Olof Palmen salamurha

Vaihtoehdot ratkaistuina pidettyihin rikoksiin ja onnettomuuksiin, salaliittoteoriat
Post Reply
Eks-EkstroVertti
Posts: 2519
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Olof Palmen salamurha

Post by Eks-EkstroVertti »

^ Epäiltyjä piisaa.

Stieg Larsson, yksi maailman tunnetuimmista rikoskirjailijoista tutki Palmen murhaa lähes 18 vuotta ennen kuolemaansa. Maailman suurimmaksi murhatutkinnaksi kutsuttu selvitystyö jatkui keskeytyksettä Palmen helmikuussa 1986 tapahtuneesta murhasta lähtien vuoteen 2020.

Ruotsalainen toimittaja ja kirjailija Jan Stocklassa sai vihiä Larssonin arkistosta. Syntyi uusi murha-analyysi, joka selvittää mitä (ehkä) tapahtui.

Esipuhe ja prologi Stieg Larssonin kirjasta Stieg Larssonin tutkimukset:

ESIPUHE

Ennen kaikki oli niin yksinkertaista. Pluto on planeetta. Maito on terveellistä. Diesel on puhtaampaa kuin bensiini. Jos lähtee uimaan heti syötyään, voi saada krampin ja hukkua. Ruotsin pääministerin Olof Palmen murhaa ei koskaan ratkaista. Mutta vanhat totuudet käännetään yhä useammin päälaelleen, ja nyt on jälleen sen aika. Uusi totuus kuuluu näin: Olof Palmen murha ratkaistaan.

Minun osaltani kaikki alkoi vuonna 2008 mahdollisimman ruotsalaisella tavalla – ainakin kaikkien ruotsalaisten dekkarien mukaan – erään smoolantilaisen järven rannalla kuoliaaksi hakatusta naisesta, josta sain ajatuksen kirjoittaa kirjan murhapaikoista. Vajaa vuosi myöhemmin kävi ilmi, että kuolemantapauksen selityskin on hyvin ruotsalainen. Poliisi löysi uusia teknisiä todisteita, ja tekijä osoittautui hirveksi. Siinä vaiheessa olin kuitenkin luopunut alkuperäisestä ideastani ja olin jo syvällä seikkailussa, josta tämä kirja on syntynyt.

Viisi vuotta myöhemmin löysin Stieg Larssonin unohdetun arkiston ja astuin maailmaan, joka oli täynnä ihmisiä ja tapahtumia kuin suoraan Stiegin romaaneista. Yhtä hurjia hahmoja kuin Lisbeth Salander ja Aleksander Zalatšenko. Mutta todellisia. Murhaajia ja heidän uhrejaan. Vakoojia jotka vakoilivat toisia vakoojia. Murhasivat naisia ja lapsia. Hakkeroituja tietokoneita, salaisia nauhoituksia, peiteoperaatioita. Ja kuolemia. Monta pahaa, äkillistä kuolemaa.

Stieg Larssonin kolmea kirjaa on myyty yli 80 miljoonaa kappaletta, mutta hänen tärkein saavutuksensa ei ollut dekkarien kirjoittaminen. Hän omisti koko aikuisikänsä taisteluun nousevaa äärioikeistolaisuutta vastaan. Jo 1990-luvun alussa hän varoitti vasta perustetusta Ruotsidemokraatit-puolueesta. Samasta puolueesta, joka 25 vuotta myöhemmin on yksi Ruotsin kolmesta suurimmasta puolueesta ja on piirtänyt uudelleen Ruotsin poliittisen kartan.

Stiegin seuraavaksi suurin projekti oli Palmen murhan tutkiminen. Se näkyy hänen arkistostaan, joka käsittelee enimmäkseen äärioikeistolaisuutta, mutta jonka aineisto sulautuu saumattomasti hänen Palmen murhaa koskevaan tutkimukseensa ja johtaa konkreettisiin teorioihin ja poliisille annettuihin vihjeisiin.

Olen työstänyt eteenpäin Stiegin teorioita ja ajatuksia, kaivanut syvemmälle ja liittänyt palapeliin uusia osia. Hahmottuva kuva ei vain selitä monia murhaan liittyviä omituisia seikkoja. Se selittää myös murhan taustalla olevan motiivin. Uskon muodostaneeni hyvän kuvan siitä, mitä tapahtui ennen murhaa, murhailtana 28. helmikuuta 1986, ja keitä oli murhapaikalla. Mahdollinen ratkaisu kuvaillaan, ja voit muodostaa oman käsityksesi esittämistäni tosiasioista ja johtopäätöksistä.

Käsissäsi on dokumenttiromaani. Se on kirjoitettu jännittäväksi kertomukseksi, mutta tarkoituksena on, että kaikki on totta. Hieman yli 30 sivua koostuu Stiegin omista teksteistä – kirjeistä ja muistioista. Monet keskusteluista on merkitty muistiin sanatarkasti, mutta osa on dramatisoitu Stiegin arkiston dokumenteista ja yli sadasta haastattelusta. Jälkisanoissa kirjoitan enemmän tausta-aineistosta ja siitä, miten olen sitä käsitellyt. Jos haluat paneutua syvemmälle Palmen murhan yksityiskohtiin, suosittelen Tarkastusvaliokunnan (Granskningskommissionen) 1000-sivuista raporttia ja jotakin Gunnar Wallin tai Lars Borgnäsin – he ovat kaksi parasta Palmen murhan asiantuntijaa Ruotsissa – kirjoittamista kirjoista, mutta tutkittavaa aineistoa on pohjattoman paljon. Jos haluat kaivella lisää, varoitus on paikallaan: Pidä varasi! Palmen murha on ilkeä virus, joka on tarttunut moniin.

On ironista, että juuri Ruotsia kohtasi ratkaisematon valtiomiehen murha. Maassa, jossa kaikki voidaan mitata ja kaikelle löytyy selitys, on avoin haava, jota mikään totuus ei näytä parantavan, kun sitä tarkastelee. Mutta asiat muuttuvat.

Palmen murha ratkaistaan. Palme-tutkinnan uuden syyttäjän ja esitutkinnan johtajan Krister Peterssonin mukaan Olof Palmea ei ampunut narkomaani Christer Pettersson. Uskon, että hän on oikeassa. Olen myös varma siitä, että Stieg Larssonin tutkimukset edesauttavat ratkaisuun pääsemistä. Ja toivottavasti myös tämä kirja.

Tätä lukiessasi poliisi on saanut aineistoni käyttöönsä ja mahdollisuuden löytää ratkaisevia todisteita, jotka voivat johtaa siihen, että joku tuodaan oikeuden eteen. Ainakin yksi henkilö.

Toivon, että yhden tai kahden vuoden kuluttua vallitsee uusi totuus: Palmen murha on ratkaistu.

Jan Stocklassa, syyskuussa 2018


PROLOGI
Tukholma, 20. maaliskuuta 2013

TUULILASINPYYHKIJÄT PONNISTELIVAT RASKASTA lunta vastaan. Olin pysäköinyt vain varttitunti sitten, mutta myrsky oli jo peittänyt tummanpunaisen Volvoni tasaisen lumikerroksen alle. Äänet kuuluivat ulkoa vaimeina, ja näkökentässä pyörteilevän lumen vuoksi oli vaikea hahmottaa ympäristöä, vaikka tiesin olevani parkissa vuokravaraston peltirakennuksen edessä.

Vaimea moottorin ääni sai minut vetäisemään kädelläni sivuikkunan poikki niin, että tiivistynyt vesi katosi siitä ja valui norona rannettani pitkin sisään takinhihasta. Hopeanvärinen tila-auto pysähtyi minusta vasemmalle. Sen ovi avautui ennen kuin ehdin sammuttaa moottorin. Mies oli kietonut pitkän kaulahuivin kasvojensa suojaksi ja vetänyt takkinsa hupun päähän. Hän viittasi auton katon yli, että menisimme ulko-ovelle. Kun pääsin ulos, hän oli ehtinyt jo alkaa naputella koodia. Ilmeisesti se ei toiminut, sillä hän otti pian esiin kännykkänsä ja alkoi soittaa. Minuutit, jotka seisoimme siinä, olivat hitaita kuin ruotsalainen vaalikampanja. Arkisto oli lojunut paketoituna kymmenen vuotta, eikä se näyttänyt haluavan luopua hiljaiselostaan kovin helposti. Lopulta työntöovi liukui sivuun ja päästi meidät tuulikaapin jälkeen sisään lämpimään ja kuivaan käytävään, jota valaisivat kirkkaat putkilamput ja jonka sivuilla oli loputon rivi peltisiä nosto-ovia. Jääkylmän ulkoilman jälkeen paikka tuntui lähes kotoisalta.

Kun seuralaiseni oli laskenut huppunsa ja riisunut pipon ja kaulahuivin, näin että minut oli tosiaan päästänyt sisään Expo-lehden Daniel Poohl. Kättelimme ja lähdimme astelemaan pitkin pitkää käytävää, nousimme raput toiseen kerrokseen samanlaiselle käytävälle, ja siellä Daniel pysähtyi erään nosto-oven eteen. Mikään muu kuin pieni peltikyltti, johon oli stanssattu pelkkä numero, ei paljastanut, että olimme perillä. Mikään ei osoittanut, että juuri tässä huoneessa saattoi olla aarre. Aarre, jonka toivoin näyttävän tien jonkin suunnattoman arvokkaan luo.

Peltiovi liukui kolisten ylös, ja näin, että pieni tila oli tupaten täynnä. Hyllyillä oli muuttolaatikoita lattiasta kattoon. Kaksi kapeaa käytävää erotti pahvilaatikkopinoja, jotka jatkuivat ovelle asti. Katsoin erään laatikon päätyä, ja teksti vahvisti, että olin löytänyt kauan etsimäni. Siihen oli kirjoitettu paksulla tussilla: STIEGIN ARKISTO.

Nostimme laatikon yhdessä lattialle. Daniel piteli pahvikantta sivussa ja minä kouraisin esiin nivaskan vanhanmallisia ruskeita riippukansioita. Jokaisen kansion yläreunaan oli kirjoitettu otsikko pikkuruisella mutta selvästi luettavalla tekstillä. Käsissäni olevissa kansioissa luki WACL, 33-vuotias, Resistance International, Etelä-Afrikka-johtolangat ja Christer Pettersson. Sormiani alkoi kihelmöidä aivan kuin kansiot olisivat olleet sähköisiä. Otsikot osoittivat selvästi, että käsissäni olevat dokumentit käsittelivät Ruotsin pääministerin Olof Palmen murhaa.

Aineistoa oli uskomattoman paljon enemmän kuin olin osannut toivoa, ja mietin, miten pystyisin ylipäätään käymään sen läpi.

Daniel palautti minut todellisuuteen. Vaikka hän oli vasta 31-vuotias, hän oli jo Expon päätoimittaja ja toimitusjohtaja, ja hän oli omistanut elämänsä taistelulle rasismia ja suvaitsemattomuutta vastaan. Arkisto oli hänen vastuullaan, ja hän teki selväksi, ettei asiakirjoja saanut viedä rakennuksesta ilman hänen lupaansa ja etten saanut kertoa kenellekään, missä varasto sijaitsi.

Sain lukea paikan päällä, mutta juuri nyt en olisi ollut mieluummin missään muualla maailmassa kuin istumassa pahvisen muuttolaatikon päällä peltirakennuksen ikkunattomassa käytävässä lumimyrskyn raivotessa ulkona. Aikani oli rajallinen, enkä ehtisi selata enempää kuin murto-osan aineistosta tai varsinkaan tehdä mitään päätelmiä Stiegin ajatuksista.

Tieni oli ollut pitkä ja mutkainen. Olin paennut omia yksityisiä epäonnistumisiani, kun olin omistanut kaiken vapaa-aikani Olof Palmen ratkaisemattomalle murhalle. Nyt se oli johtanut erään maailman tunnetuimman kirjailijan unohdetun arkiston luo. Se antoi vain lisää johtolankoja seurattavaksi. Stieg näytti seuraavan erästä teoriaa Ruotsin äärioikeiston avustamasta Etelä-Afrikan turvallisuuspalvelusta. Itse uskoin, että murhaaja oli amatööri. Teoriat eivät sopineet yhteen.

Samalla huomasin heti, että en voinut sivuuttaa tätä. Arkiston aineisto oli aivan liian kiinnostavaa, jotta sen olisi voinut jättää tutkimatta. Silloin en tiennyt, minne se johtaisi minut ja että myöhemmät tutkimukseni saattaisivat minut ja muut vaaraan, kun tapaisimme ekstremistejä, turvallisuusagentteja, syntipukkeja ja murhaajia.

Stieg Larssonin englanninkielinen kirje Gerry Gablelle 20. maaliskuuta 1986. (Searchlightin arkisto)

Stieg oli lähettänyt seitsemänsivuisen kirjeen Searchlightin päätoimittajalle Gerry Gablelle. Searchlight oli Ison-Britannian johtava rasisminvastainen lehti ja ruotsalaisen Expon esikuva. Kirje oli kirjoitettu alle kolme viikkoa Olof Palmen murhan jälkeen.

Tukholmassa, 20. maaliskuuta 1986

Hyvä Gerry & ystävät,

Ruotsin pääministerin Olof Palmen murha on, aivan suoraan sanoakseni, yksi uskomattomimmista ja hämmästyttävimmistä murhatapauksista, joita minulla on ollut ikävä velvollisuus seurata.

Hämmästyttävää on, miten tarina äkkiä kääntyilee ja vääntyilee ja synnyttää koko ajan uusia ällistyttäviä löytöjä muuttuakseen uudestaan seuraavan deadlinen lähestyessä. Tarina on uskomaton poliittisen vaikutuksensa suuruuden vuoksi, ja koska uskoakseni ensimmäisen kerran historiassa valtionpäämies on murhattu ilman aavistustakaan siitä, kuka on tekijä. Vastenmielistä – murha on aina vastenmielinen – koska uhri oli pääministeri, jota Ruotsissa aidosti rakastettiin ja kunnioitettiin riippumatta siitä, satuttiinko olemaan sosiaalidemokraatteja vai (kuten minä itse) ei. Siitä lähtien, kun puhelin soi lauantaina 1. maaliskuuta aamun varhaisina tunteina ja päätoimittajani kertoi murhasta ja komensi minut työpöytäni ääreen, on maailmani ollut jatkuvaa kaaosta. Voit kuvitella, miltä oma tilanteesi näyttäisi, jos seuraisit rouva Thatcherin murhaa ja murhaaja olisi kadonnut jälkeä jättämättä.

Ja sitten sokki tästä kaikesta. Kun uutinen levisi nukkuvaan Ruotsiin lauantain varhaisina tunteina, tapasin ihmisiä jotka tulivat vaistomaisesti ulos kaduille kasvot kalpeina ja vakavina. Uutistoimistossa näin parkkiintuneiden rikostoimittajien – miesten ja naisten, jotka ovat nähneet kaiken monta kertaa – äkkiä lakkaavan kirjoittamasta kesken ajatuksen, kumartuvan eteenpäin ja puhkeavan itkuun.

Sinä aamuna huomasin itsekin äkkiä itkeväni. Se tapahtui, kun epätoivoinen déjà vu -tunne valtasi minut ja tajusin, että olin jo toisen kerran alle kolmen vuoden aikana menettänyt pääministerin. Ensimmäinen oli Grenadan Maurice Bishop – mies jota rakastin ja kunnioitin, ja johon luotin enemmän kuin useimpiin muihin. Ei taas.

Sitten, kun suru oli ohitettu ja herra Palme pantu maan alle, hetki jolloin toimittajat huomaavat yhtäkkiä, miten koko tapaus on erinomainen koulukirjaesimerkki murha-arvoitusdraamasta. Mikä tarina.

Joskus se kehittyy Robert Ludlumin romaanin tahdissa. Toisina päivinä se näyttää enemmän Agatha Christien arvoitukselta vain muuttuakseen Ed McBainin poliisidekkariksi maustettuna Donald Westlaken komedialla. Uhrin asema, poliittinen näkökulma, murhaajan katoavat kasvot, spekulaatiot, johtolangat jotka eivät johda minnekään, presidenttien ja kuninkaiden saapuminen ja poistuminen, autojen jäljittäminen, huhut ja mielipuolet ja ”minä tiesin sen koko ajan” -tyypit, puhelinkeskustelut, nimettömät vihjeet, pidätykset ja se tunne, kun uskoo kaiken loksahtavan paikoilleen – vain päätyäkseen tyhjyyteen ja hämmennykseen.

Tästä kirjoitetaan vielä kirjoja.

Tavallisesti ne, jotka ovat murhanneet valtionpäämiehen, pidätetään tai surmataan ensimmäisten sekuntien tai minuuttien aikana tapahtuman jälkeen. Murhatutkimuksina ne kiteytyvät tavallisesti avattuihin ja suljettuihin tapauksiin. Ei tässä tapauksessa. Tässä meillä on pääministeri, joka lähtee öiselle kävelylle vaimonsa kanssa, eikä turvamiehiä ole kilometrien päässä. Ja meillä on murhaaja, joka noin vain haihtuu ilmaan.

Tarkoitan todellakin, että mistä aloitetaan tutkimus, jossa on kirjaimellisesti tuhansia epäiltyjä eikä ainuttakaan johtolankaa? Suo anteeksi alun jaaritteluni. Ei ollut edes tarkoitukseni kirjoittaa siitä kaikesta.

Mutta asiaan, olen ajatellut kirjoittaa sinulle Palmen murhasta siitä lähtien, kun se tapahtui. Olen aloittanut kahdeksan tai yhdeksän luonnosta enkä päättänyt yhtään niistä. Miksi? Yksinkertaisesti siksi, että ennen kuin ehdin lopettaa, on tehty jokin uusi ja yllättävä löytö, joka on vienyt tarinan taas uuteen suuntaan. Niinpä saan koko ajan repiä kirjoittamani ja aloittaa uudestaan. Joten tämä kirje ei ole artikkeli vaan yritys tiedottaa sinulle, mikä murhaan liittyvä on faktaa ja mikä fiktiota. Elettyäni murhan kanssa kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa edellisen kolmen viikon ajan minulla on suuria vaikeuksia säilyttää etäisyys aiheeseen, ja koska juuri tänä iltana koko tutkinta näyttää joutuneen lopullisesti umpikujaan, tästä tiedotuksesta tulee yhtä lailla oma keinoni järjestellä ajatuksiani ja tehdä yhteenveto tarinasta. Jos kirjoitat murhasta jotakin seuraavassa numerossa, tästä yhteenvedosta saattaa olla jonkin verran apua. Yritän ottaa mukaan vain todennäköisesti olennaisia asioita.

Ensiksi, mitä tapahtui ja mitä tiedämme murhasta?

28.helmikuuta pari minuuttia yli yhdentoista illalla Palme lähti Grand-elokuvateatterista vaimonsa ja vanhimman poikansa seurassa. Elokuviin menemisestä oli päätetty joskus perjantaina; Palme kertoi siitä eräälle lehtimiehelle kahden maissa iltapäivällä, mutta heidän suunnitelmansa eivät olleet yleisesti tiedossa.

Pääministeri oli tapansa mukaan sanonut turvallisuuspoliisin henkivartijoilleen, ettei tarvitsisi heitä koko iltana. Se oli tavallista, ja kaikki tiesivät, että Palme lähti mielellään itsekseen kävelylle milloin tahansa iltaisin, kun ei ollut töissä, tai jos ei ollut tarvetta ylimääräisiin turvallisuustoimenpiteisiin. On kuitenkin epäselvää, tiesikö turvallisuuspoliisi hänen iltasuunnitelmistaan vai ei. Elokuvateatterin ulkopuolella Palme ja hänen vaimonsa toivottivat hyvää yötä pojalleen ja päättivät – ilta oli selkeä ja ruotsalaisittain tavanomaisen viileä – kävellä kotiin. Muutama minuutti sen jälkeen, kun he olivat eronneet, poika vilkaisi sattumalta taakseen ja pani silloin merkille miehen, joka seurasi hänen vanhempiaan; hän kuvaili myöhemmin miehen vaatetusta siten, että se sopi yhteen murhaajan vaatteiden kuvauksen kanssa, mutta hän ei erottanut miehen kasvoja.

Toinen todistaja kohtasi pääministerin kaksi minuuttia myöhemmin ja seisahtui, kun tämä kulki ohitse. Hän pani merkille, että pariskuntaa seurasi mies, ja kertoi, että hänen mielestään pääministerin edellä käveli vielä pari muuta miestä. Hän sai vaikutelman, että he kuuluivat samaan seurueeseen ja päätteli, että kolmen tuntemattoman miehen täytyi kuulua pääministerin henkivartiostoon.

Pääministeri ja hänen vaimonsa kulkivat pitkin Sveavägeniä, ylittivät kadun katsellakseen näyteikkunoita ja jatkoivat matkaansa. Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmauksessa murhaaja lähestyi pääministeriä ja ampui yhden luodin .357-kaliiperisella Magnumilla hänen selkäänsä.

Poliisin teorian mukaan kaikki merkit viittaavat siihen, että murha suoritettiin ammattimaisesti. Toimittajat näyttävät olevan samaa mieltä – tietyllä erolla.

Murhaaja ampui vain yhden laukauksen, mutta ase on yksi maailman voimakkaimmista käsiaseista. Kaikki asiaa tuntevat tietävät, miten kuolettava vaikutus yhdellä luodilla voi olla. On osoitettu, että luoti osui keskelle pääministerin selkää, katkaisi selkärangan, tuhosi keuhkot, pirstoi henki- ja ruokatorven ja jätti niin suuren ulostuloaukon, että siihen olisi voinut heittää hatun. Kuolema seurasi välittömästi tai parin sekunnin kuluessa. Luodin ei ollut tarkoitus hajota, mutta se kääntyi; kyseessä oli täysvaippaluoti, joka pystyisi lävistämään mahdollisen luotiliivin.

Murhaaja ampui toisen laukauksen Olof Palmen vaimoa Lisbetiä kohti, mutta ilmeisesti ei surmatakseen. Luoti olisi osunut hänen olkapäähänsä, ellei hän olisi sattunut kääntymään nopeasti poispäin. Sen sijaan luoti meni sisään hänen takkinsa toisesta hihasta ja ulos toisesta, mikä aiheutti vain pinnallisia palovammoja. Tästä tosiasiasta voi spekuloida murhaajan ammattimaisuutta, sillä joidenkin mielestä luodin oli tarkoitus tappaa mutta murhaaja oli amatööri ja hermostui. Toisten mielestä tämä on ennemmin todiste siitä, että murhaaja oli ammattilainen ja että toisen luodin tarkoitus oli vain pelotella ja estää Lisbetiä seuraamasta murhaajaa.

Murhan jälkeen tekijä pakeni pitkin ”hyvin suunniteltua pakoreittiä”, niin kuin vaikuttaa, ylös portaita Tunnelgatanin päässä, minkä ansiosta häntä oli mahdotonta seurata autolla.

Tähän asti kertomani ovat konkreettisia tosiasioita ja pitävät yhtä poliisin virallisen version kanssa. Mutta nyt ongelmat alkavat kasaantua.

Useat todistajat ovat esittäneet murhaajasta epämääräisiä ja usein ristiriitaisia luonnehdintoja. Yleisin ja siten oletettavasti paikkansapitävin kuvaus murhaajasta kuuluu näin: Valkoihoinen mies, iältään noin 30–40 vuotta, keskipituinen ja leveäharteinen. Hänellä oli päässään suunnilleen samanlainen harmaa lakki kuin sarjakuvahahmo Lätsällä; siinä oli liepeet, jotka saattoi taittaa korvien yli. Hänellä oli yllään tumma lantiopituinen takki ja tummat housut. Useat todistajat kertovat, että hänellä oli pieni hihnallinen rannelaukku, sellainen jossa säilytetään esimerkiksi rahoja ja passia.

Seuraavan voi vahvistaa useiden todistajanlausuntojen pohjalta:

Lars, 25-vuotias mies, kohtasi murhaajan Tunnelgatanin päässä, mutta tämä ei nähnyt häntä, koska he ohittivat toisensa työmaakopin eri puolilta. Lars epäröi muutaman kalliin sekunnin ajan – alle minuutin – ja päätti sitten lähteä seuraamaan miestä jalan. Silloin hän ei tiennyt, että uhri oli pääministeri. Hän juoksi reippaasti samaan suuntaan kuin murhaaja, ylös 86 porrasaskelmaa, mutta kun hän pääsi rappusten yläpäähän, murhaaja oli kadonnut jäljettömiin. Lars jatkoi vaistomaisesti pitkin David Bagares gataa, jonka varrella hän tapasi korttelin päässä…

Pariskunnan, joka käveli häntä vastaan. Hän kysyi heiltä, olivatko he nähneet miehen juoksevan ohi, ja pariskunta vahvisti nähneensä miehen kulkevan ohi puoli minuuttia aiemmin, ja että tämä jatkoi eteenpäin katua pitkin. Lars kertoi myöhemmin hämmästyneensä, ettei hän saanut enää murhaajaa näkyviinsä, vaikka tällä ei ollut erityisen pitkä etumatka.

Neljäs, nimeämätön todistaja, joka tunnetaan ”Sarana”, ilmoittautui seuraavana aamuna kertoakseen uusia huomioita. Sara, joka on 22-vuotias muotokuvamaalaukseen erikoistunut taiteilija, käveli murhan aikoihin pitkin Smala grändiä, kivenheiton päässä David Bagares gatalta. Puolimatkassa kujaa hän kohtasi miehen, joka sopii murhaajan yleiseen kuvailuun. Miehellä näytti olevan kiire, mutta hän empi muutaman sekunnin heidän kohdatessaan. Kun Sara palasi myöhemmin kotiin, hän avasi radion ja kuuli uutisen murhasta. Hän yhdisti heti murhan tapaamaansa mieheen ja ryhtyi piirtämään tästä muotokuvaa. Hänen piirustuksensa toimi sittemmin pohjana poliisin luonnoskuvalle murhaajasta.

Viides todistaja – jota ei pidetä yhtä luotettavana – on taksinkuljettaja, joka odotti autossaan Snickarbackenilla, kun hän näki miehen juoksevan taksin ohi ja sitten hyppäävän kiireesti sisään vihreään tai tummansiniseen Passatiin, joka ilmeisesti oli odottanut häntä. Auto ajoi nopeasti pois.

Snickarbacken on heti Smala grändin vieressä, ja taksinkuljettajan huomioilla on mahdollisesti jotakin tekemistä murhaajan pakoreitin kanssa, mutta useita kysymysmerkkejä jää jäljelle. Taksinkuljettajan mukaan mieheen tämä tapahtui noin 10–15 minuuttia murha-ajan jälkeen, mutta saman matkan juoksemiseen kuluu vain 3–4 minuuttia.

Taksinkuljettaja nimeää myös väärin Snickarbackenille johtavan kadun; ei Smala grändiksi vaan aivan toiseksi kaduksi.

Tästä huolimatta todistusketju viittaa siihen, että murhaaja todella ohitti taksinkuljettajan, ja poliisin mukaan tämä on saattanut nukahtaa ja sen vuoksi erehtynyt ajankohdasta. (Hänen lausuntonsa johti kuitenkin koko maan kattavaan vihreän tai tummansinisen Passatin etsintään, erityisesti myös siksi, että hän osasi kertoa rekisterinumerosta osan mutta ei kokonaan.)

Todistusketju johdatti poliisin teoriaan, että murha oli hyvin suunniteltu teloitus, jonka toteutti ryhmä henkilöitä. Poliisi ei ole kuitenkaan virallisesti arvioinut, millainen ryhmä tai millaiset henkilöt ovat kyseessä. Ensimmäinen kriittinen kysymys:

Mitä olisi tapahtunut, jos pääministeri ei olisi kävellyt kotiin vaan seurannut poikaansa metroon eikä siten olisi koskaan ohittanut murhaa varten otollisinta kohtaa? Jos murha oli hyvin suunniteltu, olisi murhaajan ollut joko pakko peruuttaa suunnitelmansa tai ainakin hänellä olisi pitänyt olla valmiina useampia pakoautoja ja/tai lisää auttajia.

Kuten sanottu, on todistajia, joiden huomiot sopivat hyvin yhteen myöhemmän version kanssa. (Huomaa, että sekä poliisi että toimittajat ovat vahvasti kyseenalaistaneet nämä todistajat, ja vain harvat heistä vaikuttavat uskottavilta.)

Mies, joka kulki Tunnelgatanilla murhan tapahtuessa mutta vastakkaiseen suuntaan Sveavägenin toisella puolella, kohtasi kaksi keski-ikäistä miestä, jotka juoksivat murhapaikan suunnasta.

Kaksi muuta todistajaa vahvistaa havainnon, sillä he ovat nähneet kaksi miestä, jotka kääntyivät Drottninggatanille ja erosivat toisistaan.

Neljäs todistaja kertoo nähneensä miehen tulevan juosten Drottninggatania pitkin minuutin tai kaksi myöhemmin. Sitten mies pysähtyi äkkiä ja heilautti kättään autolle, joka pysähtyi ja poimi hänet kyytiinsä ennen kuin ”ajoi kiireesti pois sieltä”.

Suunnilleen tässä tutkinta juuttuu paikoilleen. On tosin lukemattomia ehdotuksia ja raportteja, mutta ei mitään, jonka voisi sanoa olevan suoraan tekemisissä murhan kanssa. Umpikuja. Piste.

Useimmat edellä mainituista tosiasioista esitettiin ensimmäisten parin päivän (jopa minuutin) aikana murhasta. Sitten seurasi aika, jolloin hullut ja ”minä sen tein” -tyypit tunnustivat; saatiin useita vähemmän tai ei lainkaan luotettavia todistajia ja – tietysti – kaikki nimettömät puhelinsoitot.

Terroriteoissa, ainakin ”vasemmiston” tekemissä, vastuullisten organisaatioiden on tapana ottaa vakuuttavalla tavalla teko nimiinsä jonkin ajan kuluessa. Tässä tapauksessa ei nähty mitään sellaista.

Niiden ryhmien joukossa, jotka ovat yrittäneet ottaa kunnian teosta, on kaikenlaista lähtien Commando Christian Klarista, Holger Meinsista, Ustašasta ja eri äärioikeistolaisista ja uusnatsistisista jengeistä. Yksikään niistä ei ole uskottava.

Murhan jälkeen Ruotsi oli monta päivää piiritetty maa; lentokentät oli eristetty, rajatarkastuksia oli tehostettu, matkustajalautat ja satamat tutkittiin perin pohjin. (Luonnollisesti mistään sellaisista toimenpiteistä ei ole apua, sillä hyvin suunniteltua murhaa seuraa tietysti yhtä hyvin suunniteltu pako.)

Kolme päivää murhan jälkeen eräs poliisi kutsuttiin kuulusteluun epäiltynä sekaantumisesta murhaan; hän oli äärioikeistolainen kaheli, joka tunnetusti kuljeskeli aseistettuna ja jolla oli kehno alibi. Kahden päivän kuluttua hänet kuitenkin vapautettiin ja poliisi ilmoitti, ettei hänellä ollut mitään tekemistä murhan kanssa.

Sitten, noin kymmenen päivää murhan jälkeen, pidätettiin toinen mies, jota syytettiin osallisuudesta murhaan.

Kaveri on tunnistettu 32-vuotiaaksi Victor Gunnarssoniksi, ja hän on osoittautunut Europeiska Arbetarpartietin (EAP) jäseneksi. Tarina vaikutti melkein vuorokauden ajan hyvin lupaavalta, varsinkin kun poliisi antoi lausunnon, jonka sisältönä oli että murhaaja on todella löytynyt. (Myös sanamuotoa muutettiin ”osallisuudesta” murhaan ”murhaajaksi”.) Victoria vastaan löytyi yhtä ja toista.

Hän on ilmeisesti äärioikeistolainen kuumakalle, jolla on dokumentoitu päähänpinttymä pääministeriä kohtaan ja joka on useita kertoja sanonut, että ”hänet pitäisi ampua”. Hänet tunnetaan myös siitä, että hän on seurannut Palmea avoimissa vaalitilaisuuksissa ja mielenosoituksissa.

Hän oli alueella murhan tapahtuessa. Lähteet väittävät, että hän oli samassa elokuvateatterissa kuin pääministeri.

Hän ei osaa selittää, missä hän oli ollut, ja hän on ilmeisesti valehdellut poliisille monista ratkaisevista seikoista.

Hänellä on harmaa lakki ja takki, jotka muistuttavat murhaajan vaatteita.

Useiden yksityisten turvayritysten työntekijänä hän on saanut asekoulutusta ja hän osaa käsitellä revolveria.

Eräs todistaja on tunnistanut hänet mieheksi, joka yritti pysäyttää auton ja saada kyydin heti murhan jälkeen kadulla, joka johtaa Tunnelgatanille. Hänen on nähty menevän sisään erääseen elokuvateatteriin noin 10–12 minuuttia laukauksen jälkeen mutta puoli tuntia elokuvan alkamisen jälkeen.

Hänet tunnetaan yhteistyöstä toistaiseksi tunnistamattomaan äärioikeistolaiseen, uskonnolliseen ja antisemitistiseen ryhmään, jonka päämaja on Kaliforniassa, missä hän on myös välillä asunut.

Vuorokauden kuluessa koko maan kiinnostus suunnataan EAP:hen; itse olen kirjoittanut siitä monta artikkelia, ja näytti viimein siltä, että tapaus selvitettäisiin.

Mutta sitten, vain muutama tunti ennen vangitsemiskäsittelyä, Gunnarsson laskettiin vapaaksi. Miksi? Niin, koska todistaja, joka väittää että hän oli yrittänyt saada autokyydin murhan jälkeen, ei yhtäkkiä enää tunnista Gunnarssonia sataprosenttisen varmasti.

Tämä johtaa meidät tämän päivän tietoihin: tänään poliisi peruutti päivittäisen lehdistötilaisuutensa, koska heillä ei ollut mitään uutta raportoitavaa. Umpikuja. Ajatus: on hyvin mahdollista, että Gunnarsson pidätetään uudestaan; syyttäjän mukaan heillä ei ole mitään esitettävää häntä vastaan, mutta hän on yhä hyvin kiinnostava henkilö.

Tässä on suunnilleen kaikki mitä toistaiseksi voidaan sanoa. Voisin tietysti jatkaa erilaisia spekulaatioita vielä 200 sivun verran – kuten sanottu, tästä kirjoitetaan vielä kirjoja (ehkä minun pitäisi kirjoittaa kirja aiheesta) – mutta ei ole kovin paljon enempää varsinaista sisältöä.

Meillä on kuollut pääministeri ja murhaaja, joka on kadonnut jäljettömiin. Spekulaatioiden joukossa on mahdollisuus, että Etelä-Afrikan intressit liittyvät murhaan. Palmen komissio, jossa Palme itse oli tärkeä henkilö, oli aloittanut kampanjan niitä asekauppiaita vastaan, jotka kävivät kauppaa apartheidhallinnon kanssa.

Spekulaatioiden joukossa esiintyy myös kurdien PKK, joka on tehnyt ainakin kolme poliittista murhaa Ruotsissa kahden viime vuoden aikana. Tähän asti murhat ovat kohdistuneet ”pettureihin” oman organisaation sisällä, mutta on suosittu (ja melko rasistinen) ajatus, että he ovat syyllisiä. Miksi: koska heidän Tukholman toimistonsa sijaitsee David Bagarens gatalla, missä murhaaja katosi jäljettömiin. (Sitä vastoin teoria sivuuttaa kysymyksen, olisiko murhaaja tosiaan voinut olla niin tyhmä, että juoksi piiloutumaan oman järjestönsä päämajaan kahden minuutin matkan päähän murhapaikalta.)

Oli miten oli: tämä on tausta. Jos jotakin uutta tapahtuu, voin soittaa sinulle, jos haluat raportin, ja voit aina käyttää näitä tietoja taustamateriaalina.

Liitän mukaan valokuvan Gunnarssonista, mutta muista: hänen asianajajansa aikoo haastaa oikeuteen ulkomaiset sanomalehdet, jotka julkaisevat kuvan (olin itse yksi journalisteista, jotka onnistuivat saamaan haltuunsa kuvan, mikä johti skuuppiin Euroopan tiedotusvälineissä ennen kuin hänet myöhemmin vapautettiin).

Okei, pidä huolta itsestäsi,

Stieg
approx se ja Puli ukko
potulinum jäi veli a+
Jepi jo Nivea t
orstenit StilEtin Käen pahis Isä
yks joll n Keino?
Sepä se: uras skoa. SuoliMetukkaa: ve-
riallas
Leirimaal %

Syysi isisi - isisi isyys

T: Ventis Even diagonal. 98114


Post Reply