Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Kansakuntaa järisyttäneet ja avoimeksi jääneet rikostapaukset

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Postby Vulvados » Wed Jul 20, 2016 1:12 pm

Tulipa taas sattumoisin ohikulkiessa käytyä paikalla. Ei mitään ihmeempiä liikkumisen tai muun toiminnan jälkiä. Kolmas pieni ristihän hautapaikalla on nyt vanhempien ristien tai niiden jäänteiden seurana. En muista oliko siellä jo viimeksi pari vuotta sitten paikalla käydessäni. Taisi olla, sillä uusinkin on jo jonkin verran sään kuluttama. Mielenkiintoinen ero muuten siihen, miten hyvin Kyllikki Saaren hautapaikka on merkitty. En ole selvittänyt keiden toimesta Kyllikki Saaren muistokivi ja viitoitus on järjestetty, mutta minusta se on ihan kaunis teko, ei pelkästään uteliaiden murhaturistien retkien helpottamiseksi, vaan itse uhrin muiston kunnioittamiseksi ja tietysti myös osoituksena siitä, että tapahtuma on koskettanut suomalaista yhteiskuntaa syvälti vuosikymmenestä toiseen. En usko, että kaikkia murhapaikkoja tai kuolleiden löytöpaikkoja on syytä lähteä merkitsemään, mutta kyllä Kyllikki Saaren ohella ainakin Tulilahti ja Bodom kuuluvat siinä määrin kansakunnan yhteiseen historiaan, että niiden tapahtumapaikat olisi syytä merkitä ja opastaa. En tiedä voisiko joku Hejacin kaltainen yhdistys kenties olla asiassa aloitteentekijänä, vaikka päävastuullisina jotkut muut tahot olisivatkin.

Image

Image

Image
Image"Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestäkään aivan varma." -- Albert Einstein
User avatar
Vulvados
 
Posts: 1425
Joined: Tue Nov 29, 2011 11:07 am
Location: Vulvania

Retkitukku

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Postby Vulvados » Thu Feb 16, 2017 12:03 am

Tiedoksi oheinen tapahtuma ensi kesänä Varkaudessa. Erityisesti tuo perjantain osuus saattaa kiinnostaa tämänkin palstan väkeä:

Image

Dekkarit Festivaali 28.-30.7.2017 ohjelma ja tapahtumapaikat

Tapahtuma järjestetään Varkauden vanhassa kaupungissa, kulttuurihistoriallisella Päiviönsaaren alueella. Vanhan Warkauden miljöötä värittää puunjalostusteollinen kulttuuriperintö. Kaunis ja suojeltu rakennuskanta istuu harmoniassa paperitehtaan piippujen juurella. Festivaalien tapahtumapaikkoja ovat Ahlströminkadun upea 1800-luvun klubitalo, kotiseutukeskuksessa sijaitseva Såltinsalin ”etsivätoimisto” ja sisäpihan ulkoilma-areena esiintymislavoineen. Elokuvanäytökset toteuteutetaan Drive In-näytöksinä Navitas Kehityksen parkkipaikalla ja elokuvissa voi käydä myös Warkaus-salissa. Festivaalipassien myynti alkaa viikolla 8 - myynti tapahtuu Tiketin kautta!

Perjantai 28.7.2017

18.00
Klubitalo: Tapahtuman avaus "kummisetä" Matti Nummenpää, Mauri Sariola seura
Dekkariteeman taidenäyttely
18.30-20.00
TrueCrime - Tulilahden kaksoismurhat. Näyttelijä Jarmo Mäkisen alustama ja vetämä paneelikeskustelu ja depatti siitä kuka on murhaaja.

20.00-21.00
Såltinsali etsivätoimisto ja sisäpihan areena: Dekkarilukupiiri ja kirjailijatapaamiset.
Trubaduuri - elävää musiikkia
21.00
Navitaksen parkkipaikka: Drive In - elokuvanäytös
22.00-04.00
Salakapakat

Perjantaina päivällä on mahdollisuus lähteä Heinävedelle tutustumaan Tulilahden murhapaikkaan.
Reuna kustantamon kirjamobiili paikalla koko illan Varkauden Taiteiden Yön ohjelmaa Päiviönsaaressa Taidemuseolla ja Taidekeskus Väinölässä

Lauantai 29.7.2017

10.00-18.00
Dekkariteeman taidenäyttelyt
Såltisalin etsivätoimisto: festivaalipuoti, kirjamyyntiä
12.00-13.00
Klubitalo: Rikoskirjailija, näyttelijä Ari Wahlstenin vetämä "Näkyvyyden puute on suomidekkarin sudenkuoppa" paneelikeskustelu.
Mukana kirjailijat Jasu Rinneoja ja Johanna Tuomola
13.00
Navitaksen parkkipaikka: Drive In - elokuvanäytös
13.00-14.00
Klubitalo: Rikoskirjailija Heidi Roth ja Syntitehdas jännitysdraamasarjan tuotantotiimi kertoo projektista miten kirjasta tehdään draamasarjaa ja murhamysteerivirtuaalikokemusta
14.00-15.00
Klubitalo: Historiallisen dekkarin paneelikeskustelu.
Paula Arvas (FT) ja dosentti, laaja-alainen suomalaisen rikoskirjallisuuden asiantuntija vetää paneelikeskustelun.
Keskustelijoina Timo Sandberg (2014 johtolanka palkinnon voittaja),
historiallisen dekkarin kirjoittaja Nina Hurma sekä nuorten historiallisen dekkarin kirjoittaja Juha Tahvanainen; kirjailijanimi Nemo Rossi.
15.00
Klubitalo: Dekkariseikkailu - Suomen jännittävin iltaohjelma. Kesto noin 3,5 tuntia. Soili Vuorenmaa kertoo ensin kuinka rikoskirjasta dramatisoidaan seikkailu. Seikkailu huipentuu gaalaillalliseen klubitalolla.
16.00
Warkaus-sali: elokuvanäytös - ilmainen!
19.00-22.00
Klubitalo: Dekkarigaala ja gaalaillallinen. Illan juontajana toimii näyttelijä ja kirjailija Ari Wahlsten.
Gaalapuheita ja musiikkiesityksiä
Dekkaripalkintojen jako:
- rikosnovellikirjoituskilpailun palkinto
- Paras dekkari 2016-2017 lukijapalkinto kirjailijalle
- Dekkariseikkalun "paras naamioituja" palkinto
Uusi-Seelantilaisen rikoskirjailija Grant Nicolin haastattelu - miten Grant päätyi Australian, Pohjois-Irlannin ja Islannin kautta kirjoittamaan Suomeen sijoittuvaa dekkaria.
Illan musiikkiesitykset: Kukka yhtye, Varkauden soittokunta ja Jazz bändi
22.00-04.00
Salakapakat ohjelmineen

Sunnuntai 30.7.2017

12.00-15.00
Klubitalo: Dekkarisunnuntai perheille. Lokoisa piknik päivä nurmikoilla.
Lasten ja nuorten ohjelmaa
Tapahtuman päätöstilaisuus

Sunnuntain tapahtumiin vapaa pääsy!

Elokuvaohjelmisto julkaistaan maaliskuussa. Festivaaliohjelmaa tarkennetaan ja täydennetään kevään 2017 aikana.
Ohjelmamuutokset mahdollisia!


Linkki: http://brott.fi/festivaaliohjelma.html
Image"Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestäkään aivan varma." -- Albert Einstein
User avatar
Vulvados
 
Posts: 1425
Joined: Tue Nov 29, 2011 11:07 am
Location: Vulvania

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Postby härkä » Mon Feb 20, 2017 8:55 am

Kyllähän tuo voisi kiinnostava vierailu ollakin.
Warkaudessa voisi pitää samalla miitin , jos sopva määrä porukkaa saataisiin kokoon?
Ainakin Heinävedeltä löytyy tarkoitukseen sopivia mökkejä.

Itse Tulilahti on Vulvadokselle kuin minullekin kyllä tuttu ..Paikalla kannattaa käydä , koska siten tapaus avautuu selkeämmin.
Ajankohtakin sopii hyvin itse tapahtuneeseen.
Voisin yrittää saada jopa tiettyä specialiteettia vierailun lomaan ?
Hyvä kun otit esille Vulvados. Ollaas yhteydessä tästä lähiaikoina.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
 
Posts: 4822
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Postby härkä » Mon Jul 03, 2017 7:42 am

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017070 ... 9_u0.shtml

Tuore tutkimus: Tulilahden sensaatiomurhat kiristivät poliisin ja lehdistön välejä
Maanantai 3.7.2017 klo 08.09
Poliisiammattikorkeakoululle tehty opinnäytetyö kertoo kuinka suuren huomion saanut tutkinta kiristi poliisin ja median välejä.

Sairaanhoitajaoppilas Eine Nyyssösen ja toimistoapulainen Riitta Pakkasen nimet olivat koko kansan huulilla vuonna 1959. Pyöräretkellä olleet naiset murhattiin ja heidän ruumiinsa kätkettiin suohautaan heinäkuussa 1959 Heinäveden Tulilahden leirintäalueella, eikä tekijää pystytty koskaan aukottomasti selvittämään. Tapaus raukesi, kun murhista syytetty Runar Holmström teki toukokuussa 1961 itsemurhan sellissään.
Tulilahden kaksoismurhan selvittely sai päätään sodan jäljiltä nostavassa suomalaisessa mediassa ennenkuulumattoman kovan julkisuuden. Heinävedellä pyöri työtään tekevien poliisien ohella kymmeniä lehtimiehiä ja satoja muita uteliaita. Poliisiksi opiskelevan Sami Huringin tänä vuonna Poliisiammattikorkeakoululle tekemä opinnäytetyö nostaa poliisin ja lehdistön väliset suhteet tutkinnan edetessä uudelleen pinnalle. Lopputulema on, että paremminkin olisi voinut mennä.

Hurinki on käyttänyt tutkimuksensa lähteenä kolmen lehden eli aikansa kahden suurimman päivittäin ilmestyneen sanomalehden eli Helsingin Sanomien ja Uuden Suomen sekä poliisien oman ammattilehden eli Suomen Poliisilehden kirjoituksia. Poliisilehdessä toimittajien työhön puututtiin jopa otsikolla ”Ne vietävän sanomalehtimiehet”, joka on myös Huringin opinnäytetyön nimi.

Asenne muuttui

Lehdet alkoivat seurata kadonneiden nuorten naisten kohtaloa aktiivisesti elokuun alkupuolella 1959. Uutisointi oli Sami Huringin mukaan alussa tiedottavaa ja poliisin tiedontarvetta tukevaa. Uutiset todennäköisesti myös vaikuttivat lukijakuntaan ja aihetta seurattiin tiiviisti.

Asenne poliisin työtä kohtaan oli alussa hyvinkin positiivinen, mihin lienee vaikuttanut se, että toimittajat päästettiin aivan etsintöjen ytimeen ja heille ilmeisesti myös kerrottiin avoimesti hyvinkin yksityiskohtaisia asioita. Toimittajilla oli pääsy myös rikoksen selvittämistä varten perustettuun tutkimuskeskukseen.
Lehdistön suhtautuminen poliisiin muuttui radikaalisti, kun tutkimusten johto siirtyi syyskuun alussa Keskusrikospoliisille. Niukka uutisointi pistettiin poliisin syyksi ja lukijoille annettiin jopa kuva, jonka mukaan poliisi olisi toiminut jotenkin epäeettisellä tavalla sekä poliisi että suurta yleisöä kohtaan. Uusi Suomi julkaisi jopa väitteen, jonka mukaan poliisi olisi salakuunnellut toimittajien puheluita.

Sami Hurinki tulee siihen tulokseen, että negatiivinen julkisuus herätti vastaavasti poliisikunnan sisällä negatiivia tunteita sanomalehdistöä kohtaan. Samalla tiedottaminen kuitenkin myös tehostui, kun siitä vastuun ottanut tutkinnanjohtaja Arvi Vainio pyrki esitutkinnan viimeisien kuukausien aikana antamaan toimittajille myös näiden kaipaamia yksityiskohtia. Välejä pyrittiin korjaamaan myös kutsumalla toimittajia poliisien tilaisuuksiin, muun muassa opinto- ja neuvottelupäiville.
Lehdistön poliisia kohtaan esittämä arvostelu väheni samalla, kun yleisön kiinnostus tapausta kohtaan alkoi vähentyä. Median ja viranomaisten välisiä suhteita voi kuitenkin kuvata edelleen arkaluontoisiksi. Poliisin omassa ammattilehdessä annettiin ymmärtää hyvinkin suoraan, että toimittajien läsnäolo kaksoismurhan tutkimuspaikalla myös häiritsi tutkimusten etenemistä, kun rikostutkinnan kannalta tärkeät asiat pistettiin harkitsemattomasti heti julkisuuteen.

Arvostelua poliisin osalta sai myös toimittajien hyökkäävä käytös uhrien omaisia ja myös epäiltyjä kohtaan. Nykyisin epäiltyjen nimiä ei anneta julkisuuteen kuin poikkeustapauksissa, mutta Tulilahden tapauksen yhteydessä lehdistö kaivoi nimet itse esiin ja myös julkaisi ne, mitä osa poliiseista ja oikeusoppineista piti hyvinkin arveluttavana. Yksityiskohtaisesti kerrottiin myös uhrien perheistä, jopa pikkusisarusten nimet ja näiden luokkatasot olivat julkista omaisuutta.

Hyötyäkin

Kokonaisuutta ajatellen suurin hyöty median ja poliisien välien hetkellisestä heikkenemisestä Tulilahden murhatutkinnan yhteydessä lienee se, että tapaus nosti ensimmäistä kertaa maassamme esiin erityisen poliisin tiedotusupseerin toimen perustamista. Asian nosti esille nimimerkki Laicus Poliisilehdessä vuoden 1959 lopulla. Laicuksen kirjoituksesta huokuu myös se näkemys, että ainakin osasyy median ja poliisin suhteiden heikkenemiselle oli poliisin omassa tiedotuskyvyssä ja ja kulttuurissa.
Sami Huringin mukaan poliisikunnassa oli 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa muutenkin meneillään murros, jossa poliisi oli astumassa jalustaltaan lähemmäksi kansalaisten arkea. Vanhan liiton poliisimiehiä muutos ei miellyttänyt, vaan Poliisilehdessä kirjoitettiin suoraan, tosin nimimerkin suojassa ettei poliisi voinut olla ala-arvoisten yksilöiden palvelija. Kirjoituksesta nousi esiin säätyajattelu, jossa poliisi oli peruskansalaista korkeammalla tasolla.

ASKO TANHUANPÄÄ

Image

Etsintävene näyttäisi olevan lähellä lahden suuta. Suulla oleva saari näkyy taustalla.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
 
Posts: 4822
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Postby härkä » Fri Jul 21, 2017 3:26 pm

Uudessa Seurassa ,Nr 28 ilm 20.7.17 on juttu Tulilahdesta.

Juttu käsittelee Runar Holmströmmiä ja pidätysaikaansa.
Jutussa ei ole sinänsä mitään sellaista , mitä ei Tulilahteen perehtynyt ennestään tietäisi.
Kannattaa kuitenkin ostaa ko. numero. Hintakin vain 2. 95 € ja saa muutaman ristikonkin ratkottavaksi. :mrgreen:

En kopsaile juttua sen kummemmin tähän.
No , ihan snadisti:
Tutkimuksissa varmistuu , että tappajan on täytynyt tuntea murhapaikka ja leirintäalueen maasto.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
 
Posts: 4822
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Postby härkä » Fri Aug 04, 2017 8:18 am

https://seura.fi/asiat/historia/tulilah ... ellissaan/

Image

Linkki Seuran Tulilahti juttuun. Kuva etsinnästä.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
 
Posts: 4822
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Postby Queen » Wed Dec 27, 2017 12:34 pm

Murhainfossa on ollut keskustelua, jossa on väitelty siitä, mitä pariskunta (Koistinen ja Puustinen) näki Tulilahden leirintäalueen näköalapaikalla istuessaan. Ko. palstalla on annettu ymmärtää, että he näkivät Runar Holmströmin ja kuvailivat häntä. Ensin ajattelin, etten puutu asiaan, koska olen joutunut jo aiemmin vaikeuksiin näitten "tietojeni" kanssa. Nyt ajattelin, että ehkä tämän yhden kerran kirjoitan tänne Hejacin palstalle asiasta vielä :
Koistinen kertoi aivan selkeästi poliisitutkinnassa, että hänen Tulilahdella näkemänsä mies oli kapeakasvoinen, pitkä ja hoikkavartaloinen. Hän katseli miestä n. 10 metrin päästä.
Mies ei siis missään tapauksessa ole voinut olla Holmström, sillä hänestä ei pitkää miestä saa tekemälläkään. Hänhän oli vain hieman yli 160 cm.
Toivon mukaan en tehnyt mitään rikollista kirjoittaessani tämän tänne. Tieto löytyy etp:stä. Tunnustan myös, että kävin sen vielä varmistamassa tänään Hejacin etp:stä, sillä sen verran se minua vaivasi. Ei ole oikein levittää väärää tietoa, jota hetken päästä jo pidetäänkin sitten oikeana.
User avatar
Queen
 
Posts: 1232
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Postby härkä » Wed Dec 27, 2017 7:58 pm

^
Noin etp kertoo.
Nyt en käynyt erikseen katsomassa , mutta sattumalta asian muistan.

Se on epäselvää , mikä ja missä oli leirialueen näköalapaikka ?
Onko se lähellä tasannetta, missä oli puucee ja mihin asti pääsi autolla. ( Katso es Åken filmi ) ?
Vai jossain siinä rinteessa teltta-alueen ja rannan yläpuolella. ?

Nykyinen näköalapaikka Pääskyvuoressa on liian kaukana.
https://www.youtube.com/watch?v=bWL1NluUov4
Filmissä näkyy Saunasaari , Tulilahden suulla. Itse lahtea ei juuri näy.

Dromen voisi ottaa matkaan vaikkapa ensi kesänä tuonne.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
 
Posts: 4822
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Tulilahti (Heinävesi) v. 1959

Postby Queen » Wed Dec 27, 2017 8:42 pm

Nimimerkki Anyone antoi joskus aikanaan ohjeita leirintäalueelle pääsemiseksi tähän tapaan (lainaan vain osan, jossa mainitaan näköalapaikka):
Nykyään tie tulilahteen muuten menee eri kautta kuin silloin. ennen ajettiin nykyistä tulisalmentietä n 300 m jonka jälkeen tie haarautui ja vasenta uraa pääsi alueelle ja oikea vei talon pihaan josta tietääkseni lapiokin lainattiin haudan kaivuuseen. nykyään pääsee kun kääntyy hieman ennen mäessä olevasta tiehaarasta laskettelurinteelle ja huolto keskuksen luota kävelee ns pururataa tulilahden rantaan laskettelurinteen rakennus sijaitsee silloisella leirialueen parkkipaikalla jossa se riukuaitakin oli alueen porttina. näköalapaikka oli silloin se vasemmalla oleva mäentöppyrä joka on paljon matalampi kuin laskettelu mäki."
User avatar
Queen
 
Posts: 1232
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Previous

Return to Legendaariset rikokset

cron