Page 1 of 1

Uusi käänne: murharyhmä tutkii öistä turmaa (Hki)

Posted: Wed Jan 21, 2015 2:04 pm
by Harriet
Poliisi toivoo keskiviikkona tehtävän oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen antavan vastauksia.
Helsingissä sattui keskiviikkona aamuyöllä kolari, jossa nuorehkon naisen kerrottiin saaneen surmansa. Autoa ajanut mies loukkantui lievästi.

Nyt ulosajo on kuitenkin siirtynyt Helsingin poliisin murharyhmän tutkittavaksi, sillä poliisin mukaan on mahdollista, että nainen oli kuollut jo ennen onnettomuutta.

– On sellaisia vammoja, joista poliisi haluaa lisää selvitystä. Siitä, että ovatko ne syntyneet tämän onnettomuustilanteen seurauksena vai liittyykö tähän kenties jotain muuta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juha Rautaheimo.

Rautaheimon mukaan kysymykseen pyritään saamaan vastaus tämän päivän aikana tehtävän oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen myötä.

– Sen jälkeen tiedämme sitten, että mitä rikosta tässä mahdollisesti tutkitaan.

Rautaheimon mukaan onnettomuudessa mukana olleet ovat nuoria, helsinkiläisiä aikuisia. Mies on tällä hetkellä kiinniotettuna.

Image

ILTASANOMAT

Re: Uusi käänne: murharyhmä tutkii öistä turmaa (Hki)

Posted: Wed Jan 21, 2015 8:04 pm
by matlockb
Tuusulanväylän ulosajossa ei sittenkään rikosta

Keskiviikko 21.1.2015 klo 16.59 (päivitetty klo 17.01)

Poliisi tutki, kuoliko nuori nainen jo ennen auton ulosajoa Helsingin Oulunkylässä.

Ulosajo tapahtui viime yönä aamukolmen aikoihin Tuusulanväylällä, Oulunkylän liittymän kohdalla.

Tutkinnan alussa ei ollut varmaa, oliko nainen kuollut jo ennen onnettomuutta.

Naiselle tehtiin tänään ruumiinavaus kuolinsyyn selvittämiseksi.

- Alustavien tulosten mukaan meillä ei ole syytä epäillä, että naisen kuolemaan liittyisi väkivaltaa. On varsin todennäköistä, että nainen kuoli onnettomuudessa saamiinsa vammoihin, sanoo rikosylikomisario Juha Rautaheimo Helsingin poliisista.

Ajoneuvon kuljettaja on pidätetty ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.

Kuljettaja loukkaantui ulosajossa.

MARI PUDAS
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012 ... 2_uu.shtml

Re: Uusi käänne: murharyhmä tutkii öistä turmaa (Hki)

Posted: Mon Jan 26, 2015 8:25 pm
by härkä
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... ntent=site

Miehellä pitkä rikoshistoria

Karalahti kertoo Ilta-Sanomille, että miehellä on pitkä rikoshistoria. Karalahden mukaan miehellä ei ollut onnettomuuden aikaan voimassaolevaa ajokorttia.
Kilpa-ajomahdollisuudesta ensimmäisenä uutisoinut MTV Uutiset kirjoittaa verkkosivuillaan, että pelkästään Helsingin käräjäoikeudesta miehen nimellään löytyy vuosien varrella 117 rikosasiaa, joista suurin osa on liikennerikoksia. MTV:n mukaan näistä rikoksista 28 tapauksessa rattijuopumus tai törkeä rattijuopumus on päärikos.
Ensimmäinen tapaus on kirjautunut noin kuukausi sen jälkeen, kun mies täytti 15 vuotta.


Kopioin linkistä vain tuon. Lienee ollut syynä , miksi poliisi ensin epäili muutakin rikosta ??

Re: Uusi käänne: murharyhmä tutkii öistä turmaa (Hki)

Posted: Tue Jan 27, 2015 11:20 pm
by matlockb
Kuljettaja on vangittu Helsingin käräjäoikeudessa, häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Mahdolliset päihteet selviävät myöhemmin kun RTL:n tulokset tulevat. Ennestään kuljettajan taustalla on myös mm. muutamia pahoinpitelyitä, törkeä huumausainerikos, laittomia uhkauksia, omaisuusrikoksia ja perusmuotoisia huumausainerikoksia.