Kampin autopommisurma 16.7.2002

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
Post Reply
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Kampin autopommisurma 16.7.2002

Post by matlockb »

Tästä kaikki sai alkunsa:
Kaupunki
SUNNUNTAINA 2.12.2001


Miestä ammuttiin kehoon useita kertoja Helsingissä

Kimmo Oksanen

Miestä ammuttiin kehoon useita kertoja lauantaina Helsingissä. Välikohtaus sattui Ruskeasuon siirtolapuutarha-alueella kello 16:n jälkeen.
Vuonna 1969 syntynyt uhri on sairaalahoidossa. Miehen vammat eivät ole hengenvaarallisia. Uhri soitti itse pelastuslaitoksen hätänumeroon ampumisen jälkeen. Myös hälytyskeskukseen tuli soittoja sivullisilta, että siirtolapuutarhassa huudetaan ja ammutaan.
Helsingin rikospoliisin mukaan uhrilla ei tiedetä olevan yhteyksiä esimerkiksi viime aikoina väkivaltaan syylliistyneisiin moottiripyöräjengeihin. Myöskään ei ole tietoa uhrin sekaantumisesta esimerkiksi huumausainekauppoihin. Ylipäänsä poliisilla ei ollut tietoa teon motiivista.

POLIISIN MUKAAN miestä oli ammuttu lukuisia kertoja kehoon. Ase lienee käsiase.
Ampujan oli nähty pakenevan väkivaltapaikalta Paraistentien suuntaan Ruskeasuon asuinalueelle.
Poliisi ei vielä lauantai-iltana tiennyt, onko välikohtaus sattunut jossakin siirtolapuutarhan mökissä sisällä vai ulkona puutarha-alueella. Myöskään ei tiedetä, asuiko joku osapuolista alueella vai oliko sinne tultu kenties kaupantekoon tai selvittelemään välejä.
Tähän kaikki päättyi:
Kaupunki
KESKIVIIKKONA 17.7.2002


Voimakas autopommi ravisutti Helsingin ydinkeskustaa

Suuremman onnettomuuden ainekset olivat olemassa

Jukka Harju

Suomalainen noin 30-vuotias mies kuoli, kun hänen kuljettamassaan henkilöautossa räjähti pommi tiistaiaamuna Helsingin Kampissa.
Pääkaupunkiseudulla asuva mies kuoli heti. Takana tulleen henkilöauton kuljettaja loukkaantui päähän, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa.
Opel Kadett -merkkinen auto kulki pitkin Pohjoista Rautatiekatua, kun pommi räjähti. Sen edessä oli pakettiauto, jossa matkustanut pariskunta selvisi järkytyksellä.
Räjähdyksen jälkeen auto syttyi tuleen ja tuhoutui täysin. Auto räjähti lähellä hotelli Helkan sisäänkäyntiä. Räjähdys pelästytti pahoin hotellivieraita, joista osa oli juuri aamiaisella hotellin toisessa kerroksessa.

Kuollut mies

Töyräksen mukaan räjähdys saattaa olla rikollisryhmien välienselvittelyä, mutta muitakin vaihtoehtoja tutkitaan. Joka tapauksessa poliisi pitää räjähdystä murhana, mikä viittaa ainakin siihen, ettei räjähdys ollut onnettomuus.
Iltayhdeksältä Töyräs kertoi, että tutkinta oli edistynyt hieman. Motiivista tosin voi toistaiseksi esittää vain arvailuja, hän sanoi. Töyräs ei halunnut kommentoida sitä, onko poliisi tehnyt pidätyksiä tai onko sillä epäiltyjä.
Toistaiseksi ei ole tiedossa, millainen pommi autossa oli, miten se räjäytettiin ja mihin se autossa oli tarkalleen asetettu. Auton etuosa säilyi kuitenkin ehjempänä kuin takaosa. Miehen ruumis puolestaan makasi palaneen auton ulkopuolella. Pahimmat vammat olivat hänen päässään.

Poliisitutkinta pyörähti käyntiin isolla vaihteella heti aamulla. Mukana olivat Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikön lisäksi keskusrikospoliisi ja suojelupoliisikin, sillä myös mahdolliset yhteydet esimerkiksi poliittiseen terrorismiin haluttiin selvittää. Tällaisista ei kuitenkaan ole viitteitä.

Heinäkuun kesäloma-aika

Iltapäivällä räjähdyspaikalla oli jo normaali liikenne.
Lasitusliike paikkaili hotelli Helkan ikkunoiden saamia vaurioita ja auton jäänteet oli kerätty pois.
Räjähdyksestä muistuttivat vielä korventunut pätkä asfalttia, uteliaat katselijat, lasinsirut ja veriroiskeet rautakaiteilla ja lyhtypylväässä.
Kampin autopommi räjäytettiin lelun kauko-ohjaimella

Laukaisu vaikuttaa paniikkiratkaisulta

Jukka Harju

Runsas viikko sitten Helsingin Kampissa räjäytetyn autopommin laukaisemisessa käytettiin hyväksi jonkinlaisen lelun kauko-ohjainta. Murhasta epäilty mies ilmeisesti laukaisi pommin ajaessaan Audillaan uhrin Opelin takana.
Jokin meni kuitenkin pieleen, ja Audi-mies loukkaantui lievästi itsekin. Räjähdyksen jälkeen hän nousi autostaan ulos, mutta palasi pian jostain syystä takaisin päätään pidellen.
Ilmeisesti mies haki vaurioituneesta Audista jotain, joka olisi voinut herättää poliisien mielenkiinnon - mahdollisesti varsinaisen kauko-ohjaimen.
"Hän pyrki hävittämään kaikki todisteet", toteaa rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin rikospoliisista.

On mahdollista, että Audi-mies koki pommin laukaisun olevan siinä tilanteessa välttämätöntä. Mies oli seurannut uhriaan jo ainakin Mannerheimintieltä lähtien. Uhri oli ajamassa työmaalleen Eerikinkadulle, kun autoon piilotettu pommi räjähti Pohjoisella Rautatiekadulla.
Poliisilla on vahva epäily siitä, mikä räjäytyksessä meni pieleen, mutta siitä ei vielä kerrota julkisuuteen.

Tekijää ei tuolloin saatu kiinni, mutta hänen tuntomerkkinsä sopivat myös vangittuun Audi-mieheen, joka on 28-vuotias ja työskennellyt vartija-esimiestehtävissä. Kyse voi olla samasta henkilöstä. Epäiltyä on kuulusteltu lähes päivittäin.
"Ihan tuppisuuna hän ei ole suinkaan istunut, mutta en ota kantaa muilta osin", Tolvanen sanoo.
Rikostarinoita Suomesta: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/r ... edia=39756

Päätekijä William Leonard Engström tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Uhria aikaisemmin ampunut Tommi Sandroos tuomittiin kuten Otto Pankakoski, avunannosta ja yllytyksestä murhaan elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Kampin autopommin tilannut pääsee vapaaksi

RIKOS JULKAISTU 27.06.2014 10:36 (PÄIVITETTY 27.06.2014 10:46)

Image
Yksi mies kuoli autopommin räjähdettyä Kampissa heinäkuussa 2002. Copyright: Lehtikuva. Kuva: Marja Airio.

Kampin autopommi-iskusta elinkautiseen vankeuteen tuomittu mies pääsee ehdonalaiseen vapauteen vuonna 2015.

Helsingin Kampissa räjähti heinäkuussa 2002 autopommi, jossa kuoli iskun kohteena ollut 32-vuotias mies. Iskun tilasi mies, joka halusi saada hengiltä naisystävänsä entisen miehen.

Helsingin hovioikeus tuomitsi miehen vuonna 2005 elinkautiseen vankeuteen murhasta.

Mies toimitti Helsingin hovioikeudelle vuonna 2012 hakemuksen, jossa pyytää päästä elinkautisesta vankeudesta ehdonalaisen vapauteen, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan 12 vuotta. Rikosseuraamuslaitos on puoltanut miehen päästämistä ehdonalaiseen vapauteen sen jälkeen, kun hän on suorittanut elinkautista vankeusrangaistusta 13 vuotta lokakuussa 2015.

Hovioikeus hyväksyi hakemuksen. Vapauttamispäivä on 15.10.2015.

Ennen palkkamurhan tilaamista mies yritti itse ampua naisystävänsä ex-miestä joulukuussa 2001 Ruskeasuon siirtolapuutarha-alueella. Mies ampui uhriaan useita kertoja, mutta tämä jäi henkiin. Yrityksen epäonnistuttua hän palkkasi tehtävää suorittamaan hänelle ennestään tuntemattoman miehen. Palkkioksi sovittiin 17 000 euroa.

Kampin autopommin asentanut mies tuomittiin elinkautiseen murhasta ja törkeästä tuhotyöstä. Mies, joka toimi autopommi-iskun tilaajan ja iskun toteuttajan välikätenä, tuomittiin elinkautiseen vankeuteen yllytyksestä murhaan.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... si/3491174
Kampin autopommin yllyttäjä vapaaksi elinkautisesta

RIKOS JULKAISTU 31.12.2014 11:11

Image
Autopommi surmasi 32-vuotiaan miehen Helsingin keskustassa heinäkuussa 2002. Copyright: Lehtikuva. Kuva: Marja Airio.

Helsingin hovioikeus päätti vapauttaa Kampin autopommi-jutussa yllytyksestä murhaan tuomitun miehen. Hän pääsee vapaaksi kesäkuussa 2015.

Kolme miestä sai elinkautiset vankeustuomiot murhasta, jonka yksi heistä teki palkkiota vastaan Helsingissä kesällä 2002.

Voimakas autopommi, joka oli asennettu 32-vuotiaan helsinkiläismiehen autoon, räjähti Pohjoisella Rautatiekadulla hotelli Helkan edustalla. Yli kolmen kilon dynamiittilataus laukaistiin leikkikalun kauko-ohjaimella, jollaista käytetään muun muassa radio-ohjattavissa autoissa.

Kaksi miehistä tuomittiin yllytyksestä murhaan. Toinen yllyttäjistä palkkasi autopommin räjäyttäjän, koska hän halusi hengiltä naisystävänsä entisen miehen. Yllytyksestä sai elinkautisen vankeustuomion myös välikätenä toiminut mies, joka järjesti murhan tilaajan ja tekijän yhteen.

Hovioikeus päätti nyt vapauttaa tämän ns. välikäden. Viime kesänä hovioikeus löi lukkoon pommin tilanneen miehen vapauttamisen lokakuussa 2015.

Salainen päätös

Tavan mukaan hovioikeus piti itse vapauttamispäätöksen salassa, mutta julkaisi tapauksesta julkisen selosteen.

Hovioikeus totesi välikäden olleen nyt vapautensa menettäneenä 12 vuotta.

- Hakijan vapauttamista puolsivat hänen vankila-aikaisen käytöksensä moitteettomuus sekä se, että hän oli ollut heinäkuusta 2010 lähtien sijoitettuna avolaitokseen ja käynyt toukokuusta 2010 lähtien saattamattomilla poistumisluvilla, hovi lausui.

- Vankilassa hakija on opiskellut merkonomiksi, ylioppilaaksi ja kauppatieteiden kandidaatiksi sekä työskennellyt myös vankilan ulkopuolella, mikä hovioikeuden arvion mukaan edistää hänen mahdollisuuksiaan työllistyä ja huolehtia toimeentulostaan. Vapauttamista puolsi myös se, että hänellä on laaja sosiaalinen tukiverkosto ja tiedossaan asunto.

Hovioikeuden mukaan vapauttamista vastaan puhui hakijan elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneen teon laatu.

Kokonaisuutta harkitessaan hovioikeus päätyi siihen, että vanki voidaan päästää ehdonalaiseen kesäkuussa 2015.


JARKKO SIPILÄ
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... ta/4654766
matlockb
Posts: 1701
Joined: Fri Apr 27, 2012 6:30 pm

Re: Kampin autopommisurma 16.7.2002

Post by matlockb »

Itä-Suomen huvioikeuden seuraaja, oikeuslaitoksen irvikuva nro 2, Helsingin huvioikeus on jälleen tehnyt hienon päätöksen, ilmeisesti itse päämulqvist, laamanni Risto Jalanko ollut kumppaneineen tätä allekirjoittamassa:
Kampin autopommiin osallistunut vapautuu

Maanantai 12.1.2015 klo 18.35

Helsingin hovioikeus vapauttaa elinkautisesta Kampin autopommi-iskun yhteydessä tuomitun miehen elinkautisesta ehdonalaiseen.

Mies tuomittiin aikanaan yllytyksestä murhaan.

Kampin autopommi-isku heinäkuussa 2002 on yksi Suomen rikoshistorian tunnetuimpia palkkamurhia.

Mies oli yrittänyt tappaa jo kertaalleen naisystävänsä entisen miehen ampumalla tätä monta kertaa, mutta uhri jäi henkiin. Toisella kerralla mies palkkasi vartijana työskennelleen miehen tekemään murhan puolestaan. Tekijä räjäytti neljän kilon dynamiittipommilla uhrin autoineen Helsingin Kampissa Pohjoisella Rautatienkadulla.

Räjähdyksen vaikutusalueella oli yli 60 ihmistä. Sirpaleet lensivät yli 100 metrin päähän, ja läheisen hotellin ikkunoita rikkoutui monesta kerroksesta.

Nyt vapautuva mies osallistui tekoon toimimalla välikätenä murhan tilaajan ja tekijän välillä. Hän myös suostutteli tekijän ottamaan tehtävän vastaan.

Käräjäoikeus tuomitsi tekijän elinkautiseen murhasta ja törkeästä tuhotyöstä. Murhan tilannut mies ja vapautuva mies tuomittiin molemmat elinkautiseen yllytyksestä murhaan.

Miehen vapauttamispäivä on 1. kesäkuuta 2015.

IL
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015011 ... 5_uu.shtml
Post Reply