Teollisuusonnettomuudet

Ihmisiin, yhteiskuntaan ja luontoon liittyvät onnettomuudet vuodesta 2010 alkaen.
Post Reply
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Teollisuusonnettomuudet

Post by will »

Bangladeshissa 24.4.2013 sortuneen tehdasrakennuksen raunioista on kaivettu yli 500 uhria, pääosin naispuolisia tekstiiliteollisuuden työntekijöitä. Lukuisia talossa olleita on edelleen kateissa. Raunioista on pelastettu yli 2400 henkilöä.

Onnettomuus aiheutui dieselgeneraattorien sijoittamisesta kahdeksankerroksisen rakennuksen katolle, mistä käsin ne käydessään murensivat rakennuksen betonirungon. Suunnitteluinsinööri kävi sortumaa edellisenä päivänä tutustumassa tilanteeseen ja kantaviin rakenteisiin ilmaantuneiden halkeamien johdosta sanoi rakennuksen olevan vaarassa sortua. Tätä referoitiin paikallisissa lehdissä ennen onnettomuutta. Siitä huolimatta rakennuksessa olleet vaatetustehtaat jatkoivat toimintaansa talon luhistumiseen asti.

Kahdeksan henkilöä on pidätetty, mukaan lukien em. onnettomuusriskin kasvamisesta varoittanut suunnittelija. Olisi hyvä tietää, kuinka suuri osa tehtaan tarvitsemasta sähköstä on tosiasiassa tuotettu näillä omilla generaattoreilla, jotka alunperin lienee tarkoitettu sähkökatkojen varalle. Helsingin Sanomien lainauksen mukaan generaattorit olisi juuri ennen tätä onnettomuutta käynnistetty sähkökatkon vuoksi.

Reutersin mukaan vaatteiden ostajien esittämät tehokkuusvaatimukset ovat viime aikoina johtaneet turvallisuuden laiminlyömiseen kaakkois-Aasian tekstiiliteollisuudessa ja edelleen lukuisia uhreja vaatineisiin onnettomuuksiin.

http://www.reuters.com/article/2013/05/ ... 3Z20130503
http://www.hs.fi/ulkomaat/Generaattorie ... 7554554888
http://www.reuters.com/article/2013/05/ ... CX20130502

Huonosti suunniteltu ja huolettomasti käytetty, fossiilisiin polttoaineisiin perustuva paikallinen töpselisähkön tuottaminen aiheutti tässä tapauksessa enemmän uhreja kuin esim. koko maailman tähäastisen ydinsähkön tuotanto-onnettomuudet välittömästi yhteensä.

Toki ydinsähkön rasitteena on onnettomuuksien päästöistä aiheutuva pitkäaikainen syöpäriski, jonka yhteydessä puhutaan kymmenistä tuhansista sairastuneista, tai useammistakin. Toisaalta polttamiseen perustuva energiatuotanto aikaansaa hiukkaspäästöjä, joista maailmanlaajuisesti seuraa vielä suurempia terveyshaittoja tiheästi asutuilla alueilla. Vesivoiman turvallisuutta rasittavat pato-onnettomuudet, joissa voi menehtyä tuhansia kerralla. Auringonsäteily-, tuuli- ja vuorovesienergian talteenotto ovat tässä suhteessa vaarattomampia. Niidenkin tarvitsemien laitteiden rakentaminen tapahtuu teollisesti, riskit mukaan lukien. Olisi käytettävä menetelmiä ja tuotantoprosesseja, joissa turvallisuus voidaan asettaa taloudellisen tuloksen edelle ilman, että tarpeellisen energian tuottaminen estyy. Toimitusvarmuuden pitäisi olla riittävä, ettei tarvitse tehdä hätäratkaisuja.

Edit. Tämä ja pari muuta lähiaikoina sattunutta vakavaa teollisuusonnettomuutta Bangladeshissa viittaavat siihen, että vaikka EU:n kauppapolitiikka on johtanut miljardiluokan vientiteollisuuden syntymiseen Bangladeshissä, ehkä EU:n oman teollisuuden kustannuksella, tuontituloja ei ole riittävästi käytetty työturvallisuuden ja infran kehittämiseen.

Suunnitteluarkkitehdin mukaan sortunutta rakennusta ei tarkoitettu teollisuuskäyttöön. Hallituksen mukaan rakennusmateriaalit olivat huonolaatuisia ja talo pystytettiin ilman tarkastusta. Mahdollisesti tontilla ei ole ollut tilaa varavoimalalle hormeineen, joten se oli sijoitettu rakennuksen katolle.

Rakennuksen omistaja on saanut yksityisen murhasyytteen, jonka mukaan hänelle vaaditaan kuolemanrangaistusta. Todettuja uhreja on 622 ja raunioiden kaivaukset jatkuvat. Epätoivoiset omaiset odottavat tietoja. Tulee mieleen Estonian haveri.

http://www.reuters.com/article/2013/05/ ... 3U20130505
http://www.hs.fi/ulkomaat/Bangladeshin+ ... 7717249651

Edit 2: Tiistaina 7.5.raunioista on kaivettu 705 ruumista. Onnettomuus on pahin koko maailman tekstiiliteollisuudessa koskaan sattunut. Kahdeksankerroksinen rakennus oli pystytetty luvatta. Siihen oli sijoittunut viisi vaatteita valmistavaa yritystä, jotka jatkoivat toimintaansa, vaikka kantavat rakenteet osoittivat pettämisen merkkejä ja viranomaiset olivat kieltäneet rakennuksen käyttämisen.

http://www.usatoday.com/story/news/worl ... l/2140451/

Image
http://www.bbc.co.uk/news/world-asia-22431151

Kuvia raivaustöiden edistymisestä artikkelin lopussa:
http://edition.cnn.com/2013/05/07/world ... index.html

Edit 3. Torstaina 9.5. pelastustöiden lähestyessä loppuaan varmuudella tiedetään 1036 henkilön menehtyneen. Lisää uhreja voi löytyä. 156 ruumista on haudattu tunnistamatta. DNA-naytettä voidaan myöhemmin käyttää vastattaessa omaisten tiedusteluihin. Palastusoperaatio on tarkoitus saada päätökseen perjantaina, minkä jälkeen rauniot raivataan.

Edit 4. Lauantaina 11.5. pelastettiin holvaantuneessa rauniossa 17 päivää ollut nainen, joka toipuu. Armeijan edustajan mukaan kuolonuhrien luku oli 1089. Vielä kateissa olevien ihmisten täsmällistä lukumäärää ei tiedetä. Kadun tasalla oleva kerros mukaan lukien Rana Plaza nimisessä rakennuksessa on ollut suomalaisen määrittelyn mukaan yhdeksän kerrosta. Rakennus sijaitsi 20 km koilliseen Dhakan keskustasta Savarin kaupunginosassa ja oli suunnitelty konttori- ja myymäläkäyttöön, ei teollisuustilaksi.

http://www.reuters.com/article/2013/05/ ... 5V20130511

Edit 5. Viimeaikaisten vaatevalmistamoissa sattuneiden onnettomuuksien jälkeen länsimaiset vaatteita myyvät yritykset ovat ryhtyneet sopimaan Bangladeshin työturvallisuuden parantamisesta. Suomesta sopimukseen on liittynyt Stockmann-ryhmä.

http://www.hs.fi/talous/Stockmann+mukaa ... 8498725371

Rana Plaza:n raivaustyöt ovat edenneet rakennuksen kellarin tasalle. Onnettomuuden kuolonuhreja on kertynyt 1127, mikä on lähes kolmannes kaikista sortumishetkellä rakennuksessa olleista.

http://www.reuters.com/article/2013/05/ ... BL20130513
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Riga, 2013

Post by will »

Riiassa 21.11.2013 kassojensa päälle romahtanut kauppakeskus sai valmistuttuaan arkkitehtuuripalkinnon suunnittelustaan. Turvallisuudesta on huolehdittu mm. nauhoittavin kameroin, joiden kuvista nyt jäljitetään raunioihin jääneitä ihmisiä. Sortuminen tapahtui pian automaattisen palohälytyksen jälkeen, joka tulkittiin vääräksi ja kytkettiin pois. Pelastustöiden aikana sortuminen jatkui. Löytyneiden kuolonuhrien luku on 54, heidän joukossaan kolme pelastustyöntekijää. Muutama ihminen on vielä kateissa, ilman varmuutta heidän olemisestaan kauppakeskuksessa sortumisen aikaan.

Sortuman paksuudeksi ilmoitetaan 2,5m. Katolle rakennettiin puutarhaa. Jäljelle jäänyt maakerros näyttää kuvissa suhteellisen paksulta vaikka sen piti olla 20-30 cm. Sadevettä on voinut kertyä, jos sen poisto ei ole toiminut. Rakenteilla on ollut maanalainen autohalli onnettomuuden aikaan ja samalle tontille. Jos rakennustarkastus on hyväksynyt kuormituksen ja antanut luvat mutta rakenteet kuitenkin pettävät, herää kysymyksiä - paitsi sopimattomien raaka-aineiden käytöstä ja mahdollisesta valvonnan laiminlyönnistä - myös hyväksyjien ammattitaidosta ja luotettavuudesta. Rikostutkinta on aloitettu.

http://www.reuters.com/article/2013/11/ ... 5F20131123

http://www.hs.fi/ulkomaat/Latvian+presi ... 5174702940

http://en.wikipedia.org/wiki/Riga_super ... f_collapse

Image

http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-25068291

Edit: Asiasta kuullun ja aineistoon perehtyneen ammattihenkilön alustavan arvion mukaan rakennuksen suunnittelussa oli tehty useita virheitä, joiden vuoksi katto ei voinut kestää puutarhan painoa. Erikseen mainittiin, ettei kannattimia oltu riittävästi kiinnitetty toisiinsa, jotta rakenne olisi pysynyt koossa.

http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-25120936
http://www.leta.lv/eng/home/important/8 ... B6E80CC1D/
http://en.wikipedia.org/wiki/Riga_super ... f_collapse
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Mankkaa, Espoo 9.5.2014

Post by will »

Kaksi rakennustyömiestä jäi sortuvaan kaivantoon n. kuution maamassan alle ja menehtyi.

http://www.elisa.net/taloyhtion-hallitu ... omuudesta/

Kaivanto oli n. kolme metriä syvä eikä reunoja tuettu, kuten määräykset edellyttävät. On voinut olla routaa vielä sulamisvaiheessa ja maa-aines herkästi liikkuvaa. Oli myös satanut, mikä on voinut vettää maata juoksevammaksi. Tämä tutkitaan, ja syyt selviävät, kuten vastuutkin.

http://www.hs.fi/kaupunki/Poliisi+aloit ... 9686813551
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Turkki, Soman hiilikaivos, 13.5.2014

Post by will »

Kaivoksessa olleen kaasun räjähtäminen sytytti palon ja johti lukuisten kaivosmiesten menehtymiseen. Turkin energiaministerin mukaan kaivoksessa oli räjähdyshetkellä 787 työntekijää, joista n. 700 yhä on sisällä palavassa kaivoksessa tai todettu kuolleiksi.

http://www.reuters.com/article/2014/05/ ... KO20140513
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 50831.html

Räjähdyksen syyksi ilmoitetaan sähkövika. Kaasulla tarkoitettaneen kivihiilestä peräisin olevaa metaania joka räjähtää esim. sähkölaitteen aiheuttamasta kipinästä. Ei ole tietoa, miksi kaivoksessa työt olivat käynnissä metaanivaarasta huolimatta.

Edit 14.5.2014. Kaivosyhtiö on ilmoittanut 450 kaivosmiehen onnistuneesta palastamisesta palavasta kaivoksesta. 120 miestä on yhä alhaalla.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Yli+sata+kaiv ... -art-new-1

Edit 16.5.2014
Image
lähde: http://www.dailymail.co.uk/news/article ... lmine.html

Edit 18.5.2014.
Eilen, lauantaina, Turkki ilmoitti lopettavansa pelastustoimet Soman kaivoksessa. 301 kuolonuhria vaatinut onnettomuus on pahin Turkin kaivoshistoriassa. Kaivos vielä tarkastetaan, mutta kaikki kateissa olleet on löydetty, joten uusia uhreja ei odoteta löytyvän.

Image
http://www.bbc.com/news/world-europe-27455367

Median kautta tietoon tulleena, Turkin pääministerin mielestä kaivosonnettomuudet kuuluvat kaivostoimintaan. Kaivosturvallisuuden johdosta on järjestetty mielenonsoituksia. Median haastatteleman kaivosmiehen mukaan kaivosturvallisuudessa on ollut puutteita, joista ei ole uskallettu valittaa. Kaivosyhtiö kiistää turvallisuuden laiminlyömisen.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Rana Plaza: turvallisuustarkastukset Bangladeshissä

Post by will »

Bangladeshissä on tarkastettu yli 2000 vaatetusalan tehdasta sen jälkeen, kun Rana Plaza:n ompelimo romahti ja surmasi yli 1100 työntekijää. Puutteellisen työturvallisuuden vuoksi on suljettu tehtaita, minkä seurauksena yli 150 000 henkilöä, pääasiassa naisia on menettänyt työpaikkansa.

http://www.taloussanomat.fi/uutiset/201 ... n=tf-talsa
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Teollisuusonnettomuudet

Post by will »

Tianjinin viimevuotisesta varastoalueen palosta ja siellä säilytettyjen aineiden räjähtelystä on annettu kymmeniä vankeustuomioita virkamiehille ja varastoja hoitaneen yhtiön johdolle. Yhtion johtaja sai kaksi vuotta kuolemantuomion odotusta, mahdollisen tuomion muuntamisen edellä.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 50178.html
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Brumadinho, Brasilia, 25.1.2019

Post by will »

Brasilian Minas Geraisissa, lähellä Belo Horizonten kaupunkia murtui perjantaina kaivosyhtiö Valen rautakaivoksen rikastusjätealtaan pato, tulvien mm. kaivoksen sosiaalitiloihin lounasaikaan. Yhtiön toimittaman listan mukaan 412 sen henkilökuntaan kuuluvaa oli tämän jälkeen kateissa. Ihmisiä on pelastettu rikastusliejun keskeltä kaikin mahdollisin keinoin. Kymmenen heistä on toistaiseksi löydetty kuolleina. Pelastusviranomaiset arvioivat, että kateissa on yhä 300-350 henkeä. Brasilian hallituksen ministereitä on matkannut paikalle Brasilian presidentin seuraamana. Brumadinhon padon sortumissyytä ei ole toistaiseksi osattu sanoa. Vihaiset brasilialaiset vaativat syyllisiä rangaistaviksi.

https://www.theguardian.com/world/2019/ ... brumadinho
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005978415.html

Edit:

Kuvia ja kateissa olevien uhrien arvioituja määriä (yht. 265-355)
https://www.bbc.com/news/world-latin-america-47009118
BBC wrote:The Globo website later reported that rescue officials provided the following breakdown on the number of the missing:
Between 100 and 150 people in the administrative area close to the burst dam
About 30 people in the Vila Vértico area
About 35 people at Nova Estancia Inn
Between 100 and 140 people in the Parque das Cachoeiras
BBC:n em. lähteen mukaan lietevirta on aiheuttanut uhreja paitsi kaivoksella ja sen työntekijöiden asuinalueella myös läheisissä matkailukohteissa.

Image
Kuva/Getty Images: pelastustoimia tulva-aallon jäljiltä.

Kaivosyhtiön mukaan purkautuneen altaan tilavuus oli 12 miljoonaa kuutiometriä, mikä neliökilometrille levitettynä vastaa 12m paksua kerrosta mineraalilietettä.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Teollisuusonnettomuudet

Post by -Uta- »

Kymmeniä ihmisiä kuollut Kongossa kaivosonnettomuudessa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c9a ... 8f64f9d244
Eilen klo 2:16

Ainakin 36 ihmistä on kuollut torstaina Kongossa kuparikaivoksen luhistuttua.

Kongon demokraattisessa tasavallassa tapahtui torstaina kaivosonnettomuus, jossa osa kuparikaivoksesta romahti. Onnettomuudessa on kuollut ainakin 36 ihmistä. Onnettomuus tapahtui maailman suurimman kaivosyrityksen, englantilais-sveitsiläisen Glencoren omistaman tytäryhtiön kaivosalueella Lounais-Kongossa.

Glencore on tiedottanut, että kuolleet olivat Kamoto Copper Company -yhtiön laittomia kaivostyöläisiä. Glencoren mukaan yhtiön alueilla työskentelee arviolta noin 2 000 laitonta kaivostyöläistä.
Tiedotteessaan Glencore sanoo, että laittomat kaivostyöläiset aiheuttavat merkittävän riskin sekä laillisille työntekijöille, käyttölaitteille että laittomille kaivostyöläisille itselleen.
– Kehotamme kaikkia laittomia kaivostyöntekijöitä lopettamaan elämänsä vaarantamisen, jonka he aiheuttavat tunkeutumalla suurille teollisuustyömaille.

Lähde: CNN

Mikko Sillfors /IL
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Teollisuusonnettomuudet

Post by will »

Paimiossa luhistui kiviaineslouhoksen sorttikasa ulospäin yöllä 2.9.2021 vasten, vei mennessään suojapuustoa, tien, vesijohdon ja ladon sekä poimutteli pellon salaojitusta. Vyöryalueen pituus on n. 150m. Henkilövahinkoja ei aiheutunut.

Image
Kuva: Turun Sanomat, suunta luoteesta kaakkoon

Sortuman syitä selvitetään. Kaupunki korjaa vauriot.
https://yle.fi/uutiset/3-12083896

Hulevesillä ja kasan massalla on saattanut olla vaikutusta savipohjaisen maan myötäämiseen sivulle päin.
Paikkatietoikkunan ilmakuvassa vuodelta 2021 on pohjoinen ylhäällä. Profiilin suunta on lännestä itään. Vyöry ulottuu kohtaan n. 70m, tie on n. kohdassa 195m ja louhos välillä 310-430m.
Paikkatietoikkunan ilmakuvassa vuodelta 2021 on pohjoinen ylhäällä. Profiilin suunta on lännestä itään. Vyöry ulottuu kohtaan n. 70m, tie on n. kohdassa 195m ja louhos välillä 310-430m.
Screenshot 2021-09-11 at 08-07-28 Paikkatietoikkuna.png (468.25 KiB) Viewed 3345 times


Painovoima näitä teettää. Esim. Espoon Leppävaaran Monikonpuron äyräällä kevyen liikenteen väylän reunassa on ollut pieni normaalisiirros takavuosina. Bodomjärven kaakkoiskulman Hanabäckin ranta on kuin isohkon sortuman jäljiltä. Lie järven laskeminen saanut silloisen rantaniityn savipohjan lotkahtamaan järveen päin joskus 1800-luvulla.

Paimion suunnalla sattunutta:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003544524.html
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/10741 ... +Paimiossa
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5 ... i+sortuiko

Kaikki nämä sopisivat liittymään ihmisen toimintaan maapohjaltaan epävakaalla alueella. Vastaavia tapahtuu luonnostaankin esim. jokieroosion osana.
Post Reply