Page 1 of 1

Taksisurma, Jari Lahti, 23.10.1986 Hämeenlinnassa

Posted: Sat Aug 26, 2017 8:51 pm
by Queen
23.10.1986 sai surmansa 28-vuotias hämeenlinnalainen taksinkuljettaja Jari Risto Olavi Lahti. Hänen surmaajansa oli Toivo Armas Stenius, joka ampui itsensä hurjan takaa-ajon päätteeksi muutama tunti surmatyöstä.

Lokakuinen yö oli vaihtumassa aamuksi Hämeenlinnassa. Jari Lahti kuuli VW Passattiinsa kutsun Poltinahon vuokra-autotolpalta. Sieltä hän poimi kyytiinsä 50-vuotiaan Toivo Steniuksen. Saman kutsun noteerasi toinenkin taksikuski, mutta Jari ehti ensin.
Toivo Stenius oli viettänyt keskiviikkonsa alkoholia nauttien. Puolenyön aikaan hän poikkesi kotonaan, josta lähti uudelleen liikkeelle. Päivän aikaan hän oli käyttänyt useitakin takseja, joissa oli uhonnut levottomasti.
Kello kahden aikaan Stenius oli saapunut asuntoonsa Parolantielle. Hän oli tällöin vahvasti humalassa, mutta ei käyttäytynyt aggressiivisesti perhettään kohtaan. Mies etsi käsiinsä Colt 357 Magnuminsa ja kertoi kotiväelleen vievänsä sen näytille Katisten kaupunginosassa asuvalle lähisukulaiselleen.
Miehellä oli aseenkantolupa ko. aseeseen, sillä hän harrasti tarkkuusammuntaa.
Stenius nousi Lahden valkoiseen Passatiin klo 2.00. Hän halusi kyydin Verkkotie 3:een, jonne matkaa oli n. 5 km.
Tämän matkan taittuessa Steniuksen kotiväki ilmoitti edellä mainitulle lähisukulaiselle miehen olevan matkalla aseen kanssa hänen luokseen.
Lahti pysäytti autonsa määränpäähän talon D-portaan kohdalle. Sekä Steniuksen sukulainen, että muutkin asukkaat kuulivat taksin pihaan tulon ja kuljettajan sekä asiakkaan äänekkään riitelyn. Riitely päättyi laukauksiin.

Silminnäkijöiden mukaan Lahti aukaisi auton etuoven, nousi pihalle ja suistui samalla maahan. Stenius oli ampunut häntä lähietäisyydeltä päähän. Lahti kuoli välittömästi.
Stenius hyppäsi taksiin, sytytti taksivalon ja lähti ajamaan hiljaa eteenpäin pitkin pihanurmikkoa. Lopulta auto ohjautui kadulle ja lähti kovaa vauhtia pois surmapaikalta.

Poliisi sai useita ilmoituksia tapahtumasta ja ambulanssi saapui paikalle 10 minuutissa.
Stenius ajoi Hotelli Aulangon pihalle. Siellä eräs hotellin yökerhon asiakas pyrki taksin kyytiin tietämättä tapahtumista. Hän ehti jo aukaista taksin oven, mutta poliisi ehti kiskaista humalaisen miehen turvaan. Stenius ampui tällöin poliiseja kohti taksin takaikkunan läpi osumatta kohteeseen.
Poliisi ajoi autonsa ja toisen paikalle osuneen taksin Passatin eteen. Surmaaja pystyi kuitenkin puskemaan toisen taksin tieltään ja pakomatka jatkui Hattulaan päin.
Poliisit ampuivat neljä laukausta auton renkaita kohti osumatta niihin kuitenkaan.

Steniuksen pako päättyi Hämeenlinna-Pälkäneentien risteyksen jälkeen. Tällöin auto suistui ojaan. Se törmäsi siltarumpuun ja kiepsahti pyörillään pysyen ympäri. Poliisien lähestyessä Stenius vielä ampui autossa kahdesti.

Stenius löydettiin etuistuimelta hengissä, mutta pahoin loukkaantuneena. Hänet kiidätettiin sairaalaan, jossa hän kuoli klo 8.40.

Stenius oli ollut aiemmin hoidossa mielenterveydellisistä syistä johtuen. Aiempaa rikosrekisteriä hänellä ei ollut. Kapakkatuttavat luonnehtivat miestä pahapäiseksi kaveriksi.
Itse surman motiivi jäi hämäräksi.

Kirjoitus perustuu Alibi 2/1987 lehden artikkeliin

Re: Taksisurma, Jari Lahti, 23.10.1986 Hämeenlinnassa

Posted: Mon Aug 28, 2017 10:17 am
by härkä
Mielenkiintoinen juttu. Mikä lie ollut Steniuksen kotiväen soiton vaikutus tapahtumien kulkuun ?
https://www.google.fi/maps/place/Taksit ... 24.4387102
Linkissä ko. taksitolppa ( suunnilleen ) ja teitten 57 ja 3053 risteys , jonka paikkeilla Passat ajautui ojaan.
https://www.google.fi/maps/place/Verkko ... 24.5034619
Sukulaisen osoite , jossa surma tapahtui. Paikka on hyvin lähellä 10 tietä , joka vie Lahteen.
https://www.google.fi/maps/place/Verkko ... 24.5034619

Linkissä voi huomata nurmialueen , joka voi olla jutussa mainittu ? ( Stenius ajoi alkuun nurmikolla. )