Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Selviämättä jääneet katoamistapaukset
ponipoika
Posts: 36
Joined: Sun Oct 18, 2020 5:31 am

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by ponipoika »

Totta, mutta mitenkäs silminnäkijän antama kellonaika, joka oli "puolen yön aikaan"? Olisiko hänellä voinut mennä ajat sekaisin, kun havainto tuli kuitenkin esiin vasta myöhemmin? Tutkinnanjohtajan mielestä näin voi ilmeisesti olla, jos hänkin on sitä mieltä että Raisa on saattanut mennä sinne Seurikselle klo 22:50 aikaan. Eli olisiko Raisa suoraan siitä Sokoksen edestä lähtenyt ja ajatellut että no menenpä suorilta sinne Seurikselle ja tapaan kaverit sitten siellä? Mutta... miksi? Hehän olivat sopineet soittelevansa "myöhemmin illalla". Tuskin Raisa siis ajatteli, että ihan heti eroamisen jälkeen ollaan tapaamassa? Vaiko kyllä?

Sitten on vielä tuo 23.53 havainto Seuriksen suuntaan. Minne Raisa oli silloin matkalla, jos ei Seurikselle? Bussipysäkit ovat eri suunnassa, eli matka ei ollut yöbussilla kotia kohti. Olisiko matka ollut voinut olla kohti Satakunnansiltaa ja Petsamoa? Yö oli kuitenkin vielä aika nuori tuollaiselle 16-vuotiaalle, mutta olisiko seuraavan päivän korispelituomarointi ollut jo mielessä?

Yksi juttu tuli suihkuajatuksena mieleen. Casassa Raisan kanssa tanssinut varusmies on sanonut "pian poistuneensa toiseen ravintolaan". Mihin ravintolaan, ja oliko siitä mitään juttua Raisan kanssa? Jos joo, niin olisiko Raisa voinut olla matkalla tuohon samaan ravintolaan varusmiehen kanssa?
Sigsegv
Posts: 4
Joined: Sat Feb 08, 2020 11:31 am

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by Sigsegv »

ponipoika wrote: Sat Feb 20, 2021 2:46 am Totta, mutta mitenkäs silminnäkijän antama kellonaika, joka oli "puolen yön aikaan"?
...
Eli olisiko Raisa suoraan siitä Sokoksen edestä lähtenyt ja ajatellut että no menenpä suorilta sinne Seurikselle ja tapaan kaverit sitten siellä?
Aikataulun puitteissa Raisalla ei olisi ollut tarvetta lähteä suoraan Sokoksen edestä kohti Seurahuonetta. Hän olisi ehtinyt käydä vielä nopeasti Casablancassa mutkin ja keskustella nuorten kanssa KappAhlin edessä.

Raisa Räisäsen tuntomerkkeihin sopiva naishenkilö on nähty ravintola Seurahuoneella kello 23 - 24 aikaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rai ... ia/2041058

- Hän ajatteli hakea myös uudenkin kerran tätä tyttöä tanssimaan, mutta hän oli jo kadonnut pois paikalta. Enää siinä ravintolassa kuitenkaan...
- Ja kello oli silloin, arviolta?
- Hän arvioi siihen puolenyön kieppeille, että ehkä yli puolenyön tai sitten vähän ennen, mutta joka tapauksessa ei mitään loppuiltaa ollu.

(4:33 - 4:56)
https://www.mtv.fi/sarja/rikospaikka-tr ... ri-1355665

Jos tuo arvio on siltä ajankohdalta, jolloin mies totesi, ettei enää löydä naista ravintolasta, niin Raisa olisi voinut poistua Seurahuoneelta kello 23:45 - 00:15 välillä?

Jos Raisa olisi kulkenut Hämeenpuisto-Hämeenkatu-Kuninkaankatu reittiä matkaa tulisi noin 590 metriä. Normaalilla kävelyvauhdilla (5,4 km/h) aikaa kuluisi 6,5 minuuttia ja reippaasti kävelemällä (7km/h) noin 5 minuuttia. Jos Raisa olisi kävellyt suoraan Seurahuoneelta Kuninkaankadulle klo 23:53 havaittavaksi hänen olisi pitänyt lähteä Seurahuoneelta noin kello 23:46 - 23:48 aikoihin eli vähän ennen puoltayötä.

Kahden todistajan mukaan elikkä tän pariskunnan mukaan niin Raisa olis tullu Hämeenkadun suunnasta ja kääntynyt tässä kohtaan tälle Kuninkaankadulle ja jatkanut tuonne Kauppakatua kohti.
Yle Uutiset. Pirkanmaa. Raisan katoamisesta tuli kuluneeksi 20 vuotta (00:36 - 00:51). 16.10.2020.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/08/2 ... on-valilla
ponipoika wrote: Sat Feb 20, 2021 2:46 amMinne Raisa oli silloin matkalla, jos ei Seurikselle? Bussipysäkit ovat eri suunnassa, eli matka ei ollut yöbussilla kotia kohti. Olisiko matka ollut voinut olla kohti Satakunnansiltaa ja Petsamoa? Yö oli kuitenkin vielä aika nuori tuollaiselle 16-vuotiaalle, mutta olisiko seuraavan päivän korispelituomarointi ollut jo mielessä?
Kauppakadun kameran kuvista Raisaa ei ole löytynyt, joten lähtikö hän sittenkin Kauppatoria kohti? Bussin tai henkilöauton kyytiin? Heinäkuussa 1999 Raisa on ainakin houkuteltu autoon Kauppatorilta.
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/1222005

Mies on kertonut naisen olleen hyvin kylmissään ja etsineen kavereitaan, joiden piti tulla samaan ravintolaan aikaisemmin.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rai ... ia/2041058

Tästä voisi tulkita, että Raisa ei ole voinut olla ravintolassa kovinkaan kauan ennen ensimmäistä tanssia, koska hän on ollut vielä hyvin kylmissään.

Jos Raisa olisi poistunut Seurahuoneelta kello 23:47 ja aikaa lähdetään laskemaan taaksepäin tästä hetkestä.

Tiukka aikataulu:

23:47 - Raisa poistuu Seurahuoneelta
23:45 - Kaksi minuuttia oleskelua
23:42 - Toinen tanssittava kappale alkaa ( 3 min, 30 s)
23:38 - Ensimmäinen tanssittava kappale alkaa ( 3 min, 30 s)
23:36 - Raisa saapuu Seurahuoneelle, kaksi minuuttia oleskelua ravintolassa
23:31 - Raisa lähtee Seurahuonetta kohti KappAhlin edestä

Eli Raisan pitäisi lähteä KappAhlin edestä viimeistään kello 23:31 Seurahuonetta kohti ( reipas kävely 7 km/h ).
Jäisi noin 40 minuuttia aikaa oleskella Casablancassa / KappAhlin edessä (kello 22:50 - 23:31)

No ruusunmyyjä on varmaan Raisan nähnyt, mutta mahdollisesti kuitenkin aiemmin, kuin kello 23:30, koska näitä nuoria ei ole tavoitettu, joiden kanssa hän olisi keskustellut tässä KappAhlin edessä Hämeenkadulla.
(12:36 - 12:52)
https://areena.yle.fi/1-50155220

Tuohon ruusunmyyjän klo 23:30 havaintoon sovittaen Raisa olisi voinut keskustella nuorten kanssa KappAhlin edessä vähän ennen kuin lähti Seurahuonetta kohti.

Löysempi aikataulu:

23:47 - Raisa poistuu Seurahuoneelta
23:37 - Kymmenen minuuttia oleskelua
23:34 - Toinen tanssittava kappale alkaa ( 3 min, 30 s)
23:30 - Yhden kappaleen tauko välissä ( 3 min, 30 s)
23:27 - Ensimmäinen tanssittava kappale alkaa ( 3 min, 30 s)
23:17 - Raisa saapuu seurahuoneelle, kymmenen minuuttia oleskelua ravintolassa
23:10 - Raisa lähtee Seurahuonetta kohti KappAhlin edestä

Eli Raisan pitäisi lähteä KappAhlin edestä viimeistään kello 23:10 Seurahuonetta kohti ( normaali kävely 5,4 km/h ).
Jäisi noin 20 minuuttia aikaa oleskella Casablancassa / KappAhlin edessä (kello 22:50 - 23:10)

Näiden spekulointien pohjalta Raisalla olisi ollut noin 20-40 minuuttia aikaa käytettävissä Casablancan / KappAhlin läheisyydessä sen jälkeen, kun ystävä lähti Huittisten Seurahuonetta kohti.
ponipoika
Posts: 36
Joined: Sun Oct 18, 2020 5:31 am

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by ponipoika »

Hmm, jos Raisa on poistunut Seurikselta noin klo 23:47, niin miten hän olisi ollut menossa Kuninkaankatua pohjoiseen (takaisin Seurista kohti) klo 23.53? Tämä tässä minua hämää, siksi olen itse liittänyt tuon Kuninkaankatuhavainnon siihen, että silloin ollaan oltu menossa Seurikselle ensimmäistä kertaa.

Tarkoitatko Kauppatorilla siis Keskustoria? Jos joo, niin Keskustorilta bussit on lähteneet toiselta puolelta (ei Vanhan Kirkon edestä). Viistokatu oli suljettu vuotta ennen, jonka perusteella teen johtopäätöksen, että bussiliikenne oli myös suurilta osin siirretty Keskustorin eteläpuolelle tuossa vaiheessa. Muistan hämärästi että lapsena (90-luvulla) busseja meni vielä Vanhan Kirkon vierestä, mutta saatan olla ihan väärässä. En löydä nyt mitään lähdettä tälle. Jos v. 99 on vielä ollut bussi joka on mennyt tuosta, niin silloin Kauppakadulle (itään) kääntyminen voisi olla vaihtoehto. Mutta sinänsä se ei välttämättä ole looginen. Muistan kysyneeni TKL:ltä vuoden 1999 liikennekarttoja ja aikatauluja muutama vuosi sitten, mutta eipä noita ollut enää tallessa.

Mutta, asiaan. Jos Seuris on käyty ennen klo 23.53, niin mihin on käyneet Raisan askeleet Kuninkaankadulta? Hän ei ole voinut kääntyä Kauppakadulle Näsilinnankadun suuntaan, koska häntä ei näy valvontakameroissa, eli sen voimme sulkea pois. Finlaysonin alue taas oli vielä melko kehittymätöntä tuohon aikaan, eli nykyisiä ravinteleita sun muita ei siellä vielä ollut. Puutarhakadulla taas oli ilmeisesti yöklubi, LA Garage, ilmeisesti Puutarhakadun ja Kuninkaankadun kulmassa. Satakunnankatua taas pääsisi Petsamoon päin. Vai oliko Seurikselta löytynyt kyyti, jota kohti nyt oltiin menossa? Olisiko Raisa lähtenyt Seurikselta ja hakenut esim. bleiserinsä Casasta, sitten lähtenyt takaisin kohti Hämeenpuistoa? Seuriksen silminnäkijä tosin sanoo, että Raisalla oli "jakkupuku", kun taas Kuninkaankadun havainnossa puhutaan "vähäpukeisesta" naisesta.

Ps. Vähän tuulesta temmattua, mutta Sari Liinaharja tykkäsi jenkkiautoista ja liftasi. Voisiko tekijä olla sama? Voisiko tekijällä tosiaan olla se jenkkiauto?
Sigsegv
Posts: 4
Joined: Sat Feb 08, 2020 11:31 am

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by Sigsegv »

ponipoika wrote: Sun Feb 21, 2021 1:32 am Hmm, jos Raisa on poistunut Seurikselta noin klo 23:47, niin miten hän olisi ollut menossa Kuninkaankatua pohjoiseen (takaisin Seurista kohti) klo 23.53? ... Hän ei ole voinut kääntyä Kauppakadulle Näsilinnankadun suuntaan, koska häntä ei näy valvontakameroissa, eli sen voimme sulkea pois.
Jos Raisa on ollut vasta Kauppakadun ja Hämeenkadun välillä ja jatkanut siitä Kauppakatua kohti, niin hän olisi voinut jatkaa siitä myös minne tahansa muualle? Totta, kameran huomioon ottaen tuo olisi epätodennäköinen suunta. Kuvanlaatu on ollut heikkoa, mutta voisi kuvitella noin näkyvän hahmon erottuvan edes jotenkin. Jos hän olisi tullut Seurahuoneelta Hämeenkatu 20 kohdalle, niin pitäisin myös epätodennäköisenä, että hän kääntyisi enää tuosta takaisin, koska sitten hän pyörisi jo ympyrää.
ponipoika wrote: Sun Feb 21, 2021 1:32 amTarkoitatko Kauppatorilla siis Keskustoria? ... Viistokatu oli suljettu vuotta ennen, jonka perusteella teen johtopäätöksen, että bussiliikenne oli myös suurilta osin siirretty Keskustorin eteläpuolelle tuossa vaiheessa.
Kyllä, Keskustori piti kirjoittaa :) Raisan reitti busseille olisi tosiaan ollut epälooginen, jos hän tuossa olisi lähtenyt Kauppakatua idän suuntaan, koska hän olisi voinut mennä Hämeenkatua suoraan. Eli jos hän olisi Kauppakatua mennyt itään, hän olisi ollut menossa jonnekkin muualle.
ponipoika wrote: Sun Feb 21, 2021 1:32 am Mutta, asiaan. Jos Seuris on käyty ennen klo 23.53, niin mihin on käyneet Raisan askeleet Kuninkaankadulta? ...
Seuriksen silminnäkijä tosin sanoo, että Raisalla oli "jakkupuku", kun taas Kuninkaankadun havainnossa puhutaan "vähäpukeisesta" naisesta.
Hyvää pohdintaa noista mahdollisista kohteista. Ravintolat taitavat olla hieman epätodennäköisempiä, koska havaintoja tuntuu olevan niukasti. Jäin myös pohtimaan, että jos bleiseri oli tallessa vielä Seurahuoneella, niin mihin se olisi kadonnut paluumatkalla? Jäi Seurahuoneelle? Jäi jonkun autoon?
ponipoika wrote: Sun Feb 21, 2021 1:32 am Ps. Vähän tuulesta temmattua, mutta Sari Liinaharja tykkäsi jenkkiautoista ja liftasi. Voisiko tekijä olla sama? Voisiko tekijällä tosiaan olla se jenkkiauto?
Havaintoja jenkkiautoon menemisestä/laittamisesta kyllä löytyy. Cadillacin kyytiin oli nähty ohjattavan naista, mutta se oli jo klo 23:03 aikoihin. Buick oli kameran kuvissa klo 22:02 ja Dodge klo 23:10. Nämäkin ovat ennen klo 23:53 havaintoa, mutta siitähän ei ole tietoa kuinka kauan ne ovat keskustassa pyörineet tuon jälkeen. Klo 23:03 jälkeen Raisa olisi päässyt myös Cadillacin tai Dodgen kyydillä Seurahuoneelle? Tapaus on kyllä aika pahasti auki tekijän päättelemiseksi, mutta itse olen pitänyt todennäköisempänä, että tekijä löytyisi Raisan laajasta tuttavapiiristä.
ponipoika
Posts: 36
Joined: Sun Oct 18, 2020 5:31 am

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by ponipoika »

Sigsegv wrote: Sun Feb 21, 2021 10:11 am Jos Raisa on ollut vasta Kauppakadun ja Hämeenkadun välillä ja jatkanut siitä Kauppakatua kohti, niin hän olisi voinut jatkaa siitä myös minne tahansa muualle? Totta, kameran huomioon ottaen tuo olisi epätodennäköinen suunta. Kuvanlaatu on ollut heikkoa, mutta voisi kuvitella noin näkyvän hahmon erottuvan edes jotenkin. Jos hän olisi tullut Seurahuoneelta Hämeenkatu 20 kohdalle, niin pitäisin myös epätodennäköisenä, että hän kääntyisi enää tuosta takaisin, koska sitten hän pyörisi jo ympyrää.
Juuri tätä minä olen miettinyt, että tuskin siinä ihan kauhean pitkään ainakaan ympyrää on pyöritty jo ihan vaatetuksenkin vuoksi.
Sigsegv wrote: Sun Feb 21, 2021 10:11 amRaisan reitti busseille olisi tosiaan ollut epälooginen, jos hän tuossa olisi lähtenyt Kauppakatua idän suuntaan, koska hän olisi voinut mennä Hämeenkatua suoraan. Eli jos hän olisi Kauppakatua mennyt itään, hän olisi ollut menossa jonnekkin muualle.
Olikos tuolloin Frenckellillä jo parkkis ja/tai taksitolppia?
Sigsegv wrote: Sun Feb 21, 2021 10:11 amHyvää pohdintaa noista mahdollisista kohteista. Ravintolat taitavat olla hieman epätodennäköisempiä, koska havaintoja tuntuu olevan niukasti. Jäin myös pohtimaan, että jos bleiseri oli tallessa vielä Seurahuoneella, niin mihin se olisi kadonnut paluumatkalla? Jäi Seurahuoneelle? Jäi jonkun autoon?
ponipoika wrote: Sun Feb 21, 2021 1:32 am Ps. Vähän tuulesta temmattua, mutta Sari Liinaharja tykkäsi jenkkiautoista ja liftasi. Voisiko tekijä olla sama? Voisiko tekijällä tosiaan olla se jenkkiauto?
Sigsegv wrote: Sun Feb 21, 2021 10:11 amHavaintoja jenkkiautoon menemisestä/laittamisesta kyllä löytyy. Cadillacin kyytiin oli nähty ohjattavan naista, mutta se oli jo klo 23:03 aikoihin. Buick oli kameran kuvissa klo 22:02 ja Dodge klo 23:10. Nämäkin ovat ennen klo 23:53 havaintoa, mutta siitähän ei ole tietoa kuinka kauan ne ovat keskustassa pyörineet tuon jälkeen. Klo 23:03 jälkeen Raisa olisi päässyt myös Cadillacin tai Dodgen kyydillä Seurahuoneelle? Tapaus on kyllä aika pahasti auki tekijän päättelemiseksi, mutta itse olen pitänyt todennäköisempänä, että tekijä löytyisi Raisan laajasta tuttavapiiristä.
Niin, mitäpä jos Raisa oli Seuriksella ennen tuota 23.53 havaintoa. Mitä jos hän jätti siellä bleiserin narikkaan, etsi ystäviään, ja totesi etteivät he ole siellä. Olisiko hän lähtenyt yökylmään ilman bleiseriä, jonka vuoksi tuo klo 23.53 havainto on "vähäpukeisesta" naisesta, matkalla juurikin taas Seuriksen suuntaan? Olisiko tämä tehty sen vuoksi, että Seurikselta on löytynyt kyyti, mutta Raisa on vielä käynyt jostain syystä Keskustorin kupeessa (tavannut jonkun? Kuninkaankatuhavainto klo 23.53), sitten palannut takaisin hakemaan bleiserin ja kyydin? Tai hypännyt kyytiin Frenckellin kupeesta (Kauppakatua tai Puutarhakatua itään). Tai jos hän on ajanut korttelirallia ennen tuota, esim. juurikin sen jenkkiauton kyydissä noin klo 23.03, niin voisihan se olla siellä autossakin. Auto tekijän... Olen melko vissi siitä, että tekijä on Raisalle tuttu. Ehkä jopa yksi näistä heinäkuun autoilijoista, joiden kyytiin Raisa meni?
Sigsegv
Posts: 4
Joined: Sat Feb 08, 2020 11:31 am

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by Sigsegv »

ponipoika wrote: Thu Feb 25, 2021 3:41 amOlikos tuolloin Frenckellillä jo parkkis ja/tai taksitolppia?
Vuoden 1999 ilmakuvassa näyttäisi olevan parkkipaikka sekä Frenckellin että Keskustorin alueella.
https://georaster.tampere.fi/geoserver/ ... width=3150
ponipoika wrote: Thu Feb 25, 2021 3:41 amTai hypännyt kyytiin Frenckellin kupeesta (Kauppakatua tai Puutarhakatua itään).
Silminnäkijä oli havainnut Aamulehden mukaan naisen myöhemmin kello 23 aikaan ylittämässä yksin Hämeenkatua, josta hän oli jatkanut matkaansa Kauppakatua pitkin kohti Keskustoria.

Hänen askeleensa olivat olleet horjuvia. Lisäksi nainen oli ollut vähissä vaatteissa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000306033.html

Tämä on tosin osa Teerenpelin havaintoa, jota en ole oikein muuten saanut sovitettua illan kulkuun. Havaintoaika on myös tuntia aikaisemmin.

Tästä huolimatta pidän varteenotettavana vaihtoehtona, että klo 23:53 suunta olikin tuonne parkkialueelle kyytiä varten. Pääsisi siitä toki kävelemään myös Raisan kotia kohti Satakunnankadun kautta.
Bodominlapsi
Posts: 95
Joined: Mon Oct 26, 2015 12:18 pm

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by Bodominlapsi »

"MTV: Merivartiosto etsii yli 21 vuotta sitten kadonneen Raisa Räisäsen jälkiä Tampereen Hervantajärvellä"
https://yle.fi/uutiset/3-11961066

Alla linkki kyseiseen MTV:n uutiseen
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rai ... na/8158852
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by härkä »

Imagehttps://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000008020450.html
Yli 20 vuotta sitten kadonnutta Raisa Räisästä etsittiin jälleen Hervantajärvellä, kuvat ja video näyttävät operaation – ”Kämmenenkin kokoiset esineet ovat löydettävissä”
Lokakuussa 1999 kadonneen Raisa Räisäsen tapaukseen on jälleen haettu vastauksia Tampereen Hervantajärvestä. Merivartiosto on avustanut keskusrikospoliisia tutkinnoissa jo kolmen päivän ajan. Tutkinnanjohtajan mukaan pienikin löytö voisi olla ratkaiseva.

TILAAJILLE

Lähes 22 vuotta sitten kadonneen Raisa Räisäsen ruumista etsittiin Tampereen Hervantajärvestä kesäkuun ensimmäisellä viikolla.
Lähes 22 vuotta sitten kadonneen Raisa Räisäsen etsinnät jatkuivat keskiviikkona Tampereen Hervantajärvellä.
Merivartiosto on suorittanut Hervantajärvellä etsintöjä maanantaista alkaen keskusrikospoliisin virka-apupyynnöstä. Tutkinta on keskittynyt noin muutaman sadan metrin matkalle rannasta.


Hyvä keli ainakin tuolla nyt. Saa nähdä , löytyykö jotain ?
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Kaljaloota
Posts: 287
Joined: Sat Apr 26, 2014 6:16 pm
Location: Lähikauppa
Contact:

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by Kaljaloota »

Joku utelias kyselijäkin oli paikalla, eikö muka tiennyt että siellä tullaan tekemään tutkimuksia.
Näsijärven rannat saisi myös tutkia ja se hiuslöytö paikka.
User avatar
härkä
Posts: 7725
Joined: Tue Oct 11, 2011 2:26 am
Location: Laidun

Re: Raisa Räisänen, 16v., katosi Tampereella 16.10.1999

Post by härkä »

https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000008060765.html
Poliisi kävi läpi vielä järvestä otetun kuvamateriaalin, mutta Raisa Räisäsen etsintä Hervantajärvellä ei tuottanut tuloksia
Lokakuussa 1999 kadonneen Raisa Räisäsen tapaukseen etsittiin lisätietoa kolmen päivän ajan Tampereen Hervantajärvellä kesäkuun alussa.


Merivartiosto etsi lähes 22 vuotta sitten kadonnutta Raisa Räisästä Tampereen Hervantajärvestä kesäkuun alussa. Etsinnät suoritettiin keskusrikospoliisin virka-apupyynnöstä.
Hervantajärven kolmipäiväiset etsinnät eivät antaneet vastauksia Räisäsen kohtalosta, mutta järvestä otettu kuvamateriaali käytiin vielä läpi sillä ajatuksella, että jotain olisi sittenkin jäänyt huomaamatta.
Tapauksen tutkinnanjohtaja Paavo Tuominen keskusrikospoliisista kuitenkin kertoo, että etsinnät eivät tuottaneet tulosta.
– Mitään ei löytynyt.

Tuomisen mukaan Hervantajärven etsinnöistä ei seurannut tällä kertaa muita esitutkimuksia.
Räisäsen etsinnässä keskusrikospoliisia avusti yhteensä neljä sukeltajaa. Lisäksi käytössä oli kamerarobotti sekä viistokaikuluotain.

Image
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.
Post Reply