Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Selviämättä jääneet katoamistapaukset
Post Reply
monoliitti
Posts: 1372
Joined: Tue May 30, 2017 5:04 pm

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by monoliitti »

Hervantajärven uimarantaseutu ,tyypillisenä matalarantana sopii huonosti ruumiin kätkemiseen. Kätkijän olisi pitänyt syksyisenä yönä tai aamuna, ruumis sylissään ,kahlata polviaan myöten vedessä saavuttaakseen riittävän upotussyvyyden.
Maantien eteläinen loppuosa kulkee 50M etäisyydellä rannasta. Siellä saattaisi olla sopivanpi paikka ,jonka aluetta tuntematonkin autostaan huomaisi. Poliisien majan rannan kerrotaan olevan syvä ,ehkä syvyys jatkuu etelään.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by will »

^Yksinkertaisin selitys autokuskin kiireelle olisi töihin ehtiminen, kun vielä on pitänyt pysähtyä puomin kohdalla. Mutta, jos tällaista autoa ei ole aikaisemmilla eikä myöhemmillä kerroilla näkynyt koiranulkoiluttamisreitillä, syy kiireeseen voisi olla ikävämpi. Kaakkoisen yksityistien päässä on ollut kaksi mökkiä, joilla luultavasti on myös ollut veneet. Ruumiin olisi voinut upottaa veneen avulla keskemmäs järveä.

Jos taas ajattelee upottamista uimarannan suunnalta, mantereessa lähes kiinni olevaan Karjusaareen ei kartalla ole tietä eikä polkua ja sen katunumero osoittaa uimarannan laiturin lähelle, olematta saariosoite. Numerointi viittaa siihen, että Karjusaareen olisi kuljettu veneellä uimarannalta. Upottaminen olisi voitu tehdä samalla veneellä.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by härkä »

https://www.google.com/maps/place/Herva ... 23.8488092

Linkki Salmenkalliontien ja Ruskontien risteyksestä.
Paikalla on kaadettu paljon puita vuoden 1999 jälkeen. Nyt taas on seutu tuostakin ratikkatyömaan takia muuttunut.
Ilmoittajan sijainnin on ollut pakko olla jossain kohtaa, josta hän on voinut havaita auton ylittävän risteävän Ruskontien.

Hieman ihmettelen paikkaa yleensä ruumiin hävittämisen suhteen.
Hyvin lähellä on kuitenkin asutusta paljon ja koiriakin jo aamuisin kaiketi käydään ulkoiluttamassa. Niin arkena , kuin viikonloppunakin.
Hieman pitemmällä . es Kangasalan suuntaan , olisi ollut paljon parempia paikkoja. Joskin sopivaa rantapaikkaa olisi ehkä pitänyt miettiä ?

Jollei sitten mahdollinen rikos olisi tehty juuri tuolla Hervantajärven rantamailla ?
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by will »

härkä wrote: Sun Nov 10, 2019 10:56 am https://www.google.com/maps/place/Herva ... 23.8488092

Linkki Salmenkalliontien ja Ruskontien risteyksestä.
Paikalla on kaadettu paljon puita vuoden 1999 jälkeen. Nyt taas on seutu tuostakin ratikkatyömaan takia muuttunut.
Ilmoittajan sijainnin on ollut pakko olla jossain kohtaa, josta hän on voinut havaita auton ylittävän risteävän Ruskontien.
...
On voinut kuulostella, kumpaan suuntaan kääntyy, vai ajaako suoraan poispäin.
monoliitti
Posts: 1372
Joined: Tue May 30, 2017 5:04 pm

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by monoliitti »

Poliisi varmaan tavoitellut alueen tuon aikaisia mökkiläisiä y,m . kuullakseen onko muistikuvia kuvatun näköisestä autoilijasta, normaalina alueen asukkaana tai muuten seutuun liittyvänä. Kuin myös kysyen vapaista veneistä rannalla. Joillakin uimarannoilla pidetään pelastusvenettä.
Kesään mennessä luulisi selvitetyn onko ruumis tai ruumiin tähteet alueella.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by härkä »

https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/ ... n-seudulla

Raisa Räisäsen katoamistutkintaa tehdään seuraavaksi Hervantajärven seudulla – Tutkinnanjohtaja: ”Onko jotain sitten viety sinne...”

Kahden vuosikymmenen ajan kadoksissa olleen Raisa Räisäsen tutkinta sai uuden käänteen, kun tamperelaismies kertoi Keskusrikospoliisille havainnoistaan varhaisena sunnuntaiaamuna 17. lokakuuta vuonna 1999. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Aamulehti verkkosivuillaan.
Raisa Räisänen oli kadonnut lauantai-iltana 16. lokakuuta Tampereen keskustan yöhön. Tuota mies ei vielä tapahtuma-aikaan tiennyt. Mies otti yhteyttä poliisiin havainnoistaan sen jälkeen, kun poliisi julkaisi kahdesta vanhemmasta autosta valvontakamerakuvia mainitulta katoamisillalta.

Toisen noista mies uskoi kohdanneensa varhain sunnuntaiaamuna.

Tuolloin mies oli lenkittänyt koiriaan aamukuudelta Hervannan Salmenkalliontiellä, kun miestä vastaan oli tullut oudosti ajeleva jenkkityyppinen auto, jossa oli tummennetut takalasit. Ensin auto oli pysähtynyt miehen havaitessaan kokonaan, sitten kiihdyttänyt nopeasti vauhtiaan ja ajanut miehen ja koirien ohi.
Koirat olivat rantaa lähestyessään alkaneet haukkua, mutta mitään näkyvää omistaja tai koirat eivät sieltä havainneet.
– Siinä on ranta ja parkkipaikkoja. Onko sitten jotain viety sinne, sitä nyt tutkitaan, sanoo tapausta yli vuosikymmenen ajan tutkinut Keskusrikospoliisin Paavo Tuominen Tamperelaiselle asiasta.

Poliisi aikoo tarkistaa Hervantajärven alueen kaikuluotaimella kun järvi jäätyy.

Millä todennäköisyydellä järvestä löytyy henkilö, jos henkilö siellä on ja jos henkilö on ollut siellä yli kahden vuosikymmenen ajan?
– Ruumiskoiralle tehtävä voi olla jopa mahdoton tuolla ajallisella jänteellä. Järveen kertyy joka vuosi esimerkiksi humusta, joka sekoittaa sieltä nousevia hajuja merkittävästi.

Hervantajärvi ei laske mihinkään, mutta se on pinta-alaltaan erittäin laaja. Tämä poissulkee myös vedenalaisen kuvaamisen vaihtoehtojen joukosta.
Raisa Räisäsen katoamista on pyritty selvittämään aiempina vuosina myös telekuuntelun avulla. Pakkokeinoasiakirjojen perusteella ainakin kuutta miestä on kuunneltu tutkintaan liittyen. Tutkinta on osoittanut, että miehillä ei ole katoamiseen osaa eikä arpaa.

Image

Voi olla , että jäätymiseen menee vielä aikaa.
https://www.google.com/maps/place/Herva ... 23.8488092
Vastapäisen rannan mökeille mennään eri kautta. Ehkä poliisi on heiltäkin kysellyt.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
PinkCatz
Posts: 90
Joined: Wed Nov 30, 2011 11:00 pm
Location: Desperation

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by PinkCatz »

Itse olin vähän skeptinen (ja olen ehkä vähän edelleenkin) tuota Hervantajärven havaintoa kohtaan.. Mutta nyt kun olen tuota tässä pallotellut mielessäni niin ei kai se mahdottomuus olisi. Voisi olla niinkin että jos tekijä/tekijät ovat pikku paniikissa alkaneet miettimään ruumiin hävitystä ja alkaneet ajamaan -sanotaan vaikka Särkänniemen kohdilta Armonkalliota kohti ja Kekkosentietä Hervannan valtaväylälle - ovat vain ajaneet ja ajaneet ilman varsinaista päämäärää..
Jos vain suoraan ajaa, tie johtaa Hervantajärvelle.. On lopulta löytänyt itsensä keskeltä syrjäistä ja pimeää järviseutua...
"Tits are for fucking, not for breastfeeding" -Rose West-
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by -Uta- »

MTV:n Rikospaikka: KRP:llä on epäilty Raisa Räisäsen murhatutkinnassa:
Roteva ja häiriintynyt noin 40-vuotias nainen

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv ... #gs.l8oqbo
Julkaistu tunti sitten

Keskusrikospoliisilla on epäilty Raisa Räisäsen murhatutkinnassa. Rikoskomisario Paavo Tuominen kertoo illan Rikospaikassa, että kyse on tekoaikaan neljäkymmentävuotiaasta, ilmeisen häiriintyneestä naisesta.

Nykyisin nainen on noin 60-vuotias ja asuu Pirkanmaalla.
Epäily liittyy ns. naisparin tutkintalinjaan.

Poliisilla on ollut jutussa kaksi muutakin linjaa: museoauto ja taksi.

Naisparin linjassa on kyse havainnoista, joiden mukaan 16. lokakuuta 1999 myöhään illalla kaksi naista käveli yhdessä Tampereen Hämeenkadulta Armonkallion kaupunginosaan. Museoauto-linjassa tutkitaan sitä, että Raisa olisi mennyt tai laitettu hyvin vanhaan amerikkalaistyyliseen autoon. Taksi-linja taasen johtaa taksikyytiin turkkilaistyyppisen miehen kanssa Multiojankadulle.

Viimeinen varma havainto Raisa Räisäsestä on 22.50 Hämeenkadulta Sokoksen luota.

Illan Rikospaikan erikoisjakso keskittyy kokonaan lokakuussa 1999 kadonneen Raisa Räisäsen tapaukseen.

Naisparin linja

Rikoskomisario Paavo Tuomisen mukaan poliisia kiinnostaa nyt erityisesti ns. naisparin linja. Se ei ole uusi, vaan sitä on selvitelty heti tuoreeltaan Raisan katoamisen jälkeen.

Krp:llä nyt kuitenkin on tiedossa epäilty, jolla saattaa olla tekemistä Raisan katoamisen kanssa.

Useat todistajat näkivät vähiin vaatteisiin pukeutuneen nuoren naisen kävelevän itseään vanhemman ja lyhyemmän naisen kanssa.

– Siinä neljänkymmenen kieppeillä oleva nainen. Hän on ollut jotenkin roteva ja ehkä vähän häiriintynyt, puhunut koko ajan, Tuominen kertoo.

Viimeinen havainto naisparista on Armonkallion kaupunginosan alueelta. Alueella kolme todistajaa oli kuullut huutoa. Yksi on kuvannut sitä vertahyytäväksi.

– Kyllähän tässä sellaista voi olettaa, että hänellä saattaisi olla jotain tekemistä Raisan katoamisen kanssa, koska kukaan ei ole tullut ilmoittautumaan, Tuominen sanoo.

– Kun julkisuudessa on puhuttu tästä naisparista, luulisi, että joku tytär ja äiti tulisi ilmoittautumaan.

– Tämä hiljaisuus naisparin ympärillä saattaa olla syy, että tässä olisi voinut henkirikos tapahtua eli vanhempi nainen olisi surmannut nuoremman.

– Kyllä meillä epäilty henkilö on olemassa, mutta emme ole vielä tarkemmin saanet yksilöityä häntä tai näyttöä hänen syyllisyydestään.

Onko tässä läpimurto edessä?

– Kyllä tässä on tyypillinen "on syytä epäillä" -tason epäilys. Hänellä voi olla yhteys kadonneeseen henkilöön.

– Tietysti nämä pitää poissulkea, ettei jää väärää epäilyä.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by härkä »

https://www.aamulehti.fi/a/6a3b54de-da5 ... 2737894164

Raisa Räisänen kulki ehkä vanhemman naisen kanssa Tammerin portailla seisseen todistajan ohi Armonkalliolle, jossa kuultiin yöllä kirkaisuja – MTV3: Nainen oli ehkä häiriintynyt

Kyseessä on vanha tutkintalinja, jonka yksityiskohdista Aamulehti uutisoi vuonna 2017. Nyt tutkinnanjohtaja kertoo MTV3:n Rikospaikka-ohjelmalle, että nainen saattoi olla häiriintynyt.

Raisa Räisäsen katoamisyönä yhteensä neljä silminnäkijää teki havaintoja nuoresta naisesta vanhemman naisen seurassa kolmessa eri paikassa. Havaittu naiskaksikko liikkui Hämeensillalta Koskipuiston läpi Armonkallion suuntaan.

Aamulehti kertoi tutkintalinjan yksityiskohdista julkisuuteen vuonna 2017.

Keskiviikkoiltana asiasta tuli julkisuuteen uutta tietoa, kun MTV3 uutisoi, että poliisin mukaan nainen saattoi olla jollakin tavalla häiriintynyt.
Nainen olisi oletettavasti nyt noin 60-vuotias ja asuisi Pirkanmaalla. Räisäsen katoamisaikaan lauantaina 16. syyskuuta 1999 hän oli silminnäkijäarvioiden mukaan nelikymppinen.

Tutkinnanjohtaja Paavo Tuominen puhuu linjasta varovaisesti ja toteaa, että kyseessä on ”syytä epäillä” -tasoinen tutkintalinja. Hänen mukaansa asia täytyy tarkistaa. Tuomisen mukaan poliisi ei ole onnistunut yksilöimään naista.
Tuomisen mukaan silminnäkijähavainnot kertovat, että nainen oli vähän roteva. ”Häiriintyneisyys” liittyy siihen, että havaintojen mukaan nainen ”puhui koko ajan”.
Useat silminnäkijähavainnot tutkinnassa viittasivat jo melko alussa mahdollisuuteen, että Räisänen käveli Armonkalliolle tai sen läpi.

Havaintoja kolmesta paikasta

Yksi silminnäkijä näki Räisäsen näköisen naisen ylittämässä Hämeensiltaa tumman, itseään lyhyemmän naisen kanssa kello 23 jälkeen. Kaksikko käveli Koskipuiston suuntaan.
Hotelli Tammerin portailla seissyt toinen silminnäkijä kertoo nähneensä samanlaisen kaksikon tulemassa Koskipuistosta noin kello 0.40. Kellonajat ovat silminnäkijöiden muistin varaisia arvioita, ja niissä voi olla virheitä.

Naiskaksikko-tutkintalinjaan liittyvät havainnot.

Muusikkoa saattamassa olleen pariskunnan nainen on kertonut, että 22.00–24.00 hän näki kaksi naista lähestymässä palolaitoksen suunnasta.
Naiset kävelivät Siukolankatua Rautatienkadulle. Toinen naisista oli nuorempi, mutta ikäeron perusteella ei kuitenkaan toisen naisen tytär. Silminnäkijä muistaa ajankohdan siksi, että tuolloin oli hänen anoppinsa 60-vuotispäivä.

Kirkaisuja Armonkalliolla

Sunnuntain puolella yötä Armonkallion Leppäkadulla eräs asukas odotti aamulla alkavaa Formula 1:n Malesian-osakilpailua.
Kilpailu muistetaan siitä, että Mika Häkkisellä oli mahdollisuus varmistaa toinen maailmanmestaruutensa. Kisan kaksoisvoittoon ajoivat Ferrarin Eddie Irwine ja Michael Schumacher. He olivat hetken hylkäysuhan alla, mutta saivat pitää sijoituksensa. Häkkinen oli kolmas.
Kello 2.00–3.00 asukas kuuli kaksi kovaa kirkaisua ulkoa. Niiden syytä ei ole saatu selvitettyä. Aamulehti kertoi asiasta ensimmäisen kerran julkisuuteen vuonna 2017.

Havaintoja myös Naistenlahdesta

Havainnot eivät kuitenkaan pääty Armonkalliolle.
Lapinniemessä Lapinkaari 21:ssä asunut nainen on kertonut poliisille, että hän joi miehensä kanssa aamukahvia sunnuntaiaamuna noin kello 4.30–5.00. Hän näki ikkunasta, kuinka tummiin pukeutunut nuori nainen käveli rakenteilla olevan talon ohi kohti rantaa.
Näiden havaintojen perusteella poliisi on jo vuosia sitten tutkinut Naistenlahden alueen rantoja muun muassa kaikuluotaamalla. Räisäsen kävelyreitti olisi ollut looginen Kekkosentien ylikulkuun saakka, mikäli hän olisi ollut matkalla isänsä luokse Tampereen Petsamoon.


Image

Tuo silloin 40-vuotias nainen olisi siis MTV:n uutisen mukaan saanut henkilön , koska tiedetään hänen asuvan Pirkanmaalla.
Todistajat sanoneet naisen puhuneen paljon. Mitä mahtoi haastella ? Kuuliko joku ? Suomeksiko artikuloi ?
Harmi kun tuo Rikospaikka tulee taas jalkapallon kanssa samaan aikaan ja jää siten sen jalkoihin. :mrgreen:
Tosin poliisi kertoo , ettei naista ole yksilöity.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by härkä »

https://www.mtv.fi/sarja/rikospaikka-10 ... 99-1173210
Ko. ohjelma.
Katsoin hätäisesti nyt aamusella vain naispari tutkintalinjan.
Jakso on ihan hyvin tehty ja tuo uusia ulottuvuuksia Armonkallion linjaan.

MTV:n otsikointi on ehkö hieman liian " antava ".
Tosin Tuominen viittaa vahvahkosti , että nainen ( vanhempi ), olisi vielä tunnistettavissa.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply