Heikki Karpov katosi 2006 Polvijärveltä

Selviämättä jääneet katoamistapaukset
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Heikki Karpov katosi 2006 Polvijärveltä

Post by Queen »

Outokumpulainen Heikki Karpov, 52 v., katosi su 29.10.2006 klo 16.30 Polvijärven Verkkolammentieltä. Vaikka hänen tarkka katoamisaikansa ja -paikkansa tiedetään, mies jäi kadoksiin.
Karpovin erityistuntomerkkinä oli, että hän käveli kumarassa ja töpöttämällä. Karpovilla oli kadotessaan sen laatuinen lääkitys, että se olisi ollut hänelle välttämätön.

Miten Karpov katosi?

Heikki Karpov asui Verkkolammin hoitokodissa. Hän oli dementiaa sairastava alkoholisti. Hänen liikkumisensa oli vaikeaa.
Juuri ennen katoamistaan hän oli kysellyt reittiä Polvijärvelle aikomuksenaan mennä ilmeisesti johonkin ravintolaan. Kun häntä ei pariin tuntiin näkynyt, oli henkilökunta soittanut hätäkeskukseen.
Läheiseen isompaan risteykseen oli hoitokodista useamman kilometrin matka. Poliisit tulivat paikalle ja tarkistivat hoitokodilta lähtevät tiet. Tuolloin oli satanut lunta, eikä jälkiä voitu havaita. Poliisikoirat tuotiin paikalle, mutta nekään eivät jälkeä saaneet sen enempää lähivesistöjen suuntaan kuin muuallekaan.

Mahdollinen havainto

Kuopiontien ja Polvijärventien risteyksessä, välittömästi Polvijärvelle lähdettäessä on bussipysäkki. Siinä oli nähty Karpovin tuntomerkkeihin sopiva mies klo 17 aikaan. Miehen kohdalle oli pysähtynyt punaruskea, farmarimallinen auto, mahdollisesti 1990-luvun alkupuolelta ollut Opel. Pysäkillä seisonut mies oli noussut autoon.
Poliisi kuulutti autoilijaa, mutta hän ei koskaan ilmoittautunut.

Heikki Karpov on julistettu kuolleeksi Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa 29.5.2015.
---
Tästä Karpovin katoamisesta tulee mieleen Pentti Kokki, 69 v., joka katosi Polvijärveltä Vasarakankaantieltä itsenäisyyspäivän aikoihin 2007. Hänet tappoi Osmo Voutilainen, joka tosin kertoi olevansa syytön. Voutilaisen pihalta löytyi kuitenkin Kokin jäänteitä nuotiosta.
Kokin menneisyyteen liittyi tietääkseni Venäjälle suuntautuvaa kaupankäyntiä. Voisiko Karpovin ja Kokin tapauksilla olla yhteyttä toisiinsa? Jospa Kokki tiesi jotakin Karpovin kohtalosta.

Hoitokodin ja Vasarakankaantien väli on hieman yli 20 km.
User avatar
will
Posts: 2814
Joined: Tue Oct 11, 2011 11:47 am

Kalattoman vainaja, Outokumpu

Post by will »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a6be ... bec10e154d
Outokummussa vuonna 2006 kadonneen Heikki Olavi Karpovin tapauksessa epäillään tappoa
Tänään klo 10:10 (muokattu klo 10:16)
Poliisi on tehnyt etsintöjä lammesta tällä viikolla.
...
Poliisi tiedottaa aloittavansa esitutkinnan Heikki Olavi Karpovin katoamisesta. Tutkintaa tehdään rikosnimikkeellä tappo.

52-vuotias Karpov katosi Polvijärvellä sijaitsevasta hoitokodista vuonna 2006.

Poliisi tiedotti kaksi päivää sitten, että se on saanut kevään aikana useita vihjeitä, että Outokummun Kalaton-lammessa saattaa olla vainaja. Poliisin mukaan on mahdollista, että vihjeet ruumiista liittyisivät Karpoviin.

Tänään poliisi tiedottaa, että esille on tullut seikkoja, joiden perusteella asiassa on syytä epäillä rikosta. Poliisi on suorittanut lammella etsintöjä kahden päivän ajan. Etsintöjä on tällä viikolla tehty poliisikoirien avulla sekä lammella veneestä, että jalkaisin lammen ympäristössä.

Poliisin mukaan etsintöjen tuloksista ei tässä vaiheessa voida kertoa julkisuuteen enempää. Etsintöjä jatketaan ensi viikolla.

Poliisin on tarkoitus käyttää vedenalaiseen etsintään erikoistunutta henkilöstöä ja kalustoa, ja etsintöihin on pyydetty virka-apua Suomenlahden merivartiostolta.

Poliisi on puhuttanut ja kuulustellut useita henkilöitä asiaan liittyen tällä viikolla, mutta myös jo aiemmin tämän kevään aikana. Poliisi kartoittaa parhaillaan myös rikoksesta epäiltyjen henkilöiden piiriä.

Poliisilla on käsitys, että epäiltyjen piiriin kuuluu useampia henkilöitä ja sitä selvitystyötä tehdään parhaillaan. Poliisilla on se käsitys, että Kalaton -lammessa olevasta vainajasta on ihmisillä olemassa tietoja tai havaintoja, joita ei ole poliisille kerrottu
Elli Harju
Vanha katoaminen. Jotkut lienevät laulaneet. Jos ovat ikätovereita, ovat eläkkeellä ja aikaa miettiä, jos hieman vanhempia on saattanut karanteeni kypsyttää.

....

Kalattoman rannalla ei enää ole lavaa, jolla kretonki kukki tanssi-iltaisin. Yli puoli vuosisataa sitten virkistäydyimme polkupyöräretkellä, uimalla lammessa aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Ketään ei näkynyt sillä kertaa. Tuoreempia havaintoja ei ole.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Heikki Karpov katosi 2006 Polvijärveltä

Post by -Uta- »

Poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni vuoden 2006 Outokummun henkirikosepäilyssä
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisist ... yssa_90663
03.06.2020 klo 09.19
Itä-Suomi

Poliisi on eilen ottanut kiinni yhden henkilön rikoksesta epäiltynä liittyen Outokummun henkirikosepäilyyn. Kiinniotettu on alle 50-vuotias Outokummussa asuva henkilö.

Poliisi ei kerro tässä vaiheessa tarkempia henkilötietoja kiinniotetusta. Henkilö on tällä hetkellä pidätettynä ja hänen mahdollisesta vangitsemisvaatimuksesta on päätettävä perjantaihin klo 12 mennessä.

Poliisi jatkaa edelleen tiiviisti asian selvittämistä. Etsinnät Kalaton -lammessa jatkuvat loppuviikosta yhteistyössä Suomenlahden merivartioston kanssa.

Poliisi pyytää edelleen kaikki mahdollisia vihjeitä ja havaintoja tapaukseen liittyen. Vihjeet ja havainnot voi toimittaa Itä-Suomen poliisilaitoksen päivystysnumeroon puh: 0295 415 455 tai sähköpostilla [email protected].
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Heikki Karpov katosi 2006 Polvijärveltä

Post by Queen »

En olisi uskonut, että tämä juttu lähtisi koskaan aukeamaan. Alkuasetelmat olivat sellaiset, että siitä oli vaikeaa edetä. Tokihan julkisuudessa ei varmasti ole kerrottu kaikista poliisin saamista tiedoista.
Ihanan sitkeitä ovat poliisitkin!
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Heikki Karpov katosi 2006 Polvijärveltä

Post by -Uta- »

Vangitseminen Outokummun vuoden 2006 henkirikosepäilyssä
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisist ... yssa_90749
05.06.2020 klo 14.11
Itä-Suomi

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tänään vanginnut alle 50-vuotiaan naisen Outokummun vuoden 2006 henkirikosepäilyssä. Vangitseminen on tehty ”syytä epäillä” -perusteella. Vangitsemisasiaa käsitellään seuraavan kerran tiistaina 9.6.2020.

Poliisi on tänään ottanut kiinni noin 30-vuotiaan miehen kiinni rikoksesta epäiltynä samaan rikosepäilyyn liittyen. Mies on tällä hetkellä pidätettynä. Kiinniotto tehtiin Pohjois-Karjalan alueella. Hänen osaltaan ratkaisu vangitsemisvaatimuksesta on tehtävä maanantaihin klo 12 mennessä.

Poliisi jatkaa edelleen tiiviisti asian esitutkintaa. Asiaa tutkitaan tappo -rikosnimikkeellä. Tutkinnan keskiössä on vuonna 2006 kadonneen Heikki Karpovin katoamistapauksen sekä tänä keväänä poliisille tulleiden tietojen selvittäminen. Kevään aikana poliisille on tullut tietoja, joiden mukaan Outokummun Kalaton lammessa on vainaja.

Etsintöjä Kalaton-lammella jatketaan perjantain ja ensi maanantain välillä.

Edelleen kaikkia asiaan liittyviä vihjeitä tai havaintoja pyydetään ilmoittamaan numeroon 041 4948 141 tai sähköpostitse [email protected].
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Heikki Karpov katosi 2006 Polvijärveltä

Post by Queen »

Tämähän muuttuu mielenkiintoiseksi. Nyt siis nainenkin on vangittu.
Onpa kiinnostavaa tulevaisuudessa kuulla, mistä tämä vyyhti lähti purkautumaan eli kuka antoi vihjeen.
User avatar
Queen
Posts: 2736
Joined: Sun Dec 11, 2011 10:42 am

Re: Heikki Karpov katosi 2006 Polvijärveltä

Post by Queen »

Lueskelin toiselta palstalta, että tähän Karpovin tapaukseen on nyt ainakin keskustelun mukaan liitetty "vanha tuttumme", klapimurhaaja Mira. Tapaushan meni näin:

11.5.2013 Outokummussa surmattiin mies. Surman tekijäksi todettiin Mira Johanna Valtanen (silloinen nimi), s. 1974.
Uutinen kertoi tuolloin, että outokumpulainen 1970 -syntynyt mies oli tullut viime viikon puolivälissä Outokummun Kalattomalla sijaitsevan omakotitalossa asuvan tutun naisen luokse kylään.
Lauantaina naisen ja miehen välillä oli tullut riitaa, jonka seurauksena nainen oli töninyt miestä asunnossa ja jatkanut pahoinpitelyä ulkona seurauksin, että mies oli menehtynyt pahoinpitelyvammoihin.
Talossa oli tuolloin muitakin henkilöitä, joita poliisi on kuulustellut. Nainen kertoi itsekin tapahtumista poliisille.
Poliisin tietojen mukaan henkilöt olivat tunteneet toisensa muutaman vuoden, mutta heillä ei olisi ollut seurustelusuhdetta.

Oikeuden mukaan nelikymppinen Mira Johanna Valtanen iski humalassa ollutta miestä ainakin kahdeksan kertaa halolla päähän. Oikeus katsoi, että lyönnit olivat voimakkaita. Ennen iskuja Valtanen oli poistanut miehen kodistaan tönäisemällä tämän ylimmältä portaalta alas.
Tämä väkivaltaisuus teki teosta murhan, josta sitten napsahti elinkautinen.

Valtasen nykyinen nimi on kuulemma Leinonen.

Mutta siis käsittääkseni tämän naisenhan pitää olla edelleen vankilassa tästä klapimurhasta. Sanotaanko sitä kuitenkin lakikielellä, että "Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tänään vanginnut alle 50-vuotiaan naisen Outokummun vuoden 2006 henkirikosepäilyssä.", vaikka toinen olisi jo valmiiksi lusimassa.
Sitten tämä mainittu mieshenkilö. Kuka hän mahtaa olla? Jos hän nyt on kolmikymppinen, on hän Karpovin katoamisen aikaan ollut vasta 16 vuoden paikkeilla.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Heikki Karpov katosi 2006 Polvijärveltä

Post by -Uta- »

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut yhden henkilön Outokummun henkirikosepäilyyn
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisist ... lyyn_91046
18.06.2020 klo 12.34
Itä-Suomi

Poliisi on jatkanut Outokummun Kalaton -lampeen liittyvän henkirikosepäilyn esitutkintaa. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tänään vanginnut alle 40-vuotiaan Outokummussa asuvan miehen todennäköisin syin epäiltynä taposta. Lisäksi vangitsemisen perusteena oli törkeä kätkemisrikos. Kiinnioton perusteena oli useita erilaisia esitutkinnan aikana esille tulleita seikkoja, muun muassa kuulusteluissa ilmi tulleita yksityiskohtia.

Poliisi jatkaa edelleen henkirikosepäilyn selvittämistä. Edelleen kaikki havainnot ja vihjeet tapaukseen liittyen kiinnostavat poliisia. Havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisilaitoksen päivystysnumeroon puh: 0295 415 455 tai sähköpostilla [email protected].

Poliisi jatkaa etsintöjä lammella juhannuksen jälkeen. Etsintöjen tuloksia ei tässä vaiheessa vielä voida kommentoida julkisuudessa.

Vangittu mies otettiin kiinni sunnuntaina 14.6.2020 Outokummussa. Kiinnioton jälkeen suoritetussa kotietsinnässä miehen hallusta on löytynyt anastettu omaisuutta. Anastetun omaisuuden hallussapitoa tutkitaan siis törkeänä kätkemisrikoksena. Törkeään kätkemisrikokseen on alkuviikon aikana ollut pidätettynä myös toinen noin 40-vuotias outokumpulaismies.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Heikki Karpov katosi 2006 Polvijärveltä

Post by -Uta- »

Outokummun 14 vuoden takainen katoamistapaus saattaa jäädä arvoitukseksi: etsinnöissä Kalaton-lammella ei ole löytynyt ruumista
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/out ... #gs.aw0qvk
JULKAISTU 2 TUNTIA SITTEN


Kesäkuun aikana kolme ihmistä oli vangittuna tai pidätettynä poliisin aloittamassa henkirikostutkinnassa. Epäillyt on sittemmin vapautettu.

Outokummussa Pohjois-Karjalassa tehdyt etsinnät eivät tuoneet läpimurtoa 14 vuotta sitten kadonneen miehen tapauksessa. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen kertoo STT:lle, että etsinnöissä Outokummun Kalaton-lammella ei löytynyt ruumista eikä mitään ruumiiseen viittaavaa.

Lammella tehtiin etsintöjä toukokuun lopulta alkaen juhannuksen jälkeiselle viikolle asti. Etsinnöissä käytettiin apuna poliisin ruumiskoiria ja Suomenlahden merivartioston sukeltajia. Poliisin tämänhetkisten tietojen valossa on poissuljettua, että Outokummun keskustan tuntumassa sijaitsevassa lammessa olisi ruumis. Tämän hetken tietojen mukaan tilanne on siinä vaiheessa, että siellä ei ole enää tarvetta tehdä etsintöjä, Hämäläinen kertoo.

52-vuotias mies katosi Outokummun naapurikunnassa Polvijärvellä sijaitsevasta hoitokodista lokakuun 2006 lopulla. Katoamisen tutkinta kuivui aikanaan kasaan, koska vinkkejä tai muita tietoja ei juuri saatu. Tutkinta alkoi uudestaan kuluneen kevään aikana, kun poliisi sai vihjeitä, joiden mukaan Kalaton-lammessa olisi mahdollisesti ruumis. – Ne olivat sen verran varteenotettavia ja siinä määrin tarkkoja, että niitä oli tarvetta tarkastaa, Hämäläinen sanoo.

Hovioikeus vapautti todennäköisin syin epäiltynä vangitun miehen

Kun katoamista tutkittiin vuosina 2006 ja 2007, siihen ei epäilty liittyvän rikosta. Tänä keväänä poliisi aloitti asiasta esitutkinnan ja tapausta on tutkittu epäiltynä henkirikoksena.

Kesäkuun alussa henkirikoksesta epäiltynä vangittiin alle 50-vuotias nainen ja pidätettiin noin 30-vuotias mies. Heidät vapautettiin jo ennen kesäkuun puoliväliä.

Juhannuksen alla tutkinnassa vangittiin uusi epäilty. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi alle 40-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä taposta. Mies kanteli vangitsemisesta Itä-Suomen hovioikeuteen, joka vapautti hänet kesäkuun lopulla.

Todennäköisin syin epäiltynä vangitseminen tarkoittaa, että käräjäoikeus on pitänyt enemmän todennäköisenä, että epäily osoittautuu oikeaksi kuin että se osoittautuu vääräksi. Tutkinnanjohtaja Hämäläinen ei tässä vaiheessa kerro, millaista näyttöä miehen vangitsemisen tueksi on ollut. Hänen mukaansa mikään yksittäinen seikka ei ollut ratkaiseva, vaan kyse oli eri lähteistä tulleiden tietojen yhdistämisestä.

– Jos on noin vanhasta asiasta kysymys, niin aika keskeinen merkitys siinä on ollut erilaisilla ihmisten kertomuksilla. Näitä tietoja yhdistelemällä on päädytty siihen, että henkilöitä on esitetty vangittavaksi. Hämäläisen mukaan hovioikeuden päätös miehen vapauttamisesta kertoo, että näyttöä on ollut mahdollista arvioida moneen suuntaan.

Viimeisiä kuulusteluja vielä jäljellä esitutkinnassa

Kaikki kolme vangittuna tai pidätettynä ollutta ovat yhä rikoksesta epäiltynä. Epäiltyjen asemaa arvioidaan loppukesästä, kun viimeiset kuulustelut on tehty ja koko jutun tilanne käydään läpi. Silloin poliisi myös tiedottaa tarkemmin esitutkinnan tuloksista.

Joka tapauksessa 14 vuoden takainen katoamistapaus on edelleen selvittämättä.
– Ei siinä semmoista selvyyttä näiden toimien aikana ole tullut, Hämäläinen sanoo.
User avatar
-Uta-
Posts: 5925
Joined: Mon Sep 22, 2014 12:55 pm

Re: Heikki Karpov katosi 2006 Polvijärveltä

Post by -Uta- »

Kalaton-lampi ei ratkaissut kadonneen Heikin mysteeriä, mutta poliisi on edistynyt 14 vuotta vanhassa tappotutkinnassa: "Aika hyvä käsitys, mitä koko episodin takana on"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kal ... #gs.ewqi3s
JULKAISTU 5 TUNTIA SITTEN

Outokummun Kalaton-lampeen kytketyn katoamismysteerin ja epäillyn henkirikoksen esitutkinta on loppusuoralla. Poliisin mukaan sillä on hyvä käsitys siitä, mitä 14 vuotta sitten kadonneelle Heikki Karpoville tapahtui, vaikka miestä ei löydettykään kesällä järjestetyissä etsinnöissä.

52-vuotias Karpov katosi Polvijärvellä sijaitsevasta hoitokodista 29. lokakuuta vuonna 2006. Viime keväänä poliisi aloitti tapauksessa jälleen aktiivisen tutkinnan ja ryhtyi etsimään miehen ruumista naapurikunnassa, Outokummussa, sijaitsevasta Kalaton-lammesta toukokuussa.

Operaatio alkoi, sillä poliisi oli saanut lampeen viittaavia vihjeitä. Epäiltiin, että lammessa saattaisi olla ruumis, ja että kyseessä olisi mahdollisesti vuonna 2006 kadonnut mies. Vihjeet osoittautuivat kuitenkin perättömiksi. Tutkinnanjohtaja Simo Hämäläinen kertoo, ettei ruumista löydetty, vaikka lampi haravoitiin läpikotaisesti. – Se tehtiin niin hyvin kuin lammen etsintä on Suomessa mahdollista tehdä, hän sanoo. – Ruumista ei löytynyt, eikä etsintöjä olla jatkamassa. Siitä voi varmasti jotain päätellä.

Vanhan katoamismysteerin tutkintaa ei ole silti hylätty. Poliisi epäilee yhä kahta henkilöä henkirikoksesta Karpovin katoamiseen liittyen, ja esitutkinnan on määrä valmistua ensi kuun aikana. – Meillä on vielä muutamia yksittäisiä kuulusteluja tehtävänä, ennen kuin teemme arvion koko esitutkinnasta ja siitä, mihin se johtaa. – Kuulustelujen jälkeen voimme vasta tarkemmin kommentoida, mitä kuulusteluissa ja esitutkinnassa muuten on tullut ilmi, Hämäläinen sanoo. Henkirikoksesta epäillyn kaksikon lisäksi poliisi on kuullut asiaan liittyen myös muita henkilöitä.

Vaikka poliisi pysyttelee vaitonaisena tutkinnassa ilmi tulleista asioista, Hämäläinen suostuu paljastamaan, että poliisilla on jo hyvä käsitys siitä, mitä Karpoville tapahtui. – Meillä on aika hyvä käsitys, mitä tämän koko episodin takana on.

Kaksi epäiltyä
Henkirikoksesta epäillyt ovat vuonna 1974 syntynyt nainen ja vuonna 1985 syntynyt mies. Molemmat vangittiin aiemmin käräjäoikeudessa rikoksesta epäiltynä, mutta päästettiin myöhemmin vapaaksi. Nainen vangittiin epäiltynä osallisuudesta tappoon, ja mies todennäköisin syin taposta epäiltynä.

Poliisi ei ole kommentoinut julkisuuteen epäillyn henkirikoksen mahdollista motiivia. Tutkinnanjohtaja Hämäläinen on kuitenkin kertonut, että tutkinnassa lähtöoletuksena on ollut, että tekijä on ollut Karpoville entuudestaan tuttu. – Lähtöoletus on, että tekijä on tuntenut uhrinsa, eli Karpov ei olisi joutunut henkirikoksen uhriksi sattumalta, Hämäläinen kommentoi toukokuussa.

Hämäläinen on aiemmin kertonut myös, että kumpikin epäillyistä on kuulusteluissa kertonut tapahtumista olennaista lisätietoa. Hän ei kuitenkaan ole avannut asiaa tarkemmin.
Post Reply