Page 1 of 1

Elsa Argillander, Helsinki 1983

Posted: Sat Nov 26, 2011 9:18 am
by Tottijärven Tolppa
Kirjoittaja Doctor Lecter » Su Touko 16, 2010 8:53 am

Helsingissä 1980-luvulla tapahtuneet selvittämättömät surmat kiehtovat mieltä. Tekijöiden tavoittamiseen on yhä mahdollisuus.

Nainen surmattiin Helsingin Oulunkylässä

Hengellisen seuran kokouksesta tullut nainen surmattiin raa´asti Helsingissä uudenvuoden yönä. Surmaan saattaa liittyä seksuaalirikos.

Lähellä Oulunkylää, Patolassa asunut Elsa Argillander tuli Hämeentien varrella pidetystä kokouksesta bussilla numero 64 Käskynhaltijan- ja Siltavoudintien risteykseen lauantaina vastaisena yönä noin klo 0.30. Risteyksessä olevan Kesoil - huoltamon luota hän lähti kävelemään kohti Kisällintien kotiaan.

Surmansa saanut löydettiin lauantaina Oulunkylän tekojääradan pukusuojan takaa. Poliisin mukaan hänet oli pahoinpidelty kuoliaaksi.

Elsa Argillander oli noin 160 sentin pituinen. Löydettäessä hänellä oli yllään ruskea hupullinen toppatakki, hiekanruskea hihaton mekko, ruskeat vetoketjulliset talvikengät ja mustat trikookäsineet.

Kuolintapaus varmistui surmatyöksi sunnuntaina tehdyn ruumiinavauksen yhteydessä. Poliisi toivoo yleisön apua rikoksen selvittämiseksi, tietoja otetaan vastaan numerossa 1895 329.
HS 3.1.1983

Poliisi etsii Oulunkylän surman uhrin käsilaukkua

Poliisi etsii Helsingin Oulunkylässä uudenvuodenyönä surmatun Elsa Argillanderin käsilaukkua. Tutkimuksissa on paljastunut, että surmatulla oli mukanaan käsilaukku hänen palatessaan yöllä hengellisestä kokouksesta.

57-vuotias rouva Argillander jäi 0.30 bussi 64:sta Käskynhaltijan- ja Siltavoudintien risteyksessä ja jatkoi matkaa jalan kohti Kisällinmäentien kotiaan. Hänet löydettiin surmattuna Oulunkylän tekojääradan pukusuojan takaa lauantaina.

Helsingin rikospoliisin mukaan ainakaan tässä vaiheessa ei vaikuta siltä, että surmatyö liittyisi kahden vuoden takaisiin Kontulan ja Itä-Pasilan kellarisurmiin. Kahden naisen hengen vaatineet veriteot ovat yhä selvittämättä.

Helsingin rikospoliisi pyytää yleisön apua niin ikään uudenvuoden yönä sattuneesta pahoinpitelystä. Pakilan Välitalontien rakennustyömaan parakissa hakattiin mies niin pahasti, että hän halvaantui osittain.

Poliisi ottaa vastaan tietoja numerossa 189 53 29.
HS 6.1.1983

Myöhemmissä uutisoinneissa kerrottiin, että Argillander löydettiin ojasta: "Uudenvuodenpäivänä 1983 rikospoliisi sai Oulunkylästä ilmoituksen urheilupuiston alueella ojassa makaavasta naisesta". "Henkirikoksen uhriksi joutunut nainen tunnistettiin seuraavana päivänä 57-vuotiaaksi Elsa Argillanderiksi".

Käsilaukun tuntomerkkejä ei jostain syystä mainittu. Olisiko tämän surman tekijä ollut kenties ns. kytiksellä sen tekojääradan luona tai tekijöinä oli vaikkapa pukusuojan luona ollut nuorisoporukka, joka päätti "huvin vuoksi ja kavereille näyttääkseen" hakata jonkun sopivan, joka tuskin pystyy puolustautumaan.

Tosin mikään porukka tuskin on tämän surmatyön takana, sillä ennen pitkää jonkun heistä luulisi tulevan tunnontuskiin tai muuten vaan lörpöttelevän ja kertovan teosta. Yksinäinen tekijä, ehken ryöstötarkoitus, tarve pahoinpidellä... Ja yksinäistä miestä on surman vuoksi etsittykin - mikä oli sinänsä uutta, sillä olin aina ollut siinä vahvassa luulossa, että kenestäkään tekijäehdokkaassta ei ollut havaintoja.

Ohessa Alibi - lehdessä nro 3/83 ollut artikkeli ao. surmasta poliisitiedotteineen. Samassa yhteydessä etsitään myös Raimo Kantasen surmaajaa.





Uskon, että Argillanderin surmaaja elää yhä keskuudessamme.

Elsa Argillander on haudattu Honkanummen hautausmaalle. Rikoshistorian harrastajista koostunut trio vei haudalleen viime kesänä kukan ja tekee sen myös tänä kesänä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Urho » Ma Touko 17, 2010 9:49 am

Kiitos alustuksesta.

Joskus ihmetyttää miksi toiset tapaukset painuu niin nopeasti unholaan, toiset taas jäävät klassikoiksi. Tämä tapaus kuuluu unohtuneisiin, vaikka kyllä tässäkin on dramaattisia piirteitä uskonnollisine tilaisuuksineen, uudenvuoden aattoineen jne. Ja aluekin on varsin rauhallinen, joskin Helsingissä riittää laitapuolen kulkijoita joka kaupunginosaan. Mutta noin ylipäänsä tuo Patolan ja Itä-Pakilan rajamaasto ei ole aluetta, jossa ihmisiä kauheasti varoiteltaisiin ulkona liikkumisesta.

Surmatapa on aika pöyristyttävä. Hakata nyt ikäneito kuoliaaksi. - Miksi? Oliko kyse vain rahasta? Jos oli, niin tuntuu ihmeelliseltä, ettei juttu ole ratkennut.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Doctor Lecter » Ti Touko 18, 2010 5:17 am

Kummasti se vaan tämäkin tapaus unhoittui. Vaan kuka olisi voinut olla surmaaja? Kohtasivatko uhri ja tekijä ihan sattumoisin?

Surmapaikan tienoo, ei ole minulle niitä tutuimpia tanhuja, mutta tuo huoltoasema on edelleen olemassa - Neste -nimellä tosin...? Matkaa pysäkiltä uhrin kotiin olisi ollut, riippuen siitä missä kohtaa Kisällintietä kotinsa oli, noin 300-800 metriä. Oliko se tekojäärata siinä kohdin missä jäähalli on nykyään?

Entä oliko Käskynhaltijantien varressa jokin kevyen liikenteen raitti, jota pitkin Argillander olisi kotiinsa kävellyt, sillä suorin reitti se olisi ollut, vai miksikö hän olisi "muka oikaissut" tuon tekojääradan kautta? Vaikea sanoa teosta ja sen motiiveista juuri mitään, mutta ryöstö tulee hakematta mieleen. Olisiko uhri kulkenut pakotettuna mahdolliselta pyörätieltä tuonne mistä hänet sittemmin löydettiin?

Pohdin tässä jutussa sitä, että miten nuo kaksi kohtasivat? Voisiko tekijä olla varta vasten kytiksellä pysäkin tienoilla sopivassa katveessa ja lähteä seuraamaan sopivaksi uhriksi luokittelemaansa henkilöä. Rahan ja muun maallisen tarve. Argillander oli 57-vuotias, joten ei siinä mielessä mikää helposti kumoon tönäistävä mummo, vaan saattoi jopa huutaa kuuluvasti apua - jos järkytykseltään siihen kykeni. Mutta täytyyhän tekijän olettaa ja jopa "tietää", että saatava summa ei voi olla suuren suuri. Toisinaan pienikin summa ja mahdollisuus sen saamiseen ovat olleet syynä henkirikoksiin.

Vaan jos tekoon liittyy seksuaalirikoksen mahdollisuus, mutta tästä hankkeesta tekijä on luopunut ja vihansa sekä tarpeensa pahoinpidellä on sitten kohdistunut käsilaukun haltuunoton jälkeen uhriin niin voimakkaasti, että "päätös olla elämän ja kuoleman herra" on johtanut uhrin kuolemaan.

Vaan mitä teon jälkeen? Lähtikö tekijä kotiinsa? Summasi saaliinsa ja nakkasi käsilaukun roskiksen uumeniin tarpeeksi kauas tekopaikalta ja kotoaan? Miten elää tapauksen kanssa?

Puolitoistavuotta Argillanderin surman jälkeen, ihan siinä lähellä, Käskynhaltijantien ja Kivipadontien risteyksessä tehtiin öinen havainto Kivipadontien päässä olevaa ulkoilualuetta kohti kulkevasta naisesta. Tiensä kulki Kisällintien ohi. Hänet löydettiin sittemmin - 9.6.-84 klo 17:50 - raa´asti surmattuna noin 150 metrin päässä Kivipadontiestä, läheltä Tuusulantietä.

Tämäkin surma on edelleen selvittämättä ja tapauksilla on oletettu olevan yhteys toisiinsa - siis sama tekijä; teot juhlapyhien aikoihin, uhri nainen, yöaika. Argillander oli kuitenkin varsin erilaiset elämäntavat ja statuksen omaava henkilö kuin toinen uhri, Ulla-Maija Poussu, jonka elämä ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla ja asunnottomana vietti yönsä ties missä. Poussulla oli tuskin mitään ryöstettävää - no ei tätä voi aina tietää, mutta mahdollinen ryöstäjä saattaa asian aavistaa ja jättää jo siksikin henkilön rauhaan.

Mutta surmaaminen ihan vaan huvin vuoksi! Se on yksi mahdollisuus. Joku voi kuvitella olevansa "vapauttaja" ja kokee tekevänsä hyvänkin työn saattamalla pois päiviltä laitapuolen kulkijan. Tämä siis koskien Poussun surmaa.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Urho » Ti Touko 18, 2010 9:51 am

Poussun ja Argillanderin surmat ovat kyllä todella pienessä Helsingin nurkassa tapahtuneet, joten kuulostaa jopa pelottavalta tuo tekojen yhteys. Itse tunnen alueen varsin hyvin. Se on sellaista metsäistä lähiöseutua.

Milloin tapahtui se teinien tekemä järjetön pahoinpitelymurha Veräjämäessä? Sen tekopaikalta ei ole pitkä matka näihin kahteen muuhun tekopaikkaan.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Outolempi » Ti Touko 18, 2010 2:01 pm

-74 tehdyn Aili Holopaisen surman yhteydessä esiin vedetty "Leksa" ei jätä mentalisella tasolla meikäläistä rauhaan. Tämä Leksa nähtiin siis Holopaisen seurassa vain vähän ennen kuin nainen löydettiin puukotettuna kadulta. Monesti olen pohtinut, voisiko kyseessä olla joku Helsingissä yksinäisiä naisia surmannut sarjamurhaaja. Yhteistähän näille monille tapauksille on se, ettei niille ole löydetty mitään järjellistä motiivia.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Kylli » Ti Touko 18, 2010 10:29 pm

Elsa Argillander lienee ollut ns. ei-mediaseksikäs uhri, josta syystä hänen julma kohtalonsa on jäänyt turhan vähälle huomiolle.

Edellä mainitut teoriat ovat ihan varteenotettavia. Mutta itse jostain syystä näen surman olleen useamman sattuman summa. Tekijä on suurella todennäköisyydellä ollut joko likeltä tai tuntenut paikallisia porukoita (ei tuollakaan kai kukaan muuten vain ainakaan talvella pyöri). Pinna on saattanut tuohon vuorokaudenaikaan olla jo pikkuisen kireällä vaikkapa pakkasen ja/tai alkoholin/humalan hiipumisen vuoksi. Ehkä kaverit olivat häipyneet baariin tai muuanne jonne tekijä ei syystä tahi toisesta päässyt? Joka tapauksessa, tilanne on ikävä, suorastaan pistää vituttamaan. Olla nyt yksin ja kylmissään, PA tässä perkeleen pöpelikössä.

Noh, myöhäisillassa kulkee yksinäinen naishahmo. Hyvä, vanhempi mamma- tällainen raavas nuorukainenhan kamppaa ja kolkkaa uhrinsa helposti. Loppu onkin historiaa. Mopo karkaa jälleen kerran lapasesta surullisin seurauksin.

Mielikuvassani kyseessä on siis melko nuori mieshenkilö, impulsiivisuuttaan vaikeasti hallitseva ja todennäköisesti tilanteessa, joka provosoi kiukkua ja sitä kautta aggressiivista käyttäytymistä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Kylli » Ti Touko 18, 2010 10:39 pm

(Pääseekö viestejään muokkaamaan?)

Mummoltahan (tekijän näkökulmasta katsottuna) on myös helppo viedä se laukku. Siellähän saattaa olla juuri sen verran rahaa että tekijä pääsee kavereiden luo paikalliseen tai yöbussilla kotiin. Tai edes snagarille ostamaan jotain lämmintä. Pitkäaikaisssuunnitelma ryöstö tuskin oli, paikka ei mitenkään ole voinut olla kellekään sellaista suunnittelevalle perusteltu valinta.

Niin että... "Nappaanpa mamman veskan. Mitä helvettiä, sehän pistää hanttiin..!"

Paikalliset on varmaan tsekattu? Nuorisojoukot ja -tilat? Nakkikioskihavainnot?
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Mariacka » Ti Touko 18, 2010 10:43 pm

Kylli kirjoitti:
(Pääseekö viestejään muokkaamaan?)
Pitäisi päästä, muokkaa-namikka on juuri sitä varten.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Kylli » Ti Touko 18, 2010 11:05 pm

Mariacka Mariacka... Kyllin näytöllä sellaista kun ei ainakaan nyt ole näkösällä.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Mariacka » Ke Touko 19, 2010 7:43 am

Kylli kirjoitti:
Mariacka Mariacka... Kyllin näytöllä sellaista kun ei ainakaan nyt ole näkösällä.
Sorry. Kuvittelin, että kaikilla on "lainaa" ja "muokkaa" -nappulat oman viestinsä yläpuolella oikealla, ilmeisesti siinä on sitten vain tuo "lainaa"-palkki.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja puunuija » Ke Touko 19, 2010 8:41 am

Kaikilla pitäisi näkyä nuo lainaa ja muokkaa symbolit.
Muokkaa toiminnon symbolini on kynä.
Vain omia viestejä voi muokata ja silloin on oltava kirjautuneena.
Symboli ei näy , jollei ole kirjautunut.

Tarkista Kylli vielä kertaalleen. Pitäisi kyllä skulata.

Puunuija
puunuija
Site Admin
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Peräkylän Maigret » Ke Touko 19, 2010 3:23 pm

Erittäin tuttua seutua nuo(kin) ovat noilta ajoilta ja paljonkin ennen.

Urhon mainitsema teinien tekemä surma tapahtui Veräjämäessä kesällä 1980 kun Hannu Hyötyläinen raa'asti surmattiin. Tämän tapauksen tekijä(t) eivät voi siis olla sama(t), koska linnassahan nuo olivat. Hannun surmapaikka on noin kaksi kilometriä tästä urheilupuistosta itään päin.

Hämärä tapaushan tämä on. Surullinen esimerkki siitä että kuka tahansa ,aivan kuka tahansa voi joutua silmittömän väkivallan kohteeksi ja aivan kotiovellaan.

Tässä tapauksessa ihmetyttää se että kävelytie oli hyvin valaistu ja koska oli uuden vuoden vaihde, niin ulkosallakin on ollut normaalia enemmän porukkaa: raketin paukuttelijoita,kuppiloista palaajia,busseilla keskustasta palaajia ja takseja ennätysmäärä. Mutta kukaan ei ole tainnut nähdä uhria kävelemässä,saatika outoa miestä seuraamassa häntä. Kukaan ei ole kuullut avunhuutoja.

Lähellä on iso Patolan vuokratalokeskittymä jonne mahtuu kunnon ihmisten joukkoon paljon elämän marginaalien edustajia. Joku varmaankin aika läheltä ollut tämän teon tekijä on sillä kukapa nyt muuten eksyisi hortoilemaan melko kalsean öisen urheilupuiston laitamille ?

Yksinäinen susi,syrjäytynyt peräkammarin poika. Ei enää aivan nuori . Sulkeutunut tyyppi joka ei juuri asioistaan puhele kuten ei tästäkään.

Alibissa oleva poliisin profiili tekjästä on varmaan aika lähellä totuutta. Tyyppi on varmaan nähty kentän laitamilla usein ennen tekoa. Ja myös teon jälkeen hänet on nähty - rikollinen palaa rikospaikalle.

Mutta miksi kukaan ei ole antanut hänestä vihjettä ?
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Urho » Ke Touko 19, 2010 6:07 pm

Noista olosuhteista vielä sen verran, että alueella, aivan kuten lähes kaikkialla Helsingissä, voi olla ties mitä hulluja liikkeellä. Jos Patolan hullut ei riitä, niin Tuusulantien toisella puolella on heti kohta, kun Käskynhaltijantie muuttuu Pakilantieksi, pahamaineiset Maunulan vuokra-asunnot (kaupungin). Myös alueen metsäisyys voi houkutella laitapuolenkulkijoita, joskaan ei yhtä kovin talvella kuin kesällä. Ei siis mitenkään sensaatiomainen paikka tällaiselle teolle.

Se huoltoasema on ollut jo vuosia Neste, mutta on tulipalon jäljiltä ollut 1-2 vuotta pelkkä kylmäasema. Muistan noilta ajoilta, tarkemmin sanottuna kesältä 1982, että paikka oli sijainnistaan huolimattta vilkas kokoontumispiste, ja kysymys kuuluukin, kuinka myöhään se oli auki.

Baarit, ne vähät mitä tuolloin lähiöissä oli, menivät kiinni kello yhdeltä. Sikäli siis sopisi hyvin ajatukseen, että joku on palaillut Oulunkylästä baarista valomerkin aikoihin.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja härkä » Ke Touko 19, 2010 8:19 pm

Tuo paikka on minullekin varsin tuttu , tosin vasta - 90 ja 2000 luvun varrelta. Olen seurannut siellä lukuisia matseja niin kesällä kuin talvella.
Minulla on sellainen muistikuva , että olisin ollut -90 luvun alussa katsomassa uudenvuodenpäivänä HIFK:n jääpallomatsin ja seutu oli muistini mukaan raketinjämiä pullollaan.
Siinähän on suht iso parkkipaikka , jossa on surma-aikaankin ollut varmaan raketinampujia. Kävely / pyörätie on ainakin vielä ilta-aikaan vilkas.
Mikähän mahtoi olla lämpötila tuona yönä ?
Paikalla saattoi myös pyöriä porukoita autolla.
Silti ihmetyttää , miksei kukaan tuohon aikaan olisi mitään huomannut ? Vai kävikö hyökkääjällä vaan niin hyvä tsägä ?
Olisi myös mielenkiintoista tietää , miten pitkällä ruumis oli , jos mitataan parkkipaikan reunalta ?
Tekojääradan katsomon takaosan takaa menee kävelytie , josta pääsee katsomoon ja pukuhuone ja kahviotiloihin. Kävelytie jatkuu tekojääradan pohjoisosaan , mistä on todennäköisesti ollut oikopolku Patolan alueen tuolle laidalle.
Jos hyökkäys on tapahtunut " pääkävelytiellä " , on uhri raahattu pitemmälle.
Tuntuisi siltä , että tekijä tunsi tienoon.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Kylli » Ke Touko 19, 2010 8:25 pm

puunuija kirjoitti:
Kaikilla pitäisi näkyä nuo lainaa ja muokkaa symbolit.
Muokkaa toiminnon symbolini on kynä.
Vain omia viestejä voi muokata ja silloin on oltava kirjautuneena.
Symboli ei näy , jollei ole kirjautunut.

Tarkista Kylli vielä kertaalleen. Pitäisi kyllä skulata.

Puunuija

Pahoittelen OT mutta kun ei ole kuin tuo "lainaa"-palkki. Toki olen kirjautunut kun kirjoittelenkin...
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Urho » Ke Touko 19, 2010 8:40 pm

härkä kirjoitti:
Tuntuisi siltä , että tekijä tunsi tienoon.
Kuten aika monissa tapauksissa, on tässäkin varmasti kysymyksessä tekijä, jolla on jonkinlainen yhteys paikkaan. Ei tuo ole mikään keskusta tai asema, johon espoolainen tai vantaalainen eksyy puoliltaöin. Ainakin kaveriyhteys pitää olla. Siksikin ihmetyttää, että tapaus ei ole ratkennut. Olisiko kyse sillä tavalla satunnaisesta tekijästä, että oli vaan kännipäissään halu ja tarve ryöstää, mutta nyrkki iskikin sattumalta kohtalokkaasti. Se selittäisi aika monta asiaa. Tätä vastaan puhuu tietysti se myöhemmin tapahtunut surma, joka siis saattoi olla saman tekijän tekonen.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Peräkylän Maigret » Ke Touko 19, 2010 9:21 pm

Ogelissa oli tuolloin ainakin ravintolat Voudin Grilli lähellä asemaa, se oli yli puolen yön auki. Myöhempi nimi oli Pegasos ja nykynimeä en tiedä kun ei tule tuolla peräkylillä liikuttua Sitten tietysti Leijonaklubi Mäkitorpantiellä. Maunulassa oli Pirjon Krouvi,liekö tämä legendaarinen kuppila vielä olemassa ?

Seudulla tapahtui myös yksi henkirikos muistaakseni vuonna -79 syksyllä kun eräs laitapuolen kulkija löydettiin puukotettuna hänkin ojasta, lähellä asemaa Veräjämäen puolella. Juttu saattaa olla vieläkin selvittämättä, en ole nähnyt missään mitään mainintaa siitä muuta kuin Alibissa joskus kauan sitten pääkaupungin selvittämättömissä jutuissa. Löytyiskö Doctor Lecterin arkistoista mahdollisesti mitään tästä ? Muistan jutun kun poliisit kiertelivät alueella ja kyselivät ihmisiltä, myös minulta, mahdollisista havainnoista aseman seudulla kyseisinä iltoina. Kovasti tuntui kiinnostavan alueella mahdollisesti nähtyjä nuorisoporukoita.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Kylli » Ke Touko 19, 2010 9:24 pm

Noita samoja seikkoja pohdin itsekin. En kuitenkaan osaa rajata ikää ainakaan niin, että sulkisin vähän nuoremman sukupolven edustajat pois laskuista. Mutta tuo mainitsemasi satunnaisuushan saattaa olla myöskin tekijän tapa toimia, ts. siis että hän ei suunnittele tekojaan mutta ajautuu impulsiivisuutensa ja mahdollisten muitten tekijöitten vuoksi jopa henkirikoksen mahdollistaviin tilanteisiin.

Vaikka seudulla ja aika likelläkin sittemmin tapahtui se toinen surma, ei niillä ole välttämättä kovin paljon muita yhtäläisyyksiä. Mm. uhrin profiili on melko erilainen kuin Argillanderin. Toisaalta se, että tekijällä on mitä todennäköisimmin joku kytkös alueeseen, saattaisi selittää erityyppiset uhrit. Eli uhrit ovat satunnaisia, tekijä riskialtis ja alueella liikkuva.

Pirjon krouvi on hyvinkin olemassa.
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Doctor Lecter » To Touko 20, 2010 5:07 am

Urho kirjoitti:
Olisiko kyse sillä tavalla satunnaisesta tekijästä, että oli vaan kännipäissään halu ja tarve ryöstää, mutta nyrkki iskikin sattumalta kohtalokkaasti. Se selittäisi aika monta asiaa. Tätä vastaan puhuu tietysti se myöhemmin tapahtunut surma, joka siis saattoi olla saman tekijän tekonen.

Emme tosiaan tiedä, että millaista tuo pahoinpitely on ollut, mutta en myöskään - ainakaan nyt - muista, että olisi kohdallaan puhuttu erityisen raa´asta surmatavasta, joten saattaa olla kuten esitit, että nyrkki on lyönyt kerran tai muutaman kerran kohtalokkaasti. Vailla tarkoitus tappaa - tosin, jokainen isku voi olla kuolettava, kuten anatomian oppitunneista on jäänyt mieleen.

Ehkä takerrun liiaksi tähän olettamukseen "huvikseen hakkaajasta". Mutta olisi mielenkiintoista tietää jäikö tuona uudenvuodenyönä Pakilassa tehty halvaantumiseen johtanut pahoinpitely selvittämättä. Sieltä on surmapaikalle runsas kilometri, ellei kaksi.

Näitä huvikseen hakkaajia oli 70-luvun lopulla Vantaalla, jossa kaksi nuorukaista pieksi hengiltä laitapuolen kulkijan. Muun muassa he saattoivat olla vapautuneet Argillanderin surman aikoihin. Paikkakuntasidonnaisuuksistaan emme tiedä, mutta yhteys alueeseen tekijällä on. Jos tekijä on jo kerran aikaisemmin surmannut, niin kynnys toiseen tekoon saattaa olla madaltunut, mutta kyllähän poliisi on nämä henkilöt todennäköisesti haravoinut.

Mukava havaita, että aihe on saanut huomiota ja hyviä pohdintoja. Tuskin ylläpitokaan paheksuu jos tämän ostikon alla sivuitaan muitakin selvittämättömiä tai niihin mahdollisesti kytketyviä, jo selvitettyjä vakivallantekoja.

Peräkylän Maigret kirjoitti:
Seudulla tapahtui myös yksi henkirikos muistaakseni vuonna -79 syksyllä kun eräs laitapuolen kulkija löydettiin puukotettuna hänkin ojasta, lähellä asemaa Veräjämäen puolella. Juttu saattaa olla vieläkin selvittämättä, en ole nähnyt missään mitään mainintaa siitä muuta kuin Alibissa joskus kauan sitten pääkaupungin selvittämättömissä jutuissa. Löytyiskö Doctor Lecterin arkistoista mahdollisesti mitään tästä ? Muistan jutun kun poliisit kiertelivät alueella ja kyselivät ihmisiltä, myös minulta, mahdollisista havainnoista aseman seudulla kyseisinä iltoina. Kovasti tuntui kiinnostavan alueella mahdollisesti nähtyjä nuorisoporukoita.

Jahka ennätän, niin käyn lävitse uutisia ao. ajalta. Mielenkiintoista tosiaan, että millaisia väkivaltaisuuksia noihin aikoihin alueella - hieman laajentaen - olikaan.

Urhon esilleottama Veräjämäen ja Koskelan rajamailla tehty Hannu Hyötyläisen surma vuona 1980 on tosiaan esimerkki siitä mitä kusipäisyys saa ihmisessä aikaan. Tekijöiden yhdistys VVV (Veräjämäen vääränvärin vastustajat) halveksi mm. mustalaisia, mutta tekijät ostivat kuitenkin mustalaisakalta pullon viinaa ja sen aiheuttamalla ylemmyydentunnolla sitten pieksivät kuoliaaksi kotiinsa palaavan päihtyneen nuoren miehen.

Peräkylän Maigret kirjoitti:
Maunulassa oli Pirjon Krouvi,liekö tämä legendaarinen kuppila vielä olemassa?

Juuh, kuten Kylli totesi, että olemassa on ja ainakin henkiläkohatisesti paikka on jäänyt mieleen edelliseltä kesältä jolloin rauhaisa tuokio keskeytyi lähipöydän tienoilla käydyn sangen voimakkaan sanaharkan seurauksena.

Peräkylän Maigret kirjoitti:
Seudulla tapahtui myös yksi henkirikos muistaakseni vuonna -79 syksyllä kun eräs laitapuolen kulkija löydettiin puukotettuna hänkin ojasta, lähellä asemaa Veräjämäen puolella. Juttu saattaa olla vieläkin selvittämättä, en ole nähnyt missään mitään mainintaa siitä muuta kuin Alibissa joskus kauan sitten pääkaupungin selvittämättömissä jutuissa. Löytyiskö Doctor Lecterin arkistoista mahdollisesti mitään tästä ? Muistan jutun kun poliisit kiertelivät alueella ja kyselivät ihmisiltä, myös minulta, mahdollisista havainnoista aseman seudulla kyseisinä iltoina. Kovasti tuntui kiinnostavan alueella mahdollisesti nähtyjä nuorisoporukoita.

Kyseessä on tapaus RVÄ/R/2039/78. Jalo Matias Aaltonen. 42-vuotias Aaltonen puukotettiin kuoliaaksi Oulunkylän aseman tienoilla 22.11.1978. Tapaus on yhä selvittämättä. Argillanderin surmapaikalle on Oulunkylän asemalta reilut puoli kilometriä.

Erikoisia sattumia, että kolme selvittämätöntä henkirikosta noinkin lähellä toisiaan...

Ja onhan meillä vielä se Koskelan seksimurha vuodelta -75. Tekijä, Unto Arponen - tuolloin kait 18-vuotias nuorukainen - vapautui kahdeksan vuoden tuomiostaan vuoden -80 syksyllä. Uhri, 35-vuotias yksinhuoltaja kuoli yhdentoista puukoiskun ja päähän suoritettujen potkujen aiheuttamiin vammoihin. Surma tehtiin "kuusikerroksisten kerrostalojen tuntumassa, lähellä lasten leikkipaikkaa". Muistaako kukaan paikkaa tarkemmin?

Poussun tapauksesta sen verran, että se on tapaus R/8922/84 ja on mainittu, että hänet oli raiskattu ja kuristettu. Saattaa olla yritetty samaa Argillanderiin, mutta tekijän kohtaama vastustelu on johtanut vastarinnan murtamiseen voimakkain lyönnein ja tekijä on lopulta jättänyt "päätavoitteen" sikseen uhrin kuoltua pahoinpitelyn seurauksena.

En tiedä/muista onko joulukuussa -85 Vermon raviradan tienoilta Espoosta löytyneen 26-vuotiaan Arja-Liisa Seppäsen henkirikos selvitetty.

Puhuin aiemmin Vantaalla -70-luvun lopulla tehdystä "huvikseen hakkaamisesta", mutta oli sitä toki Helsingissäkin. Kontulassa - ainakin siellä - oli näitä hyvinvointivaltion pahoinvoivia nuorukaisia, jotka toiminnallaan aiheuttivat jopa peruuttamattomia ikävyyksiä. Me muistamme joulukuun -79 ja tammikuun -80, jolloin tehtyjen ryöstöjen seurauksena sai ikämies surmansa. Vapaaksi kait aika pian, etteivät laitostu ja pääsevät "takaisin työelämään".
--------------------------------------------------------------------------------

Kirjoittaja Peräkylän Maigret » To Touko 20, 2010 9:07 pm

Doctor Lecter kirjoitti:


Kyseessä on tapaus RVÄ/R/2039/78. Jalo Matias Aaltonen. 42-vuotias Aaltonen puukotettiin kuoliaaksi Oulunkylän aseman tienoilla 22.11.1978. Tapaus on yhä selvittämättä. Argillanderin surmapaikalle on Oulunkylän asemalta reilut puoli kilometriä.

Tuo tapaus se oli. Muistin vuoden väärin,mutta aika lähelle..


Doctor Lecter kirjoitti:
Ja onhan meillä vielä se Koskelan seksimurha vuodelta -75. Tekijä, Unto Arponen - tuolloin kait 18-vuotias nuorukainen - vapautui kahdeksan vuoden tuomiostaan vuoden -80 syksyllä. Uhri, 35-vuotias yksinhuoltaja kuoli yhdentoista puukoiskun ja päähän suoritettujen potkujen aiheuttamiin vammoihin. Surma tehtiin "kuusikerroksisten kerrostalojen tuntumassa, lähellä lasten leikkipaikkaa". Muistaako kukaan paikkaa tarkemmin?


Tätäpä en tiennytkään, ei ole jäänyt mieleen. Valistunut arvaukseni on että on tapahtunut lähellä Kunnalliskodintietä.

Re: Elsa Argillander, Helsinki 1983

Posted: Tue Jan 17, 2012 10:35 pm
by härkä
Mitenkähän nyt oikein on ?

Vulvados linkitti toisaalle tämän.
viewtopic.php?f=48&t=186
Siinä selkeästi sanotaan Argillanderin surmatun Pirkkolan urheilupuistossa.
Se on selkeästi eri paikka kun Oulunkylän urheilupuisto.
Patola on kylläkin Oulunkylän vieressä . Samoin nuo Käskynhaltiantien pysäkkitiedot sopivat Oulunkylään.

Mikähän tuo lähde on Vulvados ? , minkä linkitit ?

Eihän tuo paikkojen etäisyys mikään mahdoton ole , mutta kuitenkin mielestäni ratkaiseva.
Väliinhän jää mm. Tuusulantie , jos kehä 3.:lta katsotaan.
Ja miten ne bussilinjat kulkivatkaan ?

Pirkkolan urheilupuisto on selkeästi hiljaisempi paikka yöaikaan kuin Ogelin mestat.
Stadin mustat hurmurit , eli Kiffen ( aik KIF ) pelasi muutama vuosi sitten Pirkkolassa.
Ogelissa taas pelaa Gnistan ja muutama vuosi aiemmin myös HIFK. Laji tottakai jalkapallo. :D

Re: Elsa Argillander, Helsinki 1983

Posted: Tue Jan 17, 2012 10:59 pm
by Vulvados
härkä wrote: Mikähän tuo lähde on Vulvados ? , minkä linkitit ?
Ei mikään sen eksoottisempi kuin vanha Hejac ja Doctor Lecterin postaus siellä 16.5.2010! En ota tämän enempää vastuuta ko. linkin sisällöstä! 8-)

- http://hejac.createforumhosting.com/els ... -t315.html
Pirkkolan urheilupuisto on selkeästi hiljaisempi paikka yöaikaan kuin Ogelin mestat.
Stadin mustat hurmurit , eli Kiffen ( aik KIF ) pelasi muutama vuosi sitten Pirkkolassa.
Ogelissa taas pelaa Gnistan ja muutama vuosi aiemmin myös HIFK. Laji tottakai jalkapallo. :D
Tuosta tulikin mieleeni, että wanha futiksen ystävä tietää muuten varmasti myös mitä historiallisesti merkittävää tapahtui 12.8.1923... ;)

Re: Elsa Argillander, Helsinki 1983

Posted: Tue Jan 17, 2012 11:14 pm
by härkä
Olisiko Dr Lecter voinut tehdä avauksessaan virheen tuon surmapaikan suhteen ?
Eihän sillä muuten niin suurta väliä ole , mutta kun olen ehtinyt esitellä Oulunkylän paikkaa kollegoillekin.
Harmittaa jos olinkin väärässä uskossa.

Täytynee tarkistaa asia.

Jep Suomi voitti Saksan tuolloin 2-1 Sen koommin ei ole voittoa Saksasta tullutkaan.
Ogelissakin on käynyt saksalaisia futisfaneja.
Noin kymmenen vuotta sitten Suomi pelasi lauantaina kesällä karsintaottelun Saksaa vastaan.
Ennen sitä pelattiin Ogelissa ottelu Gnistan - Salon Palloilijat.
Paikalla oli muutama kymmenen saksalaisturistia maaottelun ennakkotunnelmissa. Olin tottakai läsnä molemmissa tapahtumissa :mrgreen:


Kesällä 1923 Itävallan jalkapalloliitto oli kutsunut Suomen maajoukkueen vierailulle Wieniin elokuun 15. päiväksi. Samalla matkalla sovittiin pelattavaksi maaottelut myös Saksaa ja Unkaria vastaan.
Suomi pelasi seuraavassa kokoonpanossa Saksaa vastaan: maalivahti Niilo Tammisalo (HJK) - puolustajina Arthur Englund (HIFK) ja Sven Lydman (HPS) - tukilinjassa Ilmari Laine (Sudet), Eino Soinio (HJK) ja Hugo Mantila (HPS) - hyökkäjinä Väinö Moisio (Sudet), Kalle Fallström (HJK), Verner Eklöf (HJK), Aarne Linna (HPS) ja Hjalmar Kelin (HJK).
Kaikkien yllätykseksi Suomi voitti Saksan 2-1, koskaan myöhemmin Suomi ei ole Saksaa voittanut.



Re: Elsa Argillander, Helsinki 1983

Posted: Wed Jan 18, 2012 12:02 am
by Vulvados
härkä wrote: Jep Suomi voitti Saksan tuolloin 2-1 Sen koommin ei ole voittoa Saksasta tullutkaan.
Ogelissakin on käynyt saksalaisia futisfaneja.
Noin kymmenen vuotta sitten Suomi pelasi lauantaina kesällä karsintaottelun Saksaa vastaan.
Ennen sitä pelattiin Ogelissa ottelu Gnistan - Salon Palloilijat.
Paikalla oli muutama kymmenen saksalaisturistia maaottelun ennakkotunnelmissa. Olin tottakai läsnä molemmissa tapahtumissa :mrgreen:
Arvasinhan minä! :D Mutta et tainnut sentään olla läsnä silloin elokuussa 1923 Dresdenissä, vai kuinka...?? :mrgreen:
Kesällä 1923 Itävallan jalkapalloliitto oli kutsunut Suomen maajoukkueen vierailulle Wieniin elokuun 15. päiväksi. Samalla matkalla sovittiin pelattavaksi maaottelut myös Saksaa ja Unkaria vastaan.
Suomi pelasi seuraavassa kokoonpanossa Saksaa vastaan: maalivahti Niilo Tammisalo (HJK) - puolustajina Arthur Englund (HIFK) ja Sven Lydman (HPS) - tukilinjassa Ilmari Laine (Sudet), Eino Soinio (HJK) ja Hugo Mantila (HPS) - hyökkäjinä Väinö Moisio (Sudet), Kalle Fallström (HJK), Verner Eklöf (HJK), Aarne Linna (HPS) ja Hjalmar Kelin (HJK).
Kaikkien yllätykseksi Suomi voitti Saksan 2-1, koskaan myöhemmin Suomi ei ole Saksaa voittanut.

Niinpä, ja ottaen huomioon maiden välisen nykyisen tasoeron voi tuohon seuraavaan kertaan vielä jokunen tovi vierähtää, vaikka eihän sitä koskaan tiedä... ;)

Re: Elsa Argillander, Helsinki 1983

Posted: Wed Jan 18, 2012 9:33 am
by härkä
http://maps.google.fi/maps?q=kivipadont ... 16&vpsrc=6

Tuossa linkkikuvassa A:lla merkittynä Kivipadontie , jonka päästä Ulla Poussu löytyi v 1984 kesällä.
Kuvassa näkyy myös Oulunkylän tekojäärata . Sen oikealla puolella on katsomo , jonka yhteydessä on pukusuojat ja kahvila.
Katsomon takaa johtaa kävelytie tekojääradan pohjoispuolelle.
Sen polun varrelta olen minä luullut Argillanderin löytyneen.
Sitten kuvassa näkyy edelleen vasemmalle katsottaessa jäähalli ja lopulta urheilukenttä , joka kuvassa näkyy olevan remontin alla.

Voi olla , että tuossa alunperin Lecterin laittamassa linkissä on virhe.
Mm Rautaheimo on todennut näiden kahden ruumiin löytyneen noin 200:n metrin päästä toisistaan.
Se sopisi kyllä noihin mittasuhteisiin.
Pirkkolan puiston eteläpuolella ei ole oikeastaan sellaista katua , johon voisi nimi sekoittua.
Pohjoispuolella on Kehä 1 ja Hämeenlinnan tien risteysalue , josta kyllä pääsee myös urheilupuistoonkin.

Olisi silti mielenkiintoista tietää , mistä julkaisusta tuossa Lecterin linkissä on kyse ??

Ja Vulvados. En sentään Dresdenissä ole käynyt. :D

Re: Elsa Argillander, Helsinki 1983

Posted: Mon Jul 15, 2013 9:46 pm
by Syvä kurkku
Molemmat uhrit, Poussu ja Argillander, löytyivät Oulunkylän urheilupuiston läheisyydestä. Argillanderin löytöpaikka oli normaalin kevyen liikenteen väylän varrrelta melko lähellä vilkasta autotietä. Poussu tas löydettiin syvemmältä metsästä enemmän Patolasta.

Argillanderin tutkimuksissa möhlittiin raskaasti alkuvaiheissa. Olihan uuden vuoden yö ja kiire kotiin tutkijoilla.Argillanderrilla ei ollut kiire enää mihinkään..

Lähde: Seppo Sillanpää: Skoudena Stadissa (2012) s:50

"....Nainen löytyi viikonloppuna ojasta Oulunkylästä kuolleena.Hänessä oli pahoinpitelyn merkkejä, mutta tutkijalla oli vuoro lopussa ja kiire jonnekin.Hän sanoi nuorelle epäilevälle työparilleen vammojen olevan postmortaalisia eli kuolemanjälkeisiä.Hän piti kuolemaa luonnollisena ja uskoi ruumiinavauksen paljastavan kuolinsyyn.Niinpä ruumis siirrettiin oikeuslääketieteen laitokselle odottamaan myöhempää avausta.Tapauksesta oli kirjoitettu vain kuolemansyyn tutkiminen.Sunnuntaina vuoroon tulleet tutkijat kuitenkin tarkistivat tilanteen ja huomasivat, että nainen oli pahoinpidelty kuoliaaksi ja aloittivat tutkinnan.

Asia siirtyi Latikan jaokselle, vaikka se toimiston sisäisen työnjaon mukaan ei hänelle olisi kuulunut.Paikalla käyneen vanhemman tutkijan annettiin ymmärtää, että hänet siirrettäisiin pois väkivaltatoimistosta toisiin tehtäviin.Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.---"

Re: Elsa Argillander, Helsinki 1983

Posted: Mon Apr 04, 2016 11:23 pm
by OscarM
Doctor Lecter wrote:
Ja onhan meillä vielä se Koskelan seksimurha vuodelta -75. Tekijä, Unto Arponen - tuolloin kait 18-vuotias nuorukainen - vapautui kahdeksan vuoden tuomiostaan vuoden -80 syksyllä. Uhri, 35-vuotias yksinhuoltaja kuoli yhdentoista puukoiskun ja päähän suoritettujen potkujen aiheuttamiin vammoihin. Surma tehtiin "kuusikerroksisten kerrostalojen tuntumassa, lähellä lasten leikkipaikkaa". Muistaako kukaan paikkaa tarkemmin?
Onkohan tämä sama juttu kuin isänsä naisystävän surmannut, vuosi täsmää mutta jossain tekijäksi mainittu 17-vuotias ja paikaksi Viikintie?

Re: Elsa Argillander, Helsinki 1983

Posted: Tue Apr 05, 2016 4:28 pm
by härkä
Ollessani töissä Helsingissä, eräs duunikaveri kertoi tapauksesta.
Hän asui noissa korkeissa taloissa ja kävin kylässäkin siellä.
https://www.google.fi/maps/place/Koskel ... 61ccb0cbc5
Hän kertoi , että nainen olisi tapettu joko terveyskeskuksen tai vanhustentalon puistikoissa.
Siellä on muistaakseni oikopolkuja , joita pitkin pääsee es. Käpylän paloasemalta noille taloille suorempaa reittiä.

Jos saan kaverin kiinni , voin kysellä tarkemmin. En ole tosin ollut nyt vuosiin häneen yhteydessä.