Infra petti

Ihmisiin, yhteiskuntaan ja luontoon liittyvät onnettomuudet vuodesta 2010 alkaen.
Post Reply
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Infra petti

Post by will »

Sähkölinja katkesi, syöttö- tai viemäriputki halkesi tai viemäröinti muuten osoittautui riittämättömäksi, tie tai silta sortui, väylämerkki siirtyi; nämä meillä lienevät tavallisimmat. Ei mahda mitään, sellaista saattaa sattua, siihen pitää tottua. Kohta se korjataan; esim. sähköjen palautumista joutuu harvemmin odottamaan yli kuukautta. Eikä enimmäkseen menetetä ihmishenkiä. Maha voi kyllä mennä huliviliksi, jos sattuvat rakennuksiin ja niistä poispäin virtaavat nesteet korjaamisen tiimellyksessä sekoittumaan keskenään.

Meillä päin oli aamulla kraanavesi hetken aikaa vähissä. Katko oli hyvä muistutus kahvirateille ja pesukoneiden käyttäjille sekä talojen turvallisuuspäälliköille. Taannoin kunnostetun, tutun bussipysäkkikatoksen ja viereisen vanhainkodin aidan välistä karkasi tunnin aikana muutama sata kuutiota espoolaisten juomavettä ensisijaisesti maastoon, toissijaisesti lähistön rakennusten alakertoihin ja viime kädessä alapuoliseen järveen.

Ainakaan routa ei ole ehtinyt putkea murtaa vielä tänä syksynä, ellei sitten jo viime talven lumettomana pakkaskautena. Bussipysäkin kunnostustöiden yhteydessä tuskin on tongittu väärästä paikasta. Putki todennäköisesti hajosi vanhuuttaan, arvioi päivystävä palomestari. Joten se siitä, paitsi että keitellään juomavettä varmuuden vuoksi jonkin aikaa.

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004886372.html
Post Reply