Anni Törn 29v Savonlinna 21-22.7.18

Poliisin etsimät kadonneet henkilöt
Post Reply
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Anni Törn 29v Savonlinna 21-22.7.18

Post by will »

^ Aholahdessa on myös pistooliammuntarata. Vaikka pistooli on helppo kuljettaa mukana, sillä ei saa räiskiä missä itse harkitsee, vaan Tulliportinkadulta olisi pääsääntöisesti pitänyt lähteä Aholahteen. Paikka olisi saattanut olla tuttu siltä pohjalta. Tarkemmin en tiedä kuinka menestynyt pistooliampuja epäilty on ollut ja paljonko hän on harjoitellut.

Jos tuota mainittua pistooliammuntaa olisi harjoitettu omalla, luvanvaraisella aseella eikä esim. ilmapistoolilla, poliisiviranomainen olisi luottanut häneen koko lailla. Pistoolilupa heltiää vasta tarkan syynin jälkeen. Se ja muut aseluvat peruuntuvat sekä aseet menevät viimeistään tuomion jälkeen valtiolle. Se on osa niitä oheisseuraamuksia, joita varsinaisen rangaistuksen lisäksi tulee, kun jollain konstilla tappaa ihmisen, ellei olisi kyse jostain eriskummallisesta vahingosta, minkä vuoksi siihen jouduttiin. Niin ei kuitenkaan liene, mutta se jää syyttäjän esitettäväksi ja tuomioistuimen päätettäväksi, kuten tutkinnanjohtaja on tästä lausunut.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Anni Törn 29v Savonlinna 21-22.7.18

Post by härkä »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005776049.html

Linkin mukaan ruumis olisi löydetty jo viikko sitten , jos epäilty olisi kertonut.
Saattaa tulla hautarauhan rikkomus syyte.

Missä sitten ruumiin kätköpaikka oli. Mies on aikonut kätkeä sen niin , ettei löydettäisi.
Olettiko alkuun , että pääsisi jatkamaan ruumiin peittelyä ?
Sulkavan suuntakin on vilahdellut kätköpaikkana. Mutta jos Naistenlahdentiellä on ollut todella poliisin nauhoja , vaikuttaisi se todennäköisemmältä.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Iitin Tiltu
Posts: 132
Joined: Fri Apr 20, 2012 9:40 pm

Re: Anni Törn 29v Savonlinna 21-22.7.18

Post by Iitin Tiltu »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005776217.html

Anni Törnin taposta epäilty mies kertoi poliisille ensin väärän paikan ruumiille

Poliisi tyrmää huhut, jonka mukaan väkivallan tekoon liittyisi auto.
Savonlinnan henkirikoksesta epäilty mies kertoi poliisille ensin muun sijainnin ruumiille kuin mistä Anni Törnin ruumis löytyi. Törn löydettiin sittemmin maastosta epäillyn kertoman perusteella.

Tutkinnanjohtaja Sami Asikainen kertoo poliisin selvittävän nyt muun muassa teossa käytettyä väkivaltaa. Poliisi ei tässä vaiheessa paljasta rikoksen tekotapaa.
Asikainen kuitenkin tyrmää esimerkiksi keskustelupalstoilla liikkuneet autohuhut.

– Auto ei liity väkivallan tekoon uhria kohtaan, hän kertoo.

Tapausta on tutkittu tappona, ja tutkinnan kuluessa pohditaan, tuleeko rikosnimikkeeseen muutosta tai mukaan esimerkiksi epäily hautarauhan rikkomisesta.
Poliisilla on Asikaisen mukaan näkemys mahdollisesta motiivista.
Poliisi jatkoi myös keskiviikkona epäillyn kuulusteluja. Kolmikymppinen epäilty on STT:n tietojen mukaan uhrin miesystävä.

Hänet vangittiin perjantaina Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
Anni Törn katosi toissa viikon sunnuntain vastaisena yönä lähdettyään juhlista Kellarpellosta.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Anni Törn 29v Savonlinna 21-22.7.18

Post by will »

^^ Itäpuolelta löytöpaikkana on mainittu Kerimäki ja etsintäalueena Haponlahti (seuraava syväväylän kanava ylävirran puolella Joensuuhun päin). Olisiko ensin kertonut hävittäneensä jotain sillalta veteen, koska myös Laitaatsalmea tutkittiin ennen ruumiin löytymistä. Näissä avokanavissa on sen verran virtausta, että lähinnä pohjaan painuvat raskaat esineet ovat niistä enää löydettävissä. Kaikki vähänkään kelluva tavara lähtee virran matkaan. Oliko puhelin kateissa?

Somen mukaan epäilty olisi mennyt maanantaina töihin. Mitä hän olisi voittanut viivytyksellä? Avannut työkoneen ja järjestellyt siellä mahdollisesti olevia yksityisiä tietoja? Hävittänyt paperidokumentteja, esim. tyttöystävän rekrytoinnista? Varmuuskopiot perjantaihin asti ja lokitiedostot kuitenkin ovat olemassa ja rekrytointipaperit pääosin lienevät muualla. Ainakin, ennen pidätystä on ollut aikaa saada lainopillisia neuvoja, jos sitä linjaa olisi edetty. Maastoon jätetyssä uhrin ruumiissa on myös ehtinyt tapahtua muutoksia, mutta niiden luonteesta ja vaikutuksesta tutkintaan ei voi nyt tietää, eikä ehkä tulla julkisesti tietämäänkään. Kuolinsyyn ja rangaistavaksi vaadittavan vammojen aiheuttamisen näkee syytteestä.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Anni Törn 29v Savonlinna 21-22.7.18

Post by will »

Ruumis löydettiin Pohjois-Karjalan alueelta.
Poliisi ei kerro paikasta sen enempää, koska voi joutua tekemään siellä lisätutkimuksia.
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisist ... ulku_73000

Tämä selittää sen, miksi epäillyn on sanottu piilottaneen ruumiin niin, ettei sitä löytyisi, ja edelleen sen, miksi hän meni töihinsä heti seuraavana työpäivänä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Mitään ei ole tapahtunut.

Kun yksityisasioista ei tutkinnan kesken ollen tiedoteta, niistä motiivi ilmeisesti löytyy, vaikkeivät yksityisasiat muuten kuulu suurelle yleisölle kerrottaviin ennen oikeudenkäyntiä. Paitsi henkirikosten nettikeskusteluissa, missä kaikki mahdollinen kaivellaan esiin ja selitetään mitä moninaisimmilla tavoilla. Siihen saavat murhaajiksi epäillyt tottua.
Anni Törnin henkirikostutkinnassa on selvitetty pääosin tapahtuneen kulku
03.08.2018 klo 11.59
Itä-Suomi

Poliisi on kuullut suuriman osan Anni Törnin henkirikostutkintaan liittyvistä henkilöistä. Poliisilla on nyt varsin hyvä kuva tapahtumista, jotka johtivat Törnin kuolemaan.

Törnin ruumis löydettiin perjantaina 27.7.2018 epäillyn esitutkinnassa antaman kertomuksen perusteella Pohjois-Karjalan alueelta. Tarkemmin löytöpaikkaa ei esitutkinnan kestäessä tulla julkaisemaan, sillä ei voida poissulkea mahdollisuutta, että paikalla joudutaan tekemään lisätutkimuksia.

Rikostutkinta jatkuu ja etenee suunnitellusti kuulusteluilla sekä muilla tutkintatoimenpiteillä. Ottaen huomioon, että kyse on tässä vaiheessa kuitenkin nimenomaan rikosepäilystä, ei tutkinnan yksityiskohdista voida tiedottaa tarkemmin. Samasta syystä poliisi ei tiedota epäillyn ja uhrin välisestä suhteesta tai muistakaan heidän yksityiselämäänsä liittyvistä asioista.

Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran kun tutkinnalllisesti on jotain kerrottavaa ja viimeistään kun esitutkinta on valmistunut.
Savonlinnaa lähimmät Pohjois-Karjalan kunnat ovat Kitee, Rääkkylä ja Liperi. Kaikkiin pääsee Savonlinnasta paitsi autolla, myös veneellä. Haponlahden kautta kuljettaessa mentäisiin Rääkkylään tai Liperiin, jolloin tietä käytettäessä joutuu ylittämään Tappuvirran salmen lossilla, mistä jäänee tieto sen kameroihin. Venekuljetuksella pääsee parhaiten kameroiden ohi.

Jos ajattelee, että ruumis pitäisi saada nopeasti toisen poliisilaitoksen alueelle, voisi esim. lähteä autolla ohitustietä itään ja tehdä n. sadan kilometrin edestakainen ajelu Kerimäen kirkonkylän ohi hyvää tietä Pohjois-Karjalan puolelle ja takaisin. Ehkä paikalliset huhut Kerimäeltä löydetystä ruumiista liittyisivät Kiteeltä talteen otettuun ruumiiseen, joka mahdollisesti on ollut urheilukassissa.

Päiväsaikaan hyvä selitys Kyrönsalmen siltojen ylittämiseen olisi käynti Nojamaan Prismassa, yöaikaan saisi luvan olla muita tarinoita, jos poliisi kyselee ajelun syytä.

Edit: Iltalehden referoiman tutkinnanjohtajan mukaan Anni Törn vietiin naapurimaakuntaan autolla.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808 ... 8_u0.shtml

Edit2: MTV:n uutisten mukaan ruumiin piilottamiseksi olisi ajettu 200km suuntaansa, siis mahdollisesti Lieksan korkeudelle asti.
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.5jVHRoI
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Anni Törn 29v Savonlinna 21-22.7.18

Post by härkä »

^
Aika pitkä matka , jos tosiaan yhteen suuntaan 200 km.
Somehuhujen mukaan tekijä olisi muuttanut Savonlinnaan Joensuun seudulta.
https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/6 ... e82f0b4d96
Linkin mukaan poliisi ei vielä kerro kätköpaikkaa , koska voidaan joutua tekemään lisätutkintaa ko. paikalla.
Poliisi siis saattaa kertoa siitä ennen oik.käyntiä , mikäli tutkintaa ei enää tarvita ??
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Anni Törn 29v Savonlinna 21-22.7.18

Post by will »

Oli kiireitä muissa asioissa ja otti mukaansa?

Tuntuu siltä, että tässä vielä hämmästytään.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Anni Törn 29v Savonlinna 21-22.7.18

Post by härkä »

Minfon puolella on mainittu poliisien olleen Koverossa.
Paikka on lähekkä Tuupovaaraa.
https://www.google.fi/maps/place/Joensu ... 29.7635719
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Anni Törn 29v Savonlinna 21-22.7.18

Post by will »

IL wrote:(Rikosylikomisario) Asikainen ei kerro tapahtumien tarkkoja yksityiskohtia, mutta avaa kuitenkin sitä, miten tapahtumat etenivät Törnin poistuttua juhlista.

- Poliisin näkemyksen mukaan epäilty on kohdistanut häneen väkivaltaa, johon hän on kuollut. Sen jälkeen ruumis on viety kätköpaikkaan, josta se löydettiin.

Asikaisen mukaan surmatyö tehtiin Savonlinnassa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808 ... 8_u0.shtml

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.t9st3K8
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Anni Törn 29v Savonlinna 21-22.7.18

Post by härkä »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005797603.html

Tutkinnanjohtajan mukaan epäilty henkirikos tapahtui Savonlinnan keskustan alueella, ja ruumis löytyi maastosta Joensuun lähialueelta.
Poliisi on paljastanut Ilta-Sanomille uutta tietoa heinäkuussa Savonlinnasta kadonneen ja toisaalta maastosta kuolleena löytyneen mikkeliläisen Anni Törnin, 29, henkirikostutkinnasta.

Poliisin käsityksen mukaan tapaukseen on liittynyt riitaa.
– Uhrin ja epäillyn välillä on ollut yön aikana riitatilanne, joka on poliisin näkemyksen mukaan eskaloitunut tekoon, tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Sami Asikainen Itä-Suomen poliisista kertoo.


Mikkelissä asunut Törn katosi Savonlinnasta aamuyöllä sunnuntaina 22. heinäkuuta. Törn oli ollut Kellarpellon Kalliotiellä yksityisissä juhlissa. Asikainen vahvistaa nyt, että myös epäilty oli ollut samaisissa juhlissa.
– He ovat molemmat siellä juhlissa olleet, sekä uhri että epäilty.

Asikainen ei kuitenkaan suostu kertomaan, ovatko uhri ja epäilty lähteneet juhlista yhdessä vai eri matkaa. Asikaisen mukaan Törn on lähtenyt juhlista aamuyöllä, ja myös henkirikoksen epäillään tapahtuneen aamuyön aikana.


Otteet linkistä.
Olivat siis molemmat juhlissa.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply