Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset
Post Reply
User avatar
Queen
Posts: 1931
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by Queen » Sun Jun 30, 2019 10:36 am

Tuohon aiemmin kirjoittamaani Teuvo Uolevi Kauhasen syntymäaikaan on tullut painovirhe/näkövirhe. Oikea on 19.4.1935. Hän on siis ollut 24-vuotias tyttöjen murhien aikaan.
Syntymäaika on sivulla 420 etp:ssä.
Eipä tuolla nyt taida suurta merkitystä olla minkä ikäinen hän on ollut, mutta onpa korjattu.
Runarin asianajajahan piti tätä Teuvoa melkoisen "vaarallisessa asemassa olevana", jos nyt muistan sanamuodon oikein. Hän kuitenkin vertasi Teuvoa ja Runaria ja hänestä Teuvoa olisi pitänyt pitää enemmän syyllisenä tai epäilyttävänä.

Loppujen lopuksi etp:ssä on hyvin vähän Teuvon kuulusteluosuutta. Minä en ainakaan kovin paljoa hänestä löytänyt.
Hän kertoi nähneensä tyttöjen menevän leiripaikalle, mutta ei paluuta, koska ei ollut kotona ko. päivänä (Missähän mahtoi olla?). Jallu-lehden sivusta kysyttiin, mutta eipä siinä kuulusteluosuudessa muuten isompia ole jälkipolville kerrottavana. Teuvo tosin oli kahteen otteeseen pidätettynä.

Minfossa muuten joku oli kirjoittanut, että Koikkalainen oli vuokrannut maa-alueen Lyytikäisiltä. Asia ei ole näin. Koikkalainen kertoi vuokranneensa alueen Heinäveden kunnalta.


User avatar
härkä
Posts: 5744
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by härkä » Sun Jun 30, 2019 1:53 pm

^
Etp:tä voi helposti tulkita/nähdä väärin , koska se on aidosta , originaalista kopioitu. Siis käsinkirjoitetusta. Tämä poiketen muista etp-aineistoista.

https://yle.fi/uutiset/3-6151878
Heinävesi havittelee loma-asuntomessuja
Heinävesi havittelee loma-asuntomessuja. Kunta rakentaisi lomakylän Kermajärven rannalle Pääskyvuoren laskettelurinteen läheisyyteen.

Heinävesi24.3.2010 klo 09.24

Pääskyrinteen ympäristössä on rakentamiskelpoisia loma-asuntopaikkoja yli 40 sekä varaus hotellia varten. Seuraava vapaana oleva vuosi loma-asuntomessujen järjestämiseksi olisi 2013.
Heinäveden kunta on kutsunut Asuntomessujen toimitusjohtajan neuvottelemaan messuista.

Alueelle pitäisi vetää vesi- ja viemäriyhteys, jonka alustaviksi kustannuksiksi on arvioitu miljoona euroa. Lisäksi vaaditaan muu kunnallistekniikka; tiet, sähkö ja tietoliikenneyhteydet.
Heinäveden reitin läheisyyteen kauniiden maisemien äärelle rakennettavasta lomnakylästä harrastusmahdollisuuksineen voisi tulla kunnan vetonaula.

Lähteet: YLE ETELÄ-SAVO


Aiheesta oli muutakin uutisointia.
Kunta on ilmeisesti omistanut alueen kaiken aikaa. Nimenomaan kunnalta Veerti vuokrasi alueen.
Olisiko Veerti samalla toiminut jonkinasteen " talkkarina ", koska seurakunta luultavasti tarjosi aluetta myös Kirkastusjuhlavieraitten käyttöön ? Toki kuntakin on voinut niin toimia.

Vetonaulahan tuosta hankkesta olisi ilman muuta tullut. Ehkä olisimme voineet hankkia loma-asunnon.
Vähintäänkin miitti siinä rakentamatta jääneessä hotellissa olisi varmasti pidetty.

Mikä lie ollut hankkeen alasajamisen syy ?
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.

User avatar
-Uta-
Posts: 2114
Joined: Mon Sep 22, 2014 11:55 am

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by -Uta- » Sun Jun 30, 2019 4:17 pm

Sekalaista...

NE VIETÄVÄN SANOMALEHTIMIEHET (Tutkimuksellinen opinnäytetyö)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle ... sAllowed=y

Tiistaina 4.8.1959 kello 09:40 Jyväskylän poliisille tehtiin katoamisilmoitus. Sen tekijänä oli vaatturityöntekijä Aino Nyyssönen. Hän ilmoitti, että hänen 26.9.1937 Tampereella syntynyt tyttärensä, sairaanhoitajaoppilas Eine Maria Nyyssönen ja tämän Sortavalassa 14.5.1936 syntynyt ystävänsä, toimistoapulainen Riitta Aulikki Pakkanen olivat jääneet palaamatta kotiinsa 18.7.1959 alkaneelta retkeltään. Naiset olivat lähteneet lomamatkalle polkupyörillä. Lähtiessään ilmoittajan tytär oli luvannut lähettää postikortin jokaisesta pysähtymispaikasta. Viimeinen kortti oli lähetetty 25.7.1959 Kolilta, Pohjois-Karjalasta. Siinä tytär oli ilmoittanut, että ystävykset poikkeavat kotimatkalla Varkaudessa ja olevansa kotona Jyväskylässä 29.-30.7.1959.

---

Image


Tulilahti, Heinävesi :
https://www.google.fi/maps/place/Tulila ... 6989?hl=fi

Image

https://www.google.fi/url?sa=i&rct=j&q= ... 5953718089

---

Poliisin koskettavat kuvat: Kun Tulilahden murhamysteerin nuoret uhrit haudattiin, valtava ihmismeri lähti liikkeelle :
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005994193.html

---

Poliisi otti aluksi kiinni muutamia paikkakuntalaisia miehiä, kunnes epäilyt kohdistuivat yleisövihjeiden perusteella sekatyömies Runar Holmströmiin, joka pidätettiin kotoaan Munsalasta 6. marraskuuta.

Runar Holmström oli kevään 1960 kuluessa yrittänyt kaksi eri kertaa tehdä itsemurhan vankisellissään. Ensimmäisen itsemurhayrityksen jälkeen Holmström oli kirjoittanut viestin, jossa hän totesi: ”Jag är inte skyldig till morden i Heinävesi, därför finns det endast ett att göra…”.Viestissään Holmström kiisti olevansa veritekoihin syyllinen, kuten myös aikaisemmin oikeudessa

8.5.1961 Holmstörmin kolmas itsemurhayritys onnistui, kun hän hirttäytyi Vaasan lääninvankilassa lakanasta tekemäänsä köyteen. Holmströmin kuoleman johdosta syyte kahdesta murhasta ja ryöstöstä katsottiin rauenneeksi neljännessä oikeudenistunnossa 5.10.1961 Heinävedellä

Image
Runar Holmström

---

Selvänäkijä:
http://selvanakija.blogspot.com/2013/03 ... murha.html

---
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tulilahden_kaksoismurha

---

User avatar
härkä
Posts: 5744
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by härkä » Mon Jul 01, 2019 3:34 pm

Ei varsinaisesti kuulu asiaan , mutta selvittelin loma-asuntomessujen pitämättömyyttä.

Kunta olisi ollut halukas jatkamaan projektia. Olisi ollut valmis vetämään alueelle kunnallistekniikan ja tekemään myös maastotöitä.
Ilmeisesti kiinnostus aluetta kohtaan jäi kuitenkin asuntomessujärjestäjän näkökulmasta riittämättömäksi. Halukkaita , loma-asuntotonttien ostajia ei ilmaantunut tarpeeksi ?
Kunta olisi kaiketi pareantanut rantaakin.

Rinnetontit laskevan auringon varjossa ja rannan luonnontilainen louhikkoisuus olivat kai syy kiinnostumattomuuteen ?
( Ranta on kivikkoinen. Isolla veneellä ei oikein voi rantautua ja lapset eivät pääse uimaan jne. )
Ruokkoamista olisi ollut , maata tasata ja ajaa paikalle .
Mielestäni Heinävesi olisi voinut tarjota peruspalvelut tonttien ostajille ja Varkaus ja Joensuu eivät ole mahdottoman kaukana.
Summa Summarum. Kunta ei messuja siis torpannut.

Kauhasten talo on varsin todennäköisesti sijainnut lähellä silloista päätietä. Samoilla paikoilla , mistä silloinen tie kohti Tulilahden leirintäaluetta lähti ja mistä nyt mennään Tuliniemeen.
Ko. risteysalueelta pääsee jokatapauksessa " mettiä pitkin " kutakuinkin suoraan suohautapaikalle ja tottakai myös tavaroitten kätköpaikoille. / Utan viestin kuva edellä.
( Joskin ko. kuvassa on pyörien upotuspaikka väärin merkattu ) Tavallaan.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.

Eks-EkstroVertti
Posts: 1807
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by Eks-EkstroVertti » Tue Jul 16, 2019 1:03 am

Jollain tavalla uhrien siirto, hautaustapa, ja tavaroiden (mm. teltan pohja) poisvienti + kätkeminen hätäisen tuntuisesti, saa ajatukset kallistumaan siihen suuntaan, että tärkeintä oli nimenomaan saada ne pois siltä tietyltä paikalta - ei varsinaisesti piilottaa. Tulee siis väkisinkin mieleen, että osamotiivina saattoi olla paikan erityinen merkitys, pyhyys. Tuntuu siltä, että on mahdollista paikan olleen jonkinlaisen vartioinnin alaisena eräänlaisen pyhäinhäväistyksen estämiseksi, tai mitätöimiseksi. Nimittäisin sitä ehkä myös "siivoamiseksi" tai häivyttämiseksi. Tekijät olivat murha-aikaan mielisairaita, mä luulen. Mm. Puukolla tökkiminen tökkii.
orjana Perkella-
veripuu eloon jäi
Sopivat orgiat sisuunt
oristant siis Ei en niis Isä
Ylösjoell 8 Rankaa
Sepä uoli Makao
rissa + sydänlankaa = % = mankeli oikein

Sit tärisi: Paritteluruletti. Rapisi rättis

User avatar
härkä
Posts: 5744
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by härkä » Tue Jul 16, 2019 10:34 am

Eiköhän perimmäinen syy tekoon kuitenkin ollut seksihalujen tyydytys.

Jolleivat tuokkoset itse olleet asialla , he saattoivat elvistellä pääsystään tyttöjen läheisyyteen ?
Mahdollisesti tekijätahon korvat olisivat tämän sanoman kuulleet ?

Taho voi olla myös sellainen , joka ei ainakaan suoraan tule esiin es. etp:stä. Olen edelleen sillä kannalla. Joskin vahvoja viitteitä noihin nyt viimeaikoina esilletulleisiin on.

Epäilen Einen olleen teon pääkohde ja Riitta on joko päässyt ensin pakoon , tai ollut puuceessa tarpeillaan hyökkäyksen alkaessa.
( Jäljet puuceesta hautapaikalle )
Ehkä tarkoitus ei ollut aluperin tappaa , mutta siihen tarina kuitenkin ajautui.
Viinalla saattoi olla oma merkityksensä ? Miksei jonkinasteen mielenvikaisuudellakin.

Pidän hyvin mahdollisena , että ruumiit olisi ollut tarkoitus myöhemmin siirtää pois alueelta.
Jokin syy esti välittömän poisviennin.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.

Eks-EkstroVertti
Posts: 1807
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by Eks-EkstroVertti » Tue Jul 16, 2019 11:21 am

Siltähän se näyttää. Mutta uhreja ei oltu raiskattu, eritettä ei löytynyt ja puukolla tökkiminen antaa syyn olettaa, että häiriintymisen taso on ollut astetta poikkeavampaa, seksuaalisessa mielessäkin. En oikein jaksa uskoa, että sellainen piirre olisi jäänyt yhteisöltä huomaamatta.
Muutenkin mua arveluttaa tässä, että näissä kirjoituksissa ikään kuin normalisoidaan tapauksen "todennäköisimmät" vaihtoehdot. On tirkistelevää runkkariaikamiespoikaa, joka "jonkinasteisen" mielenhäiriön iskiessä ylitappaa ja hautaa rituaalinomaisesti uhrinsa, rukkasista suivaantuneita tuokkosia (jotka käyttäytyisivät kuin psykopaatit) ja klassinen kulkuritarina. Bodomilla pitkälti samaa.
Pidän hyvinkin mahdollisena, että mielipuolinen tekijä on toistaiseksi epäilyn ulkopuolella.
Minä taas luulen, että tekijöille riitti saada ruumiit pois leiripaikalta. Kun katsoo tuota kokonaisuutta, niin onhan se "piilotettujen" tavaroidenkin suhteen sekavan tökerö. Näyttäis siltä, ettei nyt niin kovin suurta väliä ole ollut, että löydetäänkö vai ei. Itse asiassa voi olla, että peräti toivottiin löytyvän. Mitä kattiloita vai mukeja heitelty järveen, fillarit upotettu lähelle, maantien laidassa panamahattuja jne.
Niistä pyöristä tulikin mieleen, että löytyikö paikalta polkupyörän pumppua? Tuotahan on aina muistettu mainostaa, että murhaaja älykkäästi tyhjensi ilmat renkaista ennen upotusta, vaan oliko ehkä niin, että uhrit itse tyhjensivät ne?
orjana Perkella-
veripuu eloon jäi
Sopivat orgiat sisuunt
oristant siis Ei en niis Isä
Ylösjoell 8 Rankaa
Sepä uoli Makao
rissa + sydänlankaa = % = mankeli oikein

Sit tärisi: Paritteluruletti. Rapisi rättis

crash
Posts: 85
Joined: Tue Jul 16, 2019 6:42 pm

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by crash » Tue Jul 16, 2019 7:41 pm

On yksi todennäköisin tekijä ylitse muiden. Tähän henkilöön liittyy liian monta epäilyttävää seikkaa. Ei vähäisimpänä se, että hän hymyily oikeudessa ja hänen lainaamansa Jallu-lehti löytyi murhapaikan lähistöltä tai, että hän häipyi murhien jälkeen pois paikkakunnalta ja myöhemmin muutti lopullisesti pois. Lukekaa alibin kirje. On kuitenkin ollut luettavissa jo yli 30 vuotta ja silti täällä jaaritellaan jostain Tuokkospoikien tai tuntemattoman tekijän mahdollisesta syyllisyydestä. Jokainen psykologiaa vähäänkään ymmärtävä ymmärtää, että Alibin kirje on aito kuvaus tapahtumista.

Eks-EkstroVertti
Posts: 1807
Joined: Mon Mar 20, 2017 10:45 pm

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by Eks-EkstroVertti » Tue Jul 16, 2019 8:43 pm

^Runarkin hymyilee salaperäisesti kuvassa pari viestiä ylempänä, tuolla ^.
Onko mielestäsi siis todennäköistä, että hän olisi toiminut salaliitossa sen toisen hymyilijän kanssa?

Mm. minä olen myös hänestä jaaritellut.

Mielenkiintoinen väite, että kirjeen aitous ja paikkansapitävyys voidaan ymmärtää psykologiaa vähänkin ymmärtämällä. Avaisitko hieman tätä lisää: Mitkä psykologiset seikat tukevat Alibin kirjeen sisältämän "tiedon" aitoutta ja nimenomaan paikkansapitävyyttä?
orjana Perkella-
veripuu eloon jäi
Sopivat orgiat sisuunt
oristant siis Ei en niis Isä
Ylösjoell 8 Rankaa
Sepä uoli Makao
rissa + sydänlankaa = % = mankeli oikein

Sit tärisi: Paritteluruletti. Rapisi rättis

crash
Posts: 85
Joined: Tue Jul 16, 2019 6:42 pm

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Post by crash » Tue Jul 16, 2019 10:56 pm

Juuh ikään kuin se hymyily olisi yksinään ainoa epäilyttävä tekijä. Minfossa on hyvä lista TK:hon liittyen:

-Hän asui 1km sisällä murhapaikasta

-Hänen Lyytikäisiltä lainaamansa Jallu-lehden sivu löytyi Tuliniemestä

-Nuori pari kertoo nähneensä Runaria pidemmän miehen Tuliniemen metsikössä murhayönä. Runar kertoo nähneensä isokokoisen miehen samaisena iltana. Aikalainen anyone toteaa ettei hänelle tule kyläläisistä mieleen muuta tuota kuvausta vastaavaa kuin TUK ja Koikkalainen.

-Hänen äitinsä kertoi nähneensä jo kuolleena maanneet tytöt matkaamassa poispäin Tuliniemestä murhia seuranneena aamupäivänä

-Hänen siskonsa muutti myöhemmin silminnäkijähavaintoaan toisesta Tuokkospojasta Tuliniemen lähettyvillä murhia seuranneena aamuna, vaikka kyseinen poika itsekkin myönsi olleensa paikalla

-Hänen vaatteista löytyy kuulusteluissa verta. Takista sitä löytyy selästä, hartioista, kainaloista, kauluksen oikean käänteen lähellä ja povitaskun suulla. Paidassa on verijälkipirskeitä mahan kohdalla. Löydökset eivät aiheuta toimenpiteitä, koska ne vastaavat hänen omaa veriryhmäänsä. Vielä jäi epäselväksi tyttöjen veriryhmä.

-Hänen takin taskustaan on pohja leikattu pois. Sattumoisin Koikkalaisen veneestä löytyi kankaanpalaan kääritty puutappi, jota Koikkalainen itse ei ollut laittanut sinne

-Hän kertoo kadottaneen puukkonsa murhia edeltäneenä sunnuntaina ollessaan veneilemässä. Eli samana päivänä, kun kertoi loukanneensa kätensä rikkinäiseen viinapulloon, josta hänen mukaansa veritahrat ainakin osittain tulivat. Tämä oli siis se ilta jolloin olivat Lyytikäisten veljesten kanssa ryyppäämässä saaressa.

-Hän hymyilee tilanteeseen sopimattomalla tavalla oikeudessa, josta tuomari tms. hänelle huomauttaa

-Hän meinaa pyörtyä oikeudessa, kun häneltä kysytään, että missä hän oli murhien aikana

-Hän tapaa minfon käyttäjä "anyonen" pari viikkoa murhien jälkeen tämän kotona ja anyonen mukaan TUK nieli partateriä, kun oli ensin kysynyt, että uskooko anyone tämän pystyvän siihen. Tälläinen käytös on itsetuhoisuutta jolle syynä voi olla tiedostettu tai tiedostamaton omantunnontuska.

-Alibiin lähetetyssä kirjeessä puhutaan Lyytikäisten talon naapuripojasta murhiin osallistuneena henkilö B:nä. Kyseinen B on kirjeen mukaan alkoholisoitunut omatunnontuskien seurauksena

-TUK muuttaa jossain vaiheessa Helsinkiin ja kuolee mitä ilmeisemmin asunnottomana vuonna 2009.

-Ja oliko vielä joku rannalta löytynyt pesulappu mikä pystyttiin yhdistämään heinäveteläiseen rouvaan ja hänen Taunoksi mainittuun työmieheensä (poikaansa). Jermo viittaa kirjassaan T.K:hon Taunona.

Tuleeko mieleen jotain toista tähän keissiin liittyen kehen liittyy yhtä paljon epäilyttäviä asioita?

Mitä tulee Alibin kirjeesee niin:

1. Motiivi: Sen kirjoittaja ei saa kirjeen kirjoittamisesta mitään näkyvää hyötyä. Hänen nimeään ei julkaista. Tekijöiden nimiä ei julkaista joten minkäänlainen kostonhimon tyydyttäminen ei toteudu. Sitä ei edes taidettu viedä poliisille nimien kera. Miksi kirjoittaa pelkkä tarina Alibiin, joka ei pidä paikkaansa? Kukaan ei tiedä sinun kirjoittaneen sitä. Tässä todennäköisin syy olisi omantunnon lievittäminen, koska muut itsekkäät motiivit voidaan sulkea pois.

2. Sensaatiohakuisuuden puute. Kirjeessä ei pyritty kuvaamaan murhia. Siinä ei pyritty vetoamaan tunteisiin tyylillä "katsoin murhaajaa silmiin" eräänä päivänä kaupassa. Siinä ei naljailtu poliisille tai muutenkaan kellekkään osalliselle. Ei katkeruutta, ei vihaa, ei järkytystä. Ei puhetta mistään tyypillisistä kylälegendoista kuten veristen vaatteiden polttamisesta tai puukon esittelyistä. Mitään tunteita ei varsinaisesti korostu tekstissä. Se mitä jäljelle jää on tapahtumien kuvaus.

3. Yksityiskohdat ja paikallistuntemus: B:n kuvailtu poistuminen muuraustöiden perässä Niinimäen kylään on kuvattu myös HS:n vanhassa artikkelissa, jossa puhutaan kuulustellusta muurarista joka poistui elokuun alussa Heinävedeltä. Tämä täsmää Alibin kirjeen aikajanaan. Muutenkin seikat kuten L:n äidin särkylääkkeiden käyttö, aitassa nukkuminen (tähän sopi tasan yksi veljeksistä), B:n vierailut ko. taloon, B:n kalastusretket lapsena, näköhavainto perunakuopalta poistumisesta ja B:n ryyppääminen omantunnon tuskissa viittaa lähipiiriin. Nämä ovat kaikki asioita joita ei vain keksitä päästä. Millä pokalla joku tälläistä keksisi ja julkaisisi, kun henkilöt ovat tunnistettavissa? Nämähän kuka vain asianomaiset tunteva olisi voinut kumota soittamalla lehteen ja kirjoittamalla vastineen. Näin ei tapahtunut. Ne ovat myös seikkoja jotka ovat olleet hyvin vähän tai eivät laisinkaan esillä julkisuudessa. Jos kirjoittaja haluaisi vedota katsojien tunteisiin, hän vetoaisi nimenomaan yleisesti tiedossa oleviin seikkoihin. Tai hän olisi syyttänyt eniten syytettyinä olleita kuten vaikkapa Veerti Koikkalaista. Jos tarina oli keksitty, niin kirjoittaja valitsi valitsi hyvin epätavallisen reitin sen toteuttamiseen.

4. Kirjeen loogisuus ja palapelin palasten loksahtaminen kohdalleen. Mitään kirjeessä ei varsinaisesti oltu kuvattu tekijöiden osalta sellaista mitä ei olisi voinut tapahtua. A:n ja B:n alibi on lähes olematon. Kukaan ei pysty todistamaan näiden kahden olleen nukkumassa tuona ajankohtana Veneen käyttö leirialueelle siirtymisessä tukee myös vahvasti Elina H:n kertomusta kahdella veneellä liikkuneesta henkilöstä. Tuolla alueella, kun ei tiettävästi ollut paljoa veneitä niin ei siinäkään hirveästi vaihtoehtoja jää.

Koikkalaisen veneen pohjatapin ympärillä käytettyä kangaspalaa ja T.K:n taskusta leikattua pohjaa voidaan pitää myös jännänä yhteensattumana. Samaten T.K:n Lyyikäisiltä lainaama lehden sivu, joka sattumalta löytyy rannalta. Lapion hakeminen, pyörien upottaminen ja kyky suorittaa hautaus- sekä siivousurakka yön pimeydessä viittaa lähistöllä asuviin tekijöihin jotka tunsivat alueen entuudestaan. Oikeastaan en keksi yhtäkään loogisempaa selitystä Tulilahden kaksoismurhille kuin kirjeessä kuvattu. Yleensähän keksityt tarinat ovat aukkoja ja ristiriitaisuuksia täynnä. Näyttäkää minulle nuo epäkohdat tästä kirjeestä.

Post Reply