Orivesi

Selviämättä jääneet katoamistapaukset
Post Reply
User avatar
härkä
Posts: 5633
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Orivesi

Post by härkä » Thu Sep 26, 2013 7:23 pm

Kassihan lojui useita kuukausia löytötavaratoimistossa , ennenkuin se osattiin yhdistää OV:n tavaraksi.
Vasta tämän jälkeen myös poliisi osasi yhdistää myös rautatieaseman tapaukseen.
Kassi oli jonkin verran pienempi , kuin ainakin itse alkuun oletin. Sinne ei olisi alusvaatteitten lisäksi juuri muuta mahtunut.
Kassi osattiin hammasharjasta otetun dna;n myötä yhdistää ruumiiseen.

Eräs teoria , voisi olla , että jos oletetaan OV:n kuolleen jossakin toisaalla olisi se ,että kassi olisi toimitettu " väärälle asemalle " Olisi pitänyt viedä l-a-asemalle , mutta vietiin rt - asemalle ??
Tällöin olisi ostettu Jämsästä bussilippu ja pantu OV:n taskuun.
Ruumis viety sitten löytöpaikalle jossain vaiheessa.
Tähän teoriaan myös will viittaa OV:n jalkojen asentoa koskien. Ne olisivat olleet valmiiksi noin.

Miksi näin olisi tapahtunut , on toinen juttu , mutta pois sitäkään ei voi sulkea. Varmaa tietoa ei ole.
Paitsi auto , myös moottorikelkka olisi voinut olla kuljetusvälineenä.
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.


User avatar
will
Posts: 2072
Joined: Tue Oct 11, 2011 10:47 am
Contact:

Re: Orivesi

Post by will » Sat Sep 28, 2013 2:38 pm

Ei ole tietoa siitä, että kukaan olisi nähnyt eksoottisen, nuorekkaan, hoikan punapään retuuttavan kassiaan Oriveden asemalta toiselle, pukeutuneena välikausiasusteisiin vaikka oli napakka pakkanen. Tuntuu, ettei tällainen voisi jäädä huomaamatta maaseututaajamassa. Mahdollisesti hän ei itse vienytkään kassiaan, tai ehkä sai siihen kyytiapua. Väistämättä tulee mieleen, että joku muu henkilö saattaa tietää joko kassista tai sen omistajasta olennaisia asioita, jotka on jättänyt kertomatta poliisille.

Esimerkiksi, OV ei olisi vienyt kassiaan itse, vaan olisi sitä ennen löytynyt paleltuneena terassilta, lukkoon menneen majoituskämpän oven kylmemmältä puolelta, kuten mm. on pohdittu näillä palstoilla. Sen jälkeen kassit olisi toimitettu kulkureitin varteen kauemmas kuolinpaikasta, kuin matkalle jonnekin, ja ruumis nostettu esim. mökin pihassa talviseisonnassa olleen auton tavarasäiliöön odottamaan ajojen jatkumista kevättalvella. Eläinten syöntijälkien puuttuminen viittaa siihen, että ruumis on ollut niiltä suojassa. Peltikuorinen auto sopisi tätä vastaavaksi säilytyspaikaksi.

Auto olisi otetty käyttöön pääsiäiseksi. Eräällä ensimmäisistä reissuista sillä olisi pistäydytty tietyn hakkuuaukean laidassa sillä paikkakunnalla, minne kassit oli viety jo aikaisemmin. Ruumis olisi vedetty pulkalla hankea pitkin juurikuopalle, aseteltu siihen ja otettu kivi naapurikuopan juurakosta pään ja jään väliin.

Ruumiin asento olisi jäänyt samaksi, johon se jäykistyi joko lattialle tai tavaratilan pohjalle. Juurikuopan luota löytyneet tavarat olisi alunperin siivottu majoitustiloista, varastoitu samaan paikkaan ruumiin kanssa ja lopulta jätetty sen luo hakkuuaukealla.

Itsemurha toki on luonnollisin seliltys, jos muutamien ristiriitaisilta näyttävien tosiasioiden voi katsoa olevan sattumaa.

User avatar
härkä
Posts: 5633
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Orivesi

Post by härkä » Wed Mar 05, 2014 9:07 pm

Tapauksen vuosipäivä lähestyy taas kerran.
Lumitilanne poikkeaa vuodesta 07 huomattavasti. Näin maaliskuun alussa.

Eräs asia , joka on minua näitten vuosien saatossa vaivannut , on se Aamulehden netistä kadonnut artikkeli.
Joku oli postannut sen minfoon.Se oli pelkkä linkki , jota ei oltu kopsattu sinne. Minäkään en huomannut sitä kopsausta tehdä.

Linkin mukaan olisi OV :n näköinen nainen nähty Oriveden l-a - aseman lähistöllä. Kangasalantien ja Uotilantien risteyksen paikkeilla. Vaatetus olisi sopinut annettuun kuvaan.
Ajattelin kysellä vielä tämän linkin perään. Se voi toki olla väärä havainto. Ihmetyttää vaan se , miksi juuri tämä linkki poistui kovin nopeasti ? Monet muut OV linkit olivat paljon pitempään esillä.

Jos havaittu nainen olisi ollut OV , niin koko bussilipputeoria romahtaisi kuten Antsku.
Tulisi ristiriita Jämsän vierailuun nähden.
Tämä havainto on kuitenkin oikeastaan ainoa , joka hahmosta tehtiin.
Pitää muistaa , että OV oli " hyvin säilynyt "

Olisiko pitänyt kysyä myös lapsilta - nuorisolta enemmän ?
Orivedellä on se " ampumiskoulu " aika lähellä. Jämsän kouluja en äkkiseltään muista. Miten ne sijoittuvat ?
Ajatellen mahdollisia kulkureittejä ?
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.

User avatar
Queen
Posts: 1851
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Orivesi

Post by Queen » Mon Mar 10, 2014 11:34 am

Siihen aikaan oli Jämsän keskustassa Seppolan koulu, yläaste ja Vitikkalan koulu, ala-aste (joka siis vieläkin). Seppolan koulu lopetettiin ja suljettiin. Siellä taisi olla joku homevaurio tms. Se muuttui Paunun kouluksi 2011, jolloin valmistui uusi rakennus eri paikkaan.
Sikäli tietysti on huono homma, että ne oppilaat, jotka ovat ko. aikana yläasteellakin olleet, ovat jo lentäneet maailman tuuliin. Ala-aste taas ei välttämättä sovi OV:n reitille, vaikkei kaukana ole keskustaa ajatellen. Toinen juttu on se, että OV:n seikkailut painottuvat viikonloppuun, joten luulen, ettei näistä oppilaista ole apua asiassa.
Mulla oli jotenkin sellanen kutina, että se Aamulehden juttu ois jossain tallessa, mutta en sitä tähän hätään löytänyt kuitenkaan.

User avatar
härkä
Posts: 5633
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Orivesi

Post by härkä » Mon Dec 29, 2014 1:02 pm

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... ntent=site

Kahden lapsen yh-äidistä tuli miljonääri - 17,8 miljoonan Eurojackpot-voitto Jämsään
Eurojackpotin päävoitto osui Jämsän R-kioskilla pelatulle kymmenen osuuden porukkapelille. Eurojackpotin päävoitto osui

EUROJACKPOT Yrittäjänä työskentelevä Eurojackpot-voittaja uskoo, että hän voi nyt ottaa enemmän vapaata töistä.
Eurojackpot on suomalaisten laji. Perjantaina Suomeen osui jo vuoden kolmas päävoitto pelissä, jota pelataan ympäri Eurooppaa.
17,8 miljoonan euron päävoitto tuli Jämsän R-kioskilla pelatulle kimpalle. Osuuksia kimpassa oli kymmenen eli paikkakunnalle tuli kymmenen uutta miljonääriä.
1,8 miljoonan euron voitto tekee hyvää ainakin kahden lapsen yksinhuoltajaäidille.

– Kysyin jo pojalta, haluaisiko hän isomman mopoauton, mutta ei hän halua, IS:n tavoittama, nimettömänä pysyttelevä voittaja kertoo.
Perheessä jalat pidetään siis tiukasti maassa. Yrittäjänä työskentelevä nainen uskoo silti, että yllättävästä onnenpotkusta osataan myös nauttia.


Kuvan perusteella voittorivi on pelattu juuri sillä kioskilla ,mistä OV osti ne Lucky-Striket. Olen asiasta kokolailla varma.
Jämsän Äijä hotelli on samassa rakennuksessa.
– Elämä jatkuu entisellään, mutta ehkä uskallan suoda nyt itselleni vähän enemmän vapaata töistä, nainen kertoo.


Image
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.

User avatar
härkä
Posts: 5633
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Orivesi

Post by härkä » Mon Sep 21, 2015 8:14 pm

http://menolippu.fi/legendaarinen-proco ... ulukuussa/

Legendaarinen Procol Harum –yhtye Suomeen joulukuussa

Legendaarinen Procol Harum –yhtye saapuu kiertueelle Suomeen joulukuussa. Muun muassa A Whiter Shade of Pale –kappaleellaan koko maailman tietouteen noussut yhtye nähdään tiistaina 8. joulukuuta Turun Logomossa ja keskiviikkona 9. joulukuuta Tampere-talossa.

Procol Harum perustettiin vuonna 1967, mutta se on yhä voimissaan. Runsas vuosi sitten yhtye julkisti uusimman albuminsa. Lisäksi yhtye kiertää yhä jatkuvasti konserteissa ja festivaaleilla ympäri maailman.

Laulaja, pianisti ja säveltäjä Gary Brooker on yksi Procol Harumin perustajajäsenistä ja kuuluu yhä sen vakiokokoonpanoon. Broker on lisäksi tehnyt vuosien aikana yhteistyötä lukuisten legendaaristen artistien, kuten George Harrisonin, Ringo Starrin, Eric Claptonin, Bill Wymanin, ja Kate Bushin kanssa.

Procol Harum on valloittanut yleisönsä sydämet jo kuudella vuosikymmenellä ainutkertaisen sielukkaan musiikkiinsa ansiosta. – Emme tee pelkästään popmusiikkia, vaan Procol Harum on kaikkinensa soul- ja bluesyhtye. A Whiter Shade of Pale tai A Salty Dog ja monet muut laulumme eivät olisi nousseet niin suureen suosioon, jos emme olisi antaneet niihin koko sydäntämme, Gary Brooker toteaa

Procol Harumin muita jäseniä ovat Fairport Convention -yhtyeen Dave Peggin poika, basisti Matt Pegg, joka liittyi kokoonpanoon vuonna 1993. Rumpali Geoff Dunn on ollut yhtyeessä mukana vuodesta 2006 ja teki sitä ennen mittavan uran mm. Jimmy Pagen, Dave Stewartin, Van Morrisonin ja Manfred Mannin kanssa. Kosketinsoittaja Josh Phillips istui Hammond-urkujen ääreen Prcol Harumissa ensimmäisen kerran jo 1993, mutta on ollut pysyvästi yhtyeessä mukana vuodesta 2004. Kitaristi Dave Colquhoun on Procol Harumin tuorein jäsen. Hän tuli yhtyeeseen vuonna 2004.

Image

Tuossa olisi hyvä tilaisuus nähdä OV:n suosikkibändiä.
Olen joskus jopa ajatellut olla yhteydessä Gary Brookeriin. Hänhän tekee biisejä vieläkin ja saattaisi olla kiinnostunut tarnasta ? Josko vaikka Orivedellä ja Jämsässä poikkeaisi ?? :D
Coldplay olisi toinen vaihtoehto , mutta Brooker voisi jopa kiinnostua.
Wanhan Hejacin ydinporukan kanssa olisi kiva mennä Tampere-Talolle ja sen jälkeen vaikka...... :mrgreen:
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.

User avatar
Vulvados
Posts: 1825
Joined: Tue Nov 29, 2011 11:07 am
Location: Vulvania

Re: Orivesi

Post by Vulvados » Mon Nov 09, 2015 11:19 am

härkä wrote:http://menolippu.fi/legendaarinen-proco ... ulukuussa/

Legendaarinen Procol Harum –yhtye Suomeen joulukuussa

Tuossa olisi hyvä tilaisuus nähdä OV:n suosikkibändiä.
Olen joskus jopa ajatellut olla yhteydessä Gary Brookeriin. Hänhän tekee biisejä vieläkin ja saattaisi olla kiinnostunut tarnasta ? Josko vaikka Orivedellä ja Jämsässä poikkeaisi ?? :D
Coldplay olisi toinen vaihtoehto , mutta Brooker voisi jopa kiinnostua.
Wanhan Hejacin ydinporukan kanssa olisi kiva mennä Tampere-Talolle ja sen jälkeen vaikka...... :mrgreen:
Itse en noihin konsertteihin valitettavasti ehdi, mutta olin kuuntelemassa bändiä kun he viimeksi esiintyivät Kultsalla. Ihan mukavaa ja nostalgista meininkiä, joten tunnelmallista konserttikeikkaa joulukuussakin! :D
Image"Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestäkään aivan varma." -- Albert Einstein

User avatar
matlockb
Posts: 1754
Joined: Fri Apr 27, 2012 5:30 pm

Re: Orivesi

Post by matlockb » Sun Jul 10, 2016 12:32 pm

Osalainaus Helsingin Sanomista vuodelta 2014:
....................................................

Naisen elimistössä oli pieni määrä antihistamiinia ja alkoholia.

Löytäjän mielestä näytti siltä, että nainen olisi nostettu paikalle.

Poliisin mielestä nainen oli itse hakeutunut mahdollisimman syrjään ja hävittänyt tahallaan kaikki henkilötietonsa. Hän halusi kadota.

....................................................
http://nyt.fi/a1305767815923

Tarina on 2,5 vuodessa muuttunut merkittävästi, osalainaus Helsingin Sanomien jutusta 2.7.2016:
................................................................

Image
Metsätyttö löytyi syrjäiseltä hakkuuaukiolta.

MARRASKUUSSA 2008 Oriveden hautausmaalla järjestettiin poikkeukselliset hautajaiset. Paikalliset virkapukuiset poliisit laskivat kirkkomaahan vainajan, jonka henkilöllisyyttä oli yritetty selvittää puolitoista vuotta. Arkussa lepäsi keski-ikäinen nainen, jolla ei ollut kuolinpäivää, syntymäaikaa eikä nimeä.

Seurakunnan pappi siunasi vainajan. Aurinko paistoi matalalta hiljaiselle hautausmaalle. Poliisimiesten varjot lankesivat valkoiselle arkulle. Ketään muita ei ollut paikalla.

Ruumis oli löytynyt pitkäperjantaina vuonna 2007. Eräs pariskunta oli tullut mökilleen pääsiäiseksi. He olivat olleet kävelemässä syrjäisellä hakkuuaukiolla, kun he olivat huomanneet kaatuneen koivun juurakon alla naisen ruumiin.

Nainen oli ollut kuopassa polvillaan sammakkomaisessa asennossa. Hänen yläruumiinsa oli lyyhistynyt maahan reisien päälle.

Poliisit keräsivät vainajan luota kolme tyhjää vesipulloa, ruskean päällystakin, lähes täyden savukerasian, keinonahkaisen laukun, rahapussin, silmälasit, mp3-soittimen, taskulampun sekä suositun, englanninkielisen Lassi ja Leevi -sarjakuvakirjan.

Henkilöpapereita ei löytynyt. Väkivallan merkkejä ei ollut. Mikään vainajassa ei viitannut siihen, että hän olisi ollut koditon kulkija.

Poliisi tarkisti kaikkien Suomessa kadonneiksi ilmoitettujen naisten tuntomerkit. Vainaja ei sopinut keneenkään heistä.

Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus tehtiin Tampereella neljä päivää myöhemmin. Vainaja oli 166 senttiä pitkä ja vartaloltaan hoikka. Oikeuslääkärin lausunnon mukaan hän oli saattanut olla kuopassa useita viikkojakin. Kevätöisin oli edelleen pakkasta.

Vainajasta otettiin rutiininäytteet, ja myös sormenjäljet, hammastiedot ja dna-näyte. Niistä ei kuitenkaan ollut apua, koska poliisilla ei ollut mitään, mihin niitä olisi verrattu.

Oikeuskemian tulokset saatiin muutamien viikkojen kuluttua. Elimistöstä oli löytynyt huomattava määrä astman hoidossa käytettyä antihistamiinia. Sitä käytetään myös unilääkkeenä, eikä sitä myydä Suomessa. Oikeuslääkäri piti kuolemaa itsemurhana.

Poliisitutkimukset etenivät hitaasti. Setelit naisen lompakossa oli lähes kaikki painettu Saksassa. Niiden, englanninkielisen Lassin ja Leevin ja astmalääkkeen perusteella alkoi näyttää siltä, että nainen oli ulkomaalainen.

Poliisi lähetti kansainväliseen rikospoliisijärjestöön Interpoliin niin sanotun black notice -tiedustelun. Sen avulla haetaan tietoja tunnistamattomista vainajista. Ehkä jossain oli ilmoitettu kadonneeksi tuntomerkkeihin sopiva nainen.

Oriveden rautatieaseman bussipysäkin katoksesta oli helmikuussa löytynyt sininen kassi. Se oli tuotu poliisin löytötavarasäilytykseen. Kassissa oli naisten vaatteita. Ne oli pakattu siististi.

Nyt kassi tutkittiin uudelleen. Sieltä löytyi kaksi pienen pientä muovitettua paperinpalasta. Krp:n rikosteknisen laboratorion mukaan ne olivat peräsin saksalaisesta passista.

Kassissa oli myös pieni meikkipussi ja siinä hammasharja. Hammasharjasta otettiin dna-näyte, jota verrattiin vainajasta saatuun dna-tunnisteeseen. Tulos: kassi oli vainajan.

Mutta passin palasia lukuun ottamatta mikään muu kassissa ei auttanut vainajan identifioimisessa. Vaatteista oli leikattu pois jopa tuotemerkit, joista olisi voinut päätellä jotain vainajan kotimaasta.

Poliisi päätteli, että nainen oli halunnut kadota. Hän oli yrittänyt salata sen, kuka hän oli, jos hänen ruumiinsa joskus löytyisi.

Interpolin avulla ei löytynyt yhtään kadonnutta, joka olisi vastannut naisen tuntomerkkejä.

Marraskuussa 2008 nainen haudattiin Orivedelle tuntemattomana. Haudalle pystytettiin puinen risti. Metsätyttö, siinä luki.

SYKSYLLÄ 2009 Metsätytön tapaus siirrettiin paikallispoliisista keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikölle. Siellä koko aineisto käytiin huolellisesti vielä kerran läpi. Kaikki vihjeet tarkistettiin, ja kadoksissa olevien naisten tuntomerkkejä verrattiin uudestaan Metsätytön tuntomerkkeihin. Mitään ratkaisevasti uutta ei selvinnyt.

Tutkintaa johtanut krp:n rikoskomisario Ismo Kopra päätti avata haudan. Tällainen niin sanottu exhumaatio (exhumation, huom! lisäys: matlockb) on Suomessa harvinaista. Krp:n tutkijat halusivat itse nähdä vainajan. Ehkä he pystyisivät tarkentamaan tuntomerkkejä, kuten ikää, omien asiantuntijoidensa avulla.

Joulukuussa 2009 arkku nostettiin haudasta. Mitään oleellisesti uutta ei kuitenkaan saatu selville. Vainaja pantiin sairaalan kylmiöön odottamaan.

Naisen liikkeistä ennen kuolemaa kertoivat ainoastaan kaksi kynnen kokoisiksi paloiksi revittyä bussilippua. Ne oli löydetty vainajan takin taskusta. Toinen lippu oli ostettu matkalle Jämsästä Tampereelle helmikuussa 2007.

Krp:stä otettiin uudestaan yhteyttä jämsäläisiin hotelleihin. Ehkä nainen oli yöpynyt jossain niistä ennen bussimatkaa.

Eräs hotelli Jämsän keskustassa ilmoitti, että siinä oli asunut tuntomerkkeihin sopiva nainen. Hän oli täyttänyt majoituskortin ja kirjoittanut olevansa kotoisin Saksasta. Syntymävuodekseen hän oli merkinnyt vuoden 1967 ja kotipaikakseen saksalaisen Braunschweigin.

Hotellihuoneen hän oli maksanut käteisellä.

Hänen etunimensä oli Ines.

Nyt krp:llä oli nimi ja osoite – elleivät ne olleet keksittyjä. Krp teki Europolin kautta selvityspyynnön Saksaan. Vastaus saapui: tämän niminen saksalaisnainen oli olemassa. Hän oli myös asunut tuossa osoitteessa Braunschweigissa. Hänen vanhempansa asuivat muutaman sadan kilometrin päässä.

Vanhempien mukaan Ines oli ilmoittanut heille, ettei hän enää halunnut pitää yhteyttä. Ines oli kertonut aikovansa muuttaa. Hän ei halunnut sanoa, minne.

Koska Ines oli sanonut katkaisevansa yhteydenpidon perheeseen, omaiset eivät tehneet katoamisilmoitusta. Sen takia hänen tuntomerkkejään ei ollut löytynyt Saksan poliisin kadonneiden rekisteristä.

Oli toinenkin erikoinen yksityiskohta. Ines oli ilmoittanut perheelleen muuttopäiväkseen 19. helmikuuta 2007. Sama päivämäärä oli Jämsästä Tampereelle hankitussa bussilipussa.

Metsätytön henkilöllisyys varmistui keväällä 2010, kun Ineksen ja hänen äitinsä dna-näytteitä verrattiin toisiinsa. Siitä, kun mökkeilevä pariskunta oli löytänyt ruumiin, oli kulunut lähes kolme vuotta.

Omaiset saapuivat Saksasta Suomeen noutamaan tuhkauurnaa. He eivät olleet käyneet Suomessa aikaisemmin, eikä Ineksellä heidän tietääkseen ollut yhteyksiä Suomeen.

He kävivät siinä jämsäläishotellissa, jossa Ines oli yöpynyt. Orivedellä he tapasivat poliisit, jotka olivat olleet Ineksen löytöpaikalla pitkänäperjantaina 2007.

Oli selvää, että 40-vuotias Ines oli halunnut tehdä itsemurhan jossain kaukana ja päätynyt oriveteläiseen metsään. Vähemmän selvää oli, miksi. Omaisilla siihen ei ollut vastausta.

........................................
http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1467251342607

Eli antihistamiinia tiedettiin vuonna 2014 olevan "pieni määrä" ja nyt heinäkuussa 2016 sitä onkin jostain ilmaantunut "huomattava määrä" :roll:

Miten se nyt oikein on/oli? Ensimmäisen jutun (2014) oli tehnyt Rami Marjamäki ja toisen (2016) artikkelin Anu Nousiainen.

User avatar
härkä
Posts: 5633
Joined: Tue Oct 11, 2011 1:26 am
Location: Laidun

Re: Orivesi

Post by härkä » Sun Jul 10, 2016 4:53 pm

Jutussa on jokusia asiavirheitä. Ei mitään hirvittävän väärää ,mutta kuitenkin.

Antihistaminia oli , muttei mitenkään huomattavaa määrää. Se ei ollut kuolinsyy.
Kuolinsyy oli hypotermia. Ihan kaikkea Taysin tutkimuksessa esiin tullutta ei ole kerrottu.
Minä olen nähnyt nimittäin kuolintodistuksen. Ihan selkeällä suomella kirjoitetun. Näin sen OV:n isän luona.

Yksi pullo oli puolillaan. Oli Vichy Novelle , Sprite ja kolmas , jonka merkkiä en muista tarkastamatta omistani tai Ailarin viesteistä. Tupakantumppeja oli kahta sorttia. Sitä Lidl:n halpismerkkiä ja Lucky - Strikeä.
Jämsän haaraa tutkiktiin vasta kun tapaus siirtyi KRP:lle.

Jutussa on hyvää se , että Rouvarin mielipide on esiin otettu. Että ruumis olisi paikalle nostettu.
Näin hän kertoi myös Juliet Jonesille ja minulle.
Minusta näyttisi edelleen , että kuolema olisi tapahtunut toisaalla. Syystä tai toisesta ruumis olisi paikalle tuotu.
Voi olla siinäkin tapauksessa tosin itsemurha. Voi olla muutakin. Es paleltuminen osittain vahingossa tms.

Hyvä juttuhan tuo on. Kirjoitettu ns.virallisen totuuden pohjalta.
Siksi on joitakuita asiavirheitä , koska ko. toimittaja ei ole seurannut tapasta juuria myöten.
Eikä juurta jaksain , kuten es. Ailar ja minä. Jos tapaksen nykyaktiivit otetaan esille. :D
Vainajan kysymys - Vain ajan kysymys.

User avatar
Queen
Posts: 1851
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Orivesi

Post by Queen » Sat Feb 18, 2017 10:53 am

Eipä uskoisi, että OV:n tapauksestakin on jo 10 vuotta.

Vainajan henkilöys ratkesi lähes päivälleen kolme vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Viimeinen elonmerkki hänestä on 19. päivältä helmikuuta 2007. Silloin löytyi hänen hylätty kassinsa Oriveden rautatieasemalta.

Huhtikuussa hänet löydettiin ja sitten olikin jo pian Härkä suurennuslasin kanssa tutkimassa majatalon papereita, ahdistelemassa Siwan myyjiä ja Ailar näyttelemässä Jämsässä piirroskuvaa ja kyselemässä, liekö joku nähnyt. :oops: Selvityksiin kuului myös postilaatikkojen postausta sekä mister X:n (ehkä parinkin) varjostusta. :mrgreen:
Huomenna sytytän kynttilän OV:n muistoksi.

Post Reply