Kaapparin tarina

Selvitetyt tapaukset taustoineen, rikosten tekijöiden profiilit
Post Reply
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Kaapparin tarina

Post by -Uta- »

Kaapparin tarina
Suomi ei 1970-80-luvuilla suostunut pitämään lentokonekaappaajia poliittisina pakolaisina,
vaikka YK siihen patisti.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f7e ... 3ae507b18e
Tänään klo 10:29
BORIS SALOMON /IL


Image

Hieman ennen neuvostoimperiumin hajoamisen alkua vuonna 1989 20-vuotias saratovilainen opiskelija Oleg Kozlov ryhtyi valmistelemaan pakoa kotimaastaan Neuvostoliitosta.

Kozlov ei nähnyt Neuvostoliitossa itsellään tulevaisuutta. Hän mietti, mistä hän voisi helpoiten kaapata lentokoneen, millä pääsisi Ruotsiin. Kaappauksen tapahtumapaikaksi Kozlov valitsi Latvian neuvostotasavallan pääkaupungin Riian.
Suunnitelman toteuttamiseksi Kozlov hankki kolme suurta steariinikynttilää ja kääri ne valokuvapaperiin. Kynttilät muistuttivat suuresti trotyyliräjähdepanoksia. Ystävilleen ja sukulaisilleen hän ilmoitti matkustavansa Riikaan ostamaan lenkkitossuja.

Laskeutuminen Helsinkiin

Kozlov kaappasi 19. kesäkuuta 1990 Riiasta Muurmanskiin matkalla olleen Tupolev 134 -lentokoneen. Heti koneen noustua kentältä Kozlov kirjoitti lentoemännälle lapun, jossa hän uhkasi räjäyttää lentokoneen ja vaati lentokapteenia laskeutumaan Ruotsiin. Hän myös antoi ymmärtää, että hänellä oli matkustamossa rikoskumppaneita. Koneen lentäjät kuitenkin petkuttivat Kozlovia ja laskeutuivatkin Tukholman sijaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Siellä kaappari antautui viranomaisille. Suomen silloinen sisäministeri Jarmo Rantanen (sd) hylkäsi kahdesti Kozlovin turvapaikkahakemuksen ja hänet palautettiin lopulta Neuvostoliittoon. Kozlov tuomittiin maaliskuussa 1991 Riikassa viideksi vuodeksi työleirille. Latvian itsenäistyttyä Kozlov armahdettiin hänen kärsittyään noin puolet rangaistuksestaan.

Salassapito jatkuu
Kozlovin lentokonekaappauksesta on kulunut reilut 30 vuotta. Siihen liittyvä aineisto on arkistoitu Suomen ulkoministeriöön. Iltalehti pyysi ulkoministeriön arkistolta tutkimuslupaa Kozlovia koskeviin asiakirjoihin. Julkisuuslain mukainen asiakirjojen 25-vuotinen salassapito oli mennyt umpeen. Yllätykseksemme arkiston vastaus oli kielteinen. Perusteluna ilmoitettiin, että ”tällaiset asiakirjat ovat julkisuuslain perusteella salassa pidettäviä 50 vuotta henkilön kuolemasta tai 100 vuotta asiakirjan päiväyksestä, jos kuolinaikaa ei tunneta.” Oleg Kozlov kuoli sairauskohtaukseen vuonna 2018.

Asianajaja kertoo
Kun lentokonekaappaaja Kozlov 4. tammikuuta 1990 asetettiin syytteeseen Latvian korkeimmassa oikeudessa Riiassa, puolustusasianajajana häntä edusti Vairis Reinholds. Kysyimme Riiassa asuvalta, jo eläkkeelle jääneeltä Reinholdsilta Kozlovin tapauksesta.

Miten Riikan tuomioistuin sai käyttöönsä turvapaikkahakemusta koskevia salaiseksi leimattuja Suomen viranomaisten asiakirjoja?
– Asiakirjat olivat jo Kozlovin kansiossa, kun juttua alettiin käsitellä oikeudessa. Asiakirjakansion aineistosta ei käynyt ilmi, miten salaiset asiakirjat oli saatu. Minulla on Kozlovin suomalaisille lehtimiehille antama haastattelu. Haastattelu on tehty Kozlovin vapautumisen jälkeen ja on 13 sivun mittainen. – Kozlov kertoo, että silloin, kun hänet luovutettiin neuvostoviranomaisille, asiakirjat olivat hänen mukanaan, mutta erään välipysähdyksen jälkeen hän huomasi, että asiakirjoja ei enää ollutkaan hänellä. Kozlov kertoo, että hän itse ei asiakirjoja luovuttanut neuvostoviranomaisille.

Miten arvioitte, oliko suomalaisten viranomaisten menettelytapa normaali vai hämmästyttikö jokin asia teitä?
– Hämmästelin sitä, että salainen asiakirja (kielteinen turvapaikkapäätös) annettiin pidätetylle henkilölle, joka oli tarkoitus luovuttaa toiseen valtioon. Mutta se, miten Suomi toimi, ei hämmästyttänyt neuvostoliittolaisia. Tuolloin tiesimme, että Suomeen pakeneminen oli hyödytöntä, koska loikkarit luovutettiin neuvostoystäville. Siksi Kozlov vaati lentokonetta laskeutumaan Ruotsiin, Reinholds sanoo.

KGB:n arkisto Latviassa
Kozlovin oikeudenkäyntiä varten kerätty tutkimus- ja todistemateriaali kuului KGB:n toimivaltaan ja tehtävään. Tällainen aineisto Venäjän käytäntöjen mukaisesti julistetaan salaiseksi. Koska Latvia ei kuulu Venäjän federaation alueeseen, siellä sovelletaan nyt eri säännöksiä ja erityisesti julkisuuspolitiikkaan liittyviä asetuksia.
Latvian parlamentti päätti 2018 avata entisen Neuvostoliiton KGB:n arkiston.

Koska Kozlov tuomittiin latvialaisessa tuomioistuimessa, Iltalehti pyysi Latvian kansallisarkistolta lupaa saada tutustua Kozlovin kaappaukseen liittyviin KGB-dokumentteihin. Lupa myönnettiin yksityiskohtaisen perustelumenettelyn jälkeen. Suurin osa KGB:n oikeudenkäyntiaineistosta on venäjänkielistä, mutta asiakirjojen joukossa löytyy myös Suomen viranomaisten selvityksiä.

Suomesta ohjeistettiin tutkinnassa
KGB:n asiakirjoissa käy ilmi, että Suomen ulkoministeriön silloinen oikeudellisen osaston päällikkö Eero Kekomäki (Suojelupoliisin päällikkö 1990–1996) piti tiivistä yhteyttä Neuvostoliiton viranomaisiin ja jopa ohjeisti heitä Kozlov-asioiden hoidossa.
KGB:n dokumenteista käy ilmi, että Kekomäki piti erittäin tärkeänä, että Neuvostoliitossa Kozlovin on katsottava syyllistyneen vain ilma-aluksen kaappaamiseen eikä laittomaan maasta poistumiseen.

– E. Kekomäki ilmaisi syvän kiitollisuutensa nootissa mainitun määräyksen johdosta. Määräys kuuluu ”niitä Kozlovin luovuttamiseen liittyviä ehtoja, jotka suomalainen osapuoli on asettanut, neuvosto-osapuoli tulee noudattamaan”. Hän painotti, että tämä kohta on Suomen hallituksen kannalta hyvin tärkeä sekä kansainvälisesti että sisäpoliittisesti, KGB:n asiakirjassa kirjoitetaan. Edellä mainittu asia on merkityksellinen tämän takia: Jos Kozlovin olisi todettu syyllistyneen myös laittomaan maasta poistumiseen ja sen motiiviksi olisi todettu häneen kohdistuva syrjintä, hän ei olisi ollut vain ilma-aluskaappari, jolloin Suomen olisi ollut vaikeampi palauttaa häntä Neuvostoliittoon.

KGB:n upseeri Zarinish raportoi 1. elokuuta 1990 päivätyssä kirjeessä Neuvostoliiton ulkoministeriölle lehdistötilaisuudesta. Siinä Suomen sisäasiainministeri Jarmo Rantanen (sd) oli perustelut, että Kozloville ei myönnetty poliittista turvapaikkaa, koska hän ei kotimaassaan joutunut poliittisen vainon kohteeksi. Zarinish piti kirjeessään mainitsemisen arvoisena, että myös silloinen oikeusministeri Tarja Halonen (sd) korosti tilaisuudessa, että Kozlov voidaan tuomita Neuvostoliitossa vain lentokonekaappauksesta, ei laittomasta rajanylityksestä, joka ei ole määritelty rikokseksi Euroopan Neuvoston jäsenmaissa.

Kozlov kuulusteluissa
KGB:n mapit sisältävät Suomen poliisin kuulustelupöytäkirjat ja myös edellä jo mainitut Suomessa salaiseksi julistetut päätökset Kozlovin turvapaikka-asiassa. KGB:n kansioon liitetystä Suomen poliisin kuulustelupöytäkirjasta (19. kesäkuuta 1990) ilmenee, että sisäasiainministeri Rantasen väite, jonka mukaan Kozlov ei olisi kotimaassaan joutunut poliittisen vainon kohteeksi, on hyvin tulkinnanvarainen.

Kuulustelijoiden, rikosylikonstaapeli Seppo Kaukorannan ja ylietsivä Ossi Viinikan läsnä ollessa Kozlov kertoi, että hän halusi maahan, jossa hän voi elää ja tehdä työtä ja jossa kunnioitetaan hänen oikeuttaan. – Minut otettiin vastoin tahtoni neuvostoarmeijaan. Kieltäydyin jonkin ajan kuluttua palvelusta, jolloin jouduin psykiatristen tapausten listalle. Olin ehtinyt olla armeijassa vain kaksi viikkoa, joten mistään aselajista ei voi puhua vielä mitään. Psykiatristen tapausten listalle joutuminen merkitsee sitä, että en saa ajokorttia, en pääse opiskelemaan Moskovan yliopistoon, en tulisi varmuudella saamaan työtä ja mahdollisesti kiellettäisiin jopa lasten hankkiminenkin, Kozlov kertoi.

KGB:n haltuunsa saamista Kozlovin kahdesta turvapaikkapyynnöstä käy myös ilmi, että jo ensimmäisessä anomuksessa sisäasiainministeriö ei katsonut Kozlovin olevan suojelun tarpeessa oleva henkilö. Sisäasiainministeri Rantanen hankki asiassa myös ulkoasiainministeriön lausunnon. Antamassaan lausunnossa ulkoasiainministeriö ilmoitti, että Oleg Kozlovia ei voida pitää Geneven yleissopimuksen tarkoittamana turvapaikan tai suojelun tarpeessa olevana pakolaisena.

Myös Kozlovin toisen turvapaikkahakemuksen (24. heinäkuuta 1990) ministeri Rantanen hylkäsi. Ministeri viittasi Genevessä 1951 sovittuun pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimukseen, minkä mukaan sopimusta ei sovelleta henkilöön, johon nähden on perusteltua aihetta epäillä, että hän on tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen. Näin ollen oikeusministeri Halonen suostui Neuvostoliiton palauttamispyyntöön ja päätti Kozlovin luovutuksesta.

YK on eri mieltä
YK:n pakolaisasiain toimiston eli UNHCR:n (Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö) tulkinta lentokaappausasiassa poikkesi Suomen sisä-, ulko- ja oikeusministeriöiden kannasta. UNHCR:n mielestä neuvostoliittolaiselle Kozloville olisi voitu myöntää turvapaikka, vaikka hän oli kaapannut lentokoneen. UNHCR:n tulkinnan mukaan ilman vakavaa väkivaltaa tehty kaappaus ei ole sellainen törkeä ei-poliittinen rikos, jonka tekijä menettää automaattisesti oikeutensa turvapaikkaan.

Myös Amnesty Internationalin Suomen osasto ja arkkipiispa Mikko Juva asettivat kyseenalaiseksi Kozlovin luovuttamista koskevan päätöksen eettisyyden ja kehottivat Suomen viranomaisia harkitsemaan neuvostoliittolaisten lentokonekappareiden syyttämistä ja tuomitsemista Suomessa.

Sama tapahtui 1977
Suomessa nähtiin ensimmäinen lentokonekaappaus, kun kahden henkilön kaappaama neuvostoliittolainen Aeroflotin Tupolev Tu-134 -matkustajakone laskeutui 10. heinäkuuta 1977 Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Kaappaajien päämääränä, kuten myöhemmin Kozlovillakin, oli Tukholma. Polttoaineen ollessa vähissä kone kuitenkin laskeutui illalla Helsingin lentokentälle. Samoin kuin Kozlovin tapauksessa neuvostolentäjät petkuttivat kaappaajia. Polttoaineen kulutuksen lisäämiseksi Aeroflotin lentäjät olivat laskeneet matkalentokorkeutta.

Kaappaajat, 19- ja 22-vuotiaat Aleksandr Zagirnjak ja Gennadi Sheludko, pidätettiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja passitettiin Keskusrikospoliisin huostaan. Ehti kulua vain pari päivää, kun suomalaisviranomaiset luovuttivat kaksikon takaisin Neuvostoliittoon. He saivat kahdeksan ja 15 vuoden vankeustuomiot.

Tämä onkin julkinen
Yllätykseksemme vuoden 1977 lentokonekaappaukseen liittyvä ulkoministeriön arkistomateriaali on julkista, vaikka 1960-luvulla syntyneet kaappaajat todennäköisesti ovat vielä elossa. Tämä käytäntö on ristiriidassa ulkoministeriön Kozlovin tapauksessa tekemän hylkäämispäätöksen kanssa. Sen mukaan Kozloviin liittyvät asiakirjat ovat salassa pidettäviä 50 vuotta hänen kuolemastaan (2018).

Dokumentit vuoden 1977 lentokaappauksesta antavat kattavan kuvan Suomen viranomaisten toimintavasta. Asiakirjat osoittavat, että lentokonekaappareita koskevaan päätökseen ei ole ollut mitään vaikutusta sillä, että Helsingissä oli kahta vuotta aikaisemmin 1. elokuuta 1975 allekirjoitettu kaikkia Euroopan maita velvoittava sopimus ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Se tunnettiin ETYK-päätösasiakirjan III korina.

Ei turvapaikan tarpeessa
Kaappareista 12. heinäkuuta laaditusta poliisitutkintapöytäkirjasta käy ilmi, että Gennadi Sheludko esitti kuulustelijalle poliittisia syitä kaappaukseen. Keskusrikospoliisin Kari Rantasen kuulustelemana Sheludko kertoi, että hänelle oli tullut halu lähteä Neuvostoliitosta. – Olin haluton elämään maassa, jonka yhteiskuntajärjestelmä ja kommunistisen puolueen ihmisille vihamielinen linja ei mielestäni ole oikea, hän sanoi. Tämä lausunto ei kuitenkaan estänyt hänen suomalaista oikeusavustajaansa päättelemästä, että poliisikuulustelukertomuksen perusteella kuulusteltavan palauttamiseen Neuvostoliittoon oli lailliset edellytykset.
Oikeusavustaja ei jostain syystä kiinnittänyt kuulustelussa huomiota ulkomaalaislakiin, joka olisi voinut keskeyttää kaappareiden luovutuksen Neuvostoliittoon kesken turvapaikkamenettelyyn.

YK antoi nootin
YK:n tulkinta poikkesi tuolloinkin Suomen viranomaisten kannasta lentokaappausasiassa. Tämän vahvistaa 11. heinäkuuta 1977 päivitetty ulkoasiainministeriön salasähkejäljennös.

Siinä todetaan:
– YK.n pakolaispääkomissaari, Euroopan alueen toimiston päällikkö I. C. Jackson luovutti meille tänään iltapäivällä seuraavan verbaalinootin, jossa kiinnitetään huomiota lentokaappaukseen mahdollisesti liittyviin turvapaikkaoikeutta koskeviin ’erikoisolosuhteisiin’ sekä viitataan vuoden 1970 Haagin sopimukseen toivoen samalla Suomen viranomaisten ottavan huomioon perinteelliset humanitaariset näkökohdat asiaa käsiteltäessä. YK:n nootissa myös tiedusteltiin, olivatko kaappaajat pyytäneet turvapaikkaa.

Vastaus Kekkosen nimissä
YK:n verbaalinoottiin Suomen ulkoasiainministeriö vastasi viipymättä tasavallan presidentin Urho Kekkosen nimissä. Pakolaisasiain pääkomissaarille osoitetussa kirjeessä korostettiin, että neuvostolentokoneen kaappauksen motiivit eivät olleet poliittisia ja nämä kaksi Neuvostoliiton kansalaista eivät pyytäneet turvapaikkaa Suomesta. Tämän vuoksi Suomen hallitus ei pitänyt aiheellisena konsultoida YK:n edustajaa. Vastauskirjeessä esitetty väite, että lentokonekaappareiden motiivit eivät olleet poliittisia, osoittautuu poliisitutkintapöytäkirjan kertomusten perusteella kuitenkin kyseenalaiseksi.

”Ei milloinkaan poliittisia pakolaisia”
Suomen hallituksen linjan neuvostoilma-alusten kaappauksiin paljastaa 7. lokakuuta 1977 päivitetty salainen muistio. Siinä ulkoasiainministeriön oikeudellisen osaston avustaja Kauko Jämsén raportoi tapaamisestaan YK:n pakolaisasiain pääkomissaarin edustajan, johtaja Gilbert Jägerin kanssa Strasbourgissa. Muistiossa Jämsén kertoo, että Jägerin mielestä Suomella oli Neuvostoliiton kanssa vuonna 1974 solmitun lentokaappaussopimuksen 11. artiklan mukaan mahdollisuus pidättäytyä kaappaajien luovutuksesta ja tuomita heidät Suomessa. Tähän väitteeseen Jämsén totesi Jägerille, ”ettei Suomi milloinkaan pidä lentokonekaappaajia poliittisina pakolaisina, vaan terroristeina, sillä poliittisen motiivin hyväksyminen vain rohkaisi kaappaajia”.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Kaapparin tarina

Post by härkä »

Taisin nähdä tämän Tupolevin laskeutumisen.
Olin tupakalla käymässä ulkona.

Konetta saattoi kaksi hävittäjää. Olivatko Migejä vai Drageneita ? En muista.
Seurasin tapausta Keravalta käsin ja koneet laskeutuivat Keravan ja Korson päältä HKI-Vantaalle.
Nähdessäni tämän , en vielä tiennyt kaappauksesta. Asia kirkastui kuitenkin pian minulle , koska uutisissa asiasta jo tiedettiin kertoa.

Taisi olla viimeinen noista venäläiskoneiden kaappaustapauksista meillä ?
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply