Tavanomaista vaihtoehtoisempi Bodom-keskustelu

Vaihtoehdot ratkaistuina pidettyihin rikoksiin ja onnettomuuksiin, salaliittoteoriat
Eks-EkstroVertti
Posts: 2731
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tavanomaista vaihtoehtoisempi Bodom-keskustelu

Post by Eks-EkstroVertti »

Minun mielestäni. Elleivät tunnistamattomat ole uhrin velipoikia, niin he ovat paikallisia, joiden kirjoituksia on julkaistu myös painetussa, suurelta osin käsittämättömässä muodossa.

"Vallulla oli tapana liikkua öisin, käydä katkomassa teltannaruja tai vesilaitoksen puhelinlinjoja tai salaa ampumassa riistaa. Helluntaiyönäkin hän lähti liikkeelle. Hänellä oli päivävaatteet valmiiksi yllään, vyöllä suurikokoinen puukko, Lapin leuku. Saappaat hän veti jalkaansa, jotta hän saisi pamppunsa saappaanvarteen. Vallulla oli tapana kuljettaa mukanaan pamppuaan, kun hän kulki kylillä jahtaamassa nuorisoa tai oli menossa tappelemaan. Jos hänellä ei ollut tarvetta ottaa pamppua mukaan, kulki hän yleensä paljain jaloin.

Vallu siirtyi tuttuja polkuja uimarannalle ja teltan luo. Kun hän oli varmistanut, että kaikki olivat nukkumassa, hän katkoi teltannarut, tainnutti nukkuvat nuoret putkipampullaan ja iski jokaiseen kymmenkunta puukoniskua isolla lapinpuukollaan. Suurikokoinen Gustafsson taisteli vastaan, ennen kuin meni tajuttomaksi. Murhaaja oli tottunut käsittelemään riistaa ja tappamaan sodassa ihmisiä, hän toimi ripeästi, siististi ja meteliä aiheuttamatta. Lähtiessään Vallu keräsi mukaansa leiriläisten tavaroita ja tyhjensi rahalompakot. Moottoripyöriin hän ei koskenut. Kaksi lintutarkkailijapoikaa saapui uimakallioille samoihin aikoihin kuin murhaaja kiiruhti rantapensaikon suojissa pois. Matkalla hän piilotti Boismanin ja Gustafssonin kengät."
prom viis ja Pullosta
Pallon jäi veriä
Masa, Kai ja Hessu
H istunut sit kämpingissä
sayl yo:lla LauLaa. Rainaa, yks joll on Melkon Rantaa
Sepä uoli Maskaa-
massa
Lohiarmand %

Herra X

"Olisimmepa vain hakeneet heidät mukaan"
Eks-EkstroVertti
Posts: 2731
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tavanomaista vaihtoehtoisempi Bodom-keskustelu

Post by Eks-EkstroVertti »

Ulf kertonee romautettujen telttojen omistajien nimet kysyttäessä. Arvaan kuitenkin, ettei kerro. Syy siihen lienee selvä.

Sellainen uusi väite sisältyy tuohon katkelmaan, että Gyllström olisi katkonut telttanarujen lisäksi vesilaitoksen puhelinlinjoja. Siinä tapauksessa esim. Pirjo Pentillä olisi ollut toisenkinlainen motiivi viedä kengät lähelle Gyllströmin taloa. Ne eivät kuitenkaan (mielestäni) olleet tarpeeksi lähellä sitä.

Mihinköhän perustuvat väitteet Karl Valdemar Gyllströmin sodassa tappamista ihmisistä? Kiinnostaisi tietää millä rintamalla ja joukko-osastossa (väitetysti) hän taisteli. Muistelen myös väitetyn, että hänet vapautettiin rintamapalveluksesta jossain vaiheessa hermojen takia. Osallistuiko hän varsinaisiin taisteluihin ollenkaan. Oliko palveluksessa yleensäkään. Sotapolku. fi ei löydä hänestä mitään tietoja.
Joidenkin harrastaman "käänteispsykologian" mukaan ilmaantuminen kioskille murhien paljastumisen jälkeisenä päivänä (?) ilman paitaa, kenkiä ja puukko kupeellaan osoittaisi kuitenkin melkoista hermojen hallintaa. Tai välinpitämättömyyttä. Tai typeryyttä. Hän kuitenkin kielsi syyllisyytensä (lukuunottamatta väitettyjä tunnustuksia). Eikä puhunut ilmeisestikään itseään pussiin kuulusteluissa. Minulla on sellainen käsitys, ettei hän ollut kovin hullukaan.
En lähde arvioimaan hänen ulkoista olemustaan valokuvan perusteella muuten kuin toteamalla, että se luullakseni romuttaa monien mielikuvan "väkivahvasta kylän kauhusta". Herää kysymys, jotta millaisia kylän muut miehet ovat olleet. No, sen sanon ilman minkäänlaista loukkaamisen halua, että Gyllströmin ulkoinen olemus kuvassa on jollakin tapaa surkea. Joku voi nähdä niin, että hän on surullinen ja ahdistunut.

"Kaikki Pohjois-Espoossa tiesivät Gyllströmin olleen murhaaja". Onneksi olkoon. En ole törmännyt koskaan yhteenkään sellaiseen henkilöön. En edes Ulfiin, joka ainoana espoolaisena miehenä uskalsi tuoda tämän "tiedon" julki... rohkeasti niinkin pian kuin jo 50 vuotta Hurjimuksen kuolemasta. Eräs Lähderannasta kotoisin oleva mies kylläkin kertoi kerran minulle Gyllströmin yrittäneen houkutella häntä pihalleen 70-luvun lopulla. Mies oli silloin ollut n. 10-vuotias ja hän epäili Gyllströmin olleen paitsi murhaaja, myös pedofiili. Kun kerroin Gyllströmin olleen tuolloin jo manan majoilla, hän suuttui.

Mielestäni on myös mahdollista, että (jos) Gyllström vei kukkia niemeen murhapaikalle ja tunsi itsensä syylliseksi/vastuulliseksi jollain tavalla nuorten murhiin, niin se johtui nimenomaan siitä, ettei hän ei ollut ajanut nuoria pois niemeltä, tai estänyt heidän sinne pääsyään. Mikäli he eivät olisi saaneet jäädä niemelle, tai päässeet sinne, heitä ei olisi murhattu. Ehkä Gyllström ajatteli niin. Sellainen itsesyyttely, etenkin yhdessä kyläyhteisön häneen kohdistamien epäilyjen ja muun kanssa, voi hyvinkin ajaa lopulta itsemurhaan (minkä hukkumisen tosin luulen olleen jonkinlainen sairaskohtaus tai johtuneen uimista edeltäneestä lääkityksestä). Miettisin myös sitä, että minkälainen sauna- ja ryyppykaveri ottaa yhteyttä lehtiin kertoakseen yksityiskohtia myöten näistä väitetyistä tunnustuksista. Luulisi ilmoituksen poliisille riittäneen. Väkisinkin tulee mieleen Berner Oy:n huomattavan suuri murhaajan paljastumiseen johtavasta vihjeestä lupaama palkkio.
prom viis ja Pullosta
Pallon jäi veriä
Masa, Kai ja Hessu
H istunut sit kämpingissä
sayl yo:lla LauLaa. Rainaa, yks joll on Melkon Rantaa
Sepä uoli Maskaa-
massa
Lohiarmand %

Herra X

"Olisimmepa vain hakeneet heidät mukaan"
Eks-EkstroVertti
Posts: 2731
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tavanomaista vaihtoehtoisempi Bodom-keskustelu

Post by Eks-EkstroVertti »

Ilmoitan juhlallisesti luulevani ratkaisseeni laulukirjan tekstin arvoituksen ainakin osittain:

Olen ratkaissut luullakseni sen osittaisesti.

Kuten mm. nikki Willkin on arvellut, ns. "5 pnä Petkella puu dom j är vellä"- on lisätty ja/tai muuteltu. Muuntelija on halunnut estää rikoksen selviämisen jo aiemmin selostamistani poliittisista syistä.
Lyhyesti kerraten: Kyse oli presidentti Kekkosen vanhoillislestadiolaisen taustan pitämisestä poissa julkisesta keskustelusta sekä hänen uudelleenvalintansa turvaamisesta sisä- ja ulkopoliittisesti äärimmäisen herkkänä aikana.
"Olivat" ja "ylös" sanojen yli kulkeva viiva on muinaisen asiantuntijan vetämä. Sen vilpitön tarkoitus on ollut korostaa kirjainten nurinkurista järjestystä mm. sanassa "ylös", joka merkitsee oikeasti "löys".
2000-luvun tutkijat ovat olleet ainoastaan saatanan tunareita ja valjastaneet tekstin omiin tarkoitusperiinsä tulkinnallisesti, mutta he eivät ole muutelleet tekstiä sen kummemmin, tosin ovat muokanneet siitä harhaanjohtavan valokuvan kaiken kansan uskottavaksi.
Uskoakseni suurin osa tekstin kummallisuuksista johtuu kirjoittajan päävammasta, joka johti kuolemaan. Voi toki olla, että sen saapumista joudutettiin tukahduttamalla. On ilmeistä, ettei hän ole kunnolla nähnyt, mitä on kirjoittanut. Se ei kuitenkaan johtunut huovasta.

broideja Piilossa
Opiateist Isä
löys
prom viis ja Pullosta
Pallon jäi veriä
Masa, Kai ja Hessu
H istunut sit kämpingissä
sayl yo:lla LauLaa. Rainaa, yks joll on Melkon Rantaa
Sepä uoli Maskaa-
massa
Lohiarmand %

Herra X

"Olisimmepa vain hakeneet heidät mukaan"
Eks-EkstroVertti
Posts: 2731
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tavanomaista vaihtoehtoisempi Bodom-keskustelu

Post by Eks-EkstroVertti »

Periaatteessa on mahdollista sekin, että Gustafsson sormimerkillään viittasi esim. Mesko-merkkiseen sarvitraktoriin, jossa kiinni esim. jyrsinterä, karhi tai ijäs. Eikö sellainen sopisi yliajo-teoriaan teltan jälkien puolesta paremmin kuin moottoripyörä, Will?

Myös:

"Pari askelta järvelle päin paljasti teltan kohdan. Siinä olivat pinnat paikallaan, viitisen tummaa läiskää ja kuin koroilla raavittua maata". (Kansan Uutiset 8.6.1960)

^Tuo tietenkin selittää myös sen, mistä Nils Gustafssonin vanhemmat olivat saaneet päähänsä Nilsiä raahatun murhapaikalla ja hänen kenkiensä korkojen jättäneen urat maahan.

Sitten kuitenkin:

n. 400 metrin päässä murhapaikasta asunut, paikalla ennen Esko Johanssonia ja Oma Veli Vuolasmaata ollut Nils-Erk Blomqvist kertoo nikki Papillonin "vapaan suomennoksen" (HBL 7.6.1960) mukaan :

"En huomannut mitään merkkejä siitä, että paikalla olisi riidelty tai tapeltu: maa ympärillä ei ollut rikkonaisen näköistä ja osa nuorten vaatteista roikkui järjestyksessä teltan läheisessä kuusessa. Teltta oli lisäksi ainoa niemellä, ketään muita retkeilijöitä ei ollut.

Hetimiten sen jälkeen kun huomasin murhatut, tuli kaksi paikkakuntalaista rannalle uimaan. Toinen heistä kiirehti heti läheiseen kartanoon hälyttämään poliisia ja ambulanssia, kun taas toinen heistä jäi kanssani vahtimaan paikkaa"

Kutsuttiinkohan Nils-Erikiä Nisseksi? Hän kuuluu ehdottomasti niiden joukkoon, joiden DNA-näyte tulisi tutkia ja verrata tulosta tyynyliinan DNA-profiiliin.

Jos ette tiedä, miltä näyttää sarvitraktori, kaksipyörätraktori, niin googlatkaa.
prom viis ja Pullosta
Pallon jäi veriä
Masa, Kai ja Hessu
H istunut sit kämpingissä
sayl yo:lla LauLaa. Rainaa, yks joll on Melkon Rantaa
Sepä uoli Maskaa-
massa
Lohiarmand %

Herra X

"Olisimmepa vain hakeneet heidät mukaan"
Eks-EkstroVertti
Posts: 2731
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tavanomaista vaihtoehtoisempi Bodom-keskustelu

Post by Eks-EkstroVertti »

Murhapaikkojen outoja yksityiskohtia voi pitää myös tarkoituksellisesti jätettyinä vihjeinä. Ne voivat viitata elämäntyöhön, liittyen esim. näytelmiin ja elokuviin.

Kaiken kaikkiaan on mahdollista, että Tulilahden ja Bodomin murhissa oli kyse itsensä Kansallisteatterin pettämäksi kokeneen, mielisairaan näyttämötaiteilijan mahtipontisesta estradilta poistumisesta - eräänlaisesta Grande Finalesta.

Loppuhuipennukseen vihjaa tangosta roikkuva vyö. Urho Somersalmi hirttäytyi vyöhönsä tapettuaan sitä ennen vaimonsa.

Niin kuin oon ma jo aiemminkin tuumannut, epäuskottava lavastus oli mielestäni just sitä itseään eikä mitään lavastelua. Se saattoi kuitenkin olla jotain liittyen tekijän ammatillisiin intohimoihin: lavastukseen, kuten myös maskeeraukseen, teatraalisuuteen näyttämötaiteissa yleensäkin. Hän ilmaisi itseään, sommitteli asetelmin, ei yrittänyt lavastella ketään toista syylliseksi. Somersalmi rakasti näyttämöllä oloa, ei olisi malttanut poistua sieltä lainkaan. Ei eläkkeelle, eikä pakoon. Oli ehkä mielestään enemmän patsaan arvoinen kuin Mannerheim on.

Kenties näyttelemänsä roolit sekä juonikuviot ottivat Somersalmessa vallan...jäivät ikään kuin päälle hänen alitajuntaansa, josta ne myöhemmin putkahtivat pinnalle konkreettisina tekoina. Ounasteluun antaa aihetta esim. Maila Talvion samannimiseen romaaniin perustuva elokuva Pimeän pirtin hävitys (1947), jonka lopussa Urho Somersalmen näyttelemä verenhimoinen ja ääriuskovainen Aukusti-vaari tappaa puukolla tyttärentyttärensä Hannin, tämän jouduttua isänsä raiskaamaksi ja ajauduttua työskentelemään kurtisaanina: Vain tytön kuolema sovitti ukin kokeman vihan ja häpeän. Somersalmi sekoitti ehkäpä pirtit ja teltat, kurtisaanit ja telttailijat keskenään.


Voisivatko vaimonsa Ailin surmaamiseen käyttämänsä kirves sekä puukko olla vielä tallessa. Tuskin. Mutta Urho Somersalmen DNA pitäisi mielestäni selvittää.

Nähdäkseni Croiset näki hyvin.
prom viis ja Pullosta
Pallon jäi veriä
Masa, Kai ja Hessu
H istunut sit kämpingissä
sayl yo:lla LauLaa. Rainaa, yks joll on Melkon Rantaa
Sepä uoli Maskaa-
massa
Lohiarmand %

Herra X

"Olisimmepa vain hakeneet heidät mukaan"
Eks-EkstroVertti
Posts: 2731
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tavanomaista vaihtoehtoisempi Bodom-keskustelu

Post by Eks-EkstroVertti »

Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton (SAYL) jäsenten retki murhapaikan välittömään läheisyyteen on mielenkiintoinen yksistään jo sen takia, koska poliisi sivuuttaa sen tutkimusyhteenvedossaan vuodelta 1960 täysin.
Hillevi Lahtinen kertoi myöhemmin muistavansa varmuudella kuuluneensa ko. seurueeseen, joka siis yöpyi lähellä kolmoismurhapaikaa murhayönä. SAYL:n retkue oli hänen mukaansa ensin ollut aikeissa leiriytyä Murhaniemeen mutta maanomistaja oli ajanut heidät sieltä pois. Tämänhän kaikki asiaan paneutuneet jo ennestään tietävätkin, vaikkei asiasta kai mitään virallista tietoa mistään löydykään. Vai löytyykö? Seurueella saattoi olla käytössään ainakin yksi moottoripyörä, merkiltään ehkä Harley-Davidson. Sekä kamera tripodilla.

Pidän periaatteessa mahdollisena, että retkellä ollut yhdistyssakki koostui pääosin elokuva-alan ihmisistä ja se olikin itse asiassa SAYL:n yhdistysaktiivin, raittiusaatemies, tietokilpailu-guru, elokuva-ohjaaja Armand "Uoli" Lohikosken johtama kuvaaja- lavastaja-näyttelijäryhmä tutustumassa suunnitteilla olleen elokuvan tuleviin kuvauspaikkoihin, tai joka muuten vain oli Bodomilla hengailemassa.
Tämä mm. sen takia, että aiemmin mm."Lennardina" ja " Leirimaana" itselleni näyttäytynyt laulukirjan painauma näyttää (ja siis on) olevan:

Lohi armand (ja sen perässä "oikein"- merkintä, joka voinee vapaasti tulkiten olla myös virtaavan veden karttasymboli koskelle).

Vankkana ateismin kannattajana myöhemminkin tunnetuksi tullut Armand Uolevi Lohikoski oli oppikouluaikoinaan 1920-luvulla Suomen tiettävästi ainoa uskonnonopetuksesta vapautettu koululainen.
Lohikoski kannatti kiihkeästi myös "yhteisen kansankielen" käyttöönottoa kaikille kansoille, koska se hänen mielestään olisi lopettanut kansalliskiihkoilun, joka hänen omien sanojensa mukaan "yhdessä uskonnon kanssa on aina ollut kaikkien verenvuodatusten takana tai ainakin naamiona".

Etenkin kulttuuriväelle ja politiikoille irvaillut Lohikoski laati käsikirjoitusluonnoksen, jossa Pekka ja Pätkä perustavat Puupäiden Puolueen ja pyrkivät eduskuntaan. Elokuvan työnimi oli "Pekka ja Pätkä politiikan pyörteissä". Suomen Filmiteollisuuden johtaja T.J. Särkän mielestä moinen huumori oli sopimatonta ja yhteiskuntaa halventavaa, joten hän erotti Lohikosken seuraavan Puupää-elokuvan tuotannosta. Lohikosken tilalle tuli ohjaaja Aarne Tarkas ja niin syntyi Pekka Puupää-sarjan 13. ja viimeinen, vähemmän valtaapitäville irvaileva Pekka ja Pätkä neekereinä (1960).
prom viis ja Pullosta
Pallon jäi veriä
Masa, Kai ja Hessu
H istunut sit kämpingissä
sayl yo:lla LauLaa. Rainaa, yks joll on Melkon Rantaa
Sepä uoli Maskaa-
massa
Lohiarmand %

Herra X

"Olisimmepa vain hakeneet heidät mukaan"
User avatar
-Uta-
Posts: 3598
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Tavanomaista vaihtoehtoisempi Bodom-keskustelu

Post by -Uta- »


Uusia epäiltyjäkö... ? :o

Sarvitraktori (BMB PlowMate 1950 – Presidentin pikkuveli) :
Image


Urho Somersalmi :
Image
Eks-EkstroVertti
Posts: 2731
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tavanomaista vaihtoehtoisempi Bodom-keskustelu

Post by Eks-EkstroVertti »

En ihan tuollaista tarkoittanut, mutta sinne päin. Yleensä mielikuva kakspyöräisestä sarvitraktorista on kevyempi ja paljon matalampi (ja sellainen olikin mielessäni)... Esim. saksalaisen Agrian siihen aikaan valmistamat. Tuo kuva Somersalmesta on 1930-luvulta, tuoreempikin löytyy...Hyvä, kun laitoit, silti.

Epäiltyjä (jonkinlaisin järkevin perusteluin) lienee yhteensä n. 100. En tiedä, ovatko nämä uusia. Nämä ovat mielestäni vähintään sellaisia, joilla olisi saattanut olla murhista jotain tietoa. Luulisin Somersalmea epäillyn. En ihmettele, jos ei ole.

Somersalmen murha-aseet täsmäävät Bodomin mahdollisiin, ja hyökkäys Ailin kimppuun oli kaiketi tyyliltään samankaltainen. Astalolla (kirveellä) ensin makaavaa/nukkuvaa uhria otsaan ja sitten puukkoa rintaan.

Hillevi Lahtisen os. Vähäkallio kertomusta SAYL:n retkestä Bodomille tapahtuma-aikaan ei KRP ole tietääkseni kommentoinut juuri mitenkään, ei ainakaan kiistänyt sitä täysin. SAYL ei myöskään ole ottanut kantaa, kai. Helsinkiläisen vanhan ihmisen mainittiin 2000-luvun alussa kertoneen jotain "hyvin mielenkiintoista". En usko hänen olleen Jorma Palo. Ehkä hän olikin juuri Hillevi. En ole varma, asuiko hän Kaivopuistossa. Oregonissa syntynyt Armand Lohikoski oli SAYL:n ja Ylioppilaskunnan Laulajien helsinkiläinen yhdistysaktiivi.

Etelä-Suomen Sanomat 2.5.2004:

Vain 400 metrin päässä yöpyi suuri retkiseurue

"Mitä enemmän Espoon Bodominjärven 44 vuoden takaista murhenäytelmää pengotaan, sitä enemmän löytyy surmapaikan lähellä liikkuneita ihmisiä. Nykyään lahtelainen, mutta silloin helsinkiläinen Hillevi Lahtinen yöpyi helluntain 1960 surmayön samaisen järven tuntumassa. Hän oli liikkeellä suomalais-amerikkalaisen yhdistyksen jäsenten kanssa, joita osallistui retkelle kymmenkunta. Ryhmä leiriytyi ensin hyvin lähelle tulevaa tapahtumapaikkaa, mutta joutui siirtymään pois. - Maanomistaja tuli sanomaan, ettei tässä passaa olla, menkää muualle. Sitten me menimme noin 400 metrin päähän.

Lahtisen mieleen jäi, että murhayö oli erittäin kaunis ja lämmin. Hän ei muista yhdistyksen retkeläisillä olleen edes telttoja. Vuonna 1925 syntynyt Hillevi Lahtinen oli tuolloin jo aikuisen iässä. Hän ei henkirikosten tekoaikoihin havainnut ympäristössään mitään erikoista. Heidän seurueensa oli saapunut kesäkuun 4. päivän iltapäivällä tai illansuussa ja poistunut helluntaina 5. päivän iltapäivällä. Uhrit löydettiin helluntaina ennen puoltapäivää. Henkirikosten arvioidaan tapahtuneen saman päivän aamuna kello neljän ja kuuden välillä. Sivussa muista Lahtisella on hyvin hämärä muistikuva, että yhdistyksen jäsenet olisivat majoittuneet niemestä katsottuna vasemmalle jäävään maastoon. Leiripaikka ei ollut ainakaan minkään tien varressa, sillä retkeläiset eivät huomanneet niemelle tulleita poliiseja eivätkä sivullisia. - Vasta kun lehdissä ja radiossa oli uutisia, niin tajusimme, että voi kauheaa.

Ennestään on tiedetty onkipojasta, joka oli niemen toisella puolella. Lisäksi surmapaikan lähellä liikkui kaksi nuorta lintuharrastajaa, jotka olivat kulkeneet pitkin järven rantoja. Myös Oittaan kartanon työntekijä teki kauempaa havaintoja Hästbergenin murhaniemen suuntaan."




Voinee päätellä, että jos Hillevi Lahtinen puhui totta, niin silloin maanomistaja, eli kartanonherra ei ole kertonut kaikkea illan tapahtumista, tai "maanomistaja" on ollut joku toinen. Jos "maanomistaja" on ollut maanomistajaksi hyvin nuori ja käyttänyt sopimatonta kieltä, niin sen voidaan arvella harmittaneen kovastikin poisajettuja.

Ilmeisesti KRP on onnistunut sulkemaan pois SAYL:n retkeläiset, vaikka en siihen uskokaan. Siis siihen, että ovat onnistuneet sulkemaan pois. Luulen, ettei asiaa ole tutkittu lainkaan.

En mahda mitään silmilleni, sille että Lennard ja Leirimaal on muuttunut Lohi Armand %:ksi.
prom viis ja Pullosta
Pallon jäi veriä
Masa, Kai ja Hessu
H istunut sit kämpingissä
sayl yo:lla LauLaa. Rainaa, yks joll on Melkon Rantaa
Sepä uoli Maskaa-
massa
Lohiarmand %

Herra X

"Olisimmepa vain hakeneet heidät mukaan"
Eks-EkstroVertti
Posts: 2731
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tavanomaista vaihtoehtoisempi Bodom-keskustelu

Post by Eks-EkstroVertti »

^ Lisään vielä Somersalmeen, että hän ehkä vaikuttaa liian vanhalta ollakseen sopiva epäilty Bodomiin.

Mutta mutta. Well, well.

Somersalmi oli ilmeisestikin vielä vanhanakin atleetti ja ikäistään huomattavan paljon nuoremman näköinen.
Häntä voidaan perustellusti pitää naamioitumisen ja ulkonäön muuntelun mestarina, asiantuntijuudeltaan alaan liittyen ehkä yhtenä etevimmistä silloisessa Suomessa.

Puuteria tukkaan ja silleen.

Hän näytteli Suomen ensimmäisessä mykkäfilmissä Sylvi (1913, ohj. Teuvo Puro) ja lukuisissa muissa sen jälkeen. Somersalmi oli siis myös äänettömän työskentelyn konkari.

Ei ole tietääkseni syytä dumata häntä välittömästi pois laskuista. Mikäli löytyisi esim. Somersalmien entinen kesämökkipaikka Bodomin läheltä, niin muuttaisiko se jotain.
prom viis ja Pullosta
Pallon jäi veriä
Masa, Kai ja Hessu
H istunut sit kämpingissä
sayl yo:lla LauLaa. Rainaa, yks joll on Melkon Rantaa
Sepä uoli Maskaa-
massa
Lohiarmand %

Herra X

"Olisimmepa vain hakeneet heidät mukaan"
User avatar
will
Posts: 2548
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am
Contact:

Re: Tavanomaista vaihtoehtoisempi Bodom-keskustelu

Post by will »

Eks-EkstroVertti wrote: Fri Nov 20, 2020 9:16 pm ...
Voinee päätellä, että jos Hillevi Lahtinen puhui totta, niin silloin maanomistaja, eli kartanonherra ei ole kertonut kaikkea illan tapahtumista, tai "maanomistaja" on ollut joku toinen. Jos "maanomistaja" on ollut maanomistajaksi hyvin nuori ja käyttänyt sopimatonta kieltä, niin sen voidaan arvella harmittaneen kovastikin poisajettuja.

Ilmeisesti KRP on onnistunut sulkemaan pois SAYL:n retkeläiset, vaikka en siihen uskokaan. Siis siihen, että ovat onnistuneet sulkemaan pois. Luulen, ettei asiaa ole tutkittu lainkaan.

....
Oittaan kartano oli jakamattomassa pesassa, jolla oli kolme osakasta. Varatuomari Vartia oli yhden osakkaan puoliso, ja nakyneiden tietojen mukaan ollut toisella paikkakunnalla perheineen. Siten hanen vaimonsa ainakaan ei ollut asialla. Miespuolisten pesan osakkaiden tai pesanhoitajan liikkeista ei ole nakynyt tietoja.

Toisaalta, seka murhaniemi etta Hillevi Lahtisen kertoma lopullinen leiriytymismaasto olivat maarekisterinumeron mukaan Bembolen kantatilan rno 4 maata - siis toista kylaa - ja mahdollisesti yksinomaan metsatalouskaytossa, vaikka tila olisikin kuulunut pesan jakamattomaan omaisuuteen ja sijainnut Oittaan kartanorakennuksen nakoalassa. Siina tapauksessa sita olisi saattanut hallinnoida Espoon kartanoiden yhteinen metsanhoito-organisaatio. Ei vaikuta silta, etta kenenkaan olisi tarvinnut valehdella, jos ei ole kysytty oikeilta henkiloilta.

KRP tiedotti tutkivansa retken osallistujien osuutta murhiiin. Lyhyt toinen tiedote kertoi, ettei kenellakaan mukana olleella ollut tekemista murhien kanssa. Poytakirjoja ei ole nahty. Seuraavaksi KRP ryhtyi tutkimaan Hans Assmannia. Ystavyysseuran asia unohtui, kunnes Hillevi Lahtinen sai viimeisilla voimillaan aikaan lehtihaastattelun heidan syyttomyydestaan, Nils Gustafssonin jo istuessa tutkintavankeudessa.

Mikaan yllaoleva ei sulje pois sita mahdollisuutta, etta seurueelle olisi ollut tulossa vieras, esim. CD-kilvin varustetulla moottoripyoralla, jota olisi ajanut lahetyston vartiosotilas ja kyydittavalla olisi ollut diplomaattistatus. Vieras ei olisi koskaan paatynyt seurueen luo, koska suunniteltu retkipaikka oli muuttunut. Sovitussa kohtaamispaikassa olikin toinen leiri, missa olisi ensin tormatty paikoitettuun moottoripyoraan ja heti peraan telttaan. Bodomin mysteerion ainekset olisivat olleet koossa, vain kokkaus enaa olisi puuttunut.

Somersalmen itsemurha sattui samana kevattalvena, jona KRP muistini mukaan tutki ystavyysseuran retkea.
Kuvia Urho Somersalmesta, alempana Vainamoisen roolissa elokuvassa Sampo:
https://hs.mediadelivery.fi/img/468/efe ... f.jpg.webp
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/ ... b0e7e0.jpg
Post Reply