. Kuva: Maarit Vaaherkumpu

Perusturvaliikelaitos Saarikan pitää purkaa hammashoitojononsa lokakuun loppuun mennessä. Aluehallintovirasto (avi) on antanut Saarikalle määräyksen järjestää pääsy suun terveydenhuoltoon lain edellyttämällä tavalla. Hoitoon tulee päästä viimeistään puolen vuoden sisällä hoidon tarpeen arvioinnista.

Avin mukaan Saarikassa oli yli puoli vuotta kiireettömään hammashoitoon jonottaneita tammikuussa 189 ja maaliskuussa lähes 300. Tiistaina tämä luku oli Saarikan va. vastaavan hammaslääkärin Antti Kaarlan mukaan 229.

Kaarlan mukaan Saarikka on tehnyt kaikkensa jonojen purkamiseksi. Saarikasta on irtisanoutunut ja eläköitynyt hammaslääkäreitä, mutta heidän tilalleen saatu uusia ostopalveluina.

– Väkeä töissä niin paljon kuin tiloihin mahtuu, Kaarla sanoi.

Kaarlan mukaan yksi syy hoitojonojen venymiseen ovat Saarijärvelle ja Kyyjärvelle sijoitetut turvapaikanhakijat, joiden hampaissa on hyvin paljon hoidon tarvetta. Heistä lapset ja raskaana olevat kuuluu hoitaa samoin kuin kuntalaiset ja aikuisille annetaan ensiapua. Saarikka laskuttaa turvapaikanhakijoiden hoidosta.

– Turvapaikanhakijoiden joukossa Saarijärvellä on kaksi hammaslääkäriä. Jos avi antaisi heille oikeudet tehdä töitä, meillä ei varmaan olisi nyt tällaista ongelmaa, Kaarla sanoi.

Hoidon tarvetta Saarikassa on Kaarlan mukaan lisännyt merkittävästi myös yksityisten hammaslääkäripalvelujen väheneminen alueelta.

Saarikka tuottaa viiden kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut Saarijärven seudulla.

Maarit Vaaherkumpu
http://www.ksml.fi/kotimaa/Saarikkaa-pa ... oja/767955
Post Reply